Tie Pohjoiseen

Huomenna aamuyöllä kello 04.00 siirrämme uinuvat kehomme karavaanin uumeniin horrostamaan kohti Rovaniemeä, Kemiä ja Oulua. Tie vie siis tällä kertaa pohjoiseen. Rundimme on rullannut jo seitsemän viikkoa eteenpäin. On huikeata huomata, että siitä on muodostumassa paras tähänastisista. Jo ensimmäiset keikat antoivat viitteitä jostain erityisestä, bändin kemia tuntui loksahtaneen kohdalleen ja piletit myytiin loppuun joka ilta.

Yleisöä on ollut enemmän kuin koskaan aiemmin keikoillamme ja meininki on ollut sen mukaista. Orkesteri on liekeissä ja yleisboogiessa tuntuu tekemisen ilo. Matkan varrella tapahtuu aina kaikkea pientä ja vähän suurempaakin. Hämeenlinnan keikalla kävi sellainenkin allekirjoittaneelle ennenkokematon tapahtuma, että poljin innostuksissani Bassarini pedaalin kalvosta läpi. Tunnelma pysyi kuitenkin katossa hetken aikaa muun bändimme käsissä ilman lyömäsoittajaa. Minut ja bassorumpu liitettiin vielä mukaan teipillä korjattuina, molemmat. Teippiä ovat kaivanneet viime viikkoina myös ranteeni, jotka ovat ottaneet vähän itseensä valtavan soittomäärän myötä. Ville on osoittautunut onneksi paitsi loistavaksi basistiksi, myös erinomaiseksi kinesioteippaajaksi ja hyväksi ystäväksi.

Viime lauantaina kävimme soittamassa Peurungan loppuunmyydylle areenalle. Meidät pitkään tuntenut järjestävä taho äityi kertomaan bändin olevan taas oikealla tiellä. Sellainen tuntuu hyvältä, kuten myös erään radiotoimittajan huomio, jonka mukaan Apulanta elää nyt uutta kevättä. Olemme todella otettua tästä, sekä ylipäänsä siitä, että olette ottaneet meidät taas näin omaksenne. Ei voi olla muuta kuin kiitollinen siitä, että bändissä oleminen antaa taas todella paljon. Varsinkin kun välillä tuntuu, että maailman uutiset käyvät yhä synkemmiksi ja surullisimmiksi.

Keikkojen välissä olemme järjestelleet niitä tammikuun isoja konsertteja, sekä tapailleet uusia biisejä. Tänään otimme Tonin ja Villen kanssa treenikämpällä muutamasta uudesta veisusta demoversiot talteen. Voin kertoa, että toimii!!!!

Ohessa hieman kuvia viime viikkojen meinigeistä suurilla ja pienemmillä näyttämöillä. Muistakaa syksyn pimetessä olla onnellisia yksin ja yhdessä!

-Sipe

Jätä kommentti