Attack Of The A.L. People

Apulannan levyllä on hyvä nimi. Levyllä on muutama hyvä kappalekin. Sanoituksia kommentoin siteeraamalla biisiä Aurinkoon: ”Kun sun kanssa rakastelen coolit vibat ravistaa mua.” Jep. Kolme vuotta-tsibaletta ei aikuinen pysty tekstin vuoksi kuuntelemaan lainkaan. Apulannan laulut kuullostavat jostain syystä pidemmiltä kuin mitä ne oikeasti ovat. Lisäksi Apulanta on Suomen ainoa popbändi, jonka slovarit (esimerkiksi Ilona) kuullostavat gospelilta. Päivästä toiseen kuullostaa gospelin lisäksi Skädämiltäkin, ja silti se on levyn ehdoton kunkku! Siinä on täydellinen esimerkki biisiltä, jonka ensimmäiset säkeet kyrpivät ankarasti, mutta jonka jo minuuttia myöhemmin toivoo kestävän ikuisuuden. Cooleja viboja saa myös kappaleista Kristalliprinsessa ja Nähdään Lauantaina.

Harri Hiirikoski, Jungle 2/95

2½/5

Attack Of The A.L. People

Kovasti on Poriin päin tämä Apulannan kokopitkä jätös. Sinänsä Attack of the A.L. Peoplen teiniromantiikassa ja kömpelön kesäisissä ’poika tapaa tytön’ tai ’tykkää/ei tykkää’ -aiheisissa säröpoppiksissa ei ole mitään vikaa ja esimerkiksi Ei oo mukavaa ja Aurinkoon rullaavat ihan kivasti, mutta Karkkiautomaatin tapaan tuotannollinen tuki olisi saattanut olla Apiksellekin olla tarpeen, jotta materiaalista – ja varsinkin soundeista – olisi saatu koko potentiaali hyötykäyttöön.
Pääasia taitaa kuitenkin olla, että tytöt tykkää … vai?

Jyrki Huotari, Rumba 3/95

2½/5

Jungle 1/95

Apulannan haastatteleminen on mielenkiintoinen kokemus. Edes paatunut, rockissa lähes kaiken nähnyt raakki ei voi kuin ihastella sitä A) vilpittömyyttä, millä kaksi innokasta ja osin ylienergistä kaveria touhottaa kaikenlaista ja antaa palaa positiivisellä lapsenvaistolla B) coolia rentoutta, millä yhtyeen kolmas jäsen retkottaa tuolissaan, polttelee tupakkaa, juo toista cappuccinoa ja tyytyy lähinnä tarkkailemaan ympärillä velloavaa ajatusmyrskyä. Koko tilanteessa ovat läsnä useimmat niistä rockin myyttisistä elementeistä, joista kaikki hyvät jutut on tehty. En kirjoita, että olen nähnyt rock’n’rollin tulevaisuuden ja se on… vaan kirjoitan, että olen nähnyt rock’n’rollin ja se on Sipe (rummut), Toni (laulu ja kitara) ja Tuukka (basso) eli Apulanta!

-”Kaikki alkoi 1991, kun me juotiin yhdessä teltassa limsaa – tai no, oikeesti se kyllä oli viinaa, mutta me on kaikissa haastatteluissa sanottu että se oli limsaa, joten kirjoita sinäkin niin – siis me juotiin yhdessä teltassa limsaa. Meitä oli minä, Toni ja Antti, joka oli sitten pitkään kitaristina. Siitä se alkoi. Vuonna 1992 tuli bassoon Mandy-niminen tyttönen – se oli vaihto-oppilas ja siinä kävi sillai, että lopuksi se asui Tuukan kotona, ja kun Mandy lähti takaisin jenkkeihin niin Tuukasta vaan tuli meidän basisti”, Sipe kertoo syntyjä syviä.

-”No tota ennen oli tapahtunut jo paljon. Tärkein oli kai se, kun oltiin 8-Salilla katsomassa Klamydiaa – jota ei koskaan nähty, kun Antin faija pakotti meidät pois, kun se kuljetti meitä Heinolasta sinne – ja siellä 8-Salilla tavattin tämä Arska. Sen bändi Tehosekoitin oli juuri julkaissut Greatest Hits-EP:n ja Arska myi sitä. Juteltiin sen kanssa ja kerrotttiin, että meilläkin on bändi. Arska sanoi, että niillä on tekeillä tälläinen cool juttu kuin Levy-yhtiö, ja ne on tekemässä kokoelma EP:tä ja että tuutteks te sille levylle – tosi siistiä! Me luvattiin lähettää sille demo, ja sitten me sellainen äkkiä Heinolassa väännettiinkin ja lähetettiin. Siitä alkoi yhteistyö Levy-yhtiön kanssa, ja se on tosi siistiä, kun siinä on koko ajan nuoruuden huumaa ja säpinää”, selvittää Toni vuorollaan.

-”Mikä ihmeen Apulanta-levyn jälkeen alkoi oleen keikkojakin. Nykyään on harvassa ne viikonloput, kun ei olla mihinkään menty. Keikkoja on oikeestaan niin paljon kun voidaan tehdä. Tavastialla ei ole hyvä fiilis – eikä niin paljon hohtoo kuin kaikki väittää. Nimekkäin bändi minkä kanssa on soitettu on Offspring, soittaminen niitten kanssa samalla keikalla oli siisteimpiä keikkoja mitä meillä on ollut, ja siellä oli parhaat kamatkin. Isoin keikka on ollut Heinolan jäähallissa, jossa oli 3000 ihmistä”, Toni jatkaa.

-”Samana päivänä kun oli se Offspringin keikka, alko iltakoulu – tartti olla heti ekana päivänä poissa koulusta” Tuukkakin avaa suunsa.

-”Joo, ja mulla se oli emsimmäinen pidennetty iltaloma, jonka sain kapteeni Taavitsaiselta intistä bändin takia”, Sipe muistelee, ja jatkaa keikoista ”Paras keikka on sellainen, missä on pari riviä kirkuvaa mössöä ja sitten on pogoilijoita. Heinolassa Funky Maruskassa oli tosi makee keikka, se oli Mandyn viimeinen. Porukka rikkoi koko paikan. Pöydät hajosi ja lavan edessä ollut aita ja kaikkee. Järkkäri laittoi sen meidän syyksi ja lähetti meille laskun, mutta me delegoitiin se eteenpäin. Tyylikäs keikka, josta jäi hyvä maku suuhun.”

-”Uudella Attack of the A.L. people-levyllä on aika erityylisiä biisejä. 60-luvusta tähän vuoteen, iskelmästä konesoundiin, ja on mukana sellainen Happy Days juttukin. Tää on sellaista.. Apulantaa, teini rock’n’rollia.”, Sipe kuvailee.

-”Uuden aallon punkkia – Yötä ja Dingoa mukana”, Tuukka sanoo mielipiteensä.

-”Me muka pilataan punkin maine. Niin meille on sanottu. Musta punkki on sitä, että tehdään mitä huvittaa. Me ollaan paljon enemmän punkkia kuin mitä ankeet väittää – ne onkin mouhoajia. Punkki on energiaa. Mutta ei me olla mitään valveutuneita tai kantaaottavia. Ei oteta kantaa mihinkään paitsi siihen, että miksi chicksit on niin dorkii, ettei ne tajuu, että me ollaan näin cooleja. Pääasia on että on siistiä”, Toni jatkaa. ”Tää uusi levy on niinkuin The Levy. Kauheen tärkee levy, mun henkinen ja musiikillinen kehityskaari käydään läpi. Ei aateltu tehdä tietynlaista levyä, vaan kaikki tuli tavallaan vahingossa”

-”Se ei silti kuulosta palasina olevalta jutulta. Nyt se kolahtaa kybällä, ehkä sitten kuukauden kuluttua… ” Sipe heittää.

-”Kaikki biisit on tehty sydämellä ja lämmöllä.”, toteaa Tuukka.

-”Uusista bändeistä Shampoo on paras! Ne päihittää jopa Green Daynkin. Ramones Kari Peitsamo, Leevi & Leevings ja Status Quo on kanssa hyviä”, Sipe kertoo vaikuttajista.

-”Tää saattaa kuullostaa tylyltä, mutta kaikkein eniten ihailen itseäni, diggailen omia juttujani. Mutta kyllä Shampoo kolahtaa täysillä mullekin – ja East 17 on kanssa hyvä. Misfitsissä on tyyliä, jos pystyiskin niitten enegialla tekeen juttuja. R.E.M. on varsinkin viimeaikoina vaikuttanut, niin kurinalaista näppäilyä mä ihailen.”, Toni jatkaa.

-”Doors on ykkössuosikki, Nine Inch Nailsin keulahahmo ja Stipe on idoleja kanssa. Niin ja Tehosekittimen Arska on ihan ehdoton.”, Tuukka luettelee. Tästä alkaa sitten viidentoista minuutin mittainen Arskan ylistäminen, jossa ei adjektiivejä säästellä.

-”Heinola on ankee paikka. Onhan siellä bändejä, mutta ne vaan nyhjää. Ankeeta ja vaatimatonta touhua. Toisaalta se Sahan piiri tekee musaa meko paljon. Teatteritoiminta on Heinolassa vilkasta. Siellä on paljon tekoboheemeja tyyppejä. Tuukka on paljon enemmän boheemi kuin ne keinoboheemit.”, Sipe kertoo.

-”Meistä jokainen on vene! Meille veneet on kauheen tärkeitä. Vene on paljon enemmän kuin mitä se on. Se ei ole täysin konkreettinen asia”, Toni filosofoi.

-”Jos Apulanta olisi televisio-ohjelma, niin se olisi Beverly Hills – varsinkin alkuaikojen Beverly Hills. Tai sitten Beavis & Butthead – tai ainakin sen ’heh heh heh’. Tuukka on kyllä enemmän Simpsonit ja Ajankohtainen Kakkonen”, Toni jatkaa pohtimista.

Jukka Junttila

Tuttu TV:stä

Yläasteella perustettiin gospelbändejä, koska sellaiset saivat käyttää ilmaiseksi seurakunnan soittovehkeitä. Sitten ne bändit soittivat yläasteen juhlasalissa, ja niiden laulut kuullostivat ihan samalta kuin Apulannan Lupasit mulle. Samaan aikaan diggailtiin monia punkbändejä (mm. Ratsia), joiden laulut kuullostivat ihan samalta kuin Apulannan Ei Ne Voi Sua Määrätä. Nykyään kuunnellaan ahkerasti Karkkiautomaattia, jonka laulut kuullostavat ihan samalta kuin Apulannan Ei Jaksa Naurattaa ja eroottisilla aah-huokauksilla varustettu Sellainen Tyttö (aah…). Karkkiautomaatti tuleekin olemaan Apulannan ikuinen rasite. Vielä vanhainkodissakin Sipelle ja kumppaneille tullaan sanomaan, että teittehän te 90-luvulla ihan näppärää ja sympaattista poppia, mutta Karkkiautomaatti oli kuitenkin aina teitä muutaman askeleen edellä. Te olitte korvike samoin kuin kessu ja pettuleipä aikoinaan.

Harri Hiirikoski, Jungle 3/94

3/5

Tuttu TV:stä

Vaikka cd:n kannattaja olenkin, kasan ainoa vinyylisingle lämmittää kummasti. Apulanta kirmailee rockpopin kukkaiskentällä nuoruuden innolla ja on lähes yhtä sympaattinen kuin hengenheimolaisensa Karkkiautomaatti. Sellainen tyttö (aah…) on oiva riemastuspoppis, jossa taustaneidit Jonna&Anniina hehkuttavat nätisti biisin sulkeisiin merkityn osan. Reuhausten ohella neljän biisin ep tarjoaa vaikuttavan balladin Lupasit mulle. Hyvä hyvä.

Jukka Väänänen, Rumba 15/94

Soundi 1/94

On siistiä soittaa Apulannassa!

Heinolasta tuleva Apulanta muuttui reipas kuukausi sitten kolmimiehiseksi, kun bändin toinen kitaristi ja laulaja Antti ei enää viihtynyt yhtyeessä. Apulanta sanoo, että tuo vaikuttaa yhtyeen soundiin mutta ei kimppahenkeen. Antin räkäisyys ja raivo jäivät pois, itse musiikki tulee esille paremmin.

Apulanta purkittaa parhaillaan ensimmäistä albumiaan, joka ilmestyy jo jouluksi. Viimeksihän Apulannalta ilmestyi EP Tuttu TV:stä, jolta kaikuu selvä Ramones-innostus. Bändissä soittavat Toni, Sipe ja Tuukka myöntävätkin, että Ramones kolahtaa aina kybällä, mutta muuten suomalainen rokki on aika sikahyvää, etenkin Kari Peitsamo ja Leevi & The Leavings. Varsinainen punk-tausta löytyy vain rumpali Sipeltä, joka myöntaa sen olleen pitkälti murrosiän kriisiä.

– Mä kuuntelen kaikkea ja kaikesta voi ottaa vaikutteita, kitaristi-laulaja Toni sanoo.

– Esimerkiksi Simon & Garfunkelin jutut ovat viime aikoina kolahtaneet täysillä. Niihin kun laittaisi vielä särökitaran päälle ja nopeuttaisi komppia, saisi tosi siistejä versiöitä. Myös Kississä ja glam-rockissa on hohtoa.

Apulanta oli aikoinaan HC-piirien suosiossa, mutta bändin mukaan kyseinen jengi vihaa nykyään Apulannan tuotoksia. Lavan edessä parveilevat pojat ovatkin vaihtuneet tyttöihin.

-Punkkaritytöt on ihan jees kuten myös sellaiset alternative-tytöt, vaihtoehtoistytöt. Niillä on hameet päällä, punainen tukka jossa jakaus keskellä ja helyjä kaulassa. Sellaisia tyttöjä, mutta ne on tosi siistejä. Jossain paikoissa näkyy enemmänkin punkkariyleisöä, mutta yleensä jengi koostuu tavallisista teineistä, alternative-tyypeistä ja skeittaaja-pojista.

– Tytöt on kivoja. Viime viikolla me mentiin heinolalaiseen kahvilaan. Oli siistiä kävellä sinne kun siellä oli kaupungin omia tyttöjä ja heti kaikki kääntyi katsomaan. Mutta kukaan ei Heinolassa halua ilmaista meille, että me oltaisiin staroja. Eihän me tietysti ollakaan, mutta kännipäissän vappuna kaikki lätki koko ajan selkään että mitä Apulannat. Mutta se kahvilaan meno oli siistiä. Me istuttiin pöytään, alettiin keskustella uuden levyn raitakaavioista ja tytöt tuijotti.

– Minusta olisi saakelin siistiä kävellä lavalle, jonka edessä ihmiset huutaisi mun nimeä ja ottaisi valokuvia. Mä nauttisin siitä tosi paljo. Ja on siisti fiilis kävellä jossain ja ajatella, että tuokin tyyppi tunnisti minut. Ehkä se on kuvittelua, mutta toisaalta ehkä se ei ole pelkkää haavemaailmaa. Kyllä on siistiä olla bändissä!

– Nykyään on vain sellainen trendi että pitää esittää vaatimatonta. Se on aika ikävä juttu.

Apulannan maine on kasvanut sen verran viime aikoina, että muutamat suuretkin levy-yhtiöt ovat osoittaneet kiinnostusta sitä kohtaan. Apulanta aikoo kuitenkin pysytellä Levy-yhtiön kelkassa. Sen homma on kuulemma siisti, siellä tehdään asiat sydämellä ja yhteis- henki on valtavan hyvä. Kaikki tukevat toisiaan.

-Levy-yhtiö herättää tietyissä ihmisissä hilpeyttä, mutta ei saisi ottaa asioita niin tiukkapipoisesti. Mutta vakavasti se yhtiö pitäisi kuitenkin ottaa, koska Levy-yhtiön bändit on sellaisia jotka kolahtaa ihmisille tällä hetkellä. Ja Levy-yhtiöllä jokainen levy on senhetkisen huomion keskipiste, sen eteen tehdään kaikki. Soitellaan ympäriinsä, valvotaan öitä, stressataan ja nauretaankin. Ja asiat tehdään bändin näkökulmasta. Tarkoitus ei ole kerätä rahaa.

Kun Apulannalle huomauttaa, että yhtyeen nimi karsii ehkä osan kuulijoista, kundit myöntävät asian. Toisaalta Apulanta on bändin mukaan niin köhö nimi, että se jää helposti mieleen.

-Ei nimestä enää raaski luopua, se on jo niin rakas lapsi. Sellainen ruma kakara mutta silti siitä diggaa. Onhan tavallaan siistiä, jos bändin nimi on Apulanta ja lavan eteen tulee lauma nättejä tyttöjä huutamaan sitä. Se edustaa tiettyä mitä väliä -asennetta. Ja miltä se nyt kuulostaisi jos Neljä Ruusua vaihtaisi nimensä Mahonkipöydäksi?

Apulannan hommia rajoittaa se, että kitaristilaulaja Toni on tällä hetkellä armeijassa. Miehen sanoituksetkin ovat muuttuneet harmaammiksi. Kun viettää yönsä peltihäkissä ja herää keskellä yötä, pihalampun valossa näkyy miten kaksitoista jätkää piereskelee ympärillä. Ei siitä kovin valoisia sanoituksia irtoa. Ja tietty tukan menetys vitutti, mutta kyllä se vuodessa kasvaa takaisin.

-Mä haluan tehdä biisejä, joista ihminen pystyy löytämään itsensä. Tuttu TV:stä EP:n avausraita on Sellainen tyttö, ja kyllähän jokainen on kävellyt kadulla ja nähnyt sellaisen jumalaisen otuksen tulevan vastaan. Kun se katsoo silmiin, niin kyllä kaikki tietää millainen fiilis siitä tulee.

– On siistiä kun kuulija tajuaa että mä en olekaan yksin, nuokin tuntevat samoin. En mä pysty samaistumaan CMX:n Yrjänään. En tiedä miltä tuntuu ”lämmitellä käsiä palaneiden kotien tuhkassa”. Toisaalta on hienoa jos tekee jotain sellaista, mistä muut ei tajua mitään. Meillä on muuten kahdet Terveiden Käsien Läjän tekemät sanat. Me ei olla sävelletty niitä, koska me ei saatu tarpeeksi munaa sävellyksiin. Läjän sanat on nyt Sipen huoneessa ja niitä on välillä kiva tsekata ja ihailla. Ne biisit on Punainen Helvetti ja Kuminahka piiska.

– Joo, terveiset Läjälle! Sä olet kyllä idoli. Meidän musiikkihan ei muistuta paljoa Terveiden Käsien musiikkia. Kuitenkin se meininki… Vaikka me tekisimme tulevaisuudessa kuinka pilvenhattaran päällä leijailevaa New Kidsiä, silti meidän meininki tulee aina olemaan sama. Me kustaan edelleenkin linja-autopysäkin katolta. Meillä on aina ollut tosi tylyjä ja häiriintyneitä juttuja. Ja elämästä saa onnen irti kun keikkamatkoilla tekee kaikkea tosi tyylikästä.

– Joo! Bändissä on siistiä olla.

Juho Juntunen

Sellainen poika(aah…) 94

Sinne Missä Sipe On

(Tämä haastattelu on sellainen poika (aah…) -lehdestä, jonka Lahtelainen Jenny on tehnyt joskus Attackin ilmestyttyä. Lehden levikki oli varmaan jotain 25kpl.)

1. Kerro nyt ekaks vaikket mitä sulle kuuluu?

- Kiide tosi nastaa.

2. Sähän oot nyt lukios vai mitä? Mitäs aijjot tehä lukion jälkeen? Et
kai vaa muuttaa Heinolasta pois?

- Oon joo. En aio muuttaa pois ja lukion jälkeen mä vaan rokkaan.

3. Ootko muuten hyvä koulussa? Nii, ja marssitko silloin vähä aikaa
sitte itsenäisten lukioiden puolesta ( siis sielä Heinolas )?

- En oikeen. Musa on ainut 10. En marssinut, koska mun mielestä toi
koko mielenosoitus-touhu oli ihan hölmöä. Mitä järkeä on marssia
lukioiden itsenäisyyden puolesta, kun yhdistämisestä olisi vain
rutkasti hyötyä. Toi mielenosoitus on vaan yleinen trendi, jossa on
mukamas coolia olla mukana.

4. Jossain Apis-haastixess oli ettsä oot ainoo kellon varsinainen
punk-tausta... Mitässe tarkottaa? Sillonko ( eli milloin ) rummuttelu
alko? Osaatko soittaa muit soittimii?

-No ainakin mul oli keesi 3 vuotta sitten ja mun hiukset on ollu
ainaski 100:n eri väriset. Mua ei oo ikinä kiinnostanu mitä muut
ajattelee ja se on tietyllälailla tosi punkkia. Rummuttelu alko
silloin kuin Apiskin eli 4 ja puol vuotta sitten. Joo, bassoa, kitaraa
ja vähän pianoa.

5. Minkälaisen hatun pistät päähän ku ulkona on -25 astetta?

- Mustan tai pinkin pipon.

6. Mitäs mieltä oot muuten Juustopäistä? Onko susta reiluu niitten
faneja kohtaan ( joitten luulis olevan jotai teinityttöi ) et ne sanoo
pelkäävänsä että niistä tulee joku pikkutyttöjen lempibändi ja et
niistä on hirveetä ku lavan eessä kirkuu pari vuotta nuorempia
tyttöjä. Ei varmaan tunnu niistä tytöistä kivalta. Toivottavasti
sullei oo mitää komplexei ton asian suhteen ku teilläki on aika
reippaasti näitä teinityttö-faneja...?

- Mukavia tyyppejä. Ei oo varmaan kivaa tyttöfaneista, mutta tuskin
lavan reuna täyttyy tytöistä pitkään, jos haastatteluissa sanotaan
että se on hirveetä. Ei oo kompleksii, miks soittais bändissä ellei
suosio ois kivaa?

7. Faneiletko itse ikinä minkään bändin lavan edessä?

- Faneilen. Se on nastaa.

8. Onks Heinolan McDonaldsis hyvää ruokaa? Nii ja onks Kokkalammit
hyvä paikka?

- On/on. Mistä tiesit Kokkalammen? ( Katoin kartasta t: Jenny )

9. Mitkä asiat saa sut onnellisiks, ja mitkä surulliseks? Itketkö usein?

- Mä tuun onnelliseksi arkisista pikkuasioista. Vaikka kun kuuntelee
jonkun hyvän biisin. Mä tuun surulliseksi harvoin. Ainakin silloin jos
joku läheinen pettää mut. En itke usein . Joskus harvoin ihan ilman
mitään syytä.

10. Nii, ja muuten ku sähän oot kai menos armeijaa ni eikö yhtään
harmita ku tukka leikataan pois?

- Harmittaa.

11. Monta Ramones-paitaa sullon?

- Viisi.

12. Kaunein väri?

- Musta ja vaaleanpunainen.

13. Paras biisi minkä olet kuullut?

- Puff the magic dragon.

14. Kumpi on komeempi, Tuukka vai Toni?

- Kumpikin. Tonin huulessa on eksoottinen hely. Se korostaa Tonin
orimbliyteettiä.

15. Mitä teet 30:n vuoden päästä?

- Kuuntelen Ramonesia ja Beatlesia ja opetan lapsille kuinka käy
rock'n roll.

16. Mistä näit viime yönä unta?

- Autokoulusta

17. Tykkäätkö juoda viinaa?

- Joo, jos olen sisällä lämpimässä hyvässä seurassa.

18. Parasta Heinolassa?

- Apulanta ja kaveripiiri.

19. Sinulle rakkain ihminen? ( Tai eläin tai joku muu... )

- Mutsi, iskä, Sepi, Reede + pari muuta tosi coolia. Fanit on
tavallaan älytön energian lähde. Ne ovat tosi rakkaita.

20. Kai sullon vielä ne röllikortit?

- Joo. Ne on mulla ainiaan.

Loppukommentit + terveiset faneille?

- Varokaa, sillä me ollaan tultu jäädäksemme.

Terveiset faneille.

Lähettänyt: Jenny

Itä-Häme 9/93

Punkkari ei irroita käsiä

Apulanta on Heinolan maalaiskunnassa toimiva punk-bändi, jonka näkemykset ovat saavuttaneet jo ainakin maakunnallista mainetta. Apulanta kapinoi poliitikkojen itsekkyyttä ja systeemiä vastaan, mutta kapina ei ole murrosikäisiin usein tarpeettomastikin liitettyä keskikaljakapinaa. Apulanta ei lyö, ei juo, ei polta, mutta laululla se sivaltaa kuvainnollisesti käden irti ”tyypeiltä, jotka ahdistavat.”

Apulannan tunnetuin biisi on ”Irroitetaan käsi”. Kun yhtye esiintyi vappuna vihreiden vaalitilaisuudessa, eivät järjestäjät kestäneet laulun sanoitusta. Laulajalta vedettiin piuhat irti.

– Siinä laulussa lauletaan, että ”irroitetaan käsi” joltakin tyypiltä. Tyypit vaihtelee aina sen mukaan, kuka sattuu ahdistamaan milloinkin.

Vappuna Apulantaa ahdisti eniten kaupunginjohtaja Jarkko Paronen. Tämä oli paikallispoliitikoille liikaa.

– Niille ei ilmeisesti saa sanoa mitään negatiivista, kommentoi Apulanta vappuepisodia.

Vaikka käden irroittamiseen kehoittaminen saattaa tuntua järkyttävältä, on muistettava, että punk-kulttuuriin kuuluu olennaisesti musta huumori, ja ennenkaikkea väkivallattomuus. Apulanta on ehdottomasti väkivallaton ja sen lisäksi myös täysin raitis bändi.

New Yorkista Apulantaan

Apulannassa soittavat 15 – 18 vuotiaat Antti (kitara, laulu), Sipe (rummut, laulu), Mandy (basso, pasuuna(!), laulu) ja Toni (kitara, laulu). Toni, Sipe ja Antti ovat soittaneet yhdessä pari vuotta.

Mandy on Heinolassa vaihto-oppilaana. Hän on kotoisin New Yorkista. On melkoinen elämänmuutos tulla Isosta Omenasta Heinolaan ja vielä Apulantaan?

– Kyllä, mutta hyvä muutos, nauraa Mandy, joka on ollut yhdeksän kuukautta Suomessa ja kahdeksan kuukautta Apulannassa.

– Mandy ei alunperin osannut soittaa lainkaan bassoa, mutta nyt hän on oppinut tosi hyväksi basistiksi, kehuvat pojat.

Apinoa murhe Apulannalla on se, että Mandyn vaihto-oppilasvuosi on päättymässä. Mandy on kuitenkin luvannut jäädä, jos bändi voittaa valtakunnallisen nuorison taidetapahtuman tänä viikonloppuna.

Apulanta harjoittelee Sahan päiväkodilla omassa kämpässään. Maalaiskunnan nuorisotoimen suhtautuminen saa bändiltä kiitoksia. Nuorisosihteeri Heli Warrolle ja hänen miehelleen Stidille Apulanta sanoo olevansa paljon velkaa.

Punk on hauskaa

Kun punk oli Suomessakin massailmiö 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa, eivät Apulannan jäsenet unelmoineet juuri muusta kuin bonapurkillisesta. Apulanta on kuitenkin kaivanut reippaan punk-hengen uudestaan esiin. Vaikuttajia ovat Tehosekoitin, Pelle Miljoona, Kollaa Kestää, Misfits ja Terveet Kädet.

– Hauskuus on tässä hommassa meille a ja o. Punk-biiseissä on iloinen melodia ja niitä on keikoilla helppo soittaa. Ei tarvitse olla otsa rypyssä. Ja kuitenkin punkissa on sanomaa.

Apulannalle punkin sanoma on rakkautta ja anarkiaa. Rakkaus on ikuinen aihe ja nykyajassa on paljon tilaa anarkialle poliitikkoja ja systeemiä vastaan.

– Vaikka me emme olekaan soittotouhun kanssa kovin vakavia, sanoitukset tehdään tosissaan. Tänä ainana on aiheita, mistä laulaa.

Omia biisejä Apulannalla on ”ihan sikana”. Bändi julkaisee kesällä omakustanne-EP:n. Lisäksi Apulanta on mukana Lahden alueen punk-bändien kokooma-EP:llä joka julkaistaan myös kesällä.

Apulannan meininki on arvostettu virallisestikin korkealle. Bändi on mukana viikonloppuna valtakunnallisessa Nuorison Taidetapahtumassa. Nuorille muusikoille voi olla tilaa Suomen rock-bisneksessä.

– En usko, että tästä ikinä mitään ammattia kuitenkaan tulee. Korkeintaan käydään vanhempana töiden jälkeen soittelemassa, arvelee Sipe.

– Jos nykyinen meininki tässä maassa jatkuu, meistä tulee todennäköisesti kokopäivätoimisia työttömiä muusikoita, ennustaa puolestaan Toni.

Markku Parkkonen

Lähettänyt: Yksityiset arkistot

Nimeämätön 8/93

Taidetapahtumaan kaivattiin enemmän soittamisen iloa

(Isossa kuvassa Toni ja Antti ja Mandy lavalla, tekstinä: Tuomaristo noteerasi Apulannan yhtyeeksi, jolla oli sävellyksissään tuoreita ideoita. Esiintymisessäkin oli reipasta menoa.

Heinolan talousalueen taidetapahtuma vietiin lauantaina kunniakkaasti läpi Kymenkartanon koululla.

Apulannalla uusia ideoita

Viidestä rock-yhtyeestä pääsi jatkoon Apulanta Heinolan maalaiskunnasta. Tuomaristo luonnehti Apulantaa yhtyeistä ainoaksi, jolla oli omissa sävellyksissään tuoreita ideoita.

Apulannan esiintymisessä paistoi selvästi soittamisen ja laulamisen ilo. Esiintymisessä ei ollut jälkeäkään siitä ilmeettömyydestä, joka vaivasi muita yhtyeitä.

Tuomariston mukaan kantaaottavuus ja rockin olemus tulivat Apulannan soitossa hyvin esiin.

Voitokkaan yhtyeen muodostavat Sipe, Antti ja Toni. Jenkkivahvistusta yhtye on saanut lyseonmäen koululla opiskelevasta vaihto-oppilaasta Mandysta.

Nimetön 7/93

Bändit jyräsivät jäähallissa

Torstain bändikatselmuksen suunniteltu esityspaikka oli Rantapuisto. Monien harmiksi konsertti siirrettiin jäähalliin huonon sään vuoksi. Mukana oli heavy- ja punkbändejä sekä Lahdesta että Heinolasta, mm. Inferno, Tehosekoitin, Aivoverenkiertohäiriö, ja suurta suosiota saavuttanut Apulanta. Musiikki ei kuitenkaan temmannut mukaansa koko yleisöä, jota oli kerääntynyt runsaasti jäähalliin.

Mielipiteet jakaantuivat kahtia. Yleisesti ottaen pojat pitivät konserttia hyvänä ideana ja heidän mielestään suurin osa bändeistä soitti ”kelpo kamaa”. Tytöt olisivat mieluummin kuunnelleet kevyempää musiikkia ”turhanpäiväisen ränkytyksen” sijaan.

Apulantaa odotettiin innokkaasti, ja moni oli saapunut paikalle kuullakseen vain sen soittavan. Osa tuli jäähallille uteliaisuuttaan ja tapaamaan kavereita. Musiikkia pidettiin tälliön sivuseikkana. Bändeille tilaisuus antoi mahdollisuuden saada esiintymiskokemusta ja julkisuutta.

 

Lähettänyt: Yksityiset arkistot

Nimetön 93

Ympäristökasvatuksen palkinto Niemelän koululle

(kuvassa Toni ja Mandy, kuvatekstinä: Apulanta ja suvinen veisuu)

… lasten sirkusesitys jouduttiin aloittamaan uudestaan, kun esityksen taustamusiikki lakkasi.

Rytmiorkesteri Apulanta sitä vastoin oli kovastikin lasten ja nuorten mieleen. Ääntä ryhmä ainakin sai aikaan, sähkön avulla. Teemaviikon henkeen olisi kuitenkin sopinut paremmin kanankakkakvartetti, sillä väkilannoitteet ovat ympäristölle vain haitaksi.

Teemaviikko päättyi suvivirteen. Se ei koululaisia enää sytyttänyt, säestäjäkin oli hukassa.

Lähettänyt: Yksityiset arkistot

Itä-Häme 93

Mikä ihmeen Apulanta?

13-vuotias tyttäreni hihkui innoissaan nähdessään Apulanta-bändin kaverit Itä-Hämeessä. Tyttö kehui, kuinka pojat ovat iiihania, johon minä ihmettelin, että miten ne tuollaisen mauttoman nimen ovat ottaneet.

Silloin tyttäreni alkoi kirkumaan: ”Aina sä saarnaat mulle tupakasta ja kaljasta, sä et ymmärrä mitään. Niistä kukaan ei tupakoi, kukaan ei juo kaljaa ja ne käy Lahdessa huumeenvastustuskonserteissa soittamassa, ja sit sä haukut niitten nimee.”

Silloin oivallus tuli salamaniskun tavoin. Apulanta nuorisolle, todellakin. Oivallinen nimi! Jos Apulannan esimerkki toimii näin tehokkaasti, niin eikö se olekin apulantaa nuorison kasvulle? Voiko parempaa apulantaa nuorison kasvua ajatellen ollakaan?

Pitäkää vain nimenne Apulanta. Toivon joskus kuulevani musiikkianne jossakin, jota myös tyttäreni ylisti kovasti. Jatkakaa samaan malliin.

Apulanta-fanin äiti,
fani nyt itsekin
Halli

Lähettänyt: Yksityiset arkistot