Huvikumpu
Siilinjärvelläkin ollaan käyty jo kolme kertaa, ja aina ollaan vannottu, että ei enää koskaan tänne. Noh, taas täällä. Tällä kertaa Pelle Miljoonan kanssa. Mehän siinä laiteltiin kamoja kasaan (tai kryy laittoi, ja me katseltiin) ja tuo äskenmainittu punk-legenda saapasteli sisään. On se kyllä ihmeellistä, miten ajat muuttuvat; joskus -93 me olisimme antaneet ihan mitä vaan päästäksemme samalle keikalle Pellen kanssa, tai edes nähdäksemme Maestron livenä, ja nyt ukko sitten lämppää meitä. Hassua.
Pellen keikka oli ihan ok, tosin vanhat punk-klassikot eivät enää oikein lähteneet vanhaan malliin, mutta ne reggae-biisit olivat TODELLA herkkua. Lisäksi Pellen kitaristi on perkuleen kova kepittäjä. Pellen välispiikit olivat ylivetoja. Minä diggasin. Encorena tullut ’Moottoritie on kuuma’ sai kyllä silmät kostumaan, sen verran paljon se biisi on mulle merkinnyt. Miljoona muistoa -hyviä ja vähän parempia.
Meilläkin oli aika timmi veto. Oli pakko skarpata, kun joku kekkuli oli mennyt levittelemään juttua, että kyseessä olisi joku ”sukupolvien taistelu”, eli soittaako nuorempi vanhemman suohon vai päinvastoin. Siellä sitten tykitettiin satasella, ja toivottavasti jengi diggasi. Skebasta meni kieli, ja jouduin käyttämään Tokaita encoressa, mutta eihän siitä oikein ollut mikkeinensä mihinkään, ja uusi Mesa-Boogie, jonka olin säädellyt EMGn mikeille hyväksi piti vallan turskia ääntä. Tästä suivaantuneena minun machoviettini otti ylivallan, ja särjin Tokaita hintsan verran.
Aamulla heräsin keskeltä Finlandia-hiihdon huoltoaluetta Demia Moore oheltani. SiSiSiSi.
