Kiertue pakettiin ja suorilta studioon

Vuosi 2011 tarjosi meille 101 keikkaa, lukuisia pahvikahveja, useita radio-ohjattavien hautajaisia, uusia ystäviä, lämpimiä rakkauden hetkiä ja ennen kaikkea päivittäin toistuvia tunteita siitä, että olemme täsmälleen oikeissa hommissa. On itse asiassa melko hämmentävää, että yli sadasta vedosta huolimatta orkesteri ei tuntunut toistavan itseään edes yhtä ainutta kertaa tai vajoavan missään vaiheessa leipäännyttävään rutinoitumisen kierteeseen. Tästä kuuluu kiittää teitä, sillä kuten aina; loppujen lopuksi te teitte nämäkin keikat.

Kiitos siitä, että tulette illasta toiseen katsomaan elämäntyötämme livenä ja annatte illasta toiseen sille tarkoituksen.

Ohessa otoksia syyskiertueeltamme, josta emme ehtineet pitämään päiväkirjaa kuten teimme kevään ja kesän osalta. Syy siihen oli kunnianhimoinen tavoitteemme viimeistellä tuleva albumimme kyseisen rundin ohessa, jota varten vietimmekin paljon aikaa studiossa keikkojen välipäivinä, mutta aikataulut paukkuivat tälläkin kertaa. Äänitettävää jäi vielä sen verran, että menemme heti huomisaamusta studiopuuhiin ja työstämme lättyä jouluun asti. Ainakin luulisi soiton kulkevan moisen keikkamäärän jälkeen. Itse asiassa olen todella innoissani tulevasta julkaisusta, enkä malta odottaa kuulla sitä valmiina. On kuitenkin kulunut jo 3 vuotta siitä, kun on saanut luukuttaa uutta albumia autostereoissa ja sitä hetkeä on jo alkanut kaipaamaan.

Emme toivota vielä hyvää ja lämmintä joulua, sillä toivomme kovasti saavamme aikaiseksi lähettää vielä joitakin terveisiä sieltä studion nurkista, kunhan saamme kamat pydeen ja muutamat veisut taltioitua.

Kiitos tästä vuodesta ja olkaa itsestänne ylpeitä, olettehan maailman paras yleisö.

-Sipe.

Kuvagalleria

Jätä kommentti