Simo Santapukki

Kävin äsken metsässä mittailemassa polkuja ja pitkospuita (niitä muuten löytyy Hollolasta ihan oikeasti), kuten lukuisina aiempinakin kertoina keikkaviikonlopun jälkeen. Yhtäkkiä ollaan taas siinä pisteessä, että käki kukkuu, valkovuokot puskevat itsensä esille ja kevätrundia on jäljellä enää parin keikan verran. Käsillä oleva kiertue on ollut suorastaan huikea, varmasti yksi parhaimmista ikinä. Aloitimme sen pidennetyllä pohjoisen reissulla, kiertelimme Lappia suksien ja soittimien kanssa pääsiäisen tienoilla parisen viikkoa. Oli hienoa esiintyä täysille tuville ilta toisensa jälkeen ja tavata uusia sekä vanhoja tuttuja. Järjestimme Levillä myös orkesterin hiihtokisat, jossa kirkkaimmat mitalit jäivät tietenkin johtoryhmän haaviin. Ylivoimaisesti ilahduttavinta oli kuitenkin iso osallistumisprosentti sekä yleinen innostuminen kiertuekuntoa ylläpitävää toimintaa kohtaan. TyHy-sporttailumme on vaihtunut kevään myötä lankutukseen, jonka tiimoilta koko porukka on paiskonut pöytään toistuvasti uusia ennätyksiä. Itselläni meni juuri 5min rikki, olen luvannut tuplata tuloksen vuoden loppuun mennessä.

Hiihtämisen, lankutuksen, soittamisen ja ylipäänsä kiertuetoiminnan lisäksi keväämme on täyttynyt studiopäivillä. Olemme äänittäneet uusia biisejä erittäin ahkerasti keikkojen välipäivinä. Emme toisin sanoen ole ottaneet keväällä kevyesti, vaikka viime ajat ovatkin olleet blogimerkintöjen suhteen hyvinkin hiljaiset. Ehkä juuri tästä syystä…Baronan jälkeen lepäilimme tammikuussa pari viikkoa, jonka jälkeen olemme eläneet ja hengittäneet Apista intensiivisesti. Äänityssessioista ja tulevasta levystä on pakko sanoa sen verran, että siitä on tällä hetkellä todella hyvä havina. Orkesteri on ollut koko kevään aivan liekeissä ja se on taltioitunut myös nauhalle. Parempaa ajankohtaa albumin nauhoituksille ei toisin sanoen olisi voinut osua. On myös sanottava, että Villen kanssa on hienoa soittaa studiossa. Olemme viimeinkin pystyneet taltiomaan kappaleet taas siten, kuten joskus ysärin alussa. Livenä, editoimatta. Samaan aikaan soittamisen voima on siinä, että musiikkiin tarttuu parhaimmillaan jotain maagista. Jotain sellaista, joka jää yksilönä suorittamisesta uupumaan vaikka kuinka hienosti vetelisi. Näitä erityishetkiä on tulevalla levyllä paljon.

Kun katsoo kevään keikkoja näin rundin viimeisen viikon alussa, sinne mahtuu tosi monta tosi hienoa iltaa. Oli loppuunmyyty tuplailta kotikentällä Sibeliustalossa, turvoksiin ahdettu (ja huikean kaunis) Naantalin kaivohuone, Helsingin Circuksesta puhumattakaan. Tapasimme paljon hienoja ihmisiä, vanhoja ja uusia ystäviä, oman alansa huippuosaajia sekä -ammattilaisia ja myös sellaisia kavereita, joihin olimme viimeksi törmänneet joskus viime vuosituhannen puolella. Viime viikonloppuna saimme kunnian esiintyä Raumalaisen kiekon pyhätössä, Äijänsuon jäähallissa sekä Vantaan legendaarisessa partykattilassa, Tulisuudelmassa. Molemmat vedot olivat säkenöiviä, iso kiitos paikalle saapuneille. On oikeasti hienoa huomata loppuunmyydyn salin tempautuvan keikkaan kuin huomista ei olisi, se pistää meidätkin laittamaan parasta pöytään ja soittamisen jälkeen tuntee olevansa elossa. Monet puhuvat bändin ja yleisön välisestä vuorovaikutuksesta, se on oikeasti tapahtuessaan jotain sanoinkuvaamatonta. Tulevana vkonloppuna kajautamme vielä Iisvedellä sekä RadioRock-risteilyllä. Sen jälkeen suuntaamme katseemme festarikauteen, josta tulee kaikkien aikojen sellainen. Apulanta on elänyt viimeisen vuoden ajan uutta kevättään, kohta alkaa sitten se kesä. Ja tällä viikolla katsotaan kun punkveljemme hoitaa homman himaan Wienissä. Go PKN!!1!

Lämmöllä,
Sipe

Kirjoitan tätä samassa huoneessa, jossa näpyttelin viime syksynä fiilispäivityksiä kun Barona oli vielä järjestelyvaiheessa. Spektaakkelista on nyt 4 vuorokautta. En voi vielä katsoa keikkakuvia liikuttumatta. Etenkään sitä ruutua, jossa poseeraamme lavalla koko työryhmän voimin lauantain vedon jälkeen. Näky on vaikuttava. Niin moni ihminen näki niin paljon vaivaa spektaakkelimme eteen. Kaikista upeinta on se, että vaikka keikkoihin latautui vuoren kokoiset odotukset, onnistuimme porukalla jopa ylittämään ne. Se oli paitsi lahjamme teille, myös teidän lahjanne meille. Baronan yleisö oli kerta kaikkiaan paras mahdollinen. Juuri sellainen jonka edessä jokainen bändi haluaisi esiintyä. Tunnelma oli oikeasti maaginen; en ole aiemmin kokenut mitään vastaavaa, vaikka tosi monia tosi hienoja iltoja olenkin urani aikana nähnyt.

Sen sijaan, että kertoisin keikoista jotain omakohtaista, on paljon kiinnostavampaa lukea yleisöstä käsin koettuja fiiliksiä. En osaisi itse kirjoittaa asiasta puoliksikaan yhtä osuvasti. Jälkihavinoita ja palautteita on ollut käsittämättömän hienoa lukea. Vaikka tiesin bändimme osuneen vuosien varrella moniin hermokeskuksiin, en ikinä osannut arvata, että yhtyeemme merkitsee niin paljon niin monelle. Ja vaikka tiesin bändimme olevan kovassa iskussa, esimerkiksi arvostamani kollegani Aki Tykin kirjoitus ja muut keikkaraportit – Rumban arviosta puhumattakaan – teki kieltämättä hyvän mielen. Spektaakkelia jumpattiin kuitenkin kasaan lähes koko kalenterivuoden ajan valtavalla porukalla ja kovan työn jälkeen on huojentavaa huomata sen kelvanneen. Rumban kirjoitus lämmitti etenkin siksi, että sen laatija tuntuu olevan kosketuksessa Apiksen syvän ytimen kanssa.

Keikkojen massiivisista puitteista huolimatta niitä tuntui sävyttävän valtava lämminhenkisyys, joka kantoi ekan biisin alusta vikan biisin loppuun. Ehkä juuri tästä syystä oli pakko soittaa jotkut kappaleet huulta purren. Huippuhetkiä oli paljon ja fiilis kerrassaan sanoinkuvaamaton, vaikka sitä olenkin tässä yrittänyt jotenkin sanoiksi pukea. Keikkojen jälkeinen olotila oli vähintäänkin erikoinen, kului tuntikausia ennen kuin ylipäänsä pääsi takaisin omaan itseensä. Se, että meidät oli buukattu vielä tiistai-illaksi telkkariin soittamaan, kääntyi lopulta eduksemme. Mielen piti nimittäin säilyä keskittyneessä olotilassa vielä hetken aikaa Baronan jälkeen, joka oli hyvä asia. Muussa tapauksessa tyhjä olo olisi todennäköisesti lyönyt sunnuntaina aikas lujaa päin pläsiä. Nyt kuitenkin saimme pehmeän laskeutumisen ja siinä ohessa komeat versiot parista biisistämme. Etenkin ”Sun Kohdalla” pläjähti ison bändin kanssa hienosti! Jos missasitte eilen Urheilugaalan, käykää ihmeessä väijymässä vaikka YLE Areenasta…

Pidemmittä jorinoitta haluan vielä kerran kiittää sydämeni pohjasta teitä, jotka tulitte katsomaan Barona-keikkojamme. Te annoitte meille mahdollisuuden superviikonloppuun, joka ei ikinä liukene mielestäni. Lämmin kiitos myös kaikille spektaakkelin toteutukseen osallistuneille ihmisille – bänditovereille, toimihenkilöille, tekniikalle, näyttelijöille, tanssijoille, kotiväelle, vapaaehtoisjengille sekä yhteistyökumppaneille. Nähdään ja kuullaan taas. Hyvää vuotta 2015, ainakin tämä alkoi komeasti!

Lämmöllä,

Sipe

Tasan kuukauden päästä ensimmäinen oma jäähallikeikkamme on enää muutaman hetken päässä. Tässä vaiheessa vetelemme esiintymisasuja päällemme, sovittelemme korvamonitorit paikoilleen ja kuuntelemme yleisön kohinaa takahuoneen verhon raosta. Otamme myös työryhmän kanssa oman hiljaisen hetkemme, kuten kaikkina muinakin keikkailtoina tänä syksynä. Näistä elementeistä ammennamme sen räjähtävän voiman, jolla jokainen kuluvan rundin keikka on polkaistu käyntiin. Kiertue on ollut sanalla sanoen huikea. Pilettien loppumisen trendi vain jatkuu illasta toiseen ja ryhmän jokaisen tyypin toiminnasta paistaa ilo ja tekemisen meininki. ONNEKSI tätä rundia on vielä pari vkonloppua jäljellä, tammikuun jäähallispektaakkeleista puhumattakaan.

Baronan lähestyessä kiire kasvaa lumivyöryn lailla, joskin moni asia on toisaalta jo loksahtanut paikoilleen. Järjestelyt ovat sujuneet hyvin ja aikataulussakin olemme pysyneet jopa kiitettävästi. Keikkojen välistä vapaa-aikaa ei tosin tästä johtuen ole ollut, mutta tammikuun juhlaviikonloppu on todellakin kaiken sen arvoista. Tässä vaiheessa kun show on kristallisoitunut meillekin, voin kertoa, että nuo keikat eivät tule jättämään kylmäksi. On niin hienoa päästä tarjoamaan teille jäähallivedot! Kiitos vielä mahdollisuudesta, tulemme lunastamaan sen varmuudella.

Pakko raottaa lähimenneisyydestä vielä sellainen seikka, että olemme viettäneet paljon aikaa viime keikkojen välipäivinä studiolla. Tämä kokoonpano on toisin sanoen päässyt viimeinkin taltioimaan uutta musiikkia ja se on tuntunut hyvältä. Sessiot ovat itse asiassa sujuneet paremmin kuin aikoihin; en muista, milloin olisin ollut yhtä innostunut uusista Apulanta-biiseistä. Pakkohan tässä on alkaa ajattelemaan, että tämä lupaa hyvää tulevan materiaalin osalta…

Oheistan muutaman kuvan viime vkonlopusta, jolloin kävimme Kuopiossa sekä Helsingissä. Tämän viikon lopussa matkaamme Poriin, Seinäjoelle sekä Varkauteen. Nähdään!!! Kuunnelkaa tässä välissä vaikka vähän joululauluja…itse ainakin olen pyöritellyt niitä jo aika ajoin stereoissa, kun semmoinenkin juhla tähän väliin vielä osuu ja siihen virittymiseen liittyy aina vähän taikaa.

Lämmöllä,

Sipe

—Kuvia otti Mehtis ja Riikka Myöhänen—

Huomenna aamuyöllä kello 04.00 siirrämme uinuvat kehomme karavaanin uumeniin horrostamaan kohti Rovaniemeä, Kemiä ja Oulua. Tie vie siis tällä kertaa pohjoiseen. Rundimme on rullannut jo seitsemän viikkoa eteenpäin. On huikeata huomata, että siitä on muodostumassa paras tähänastisista. Jo ensimmäiset keikat antoivat viitteitä jostain erityisestä, bändin kemia tuntui loksahtaneen kohdalleen ja piletit myytiin loppuun joka ilta.

Yleisöä on ollut enemmän kuin koskaan aiemmin keikoillamme ja meininki on ollut sen mukaista. Orkesteri on liekeissä ja yleisboogiessa tuntuu tekemisen ilo. Matkan varrella tapahtuu aina kaikkea pientä ja vähän suurempaakin. Hämeenlinnan keikalla kävi sellainenkin allekirjoittaneelle ennenkokematon tapahtuma, että poljin innostuksissani Bassarini pedaalin kalvosta läpi. Tunnelma pysyi kuitenkin katossa hetken aikaa muun bändimme käsissä ilman lyömäsoittajaa. Minut ja bassorumpu liitettiin vielä mukaan teipillä korjattuina, molemmat. Teippiä ovat kaivanneet viime viikkoina myös ranteeni, jotka ovat ottaneet vähän itseensä valtavan soittomäärän myötä. Ville on osoittautunut onneksi paitsi loistavaksi basistiksi, myös erinomaiseksi kinesioteippaajaksi ja hyväksi ystäväksi.

Viime lauantaina kävimme soittamassa Peurungan loppuunmyydylle areenalle. Meidät pitkään tuntenut järjestävä taho äityi kertomaan bändin olevan taas oikealla tiellä. Sellainen tuntuu hyvältä, kuten myös erään radiotoimittajan huomio, jonka mukaan Apulanta elää nyt uutta kevättä. Olemme todella otettua tästä, sekä ylipäänsä siitä, että olette ottaneet meidät taas näin omaksenne. Ei voi olla muuta kuin kiitollinen siitä, että bändissä oleminen antaa taas todella paljon. Varsinkin kun välillä tuntuu, että maailman uutiset käyvät yhä synkemmiksi ja surullisimmiksi.

Keikkojen välissä olemme järjestelleet niitä tammikuun isoja konsertteja, sekä tapailleet uusia biisejä. Tänään otimme Tonin ja Villen kanssa treenikämpällä muutamasta uudesta veisusta demoversiot talteen. Voin kertoa, että toimii!!!!

Ohessa hieman kuvia viime viikkojen meinigeistä suurilla ja pienemmillä näyttämöillä. Muistakaa syksyn pimetessä olla onnellisia yksin ja yhdessä!

-Sipe

Ihminen on aika pieni yksikkö, kun pääsee tarpeeksi suureen tilaan. Omassa maailmassani tunsin eilen olevani todella pieni poika, kun kävimme mittailemassa Baronan paikkoja ja sijoittamassa lavan, matomontun yms. silmämääräisesti oikeisiin kohtiin. Voin kertoa, että mielikin oli kuin pienellä pojalla, kun kuvittelin Teidät katsomoon. Oli vähintäänkin huikeata ajatella, että soitamme kyseisessä paikassa heti 2015 alkajaisiksi. Aika kului kuin siivillä, kun tutustuimme huolella areenaan sekä esiintyjän että yleisön näkövinkkelistä. Tsekkailimme kaikki eri paikat ja katsomosektorit läpeensä ja varmistimme, että lipun ostaneilla on varmasti hyvä olla.

Areenaspektaakkelin suunnitteluun kuuluu tosi paljon muutakin kuin biisilistan kirjoittaminen. Erilaisia suunnittelupalavereja pidetään lähes päivittäin. Käsillä olevan kiertueemme välipäivät menee enemmän tai vähemmän jäähallispektaakkelin parissa. Miitinkejä ja aivoituksia otetaan sellaisistakin asioista, joita emme osanneet edes etukäteen ajatella. Konserttiemme toteutuksessa on mukana satoja ihmisiä ja lopun kaiken paletti on kuitenkin meidän käsissämme. Vaikka Barona-matka onkin vasta alussa, se on ollut jo tähän mennessä tosi antoisa, vaikkakin tietenkin myös työläs. Kuinka hieno fiilis lavalla tuleekin sitten tammikuun alussa olemaan, kun olemme viimein saaneet kaiken mahtavuuden siirrettyä aivoituksistamme konkretian tasolle. Keikoista tulee ikimuistettavat, voin luvata sen jo nyt! Lämmin kiitos vielä kaikille Teille, jotka annoitte meille tämän mahdollisuuden.

Lyötyämme eilen lavarakennelman mitat paikan päällä lukkoon selvisi, että voimme vapauttaa vielä muutamia lippuja myyntiin. Koska lavaa ”työnnettiin” lähemmäs takaseinää, lippuja vapautuu pieni määrä sekä permanto- että istumapaikoilta. Sanomattakin on selvää, että TORSTAINA KANNATTAA OLLA AJOISSA LIIKKEELLÄ, mikäli ei ole vielä pilettiä onnistunut hankkimaan.

Barona, sekä koko syksy muutenkin on puhaltanut bändimme aivan uuteen liekkiin. Kuten Toni kirjoitti, käsillämme on tähän mennessä paras kiertueemme. Se on totta. Ja se on paljon sanottu. Kaikki keikkamme ovat olleet loppuunmyytyjä ja bändiin on tarttunut valtava energia sekä tekemisen ilo. Ohessa muutama otos viime vkonlopulta. Kiitos Loimaa ja Tavastia!!1! Ensi vkonloppuna näemme Mikkelissä sekä Hämeenlinnassa!

Lämmöllä,

Sipe

yhtä sun toista vuosien varrella; listoja on vallattu ja ennätyksiä rikottu, oman jäähallikeikan järjestäminen oli siltikin asia, jota jännitti ihan hulluna. Emme voineet tietää, tahdotteko te tykittää kanssamme niin isosti, kuin me haluamme. Toki olemme huutaneet laulujamme useasti kimpassa isoillakin festareilla, mutta tammikuinen Barona-keikka on suurin itse järjestämämme konsertti tähänastisen taipaleemme aikana.

Kun huomasimme, että liput livahtivat käsistämme ennen kuin sitä ehti edes itse tajuta, oli fiilis aika epätodellinen. On uskomatonta saada kokea tämmöisiä fiiliksiä kaikkien näiden vuosien jälkeen. Millainen tunnelma itse keikalla sitten mahtaakin olla, kun nyt jo liekittyy näin hyvin!!! Iso kiitos teille, jotka annoitte meille tämän mahdollisuuden. Emme petä odotuksianne, keikasta tulee ikimuistoinen, sen voin luvata. Annamme vain ja ainoastaan parastamme. Sen te sekä myöskin me olemme ansainneet.

Ainoa asia joka tällä hetkellä harmittaa on se, että todella moni keikalle haluava tuntuu jääneen ilman pilettiä. Itsellenikin on tullut tästä aiheesta enemmän yhteydenottoja, kuin mistään yksittäisestä tapauksesta urani aikana. Emme voi vielä luvata mitään, mutta varovaisesti toivon meillä olevan ehkä joitakin hyviä uutisia aiheesta luvassa ihan lähitulevaisuudessa…josko tässä vielä jotain keksisi. Ainakin teemme kovasti töitä sen eteen. Kaikkemme toisin sanoen.

Ohessa vielä tuttuun tapaan pari valokuvaa viime vkonlopun keikoista. Syyskiertueemme lähti upeasti käyntiin Lahdesta ja Jyväskylästä. Kiitos kaikille osallistujille! Ensi viikonloppuna tapaamme Joensuussa ja Kouvolassa. ISO kiitos teille, jotka ostitte nuo keikat jo ennakkoon täyteen. Voin luvata, että meille tulee kuuma!!!

Lämmöllä,

Sipe

Näennäisestä hiljaiselosta huolimatta alkuvuotemme ei ole ollut hiljaista hiihtelyä. Apulannassa on sattunut ja tapahtunut paljon, vaikka kiihkeä kesäkiertue on vasta edessä. Pitkän prosessin jälkeen saimme rinnallemme tuoreen matalataajuusmiehen. Basistimme Ville hyppäsi karavaaniimme ihailtavalla sykkeellä, emmekä Tonin kanssa ole voineet välttyä saamasta osaa siitä uutuuden innosta omiinkin suoniimme. Treenikämpällämme on viimeksi raikunut musiikki yhtä intensiivisesti joskus teinivuosina. Sessiot ovat venyneet poikkeuksetta tuntikaupalla ja näin rumpalina on pakko sanoa, että Villen kanssa on äärettömän hienoa rakentaa musiikillista kivijalkaa. Suorastaan hymyilyttää, miten komeasti soitanta on soljunut yhteen. Aika näyttää, minkälaisen osan New Guy ottaa Apulannan fiilispuolen sinfoniassa, ainakin tällä hetkellä tunnelmat ovat odottavat ja hyvät.

Olemme ehtineet vetäistä kolme keikkaa kimpassa….Yhden salassa ennen kuin tulimme asian kanssa keikkabussista ulos naisten vaatteissa, yhden festivaalivedon, sekä jälleen yhden salaisen. Tai ainakin puolisalaisen. Tämän vkon lauantaina soitamme Himoksella, jonka myötä festivaalikiertueemme käynnistyy toden teolla.

Viime viikon rytmiosasto piti lepoa, kun Tontsa oli eläytymässä kollegoiden kappaleihin Vain Elämää –ohjelman kuvauksissa. Pakko myöntää, että vaikka Apulanta on monissa liemissä keitetty ja Toni, jos kuka, osaa ottaa hommat haltuun, niin täällä kotipuolessa jännittää kovasti. Saa nähdä, millaisia elämyksiä kyseinen ohjelma tuo tullessaan. Kattaus on kyllä tällä kertaa niin vakuuttava, ettei ohjelman taso tule ainakaan laskemaan. Olen seurannut myös aiempien tuotantokausien jaksoja, mutta ensi syksynä ajattelin olla melko tiiviisti teeveen edessä. Oman bändin musiikkiin suhtautuu kuitenkin kuin lapseensa. Sitä vaalii ja rakastaa ja jos joku muukin osoittaa rakkautta sitä kohtaan, sisin ikään kuin pakahtuu ylpeydestä. Voi olla, että ensi syksyn televisionkatseluhetkistä tulee melkoisen nostalgisia, jännittäviä ja silmiä hikoiluttavia. Sitä itkuhommaa ei tosin tarvitsisi, eikä pitäisi erikseen ennakkohypettää…kyllä pala nousee ainakin allekirjoittaneen kurkkuun ihan luonnostaankin hartaiden asioiden äärellä, ilman lietsomista.

Pöhinää on tietysti aiheuttanut myös se, että elokuussa ilmestyy uusi Apulanta-eepos. Se on hyvin kirjoitettu teos, jonka oikolukemisen sain juuri valmiiksi. Tavoitteenamme oli kasata kaikki mahdollinen taustatieto kirjailijan käyttöön, jotta opuksesta tulisi mielenkiintoinen ja kattava välitilinpäätös. Pyrimme päästämään tulevat lukijat syvemmälle maailmaamme kertomalla myös sellaisiakin asioita, joista olemme aiemmin vaienneet. Itse olen ylpeä kirjasta. Siinä tiivistyy pala tarinaa, jota olen itse saanut elämäntehtävänäni kirjoittaa. Vaikka tarkoituksemme on kääntää vielä monta sivua Apiksen merkeissä, oli mielenkiintoista suunnata ajatukset hetkeksi taaksepäin kirjaprosessin aikana. Monet asiat saavat aivan eri perspektiivin silloin, kun niitä voi katsella jo tietyn etäisyyden päästä, objektiivisemmalla otteella.

Seuraavaa lukua kirjoitamme jo parhaillaan; lähden ihan pian näppäimistöni ääreltä Villen kanssa rumpubassotreeneihin Tonin vielä versioidessa muiden kappaleita Satulinnassa. Juhannuksena olemme taas tulessa, jonka jälkeen sininen keikkabussimme kiidättää meidät kohti uusia tarinoita, kauniita kesäöitä ja hienoja, jaettuja kokemuksia meidän ja teidän kanssa. Matka jatkuu, laiva seilaa, miehistö vaihtuu ja se on vain elämää. Nähdään pian!

Sipe

Olimme kuin kotonamme. Takatalven sijasta nojasimme jo kohti kevättä. Palmut huojuivat, ihmiset huojuivat ja välimeren tuuli huuhtoi arjen tomut pois. Koska olemme täyden palvelun yritys, halusimme tarjota keikkaelämyksen myös kaukaisemmille ystävillemme. Heille, jotka ovat karanneet lunta, reumatismia, arjen aherrusta tai vaikkapa verottajaa tuonne suomalaisuuden etäpesäkkeeseen.

Ennen keikkailtaa järjestimme fanitapaamisen paikallisessa rokkikuppilassa. Paikalle saapui aikojen saatossa mukaamme tarttuneita matkustajia, joiden papereihin ja pakaroihin kirjoitimme nimet ja päivämäärät. Oli hienoa kuulla erilaisia tarinoita siitä, kuinka orkesterimme on uinut kunkin ihmisen elämään ja mitä Apulanta heille nykyään merkitsee. Mundon henkilökunta teki myös loistavan musiikkivalinnan soittaessaan koko illan pääosin tuntemattomampia kappaleitamme; oli hienoa hämmästellä kerta toisensa jälkeen mitä kaikkea sitä onkaan tullut vuosien varrella levytettyä. Itse keikkapäivän soitanta sujui hienosti, yllättävänkin hienosti. Talviunen jäänteistä ei näkynyt häivääkään, kun ensimmäinen biisi laskettiin käyntiin. Keikka oli ilotulitusta ja Viva la Torremolinos herätettiin henkiin juhlan päätteeksi. Bailandos stupidos!

Seuraavan päivän elvyimme hotellilla ja etsimme epätoivoisesti muutamaa pankkikorttia, joista yksi oli kuulemma koneeseen kadonnut. Toinen päätyi luultavasti Juan Bablon taskuun, mutta sen ei annettu häiritä. Yksi passikin löysi tiensä hukuksiin. Ja kuten kunnon seuramatkaan kuuluu, teimme myös oman päiväretken Gibraltarille, tuonne jylhänä ja yksinäisenä brittiläisyyden saarekkeena tunnettuun paheiden pesään.

Paikalliset olivat melkoisen härskiä sakkia. Yrittivät anastaa viattoman ruotsalaisturistin kassin ja hyppivät autojen päällä. Vääntelivät peilit vinoon ja tekivät tarpeensa tuulilaseihin. Eräs tapahtuma sai meidät hätkähtämään erityisesti. Yksinhuoltaja hengaili lapsi sylissään näköalatasanteella, kun vatsaansa hierova uros saapui paikalle. Heti, kun äidin silmä vältti ja lapsi hyppäsi sylistä, ukko kampesi iholle ja ajoi naarasta jyrkänteen reunalla kuin viimeistä kertaa. Aika humantereita nuo sikäläiset serkkumme.

Fuengirolan hiekkaan jäi jälki meistä ja meihin jäi jälki heistä. Vauriot ja traumat hoitunevat ajan mittaan molemmissa kohteissa. On kuitenkin varmaa, että olisi mukavaa palata sinne aurinkoon jatkossakin soittamaan. Sillä välin jatkamme toimintaa täällä kotimaassa, itse asiassa tämä vkonloppu on vietetty Tonin kanssa uuden musiikin parissa. Kasasimme laitteet pitkästä aikaa kotiin, vanhaan tuttuun treenikämppäämme. Entinen keittiö lukuisine seinäkirjoituksineen on saanut jälleen kuunnella tulevien klassikoiden alkutapailuja. Taika tuntuu olevan tallella.

Näkemisiin!

Sipe

Kuten kuvasta näkyy, talvi saapui Heinolaankin ja uusi levy on pistetty pyörimään. Toistaiseksi vielä kuvainnollisesti, sillä eihän tässä nyt ihan vielä ole sentään saatu levyllistä uusia helmiä Teille musiikin ystäville luotua. Suuri tahto ja mahtava voima takoo kuitenkin jo takatukassani, kuten luultavasti myös Tontsan otsalohkossa. Jotain kaunista ja suurta on taas tuloillaan, ihan vielä emme kuitenkaan osaa määritellä sitä sen tarkemmin. Niin tai näin, on kuitenkin varmaa, että olemme jokaisen yön jälkeen yhden päivän sitä lähempänä. Hahmottelimme aiemmin tällä viikolla vuoden 2014 tärkeät linjaukset, joista olen erittäin innoissani. Mutta koska salaisuuksia on niin mukava pitää hetken itsellään, tiedotamme niistä sitten joskus vähän myöhemmin.

Keväämme on keikoista tyhjä, kuten tiedätte. Rumpukalvot eivät kuitenkaan saa rauhaa, sen lupaan. Soittokuntoa on pidettävä yllä viikottain ja juoksukuntoa päivittäin. Vaikka rumpalin hommissa murtuu toisinaan sormet ja vapaa-ajalla jalat, niin laulu raikaa ja soitto soi. Kesällä telomani nilkka alkaa viimein olla kunnossa ja sormetkin ovat vielä kiinnittyneinä kämmeniin. Ne ovat itse asiassa tehneet minusta viime aikoina aikamoisen virtuoosin kosketusnäytön hiplailemisessa, ainakin kasibiljardin suhteen. Olen koukussa, mutta en siinä määrin, että tulisi hakeutua hoitoon.

Itselleni juoksu on jokapäiväinen harrastus ja erittäin hyvä tapa päästä eroon päivän pölyistä sekä vuosien tomuista. Toisille se on näiden lisäksi myös työtä. Vaikka gaalat ja kinkerit eivät perinteisesti olekaan vetäneet minua juurikaan puoleensa, viime viikolla oli mukava astua hetkeksi vieraalle maalle, urheilugaalaan. Juhlat olivat oikein viihtyisät, oli hauska tavata arvostamiani ammattiurheilijoita, vanhoja ja uusia tuttuja sekä todistaa viime vuoden parhaiden palkitsemista.

Mutta kuten musiikissa, myös urheilussa on mahdotonta verrata onnistuneita suorituksia keskenään. Vaikka urheilijan menestystä onkin näennäisen helppoa mitata palkintojen määrässä, kliinistä totuutta ei niilläkään kentillä ole. On vain mielipiteitä ja näkemyksiä. Onko uintimitali arvokkaampi kuin keihäänheiton vastaava, vai toisinpäin? Ja entäs ampumahiihto, kansan syvät rivit ja lumilautailu? Toki kaulassa killuva onnistumisen symboli kielii yleensä lukuisista työtunneista, ahkeruudesta, uhrauksista ja asialle omistautumisesta, kuten jalometallilevyt musiikki-ihmisten seinillä, mutta parhaan yksilön ja genren seulominen on yleensä jopa itse MacGyverille liian haastavaa.

Sekä musiikki että urheilu toimii parhaimmillaan tunteiden välittäjäaineena. Se lienee itse asiassa molempien syvin olemus. Eri lajien sekä tyylisuuntien keskinäinen nokittelu tuntuu aina jotenkin keinotekoiselta, oleellisinta on tekemisen synnyttämä syvä sielun palo. Mikäli joku juttu saa elämän tuntumaan elämisen arvoiselta, silloin ollaan asian ytimessä. Oli kyseessä sitten Punk, Rock, Iskelmä, Rap, Kuviokellunta, Seiväshyppy, Jääkiekko tai Suunnistus.

Muistan hyvin sen ensikokemuksen, kun rakastuin rockmusiikkiin. Se ei liukene sydämestä vuosien saatossa, päinvastoin. Sitä huomaa ihastuvansa lapsuuden suosikkeihinsa sitä vahvemmin, mitä enemmän niihin on saanut etäisyyttä. Tuntuu hienolta, että meidän yhtyeemme on saanut vastaavia tunteita aikaan ja sitä kautta antanut alkusysäyksen uusille bändeille. Faniemme sydämet sykkivät Apulannalle, ja se on käsittämättömän hienoa. Meidän tehtäväksemme jää pitää ne sydämet kunnossa. Se on vastuutehtävä ja olemassaolomme syy ja seuraus.

Tämän hetken väliaikaistehtävänäni on pelastaa eräs vanha asumus, jonka kimpussa olen touhunnut viime ajat ja tulen vielä hetken touhuamaan. Luulen tosin, että maali on jo muutaman vkon päässä, jonka jälkeen on aikaa vaikkapa elvyttää sävelkynää. Tai sitten keskittyä syvemmin niihin suunnitelmiin, joihin viittasin kirjoitukseni alussa, ja joista tosiaan tiedotetaan sitten vähän myöhemmin. Tästä tulee hieno vuosi. Pitäkää kukin tahoillanne huolta, että näin todella tapahtuu. Ja yrittäkää vielä hetki pärjätä vanhan musiikin parissa…

Sipe