Lahti 7.3.1998

Suurhalli, Salpausselän kisat

Onneksi lauantain leffafestaritapahtumat eivät vieneet tolkuttoman kauaa ja olin Lahdessa jo viiden aikaan. Saavuttuani Lahteen ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua, joka ei pätkääkään kiinnostanut minua. Kai siellä miehet hyppäsivät pituutta suuressa mäessä. Kai mä jollain tapaa ihailen mäkimiehiä, sillä täytyyhän sen jotain vaatia jos lasketaan mäkeä sata kilometriä tunnissa ja lennetään alaspäin sata metriä. Mutta mäkihyppy on osa tätä leipää ja sirkushuveja juntille kansalle osastoa, ehkä sen kuuluu olla näin.

Tapahtuman järjestäjä oli todella surkea ja siitä näkyi satojen metrien päähän, että kusetetaanpas nyt nuoria rokkitähtiä oikein kunnolla. Kyllä me aina huomataan kenellä ei ole puhtaita jyviä pussissa, mutta ei me mitään mussuttamaankaan aleta. Me vaan annetaan niiden ihmisten olla hölmöjä. Eli ei meitä voi kusettaa vaikka järjestäjä luulisikin jos jonkun täytyy yrittää huiputtaa ihmisiä niin ehkä hänellä on siihen oikein hyvä syy. Jokainen tyylillään.

Ryhmää taisi saapua suurhalliin jotain nelisen tuhatta, joka on minusta ainakin erittäin hyvä yleisömäärä. Tapahtumassa esiintyi neljä eri orkesteria. Ensimmäinen oli joku lahtelainen bändi jonka nimeä mä en muista enkä tainnut edes kuullakaan.

Toisena olikin sitten loistava Glamour. Hyvä keikka tytöt.

Nailon Beat laittoi seuraavaksi dattinsa soimaan ja veti kuivahkon settinsä kunnialla läpi. Mua itse asiassa kävi kauheasti sääliksi noi Erin ja Jonna, sillä yleisö käyttäytyi todella törkeästi tyttöjä kohtaan. Eturivin tytöt näyttivät kansainvälisiä sormimerkkejä koko keikan ajan ja sitten humaltuneet nuoret miehet huutelivat rivoja ehdotuksia artisteille. Mä tiedän, että Nailon Beatin konserteissa on aina tuollainen meininki ja taatusti tyttöjä vituttaa mennä lavalle yleisen pilkan kohteeksi.

Toisaalta bändit ja artistit ovat yleisöä varten ja jos yleisö ei tykkää esiintyjistä niin bändin pitäisi mennä itseensä ja etsiä sitä vikaa itsestään jos yleisö ei tykkää. Yleisön miellyttäminen voi olla joskus todella vaikeaa sillä muodit ja eri suuntaukset vaihtuvat niin nopeasti. Kiitos Mtv:n ja JYRKIn. Ihminen on niin tylsistynyt, että se ei jaksa keskittyä yhteen asiaan kuin viisi minuuttia.

No sitten olikin meidän keikka ja samanlainenhan se oli kuin yleensäkin, ei mitään erikoista kerrottavaa. Eikä muutenkaan suurhallissa tapahtunut mitään erikoista.

Ainut mikä minua harmitti oli se, että vaikka olimme niin lähellä Heinolaa ja siellä on paljon minun lapsuuden ja nuoruusvuosien kavereita, ei yksikään näistä ystävistäni viitsinyt vaivautua paikalle minua moikkaamaan. Nämä minun niin sanotut kaverit eivät sitten, ehkä olleetkaan niitä kavereita joihin kannattaisi uhrata aikaansa.

Jos joku minun näistä entisistä ystävistäni tekisi jotain, esimerkiksi soittaisi bändissä ja he tulisivat keikalle tänne Tampereelle, niin tottakai olisin todella innostunut tästä, ja tietenkin menisin katsomaan heitä, sillä olisihan minulla siihen erityislaatuinen tilaisuus, koska heitä ei välttämättä ihan joka päivä näe. Kyllä ihmisten kateus ja katkeruus toisten menestystä kohtaan on inhottavaa.

Mutta ensi viikonloppuna onkin sitten Järvenpää, Pori ja Tampere, joten toivottavasti noilla keikoilla tapahtuu jotain tavanomaisuudesta poikkeavaa.

Terveisiä Ruusulle, Kimille, Beatalle ja Tanjalle

Nähdään keikoilla, Terveisin: Tuukka, AL

Jyväskylä 6.3.1998

Lutakko

Perjantai oli kohtalaisen kiireinen päivä, ainakin minulle. Tampereella järjestettiin kuluneella viikolla Tampereen kansainväliset lyhytelokuvafestivaalit. Kyseisellä festarilla järjestettiin useita musiikkivideoihin liittyviä tapahtumia, joihin minunkin sitten piti osallistua. Harmi vain, että kaikki musiikkivideotapahtumat olivat juuri perjantaina ja lauantaina. Minun pitikin järjestellä aika lailla aikaani, jotta pystyin osallistumaan tapahtumiin ja illalla vielä ehtiä soittamaan keikatkin, mutta pienellä vaivalla kaikkeen pystyy jos niin haluaa.

No, joka tapauksessa minä pääsin lähtemään Tampereelta kohti Jyväskylää vasta kahdeksalta ja ajomatkaahan täältä on parin tunnin verran. Toisaalta juuri siksi minusta tuntuu hivenen tyhmältä kirjoittaa keikkapäiväkirjaa, koska en ollut kyseisellä keikalla kuin muutaman tunnin.

Yksi mielenkiintoinen seikka tässä perjantaissa kuitenkin oli. Monet ovat varmaan kuulleet tästä Jyväskylän junatapaturmasta jos minulla ei olisi ollut Tampereella tätä ohjelmaa koko päiväksi olisin suurella toden näköisyydellä matkustanut tuolla junalla. Tosin en tiedä mihin suuntaan se oli menossa, mutta tapaturman aikoihin olisin kuitenkin ollut lähellä Jyväskylän rautatieasemaa. Mun tekisi mieli sanoa, että kohtalolla olisi ollut näppinsä pelissä, mutta kun mä en oikein usko kohtaloon sillä kaikki on ennalta määrättyä.

No joka tapauksessa olin Lutakossa vasta joskus kymmenen paikkeilla ja Nollaseiska, joka oli meitä lämmittelemässä oli juuri aloittamassa settiään. Musta tää Nollaseiska oli kohtalaisen hyvä, siitä tuli hivenen Hellacopters ja Backyard Babies mieleen, mutta sen positiivisessa mielessä. Kannattaa mennä katsomaan jos ovat jossain lähellä sinua. Haapajärveltä ei voi tulla huonoa musiikkia.

Mun mielestä Lutakko oli ensimmäistä kertaa auki sitten kuukauteen, sillä heilläkin oli jotakin pienimuotoista katastrofia Jyrkin sähkösirkuksessa. Kyseiseen tapahtumaan oli tullut liikaa ihmisiä ja he eivät olleet mahtuneet kaikki sisälle ja ulos jääneet ihmiset olivat aiheuttaneet paniikin omaisen kaaoksen ja joku oli joutunut sairaalaankin asti. Tämän tapahtuman takia poliisi oli sulkenut paikan määräajaksi ja tämä meidän keikka oli sitten ensimmäinen tapahtuma kyseisessä paikassa onnettomuuden jälkeen.

Tästä johtuen järjestäjä piti tarkkaa huolta siitä, että sisälle ei tule liikaa ihmisiä ja kaikilla on riittävästi tilaa. Koska järjestäjällä oli huoli paikastaan niin osa yleisöstä, joka ei ollut ostanut ennakkolippua joutui jäämään ulos. Paikalliset Sisut kävivät myöskin paikalla ja totesivat, että kaikki oli hoidettu hyvin. Tästä voimme päätellä, että jatkossakin Jyväskylän seudulla järjestetään aktiivisesti kulttuuritoimintaa nuorille ja se on hyvä.

Mua vähän harmittaa kun minulla ei todellakaan ole mitään kerrottavaa tästä keikasta, koska olin paikalla niin vähän aikaa. En oikeastaan edes jutellut Tonin ja Sipen kanssa juuri ollenkaan. Keikkakakin oli kohtalaisen rutiinin omaista heilumista paitsi, että me soitimme jonkun vertaa kappaleita settimme ulkopuolelta, joka tietenkin harmitti meidän tietokone ohjelmoijaa, koska näihin kappaleisiin ei oltu tehty minkäänlaisia valo-ohjelmia.

Yleisölle kaikki pisteet, sillä te olitte mukana koko keikan ajan ja siitä tulee aina hyvä mieli, eli kiitos teille te teitte tästä keikan.

Välittömästi keikan jälkeen minä poistuin paikalta kohti Tamperetta, sillä lauantaina olisi taas uusia leffafestaritapahtumia. Hiven petturifiilis minulle tuli, mutta halusin keritä nukkumaankin vähän ennen lauantain tapahtumia.

Olin sitten kotona neljän aikaan ja kävin välittömästi nukkumaan, jotta jaksaisin herätä yhdeksältä seuraavana aamuna. Hyvää yötä ja kauniita unia.

Helmikuu -98 Osa 4

Tuukka vastailee henkilökohtaisiin kysymyksiin:

1)jouduitteko harjotteleen tuskasen paljon siihen mitä vaan videoon?? vai olix noi potkut..yms..jo nuoruudessa opelteltu…
2)tuukka…pukeudutko siviilissäkin uihin naisten ihaniin alushousuihin,ja jos pukeudut niin mikä on alushousujen osalta SE sexsikkäin väri???? Zari:

1)Me jouduimme jonkun vertaa harjoittelemaan noita potkuja ja stunt temppuja, että kaikki eivät nuoruudessa opeteltuja. Mutta lue artikkeli Mitä vaan videon teosta niin tiedät enemmän.
2) Mä en todellakaan pukeudu siviilissä naisten alusasuihin, mutta toisaalta ne on kyllä huomattavasti mukavemman tuntuisempia kuin miesten vastaavat. Mä oon jotenkin ihastunut noihin vihreisiin alus asuihin, mutta toisaalta punaiset ja mustatkin on ihan kivoja.

Kenen kotona MUSTAHEVOSEN haastattelu- osuudet on kuvattu??sipenkö?? Samu:

Sipen osuudet on kuvattu sen himassa, Toni on jonkun kaverinsa vessassa ja mä oon meidän treenikämpällä.

Kuinka monta ihmistä loukkaantui Mitä Vaan videon kuvauksissa?

Kukaan ei loukkaantunut kuvauksissa.

Onko arvoisa Tuukka kylmä hyväksikäyttäjä? ”pirjo-leila”

Mä olen jollakin kummalla tavalla kiinnostunut ihmisten heikkouksista johtuvaan tarpeeseen ja jos joku käyttää sen omaksi hyödykseen niin se vaikuttaa musta todella mielenkiintoiselta. Kaikki manipulointi ja aivopesu on osa hyväksikäyttöä ja se on todella mielenkiintoista, kuten uskonlahkot ja jotkut sarjamurhaajat.

Mitä mieltä esim. Tuukka on semmoisesta, että muutama likka tekis apixelle videon, ja lähettäis sen levy-yhtiöön, eli oisko semmoisessa mitään järkee ?? ”santtu”

Sun nyt pitäis selittää vähän tarkemmin mitä sä oot tekemässä, mut jos sä oot tehnyt jotain kuvallista juttua niin lähetä ihmeessä se meille niin kattellaan.

Vittuunnutteko te mulle, jos mä kusun teiltä, että kuinka paljon te pistätte rahaa soittimiinne ?? TATTOO

Miksi ihmeessä tohon kysymykseen vois vittuuntua. Mä en voi sanoa muitten puolesta mitä niitten soittimet on maksanut, mut noi mun on ollut kohtalaisen halpoja. Mulla on mennyt joku viisitoistatuhatta soittimiin yhteensä, mutta pitää muistaa, että soittimet on meidän työvälineitä ja työvälineiden pitää olla hyviä, jotta työ voidaan suorittaa mallikkaasti.

Kysynmys tuukalle.Mistä ostit bassosi? Aion ostaa basson samasta paikasta!!! Ville Vuorinen

Mä oon ostanut bassoni Tampereelta Ahosen musiikista ja Helsingistä soitin keskuksesta.

Soittiks Tuukka siel rantarockis, vai oliks se Lehtivihreitten basisti?

Minä soitin ihan itse siellä viime kesän rantarockissa, mutta meillä oli vierailevana kitaristina Lehtivihreiden Ben Aaron.

Lumilautaileeko Tuukka? Sini Vartiaine

Joo kyllä mä lasken laudalla, mutta en ole todellakaan viimeisen kahden vuoden aikana paljoa laskenut, koska on ollut kaikkea muutakin.

Mitä mieltä Tuukka on Hurriganesista????
Onx The Doors hyvä??
Paljolla tuukka myyt bassos????
Kuka vastaa näille sivuille???
Kattooko Tuukka simpsonit???
Rokkaaks karkki????
Onx ”varjo” hyvä???
Onko Antti sukua tonille???
Kysymykset laati Antti ja Jussi

Musta Hurriganes on totaalista kuraa, mä en tykkää pätkääkään.
Doors on sitten aivan eri asia. Todella karismaattinen keulahahmo ja hyviä kappaleita.
Jos hinnasta päästää sopuun.
Näille sivuille vastaa kaikki Apiksen heput ja Auli ja Matti K.
Simpsonit on ehkä parasta viihdettä mitä televisiosta tulee X-filesin jälkeen. Mä oon kiinnostunut kopioimaan Simpsoneiden jaksoja, jos jollain niitä on. Mulla on tällä hetkellä, joku kaksitoista kasettia täynnä, mutta multa puuttuu todella monta jaksoa. Ois vaan kiva saada ne kaikki.
Joo.
Varjo on hyvä.
Antti ei ole sukua Tonille.

Kerro tuukka siitä kun olit heinolan katujn kingi t:Juliet

Mä en ole ollut todellakaan Heinolan katujen kingi, siellä oli paljon kovempiakin tyyppejä ja mä olin sieltä nössöimmästä päästä. Myöskään mä en oo kuulunut minkäänlaiseen katujengiin Heinolassa, eikä siellä edes ole sellaisia. On mulla monia hurjia muistoja nuoruudesta ja ehkä mä niitä voisin jakaa jonkun kanssa joskus. Mutta Heinola ei ole Bronx, eikä siellä ole jengejä.

Tuugemuge,miten susta on tullu noin hieno tyyppi???! Katja

Mä en ole hieno tyyppi ja mä olen oikeasti todella kusipää ja mä vaadin ihmisiltä ihan liian paljon.

Ottaako teitä päähän sellaset kyssärit esim:seksuaalisista tarpeistanne? Ja Tuuge mistä sä ne sun juttus kekkaset omalle sivulles? Kyllähän sä asiaa kirjotat Katja

Seksi on todella kiinnostava aihe. Sillä seksin ympärillä koko maapallo periaatteessa pyörii. Vaikka siitä ei välttämättä puhutakkaan. Kyllä mä mielelläni vastailen kysymyksiin mun seksuaalisista tarpeista ja muusta sellasesta. Ja noi jutut mitä mä oon kirjoittanut omille sivuille niin ne tulee tuolta jostain.

Kuule Tugemuge mu kiinnostais tietää yx juttu: Kun sä et käytä alkoholia, niin mä ihmettelen sitä, et mun yx tuttu kerto, että sä olit Turun keikan jälkeen ihan kännissä? Onx mun tuttu sokee vai mi tä? Vai käytätkö sä kenties jotain huumeita or something? Joo

Mä en käytä alkoholia enkä huumeita. Moni ei varmaan sitä usko, mutta ei se mua haittaa. Mä en ole Turun keikan jälkeen heilunut missään kännissä ja sua on todennäköisesti kusetettu.

Heihei, kysyisin, että kannattaako mun alkaa soittaa bassoo? Tyhmä ky symys, tiedän. Mikä basso olis paras näin alkuun, kun en oo soittanu yhtään mitään aiemmin? Mä muuten pääsisin heti jo bändiinkiin ja ne pari poikaa, joiden kaa alkaisin soittamaan, soittaa aika lähelle apulantaa. Mäkin tykkään teistä aika huimasti, että tuskin tulis mitään erimielisyyksiä sen suhteen. Syyt, mistä se homma tökkii on, kun ei oo rahaa ja mä oon tyttö, plus pari vuotta poikia vanhempi. Paikkakunnalla ei mun tietääkseni oo ketään muuta naispuolista, joka soittas bändissä. Teidän täytyy rohkaista mua soittamaa n!! Eihän Tuukkakaan ollu soittanu mitään, mutta opitko sä miten nopeesti ee s ne perusasiat? Mulla sentään on jonkinverran rytmitajua, mutta siinä se kai on sit.. Ärsyttää, kun en uskalla.. Auttakaa! Nalle puh

Basso on, ehkä maailman yksinkertaisimmista soittimista ja sen perusjutut on helppo oppia jos on hivenenkin rytmitajua. Keep on rockin`

Mix Tuukalla on che guevaran kuva takissa? Nora

Se ei ole che guevara vaan se on Charles Manson!

Mikä oli sun eka basso ja paljo se makso? Kaitsu

Mun eka basso oli sellanen Fender kopio ja se makso vissiin tonnin tai jotain.

Mix kummelin kultakuumeessa on samanlainenkohtaus kuin teidän mitä vaan videolla,eli se jossa auto ajaa laatikoidenläpi yms…???Sattumaa? Tuukka etkö pidä vaaleista pitkähiuksisista neidoista ikää 18vee?? Jos laitttaa sähköpostiosotteen vastaattexte siihen.Kaikilla, kuten mulla ei o omahdollisuutta kyseiseen hankintaan enkä omista tietsikkaa….Ettekö arvosta vaivalla jatunteeela tehtyjä , käsinkirjoitettuja kirjeitä??? Mirva

Saman tyyppisiä kohtauksiahan voi löytyä, mutta toi oli silkka vahinko enkä mä ole nähnyt edes koko elokuvaa. Sitä paitsi se on katsojan silmissä, mitä hän haluaa nähdä. Ei mulla mitään vaaleita vastaan oo, mutta mun naisihanne on kyllä pieni ja tumma. Mun mielestä kirjeitä on huomattavasti mielekkäämpi lukea kuin tällaisia tietokone printtejä. Mistä mä voin nyt tietää, että ootko sä edes olemassa.

Maija
Mix Tuukka vastustaa Alkoholia niin paljon ?

Alkoholi on yhteiskunnan pahin sairaus.

Yks kysymys ihan noin niinku uteliaisuudesta. Mun kaveri olikans LOHJALLA tanhuhovilla silloon 7.2. ja oli kuuelmma saanu kielarin Tuukalta Semmonen pieni mustatukkanen laiha tyttö jolla oli löysät housut ja iso hattu, hassun näkönen se on. Eikai oo totta? Tuukka älä sano että nuoleskelet fanejasi? Stella S.

Mä en tiedä mistä sä puhut.

Tuukalle: Mitä sä tykkäät pienistä punaisista tytöistä? Vielä ruokavaliostasi… Käytätkö sä maito- tuotteita vai ootko sä vegani? Pieni ja punainen

Musta pienet ja punaiset kuuluu tohon samaan joukkoon pienten ja tummien kanssa. Kuten esimerkiksi Gillian Anderson. Mä en oo vegaani ja käytän maitotuotteita, mutta kananmunia mä en syö. Lihansyönti on yhteiskunnallinen ongelma ja olen varma, että tulevaisuudessa meidän kaltaisia tulee olemaan yhä enemmän ja lihansyömistä pidetään paheena.

Hei. Missä se on kuvattu se ”Mitä vaan”-videon loppujuttu, eli missä siis tarkkaan ottaen on kyseinen jyrkänne-lammikko-yhdistelmä? Tässä vaan etitään elokuvalle kuvauspaikkoja ja sehän on ihan täydellinen mesta. Juuso Helander

Mitä Vaan videon loppukohtaus on kuvattu Heinolan kirkonkylässä. Tarkemmat ajo-ohjeet: Kun ajatte moottoritietä kohti Helsinkiä Mikkelin suunnasta, tulee liittymä Heinolan kk:hon ja Kouvolaan. Käännytte siitä ja se paikka on siinä liittymän vieressä. Se itse asiassa näkyykin siihen tielle, pitää vain olla tarkkasilmäinen.

Diggaatko NOFX:ää? entäs muita jenkki-punk bändejä? Ne on nimittäin aika loistavia. Minkälaista oli lämmitellä offspringiä tampereella joskus 95? Marko

NOFX on pirun loistava kaikkien muiden skeittipunkbändien ohella. Offspring oli mukava.

…luin just noita ”vastauksia” (eikös ne ollutkin tuukan aivotuksia..?) ja ihastelin sitä ihmispersoonaa, jokanoin ajattelee, ja joka välittää faneistaan niin paljon, että viitsii jokaiseen ikäväänkin kysymykseen vastata.. Jos kokonaisen salaliittoteorian kopsiminen aineeksi äikän tunnille olisi liian suuri kunnia (kunnia, mistä maikkakaan ei välttämättä pitäisi..) niin kerron, että itse tein aineeseeni lainauksen sieltä jostain…mutta se varmaan hukkui johonkin lukion typerään kirjatietoon ja yleissivistykseen…. siis tarkoitan vaan, että siitä ei tule mitään kyseenalaista kunniaa….. joo……kiitos………….Mari

Kiitos noista sun sanoista, mitä kirjoitit. Mutta mä en osaa sulle vastata mitään, toisaalta ethän sä mitään kyllä kysynytkään. Kopioiminen on väärin, mutta jos sen avulla pystyy sisäistämään itselleen jonkin asian niin se ei ole musta väärin. Oppimisestahan siinä on kysymys ja kouluhan on pelkkää toisten kopioimista. Mutta älä luovuta, sillä totuushan on tuolla jossain…

Tuukka, luin äsken noita vastauksia jossa sanoit että Crow on hyvä sarjakuva. Luin sen itse uudes- taan pari päivää sitten, ja kuten edellisellä kerralla, nytkin tuli ihan outo olo, ja mä aloin viiltele- mään käsivarsiani ja sääriäni. Siis, vaikuttiko sen lukeminen sinuun mitenkään? Kysyy nim. Korkeasaaren pikku apina

Sä oot ihan juntti jos sä alat tekemään samanlailla kuin jokin mielikuvitus fiktiohahmo. Ja jos sä haluat samaistua johonkin tällaiseen hahmoon niin ota siltä edes ne positiiviset ominaisuudet se viiltely ei ole sellainen. Sitä paitsi tällä hahmolla on ihmisen sietokyvyn ylittäviä ominaisuuksia ja siksi se voi tehdä sellaista mikä normaalisti satuttaisi ihmistä. Samaistu siihen romantiikkaan, sillä rakkaus on ainut asia mikä antaa toivoa paremmasta.

Onko teistä ok ja mukavaa, jos teille tuo keikoilla keikoilta otettuja valokuvia tai videoita? Tavastia rules.

Tavastia ei määrää yhtään. Musta on todella hienoa jos joku tuo valokuvia keikoille. Niitä itse asiassa sais tuoda enemmänkin. Eli pienenä vinkkinä valokuvia ja videoita keikoille!

Mikä dekki sulla Tuukka on? Kilpikonna

Mä en tiedä mikä toi mun dekki on. Koska nykylaudoissa ei enää lue. Mä luulen et se on Zoo York.

Tuuge!! Tehkää silmämunasta video!! Se vois olla jotenkin silleen, että siinä oli apteekki meininki ja Toni olis apteekkari tai jotain!! Tai sit joku video vois olla tosi bueeno, jos se tehtäis TOSI vanhan näköseksi..silleen niinku on kaikki chaplinit!! Myös joku video, missä olis niinku te ja sit te ensin rakentaisitte jotain tos i hienoo ja mahtavaa ja sit pistäisittekin koko roskan palamaan!! myös joku eläin aiheinen video vois olla braa….mä voin lainaa mun koirii, n e on hyvii näytteleen!!

Me ei tehdä silmämunasta videota, mutta tää oli muuten hyvä juttu. Joten mua todella paljon kiinnostaa minkä tyyppisistä videoista/teevee ohjelmista te tykkäätte. Mä en halua sellaista et musta X-files on hyvä ja joskun mä katon Onnenpyörää ja se Blurin video on tosi hyvä. Vaan mä kaipaisin sellaista syvempää analysiä siitä minkälainen teidän mielestä olisi täydellinen teevee ohjelma tai musiikkivideo. Meidän videothan on pitkään olleet sellaisia missä me ei soiteta ja musta se on ollut hyvä ratkaisu, koska ensinnäkin niitä on huomattavasti hauskempi tehdä. Eli kertokaa mielipiteitänne.

Mistä on tullu arpi Tuukan poskeen…silmän alapuolelle? Anj

Toi arpi mun vasemmassa poskessa on noin neljän vuoden takaa. Mä olin illan vietossa paikallisessa ravitsemusliikkeessä ja siellä oli ryhmä vihaisia nuoria. Nämä nuoret eivät olleet ilahtuneita mun ulkonäköön ja mä muka istuin niiden paikalla. Mä ja mun hyvä ystäväni Sami Yli-Pihlaja (joka oli mun kanssa tuona iltana) lähdettiin sitten pois, että ei tulisi mitään suurempaa konfliktia. Noi pojat sitten seuras meitä ulos ja kävivät haastamaan riitaa. Tilanne kulminoitui käsirysyyn ja mä sain muistaakseni potkun tohon vasempaan poskeen ja siitä tuli vähän verta. Hetken kuluuttua poliisit tuli paikalle ja käski kaikkia lähtemään kotiin. Mä sain tollasen arven siitä muistoksi.

…mulla on ite tekemä ufo-paita….vaihdaksä sen sun omaan?…Anja

Voin mä vaihtaa mun paidan sun kanssa, mutta se on kiinni siitä, että tykkäänkö mä sun paidasta. Kattellaan!

Ottiko päähän kun kaks likkaa soitti sun kännykkään, perjantaina 27. helmikuuta kello 10.40?? Kati

Ei mua varmaan, tosin mä en muista koko tapausta. Paitsi jos sun kaverisi on Sanna niin sitten mua on todennäköisesti vituttanut todella paljon. Sanna kiltti. Älä soita mulle enää, muuten mä joudun vaihtamaan mun puhelinnumeroita.

Tuukka vituttaako kun sua luullaan narkkarix? Mona

Mua vituttaa kun mua luullaan narkkariksi vaikka mä en sitä ole. Minä olen hyvin kannabismyönteinen ihminen tai mä en pidä sitä totaalisena pahana ja ehkä siksi joku voi luulla mua narkkariksi. Myös Suosikissa oli se juttu joskus kauan aikaa sitten missä annettiin ymmärtää, että mulla olisi ollut jonkun muotoinen huumeongelma. Mä voi kertoa, että se juttu oli osa suurta illuusiota.

Kuinka monta litraa alkoholia Apulanta yhtye kuluttaa viikossa? Mitä huumeita Tuukka on kokeillut?

Mä en edes viitsi vastata tohon kysymykseen muuten kun, että sä oot tietämätön kusipää. Haista v***u!

Tuukka!!! Käy Santa Cruzin kotisivulla osoitteessa www.santaweb.com/, kun sinähän sitä JUMALOIT!!!! Onko Laskettelu keskus Talma Ski tuttu? Mirko Leskinen

Mä olen käynnyt SANTA CRUZin kotisivuilla, mutta H-STREET ja Matt Hensley niitä mä palvon. Talma Ski on tuttu paikka.

1. Sieppaaks sua poseeraaminen fanien kans kameralle?
2. Entä tunnistatko sä yleensä semmosen fanin joka on vaikka edellisellä keikalla tullut juttelemaan ja tulee myös seuraavalla? Mä en ennen oikein digannut kovin sua, mut sit kun tulin jutteleen niin oothan sä reilu kundi!
3. Sä kirjoitit mulle nimmarin sellaseen kuvaan jossa oli myös Mandy, ja kun mä pyysin nimmarin vielä mun kaverille siihen toiseen reunaan(mandyn kuvan päälle) niin myöhemmin huomasin et olit wridannutkin siihen Mandyn nimen! No oliko hauskaa??? Inga

1. Mua joskus sieppaa fanien kanssa poseeraaminen, mut ainoastaan silloin kun se muuttuu liukuhihna rutiiniksi. Eli jos siinä onkymmenen ihmistä ympärillä ja ne kaikki haluaa sellaisen kuvan niin jonkunajan päästä se alkaa maistumaan todella puulta. Esimerkiksi viime keikalla oli monia ihmisiä, jotka halusivat kyseenlaisen kuvan. Mulle tuli sellainen fiilis, kun turistikohteissaon Sylvester Stallone pahvifikuuri ja turistit menee sen viereen poseeraamaanja sitten tulee sellainen hauska kuva, jota voisitten loman jälkeen esitellä kavereille. Todella esineellistämistä, mutta kyllä mä sen ymmärrän, että se voi olla jollekkin todella tärkeää.

2. Mä yleensä muistan ne ihmiset, joihin olen tutstunut aikaisemmilla keikoilla. tietenkin joskus joku saattaa unohtua. Niitä ontodella vaikea muistaa, jotka pyytää vain nimmarin ja katoaa sitten yleisönjoukkoon. Mutta jos välillemme kehittyy jonkunmuotoista keskustelua niin kyllä mä ne ihmiset yleensä muistan. Ja ihan vinkiksi. Keksikää välillä jotakin muuta kysymistä kuin Missä Toni ja Sipe. Sillä tuohon kysymykseen on aina olemassa hyvin looginen vastaus jos vähän viitsisi käyttää aivokapasitettiaan.

3. Se, että mä olen kirjoittanut Mandyn kuvaan Mandy, niin onko sillä loppujenlopuksi mitään väliä mitä siinä lukee, sillä sähän tiedät, että se on mun kirjoittama. Ainoastaan sä et nyt pääse diivailemaan sillä kavereillesi, sillä kukaan ei sua usko. Mutta anteeksi nyt kuitenkin tästä viattomasta pilasta, mä aattelin, että sua kotona naurattaa kun sä huomaat mitä siinä lukee.

Milloin innostuit videoiden tekemisestä?
Onks teillä Apiksen jätkillä hyvät välit keskenänne?
Kuka teistä osaa olla ärsyttävin?
Jos sä puuhailet videoiden kanssa ja luet Tinttiä, mitäs salaisia juttuja Tonilla ja Sipellä sit on?
Tuukka, minkämallisia/värisiä alushousuja mieluiten käytät? (must know=)
Kiitti keikasta Lepakossa Helmikuu `98!!! Terveisin: Tanja

Mä innostuin tekemään videoita, sillon kun sain ensimmäisen skeittileffan, joka oli Powell Peraltan Animal Chin. Sen jälkeen me lainattiin kavereiden isien videokameroita ja alettiin kuvaamaan omaa skeittausta. Niitä pätkiä on itseasiassa aika hauska katsella näin kahdeksan vuoden jälkeen. Mutta se mistä mä sain ensimmäistä kertaa idean elokuvien tekemiseen oli MacGyver, Street Hawk ja Galagtica teevee sarjat. Niitä katsellessa mä tuumasin, että tota mäkin haluan tehdä sitten kun mä oon iso.
Meillä on keskenään todella loistavat välit ja se onkin musta aika hauska juttu, että koko aikana kun ollaan oltu tässä Apiksessa me ei olla kertaakaan riidelty mistään. Erimielisyyksiä on ollut jonkin verran, mutta kertaakaan emme ole polttaneet päreitä niiden takia. Jokainen meistä osaa olla todella ärsyttävä, paitsi Sipe. Sipe on todella kultainen ihminen.
Mä en oikein tiedä mitä Sipe ja Toni puuhailee silloin kun me ei tehdä tätä juttua.
Mä en oikein ymmärrä miten joku alushousujuttu voi olla jonkun arvoinen asia. Mutta mulla suurin osa niistä on ruudullisia boxereita. Jos toi nyt yhtään kiinnostaa ketään.
Ole hyvä Tanja. Oot sä muuten just se Tanja jonka mäkin tunnen, jos oot niin miksi sä et tullut kysymään näitä juttuja multa suoraan, sillä sä tiedät, että mä tekisin sun takias melkein mitä vaan.

Muistatko Tuukka meijät Kuopiosta? Me ollaan ne kolme tyttöö jotka oltiin sun ”TAKAPIRUINA” Me selitettiin sulle kaikki meidän huolet, etkä sä kuunnellut yhtään Piirtelit vaa rilleihin tähtäimiä ja nauroit (aika källin teit…) Ethän muistele meitä kauheen pahalla? Mitä tykkäät jos tullaan Jyväskyllään 6.3? Nähää sielä Jatta anni hann

Moi. Mähän näin teidät tässä edellisenä viikonloppuna. Kiitos valokuvasta se oli musta aika hieno. Nähdään taas.

Täämmönen vähän henkilökohtainen kysymys, että kun sanoit jossain vastauksissa katsovasi vähän jokaista fania sillä silmällä, että olisko TÄMÄ se oikea…niin teidän faneistahan suuri osa on näitä melko nuoria tapauksia…niin sytyttääkö ne samalla tavalla, katotko tosissas niitä? Vai onko kyse esim. pitkän linjan tähtäimestä? =) Apis + Tehis

No mä voin täsmentää, että ne ihan nuorimmaiset ei ole sellaisia jotka saa mut syttymään, mutta voihan vaikka kaksitoistavuotiaskin olla kaunis ja mukava vaikka mä en sitä halua sillä tavalla.
Kuudestatoista ikävuodesta eteenpäin olevat ihmiset ovat sitten vähän eri asia tai emmä tiiä. Ei kai sillä iällä ole väliä vaikka mulle siitä on kyllä tullut pienimuotoinen ongelma. Koska mun mielestä mun pitäis hengailla ikäisteni kanssa, mutta kun mun ikäiset tytöt on sellaisia pikkuaikuinen-tyyppejä, että ne ei kyllä katokkaan muhun päin vaan ne etsii jotain huomattavasti vanhempaa ja kypsempää.
Mä en oikein muita ihmisiä näekään kun noita jotka tulee keikoille ja se mua tavallaan harmittaakin, koska pitäisi pystyä olemaan kaikenlaisten ihmisten kanssa eikä vain pelkästää yhdenlaisten. Tosin mä olen huomannut, että nämä kuusitoistavuotiaat ja siitä ylöspäin ovat myöskin todella kivoja, mutta silti joku mussa sanoo, että tämä ei ole oikein. Mutta toisaalta ne ihmiset ovat muutaman vuoden päästä hivenen vanhempia ja heille on tullut enemmän elämänkokemusta niin ovathan ne sitten ihan potenttiaalisia vaihtoehtoja. Mutta iän myötä häviää tällainen ”fani-palvon-palvon-asenne”.
Eli todennäköisesti mä en niitä enää kiinnosta ja jäänkin sitten yksin. On se popparin elämä surkeaa. Sitäpaitsi mä tiedän vastuuni ja ihmisten tunteiden hyväksikäyttö on väärin. Sitäpaitsi se oikea voi olla kuka tahansa mistä tahansa.

MINKÄ VÄRISET HIUKSET TUUKALLA ON OIKEESTI? Paula

Maantien harmaat.

Tuukka, miltä pilvi maistuu? Epämukavaa? Sepä mukavaa! Tauno

Pilvi maistuu mäntysuovalle, itse asiassa se on aika makean makuista.

Tammikuu -98 Osa 3

Tuukka vastaa

Onko LUKIO yhtä helvettiä?

Mulle lukio oli yhtä helvettiä

Olisko mahollista nähä teitä kiertueella esim. don huonojen ja him:in kanssa??

Musta olis tosi jees jos voisi järjestää joitakin yhteiskeikkoja Donkkareiden ja HIM:n kanssa, mutta musta vaan tuntuu, että tunne ei ole molemminpuolinen. Sitä paitsi ne on nyt megabändejä ja sellaisten kanssa voi olla vaikea järkätä mitään yhteisjuttuja.

Joo, kysyttäs sellasta asiaa et kun käytiin tuolla Apiksen ja Rasmuksen keikalla Iisalmessa ja siellä sit joku kuvas sitä videokameralle… Aateltiin vaan et onko siitäkin tulossa joku kooste niinkun Hell on wheelsistäkin? Ois muuten ihan kiva juttu kun tulis, Tuuge osaa tehdä niistä niin hyviä… MOIKKA!!

Meidän ja Rasmuksen keikoista ei ole valitettavasti tulossa mitään kuvallista materiaalia.

Mikä oli tiedän mielestä paras keikka rasmuksen kanssa?? Perustelut!

Ne kaikki keikat oli ihan samanlaisia, eikä me mitenkään paljon edes vietetty aikaa Rasmuksen kanssa, koska niillä on vähän erilainen meininki kuin meillä.

Minä juttelin Tuukan kanssa salossa elokuvista(esim. Uusimmasta bondista). Jäi pari asiaa kysymättä: 1.Mikä on lempi leffasi? 2.Kuinka paljon maksaa uusi single-kokoelma cd levy? 3.Onko Tuukalla rillit? Ei mulla tässä muuta. odotellaan vastauksia. t:kimmo-83

Moi Kimmo! 1.Mulla on paljon suosikkielokuvia. Mä diggaan tosi paljon noista Oliver Stonen elokuvista ja tietenkin toi Hong Kong -osasto on kolahtanut. Mut tällä hetkellä ylivoimaisesti paras elokuva on Titanic, siinä oli kaikki kohdallaan. 2.Singlekokoelma maksaa sen yhdeksänkymppiä. 3.Joo ei mulla ole silmälaseja. Mulla on oikeastaan erinomainen näkö ja toivottavasti en tarvitse laseja vielä pitkään aikaan.

Antakaa arvostelut näille bändeille arvosteluasteikko 1-10p metallica, sepultura, nylon beat, hanson, spice girls, ramones, don huonot, tehosekoitin ja APULANTA!!!!!!!!!

Mä en haluais antaa mitään arvosanoja millekään bändille vaikka ne olis kuinka hyviä tai huonoja.Sillä mä tiedän, että ne kaikki ovat tehneet todella paljon työtä sen eteen mitä ne on. Mä todella paljon arvostan ihmisten työtä, oli se työ sitten musiikintekemistä tai tehtaassa sorvaamista.

Mozo! Olaanko me suomen nuoriso niin persesakkia kun annetaan ymmärtää?

Minusta Suomen nuoriso ei kyllä aina ole ihan parhaimmassa mallissa, mutta toivoa vielä löytyy.

Kuinka rakastunut Apulanta on Tehosekoittimeen?

Apis on todella rakastunut Tehikseen ja varsinkin Arskaan.

Tuleeko Tehosekoittimeltakin sellanen hiano myyntivideo?

Tehikseltä varmaan tulee jotain videokasettia ensi syksynä tai jotain.

Tai tuleeks niillekkin yhtä coolin hemi hemaisevat kotisivut?

Jos ne on nähnyt nää meidän sivut olen varma, että hekin haluavat samanlaiset.

Onko Kula Shaker hyvä? T:Sassa

Musta Kula Shaker ei ole mitenkään erikoinen rytmiryhmä.

Kukas tämän legendaarisen levy-yhtiö käsialan on väkerrellyt ensimmäistä kertaa ja onkos toi kotisivu samaa legendaa jatkava?

Musta jotenkin tuntuu, että Sipe olisi sen legendaarisen käsialan takana ja nämä sivuthan jatkavat sitä samaa legendaa.

Myyttekö te mulle paidan päältänne???

Vaihdetaanko edes, mulla on aika kiva paita!!! Hanna Jos sulla on sellainen paita mistä mä tykkään niin tottakai mä voin sen vaihtaa omaani. Mulla on kyllä kohtalaisen valikoiva maku.

Millaisista faneista tykkäätte ja onko teillä sellaisia?

Mä tykkään pienistä ja tummista faneista, toisaalta toi kullä on mun nais-ihanne. Eli kaikki fanit käy, kunhan ei ole sellaista iik-iik-meininkiä. On meillä mukavia faneja.

Onko kivaa olla suosittu?

Kai meistä jollain tapaa on kiva olla suosittuja, stiä vaan ei oikein osaa tunnustaa omaksi jutuksi.

Onko kunnon fanin pakko ostaa kaikki teidän levynne ja fanituotteenne? Sanna

Sun ei todellakaan tarvitse ostaa yhtään mitään meiltä.

Tuukka saako teille tulla käymään? Erika

Saat sä tulla meillä käymään, kunhan soitat etukäteen, sillä mä vihaan yllätysvieraita.

Voiko Apulannalle tehdä haastatteluja, ns yksityisesti??

Apikselle voi kuka tahansa tehdä tiukkoja kysymyksiä.

Ai nii,kertokaa jotain hyvii vege-reseptejä,jooko? Tiitus

Tuu jollain keikalla kysymään noita vegereseptejä niin mä kerron sulle muutaman tosi hyvän. Mä jaan salaisuuteni mielelläni.

Ketä julkisuuden henkilöä haluaisitte heittää mädällä omenalla?!

Mä varmaan haluaisin heittää niitä kaikkia, mutta eihän ne itselleen mitään voi. 

Tuukka, onko mikään videoistasi mitä olet tehnyt niin kuvattu lahdessa tai hollolassa jos on niin kummassa!!!??? tv: punainen mankeli

Tehosekoittimen videoita on kuvattu siellä Lahdessa päin, joten tuttuja paikkoja saattaa löytyä.

Mitä pidätte Weezerin videosta Buddy Holly?

Se Weezerin video on todella loistava. Mä oon aina diggaillut noita Spike Jonzen juttuja, niissä on musta jotain ideaa ja jotain hienoa.

Onko systeemi kusee mustavihree laulu?

Systeemi kusee on todella poliittinen laulu.

Miksi keikalle just Rasmuksen kanssa?

Ei kai sillä nyt väliä oo kenen kanssa sitä keikoilla hengailee.

Kuka suunnitellu AL paidat?

Sipe on suunnitellut meidän hienon tuotevalikoiman.

Missä on Heinola? 

Heinola on suomen Seattle.

Luetteko sarjakuvia?

Mä luen aika paljon sarjakuvia. Mä oon enemmän innostunut näistä perinteisistä, kuten Tintistä. Se onkin ehkä paras lukemani lehtisarja. Mulla on ne kaikki numerot. Nää nykyajan tuhonjälkeen-sarjikset ei oikein iske, mut se taide mikä niissä on, on todella hienoa. Tintti on silti paraas ja täytyy myöntää, että Crow oli myöskin hyvä.

Polttaako TUUKKA pilvee??!

Mä en todellakaan polta pilveä. Olen muutaman kerran polttanut, mutta se ei oo mun juttu. Lopettakaa toi juttu mun huumeiden käytöstä, sillä se oikeasti loukkaa mua tosi paljon.

Noniin. onko tuo ” Tuukalla on lapsi”-juttu osa sitä suurta kusetustanne?

Toi lapsi-juttu on jonkun todella hauska pila, joten älä ota sitä todesta.

Oletteko nyt tyytyväisiä elämäänne, kun naisia rahaa ja autoja on joka sormelle ja varpaalle, sekä 12v-pikkulikat ovat valmiita menettämään neitsyytensä teille?

Mä olen todella tyytyväinen mun elämään, vaikkakaan siihen ei kuulu noita sun mainitsemia juttuja. Noin mäkin ajattelin rokkitähdistä, mutta todellisuus on eri.

Mitkä tehiksen videot Tuukka on duunannu?? Anarkiaa….

Mä oon tehnyt Tehikselle seuraavat videot: C’mon baby yeah, Syntynyt köyhänä ja Hyvä karma.Musta Hyvä karma on niistä paras.

Voitteko kertoo mulle yhen jutun? mä nimittäin haluun tietää ootteko te enemmän punkkareita kun hoppareita ite mä oon skeitari te ootte vissiin aika koviksii ku tonllakin on rastatukka Keijo Vornonen

Mulla tulee ensi kesänä täyteen kymmenen vuotta skeittausta, vaikka sä et sitä varmaan usko. Mua toi punk- ja hoppari-vääntö ei oikein innosta, sillä mä oon skeittaaja henkeen ja vereen. Skate or be stupid! Matt Hensley on kuningas.

Minä ja kaverini tehtiin koulussa ihan oma video kipaleestanne kymmenen ylöspäin. Nyt minä kohteliaana ja huomaavaisena kysyn, että saammeko lähettää kyseisen videon kansalliseen superamatöörien musiikkivideokilpailuun???! Vai haastetaanko meidät oikeuteen tekijänoikeuksien rikkomisesta??! jenni

Jenni, sä saat lähettää sun videon kilpailuun ilman pelkoa suurista oikeusjutuista. Toivottavasti sä korjaat kaikki pokaalit. Onnea!

Onko Apulannassa soittanut joskus bassoa Miikka niminen henkilö?

Tupe Vihavaisen Miika soitti todellakin muutamalla keikalla Apiksen riveissä, mutta siitä on aikaa jo todella paljon.

Mitä teette vapaa-aikananne?

Vapaa-aikaa ei paljoa jää ja jos sitä on, mä ainakin katson elokuvia, nukun paljon ja syön hyvin. Et sellaista tosi tyypillistä vapaa-ajan käyttöä. Eiks ookin aika tylsää.

Poltatteko tupakkaa? Jos poltatte niin mitä merkkiä? 

Mun ehkä ainuita paheita on tuo tupakin käryttely, se on todella hölmöä. Jos mä poltan, niin mä poltan Camelia monia askeja päivässä.

Yhdessä vanhassa haastattelussa (v.1995) kerroitte että jos Apulanta olis TV-ohjelma se olis Beverly Hills. Onko asenne vielä sama?!?!

Jos me silloin oltiin Beverly Hills, niin nyt meistä on tullut Kotimaan katsaus. 

Katsoin teidän mainion ja hilpeän videonne , mustahevosen, ja siinä mainittiin, että kun tuukka tuli bändiin, niin hän ei ollut sitä ennen soittanut mitään. Eihän Tuukka mikään huono basisiti ole, ja ihmettelenkin että onko tuukka ikinä ottanut soittotunteja?

Oikeasti mä olen todella surkea näissä soittohommissa, mutta mä en anna sen haitata. Mä osaan sen mun jutun kyllä riittävän hyvin ja kaikki muu on turhaa keekoilua. Mä en ole ottanut soittotunteja ikinä. Paitsi vähän aikaa pianoa, kun äiti pakotti.

Onko Antilla bändi? sid

Antilla on goottirock-henkinen bändi. Minusta sen nimi on Varjo, mut emmä ole niinkään varma onko se ton niminen enää.

Tykkäättekste ihan oikeesti mustatukkaisista pirun näköisistä faneista?Ihan oikeesti??? Pikkumyy

Mä oikeesti tykkään sen näköisistä ihmisistä, mut en mä tiedä miks.

Tykkääkö kukaan teistä valmistaa ruokaa tai hoitaa puutarhaa? Sari

Mä tykkään laittaa ruokaa, sillä siitä tulee hyvä olo kun saa mahansa täyteen. Puutarhoista mä en tiedä mitään, koska en ole sellaista vielä omistanut.

Alkaisitteko soittaan europoppia (Aqua:n tyylistä) jos teistä jokainen sais 50.000 mk ????? marjo rantanen

Toi 50.000mk on aika pieni summa itsensä myymisestä kokonaan, mut tohon hintaan mut ainakin voi vuokrata määrätyksi ajaksi.

Mitäs te kuuntelette? (siis niinku musaa meinaan) Taneli taaperoinen

Mä henkilökohtaisesti tykkään elokuvamusiikista. Viimeksi ostin Titanicin soundtrackin ja sitä tässä on tullut kuunneltua viime päivät. Noi John Williamsin säveltämät teokset on myöskin hienoja ja tietenkin Ennio Morricone tekee todella rautaista musiikkia. Mua ei kauheesti kiinnosta pop-musiikki; kyllähän sitä tulee seurattua ja radiota kuunneltua, muuta jotenkin mä en saa siitä mitään irti. Mä kaipaan sellaisia voimakkaita tunnelatauksia ja nää rokkikappaleet ei sitä pysty mulle oikein tarjoamaan.

Millasilla autoilla te ajatte? Pirjo

Mulla on edelleen se punainen Datsun 100A ja mua kauheesti pelottaa, että se hajoaa pian.

Kysymys Tuukalle!! Ootko sä ollu tekemässä Tehosekoittimen Hyvä Karma-videota. Jos oot, niin onko se tehty leffan Hohto mukaan. Se on hyvä leffa ja se tuli mieleen tosta videosta!!!!! UFO

Hyvä huomio! Ei se tosin hirveästi vaadikaan jos löytää noiden välillä yhtäläisyyksiä. Hyvä karma -video on kunnianosoitus Stanley Kubrickille ja hänen loistavalle filmatisoinnilleen Stephen Kingin Hohdosta. Eli mä en oo ripannut sitä ideaa ja en väitä sitä omakseni, vaan halusin tehdä kyseisestä elokuvasta mukaelman Tehiksen videoon. Musta se onnistu yllättävän hyvin ottaen huomioon, että rahaa ja aikaa oli niin vähän. Ja jos katsoessasi sitä videota alat nauramaan, niin silloin olen onnistunut hyvin. Halusin, että se olisikin hauska, eikä sellainen niin vakavissaan otettava.

Vituttiko, kun donkkarit vei kaikki Emmat???

Mua ei vituttanut pätkääkään. Minusta Don Huonot ovat ansainneet moisen kunnian.

Miks te ette ole luonnollisia? Vedätte vaan jotain roolia, vaikka muuta väitättekin. Mä en tajuu miks mä diggaan teitä, kun ei tässä hommassa tunnu enää olevan mitään järkee. Uus tuotantokin on ihan perseestä. Johanna

Mä arvostan sua tosi paljon, kun sä oot tota mieltä. Mua vaan ihmetyttää mitä sä sitten teet näillä meidän sivuilla. 

Millonka Tuukka pääsi irti huumeista? Onnea hänelle kyseisen johdosta.

Mä en ole mikään narkomaani. Perkele!

Onko teillä videoo Päivästä toiseen- biisistä, koska miks Tuukka ois muuten vastannu niin (kattokaa vaikka aiempia vastauksia..) kysymykseen:”Paras tekemäsi video?”

Joo ei semmoista ole. Musta paras meidän video on Anna mulle piiskaa. Mitä vaan oli hieno tehdä ja kyllä mä siitä lopputuloksestakin tykkään.

Tuukka: Tunnetko ketään Imatralta?

En mä sieltä ketään tunne, mutta mä tiedän Imatralta muutaman tyypin.

Tuli vaa mielee annattekste nauhottaa teidän keikat niinku Grateful Dead? Jos annatte niin saako vetää nauhurin mixipöytään kiinni vaiko pitää pärjää oman mikin kanssa? (ja saada huono äänenlaatu) Oon jo jonkun aikaa keräilly Nirvanaa livenä ja olis aika laajentaa vaikka nauhottamalla ite. Heinä (Ville Heinilä)

Mun puolesta meidän keikkoja saa nauhoittaa tai ainakaan nulla ei ole sitä vastaan mitään. Ja toi piuhat kiinni pöytään onnistuu varmaan, mutta sun pitää sitä kysyä meidän äänimies Juholta. Se voi jotain mussuttaa, mutta älä luovuta

Kiitti Mietaan keikasta!hauskaa oli!! special thanks Tuukalle ku jaksoit hengailla fanien kans,se on varmaan aika rasittavaa välillä mutta sitä todella arvostetaan!thanks!! Linda

Kiva kun sä arvostat sitä. Mulle se on vain jotenkin huomattavasti luonnollisempaa kuin jumittaa jossain ankeassa takahuoneessa. Kiva juttu ja nähdään taas.

Kuinka kauan menee yhden videon tekemiseen? Tero

Toi riippuu tosi paljon siitä, minkälaista videota on tekemässä, mutta keskimäärin siihen menee noin kahdesta viikosta kuukauteen. Se kuvausvaihe on kaikkein nopein, yleensä päivän tai kaksi, mutta siihenhän liittyy niin paljon muutakin kuin se kuvaus.

Mihin osoitteeseen voisin lähettää Demonauhan Levy-yhtiölle Tai vaikkapa teille jos haluaisin kuulla varsin asiantuntevan mielipiteen(ne)? Kalle Iivari

Demot kuuluu lähettää osoitteeseen Levy-yhtiö PL 147 15101 Lahti Kaikki kuunnellaan, mutta mitään ei luvata.

Onko teillä jo suunnitteilla uudeen albumin kansikuvaa? Ja kuka sen suunnittele? tuomas pulliainen

Kun se on ajankohtaista, niin itse suunnittelemme. Jos sulla on hyviä ideoita niin ilmoittele. Mulla oli joskus sellainen visio, että olis kiva kerätä faneilta sellaisia pieniä tarrakuvia ja levyn kannet olisivat sitten aivan niitten peitossa. Sitten sinne joukkoon olisi piilotettu meidän kuvat ja samalla kun sitä levyä kuuntelee olisi hauska etsiä itseään niistä kansista. Toisaalta mulle tuli realiteetit vastaan ja totesin, että niitä kuvia pitäisi olla satoja ja musta jotenkin tuntuu, ettei niitä oikein saisi hommattua.

Onko tuukalla ja Saara Kankaanpäällä salainen suhe, vai hoitaako Saara vain kilpikonnia???? t. ÖKLÖ

Saara on minun paraas ystäväni ja meidän suhde ei juurikaan ole kauhean salainen vaan meidät voi bongata päivittäin Tampereen katukuvasta. Saara on myös minun vakituinen kuvaajani ja hän on kuvannut kaikki Apiksen videot. Saara on hyvä jätkä.

Onko se tyyppi Liikaa-videolla, …Silti onnellinen-videolla, AMP-videolla Sipen veli? Ja onko sen nimi tai lempinimi Sepi? Anna

Se ei ole Sipen veli Sepi, vaan Iiro Norola. Iiro on kanssa hyvä jätkä.

Tuukka ootko sä ihan oikeesti tyhmä? Tuukka usko jo: ne ex-failssit on nykyään aivan …-eestä.

Mä olen oikeasti todella tyhmä ja X-files on edelleenkin hyvä.

diggaattekste Klamydiaaaaaaaaaaaaaaaaa? lehtonen_hanna

Klamyria on sellainen mitä minä diggaan, Vesku on parhait alan ihmisiä

Me ollaan erittäin taidokas tyttöbändi ja me tahdottaisiin tietää saadanko me soittaa teidän Huomenna- biisinne koulun kevät juhlissa, kun me saamme soittaa jotain. Annatteko luvan?

Se olisi meille kunnia jos soitatte. Eli antaa mennä vaan.

Mitäs sanotte aloittelevalle tyttö”apis” bändille? onx hyvä vai huono asia?

Minusta on hyvä jos ylipäätänsä joku tekee edes jotain. Niin ei kai sillä väliä mitä se on kunhan siitä itse tykkää 

Syöttekö kalaa?

Kala on eläin ja en syö eläimiä.

Aluksi kysyn että toivotteko olevanne bändi jonka kappaleita soitetaan koulun päivänavauksissa? Ja sitten kysymys Tonille: Toni, minkäs kirjan luit viimeksi? No eipä tässä oikeastaan muuta. hyvää jatkoa ja oli mukavaa kun kävitte täällä meillä päin soittamassa vaikka tää on melko pieni paikka 🙂 T: Sonja Sonja

Päivänavaus ei ole se juttu mitä mä oon hakenut tällä orkesterilla.

Saanko kopsata jonkun Tuukan kirjoittaman salaliittoteorian äikän aineeksi? Tai hieman muunneltuna? Elli

Toihan ois mulle liian suuri kunnia ja sen takia mulle saattaisi nousta kusi päähän. Mä vaan muistelen mun omaa äikän opettajaa. Se ei ikinä tykännyt niistä jutuista mitä mä aineissa kirjotin ja ne aineet eivät juurikaan sivunneet noita salaliittoteoria-aiheita. Tosin en mä mitään osannutkaan kirjoittaa.

Asuuks Tuukka Tampereella ihan vakituisesti?

Mä asun Tampereella vakituisesti, enkä ole suunnitellut muuttoa pois vielä pitkään aikaan. Tää on kiva kaupunki.

Tuukka ooksä ollu joskus skeittari jos oot milloin ookko vieläkin ooksä hyvä *FiElPoG*

Sit kun lumet sulaa niin mennään skeittaamaan. Mä en ole hirveesti viime vuosina skeitannut kun on kaikkea muutakin, mut mä oon pyrkinyt jos pystyis käymään kerran viikossa. Mutta mä lupaan ja vannon ensi kesänä opettelevani tekemään switchstance 360 flipin mieluiten joistakin steirseistä. Oon mä kyllä ton tempun muutaman kerran saanut päälle, mut silti se hakee vielä. Toisaalta kaikki flip trickit on sellasta kikkailua mihin ei muuta mee kuin hermot. Perus flipit vaan ei turhaa poseeraamista. Kaikki crabit on hauskoja, etenkin indy. Skateboarding is not a crime.

Tota onx Tuuge juutalainen?vai mix sä käytät daavidin tähtee?

En ole juutalainen. Daavidin tähti on mulla kaulassani siksi, että se muistuttaisi minua joka päivä siitä, että on olemassa jokin korkeampi totuus. Minä en tykkää kantaa ristiä kaulassani, niin siksi tämä toinen uskonnollinen symboli on minun valintani. Ihmisen on pakko turvautua joskus uskon tuomaan lohtuun, niin myös minun.

Mun kaveri oli Lohjan lavalla 7.2 ja Tuukkka tuli ja kysy et haluux vaihtaa Santa Cruz paidan Apulannan 2 T-paitaan ja julisteisiin, Mut mun kaveri meni ja hävitti ne…mitä Tuukkka sä teet sillä paidalla?? Ois iha kiva tietää!! Rakkaudella Sonja….

Santa Cruz on noita legendaarisimpia skeittimerkkejä ja mä oon tosi heikkona kaikkiin skeittijuttuihin. Joten siks mä halusin vaihtaa ne paidat siihen. Mä oon itse asiassa pitänyt sitä paitaa koko viikon päälläni ja mulle tulee jatkuvasti hyvä mieli siitä paidasta, koska se tuoksuu hyvin voimakkaasti hajuvedelle. Mulla on sellainen tyttömäinen fiilis koko ajan. Tosin musta ois kiva tietää mitä se hajuvesi oli, koska se on oikeesti aika hyvän tuoksuinen. Onks se jotain Calvin Clein -hajua vai oonks mä ihan väärillä jäljillä. Harmi jos sun kaveri hävitti ne paidat.

Tammikuu -98 Osa 1

Tuukka vastaa

Miten voisin saada teidän nimmarin jos en pääse keikoille?
nim. Ellu

Sun täytyy vain yrittää bongata meidät jostakin ja tulla itse pyytämään
nimmaria jos sen välttämättä haluat. Älä lähetä mitään kuvaa tai
postimerkkiä, sillä me ei kuitenkaan saada lähetettyä sitä takaisin päin.

Millaisista faneista tykkäätte?
Enni

Kaikki fanit on ookoo, mut sellaset jotka nostaa mut tai meidät todella
koekealle jalustalle, niin ne mua sieppaa. Tosin känniset fanit ottaa
myös päähän. Tai ainakin joskus…

Minkä takia 11-13-vuotiaat ei saa tulla kattoo teijän hyvää fiilistä keikalle
vaan ovella onkin suoraan sanottuna paska ikäraja?
Sanna

Mun äiti ei laskenut mua millekkään keikalle 11-13 vuotiaana ja musta äiti on
aina oikeassa. Mut ei mulla mitään sitä vastaan oo, jos joku yleisöstä sattuu
olemaan vähän nuorempi. Ja jos keikkajärjästäjä on asettanut ikärajaksi 13,
niin sille me ei mahdeta mitään.

Miten menee suomeksi sanat lauluun Nevermind the cowboys.. Kertokaa se
minulle!
Tiina Kinnunen

Mä en tiedä mitä siinä edes lauletaan.

Minä vuonna levytitte ”Systeemi kusee” biisin? Miksi ette tee enään
sellaista ”asenne punk”, siis nopeaa punk musaa, niinkuin ”Systeemi kusee”
on? Kiitos!!
Juke K

Systeemi kusee on äänitetty 1993 joskus kesällä. Ja miks me ei soiteta
sellaista musaa kuin silloin niin vastaus on varmaan, että meistä on tullut
vanhoja.

1. Onko Sipe oikeasti ollut pornofilmissä?
2. Mix ette tullu Rasmuksen kanssa keikalle Jkl:n?
3. Jos kirjoitan teille kirjeen, vastaatteko?
4.Mikä on Tonin sukunimi?
5. Mix Sipe oli yxin Intiassa, eikä Tehixen kanssa?
Saku ja Tseini

1. Sipe on ollut esiintymässä hydrauliikka-alan elokuvassa.
2. Ei tultu Rasmuksen kanssa Jyväskylään, koska kukaan ei tilannut meitä sinne.
3. Me harvemmin vastataan kirjeisiin, sillä aikamme on rajattu. Tottakai niitä
on kiva lukea.
4. Mä en voi kertoa Tonin sukunimeä.
5. Sipe oli Hanskin kanssa Intiassa, ei yksin.

Mitä mieltä ootte Lehtivihreät-yhtyeestä?
Kaisa

Mun mielestä Lehtivihreät on todella loistava ja mä kauheesti toivoisin niille
suosiota ja menestystä, mutta kaikki ajallaan.

Mä oon tällanen ns. tavallinen (pukeudun leviksiin jne…) mut mä rakastan
teiän musiikkii, onks se teist outoo, pitäiskö teiän mielest Apiksen fanien
olla sellassii ku esm. te, vai voinks mä olla tällanen oma itteni, mul on
samanlaisii ajatuksii ku teil (minkä oon haastatteluist huomannu) mut mä
tykkään vaatteistani, tajusitteks lainkaa mitä mä tarkotin?
Outo fani(ko)

Mitä merkitystä sillä on mihin vaatteisiin pukeutuu. Musta kaikki vaate-aatteet
on tosi peestä. Ihmisten pitäisi enemmän olla ylpeitä siitä mitä ne oikeasti
ovat eikä yrittää rakentaa minäkuvaansa minkään lehden, elokuvien tai
julkisuuden ihmisten mukaan. Varsinkaan jos joku käskee toista laittamaan
tietyntyyppiset vaatteet ja pakottaa toisen olemaan jotain sellaista mitä ei
ole niin se on minusta todella idioottia. Tai jotain…
Ole just semmonen kun haluat, sen ei pitäisi haitata ketään.

….tajunnasta ja voimasta….
Mitä mieltä ootte CMX:n A.W. Yrjänästä?
Entä Marilyn Mansonista?

A.W. Yrjänä ja CMX tekevät todella hienoa musiikkia, Mä oon diggaillu niitä jo
pitkään. Marilyn Manson ei kolahda niin paljon. Paitsi mä tykkään nimestä.

Millä cd:llä tai kasetilla on tullut tai tulee Elli´96 koska minä
olen etsinyt tätä kyseistä kappaletta.

Kuuma iskelmäparaati -kokoelmalevyllä.

Onkos joku/kukaan teistä käynyt armeijaa?
Anna

Toni on käynyt armeijan ja muilla meistä se on vielä edessä, jos sitä nyt
ikinä pääsee sinne asti.

Kun teitte ihan mitä vaan…. videota niin teillä tais olla aika
hauskaa vai?! Se on hiiieeeno vide….!!!
Kirsikka

Aivan totta. Videota tehdessä oli todella hauskaa. Musta se on ollut
ylivoimaisesti paras videosessio mitä mulla on ikinä ollut. Siitä
viikonlopusta jäi paljon hienoja muistoja.

Onko Toni menossa inttiin?+?

Ei, koska on jo käynyt.

Mistä Tonin uus hius-lookki?

Suoraan hiusmuotilehdestä.

Koska Sipe on syntynyt?

Joulukuussa.

Onko al:n porukoilla lemmikkejä?

Mulla on kaksi kilpikonnaa.

Kertooko hemi-laulu hemi kuskista?
Hanna K

Kertoo.

Tuukka, mikä on koko nimesi,entä Sipe tai Toni?
Heta Leinonen

Mun koko nimi on Tuukka Matti Johannes ja sukunimenhän voi helposti
jäljittää jos näkee hivenen vaivaa. Mä en tiedä Tonin tai Sipen muita
nimiä. Tai oon mä ne joskus kuullut mutta ei ole jäänyt mieleen.

Ryyppäättekö paljon???
markussss

Mä en juo ollenkaan ja en voi sietää alkoholia, sillä se on musta yhteiskunnan
pahin sairaus. Mutta jokainen tehköön omat valintansa. En minä valita, kivaa
on ollut.

Ensisuudelmanne?
Minkä ikäisinä teillä oli ekat tyttöystävät?
Voitteko seurustella fanejenne kanssa?
”kaksi uteliasta”

Mua kyllä oikeasti harmittaa, kun mä en muista mun ensisuudelmaa, se on
varmaan silloin tuntunut todella oudolta. Mä oon varmaan ollut silloin aika
pieni.

Mun eka virallinen tyttöystävä oli 16-17-vuotiaana. Sen mä muistan että se
suhde ei todellakaan kestänyt mitenkään kauan. Hyvät muistot siitä kyllä jäi.

Mä en oikein muita ihmisiä näekään kuin faneja ja kai sitä joka kerta
katsoo fania, että tämäkö on nyt se oikea. Ei se fani/tähti -asetelma
kovin pitkään säily, kun oppii vähänkin tuntemaan idoliansa. Sillä
me kaikki ollaan tosi tyhmiä ja tavallisia, meidän työ on vain ehkä
hivenen erikoista.

Kertokaapas mulle ETTÄ mitäs ootte mieltä huumeista?!!!

Musta huumeet on maailman toisiks tyhmin asia alkoholin jälkeen.
Mä en diggaa narkomaaneista. Mut tsekkaa toi mun juttu noista
kannabistuotteista, sillä kaikkeen liittyy aina suuri kusetus.
Voittajat eivät käytä.

Siis oliko mukava esiintyä Hartolan yläasteella reilulle sadalle
tyypille joista puolet nojaili seiniin nolostuneina siitä, että osa
opettajista tanssi Mato-biisin tahdissa jotain lambadaa??? Vai
muistattekste ees koko ”keikkaa”? No kiitti kuitenki että vaivauduitte.
Tilanteesta on monta hyvää valokuvaa muistona, että voidaan sitten
lapsenlapsille näyttää. Toivottavasti ette nää painajaisia!!!

Hartolan piuhat irti -keikka oli todella hieno. Sellasia saisi ehkä olla
useamminkin.

Kun perustitte bandinne niin teilla ei ollut viela
levy-yhtiota, miten pystyitte perustamaan ssellasen
…vai pystyy aivan kuka
tahansa perustaan levyyhtion kunhan vain rahaaa,
bandeja ja sponsoreita riittaa?
Jaakko Hauru

Ihan ekaks: me ei olla perustettu Levy-yhtiötä, vaan kaikki kunnia kuuluu
Arskalle. Se usko, että tää on hyvä juttu ja niinhän siinä kävi, että
Levy-yhtiöstä tuli oikea levy-yhtiö. Jos uskoo täysin siihen mitä tekee ja
haluaa, niin kaiken myöskin saa.

Missä Toni ,Tuukka ja Sipe asuvat nykyään?

Toni ja Sipe ovat muuttamassa Heinolasta pois ja mä asun Tampereella.

1. Miksette ikinä esiinny alasti?!

Mitä erikoista alastomuudessa on? Sitä paitsi se on tehty jo useaan kertaan.

2. Miksi Tuukka ei värjää hiuksiaan sinisiksi?

Mulla on ollut joskus siniset hiukset, enkä mä halua niitä enää takaisin.

3. Miksei teillä ole minkäänlaista silmäpeliä yleisön kanssa?

Meillähän on koko ajan silmäpeliä kaikkien kanssa.

4. Miksette soita niitä biisejä joita yleisö toivoo?

Koska me ei yleensä niitä osata.

5. Miksette koskaan heitä vaatteita yleisölle?

Vaatteet maksavat rahaa ja kuka sitä nyt rahaa pois heittäisi.
Mikset sä heitä vaatteitas lavalle? Se on varmaan sama juttu.

6. Miksette anna yleisölle juotavaa?

Miksi pitäisi?

7. Olisiko mahdollista nostaa joku yleisön joukosta laulamaan kanssanne
lavalle?

Yleisön joukosta ei nosteta ketään laulamaan mitään. Ja mitä se ylipäätänsä
hyödyttäisi ketään?

8. Miksette myy pimeetä viinaa alaikäisille?

Pimeän viinan myyminen alaikäisille on Suomen lain mukaan rikos ja kuka
nyt rikollinen haluaa olla.

9. Kellä teistä on paras perse?

Sipellä.

10. Miten Sipellä voi olla niin hyvä ryhti?

Sipe on skarppi jätkä.

11. Mitä tapahtuu jos Oasis hajoaa?

Ei varmaan mitään.

12. Minkä väriset hammasharjat teillä on?

Muistaakseni mula on valkoinen.

13. Onko turkis murhaa?

Turkis ei välttämättä ole murha. Onko maihinnousukengät murha?

14. Kenen jalkahiki haisee kamalimmalle?

Hemin.

15. Onko Inis hyvä bändi?

Inis on paras. Sami on sankari.

16. Mikä oli Tonin englannin numero?

10

17. Onko Salossa kusipää jengii?

Samanlaista kun muuallakin.

18. Kuinka monet sanotukset on tehty pilvessä tai kännissä?

Ei yhtäkään.

19. Miksi vain Toni laulaa?

Koska Toni vain osaa. Paitsi jos oot oikein tarkkasilmäinen, voit myös huomata
Sipellä mikrofonin.

20. Oliko nää kysymykset perseestä?

Nää kysymykset oli vähän syvältä…

Soitatteko samat piisit joka paikassa ja vaihteleeko järjestys??
samuel teini

Me yleensä soitetaa samat kappaleet joka keikalla, koska meillä on sellaset
tietokoneohjatut valot, ja niiden ohjelmoiminen veisi paljon aikaa.
Musta se on vähän ikävää kun on tällainen pakko soittaa samoja ralleja joka
paikassa, mut ehkä meidän valotaiteilija ohjelmoi uudet valokuviot joskus
lähitulevaisuudessa.

Minkä ikäinen se Tuukan lapsi on? Oliko Iisalmessa 17.1 hauskaa?
Tea & Niina

No, kuka/ mikä on Tuukan kersa, kuka on mutsi? (Ei oo pakko
vastata.) Olix Elli se Tuukan muija?

Mulla ei todellakaan ole mitään lapsia missään. Enkä ole naimisissa enkä edes
seurustele. Minä kyllä haluaisin lapsia itselleni, mut mä en ehkä ole
tarpeeksi kypsä sellaiseen vastuuseen.
Iisalmessa oli kivaa.

Elli ei ollut mun vaimoni nimi.

Kuinka monta sisarusta Tonilla on?
Entä Tuukalla?
Antti Salmela

Minä ja Toni ollaan ainuita lapsia ja meidät on lellitty piloille.

Paljon Tuukan basso makso?

Mun Carvin tais maksaa jotain vähän alle kuustonnia. Mä tykkään sillä soittaa.
Se on aika hyvä.

Tugemuge.:.:.:.Monestikko olit nuoruudessasi putkassa???
Mikko Määttä

Mä oon ollu nuoruudessani kerran putkassa ja se riitti mulle.
Ei oo ihmisen paikka se. Tosin se oli ihan oikein mulle, että jouduin sinne.
Mä tein tyhmästi ja katson itseäni peilistä ja olen todella pahoillani.
En mä oo mikään paha ollut nuorena. Ihmiset on saanut ihan väärän käsityksen
siitä meiningistä. Mä oon oikeesti viettänyt kohtalaisen tyypillisen teini-iän.
Monesti mua ne jotkut töppäilyt kaduttaa, mutta onhan niistä jutuista oppinut
tosi paljon ja nyt tietää mikä todella on tavoittelemisen arvoista.
Ole kiltisti!

Tuukka,tunnetko itsesi mitenkään ulkopuoliseksi
tässä bändissä,koska olethan ollut mukana lyhyimmän ajan???
Riikka äm

Mä tunnen itseni ulkopuoliseksi melkein kaikissa jutuissa enkä vain tässä
bändissä pelkästään.

Mitä varten Tuukalla ja Tonilla on …
Silti Onnellinen videossa turkit? Eikö teidän pitäny vastustaa turkixia??

Mä en oo ikinä väittäny vastustavani turkiksia. Turkistarhaus on jonkun
elinkeino ja vasta kun sä itse tienaat leipäsi, niin sä voit alkaa vastustamaan
muiden työtä. En mä välttämättä puolustakaan turkistarhausta, mutta tohon
kysymykseen ei ole kyllä- tai ei-vastausta. Et siinä se. Sitä paitsi ne turkit
siinä videossa ei tainneet olla kuin tekoturkista, mutta tyyli ennen
tarkoitusta.

Mistä päin Jenkkejä Mandy oli tullut Heinola Cityyn??
Osasiko Mandy muuta puhuu suomeksi kuin VARO RÄKÄÄ?
Missä päin sijaitsee se tehdas halli missä
Mitä vaan ja Dee Bee kuvattiin videolle?
Mikko Määttä

Utica, New York.
Mandy itse asiassa puhu aika hyvin suomea, eikä sen sanavarasto jäänyt
pelkkään varoa räkä -lauseeseen.
Musta on hauska juttu että sä osasit yhdistää ne videot samaan miljööseen.
Tai ehkä se sitten on lukenut jossain. Ne meinaan on kuvattu samassa
rakennuksessa, joka sijaitsee Heinolassa. Myöskin Lehtivihreiden 0:00am-video
on kuvattu samassa paikassa.

Kuka teistä jaxaa pitempään?????
Anni

Musta tontuu että Toni jaksaa kaikista pisimpään, mutta mä en oikein ymmärrä
mitä sä tällä oikein haet.

Onko Matti Temonen Tuukan isä tai muuta sukua Tuukalle?

Mä haluaisin vastata tähän kysymykseen Matti Temosesta, jotta se nimi
jäisi elämään joidenkin mielissä edes vähän aikaa.
Matti Temonen oli isäni ja paras isä olikin.
Hän kuoli keuhkosyöpään viime vuoden tammikuussa.
Isäni oli yksi hienoimmista ihmisistä joita olen tuntenut ja siksi
halusin omistaa edellisen levyn isäni muistolle, sillä hän ei päässyt
näkemään poikansa menestystä. Kiitos isälleni kaikesta.

Loukkasko kappale Hemi Hemiä?

Ei. Yritä kuunnella sitä Hemin korvin.

Oletteko nähnyt Mandya lähiaikoina?
Aukki

Ei ole tullut nähtyä sitten neljään vuoteen.
En ole ollut missään yhteydessä Mandyyn vaikka se oli mun sisko viiden
kuukauden ajan. Mutta niin se elämä menee eteenpäin.

Tuleeko seuraavaan levyynne
biisejä niinkuin 10-12 tavallista,
yks erikoinen seuraava sinkkuna tullut hitti
ja viimisenä hitaamman puoleinen
biisi???

Ei me osata muuta kuin toistaa itseämme.

Onko suosikki-lehdessä myytävät Apulanta-paidat aitoja?
KAIJU

Aitoja ovat.

Voinko edelleenkin kuvata loistavia keikkojanne
videokameralla…

Meidän keikkoja saa kuvata videokameralla, valokuvakameralla ja niistä myös
saa tehdä kotiäänityksiä.

Onko Apulannalla ollut tiedossaan että nine inch nail:ssilta on
ilmestynyt broken ja fixed kun ne on tehnyt Hajonnut ja Ehjä?

Onhan toi nyt tiedossa, että nainnareiden levyn nimet on noi, mutta sen voi
ymmärtää näppäränä kunnianosoituksena kyseistä orkesteria kohtaan.

Soittaakohan Apulanta ensi kesänä Festareilla?

Me soitetaan melkein kaikilla festareilla, mutta ennen huhtikuuta ei mitään
osaa sanoa varmaksi. Seuraa Kotisivua.

Miksi meidän rokkipändimme Varttisäkki ei saanut
levysopimusta vaikka meidän pändimme on sairaan
loistava? Teilläkin on ihan hyvä rokkipändi,
sanoisin että melkein yhtä hyvä kuin meillä.
Hyvää kevättä ja joulumyyntiä!
Otso Nykänen

Tohon voi vaan sanoa kylmästi että tehkää parempia biisejä.

Tuukka käytätkö sä käsinauhoja? eli jos mä sulle tekisin sellaisia
laittaisitko sä ne ranteeseen?

Mä en käytä minkäänlaisia käsinauhoja, sillä ne saa mut tuntemaan itseni
kahlituksi.

Lohja 7.2.1998

Tanssihovi

Meistä kaikista oli kiva päästä taas Lohjalle soittamaan, sillä Sari on maailman mukavin keikkajärjestäjä. Paikalle oli saapunut tuhatkunta ihmistä ja keikka oli sen mukainen eli erittäin energinen. Muuten keikasta ei oikein jäänyt mitään erikoista mieleen, vaan se oli kohtalaisen tyypillinen meidän keikka. Minä olin puolet illasta meidän myyntitiskillä, jossa kävi kauppa hivenen nihkeästi, mutta kivaa oli. Ja toisen puolen illasta vietinkin Sarin lumoissa ja se oli todella mukavaa.

Harvinaiseksi tämän keikan tekee se, että minä sain kyydin Tampereelle illalla nettilehden toimittajalta. Kiitos kyydistä. Onneksi sain kyydin kotiin, sillä muuten olisin ollut Tampereella vasta puolenpäivän jälkeen todella väsyneenä nukkumatta silmänräpäystäkään koko yönä.

Minulle tuli todella outo tunne tapahtuman loputtua. Minä en ollenkaan halunnut lähteä kotiin, eikä yleisökään olisi mennyt kotiin. Tuli sellainen tunne, että tämän haluaisi kestävän ikuisesti. Sinänsä vähän huolestuttavaa, sillä eihän näillä keikoilla nyt välttämättä maailman mukavinta ole. Yleisö joka vaivautuu paikalle on kyllä todella mukavaa, mutta se odottelu ja jumittaminen käy välillä sieppaamaan. Onneksi viikon päästä on uudet keikat ja uudet ihmiset.

Eli nähdään keikoilla. Terveisin Tuukka.

Seinäjoki 6.2.1998

Ravirata

Pääsimme lähtemään laivalta vähän yli yksitoista ja edessämme oli noin viisisataa kilometriä. Aikaa ei ollut liiemmälti huoltoasemapysähdyksiin, jotta kerkeäisimme neljäksi Seinäjoelle. Me sitten ajoimmekin koko matkan yhtä kyytiä ja saimmekin kamat pystyyn juuri ennen ovien avaamista yleisölle.

Iltaan mennessä paikalle saapui noin tuhatviisisataa ihmistä ja illan aloitti loistava NOFX-henkinen punkryhmä POB. Minusta tämä bändi oli todella hyvä, mutta totuushan on, että tällainen musiikki ei valitettavasti oikein uppoa suomalaisiin. Sitten olikin meidän keikan vuoro. Lavalla ei ollut paljoakaan tilaa, sillä se oli aika pieni. Muuten keikka meni tottuneesti ilman minkäänlaisisa ongelmia.

Hemi edellis-illan sekoiluista oppineena hoiti mallikkaasti oman osuutensa. Hyvä Hemi!

Muuten ilta oli normaali eikä mitään erikoista tapahtunut. (Paitsi että minä tapasin Raviskalla todella mukavan ihmisen, jota olen ajatellut paljon viimeaikoina. Toivonkin tapaavani hänet vielä joskus uudestaan.)

Sitten olikin vuorossa kamojen purkaminen ja nukkumaanmeno. Yöunien jälkeen matka jatkui

Iisalmi 17.1.1998

Olvihalli, yleisöä 1090 henkeä

Kuopiosta lähdettiin puolenpäivän aikaan kohti Iisalmea. Onneksi ajomatka ei ollut pitkä – vain reilut 80 km. Päästyämme Iisalmelle keikkapaikalle huomasimme kauhuksemme, että lava oli ainoastaan kaksi metriä syvä ja näinollen aluksi meidän piti rakentaa pöydistä lavaa isommaksi. Kamat tulivat kohtalaisen tottuneesti sisälle ja pystytyskään ei enää kestänyt kovin pitkään. Rasmuksilla oli Playstation mukana ja koko ilta meni sitten sitä pelatessa. Ainoastaan pienimuotoinen ruokailutauko pidettiin. Against it all alotteli illan omalla setillään, jonka jälkeen Rasmus heitti oman energisen settinsä ja illan päätimme sitten me.

Tällä keikalla tekniikkaryhmämme kämmäili sen verran, että he onnistuivat tiputtamaan skannerin (Martin 508) maahan. Tämä maahansyöksy koitui sen skannerin kohtaloksi, joten liikkuvia valoja ei meidän keikalla sitten ollutkaan. Tämä kyllä hiukan alensi shown tasoa, mutta vahinkojahan sattuu aina silloin tällöin. Yleisöä oli riittämiin ja mukavaa oli.

Kamat kasaan ja matka kohti Lahtea. Kello oli neljä kun pääsimme lähtemään Iisalmesta ja kello kymmenen olimme perillä Lahdessa, joten yö meni täysin matkustaessa ja kyllä väsytti kun vihdoin viimein pääsi kotiin.

Kuopio 16.1.1998

Kuopion musiikkikeskus, yleisöä 1205 henkeä

Kello kymmeneksi oli sovittu lähtö kohti Kuopiota ja edessä oli kolmen tunnin ajomatka. Lähtö tosin myöhästyi noin tunnilla erinäisten inhimillisten syiden takia, mutta se ei haitannut, sillä meillä oli runsaasti vielä aikaa. Matka meni kohtalaisen kivuttomasti jutellen edellispäivän keikkatunnelmista ja juurikaan mitään kummallisempaa ei sitten tapahtunutkaan.

Kello oli jotain kaksi kun saavuimme Kuopion musiikkikeskuksen eteen. Ensireaktiot keikkapaikasta olivat hyvin sekavat, sillä kyseessä oli oikea konserttisali. Sali oli todella iso, auditoriomaisesti rakennettu ja täynnä penkkirivejä. Tilaisuuden järjestäjä toivoikin, että ihmiset malttaisivat istua koko konsertin ajan paikoillaan. Meitä epäilytti, että näinköhän yleisö malttaa noudattaa näitä annettuja sääntöjä ja istua kiltisti paikoillaan.

Tämän alkuihmettelyn jälkeen olikin edessä roudaaminen ja kamojen pystytys, joka kesti yllättävän kauan. Tosin se selittyy sillä, että kyseessä oli PA-setin neitsytkeikka eikä tiettyä rutiinia ollut vielä päässyt syntymään. Kamojen pystytys ja soundcheck kestivätkin melkein kuusi tuntia. Tosin työteho olikin kohtalaisen löysä, sillä olihan meillä aikaa. Vaikka aikaa olikin, konsertin alku myöhästyi noin tunnilla. Tämä oli kyllä täysin meidän syytämme. Kahdeksalta sitten ovet aukesivat ja yleisö pääsi sisään. Ja toden totta yleisö hakeutui omille numeroiduille paikoilleen ja alkoi odotella illan ensimmäistä orkesteria, joka oli mainio Against it all.

Tämä Kiuruvedeltä kotoisin oleva HC/skeittipunk ryhmä olikin todella hyvä ja kannattaa jatkossakin yrittää bongata jos he sattuvat esiintymään lähellä sinua. Suosittelen lämpimästi, sillä tätä parempaa skeittimusaa Suomen maasta ei löydykään.

Against it allin aikana yleisö malttoi istua järjästäjän mieliksi paikoillaan. Vasta Rasmuksen kehoittaessa yleisöä hivuttautumaan lavan läheisyyteen yleisö teki työtä käskettyä ja hylkäsi istumapaikkansa vallaten konserttisalin etuosan. Rasmus veti hyvän keikan.

Sitten olikin meidän vuoro. Keikkahan meni hyvin ja yleisö diggasi ja olimme itsekin tyytyväisiä illan esiintymiseen. Sitten yleisö pihalle ja kamat kasaan. Kamoja purkaessa huomasimme bassoelementtien hajonneen keikan aikana ja meille tuli hätä, että mitenkäs huomenna soitto onnistuu ilman näitä tarvittavia elementtejä. Mutta onneksi neuvokas äänimiehemme Juho sai lainattua jostakin uudet kaapit seuraavalle keikalle.

Se täytyy sanoa, että Kuopion musiikkikeskuksessa on ehkä Suomen parhaat keikkajärjestäjät, sillä ensimmäistä kertaa meistä tuntui siltä, että meitä kohdeltiin oikeina ihmisinä, eikä sellaisina joilla ei ole mitään väliä.

Sitten olikin aika nauttia ansaitusta levosta ja kohdata taas uuden päivän haasteet.

Helsinki 15.1.1998

Tavastia-klubi, yleisöä 650 henkeä

Tavastia on meille ehkä huonoin mahdollinen paikka soittaa varsinkin nyt, kun emme olleet soittaneet yhdessä neljään kuukauteen. Yllättävää kyllä, hyvin se sitten loppujen lopuksi meni ja tämän jälkeen voimme luottavaisin mielin lähteä kiertämään Suomea.

Koko torstai oli yhtä sähläystä ja kiirettä. Heti aamusta oli useita eri promootiotilaisuuksia, joissa piti mainostaa uutta levyä ja tätä tulevaa kiertuetta. Sitten oli muutama haastattelu ja muutama palaveri, joissa kaikissa joutui puhumaan tästä samasta asiasta eli uudesta levystä ja kiertueesta.

Tavastialle päästiin vasta seitsemän aikaan. Tekniikka olikin jo paikalla pystyttämässä kamoja, mikä olikin hyvä, sillä soundcheckiä ei sitten tarvinut odottaa kovin pitkään.

Vielä checkissä ei oikein soitto tuntunut lähtevän ja silloin alkoi näyttää uhkaavalta; että tuleeko tästä yhtikäs mitään ja olisikohan ollut parempi jos emme olisi ollenkaan alkaneet keikkailla. Siis paineet alkoivat kasvaa todella suuriksi. Keikan alkuun oli vielä muutama tunti aikaa ja jokainen meistä lähti omille teilleen ja sovimme, että kaikki tulevat takaisin hyvissä ajoin.

Kun sitten palasin Tavastialle, Rasmus oli juuri aloittamassa omaa settiään ja päätin jäädä katsomaan miten heidän soittonsa menee. Rasmus soitti kyllä hyvin ja ennen kaikkea keikka oli todella energinen alusta loppuun. Rasmusta onkin oikein kiva katsoa, sillä lavalla on koko ajan jotain liikettä ja toimintaa.

Ainut mitä minä en ymmärtänyt oli Rasmuksen esiintymisasuvalinta, sillä pojat olivat pukeutuneet koko-oransseihin asfalttityöntekijän vaatteisiin. Ei siinä mitäään vikaa ollut, mutta jotenkin se minusta tuntui vähän mielikuvituksettomalta. Rasmus soitti noin 45 minuuttia ja setti sisälsi kaikki Rasmus-hitit. Hyvä keikka pojilta, mutta yleisö ei oikein lämmennyt.

Sitten olikin meidän vuoro ja voin kertoa, että tiettyä jännittyneisyyttä oli havaittavissa Tavastian takahuoneessa ennen Apulannan keikkaa. Astuttuamme lavalle ja kuullessamme yleisön möykän tiesimme, että meitä oli odotettu ja tämä saattaisikin mennä hyvin. Silti vielä hivenen arvelutti, mutta kun Poistuisitko mun elämästäni-kappaleen ensimmäiset soinnut kajahtivat ilmoille, kaikki palaset loksahtivat takaisin paikoilleen ja meistä tuntui siltä, että neljän kuukauden tauko olisikin ollut vain viikon pituinen. Loppukeikka olikin sitten yhtä juhlaa.

Kokonaisuudessaan ilta oli lähes täydellinen ja se antoikin meille luottamusta taas jatkaa eteenpäin seuraavat kolme kuukautta. Tiettyjä teknisiä ongelmia ilmeni ja ei se soittokaan nyt ihan täydellisesti mennyt, mutta ne seikat taatusti aika korjaa. Täytyy myöntää, että kyllä tämä hivenen oudolta tuntui näin neljän kuukauden jälkeen.

Ainut mikä jäi harmittamaan Tavastian keikalla oli se, että siellä oli niin paljon tuttuja ja ystäviä, joiden kanssa en kerennyt vaihtamaan edes yhtä sanaa. Näin ollen haluaisin pyytää anteeksi välinpitämättömyyttäni teitä kohtaan. Onneksi puhelin on keksitty.

Sitten olikin jäljellä kamojen pakkaaminen ja matka kotiin nukkumaan. Kello oli noin puoli viisi, kun löysin itseni kotoa omasta sängystäni valmiina nukkumaan seuraavaan aamuun asti. Ennen nukahtamistani ehdin todeta, että kyllä elämä on sitten ihmeellistä.

Viking Cinderella Helsingistä 5.2.1998

GooM-risteily

Tämä oli todella outo keikka. Ensinnäkin laivalla oli yli kaksituhatta haalareihin pukeutunutta opiskelijaa, jotka olivat ihan kännissä koko ajan ja toiseksi meillä ei ole uramme aikana kertaakaan hajonnut yhtä paljon laitteita keikalla kuin nyt.

Minä kuulin tästä risteilystä jo monta kuukautta sitten ja ymmärsin, että kyseessä olisi ollut tällainen hengessä yhdeksännenluokan luokkaretkiristeily. Kun pääsin laivaan niin minulle oli kyllä suuri pettymys huomata joutuneeni osalliseksi tällaiseen haalariristeilyyn. Loppujen lopuksi kaikki meni siltä osin hyvin.

Tällaiset täysi-ikäisten kaikat jännittää kauheasti etukäteen, koska me olemme kuitenkin vähän enemmän nuorison makuun eivätkä vanhemmat ihmiset meitä oikein kehtaa diggailla. Minusta olikin kiva huomata, että kyllähän nämä yli kahdeksantoistavuotiaatkin meistä tykkäsivät. Tai siltä se ainakin näytti.

Laiva lähti kello viisitoista nolla nolla ja meidän esiintyminen oli yhdeksältä illalla. Koska olimme laivalla niin kaikkihan tietävät, että näillä risteilyillä päätarkoituksena on viinan juominen. Niin oli myös meidän tekniikkaryhmälläkin. Laivan discossa oli järjestetty työntekijöille tällainen VIP-tilaisuus, jossa kaikki oli ilmaista kahden tunnin ajan. Meidän kitararoudarimme ja yleismiehemme Hemi päätti sitten käyttää tilaisuutta hyväksi ja joi tunnin aikana noin kymmenen tuoppia kaljaa pohjiksi. Tämän jälkeen kun Hemi oli päässyt viinan makuun alkoi laivan tutkiminen ja joka kerta kun Hemi pysähtyi johonkin seurueeseen oli hänen juotava useita lasillisia mitä erilaisempia drinkkejä.

Keikan alkuun mennessä Hemi olikin sitten todella humaltuneessa tilassa ja Hemin pupillit olivat laajentuneet lautasen kokoisiksi, mutta tämähän ei Hemin menoa haitannut.

Kello oli yhdeksän ja kun alkuspiikki oli menossa Hemille tuli pakottava tarve päästä tutkimaan Tonin kitaran kuntoa ja hän ryhtyi tuumasta toimeen. Nupit kaakkoon ja Hemin mahtava soolo pääsi ilmoille. Ja Hemiä vaan nauratti.

Lavalle astuttuamme kun Toni aloitti Poistuisitko mun elämästäni-kappaleen huomasin, että bassostani oli elämä loppunut. Vinkkasin Hemille, että tämä tulisi katsomaan mistä vika johtuu, mutta Hemi vaan kylmänrauhallisesti levitti käsiään ja sanoi: ”Nii-i, ei toimi”.

Toni ei huomannut näitä ongelmia ja soitti yksin kolme kipaletta. Kolmannen kappaleen lopussa YÖn ystävällinen lavateknikko tuli katsomaan tilannetta ja sai vahvistimen toimimaan ja tämän jälkeen vasta minun keikkani alkoi. Pystyimme soittamaan noin kolme kappaletta kun Tonin pedaalit alkoivat temppuilemaan, eikä Tonin kitarasta kuulunut kuin rutinaa. Toni vinkkaa Hemille, että tulisi korjaamaan tilanteen, mutta Hemi taas vain levittelee käsiään ja sanoo: ”Nii-i, paska soundi”. Onneksi Toni sai itse pienen viiveen jälkeen korjattua kitaralaitteistonsa ja keikka taas jatkui.

Olimme päässeet Liikaa-biisiin kun bassovahvistin lopetti kokonaan toimimisen. Tämän huomattuani aloin katsella ympärilleni löytääkseni Hemin, jotta tämä tulisi vaihtamaan vahvistimen YÖn vastaavaan. Hemi oli kuitenkin lavan kauimmaisessa kulmassa selkä meihin päin ja pokaili kauniita tyttöjä kännisen roudarin karismalla. Muutamien minuuttien jälkeen ammattimainen ääniteknikko saapui lavan reunalle ja yhdisti minut YÖn vahvistimeen. Tämän jälkeen minun ongelmani loppuivatkin.

Seuraavan kappaleen aikana Tonin kitara hajosi, ja koska Hemi oli pokailemassa tyttöjä, kesti hivenen aikaa kunnes Toni löysi varakitaransa ja keikka taas pääsi jatkumaan.

Ei mennyt aikaakaan kun Tonin vahvistimet lopettivat toimintansa. Tässä vaiheessa Tonia alkoi todella vituttamaan tämä keikka. Toni etsi Hemin käsiinsä ja kertoi ongelmansa kitaravahvistimesta. Hemi tottuneesti tulikin Maglite taskulampun voimin vahvistimen luo ja totesi kylmänrauhallisesti Tonille: ”Nii-i, ei toimi”. Tämän jälkeen Toni alkaa hutkimaan Hemiä ja käskee tätä painumaan vittuun ja alkaa itse korjaamaan vahvistinta. Pienen viiveen jälkeen vahvistin saadaan kuntoon ja vedämme settimme loppuun.

Vaikka keikkamme kesti yhteensä puolitoista tuntia ja soiton osuus oli vain murto-osa tästä se ei kuitenkaan tuntunut yleisöä liiemmälti haittaavan.

Minusta keikkojen pitäisikin olla aina tällaisia tapahtumarikkaita, koska muuten se soitto-osuus menee liian rutiinilla. Minusta tämä oli hyvä, mutta muuta orkesteria syletti kyllä aika reilusti tämä veto.

Hemi sai nuhteita vähän joka suunnalta ja kai hän oppi tästä jotakin. Hemin sekoilu jatkui koko illan, mutta se, mitä keikan jälkeen tekee, ei enää kuulu meille. Se on kuitenkin selvä, että työpaikalla ei sovi sekoilla. Hyvä Hemi ja kiitos ikimuistoisesta illasta. Yhteenvetona voidaan todeta, että Hemi ja laiva ovat tappava yhdistelmä, sillä myös viime syksyn Oasis-matkalla Hemi kunnostautui kohtalaisen hyvin rymyämis-osastossa.

Kyllä muukin tekniikkaryhmä kunnostautui tällä risteilyllä ja etenkin valotaiteilijamme Timppa veti pisteet kotiin hivenen typerällä käytöksellään muita kanssaihmisiä kohtaan. mutta tämä jääköön meidän sisäiseksi jutuksi.