Lehtijutut

Apulanta on juuri se oikea

Apulannan rumpumies Sipe on siitä outo lintu, että hän yhä sinisilmäisesti uskoo niinsanottuihin ”rockbändeihin”.
-Me ollaan tänä päivänä ainoa todellinen asia, johon voi luottaa ja joka ei ota ihmisiltä vain rahoja pois, vakuuttaa mies joka näyttää Beatlesin ja kultakutrisen enkelin risteytykseltä.
-Me halutaan soittaa ja tehä sitä puhdasta ja oikeeta rockmusiikkia. oikeita rockbändejä on loppujen lopuksi maailmassa vain muutama, tietää Sipe ja keksii tovin lypsämisen jälkeen pari: Beatlesin ja varhaisvuosien Ramonesin.
Suomen aitoon rockelämään Sipe kelpuuttaa oikeastaan vain Levy-yhtiön artistin sekä Kari Peitsamon, jonka rock’n’roll ei todellakaan kuole koskaan. Kotonaan Apulannan tovat toki tunteneet olevansa myös Hell On Wheelsin helmoissa.
-Tunnelma on kuin kouluretkellä jo siitä syystä, että kaikki matkustaa samassa dösässä. Pahikset istuu takana ja nössöt edessä, virnistää rumpumies ja tunnustaa itse vaihtaneensa istuinsijojaan mielentilan mukaan.

Hell on Wheelsin takaa löytyvät Sipen mukaan iloittelun lisäksi puhtaat promosyyt: lahtelaisbändit yrittävät näin nostaa kuulijakuntansa keski-ikää ja ameriikka ääntävät stadilaisorkesterit alentaa sitä:
-Ja uskon että siinä on onnistuttu, sillä meidän fanit ei oo mitään fundamentalisteja.
Toisaalta Apis on Sipen mukaan viime aikoina myös pyrkinyt karkottamaan kuulijakuntaa.
-Ollaan tietoisesti haluttu karsia se ryhmä pois, joka kuuntelee vaan siks koska kaveritkin diggaa. Diehard-fanit ymmärtää kyllä meiningit, mutta sittem on tää teinien vellova massa, joka kaipaa vaan tähdenlentoja: sellaisia joiden kultalevyt on painettu jo ennenkuin ne on ees levytetty, mies luennoi.
-Me on aina haluttu markkeerata ja ihmiset on kivasti ymmärtänyt, että meidän linja on tinkimättömyys.
-Vaikka ei tässä vielä mihinkään ole päästy, kun ajattelee että on olemassa sellaisiakin instituutioita kuin Eput tai Beatles, tuumaan Sipe ja syventyy miettimään Apulannan pienuutta ”kärpäsen paskan” kokoisessa Suomen-maassa.
-Alkaa kieltämättä jo tuntua, että ollaan nähty kaikki naamat mitä Suomessa ylipäänsä voi nähdä.
Sipe voi jo visioida itsensä vientiartikkelina, kunhan Apulanta joskus palajaa piiiitkältä syyspaussiltaan.
-Mutta sen lupaan, että Suomessa me tullaan joka tapauksessa aina soittamaan suomeksi.

Maili Öst

Lähettänyt: Laura Huhtinen

”Me ei haluttais sitä nallekarhumeininkiä meidän keikoille. Olisi hyvä jos keikoilla olis ikärajat tytöillä K-13 ja pojilla K-15”, naureskelee nappisilmäinen punkyhtye Apulanta. Siis: poikkileikkaus nykypunkkiin, osa ö. Alku? Toni (kitara, laulu): ”Mentiin 1991 pommisuojaan huutamaan. Sipe (rummut) oli silloin 13. Heinola on tyly paikka ihmisen kasvaa, ennen bändiä olin luuseriyksilö. Tai olen kai vieläkin.” Esikuvat? Toni: ”Misfits.” Tuukka (basso): ”Ei silloin ollut mitään Green Daytä.” Sipe: ”Ramones”. Nirvana? Toni: ”Se oli eka kunnon juttu pitkään aikaan. Seattle toi tavallisen ihmisen musiikin takaisin.” Tekno? Toni: ”Reivitekno ja industrial on eri juttu. Sanotaanko että suomalainen tanssitekno on paskaa.” Helsinki? Toni (asuu nyk. P-Haagassa): ”Hesassa on persemeininki.” Sipe: ”Sama juttu se on joka paikassa.” Tuukka: ”Mikä tahansa kaupunki olisi hauska jos siellä olisi pilvenpiirtäjä.” Mitä kuuluu? (Apulannan 21 vkoa top tenissä pyörinyt hitti) Toni: ”Näin paljon paskaa kun on tullut niin tosi hyvä homma…” Tuukka: ”Tän mouhoamisen tarkoitus on että pienemmätkin bändit noteerattaisiin – että saataisiin rockveteraanit syrjään.” Levy-yhtiö? (Lahtelainen Levy-yhtiö Oy myy Apulantaa) Tuukka: ”Pitäisi saada monopoliasemat murrettua.” Toni: ”Teini-ikäisillä ei ole varaa 130 mk:n levyyn. Apulanta maksaa 90 mk, ja me tiedetään että isoja levy-yhtiöitä vituttaa.” Leningrad Cowboys? Toni: ”Musiikillisesti se bändi ei tarjoa kuin kurapaskaa. Pisteet Madolle ja Sakelle, jos ne tekee sitä rahastaakseen.” Soittotaito? Toni: ”Sipe on tosi hyvä. Vaikka ei sekään niin hyvä ole.” Anarkia? Toni: ”Ei poliittista, vaan haistakaa vittu, me ei tartteta teiltä mitään; ei kiinnosta perkele.” Media? ”Hittiä ei ole se mistä ihmiset tykkää vaan se mitä muutaman ihmisen sisäpiiri päättää. Mutta Jyrki on hyvä. Ja Sami Aaltonen.”Jep. Apulanta on hyvä bändi. Teksti: Sakari Heiskanen

Meissä on asennetta!

Kapinaa tylsänpitoa ja pumpulitoimintaa vastaan. Tylyä meininkiä ja viileetä mentaliteettia. Energiset uuspunkit tykkäävät haistattaa, etsivät katu-uskottavuutta ja kannustavat oma-aloitteisuuteen.

Apulanta tyly!

Haastatteluhetkellä Apulanta-poikien Ehjä-albumi on juuri kohonnut Suomen virallisella listalla neljänneksi myydyimmäiksi.

– Ei me kyllä tälläistä menestystä osattu odottaa. Mutta Ehjä on hyvä, se on tiukka, se on tyly! Apulannan puhemasiina Toni tuumii.

Cd:n kansivihkosta plaratessa tulee mieleen, että haetaanko pojille tässä nyt tietoisesti eroottista & seksikästä imagoa, kuvat kun esittelevät vähäpukeisia kundeja turkeissa, sukkanauhoissa sun muissa vetimissä keikistelemässä.

– Sehän on hauska, itseironinen vitsi! hekottaa biisintekijä-laulaja-kitaristi Toni.

– Ei me olla sen näköisiä poikia, että tälläisiä paljon oikeeasti kuvattais ilman paitaa… Eihän meillä oo hauiksiakaan…

Erotiikasta puheenollen. Mitä mieltä nuoriherra Toni on nykyisin niin suosituista ilmieroottisilla imagoilla jylläävistä tanssivista poikapoppoista?

– Se niiden erotiikka vetoaa 10-14-vuotiaisiin. Sitten tytöille tulee kapinaikä, ja ne vaihtaa rokkiin. Meidän keikoilla näkee hirveästi kimmoja, joilla on jokin Nirvana-T-paita. Nuoriso kaipaa tylyä meininkiä! Pumpulitoiminta ei anna mahdollisuutta purkaa aggressioita. Mutta joraavista poikabändeistä puheenollen: ihmisille pitää antaa, mitä ne haluu. Ja on niitä hyviäkin poikabändejä. Take Thatillä oli hyviä biisejä.

Musiikin tärkein tehtävä?

– Numero yksi: Siitä voi löytää ittensä. Voi saada kokemuksen, että joku muukin ajattelee samalla tavalla kuin mä. Numero kaksi: Musasta saa sen fiiliksen, kun haluaa. Esimerkiksi kun lähtee bailaan, tai kun hani on lähtenyt. Eli musa tukee elämää.

Apulanta ei ole kovin glamourpitoinen nimi?

– Apulanta nimestä on ollut haittaa, Toni myöntää.

– Esimerkiksi ihmisten ensireaktiot eivät välttämättä ole kovin hienot, kun ne kuulee nimen Apulanta. Vähän kuin jokin Klamydia. Kun bändiä kasattiin, oli kaikenlaisia hienoja ehdotuksia nimeksi, kuten jokin Siniset Kivet. Mutta sitten tuli sellainen haistakaa itse-asenne. Nuoleskelumeininki ei nimittäin ole koskaan ollut mikään meidän juttu. Apulanta-nimestä kaikki fiksuimmat löytää hienoa symboliikkaa. Mitä siinä kyllä ei oo….

Toni, ota vapaus kuvailla apulantoja!

Sipe, 18, rummut, on betonipohja, jolle on hyvä rakentaa. Se soittaa tasaisesti ja varmasti. Tekee hommansa tylyn hyvin. Sipe pitää bändin kasassa. Se on liima. Se on tasainen tyyppi, mutta hullu. Toisinaan se ei tee mitään. Väliin se naksahtaa kaistapäävaihteelle.

Tuukka, 21, basso, on taitelija. Ystävällinen, avulias, vieraanvarainen. Toisinaan niin kyr…, ettei sitä jaksa. Itsepäinen. Haaveilee elokuvaohjaajan urasta. Suomen virallisen listan neljäntenä ei ole varmasti ollut ikinä huononpaa soittajaa. Mutta kyllä se osaa soittaa sen, mitä sen pitääkin soittaa.

Toni, eli mä itse, 21, laulu ja kitara. En mäkään mikään Steve Vai ole tai Bryan Adams. Mutta olen esimerkiksi hyvä komppaamaan. Ihmisenä olen v…mainen, kukaan ei varmaan halua tutustua minuun, sillä olen ylimielinen, ärsyttävän näköinen kusipää, tämä mitä ystävällisemmän oloinen nuorimies vakuuttaa. -Olen myös hyperenerginen.

Tiivistäen: Apulannassa on kaksi vastakohtaa ja liima. Siitä syntyy ehjä kokonaisuus.

Entä punk?

– Punk on raakaa energiaa. Apulannan musa on meidän musaa. Jos joku haluu, et se on punkkia, se on punkrokkia. Kyse on asenteesta, selittää Toni.

Asenne? Mikä, minkälainen asenne?

– Se on sellainen fiilis, esimerkiksi ”Vitsi, mussa on asennetta”. Se on tinkimättömyyttä. Se on sitä, että tehdään, mitä halutaan välittämättä mitä muut ajattelee. Asennetta on kaikki, mikä on cooloo ja naurattaa itteeki.

Apulannalle punk on ”tylyä meininkiä”, ei politiikkaa. Toni nojaa punkideologiaan sellaisena kuin se oli 70-luvulla, ei siihen, mitä se hänen mukaan paljolti on nyt: boikottipunkkia, joka kieltää asioita (tyyliin ”ei voi syödä ku ruohoo, ja sitäki vaan, jos se ei oo valtion”). Tonille punk on ”kapinaa kaikkea tylsänpitoa vastaan”.

Tulevaisuus?

– Kolmekymppisenä olen lastentarhansetä tai musahommissa. Toivottavasti en tee mitään oikeita töitä, miettii mies joka on kirjoilla Helsingin yliopistossa tietojenkäsittelytieteen laitoksella.

– No kun sinne pääsi papereilla sisään, ei tarvinnut käydä pääsykokeissa!

Kimmat?

– Asennetta pitää olla! Rumia tyttöjä ei olekaan. Suomalaiset kimmat luottakaa itseenne! Meininki ei saa olla estynyttä, pitää olla siistiä, avointa, häiriintynyttä meininkiä! Siis mitä siitä, jos on finnejä tai ylipainoa….Big deal, kaikillahan niitä on. Rock-henki on tärkeintä. Ja alan meininkiä! Pitää olla tyylikkäästi sitä mitä on, Toni selvittää.

Loppukesän suunnitelmat?

– Apulannan loppukesän suunnitelmissa olisi saada hieman isompi auto keikkailuun vaikka jokin paku. Ettei tarvisi ajaa enää pikku-Datsunilla.

Lähettänyt: Juho Kauppinen

(Ennen julkaisematon, syksy.1995)

Kaikki varmasti tuntevatkin Apulannan. Yhtye on kotoisin Heinolasta ja soittaa rockia. Laulaja-kitaristi Toni vastaili kysymyksiin.

Apulannan ekan täyspitkän ”Attack of the A.L. Peoplen” ilmestymisestä on jo kulunut reilu vuosi. Toni tuntuu olevan vielä tyytyväinen siihen. Ja miksei olisi…

– No, levyhän soundaa mainiolta, tosin soittomokat häiritsevät. Eräitä soundeja olisi voinut, näin jälkeenpäin ajatellen, tehdä hieman luonnollisemmiksi esim. rumpuja. Syntsillä ei olisi ehkä tullut leikiteltyä niin paljoa, mutta täytyy sanoa, että kyllä ”Attack” on hieno ja superkova juttu.

”Attack…”-cd:llä on siis Levy-yhtiön tyyliin englannin kielinen nimi. Toinen Levy-yhtiön tavaramerkki on cd:n jakaminen A- ja B-”puoliin”.

– No, tuo nimihän oli meistä debyytille vallan mainio. Englannin kielisenä se kuulostaa paljon coolimmalta kuin ”Apulantaihmisten Hyökkäys”.

– Se A-B-puoli juttu on aika insaideri. Ehkä se on hiukan vinyylikaihoa. Tottahan se vaikutti biisien järjestykseen, mutta oli paljon helpompaa järjestellä biisit näin kuin yhdelle puoliskolle.

Suuremmat rocklehdet eivät kovin positiivisia arvosteluja debyytille suoneet. Toivottavasti ne eivät laanistaneet Apulannan poikia. Kai kuitenkin musiikissa, ainakin tämän tyylisessä, on pääasia hyvät laulut eikä soundit…

-Jokainen joko tykkää jostain tai ei. Aluksi negatiivinen / hällä väliä – palaute hiukan lannisti, mutta kun sen ottaaoikealla asenteella, niin haukuistakin saa paljon irti. Hienointa on se, että ammattimaisten rokkitoimittajien haukkuessa ”Attackin” tuotantoa yms. , sellaiset toimittajat, jotka eivät ajattele niin pro-asenteella ovat pitäneet siitä. Ei niille pässeille rokkijurpoille kelpaa sellaiset jutut, mitkä pitää kuunnella sopivalla sekoituksella angstia ja enrgiaa. Kaiken pitäisi vaan olla helppoa tosta-sisään-tosta-ulos musaa. Oikeastaan ei kiinnosta pätkääkään mitä ne ruikuttaa.

”Attack…”-cd:n nähdessäni pisti silmään ensin keltainen cd-kotelo. Ainoa vastaava, minkä muistan, on R.E.M.:in ”Automatic tor the Peoplen” kansi. Kannen sommitelma puolestaan tuo hieman mieleen Lemonheadsin ”Come on Feel…”-kannen, paitsi että siinä tietysti Evan Dandon kuvat ovat muita suurempia. Apulannalla ei taida olla Dandon kaltaista pomoa, vai kuinka?

– Keltainenhan on aika kiva väri, ja se on itsestä hupaisaa, kun menee levykauppaan, niin siellä se ”Attack” seinällä loistaa. Erottuupahan ainakin hyvin. Se kuvien asettelu oli aika klassinen tapa tehdä näyttävä kansi. – Eipä muuten olekaan meillä erityistä johtohahmoa (vrt. Evan Dando, Michael Stipe, Glenn Danzig,…). Me koitetaan olla semmoinen tasavertainen bändi, niin kaikilla on kivempaa. R.E.M. ja Lemonheads kolahtavat kyllä tosi ankarasti, paitsi ehkä Sipeen, joka sössii niiden Ramonesiensa ja Status Quejensa kanssa.

Ennen ”Attack…”-cd:tä Apulanta ehti julkaista muutaman 7″ ep:n.

– Vanhemmat jutut kolisee kyllä kybällä, niissä kun on sitä energiaa aivan julmetusti. Toteutukset ovat hiukkasen tylymmät, mutta rankkoja ovat ep:t kuitenkin. Itse asiassa eroa Apis-tuotannossa ei juurikaan ole, ainakaan asenne-osastolla. Toki äänimaailma / soittotyyli / soundit ovat erilaiset kaikilla jutuilla, mutta ydin eli ”Apiksen syvin olemus” on kaikissa sama.

Ekan ep:n ”Mikä Ihmeen Apulanta?” kannessa on Apulantaa kehuva yleisönosaston kirjoitus. Sillä soitti bassoa Amerikan apu, vaihto-oppilas Mandy.

– Se ”Mikä Ihmeen…?” juttuhan oli Heinolan omassa paikallis- / aluelehdessä (sanoma sellaisessa) Itä-Hämeessä. Valitettavasti ei kyllä ole tullut tutustuttua kirjoittajaan / hänen jälkeläisiinsä, sillä eipä ole sieltä päin yhteydenottoa tullut.

– Onhan tuota yhteyttä pidetty ja kävihän Mandy toissa vuonna täällä. Bändeistä en tiedä, mutta ainakin sillä oli oma radio-ohjelma jossain kanavalla. Kyllähän tuo noita uudempia tuotoksia diggaili coolisti ja oli kovasti ohjelmassaan soittanut.

Vielä ”Tuttu TV:stä”-ep:llä oli mukana toinen kitaristi -laulaja Antti. Miten Antin lähtö on vaikuttanut Apulantaan?

– Joo, kyllä kai se Antin lähtö alkuun hiukan vaikutti, mutta enempi kai bändin sisäisiin suhteisiin ja sitä kautta näkyi ulospäin. Nykyisin me kyllä toimitaan kolmisin ihan täysin kimppaan. Aluksi olimme jyrkästi uutta kitaristia vastaan, mutta myöhemmin on monesti tullut mieleen, että olis ihan nastaa, jos olis joku toinenkin. Ehkä joskus Apiksessa on taas kaksi laulavaa kitaristia.

Ennen syksyllä ilmestynyttä ”Hajonnut E.P.”-cd-ep:tä oli Apulanta tuottanut levynsä itse. ”Hajonnut E.P.”:n tuotannossa oli kuitenkin apuna ”Taikuri-Teja”, jolla on ”cooleja ideoita ja tiukka attitude”.

– Kun tuottaa levynsä itse, saa varmasti sitä, mitä haluaa.

– On hyvä, että mukana on joku ns. ”kuulijan ääni”, sillä se parantaa lopputulosta, joka on kaikkien etu, etenkin levyn ostajien.

Apulannan levyt ovat täynnä hyviä lauluja. Sanoitukset ovat aika ahdistuneita, tosin kepeämpiäkin löytyy. Miten nuo kappaleet sitten syntyvät?

– No lauluthan lähtevät aina tarpeesta sanoa jotain. Usein on syynä ahdistavat fiilikset tai voipi olla coolit vibatkin biisin innoittajana. Tärkeintä on, että on jotain asiaa jollekin.
– Yleensä biisit tekaisen minä itse korkeimman henkilökohtaisesti. Mutta yhdessä niitä kämpällä vielä ruuvaillaan ja sorvaillaan.
– Biisit on kyllä tosi tärkeitä itsellemme, ovathan ne jutut lähellä meitä, meidän maailmaamme. Niissä biiseissä on niin älyttömän iso osa tekijää (minua) mukana, että voisi sanoa niiden olevan kuin lapsia.

Apulanta on myös kahdella laululla mukana ”Punk’n Roll”-kokoelmalla. Se on varmasti esitellyt bändin uusille kuulijoille. Ja onhan tuo kokoelma radiossakin soinut. Oikein TV:ssä mainostettiin…

– Onhan tuosta P’n Rollista ollut varmasti paljon hyötyä, kuulijoita on ainaskin tullut lisää (kts. Lista). Radiosta en niin tiedä, kuneipä tuota tule kovasti paljoa kuunneltua. Kaippa siellä on Apiskin soinut. Toivoisin. Muut bändit kokiksella ovat ihan hyviä, joskin selvästi parhaat ovat Levy-yhtiö-bändit. Tiukkoja ovat kaikki. Diggailen. Kipaleet valittiin puolestamme, joten eipä tuossa probleemoja isommin ollut. Mitkä tahansa biisit olisivat kyllä käyneet minulle.

Entäpä Apulannan keikkapuoli? Aika kiirettä taitaa olla…festareita, nuorisotaloja, ravintoloita.

– Keikkoja on niin paljon kuin on ollut aikaa tehdä. Kesällä oltiin festareilla soittelemassa (Ilosaari, DBTL yms.) ja ihan hengailemassakin tuli käytyä mm. Ruisrockissa. Festareillahan nyt on aina nastaa, mutta jotenkin viime kesänä ei ollut kicksejä entiseen malliin. Bändit oli ihan hyviä, mutta energiavoittoisempia olisivat saaneet olla.

– Keikoista ehdottomasti parhaita ovat sellaiset, joihin pääsevät kaikki. Se on tosi nuijaa, kun jossain rafloissa keski-ikäiset vaan kiskoo kaljaa. Toisaalta on hyvä, jos on erillinen anniskelualue esim. niinkuin Club 16 Lahdessa ja Pakkahuone Tampereella.

– Isommat lavat on ihan cool. Siellä tulee tosi mega fiilis. Kuitenkin ainakin itse olen pikkulavojen kasvatti siinä mielessä, että enempi olen kotona pienellä, ahtaalla ja helvetin kuumalla nuorisotalon nurkkalavalla. Siellä tulevi hieno yhteenkuuluvuuden tunne, kun on melkein kiinni yleisössä ja bändikavereissa. Pikkulavat jyrää!

Apulannan uudemmilla tuotoksilla on kauniita hitaampia lauluja. Näitä ei kuitenkaan ole kuulunut. Missä mahtaa olla syy moiseen?

– Hitaammat biisithän tunnetusti ovat vaikeampia soittaa kuin nopeat, joissa soittomokia voi kompensoida säröllä ja energialla. Tottakai yksi kitara, basso, laulu ja rummut – kokoonpanokin haittaa hitaiden soittamista, kun niihin pitäisi aina saada sellaista massiivisuutta, jota monista soittajista / soittimista, mutta milläs minä monistuisin? Eipä sillä, onhan sitä tullut aika paljon skulailtua esim. ”Lupasit mulle”-biisiä, joka on melkoisen slow.

Muistan kuinka Kaivarissa ’94 Tonin tukkaa pätkittiin kesken keikan. Silloin oli armeijaan lähtö edessä. Mitkä ovat mietteet siitä paikasta näin jälkeen päin?

– Joo, tulihan se miesten koulu käytyä. Siellä oli kyllä toisinaan aika tylyä, mutta oli siellä hyviäkin hetkiä. Asenteita ja aatteita se muutti ainakin totaalisesti. Ennen kun sota ja aseet sun muut tuhovälineet tuntuivat kaukaisilta ja koskemattomilta asioilta, niin ei niihin osannut suhtautua oikein. Kyllähän kuvat telkkarissa ovat hirveitä, mutta ei panssarivaunua kuvan perusteella osaa pelätä. Sen jälkeen kun 45-tonninen teräsmonsteri jyrää mutaisella tiellä sun yli, ja makaat siellä telaketjujen välissä, sitä oppii vihaamaan noita sotavehkeitä ja muita alan systeemeitä vallan uuteen malliin.

– Tuukka ainakin aikoo sluibailla ohi koko intin, elikkä ei mene sinne, muttei sivariinkaan.

Uutta materiaalia Apulannalla on jo seuraavan pitkäsoiton verran. Cd pitäisi ilmestyä ennen kesää. Olisikohan se sitten lopullinen läpimurto? Edellinen cd-ep on ainakin myynyt todella lupaavasti. Odotellaan…

Lähettänyt: Henri Haimi

Henri Haimi

Kaikki varmasti tuntevatkin Apulannan. Yhtye on kotoisin Heinolasta ja soittaa rockia. Laulaja-kitaristi Toni vastaili kysymyksiin.

Apulannan ekan täyspitkän ”Attack of the A.L. Peoplen” ilmestymisestä on jo kulunut reilu vuosi. Toni tuntuu olevan vielä tyytyväinen siihen. Ja miksei olisi…

– No, levyhän soundaa mainiolta, tosin soittomokat häiritsevät. Eräitä soundeja olisi voinut, näin jälkeenpäin ajatellen, tehdä hieman luonnollisemmiksi esim. rumpuja. Syntsillä ei olisi ehkä tullut leikiteltyä niin paljoa, mutta täytyy sanoa, että kyllä ”Attack” on hieno ja superkova juttu.

”Attack…”-cd:llä on siis Levy-yhtiön tyyliin englannin kielinen nimi. Toinen Levy-yhtiön tavaramerkki on cd:n jakaminen A- ja B-”puoliin”.

– No, tuo nimihän oli meistä debyytille vallan mainio. Englannin kielisenä se kuulostaa paljon coolimmalta kuin ”Apulantaihmisten Hyökkäys”.

– Se A-B-puoli juttu on aika insaideri. Ehkä se on hiukan vinyylikaihoa. Tottahan se vaikutti biisien järjestykseen, mutta oli paljon helpompaa järjestellä biisit näin kuin yhdelle puoliskolle.

Suuremmat rocklehdet eivät kovin positiivisia arvosteluja debyytille suoneet. Toivottavasti ne eivät laanistaneet Apulannan poikia. Kai kuitenkin musiikissa, ainakin tämän tyylisessä, on pääasia hyvät laulut eikä soundit…

-Jokainen joko tykkää jostain tai ei. Aluksi negatiivinen / hällä väliä – palaute hiukan lannisti, mutta kun sen ottaaoikealla asenteella, niin haukuistakin saa paljon irti. Hienointa on se, että ammattimaisten rokkitoimittajien haukkuessa ”Attackin” tuotantoa yms. , sellaiset toimittajat, jotka eivät ajattele niin pro-asenteella ovat pitäneet siitä. Ei niille pässeille rokkijurpoille kelpaa sellaiset jutut, mitkä pitää kuunnella sopivalla sekoituksella angstia ja enrgiaa. Kaiken pitäisi vaan olla helppoa tosta-sisään-tosta-ulos musaa. Oikeastaan ei kiinnosta pätkääkään mitä ne ruikuttaa.

”Attack…”-cd:n nähdessäni pisti silmään ensin keltainen cd-kotelo. Ainoa vastaava, minkä muistan, on R.E.M.:in ”Automatic tor the Peoplen” kansi. Kannen sommitelma puolestaan tuo hieman mieleen Lemonheadsin ”Come on Feel…”-kannen, paitsi että siinä tietysti Evan Dandon kuvat ovat muita suurempia. Apulannalla ei taida olla Dandon kaltaista pomoa, vai kuinka?

– Keltainenhan on aika kiva väri, ja se on itsestä hupaisaa, kun menee levykauppaan, niin siellä se ”Attack” seinällä loistaa. Erottuupahan ainakin hyvin. Se kuvien asettelu oli aika klassinen tapa tehdä näyttävä kansi. – Eipä muuten olekaan meillä erityistä johtohahmoa (vrt. Evan Dando, Michael Stipe, Glenn Danzig,…). Me koitetaan olla semmoinen tasavertainen bändi, niin kaikilla on kivempaa. R.E.M. ja Lemonheads kolahtavat kyllä tosi ankarasti, paitsi ehkä Sipeen, joka sössii niiden Ramonesiensa ja Status Quejensa kanssa.

Ennen ”Attack…”-cd:tä Apulanta ehti julkaista muutaman 7″ ep:n.

– Vanhemmat jutut kolisee kyllä kybällä, niissä kun on sitä energiaa aivan julmetusti. Toteutukset ovat hiukkasen tylymmät, mutta rankkoja ovat ep:t kuitenkin. Itse asiassa eroa Apis-tuotannossa ei juurikaan ole, ainakaan asenne-osastolla. Toki äänimaailma / soittotyyli / soundit ovat erilaiset kaikilla jutuilla, mutta ydin eli ”Apiksen syvin olemus” on kaikissa sama.

Ekan ep:n ”Mikä Ihmeen Apulanta?” kannessa on Apulantaa kehuva yleisönosaston kirjoitus. Sillä soitti bassoa Amerikan apu, vaihto-oppilas Mandy.

– Se ”Mikä Ihmeen…?” juttuhan oli Heinolan omassa paikallis- / aluelehdessä (sanoma sellaisessa) Itä-Hämeessä. Valitettavasti ei kyllä ole tullut tutustuttua kirjoittajaan / hänen jälkeläisiinsä, sillä eipä ole sieltä päin yhteydenottoa tullut.

– Onhan tuota yhteyttä pidetty ja kävihän Mandy toissa vuonna täällä. Bändeistä en tiedä, mutta ainakin sillä oli oma radio-ohjelma jossain kanavalla. Kyllähän tuo noita uudempia tuotoksia diggaili coolisti ja oli kovasti ohjelmassaan soittanut.

Vielä ”Tuttu TV:stä”-ep:llä oli mukana toinen kitaristi -laulaja Antti. Miten Antin lähtö on vaikuttanut Apulantaan?

– Joo, kyllä kai se Antin lähtö alkuun hiukan vaikutti, mutta enempi kai bändin sisäisiin suhteisiin ja sitä kautta näkyi ulospäin. Nykyisin me kyllä toimitaan kolmisin ihan täysin kimppaan. Aluksi olimme jyrkästi uutta kitaristia vastaan, mutta myöhemmin on monesti tullut mieleen, että olis ihan nastaa, jos olis joku toinenkin. Ehkä joskus Apiksessa on taas kaksi laulavaa kitaristia.

Ennen syksyllä ilmestynyttä ”Hajonnut E.P.”-cd-ep:tä oli Apulanta tuottanut levynsä itse. ”Hajonnut E.P.”:n tuotannossa oli kuitenkin apuna ”Taikuri-Teja”, jolla on ”cooleja ideoita ja tiukka attitude”.

– Kun tuottaa levynsä itse, saa varmasti sitä, mitä haluaa.

– On hyvä, että mukana on joku ns. ”kuulijan ääni”, sillä se parantaa lopputulosta, joka on kaikkien etu, etenkin levyn ostajien.

Apulannan levyt ovat täynnä hyviä lauluja. Sanoitukset ovat aika ahdistuneita, tosin kepeämpiäkin löytyy. Miten nuo kappaleet sitten syntyvät?

– No lauluthan lähtevät aina tarpeesta sanoa jotain. Usein on syynä ahdistavat fiilikset tai voipi olla coolit vibatkin biisin innoittajana. Tärkeintä on, että on jotain asiaa jollekin.
– Yleensä biisit tekaisen minä itse korkeimman henkilökohtaisesti. Mutta yhdessä niitä kämpällä vielä ruuvaillaan ja sorvaillaan.
– Biisit on kyllä tosi tärkeitä itsellemme, ovathan ne jutut lähellä meitä, meidän maailmaamme. Niissä biiseissä on niin älyttömän iso osa tekijää (minua) mukana, että voisi sanoa niiden olevan kuin lapsia.

Apulanta on myös kahdella laululla mukana ”Punk’n Roll”-kokoelmalla. Se on varmasti esitellyt bändin uusille kuulijoille. Ja onhan tuo kokoelma radiossakin soinut. Oikein TV:ssä mainostettiin…

– Onhan tuosta P’n Rollista ollut varmasti paljon hyötyä, kuulijoita on ainaskin tullut lisää (kts. Lista). Radiosta en niin tiedä, kuneipä tuota tule kovasti paljoa kuunneltua. Kaippa siellä on Apiskin soinut. Toivoisin. Muut bändit kokiksella ovat ihan hyviä, joskin selvästi parhaat ovat Levy-yhtiö-bändit. Tiukkoja ovat kaikki. Diggailen. Kipaleet valittiin puolestamme, joten eipä tuossa probleemoja isommin ollut. Mitkä tahansa biisit olisivat kyllä käyneet minulle.

Entäpä Apulannan keikkapuoli? Aika kiirettä taitaa olla…festareita, nuorisotaloja, ravintoloita.

– Keikkoja on niin paljon kuin on ollut aikaa tehdä. Kesällä oltiin festareilla soittelemassa (Ilosaari, DBTL yms.) ja ihan hengailemassakin tuli käytyä mm. Ruisrockissa. Festareillahan nyt on aina nastaa, mutta jotenkin viime kesänä ei ollut kicksejä entiseen malliin. Bändit oli ihan hyviä, mutta energiavoittoisempia olisivat saaneet olla.

– Keikoista ehdottomasti parhaita ovat sellaiset, joihin pääsevät kaikki. Se on tosi nuijaa, kun jossain rafloissa keski-ikäiset vaan kiskoo kaljaa. Toisaalta on hyvä, jos on erillinen anniskelualue esim. niinkuin Club 16 Lahdessa ja Pakkahuone Tampereella.

– Isommat lavat on ihan cool. Siellä tulee tosi mega fiilis. Kuitenkin ainakin itse olen pikkulavojen kasvatti siinä mielessä, että enempi olen kotona pienellä, ahtaalla ja helvetin kuumalla nuorisotalon nurkkalavalla. Siellä tulevi hieno yhteenkuuluvuuden tunne, kun on melkein kiinni yleisössä ja bändikavereissa. Pikkulavat jyrää!

Apulannan uudemmilla tuotoksilla on kauniita hitaampia lauluja. Näitä ei kuitenkaan ole kuulunut. Missä mahtaa olla syy moiseen?

– Hitaammat biisithän tunnetusti ovat vaikeampia soittaa kuin nopeat, joissa soittomokia voi kompensoida säröllä ja energialla. Tottakai yksi kitara, basso, laulu ja rummut – kokoonpanokin haittaa hitaiden soittamista, kun niihin pitäisi aina saada sellaista massiivisuutta, jota monista soittajista / soittimista, mutta milläs minä monistuisin? Eipä sillä, onhan sitä tullut aika paljon skulailtua esim. ”Lupasit mulle”-biisiä, joka on melkoisen slow.

Muistan kuinka Kaivarissa ’94 Tonin tukkaa pätkittiin kesken keikan. Silloin oli armeijaan lähtö edessä. Mitkä ovat mietteet siitä paikasta näin jälkeen päin?

– Joo, tulihan se miesten koulu käytyä. Siellä oli kyllä toisinaan aika tylyä, mutta oli siellä hyviäkin hetkiä. Asenteita ja aatteita se muutti ainakin totaalisesti. Ennen kun sota ja aseet sun muut tuhovälineet tuntuivat kaukaisilta ja koskemattomilta asioilta, niin ei niihin osannut suhtautua oikein. Kyllähän kuvat telkkarissa ovat hirveitä, mutta ei panssarivaunua kuvan perusteella osaa pelätä. Sen jälkeen kun 45-tonninen teräsmonsteri jyrää mutaisella tiellä sun yli, ja makaat siellä telaketjujen välissä, sitä oppii vihaamaan noita sotavehkeitä ja muita alan systeemeitä vallan uuteen malliin.

– Tuukka ainakin aikoo sluibailla ohi koko intin, elikkä ei mene sinne, muttei sivariinkaan.

Uutta materiaalia Apulannalla on jo seuraavan pitkäsoiton verran. Cd pitäisi ilmestyä ennen kesää. Olisikohan se sitten lopullinen läpimurto? Edellinen cd-ep on ainakin myynyt todella lupaavasti. Odotellaan…

Henri Haimi

Lähettänyt: Henri Haimi

Apulanta saattaa vielä yllättää

Heinolalainen, punkin uuden suosion aloittanut Apulanta kiertää Suomea ja tähyilee jo kauemmaksikin. Apulanta saattaa vielä yllättää, sen verran haipakkaa menoa poikien ura on tähänkin asti ollut.

Kolmesta Heinolan seudun nuoresta muusikosta koostuva Apulanta-yhtye on noussut Suomen pogoilevan nuorison tietoisuuteen kovalla keikkaputkella ja useilla levyillään.

Apulanta saattaa vielä yllättää, sen verran nopeasti poikien ura on tähänkin asti edennyt.

Yhtyeen tulevaisuus on niin nousujohteinen, että mikä päivä tahansa voi tuoda mukanaan miellyttävän yllätyksen. Ainakin uudet levyt ovat antaneet nostetta poikien uralle.

Apulannan piti käydä New Music Seminariumissakin mutta joidenkin henkilöiden töppäysten vuoksi keikka peruuntui.

– Mutta ehkäpä ennen joulua vielä yllätämme, vilauttaa solisti Toni Heinolan punk-sanansaattajan mahdollisia tulevia ulkomaankeikkoja.

Kaksi vuotta virallisesti

Apulanta on soitellut yhdessä jo neljän vuoden ajan. Yhtye koostuu kolmesta pojankollista: Toni, 20, laulaa ja soittaa kitaraa. Tuukka, niinikään 20, soittelee bassoa ja Sipe, 17, rumpuja.

Kaverukset tutustuivat toisiinsa musiikkipiirien kautta. Toni ja yhtyeen entinen jäsen Antti olivat soitelleet yhdessä, ja he pyysivät myös Sipeä mukaan porukkaan.

Välillä mukana heilui myös amerikkalainen vaihto-oppilas, jonka kautta yhtye tutustui Tuukkaan. Antti tippui myöhemmin pois yhtyeestä.

– Pari ekaa vuotta oli pelkkää räpellystä, käytiin vain purkamassa aggressioita treenikämpällä. Mutta pari vuotta on nyt soitettu virallisesti, muistelee Toni.

Yhtyeellä on syyskuun lopussa ilmestymässä mini-cd, jonka nimeä ei ole vielä päätetty, ja vuoden loppuun mennessä ilmestyy uusi pitkäsoitto.

Kaupallisuus ei pelota

Apulannan läpimurto tapahtui parisen vuotta sitten nuorison taidetapahtumassa Vantaalla, jossa yhtye valikoitui tuhannen bändin joukosta neljänneksi.

Pojat ovat siitä alkaen antaneet musiikille kaikkensa. Kaikki muu saa unohtua, kun yhtye astuu lavalle ja tuudittaa satapäisen nuorisojoukon jytisevään nirvanaan.

Tulossa väistämättä oleva kaupallisuus ei poikia pelota.

– Me teemme sitä , mikä tuntuu hyvältä. Jos se myy, niin hyvä, mutta me emme halua laskelmoida. Miksi sitten tekee levyjä, jos ei menestys kiinnosta, pohdiskelee Toni.

Apulannan suosio kasvaa koko ajan varsinkin joka levyn ilmestymisen jälkeen.

Pojat esiintyivät ensimmäistä kertaa levyllä vuonna 1993 Levy-yhtiö-nimisen levy-yhtiön esittelyplatalla. Toinen levy ”Mikä ihmeen Apulanta” sai nimensä Itä-Hämeen yleisönosastolla olleesta kirjoituksesta.

Kosmas levy ”TS & AL” oli melkoista hurvittelua Tehosekoitin-yhtyeen kanssa. Neljäs levy ”Tuttu TV:stä” viittaa esiintymiseen Päijät-visiossa. Viides levy olikin sitten pitkäsoitto, nimestään huolimatta suomenkielinen ”Attack of the A.L. People”. Levyllä oli kolme vanhaa ja joukko uusia piisejä.

Kuudes esiintyminen tapahtui K-Telin kokoelmalla ”Punk and Roll” yhdessä monien punk-klassikoiden kanssa.

Punkia ja vaikka virsiä

Bändin tyyli ei ole staattista, vaan se muuttuu jatkuvasti. Pojat luokittelevat musiikkinsa yleensä punk-rockiksi, mutta jokainen biisi voitaisiin yhtä hyvin luokitella eri lajiin.

Pojat ovat onnistuneet säilyttämään alkuperäisen punk-asenteensa elävänä. Samalla asenteella tehdään eri juttuja: Apulanta saattaa halutessaan soittaa vaikka muutamia virsiäkin…

Yhtyeen biisien rakenne on pysynyt samana alusta alkaen, mutta toteutustapa on vaihdellut.

– Alussa me olimme fundamentalisteja ja jäykkiä, mutta sitten alkoi avartuminen harmonian suuntaan. Välillä vajosimme hetkeksi jopa syntikan pariin, muistelee Toni.

– Nyt ollaan tultu takaisin sille raiteelle, joka me osataan. Biisissä ei ole sataa osaa ja kymmentä miljoonaa nuottia, lisää Sipe.

Tulevaisuudessa pojat aikovat pysyä samalla linjalla. Mitään 70-luvun punkkopioita he eivät halua olla. He tekevät omaa musiikkiaan, muut tekevät muuta.

Naiivia vai angstia?

Tonilla on selkeä kuva siitä, mikä on kaunista ja mitä hän haluaa musiikilta, mutta jotkut eivät ymmärrä fiilistä, joka kappaleiden takaa löytyy.

– Rokkipässit ovat niin Helsinki-keskeisiä, että heidän mielestään muualta ei tule mitään hyvää. Meitä sanotaan joskus naiiveiksi ja meidän angstia vähätellään, kiivailevat Toni ja Tuukka.

Yhtyeen laulut ovat kypsyneet iän myötä. Iän tuoma kokemus on karistanut lauluista liian imelyyden, ja kappaleet luotaavat syvältä. Kaikkien ei sanomaa tarvitse ymmärtääkään.

Pojat laulavat suomeksi. Laulujen sanat kumpuavat kenen tahansa nuoren ihmisen maailmasta. Jokainen voi löytää niistä itsensä ja asemansa. Tosin symboliikkaakin on joku ollut näkevinään laulujen sanoituksissa.

– Ihmiset saavat luoda kappaleista ja meistä oman kuvansa, muistuttaa Toni, joka voi keikalla pukea ylleen vaikka piraattiröyhelöt.

Konsertteja riittää

Apulannan musiikki on tehty helpoksi hankkia. Konsertteihin ei juuri ole ikärajoja, levyt ovat edullisia ja muu oheiskama lähes ilmaista.

– Haluamme keikoille porukkaa ja meininkiä. Ei ole kivaa, että jengi vain istuu – yleisön ja bändin on tehtävä samaa juttua. Se antaa meillekin energiaa ja me annamme itsestämme 110 prosenttia. Yleisö tekee keikan, me olemme aika vuorovaikutteinen bändi, kuvailee Toni.

Heinolassa paikkakunnan oma punk-yhtye ei kuitenkaan ole esiintynyt vuoteen.

– Täällä ei tule sellaista kotipaikkafiilistä kuin jollain Beatleseillä aikanaan omassa kotikaupungissaan. Monet eivät edes viitsi myöntää, että heillä on meidän levyjä. Mutta jos joku järkkää meille hyvän keikan, olisi hieno juttu esiintyä täällä vaihteeksi.

Offspringin lämppärinä

Uuden punk-buumin aloittamisessa mukana ollut yhtye on tätä nykyä varmaankin halutuin heinolalainen esiintyjä. Yhtye kiertää maata niin että laiskempia jo heikottaisi.

Yhtyeellä on keikkoja pääosin viikonloppuisin; parhaana viikonloppuna voi olla jopa kolme esiintymistä. Keikkoja riittää aina Rovaniemeä myöten niin paljon kuin pojat vain ehtivät hoidella. Kohta yhtye onkin kolunnut kaikki Suomen kaupungit kertaalleen.

– Haapajärvi, Nummela, Askola ja Lahti ovat olleet parhaat paikat. Puhumattakaan siitä, kun pääsimme Offspringin lämppäriksi. Siellä yleisö lämpeni tosissaan, muistelee Tuukka.

– Pohjoisessa on kiva käydä, kun siellä on aina joku tosi juntti keikalla, lisää Sipe.

Atte Kääminen

Lähettänyt: Yksityiset arkistot

Apulanta auttaa

Apulantaihmisten hyökkäys on otettava vakavasti, sillä se on jo alkanut. Oikeastaan Apulanta-niminen heinolalainen nuorisotrio on rakentanut punksiltaansa suurempaan Suomeen täydellä väkevyydellä jo nelisen vuotta. Tuloksena on juuri ilmestynyt levyllinen poppia, jonka voi halutessaan kiinnittää tajuntaansa ilman hakaneulojakin.

Hiljattain television nuortenohjelmassakin soittamassa piipahtaneelle ryhmälle varauksettoman tukensa antaa Levy-yhtiö ja keikat myy Ohjelmatoimisto. Bändin jäsenillä on sormensa pelissä molemmissa organisaatioissa, mikä kielii asialle omistautumisesta yhtä lailla kuin levyllä kuultavat tuskaiset tunteiden purkauksetkin.

– Tekstit on heknilökohtaisia tilityksiä omista ihmissuhteista, joista toivottavasti riittää kasvuapua toisillekin ihmisille, basisti Tuukka Temonen tiivistää bändin sanoman.

Eikä bändin musassa muutenkaan ole kyse aivan hillittömästä räimepunkista. Temosen mukaan ylimääräinen pystytukkaniuhotus tyyliin ’valtio on paska ja systeemi kusee’ on jätetty menneisyyteen.

Systeemistä poikkeavia pikkuyksityiskohtia kokonaisuudesta silti löytyy. Nimettäköön yhdeksi sellaiseksi vaikkapa A- ja B- osiin jaettu CD. Puoliskot erotetaan toisistaan minuutin kestävällä hiljaisuudella.

Musiikin tekemisessä nuorukaisia miellyttää kolmen soinnun ihme, johon luottaen suurin osa kappaleista nojaa, vaikkei siihenkään kovin orjallisesti. Apulantalaiset myöntävätkin olevansa mielissään aina kun bändiä verrataan Offspringin tai Green Dayn kaltaisiin suuruuksiin.

– Kyseiset bändit eivät kuitenkaan ole niitä varsinaisia meihin vaikuttaneita esikuvia, Temonen kieltää.

– Enemmänkin vaikutusta on ollut sellaisilla nimillä kuten Ramones, Yö ja Dingo, vaikkakin luonnollisesti pyrimme tekemään ihan omaa juttua kaikkea hyvää mukaillen.

Kimmo Häkkilä

Lähettänyt: Yksityiset arkistot

Elävänä Tampereella

(Kuvana yksi Attackin kansilehden kuvista, tekstinä:
Heinolan rock-ylpeys Apulanta hyökkää Tampereelle 18. maaliskuuta.)

…

Tulliklubin illoista paperilla kiinnostavimmalta näyttää levy-yhtiö Levy-yhtiön Tampereen valloitus 18. päivä. Lafka tuo lauantai-iltaan näytille uusimman kiinnityksensä Lehtivihreät sekä vanhemmasta kalustostaan Apulanta-kolmikon. Molemmat bändit ovat saaneet lähestulkoon varauksettoman suosion niin alan lehdiltä kuin yleisöltäkin.

Sirkesalon ja Hanhiniemen keikoille liput rontti kolmekymppiä. Lehtivihreitä ja Apulantaa pääsee pogoamaan kahdellakymmenellä viidellä markalla.

Lähettänyt: Yksityiset arkistot

Apulannan haastatteleminen on mielenkiintoinen kokemus. Edes paatunut, rockissa lähes kaiken nähnyt raakki ei voi kuin ihastella sitä A) vilpittömyyttä, millä kaksi innokasta ja osin ylienergistä kaveria touhottaa kaikenlaista ja antaa palaa positiivisellä lapsenvaistolla B) coolia rentoutta, millä yhtyeen kolmas jäsen retkottaa tuolissaan, polttelee tupakkaa, juo toista cappuccinoa ja tyytyy lähinnä tarkkailemaan ympärillä velloavaa ajatusmyrskyä. Koko tilanteessa ovat läsnä useimmat niistä rockin myyttisistä elementeistä, joista kaikki hyvät jutut on tehty. En kirjoita, että olen nähnyt rock’n’rollin tulevaisuuden ja se on… vaan kirjoitan, että olen nähnyt rock’n’rollin ja se on Sipe (rummut), Toni (laulu ja kitara) ja Tuukka (basso) eli Apulanta!

-”Kaikki alkoi 1991, kun me juotiin yhdessä teltassa limsaa – tai no, oikeesti se kyllä oli viinaa, mutta me on kaikissa haastatteluissa sanottu että se oli limsaa, joten kirjoita sinäkin niin – siis me juotiin yhdessä teltassa limsaa. Meitä oli minä, Toni ja Antti, joka oli sitten pitkään kitaristina. Siitä se alkoi. Vuonna 1992 tuli bassoon Mandy-niminen tyttönen – se oli vaihto-oppilas ja siinä kävi sillai, että lopuksi se asui Tuukan kotona, ja kun Mandy lähti takaisin jenkkeihin niin Tuukasta vaan tuli meidän basisti”, Sipe kertoo syntyjä syviä.

-”No tota ennen oli tapahtunut jo paljon. Tärkein oli kai se, kun oltiin 8-Salilla katsomassa Klamydiaa – jota ei koskaan nähty, kun Antin faija pakotti meidät pois, kun se kuljetti meitä Heinolasta sinne – ja siellä 8-Salilla tavattin tämä Arska. Sen bändi Tehosekoitin oli juuri julkaissut Greatest Hits-EP:n ja Arska myi sitä. Juteltiin sen kanssa ja kerrotttiin, että meilläkin on bändi. Arska sanoi, että niillä on tekeillä tälläinen cool juttu kuin Levy-yhtiö, ja ne on tekemässä kokoelma EP:tä ja että tuutteks te sille levylle – tosi siistiä! Me luvattiin lähettää sille demo, ja sitten me sellainen äkkiä Heinolassa väännettiinkin ja lähetettiin. Siitä alkoi yhteistyö Levy-yhtiön kanssa, ja se on tosi siistiä, kun siinä on koko ajan nuoruuden huumaa ja säpinää”, selvittää Toni vuorollaan.

-”Mikä ihmeen Apulanta-levyn jälkeen alkoi oleen keikkojakin. Nykyään on harvassa ne viikonloput, kun ei olla mihinkään menty. Keikkoja on oikeestaan niin paljon kun voidaan tehdä. Tavastialla ei ole hyvä fiilis – eikä niin paljon hohtoo kuin kaikki väittää. Nimekkäin bändi minkä kanssa on soitettu on Offspring, soittaminen niitten kanssa samalla keikalla oli siisteimpiä keikkoja mitä meillä on ollut, ja siellä oli parhaat kamatkin. Isoin keikka on ollut Heinolan jäähallissa, jossa oli 3000 ihmistä”, Toni jatkaa.

-”Samana päivänä kun oli se Offspringin keikka, alko iltakoulu – tartti olla heti ekana päivänä poissa koulusta” Tuukkakin avaa suunsa.

-”Joo, ja mulla se oli emsimmäinen pidennetty iltaloma, jonka sain kapteeni Taavitsaiselta intistä bändin takia”, Sipe muistelee, ja jatkaa keikoista ”Paras keikka on sellainen, missä on pari riviä kirkuvaa mössöä ja sitten on pogoilijoita. Heinolassa Funky Maruskassa oli tosi makee keikka, se oli Mandyn viimeinen. Porukka rikkoi koko paikan. Pöydät hajosi ja lavan edessä ollut aita ja kaikkee. Järkkäri laittoi sen meidän syyksi ja lähetti meille laskun, mutta me delegoitiin se eteenpäin. Tyylikäs keikka, josta jäi hyvä maku suuhun.”

-”Uudella Attack of the A.L. people-levyllä on aika erityylisiä biisejä. 60-luvusta tähän vuoteen, iskelmästä konesoundiin, ja on mukana sellainen Happy Days juttukin. Tää on sellaista.. Apulantaa, teini rock’n’rollia.”, Sipe kuvailee.

-”Uuden aallon punkkia – Yötä ja Dingoa mukana”, Tuukka sanoo mielipiteensä.

-”Me muka pilataan punkin maine. Niin meille on sanottu. Musta punkki on sitä, että tehdään mitä huvittaa. Me ollaan paljon enemmän punkkia kuin mitä ankeet väittää – ne onkin mouhoajia. Punkki on energiaa. Mutta ei me olla mitään valveutuneita tai kantaaottavia. Ei oteta kantaa mihinkään paitsi siihen, että miksi chicksit on niin dorkii, ettei ne tajuu, että me ollaan näin cooleja. Pääasia on että on siistiä”, Toni jatkaa. ”Tää uusi levy on niinkuin The Levy. Kauheen tärkee levy, mun henkinen ja musiikillinen kehityskaari käydään läpi. Ei aateltu tehdä tietynlaista levyä, vaan kaikki tuli tavallaan vahingossa”

-”Se ei silti kuulosta palasina olevalta jutulta. Nyt se kolahtaa kybällä, ehkä sitten kuukauden kuluttua… ” Sipe heittää.

-”Kaikki biisit on tehty sydämellä ja lämmöllä.”, toteaa Tuukka.

-”Uusista bändeistä Shampoo on paras! Ne päihittää jopa Green Daynkin. Ramones Kari Peitsamo, Leevi & Leevings ja Status Quo on kanssa hyviä”, Sipe kertoo vaikuttajista.

-”Tää saattaa kuullostaa tylyltä, mutta kaikkein eniten ihailen itseäni, diggailen omia juttujani. Mutta kyllä Shampoo kolahtaa täysillä mullekin – ja East 17 on kanssa hyvä. Misfitsissä on tyyliä, jos pystyiskin niitten enegialla tekeen juttuja. R.E.M. on varsinkin viimeaikoina vaikuttanut, niin kurinalaista näppäilyä mä ihailen.”, Toni jatkaa.

-”Doors on ykkössuosikki, Nine Inch Nailsin keulahahmo ja Stipe on idoleja kanssa. Niin ja Tehosekittimen Arska on ihan ehdoton.”, Tuukka luettelee. Tästä alkaa sitten viidentoista minuutin mittainen Arskan ylistäminen, jossa ei adjektiivejä säästellä.

-”Heinola on ankee paikka. Onhan siellä bändejä, mutta ne vaan nyhjää. Ankeeta ja vaatimatonta touhua. Toisaalta se Sahan piiri tekee musaa meko paljon. Teatteritoiminta on Heinolassa vilkasta. Siellä on paljon tekoboheemeja tyyppejä. Tuukka on paljon enemmän boheemi kuin ne keinoboheemit.”, Sipe kertoo.

-”Meistä jokainen on vene! Meille veneet on kauheen tärkeitä. Vene on paljon enemmän kuin mitä se on. Se ei ole täysin konkreettinen asia”, Toni filosofoi.

-”Jos Apulanta olisi televisio-ohjelma, niin se olisi Beverly Hills – varsinkin alkuaikojen Beverly Hills. Tai sitten Beavis & Butthead – tai ainakin sen ’heh heh heh’. Tuukka on kyllä enemmän Simpsonit ja Ajankohtainen Kakkonen”, Toni jatkaa pohtimista.

Jukka Junttila

On siistiä soittaa Apulannassa!

Heinolasta tuleva Apulanta muuttui reipas kuukausi sitten kolmimiehiseksi, kun bändin toinen kitaristi ja laulaja Antti ei enää viihtynyt yhtyeessä. Apulanta sanoo, että tuo vaikuttaa yhtyeen soundiin mutta ei kimppahenkeen. Antin räkäisyys ja raivo jäivät pois, itse musiikki tulee esille paremmin.

Apulanta purkittaa parhaillaan ensimmäistä albumiaan, joka ilmestyy jo jouluksi. Viimeksihän Apulannalta ilmestyi EP Tuttu TV:stä, jolta kaikuu selvä Ramones-innostus. Bändissä soittavat Toni, Sipe ja Tuukka myöntävätkin, että Ramones kolahtaa aina kybällä, mutta muuten suomalainen rokki on aika sikahyvää, etenkin Kari Peitsamo ja Leevi & The Leavings. Varsinainen punk-tausta löytyy vain rumpali Sipeltä, joka myöntaa sen olleen pitkälti murrosiän kriisiä.

– Mä kuuntelen kaikkea ja kaikesta voi ottaa vaikutteita, kitaristi-laulaja Toni sanoo.

– Esimerkiksi Simon & Garfunkelin jutut ovat viime aikoina kolahtaneet täysillä. Niihin kun laittaisi vielä särökitaran päälle ja nopeuttaisi komppia, saisi tosi siistejä versiöitä. Myös Kississä ja glam-rockissa on hohtoa.

Apulanta oli aikoinaan HC-piirien suosiossa, mutta bändin mukaan kyseinen jengi vihaa nykyään Apulannan tuotoksia. Lavan edessä parveilevat pojat ovatkin vaihtuneet tyttöihin.

-Punkkaritytöt on ihan jees kuten myös sellaiset alternative-tytöt, vaihtoehtoistytöt. Niillä on hameet päällä, punainen tukka jossa jakaus keskellä ja helyjä kaulassa. Sellaisia tyttöjä, mutta ne on tosi siistejä. Jossain paikoissa näkyy enemmänkin punkkariyleisöä, mutta yleensä jengi koostuu tavallisista teineistä, alternative-tyypeistä ja skeittaaja-pojista.

– Tytöt on kivoja. Viime viikolla me mentiin heinolalaiseen kahvilaan. Oli siistiä kävellä sinne kun siellä oli kaupungin omia tyttöjä ja heti kaikki kääntyi katsomaan. Mutta kukaan ei Heinolassa halua ilmaista meille, että me oltaisiin staroja. Eihän me tietysti ollakaan, mutta kännipäissän vappuna kaikki lätki koko ajan selkään että mitä Apulannat. Mutta se kahvilaan meno oli siistiä. Me istuttiin pöytään, alettiin keskustella uuden levyn raitakaavioista ja tytöt tuijotti.

– Minusta olisi saakelin siistiä kävellä lavalle, jonka edessä ihmiset huutaisi mun nimeä ja ottaisi valokuvia. Mä nauttisin siitä tosi paljo. Ja on siisti fiilis kävellä jossain ja ajatella, että tuokin tyyppi tunnisti minut. Ehkä se on kuvittelua, mutta toisaalta ehkä se ei ole pelkkää haavemaailmaa. Kyllä on siistiä olla bändissä!

– Nykyään on vain sellainen trendi että pitää esittää vaatimatonta. Se on aika ikävä juttu.

Apulannan maine on kasvanut sen verran viime aikoina, että muutamat suuretkin levy-yhtiöt ovat osoittaneet kiinnostusta sitä kohtaan. Apulanta aikoo kuitenkin pysytellä Levy-yhtiön kelkassa. Sen homma on kuulemma siisti, siellä tehdään asiat sydämellä ja yhteis- henki on valtavan hyvä. Kaikki tukevat toisiaan.

-Levy-yhtiö herättää tietyissä ihmisissä hilpeyttä, mutta ei saisi ottaa asioita niin tiukkapipoisesti. Mutta vakavasti se yhtiö pitäisi kuitenkin ottaa, koska Levy-yhtiön bändit on sellaisia jotka kolahtaa ihmisille tällä hetkellä. Ja Levy-yhtiöllä jokainen levy on senhetkisen huomion keskipiste, sen eteen tehdään kaikki. Soitellaan ympäriinsä, valvotaan öitä, stressataan ja nauretaankin. Ja asiat tehdään bändin näkökulmasta. Tarkoitus ei ole kerätä rahaa.

Kun Apulannalle huomauttaa, että yhtyeen nimi karsii ehkä osan kuulijoista, kundit myöntävät asian. Toisaalta Apulanta on bändin mukaan niin köhö nimi, että se jää helposti mieleen.

-Ei nimestä enää raaski luopua, se on jo niin rakas lapsi. Sellainen ruma kakara mutta silti siitä diggaa. Onhan tavallaan siistiä, jos bändin nimi on Apulanta ja lavan eteen tulee lauma nättejä tyttöjä huutamaan sitä. Se edustaa tiettyä mitä väliä -asennetta. Ja miltä se nyt kuulostaisi jos Neljä Ruusua vaihtaisi nimensä Mahonkipöydäksi?

Apulannan hommia rajoittaa se, että kitaristilaulaja Toni on tällä hetkellä armeijassa. Miehen sanoituksetkin ovat muuttuneet harmaammiksi. Kun viettää yönsä peltihäkissä ja herää keskellä yötä, pihalampun valossa näkyy miten kaksitoista jätkää piereskelee ympärillä. Ei siitä kovin valoisia sanoituksia irtoa. Ja tietty tukan menetys vitutti, mutta kyllä se vuodessa kasvaa takaisin.

-Mä haluan tehdä biisejä, joista ihminen pystyy löytämään itsensä. Tuttu TV:stä EP:n avausraita on Sellainen tyttö, ja kyllähän jokainen on kävellyt kadulla ja nähnyt sellaisen jumalaisen otuksen tulevan vastaan. Kun se katsoo silmiin, niin kyllä kaikki tietää millainen fiilis siitä tulee.

– On siistiä kun kuulija tajuaa että mä en olekaan yksin, nuokin tuntevat samoin. En mä pysty samaistumaan CMX:n Yrjänään. En tiedä miltä tuntuu ”lämmitellä käsiä palaneiden kotien tuhkassa”. Toisaalta on hienoa jos tekee jotain sellaista, mistä muut ei tajua mitään. Meillä on muuten kahdet Terveiden Käsien Läjän tekemät sanat. Me ei olla sävelletty niitä, koska me ei saatu tarpeeksi munaa sävellyksiin. Läjän sanat on nyt Sipen huoneessa ja niitä on välillä kiva tsekata ja ihailla. Ne biisit on Punainen Helvetti ja Kuminahka piiska.

– Joo, terveiset Läjälle! Sä olet kyllä idoli. Meidän musiikkihan ei muistuta paljoa Terveiden Käsien musiikkia. Kuitenkin se meininki… Vaikka me tekisimme tulevaisuudessa kuinka pilvenhattaran päällä leijailevaa New Kidsiä, silti meidän meininki tulee aina olemaan sama. Me kustaan edelleenkin linja-autopysäkin katolta. Meillä on aina ollut tosi tylyjä ja häiriintyneitä juttuja. Ja elämästä saa onnen irti kun keikkamatkoilla tekee kaikkea tosi tyylikästä.

– Joo! Bändissä on siistiä olla.

Juho Juntunen

Sinne Missä Sipe On

(Tämä haastattelu on sellainen poika (aah…) -lehdestä, jonka Lahtelainen Jenny on tehnyt joskus Attackin ilmestyttyä. Lehden levikki oli varmaan jotain 25kpl.)

1. Kerro nyt ekaks vaikket mitä sulle kuuluu?

- Kiide tosi nastaa.

2. Sähän oot nyt lukios vai mitä? Mitäs aijjot tehä lukion jälkeen? Et
kai vaa muuttaa Heinolasta pois?

- Oon joo. En aio muuttaa pois ja lukion jälkeen mä vaan rokkaan.

3. Ootko muuten hyvä koulussa? Nii, ja marssitko silloin vähä aikaa
sitte itsenäisten lukioiden puolesta ( siis sielä Heinolas )?

- En oikeen. Musa on ainut 10. En marssinut, koska mun mielestä toi
koko mielenosoitus-touhu oli ihan hölmöä. Mitä järkeä on marssia
lukioiden itsenäisyyden puolesta, kun yhdistämisestä olisi vain
rutkasti hyötyä. Toi mielenosoitus on vaan yleinen trendi, jossa on
mukamas coolia olla mukana.

4. Jossain Apis-haastixess oli ettsä oot ainoo kellon varsinainen
punk-tausta... Mitässe tarkottaa? Sillonko ( eli milloin ) rummuttelu
alko? Osaatko soittaa muit soittimii?

-No ainakin mul oli keesi 3 vuotta sitten ja mun hiukset on ollu
ainaski 100:n eri väriset. Mua ei oo ikinä kiinnostanu mitä muut
ajattelee ja se on tietyllälailla tosi punkkia. Rummuttelu alko
silloin kuin Apiskin eli 4 ja puol vuotta sitten. Joo, bassoa, kitaraa
ja vähän pianoa.

5. Minkälaisen hatun pistät päähän ku ulkona on -25 astetta?

- Mustan tai pinkin pipon.

6. Mitäs mieltä oot muuten Juustopäistä? Onko susta reiluu niitten
faneja kohtaan ( joitten luulis olevan jotai teinityttöi ) et ne sanoo
pelkäävänsä että niistä tulee joku pikkutyttöjen lempibändi ja et
niistä on hirveetä ku lavan eessä kirkuu pari vuotta nuorempia
tyttöjä. Ei varmaan tunnu niistä tytöistä kivalta. Toivottavasti
sullei oo mitää komplexei ton asian suhteen ku teilläki on aika
reippaasti näitä teinityttö-faneja...?

- Mukavia tyyppejä. Ei oo varmaan kivaa tyttöfaneista, mutta tuskin
lavan reuna täyttyy tytöistä pitkään, jos haastatteluissa sanotaan
että se on hirveetä. Ei oo kompleksii, miks soittais bändissä ellei
suosio ois kivaa?

7. Faneiletko itse ikinä minkään bändin lavan edessä?

- Faneilen. Se on nastaa.

8. Onks Heinolan McDonaldsis hyvää ruokaa? Nii ja onks Kokkalammit
hyvä paikka?

- On/on. Mistä tiesit Kokkalammen? ( Katoin kartasta t: Jenny )

9. Mitkä asiat saa sut onnellisiks, ja mitkä surulliseks? Itketkö usein?

- Mä tuun onnelliseksi arkisista pikkuasioista. Vaikka kun kuuntelee
jonkun hyvän biisin. Mä tuun surulliseksi harvoin. Ainakin silloin jos
joku läheinen pettää mut. En itke usein . Joskus harvoin ihan ilman
mitään syytä.

10. Nii, ja muuten ku sähän oot kai menos armeijaa ni eikö yhtään
harmita ku tukka leikataan pois?

- Harmittaa.

11. Monta Ramones-paitaa sullon?

- Viisi.

12. Kaunein väri?

- Musta ja vaaleanpunainen.

13. Paras biisi minkä olet kuullut?

- Puff the magic dragon.

14. Kumpi on komeempi, Tuukka vai Toni?

- Kumpikin. Tonin huulessa on eksoottinen hely. Se korostaa Tonin
orimbliyteettiä.

15. Mitä teet 30:n vuoden päästä?

- Kuuntelen Ramonesia ja Beatlesia ja opetan lapsille kuinka käy
rock'n roll.

16. Mistä näit viime yönä unta?

- Autokoulusta

17. Tykkäätkö juoda viinaa?

- Joo, jos olen sisällä lämpimässä hyvässä seurassa.

18. Parasta Heinolassa?

- Apulanta ja kaveripiiri.

19. Sinulle rakkain ihminen? ( Tai eläin tai joku muu... )

- Mutsi, iskä, Sepi, Reede + pari muuta tosi coolia. Fanit on
tavallaan älytön energian lähde. Ne ovat tosi rakkaita.

20. Kai sullon vielä ne röllikortit?

- Joo. Ne on mulla ainiaan.

Loppukommentit + terveiset faneille?

- Varokaa, sillä me ollaan tultu jäädäksemme.

Terveiset faneille.

Lähettänyt: Jenny

Punkkari ei irroita käsiä

Apulanta on Heinolan maalaiskunnassa toimiva punk-bändi, jonka näkemykset ovat saavuttaneet jo ainakin maakunnallista mainetta. Apulanta kapinoi poliitikkojen itsekkyyttä ja systeemiä vastaan, mutta kapina ei ole murrosikäisiin usein tarpeettomastikin liitettyä keskikaljakapinaa. Apulanta ei lyö, ei juo, ei polta, mutta laululla se sivaltaa kuvainnollisesti käden irti ”tyypeiltä, jotka ahdistavat.”

Apulannan tunnetuin biisi on ”Irroitetaan käsi”. Kun yhtye esiintyi vappuna vihreiden vaalitilaisuudessa, eivät järjestäjät kestäneet laulun sanoitusta. Laulajalta vedettiin piuhat irti.

– Siinä laulussa lauletaan, että ”irroitetaan käsi” joltakin tyypiltä. Tyypit vaihtelee aina sen mukaan, kuka sattuu ahdistamaan milloinkin.

Vappuna Apulantaa ahdisti eniten kaupunginjohtaja Jarkko Paronen. Tämä oli paikallispoliitikoille liikaa.

– Niille ei ilmeisesti saa sanoa mitään negatiivista, kommentoi Apulanta vappuepisodia.

Vaikka käden irroittamiseen kehoittaminen saattaa tuntua järkyttävältä, on muistettava, että punk-kulttuuriin kuuluu olennaisesti musta huumori, ja ennenkaikkea väkivallattomuus. Apulanta on ehdottomasti väkivallaton ja sen lisäksi myös täysin raitis bändi.

New Yorkista Apulantaan

Apulannassa soittavat 15 – 18 vuotiaat Antti (kitara, laulu), Sipe (rummut, laulu), Mandy (basso, pasuuna(!), laulu) ja Toni (kitara, laulu). Toni, Sipe ja Antti ovat soittaneet yhdessä pari vuotta.

Mandy on Heinolassa vaihto-oppilaana. Hän on kotoisin New Yorkista. On melkoinen elämänmuutos tulla Isosta Omenasta Heinolaan ja vielä Apulantaan?

– Kyllä, mutta hyvä muutos, nauraa Mandy, joka on ollut yhdeksän kuukautta Suomessa ja kahdeksan kuukautta Apulannassa.

– Mandy ei alunperin osannut soittaa lainkaan bassoa, mutta nyt hän on oppinut tosi hyväksi basistiksi, kehuvat pojat.

Apinoa murhe Apulannalla on se, että Mandyn vaihto-oppilasvuosi on päättymässä. Mandy on kuitenkin luvannut jäädä, jos bändi voittaa valtakunnallisen nuorison taidetapahtuman tänä viikonloppuna.

Apulanta harjoittelee Sahan päiväkodilla omassa kämpässään. Maalaiskunnan nuorisotoimen suhtautuminen saa bändiltä kiitoksia. Nuorisosihteeri Heli Warrolle ja hänen miehelleen Stidille Apulanta sanoo olevansa paljon velkaa.

Punk on hauskaa

Kun punk oli Suomessakin massailmiö 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa, eivät Apulannan jäsenet unelmoineet juuri muusta kuin bonapurkillisesta. Apulanta on kuitenkin kaivanut reippaan punk-hengen uudestaan esiin. Vaikuttajia ovat Tehosekoitin, Pelle Miljoona, Kollaa Kestää, Misfits ja Terveet Kädet.

– Hauskuus on tässä hommassa meille a ja o. Punk-biiseissä on iloinen melodia ja niitä on keikoilla helppo soittaa. Ei tarvitse olla otsa rypyssä. Ja kuitenkin punkissa on sanomaa.

Apulannalle punkin sanoma on rakkautta ja anarkiaa. Rakkaus on ikuinen aihe ja nykyajassa on paljon tilaa anarkialle poliitikkoja ja systeemiä vastaan.

– Vaikka me emme olekaan soittotouhun kanssa kovin vakavia, sanoitukset tehdään tosissaan. Tänä ainana on aiheita, mistä laulaa.

Omia biisejä Apulannalla on ”ihan sikana”. Bändi julkaisee kesällä omakustanne-EP:n. Lisäksi Apulanta on mukana Lahden alueen punk-bändien kokooma-EP:llä joka julkaistaan myös kesällä.

Apulannan meininki on arvostettu virallisestikin korkealle. Bändi on mukana viikonloppuna valtakunnallisessa Nuorison Taidetapahtumassa. Nuorille muusikoille voi olla tilaa Suomen rock-bisneksessä.

– En usko, että tästä ikinä mitään ammattia kuitenkaan tulee. Korkeintaan käydään vanhempana töiden jälkeen soittelemassa, arvelee Sipe.

– Jos nykyinen meininki tässä maassa jatkuu, meistä tulee todennäköisesti kokopäivätoimisia työttömiä muusikoita, ennustaa puolestaan Toni.

Markku Parkkonen

Lähettänyt: Yksityiset arkistot