Terveiset tien päältä

Näitä tekstinpätkiä on suorastaan pakko toisinaan kirjoittaa, olivat ne sitten kiertuepäiväkirjaksi luettavia, tai mitä lienevätkin. Meininki on nimittäin ollut NIIN hieno kautta koko rundin! Kiitosta ja kumarrusta on jaettava keikkojen välilläkin, katsokaa nyt esimerkiksi oheistamiani kuvia viime viikonlopusta….Kyllä on taas helppo muistaa, minkä takia perustimme aikoinaan rock-yhtyeen! Lämmin kiitos teille, jotka osallistuitte iltamiimme. Huomenna tapaamme Himoksella ja Lauantaina Joensuussa!!!

Kuvagalleria

KRVT potkaisee!!!

Uskottava se on, että KRVT-kiertueen meininki paranee illasta toiseen! Aempienkin vkonloppujen tunnelma oli sanalla sanoen huumaava, mutta kyllä esimerkiksi edellinen veto näytti taas sen, miksi rokkibändissä on niin hienoa soittaa. Viime viikonvaihteessa Aloitimme Tallinnan satamasta, josta siirryimme Rauman kautta Lahteen. Ohessa otokset keikoista. Kuten kuvista näkee, sähköä on ilmassa. Sitä on nyt itse asiassa sen verran paljon ilmassa, etten malta odottaa seuraavia vetoja. Erittäin hienoa päästä torstaina pohjoiseen ja pudotella sieltä pitäjiin, joissa emme ole aikoihin käyneet! Viikonvaihteessa tavataan!!

Kuvagalleria

…ja näin se jatkuu…

Kyllähän minä tiesin, että Itä-Suomessa ja Savossa osataan rokata, mutta katsokaa nyt noita kuvia! Meininki oli aivan tajuttoman hieno! Todella lämmin kiitos paikallaolijoille. Moni puhuu yleisön ja esiintyjän vuorovaikutuksesta, mutta sen kokeminen on toinen juttu. Se on jotakin selittämätöntä. Vkonloppuna tuntui jälleen, kuin olisimme yhdessä päässeet jonnekin olemisen syvän ytimen tietämille. Jatketaan samalta pohjalta kun pyörähdämme ylihuomenna Itämeren aalloilla, josta edelleen Rauman kautta Lahteen.

Kuvagalleria

Tästä se lähti, ystävät!!!

On hienoa olla taas kotona. Viime viikonloppuna se sijaitsi Forssassa ja Kokemäellä, ensi perjantaina Lappeenrannassa ja lauantaina Varkaudessa. Maantiestä on tullut hyvä kaveri, joka vie meidät tämänkin syksyn aikana mitä mielenkiintoisimpiin paikkoihin. Olen erityisen iloinen siitä, että mukana on myös pienempiä kuntia, sekä sellaisia areenoita joissa emme ole aikoihin käyneet. Viime viikonlopun perusteella odotukset tulevia iltoja kohtaan nousivat korkealle. KRVT:stä tulee hyvä kierros. Lämmin kiitos avajaisviikonlopun yleisölle! Kuten kuvista näkyy, nostitte tunnelman ja lämpötilan katosta läpi.

Kuvagalleria

Viimeistä viedään

Kesäkierroksemme on sinettiä vaille valmis. Tänään lähtee kuluvan kesän viimeinen viikonloppumme, 22 tunnin päästä soi Lahdessa ja lauantaina Ylöjärvellä. Vaikka rundiamme on vielä 2 iltaa jäljellä, on syytä jo tässä vaiheessa kiittää kesäkeikoillemme osallistuneita. Olette tehneet viime kuukausistamme ikimuistoiset. Onneksemme muistoja täydentäviä kuvia on otettu matkan varrella päivittäin, ohessa viime vkonlopun otoksia. Kuten fotot kertovat, meininki on ollut ultimaalinen ja erittäin hikinen joka ikisenä iltana. Tämä on ollut sensaatiomainen kesä. Kiitos. Tänään sitten vielä joukolla Lahteen ja Päijät-Häme polvilleen!!!

Kuvagalleria

Heinäkuun loppumme…

…näytti tältä. Eihän tässä taas muuta voi, kuin kiittää paikalle saapuneita. Herranen aika, miten hienoja iltoja saimme kokea viime vkonloppuna! Ehdin jo luulla alkukesän vetojen jälkeen, ettei niiden tunnelmaa voisi enää ylittää, mutta onneksi olin väärässä. Ja onneksi kesää on vielä jäljellä. Torstaina jyräytetään kuvankauniissa kesämiljöössä, nimittäin Puumalassa. Sieltä sitten Haminan kautta legendaariselle Tuuloksen Kapakanmäelle. Viikonloppuna nähdään!!!!

Kuvagalleria

Kantri, karju ja kylä

Kantrifestivaaleilta Karjurockiin, josta Saimaa Openin kautta Iitin kylätansseihin. Kaikki juhlat olivat meille neitseellisiä. Harvoin pääsee näillä kilometreillä esiintymään ensimmäistä kertaa joissakin kemuissa – viime viikonloppu tarjosi tämän fiiliksen nelinkertaisesti!!! Kuten kuvat kertovat, tunnelma oli jälleen kerran ultimaalinen. Iitissä vedimme encoren pääjärjestäjän kanssa. Tunnistanette kyseisen herran oheisesta kuvasta. Karjurock yllätti myös erittäin positiivisesti – loistavasti järjestetyt kemut loistavalla paikalla. Aurinkovarmuutemme kulminoitui myös käsittämättömällä tarkkuudella lauantaina; esityksemme aikana ei tullut pisaraakaan vettä, kaatosade alkoi tasan sillä sekunnilla kun laskimme soittimet käsistämme kiittääksemme yleisöä. Heinäkuuta on vielä hetki jäljellä. Turkuun lähdemme jo keskiviikkona – siellä tavataan! Tai sitten Valkeakoskella, Kuopiossa tai Oulussa. Siis jos haluatte nähdä tämän kesän kuumimman esityksen ja haluatte välttyä ikäviltä sateilta…

23.07.2012 klo 22:37, Sipe

Kuvagalleria

Kesä jatkuu ja vettä sataa…

…joskaan ei meidän keikan aikana! Yhtyettämme onkin osuvasti tituleerattu Suomen aurinkovarmimmaksi bändiksi. Väite on tullut lunastettua todeksi monta kertaa tämänkin kesän aikana. Ohessa otoksia kaatosateiden sävyttämältä männäviikolta, joka oli kuitenkin osaltamme lämmin sekä kaunis. Kuten kuvista näette, meininki oli suorastaan ultimaalinen niissä paikoissa, joissa kajautimme rock-musiikkimme ilmoille. Iso kiitos osallistuneille!!! Ei tämmöisten iltojen jälkeen voi olla odottamatta seuraavia keikkoja. Ensi torstaina Orimattilan Kantreille ja siitä taas eteenpäin.

Kuvagalleria

Kesähavinaa

Meidän heinäkuu on näyttänyt toistaiseksi tältä. Olemme saaneet soittaa tajuttoman hienoja, sekä ilahduttavan paljon toisistaan poikkeavia vetoja. Saimme kokea Pyhäsalmen rantahäppeningin ikimuistoisine tunnelmineen, historiamme ehkä hikisimmän keikan (viime lauantain Laihia), sekä kestosuosikiksi muodostuneen Ruisrockin. Eilen hikoilimme Aitoon legendaarisessa liiterissä, ja huomenna suuntaamme keikkabussimme kohti Oulun Rotuaaria. Sieltä sitten Tampereen ja Saarijärven kautta Korialle. Hienoa on ollut, paikoitellen jopa aivan käsittämättömän upeaa. Bändi soi komeasti ja keikkoihin on ladattu jokaisena iltana mieletön määrä energiaa. Kiitos siitä kuuluu teille, jotka olette olleet paikan päällä todistamassa musisointiamme. Tästä on hyvä jatkaa!!!! Onneksi jouluun on aikaa ja kesää on vielä jäljellä.

10.07.2012 klo 22:36, Sipe

Kuvagalleria

Provinssi!!

Meillä oli Seinäjoella tämmöistä. Kuten kuvista näkee, ei harmittanut yhtään. Saimme kunnian avata Provinssin lauantain, ja väkeä valui heti paikalle kuin Salpausselän kisoihin. Aikainen slotti ei verottanut meininkiä ollenkaan, päin vastoin. Kiitos kun laitoitte aivan ultimaaliset kemut pystyyn!!! Viikon päästä saamme puolestaan kunnian paketoida Himoksen juhannuksen koko juhlien viimeisenä esiintyjänä. Muistattehan sitten jättää paukkuja Jussin parhaalle keikalle…lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kajahtaa. Komeasti!!!

Kuvagalleria

Se on kesä nyt!

Tätä on nimittäin odotettu koko vuoden ajan! Sanotaan mitä hyvänsä, mutta festivaalikeikoilla kokee parhaimmillaan juuri sen tunteen, minkä vuoksi rokkibändejä ylipäänsä perustetaan. Toisinaan soittaessaan tuntuu jopa siltä, kuin katsoisi ruudulta jonkun oman suosikkiyhtyeen keikkaa. Tunnetta on vaikea kuvata, mutta hyvät festivaalivedot puhaltavat sieluun todellista elämää ja ikuisuutta. Viime viikonloppu avasi 2012 festivaalikautemme Saaristo Openin sekä Kivenlahti-Rockin myötä. Ohessa otos Kivenlahden kesäyöstä. Ei harmittanut yhtään. Eikä varmasti harmita myöskään tulevana lauantaina, kun karavaanimme suuntana on legendaarinen Provinssi-Rock!!!! Siellä tavataan!

Kuvagalleria

Kevättä rinnassa

Pahoittelut itseni toistamisesta, mutta meillä on kyllä maailman paras yleisö. Viime viikonloppu näytti sen jälleen todeksi. Soitimme neljässä hyvin erityyppisessä paikassa, joista jokainen nosti kylmät väreet iholle. Aloitimme alkuillan keikalla Espoon Sellosalissa, jonka ikärajaton yleisö näytti mitä on varaukseton diggaus. Musisointimme jatkui hurmoksellisen yleisön edessä itämeren aalloilla, josta kiiruhdimme suoraan keskelle Rauman jäähallia. En muistanutkaan, kuinka hienoja jäähallikeikat voivat parhaimmillaan olla. Viikko lopetettiin Nosturiin, joka ei perinteisesti jättänyt ketään kylmäksi. Räjähti meinaan katto taivaan tuuliin. Kevättä on vielä 2 keikkaa jäljellä, ennen kuin se taittuu kesäksi…perjantaina nähdään Ylöjärvellä. Suosittelen!!!!

22.05.2012 klo 21:12, Sipe

Kuvagalleria