Hei beibi, anna mulle virtaa!

APULANTA LANSEERAA EHKÄ HISTORIAN AINUTLAATUISIMMAN FANITUOTTEEN

Apulanta-yhtye on mahdollisesti ensimmäinen yhtye maailmassa, joka lanseeraa fanituotteena oman sähkön. Tuote kulkee nimellä ApulantaSähkö ja se on sataprosenttisesti uusiutuvaa tuuli- ja aurinkoenergiaa. Yhtye on aiemminkin julkaissut erikoisia fanituotteita, kuten leivänpaahdin, uistimet ja kompostori, mutta kuinka moni on osannut ajatella omaa sähköä?

Ajatus sähköstä fanituotteena saattaa naurattaa aluksi, mutta taustalla on syvempikin ajatus.

– Haluamme tehdä asiat omalla tavallamme ja rikkoa tuttuja kuvioita. Emme ole ikinä mahtuneet
mihinkään boksiin, tai edes halunneet mahtua. Ollaan oltu omanlaisia hörhöjä alusta asti.
Apulannalle on tärkeää, että oman sähkön tuotanto perustuu uusiutuvaan energiaan. Ekologinen elämäntapa on trendikästä ja haluttua, mikä on hienoa. Kerrankin joku oikeasti hyvä asia on
päivän sana. kommentoi Apulannan rumpali Sipe Santapukki.

– Kun sä kuitenkin tarvit sähköä, niin mikset käyttäisi uusiutuvaa energiaa,  sanoo yhtyeen karismaattinen laulaja-kitaristi Toni Wirtanen lyhyesti ja ytimekkäästi.

ApulantaSähkö on ekologisesti kestävä valinta, sillä tuulivoiman ja aurinkoenergian tuotannosta ei vapaudu lainkaan hiilidioksidipäästöjä. Aurinkoenergia on bändille jo ennestään tuttu uusiutuva energiamuoto. Yhtyeen Lahdessa sijaitsevassa päämajassa, Apulandiassa, on ollut jo muutaman vuoden ajan aurinkopaneelit katolla. Aurinkopaneeleista saadaan sähköä bänditreeneihin, mutta myös muuhun toimintaan.

ApulantaSähköä on myynnissä vain rajoitettu 1280kappaleen erä. Faneille avautuu ApulantaSähkö-sopimusten ennakkomyynti perjantaina 8.2. Virallinen julkaisupäivä on Apulannan Hartwall Arenan keikkojen yhteydessä 15.2. ApulantaSähkö lanseerataan yhteistyössä Turku Energian kanssa. Turku Energia vastaa myös ApulantaSähkön hankinnasta ja myynnistä.

APULANTASÄHKÖ FAKTAT:

  • uusiutuvaa tuuli- ja aurinkoenergiaa
  • tuotettu 100% suomalaisella tuulivoimalla Tahkoluodon merituulipuistossa
  • aurinkosähkön osuus tulee Euroopan aurinkovoimaloista
  • sopimuksia rajoitettu 1280kpl määrä
  • määräaikainen 24 kuukauden sopimus, tuote on saatavilla toistaiseksi

ApulantaSähkön myynti:
Ennakkomyynti 8.2. alkaen apulanta.fi ja energiaonline.fi 

Tohinaa Landiassa

Apulandian päämajassa on tänään valokuitu hehkunut punaisena, kun orkesteri on hoonannut verkkoilmettään uuteen uskoon. Toimitusjohtaja Santapukki on ollut tiukkana ja vahtinut haukkamaisella katseellaan verkkosivujemme arkkitehtuurin linjoja.

Kohta surffaillaan kiihkeästi! Kaikki!

Kotimaa tää pohjoinen

Kyllä ihmisen on hienoa olla pohjoisessa. Ainakin jos soittaa meidän bändissä ja esiintyy Teatriassa ja Tivolissa. Kajahti meinaan keikat melkoisen komeasti, äärimmäisen mukavissa puitteissa. Tuli myös tavattua äärimmäisen hienoja ihmisiä. Terveiset! Päijät-Häme kiittää. Yleisö tekee keikan, se tuli taas todistettua ties monennenko kerran. Ensi vkolla otetaan varaslähtö vappukinkereihin ja taotaan armottomasti keskiviikosta lähtien. Porin tuplalla aloitetaan!!!

Kuvagalleria

Himokselta Mikkeliin

Viimeiset kaksi viikkoa vierähtivät kuin siivillä. Syysrundimme lähenee päätöstään, näyttää vahvasti siltä että olette tekemässä siitä loppuun asti yhtä juhlaa. On kerrassaan upeaa kun voin kirjoittaa jälleen keikkapäiväkirjamerkinnän, joka kertoo ultimaalisesta meiningistä. Kyllä se vain näin on, että meillä on parhaat bileet ja se on teidän ansiotanne. Kiitos siitä. Himoksen illasta muodostui ikimuistoinen. Onneksi tuli lähdettyä myös Lottaa häiritsemään paitatiskillemme, on hienoa tavata eturivissä riehuneita keikan jälkeen. Ne hetket voivat olla parhaimmillaan pysäyttäviä ja unohtumattomia. Joensuussa jotenkin A-laudan palaset loksahtivat kohdalleen, Hämeenlinnassa räjäytettiin katto ja Mikkelissä oli kaikilla hiki ennen ensimmäistäkään nuottia. Ensi vkonloppuna käymme Tallinnassa näyttämässä kuinka Heinolasta kajahtaa, jonka jälkeen vuottamme onkin enää yksi vkonloppu jäljellä. Keikoilla tavataan!!!

Kuvagalleria

Terveiset tien päältä

Näitä tekstinpätkiä on suorastaan pakko toisinaan kirjoittaa, olivat ne sitten kiertuepäiväkirjaksi luettavia, tai mitä lienevätkin. Meininki on nimittäin ollut NIIN hieno kautta koko rundin! Kiitosta ja kumarrusta on jaettava keikkojen välilläkin, katsokaa nyt esimerkiksi oheistamiani kuvia viime viikonlopusta….Kyllä on taas helppo muistaa, minkä takia perustimme aikoinaan rock-yhtyeen! Lämmin kiitos teille, jotka osallistuitte iltamiimme. Huomenna tapaamme Himoksella ja Lauantaina Joensuussa!!!

Kuvagalleria

KRVT potkaisee!!!

Uskottava se on, että KRVT-kiertueen meininki paranee illasta toiseen! Aempienkin vkonloppujen tunnelma oli sanalla sanoen huumaava, mutta kyllä esimerkiksi edellinen veto näytti taas sen, miksi rokkibändissä on niin hienoa soittaa. Viime viikonvaihteessa Aloitimme Tallinnan satamasta, josta siirryimme Rauman kautta Lahteen. Ohessa otokset keikoista. Kuten kuvista näkee, sähköä on ilmassa. Sitä on nyt itse asiassa sen verran paljon ilmassa, etten malta odottaa seuraavia vetoja. Erittäin hienoa päästä torstaina pohjoiseen ja pudotella sieltä pitäjiin, joissa emme ole aikoihin käyneet! Viikonvaihteessa tavataan!!

Kuvagalleria

…ja näin se jatkuu…

Kyllähän minä tiesin, että Itä-Suomessa ja Savossa osataan rokata, mutta katsokaa nyt noita kuvia! Meininki oli aivan tajuttoman hieno! Todella lämmin kiitos paikallaolijoille. Moni puhuu yleisön ja esiintyjän vuorovaikutuksesta, mutta sen kokeminen on toinen juttu. Se on jotakin selittämätöntä. Vkonloppuna tuntui jälleen, kuin olisimme yhdessä päässeet jonnekin olemisen syvän ytimen tietämille. Jatketaan samalta pohjalta kun pyörähdämme ylihuomenna Itämeren aalloilla, josta edelleen Rauman kautta Lahteen.

Kuvagalleria

Tästä se lähti, ystävät!!!

On hienoa olla taas kotona. Viime viikonloppuna se sijaitsi Forssassa ja Kokemäellä, ensi perjantaina Lappeenrannassa ja lauantaina Varkaudessa. Maantiestä on tullut hyvä kaveri, joka vie meidät tämänkin syksyn aikana mitä mielenkiintoisimpiin paikkoihin. Olen erityisen iloinen siitä, että mukana on myös pienempiä kuntia, sekä sellaisia areenoita joissa emme ole aikoihin käyneet. Viime viikonlopun perusteella odotukset tulevia iltoja kohtaan nousivat korkealle. KRVT:stä tulee hyvä kierros. Lämmin kiitos avajaisviikonlopun yleisölle! Kuten kuvista näkyy, nostitte tunnelman ja lämpötilan katosta läpi.

Kuvagalleria

Viimeistä viedään

Kesäkierroksemme on sinettiä vaille valmis. Tänään lähtee kuluvan kesän viimeinen viikonloppumme, 22 tunnin päästä soi Lahdessa ja lauantaina Ylöjärvellä. Vaikka rundiamme on vielä 2 iltaa jäljellä, on syytä jo tässä vaiheessa kiittää kesäkeikoillemme osallistuneita. Olette tehneet viime kuukausistamme ikimuistoiset. Onneksemme muistoja täydentäviä kuvia on otettu matkan varrella päivittäin, ohessa viime vkonlopun otoksia. Kuten fotot kertovat, meininki on ollut ultimaalinen ja erittäin hikinen joka ikisenä iltana. Tämä on ollut sensaatiomainen kesä. Kiitos. Tänään sitten vielä joukolla Lahteen ja Päijät-Häme polvilleen!!!

Kuvagalleria

Heinäkuun loppumme…

…näytti tältä. Eihän tässä taas muuta voi, kuin kiittää paikalle saapuneita. Herranen aika, miten hienoja iltoja saimme kokea viime vkonloppuna! Ehdin jo luulla alkukesän vetojen jälkeen, ettei niiden tunnelmaa voisi enää ylittää, mutta onneksi olin väärässä. Ja onneksi kesää on vielä jäljellä. Torstaina jyräytetään kuvankauniissa kesämiljöössä, nimittäin Puumalassa. Sieltä sitten Haminan kautta legendaariselle Tuuloksen Kapakanmäelle. Viikonloppuna nähdään!!!!

Kuvagalleria

Kantri, karju ja kylä

Kantrifestivaaleilta Karjurockiin, josta Saimaa Openin kautta Iitin kylätansseihin. Kaikki juhlat olivat meille neitseellisiä. Harvoin pääsee näillä kilometreillä esiintymään ensimmäistä kertaa joissakin kemuissa – viime viikonloppu tarjosi tämän fiiliksen nelinkertaisesti!!! Kuten kuvat kertovat, tunnelma oli jälleen kerran ultimaalinen. Iitissä vedimme encoren pääjärjestäjän kanssa. Tunnistanette kyseisen herran oheisesta kuvasta. Karjurock yllätti myös erittäin positiivisesti – loistavasti järjestetyt kemut loistavalla paikalla. Aurinkovarmuutemme kulminoitui myös käsittämättömällä tarkkuudella lauantaina; esityksemme aikana ei tullut pisaraakaan vettä, kaatosade alkoi tasan sillä sekunnilla kun laskimme soittimet käsistämme kiittääksemme yleisöä. Heinäkuuta on vielä hetki jäljellä. Turkuun lähdemme jo keskiviikkona – siellä tavataan! Tai sitten Valkeakoskella, Kuopiossa tai Oulussa. Siis jos haluatte nähdä tämän kesän kuumimman esityksen ja haluatte välttyä ikäviltä sateilta…

23.07.2012 klo 22:37, Sipe

Kuvagalleria

Kesä jatkuu ja vettä sataa…

…joskaan ei meidän keikan aikana! Yhtyettämme onkin osuvasti tituleerattu Suomen aurinkovarmimmaksi bändiksi. Väite on tullut lunastettua todeksi monta kertaa tämänkin kesän aikana. Ohessa otoksia kaatosateiden sävyttämältä männäviikolta, joka oli kuitenkin osaltamme lämmin sekä kaunis. Kuten kuvista näette, meininki oli suorastaan ultimaalinen niissä paikoissa, joissa kajautimme rock-musiikkimme ilmoille. Iso kiitos osallistuneille!!! Ei tämmöisten iltojen jälkeen voi olla odottamatta seuraavia keikkoja. Ensi torstaina Orimattilan Kantreille ja siitä taas eteenpäin.

Kuvagalleria