- Kristalliprinsessa
- Nähdään lauantaina
- Ei oo mukavaa
- Mun täytyy mennä
- Kelpaanhan, rakkaani?
- Aurinkoon
- Päivästä toiseen
- Itkeväthän enkelitkin
- Miks ei uni tuu?
- Kolme vuotta (mennään naimisiin)
- Valokuva
- Ilona?
- Silmämuna
’Noh, tämähän oli meitin ensimmäinen pitkäsoitto. Elettiin ’94 vuoden loppua. Toni oli armeijassa, kaksi omaa EP:tä oli tehty ja suosiotakin oli kovan keikkailun ansiosta kertynyt. Juuri sen suosion takia puritaanisin punk-väki olikin jo hylännyt meidät, koska ei enää oltu pieni ”naapurinpoikien bändi”, vaan ”tavallisetkin” ihmiset diggaili meitä.
Attack oli viimeinen kädenkurotus sinne kultaiseen ’93 -punk aikaan. Haluttiin miellyttää niitä punkkareita, vaikka jollakin tasolla tiedettiin, että ne ei meitä enää kuitenkaan hyväksy. Sillä se kateus on sitten synkkää.
Attackista muodostui näin uramme ainoa syrjähyppy, joka ei oikein ole sitä ominta Apulantaa. Yritettiin miellyttää tietyllä tapaa toisia, eikä tehty juuri sitä mitä halutaan ja parhaiten osataan.
Kaikesta huolimatta Attackin biisit ovat edelleenkin tosi tappajia, varsinkin ”Päivästä toiseen”. Toteutus vaan ei ole kovinkaan tappaja.’
Palkinnot: