Kerubi
No nythän on niin, että harvemmin on mahdollista soittaa klubiympäristössä kaikille sallittuja keikkoja, mutta Joensuun Kerubin tyypit päättivät tarjota meille tällaisen mahdollisuuden. Ihmettelimme itsekin alkuun, että kuinkas keikkapaikan ympäristössä pyöri niin paljon suhteellisen nuorta ryhmää, mutta sittenhän se selvisi, kun kuulimme, että meillä olisikin kaksi keikkaa tänään – ensin kaikille sallittu, ja sitten k-18.
Itse klubi oli varsin normaalinoloinen rokkibaari, karuhkoine sisustuksineen ja pienine stageineen. Totta kyllä on, että juuri tällaisissa paikoissa on ehdottomasti paras keikkatunnelma. Klubeissa yleisö on todella lähellä, ja lavat ovat matalia, joten kontakti artistin ja yleisön välillä on läheinen. Koska klubit ovat yleensä myös varsin ahtaita, lisää tiivis ”sardiinipurkki-meininki” oman mausteensa tunnelmaan. Eli hikeä ja rock’n roll-unelmia piisasi taas Joensuussakin.
Se k-0 keikka oli kyllä aika perskeleen kova. Jengiä oli tuvan täydeltä, ja meininki oli TODELLA infernaalinen. Jengi velloi yhtenä massana, ja on kyllä todettava, että kyllähän se mieltä lämmittää, kun ihmiset noin lämpiävät soitantaamme. Näin taiteilijan näkökulmasta katsottuna se oli kyllä ehdottomasti yksi parhaista. Kiitos iso paikalla olleille – teitte meidän päivämme. Ainoa negatiivinen asia oli jalkojeni alla olevan ritilän läpi suoraan silmiin posottava lamppurivistö, jonka johdosta en nähnyt vilaustakaan pedaaleista, joita piti polkea. No menkööt.
K-18 keikka oli enempi aikuisempaa meininkiä, eli ihmiset jorailivat iisimmin, ja osa tyytyi vain tsekkaamaan keikkaa kaljamuki kourassa. Ihan ok tämäkin, sillä silloin voi vapaasti keskittyä itse soittoon. Harmittaa vain, kun tuo lauluääni ei tahdo kestää kahta keikkaa samana päivänä.
