Apulannan ja Veikkauksen sanoituskilpailun voittaja ja uusi biisi julkistetaan 17.7.

Apulanta ja Veikkaus järjestivät yhdessä Nuori Kulttuuri SOUNDS -tapahtumien kanssa huhti–toukokuussa nuorille suunnatun kilpailun, jossa etsittiin sanoitusta Apulannan tulevalle biisille. Kilpailun voittaja on nyt valittu, ja Apulanta on parhaillaan studiossa äänittämässä kappaletta, joka kantaa nimeä Tivoli.

Biisin ja voittajan julkistus tapahtuu perjantaina 17.7. Porissa Suomi Areena -tapahtumassa, jossa myös Apulannan Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki sekä Nuori Kulttuuri SOUNDSin taiteellinen johtaja Anna Kuoppamäki ovat paikalla.

Tivoli julkaistaan digitaalisena singlenä kautta maan perjantaina 17.7. Kappale kuullaan ensimmäistä kertaa Porissa pidettävässä julkistustilaisuudessa.

Jätä kommentti