Jäähallikeikasta

yhtä sun toista vuosien varrella; listoja on vallattu ja ennätyksiä rikottu, oman jäähallikeikan järjestäminen oli siltikin asia, jota jännitti ihan hulluna. Emme voineet tietää, tahdotteko te tykittää kanssamme niin isosti, kuin me haluamme. Toki olemme huutaneet laulujamme useasti kimpassa isoillakin festareilla, mutta tammikuinen Barona-keikka on suurin itse järjestämämme konsertti tähänastisen taipaleemme aikana.

Kun huomasimme, että liput livahtivat käsistämme ennen kuin sitä ehti edes itse tajuta, oli fiilis aika epätodellinen. On uskomatonta saada kokea tämmöisiä fiiliksiä kaikkien näiden vuosien jälkeen. Millainen tunnelma itse keikalla sitten mahtaakin olla, kun nyt jo liekittyy näin hyvin!!! Iso kiitos teille, jotka annoitte meille tämän mahdollisuuden. Emme petä odotuksianne, keikasta tulee ikimuistoinen, sen voin luvata. Annamme vain ja ainoastaan parastamme. Sen te sekä myöskin me olemme ansainneet.

Ainoa asia joka tällä hetkellä harmittaa on se, että todella moni keikalle haluava tuntuu jääneen ilman pilettiä. Itsellenikin on tullut tästä aiheesta enemmän yhteydenottoja, kuin mistään yksittäisestä tapauksesta urani aikana. Emme voi vielä luvata mitään, mutta varovaisesti toivon meillä olevan ehkä joitakin hyviä uutisia aiheesta luvassa ihan lähitulevaisuudessa…josko tässä vielä jotain keksisi. Ainakin teemme kovasti töitä sen eteen. Kaikkemme toisin sanoen.

Ohessa vielä tuttuun tapaan pari valokuvaa viime vkonlopun keikoista. Syyskiertueemme lähti upeasti käyntiin Lahdesta ja Jyväskylästä. Kiitos kaikille osallistujille! Ensi viikonloppuna tapaamme Joensuussa ja Kouvolassa. ISO kiitos teille, jotka ostitte nuo keikat jo ennakkoon täyteen. Voin luvata, että meille tulee kuuma!!!

Lämmöllä,

Sipe

Jätä kommentti