Apulanta

Apulanta rehevöittää rock- sarkaa kirjallisestikin

Yleensä rock-kirjallisuus suosii legendoja ja dinosauruksia, mieluusti jo edesmenneitä.

WSOY:n uusi nuorille lukijapolville suunnattu sarja aikoo pysyä elävien kirjoissa. Apulantakin, sarjan päänavaaja, on kaikesta huolimatta pysynyt.

Toimittaja Pasi Kostiaisen tiukalla aikataululla kirjoittama haastatteluihin perustuva kirja Apulanta- Maalin alta kertoo Suomen tämän hetken ykkösbändin stoorin kuluvan vuosikymmenen alusta aivan tähän hetkeen.

Tavallaan kyseessä on se tavallinen tarina. Tavallaan ei. Totta kai alun alkeelliset räpistelyt saavat surkuhupaisiakin kuvauksia bändin jäsenten- Tonin, Tuukan ja Sipen- värikkäästi kertomina ja ehtaa spinal tap- meininkiä on tämänkin orkesterin uralle mahtunut. Toisaalta Apulannan saagassa on paljon poikkeuksellisiakin piirteitä, mm. lahtelaisen levy-yhtiö Levy-yhtiön toimintapolitiikan ansiosta: tie tähtiin ei ole ollut välttämättä niin rosoinen kuin monilla kollegoilla.

Kolme erilaista veijaria

Kostiaisen viime kesänä tekemät ”syvähaastattelut” paljastavat, kuinka toisistaan poikkeavia tyyppejä Toni, Tuukka ja Sipe ovat. Siksi on helppo ymmärtää, että bändi on muutaman kerran ajautunut syvään kriisiin henkilökemioiden törmäillessä. Toni on arjen filosofi, maanläheinen älykkö, Tuukka epäilevä konservatiivi ja tiukkis, Sipe taas vilpitön kesän lapsi, kuin sadun heinäsirkka.

Kuopista on noustu, viimeksi viime kesänä eli Apulanta rehevöittää suomalaista rockmaisemaa edelleen. Uusin albumi julkaistiin viikko sitten ja se on jo ylittänyt kulta-rajan, edellinen single löi kaikkien aikojen myyntiennätyksen, jota piti hallussaan – juu, Apiksien single Anna mulle piiskaa.

Nuoret aikuiset

Kostiaisen kirja on rehti ja reilu, helppolukuinen ja kyllin repäisevä. Kustantajan haave siitä, että uudella rock- kirjasarjalla (jonka muista kohteista ei vielä hiiskuta) tavoitettaisiin sitä nuorta polvea, joka ei kirjoja juuri itse hanki, saattaa hyvinkin toteutua. Hinnoittelukin on sen mukainen, Apulanta- kirjan hinta pyörii vain vähän ylempänä kuin esimerkiksi ulkomaisen tuhdin musiikkilehden.

Vaikka kirja onkin kustantajan lasten- ja nuortenkirjaosaston tuotantoa, ihan pilteille ei Apulanta- satua ehkä ilkeä lukea. Sen verran pissa- kakka ja muuta perinteistä bändihuumoria opukseen mahtuu. Esimerkiksi seuraava Sipen filosofointi ei kenties aukene perheen pienimmille musafaneille:

”Vaikka olenkin kaksikymppinen vetreä nuori, mua ei kiinnosta toi panotouhu enää yhtään. Vaikka olen pannut kuin Casanova aikoinaan, olen kyllästynyt pelkkään hoonaamiseen.”

Ah, niin nuoria, mutta niin aikuisia.

Rolf Bamberg

Lähettänyt:Riikka Lanne

Pienempien kiusaaminen on tosi tyhmää

Apulannan neljännen albumin piti ilmestyä jo alkukesästä, mutta yhtye sai määräaikaan mennessä nauhalle vain kolme biisiä. Kesän keikatkaan eivät menneet aivan putkeen, mutta nyt on kaupoissa uusi ja erilainen Apulanta-levy. Levyn nimi on Aivan kuin kaikki muutkin.

”Näimme koulun käytävässä ja toisiimme rakastuttiin”

Perjantai lokakuun 15.päivä. Apulannan ihan ensimmäisillä vinyylipuristeilla bassoa soittanut Mandy on tullut käymään Suomessa ja Sipe on aivan myyty mies. Onhan tulevan vaimon edellisestä tapaamisesta jo kahdeksan kuukautta aikaa.

Sipe ja Mandy katselevat toisiaan silmiin pöydän vastakkaisilta puolilta. Tuukka on kotona lepäämässä. Toni kaataa kurkkuunsa kossurussiania ja juttelee niitä näitä. Jossain vaiheessa paljastuu, että hän on käynyt ostamassa illan esiintymisasuksi partavaahtoa ja foliota.

Parin tunnin päästä on vuorossa Jyrki Hit Challenge, jonka playback-performanssista Iltalehti repi seuraavana maanantaina oikein kunnon lööpin. ”Nakushow raivostutti tv-katsojat! Suomalainen huippuyhtye alasti lavalla!” Aika ihmeellistä, jos koko viikonlopun aikana ei tapahdu mitään merkittävämpää kuin se, että kauan lasten nukkumaanmenoajan jälkeen joku rock-yhtyeen kaveri esiintyy telkkarissa vain partavaahtoon verhoutuneena.

Vaikka Apulannan Mex Tex Cowboy ei päässytkään palkinnoille itse kisassa, niin tuskin tätä tapahtumaa muistetaan enää joulun jälkeen mistään muusta kuin Apulannan ja ystävien energisestä esityksestä, kaasunaamareista, soitinten särkemisestä ja partavaahdosta.

– Nyt mä diggaan itseäni enemmän kuin koskaan, kommentoi Toni maanantaina otsikot nähtyään.

Mitään musiikillisesti mullistavaa ei siis Tullikamarilla kuultu. Apulannan rieumukkaan remellyksen lisäksi lähes ainoa noteeraamisen arvoinen seikka koko happeningissa oli se, että Nylon Beatin Jonna oli lihonut ja näytti aivan 80-luvulla pikkutuhmia iskelmiä laulaneelta Kikalta. Tokihan te Kikan muistatte?

Mutta miksi ihmeessä Apulanta oli edes mukana?

Toni: – Sano se. En minä vaan tiedä. Ihan vaan huvin vuoksi.

– Tälläiset kilpailut eivät ole koskaan olleet meidän juttu, mutta onhan se aina hienoa päästä telkkariin vetämään playbackina. Jos me oltaisiin lähdetty sinne ns. voittamaan, niin olisihan meidän uudella levyllä ollut hitimpiäkin biisejä. Me oltaisiin voitu klaarata homma sillä tavalla kuin se virallisesti olisi pitänyt tehdä, jos me vain oltaisiin haluttu.

Vaaditteko etukäteen, että Apulanta saa esiintyä playbackina?

Toni: – Sanottiinhan me, että me ei tulla, jos ei saada olla playback
Sipe:- Aluksi ne sanoivat, että on pakko vetää livenä, mutta mä sanoin, että me ei tulla, jos ei saada olla playbackina. Niiden oli sitten ikään kuin pakko suostua siihen.

– Vaikka me ollaankin jossain mittakaavassa Suomen suosituin bändi, niin mua ainakin ahdistaa vaatia asioita. Suomi on kuitenkin niin kärpäsen paska, että täällä ei ole varaa kukkoilla. Täällä on niin pienet piirit, että täällä ei voi ruveta nenille hyppimään, mutta tämä homma nyt vaan oli sellainen, että se ei olisi onnistunut muuten kuin playbackina.

Toni:- Me ei mennä enää koskaan telkkariin muuten kuin playbackina, ehkä Jyrkiin joskus, mutta ei muuten. Kyse on siitä, että sillä tavalla ihmisille saadaan paljon parempi show.

Telkkarissahan pitää näyttää hyvältä.

Toni:- Aivan. Aivitunvan. Se ei voi olla liikaa pyydetty, että halutaan näyttää telkkarissa hyvältä. Jos sen eteen joutuu uhraamaan sen, että ei soita livenä, niin ainakin minä olen valmis siihen.

Sipe:- Me ollaan oltu seitsemän vuotta farkuissa ja t-paidassa. Nyt pitää keksiä jotain muuta.

Toni:- Ollaan me oltu myös naisten alusvaatteissa. Ainakin minä.

– Muistatko kun vedettiin Mitä kuuluu ? telkkarin lista-ohjelmassa? Ei oltu vielä edes listalla, mutta päästiin vetämään. Mulla oli turkki ja Tuukalla lääkärintakki. Mulla oli naisten alusvaatteet ja Tuukalla oli muistaakseni kumihousut ja teitsi vaan veti. Ja vittu kesken kaiken meillä hyppäsi cd. Se hyppäsi juuri, kun meidän piti ruveta hajottamaan soittimia. Soitto loppui ja siinä me ihmeteltiin, että ei kai se ihan näin lyhyt biisi ollut. Silloin stagella vitutti ihan sikana, mutta myöhemmin ei ole voinut kuin nauraa.

Sipe:- Mulla oli silloin farkut ja nahkatakki ja t-paita. Mä näytin ihan Ramones-mieheltä. Toki mä olen edelleenkin Ramones-mies, mutta mun ei enää tarvitse näyttää siltä.

Toni:- Ei tietenkään. Kukaan ei arvaa tukastakaan, että sä olet Ramones-mies.

Sipe:- Saanko mä sanoa asiantuntijana, että mun tukka on kyllä enemmän Beatles kuin Ramones. Mä kyllä tiedän miten Ramones-fleda leikataan ja tämä on ihan eri leikkaus.

Marraskuun alussa Apulannalta ilmestyy uusi albumi. Aluksi levyn piti olla tyystin nimetön, mutta lopulta siitä tuli Aivan kuin kaikki muutkin. Albumin kannessa on röntgenkuva. Sen kymmenellä kappaleella ei ole ollenkaan nimiä. Toki Teit meistä kauniin ja Mex Tex Cowboy ovat mukana, mutta muiden biisien nimeäminen on jätetty kuulijoiden oman mielikuvituksen varaan.

Sipen ja Tonin mielestä useimmat uudet levyt ovat samanlaisia kertakäyttötuotteita kuin McDonaldsin ranskalaiset. Niinpä Apulannan levyn kanteen on painettu sanoitusten sijaan kymmenen Tonin kirjoittamaa tarinaa, joista voi halutessaan löytää paljon enemmän kuin pelkistä sanoituksista.

Kun levyn neljännessä kappaleessa kerrotaan, että ?kaikki puoleen hintaan tänään annetaan? ja kahdeksannessa laulussa todetaan, että ?meidät houkuteltiin väärään veneeseen? ja että olo on kuin ?peltipurkissa kaupan tiskillä?, niin koko konseptia voisi ajatella vastalauseeksi pop-musiikin kaupallisuudelle. Sitä se ei kuitenkaan ole.

Toni:- Levyn biisit on ihan pop-hittejä. Tai ainakin siellä on sellaisia biisejä, joista mun on vaikea kuvitella, että niistä ei tulisi pop-hittejä meidän niin halutessamme.

– Kyllähän mä tiedän, että me ollaan samanlainen tuote kuin kaikki muutkin. Jos halutaan puhua meidän kaupallisuudesta, niin olisihan joitain asioita voinut jättää tekemättä, jos olisi halunnut olla aina marginaaliyhtye tietyille ihmisille. Ei ole pakko mennä telkkariin, jos haluaa olla underground. Kun tekee ekaa levyä, niin sitä kelaa, että kaiken voi saada. Voi saada niiden ihmisten kunnioituksen, joita itse kunnioittaa ja voi saada myös massojen kunnioituksen. Sitä kelaa, että se on mahdollista, mutta se ei ole. Se on joko tai.

– Oikeasti ihan ihmissuhdepaskaahan ne lyriikat ovat. Minun tunteethan ne on, jotka menee puoleen hintaan. Niitähän voi ostaa lähes ilmaiseksi. Toisaalta tottahan on myös se, että viime kesän keikoista elokuun jälkeen jäi sellainen fiilis, että ne oli ihan hirveitä. Ne oli ihan puoleen hintaan mennyttä paskaa. Itse asiassa ne keikat olisi pitänyt myydäkin puoleen hintaan. Mehän itse myytiin silloin puolen hinnan kamaa täyteen hintaan. Sitähän me tehtiin.

Apulanta aloitti uuden levynsä nauhoitukset jo keväällä, mutta touhu osoittautui odotettua hankalammaksi. Levyn piti valmistua jo ennen kesää, mutta keväällä nauhalle ei tarttunut kuin kolme uutta biisiä ja vielä kesälläkin jouduttiin perumaan studiovuoroja, koska Tonilla ei ollut biisejä.

Toni:- Viitasen Jania lainatakseni: ?Turha studioon on tulla persettä kaivamaan.? Huomattiin, että jos ei ole soitettavaa, niin ei sitten. Ei sitä oikein huvittanut ruveta studiossa hätäisesti kirjoittamaan uusia laulujakaan. Meidän omat välitkin oli silloin vähän huonossa jamassa, mutta nyt on kaikki taas kunnossa.

– Vaikka jotkut kesän keikoista olivat ihan paskoja, niin ainakin mä olen tyytyväinen siihen, että rytmisektio on kehittynyt todella paljon. Molemmille pitää laittaa pisteetn kotiin. Eihän rummut voi yksistään ruveta groovaamaan. Meillä on nyt niin hienoja bassolinjojakin levyllä, että mä olen kelannut, että onkohan Tuukka tilannut ne jostakin vai onko se vaan hokannut, että mistä on kyse.

Sipe:- On aika hauskaa, kun listaykkösbändi tekee neljättä pitkäsoittoaan ja yhtäkkiä huomaa, että sehän on hirveän hienoa, kun basari ja basso taimaa. Tai onhan se tiedetty aiemminkin, mutta nyt se todella toimii.

Aivan kuin kaikki muutkin on Apulannan vahvin ja yhtenäisin kokonaisuus tähän mennessä. Levy on äänekästä ja melankolista rockia, jonka raskas soundi putoaa niskaan kuin syyskylmä rankkasade. Tulevalle kiertueelle onkin Tonin, Sipen ja Tuukan soundia lähdössä tukevoittamaan toinen kitaristi, Sami Yli-Pihjala, joka on Apulannan vanha kaveri Heinolasta.

Jos Apulannan neljäs albumi olisi valmistunut jo keväällä, niin siitä olisi tullut aivan toisenlainen kuin se nyt on. Alkuvuodesta Toni kertoi olevansa kovasti vaikuttunut The Verven äänimaailmasta, mutta siitä ei Aivan kuin kaikki muutkin-kiekolla ole mukana muistoakaan. Toisinkin olisi voinut olla.

Toni:- Jos levy olisi tehty keväällä, niin siellä olisi ollut isoja jousisovituksia ja kaikkea sellaista. Kevään ja kesän mittaan se fiilis kuitenkin hävisi ja tuli sellainen olo, että eikö me voida tehdä rock-levy, sellainen levy, jossa ei ole mitään muuta kuin meidän orkesteri, me kolme jätkää.

– Ainahan sitä on johonkin ihastanut ja diggaa, että tämähän on hyvä soundi, että vedetäään kaikki tällä soundilla. Keväällä se oli Verve ja ihan viimeisimmässä vaiheessa Manics oli hirveän kova. Mä en kuunnellut silloin mitään muuta. Kun mä ostin niiden uuden levyn, niin mä kuuntelin ensin kaksi tuntia sitä ekaa biisiä, Everlastingia, ja ajattelin, että miten joku voi tehdä jotain näin upeeta. Sitten vasta pääsin toiseen biisa, mutta odottakaahan vaan. Sitä biisiä ei ole vielä tehty, koska sen kertosäkeellä ei ole arka painoivat mieltä ja mä kelailin mikä olisi hyvä melodia. Se vain tuli päähän ja mä ajattelin, että vittu tämä on hyvä. Niinhän se olikin.

– Mulla on siihen kertosäe, mutta ei säkeistöä. Se on noin seitsemän kertaa niin hyvä kuin mihin Verve tulee ikinä pystymään. Sillä Verven levyllähän on neljä-viisi hyvää biisiä ja kaikki muu on vain jamittelua hirveän hyvillä soundeilla.

– Kaikesta huolimatta Dishonestysta ei varmaan koskaan tule Apulannan biisiä. Tämä on meidän viimeinen levy ja sitten mä lopetan tän homman ja perustan toisen bändin. Sen eka sinkku on Dishonesty ja se myy 16 miljoonaa levyä ja Sipeä vituttaa ihan sikana.

Sipe:- Mulla on silloin farmi ja vaimo. Ei paljon paina.

Toni:- Mä nimittäin tarvitsen flätää. Mä olen sijoittanut omat vähän tuloni Apulanta-yhtyeestä aika tyhmiin kohteisiin.

Paljonko niitä tuloja on ollut?

Toni:- No, eihän Suomessa kukaan muu kuin Neumann tienaa tässä bisneksessä paljon rahaa, mutta jos sä haluat painaa, että kyllä tässä miljoona on tienattu, niin sama kai se on. Näyttäähän se hyvältä. Sä et vaan voi koskaan tietää, että onko se totta. Mä en sano, että mä olen tienannut miljoonan, mutta mä sanon, että se kuulostaa hyvältä.

Sipe:- Mun rahat on kiinni. Mä ostin asunnon ja mä ostin auton.

– Onhan mulla sillä lailla flätää, että mä voin tehdä lähes mitä vaan. Ei ole mikään ongelma mennä Amerikkaan katsomaan mun tulevaa vaimoa Amandaa, jos mua huvittaa. Kyllähän sitä flätää on, vaikka ei tässä mitään miljonäärejä olla.

Toni:- Mulla on moottoripyörä, oma asunto, kaksi kerrosta yhdestä kerrostalosta ja sillä lailla. En mä voi sanoa, että mä en ole mitään tienannut.

Sipe:- Kyllä sen jokainen junttikin tajuaa, että jos meillä on keikkiä ihan sikana, niin kyllähän sitä rahaakin tulee.

Toni:- Ollaanhan me aika etuoikeutettuja jätkiä. Toisaalta tämä on ihan ammatinvalintakysymys ja ollaanhan me annettu porukalle paljon hyviä fiiliksiä. Olisihan mullakin joku ohjelmoitsijan paikka jossakin, jos mä olisin niin halunnut, mutta ei mua sellainen kiinnosta. Mä diggaan enemmän skulata rockia.

Aiemmin Apulanta on äänittänyt levynsä lyhyissä ja kiihkeissä sessioissa. Nyt studiossa poikettiin pari päivää kerrallaan ja tehtiin valmista vähitellen. Yhtye ei halunnut tehdä samaa virhettä kuin Kolme -albumilla ja ryskäistä koko kiekkoa kasaan mahdollisimman nopeasti.

Apulanta asetti itselleen isot paineet. Uudella levyllä yhtyeen täytyi uudistua eikä vain tehdä samoja biisejä uudelleen. Uuden levyn tuli ohjata yhtye uuteen suuntaan. Levyn piti myös olla ehjä kokonaisuus eikä hajanainen nippu viime aikoina tehtyjä uusia biisejä, joissa on jotain vähän jokaiselle.

Toni:- Meillä oli hirveä uudistumisen paine. Toisaalta sen voitettuamme tästä tuli enemmän itsemme näköinen levy kuin mistään tähän asti.

– Tällä kertaa me tiedettiin mitä me oltiin tekemässä. Meillä oli jo etukäteen mielessätta nyt me haluttiin yhtenäisempi kokonaisuus. Tällä kertaa kaikki lähti tietyn värimaailman pohjalta. Siykielistä huumoria eikä mitään muuta sellaista. Mun mielestä tämä on aika vahva näyttö. Mä seison tän levyn takana niin kovin, että kuka tahansa voi tulla sanomaan mitä tahansaä voi sanoa? Se on jälleen kerran kuva sen hetkisestä sielunelämästä ja sielunmaisemasta. Jos se miellyttää muita ihmisiä, niin hyvä homma. Jos ei miellytä, niin minkä mä sille voin. Tällainen siitä kuitenkin tuli.

Suomessa rock-yhtyeiden haastatteluissa ei ole tapana valehdella, haukkua toisia artisteja tai kertoa arveluttavia tarinoita niiden toilailuista, vaikka isossa maailmassa bändit ovat jatkuvasti toistensa kanssa tukkanuottasilla. Usein ulkomaalaisten rock-lehtien parasta lukemista ovatkin juuri yhtyeiden kärkevät kommentit toisista bändeistä. Jostain syystä Suomesa ei vain ole vastaavaa haukkumiskulttuuria.

Onneksi on kuitenkin Apulanta, jolla ei ole tapana piilotella mielipiteitään tai olla kertomatta hyvää juttua, jos sellainen tulee mieleen.

Kuinka paljon teidän haastatteluissanne on totta ja paljonko tarua?

Toni:- Kun viimeksi tuli puhuttua Nylon Beatista, niin mulla lähti juttu vähän käsistä, vaikka kuulostihan se hyvältä. Haastatteluissa puhutaan yleensä totta 10 prosenttia ja paskaa 90 prossaa, sillä sitähän ihmiset haluavat kuulla, joka näyttää hyvältä ja kuulostaa hyvältä.

– Yleensä me valehdellaan tietyistä aiheista. Esimerkiksi siitä, että uusi levy on hyvä. Se on ensimmäinen pointti mistä me valehdellaan. Muuten me valehdellaan ihan tarpeen mukaan, mutta koskaan ei valehdella sillä lailla, että lukijoille tulee sellainen fiilis, että nyt jätkät kusettaa. Kaikesta muusta kusetetaan paitsi levymyyntiluvuista, koska ne on niin helppo tarkistaa.

Miksi suomalaiset bändit eivät hauku toisiaan? Onko täällä liian pienet piirit?

Toni:- Onhan se vähän niinkin. Kun tuntee kaikki muut, niin ei niitä viitsi haukkua. Eihän tuttuja ihmisiä viitsi ruveta haukkumaan, paitsi ehkä Tehosekoitinta. Ihan paskahan niiden uusi levy on. Meidän levy on helvetin paljon parempi. On hirveän sääli, että niillä on hirveän huono levy. Ne olisivat ansainneet paljon paremman, mutta oma vika kun tekivät noin huonon. Siis soundithan ovat ihan vitun hyvät ja sitten siinä on on kolme-neljä nappihittiä, mutta sitten on joku vitun Elvari on mun faijani. Onko siis huonompaa biisiä kuultu?

Sipe:- Mä olen tässä vähän ikävässä välikädessä, sillä mun mielestä se on helvetin kova levy. Se on niin kylmä, että sellaista ei ole kukaan muu ennen tehnyt. Elvari on mun faijani, jumalauta, siinähän lauletaan Peitsamosta ja kaikista muista. Siinä on asennetta.

Toni:- Ei vaan. Toisten bändien haukkuminen on aika tyhmää. Ainoat bändit, joita meidän kannattaa haukkua on Donkkarit ja Stratovarius, koska ne on selkeästi isompia bändejä kuin me. Pienempien bändien haukkuminen on tyhmää. Pienempien kiusaaminen on muutenkin tosi tyhmää. Meidän olisi todella tyhmä ruveta haukkumaan jotain bändiä, joka on myynyt alle 40 000 levyä. Pienempien kiusaaminenhan on hölmöintä mitä voi tehdä.

Siitähän Läntisen Tommikin laulaa.

Toni:- Aivan. Mun on kyllä nyt kerrottava Tommista sellainen juttu, että kun me oltiin kesällä 1997 juhannusfestivaaleilla Virroilla, niin Tommi tuli aivan hirveässä kännissä meidän bussiin. Siellä se selvitti jokaiselle ihmisille sellaista, että ?haistakaa vittu kaikki paitsi kapteeni!? Niin se sanoi kaikille ja istui siellä pitkät tovit hirveässä jurrissa aivan sekaisin. Sitten jossain vaiheessa se nousi ylös ja sanoi, että ?nyt Tommi lähtee nussimaan.? Sitten se hävisi sieltä jonnekin ja sen jälkeen miestä ei näkynyt.

Sipe:- Sen jälkeen ollaan monta kertaa kelattu, että sama mies laulaa koulukiusaamisesta ja mummot diggaa.

Tero Alanko

Lähettänyt: Juho Kauppinen

Rujot nuorisojulkkikset

Heinolasta maineeseen ponkaissut räyhärockin paha henki Apulanta on mestari herättämään ristiriitaisia tunteita. Yhtye saa lausunnoillaan milloin kenenkin vihat päällensä. Televisiossa Jyrki Hit Challenge -kisassa nähty viuhahdus-ja partavaahtospektaakkeli Mex Tex cowboy oli sekin monelle liikaa.

Pasi Kostiaisen Apulannasta kirjoittama kirja Maalin alta paljastaa, että ristiriidat ovat myös trion sisäistä arkipäivää. Silti Apulannan suosio on edelleen vankkumaton. Kolmikon palkintokaapissa on jo pari kyltalevyä ja uusi albumi Aivan kuin kaikki muutkin nousi jo pelkällä ennakkomyynnillään lähelle kultalevyrajaa.

Apulannan kolmikosta kitaristi-laulaja Toni ja rumpali Sipe ovat muuttaneet levy-yhtiönsä kotikaupunkiin Lahteen, basisti ja videotaiteilija Tuukka viihtyy nykyisin Tampereella.

Kostiainen on rakentanut lyhyen ja ytimekkään Apulanta-historiikkinsa tuoreiden haastattelujen ja arkistomateriaaliin varaan. Viime kesänä Kostiainen haastatteli Apulannan jäseniä bändin käydessä läpi jälleen kerran yhtä kriisivaihettaan ja trio kommentoi toisiaan yllättävänkin kärkkäästi.

-Onhan siellä suoraa puhetta, mutta entäs sitten? Minun mielestäni saa ollakin. En minä ainakaan väitä, että minusta kertovat kommentiteivät olisi totta, eihän sitä itse kaikkea näe, Lahteen muuttonsa jälkeen Harjukadun Goethenä tunnettu Toni sanoo.

Kirjan omituisinta antia on se, kuinka paljon Apulanta kertoo vuosien mittaan huijanneensa toimittajia. Valheita on singottu suuntaan ja toiseen, tavoitteena ”herättää huomiota ja saada julkisuutta”. Ja näyttää siltä että Apulanta ei ole vieläkään luopunut toimittajien huijaamisesta. Joskus on käynyt niinkin että Apulantana antaa haastattelua kolme Apulannan roudaria.

-Ei me kaikille valehdella. Mutta jos heti huomaa, että toimittaja ei tiedä mistään mitään, saattaa kiusaus puhua pelkkää paskaa olla liian suuri.

-Ja sitä minä olen ihmetellyt, että Apulannasta pidetään niin hirveää meteliä. Paljon suurempaa kuin esimerkiksi Don Huonoista, vaikka Don Huonot myy enemmän levyjä kuin Apulanta.

Apulannan suosio on valtava. Punki, popin ja hörhömentaliteetin sekoitus toimii oivallisesti ja kauppa käy. Teinihysterian värittämillä keikoilla puolestaan saa aavistuksen siitä, minkälainen tunnelma vallitsi Beatlesin hulinakonserteissa vähän ennen 60-luvun puoliväliä.

Uusi albumi Aivan kuin kaikki muutkin on tuttua ja laadukasta Apulantaa. Kokonaisuus tuo mieleen ainakin Tonin suuren esikuvan Kurt Cobainin ja yhtyeensä Nirvanan. Toni vastaa myös Apulannan sanoituksista – tekstit ovat tekijänsä mukaan ”itse-sääli-tilityksiä”.

Antti Eerola

Lähettänyt: Anu Sainio

Apulanta löysi mustia helmiä

Apulannan neljäs albumi on syksyn tapaus. Suosikki tapasi Tonin ja Sipen, jotka paljastivat, että Apulanta tulee nyt tylymmin ja synkemmin kuin koskaan ennen. Diiba-daabailut ovat kolmikon kohdalta ohi. Jatkossa Apulannan keikoilla ei ole enää kellään kivaa.

Apulanta keikkaili kesällä -98 paljon. Mitkä ovat fiilikset nyt jälkeenpäin?

– Tämä oli ihan floppikesä kaikin puolin, Toni puuskahtaa.

– Mun mielestä suurin ongelma oli se, että olimme tehneet suunnilleen samalla keikkasetillä jo kaksi kiertuetta aikaisemmin. Siinä oli jo niin monta keikkaa takana, että rupesi leipäännyttämään. Olisi pitänyt tehdä aivan älyttömästi vähemmän keikkoja. Sitä paitsi se on väärin kaikkia kohtaan: eihän semmoisia keikkoja, jotka vituttaa itseään saisi tehdäkkään, koska eihän sillon anna kaikkea ihmisille ja se on väärin.

Myös Sipe on samaa mieltä.

– Vähemmän ja fiksumpaa keikkaa. Kyllähän viime kesänä riitti ryhmää keikoilla, mutta oma fiilis siinä pääsi vähän menemään. Että ei tässä voi flopista puhua, koska suosiota oli kuitenkin vaikka muille jakaa.

Tulevan albumin materiaali herättää Tonissa ja Sipessä silmiin pistävää innokkuutta. Apulanta ei halua jäädä paikalleen.

– Mä diggaan tästä uudesta matskusta sen takia, että biisit ovat melodiarakenteeltaan äärettömän paljon haastavampia, kuin aikaisemmin. Periaatteessa yksinkertaisiin rakenteisiin on laitettu hirveen paljon vaikeita juttuja, joita ei ollut helppo tykitellä studiossa, Toni kertoo.

– Uusissa biiseissä on myös meidän orkesterille tyypillinen potku, mutta silti niissä on uudenlainen väri: levyllä ei ole hirveesti positiivista poppisvaikutteita. Biisit ovat tummaviritteisiä. Lyriikasta mun täytyy sanoa, että biisit on rakennettu sellaisessa elämäntilanteessa, jossa kolme vuotta kestänyt ihmissuhteeni oli juuri kariutunut. Siksi kappaleet ovat sellaista melodraamaista skeidaa.

Sipe nostaa Apulannan nimettömän neloskiekon yhtyeen tasokkaimmaksi albumiksi.

– Tämä on Apulannan paras levy sen takia, koska vaikka siinä onkin meidän perussoundi, niin siinä on paljon uutta haastetta. Biisien sisällä on paljon pikku jutskia, jotka on toteutettu huolellisesti. Tulevat biisit eivät ole tyypillisiä hittejä, vaan ne ovat älyttömän hyviä kappaleita eli helmiä.

Toni innostuu Sipen kommentista.

– Joo. Me tehtiin helmiä. Mä uskon, että meillä on potkua neljään potentiaaliseen sinkkubiisiin. Levylle tulee kymmenen biisiä, eikä välissä tule olemaan kekkulointia. Lisäksi kappaleet ovat aiempaa pidempiä, vaikka ne kuulostavatkin yhä kahden minuutin biiseiltä.

Negatiivinen energialataus

Levyn jälkeen Apulanta starttaa luonnollisesti kiertueelle. Ainakin puolet neloslevyn materiaalista sisältävä setti tulee olemaan murhaavaa kamaa.

– Uudesta matskusta ei saa bailaiusmusaa kyllä kukaan. Tulevan turneen teema on se, ettei siellä voi olla kenelläkään hauskaa; se on mietitty todella tarkasti. Hauskanpito loppuu tasan tarkkaan siinä vaiheessa, kun orkesteri astuu lavalle. Uusi levy ei ole kiva levy perheen kaikille ja se tulee näkymään myös keikoilla.

Sipe löytää lopuksi uuden levyn tärkeimmän pirteen.

– Tälle levylle on vangittu hyvin Apulannan perimmäinen olemus. Viisaat ihmiset sen hokaa ja aistii, että mikä se on.

Toni on samaa mieltä.

– Kaikki meidän levythän ovat saaneet alkunsa jonkinlaisesta negatiivisesta energialatauksesta. Aikaisemmilla levyillä homma oli pistetty sellaiseen formaattiin, että rääkyy niin että kurkkuun sattuu ja soitellaan skitsua vähän kovalla. Nyt me ollaan hokattu se, että paljon vaarallisemman ja ahdistavamman biisin pystyy tekemään sillä tavalla, että laulaa kauniisti ja luo efektin äänimaiseman ja melodian yhteistyöllä.

Markku Makkonen

Lähettänyt: Juho Kauppinen