Iisalmi 17.1.1998

Olvihalli, yleisöä 1090 henkeä

Kuopiosta lähdettiin puolenpäivän aikaan kohti Iisalmea. Onneksi ajomatka ei ollut pitkä – vain reilut 80 km. Päästyämme Iisalmelle keikkapaikalle huomasimme kauhuksemme, että lava oli ainoastaan kaksi metriä syvä ja näinollen aluksi meidän piti rakentaa pöydistä lavaa isommaksi. Kamat tulivat kohtalaisen tottuneesti sisälle ja pystytyskään ei enää kestänyt kovin pitkään. Rasmuksilla oli Playstation mukana ja koko ilta meni sitten sitä pelatessa. Ainoastaan pienimuotoinen ruokailutauko pidettiin. Against it all alotteli illan omalla setillään, jonka jälkeen Rasmus heitti oman energisen settinsä ja illan päätimme sitten me.

Tällä keikalla tekniikkaryhmämme kämmäili sen verran, että he onnistuivat tiputtamaan skannerin (Martin 508) maahan. Tämä maahansyöksy koitui sen skannerin kohtaloksi, joten liikkuvia valoja ei meidän keikalla sitten ollutkaan. Tämä kyllä hiukan alensi shown tasoa, mutta vahinkojahan sattuu aina silloin tällöin. Yleisöä oli riittämiin ja mukavaa oli.

Kamat kasaan ja matka kohti Lahtea. Kello oli neljä kun pääsimme lähtemään Iisalmesta ja kello kymmenen olimme perillä Lahdessa, joten yö meni täysin matkustaessa ja kyllä väsytti kun vihdoin viimein pääsi kotiin.

Kuopio 16.1.1998

Kuopion musiikkikeskus, yleisöä 1205 henkeä

Kello kymmeneksi oli sovittu lähtö kohti Kuopiota ja edessä oli kolmen tunnin ajomatka. Lähtö tosin myöhästyi noin tunnilla erinäisten inhimillisten syiden takia, mutta se ei haitannut, sillä meillä oli runsaasti vielä aikaa. Matka meni kohtalaisen kivuttomasti jutellen edellispäivän keikkatunnelmista ja juurikaan mitään kummallisempaa ei sitten tapahtunutkaan.

Kello oli jotain kaksi kun saavuimme Kuopion musiikkikeskuksen eteen. Ensireaktiot keikkapaikasta olivat hyvin sekavat, sillä kyseessä oli oikea konserttisali. Sali oli todella iso, auditoriomaisesti rakennettu ja täynnä penkkirivejä. Tilaisuuden järjestäjä toivoikin, että ihmiset malttaisivat istua koko konsertin ajan paikoillaan. Meitä epäilytti, että näinköhän yleisö malttaa noudattaa näitä annettuja sääntöjä ja istua kiltisti paikoillaan.

Tämän alkuihmettelyn jälkeen olikin edessä roudaaminen ja kamojen pystytys, joka kesti yllättävän kauan. Tosin se selittyy sillä, että kyseessä oli PA-setin neitsytkeikka eikä tiettyä rutiinia ollut vielä päässyt syntymään. Kamojen pystytys ja soundcheck kestivätkin melkein kuusi tuntia. Tosin työteho olikin kohtalaisen löysä, sillä olihan meillä aikaa. Vaikka aikaa olikin, konsertin alku myöhästyi noin tunnilla. Tämä oli kyllä täysin meidän syytämme. Kahdeksalta sitten ovet aukesivat ja yleisö pääsi sisään. Ja toden totta yleisö hakeutui omille numeroiduille paikoilleen ja alkoi odotella illan ensimmäistä orkesteria, joka oli mainio Against it all.

Tämä Kiuruvedeltä kotoisin oleva HC/skeittipunk ryhmä olikin todella hyvä ja kannattaa jatkossakin yrittää bongata jos he sattuvat esiintymään lähellä sinua. Suosittelen lämpimästi, sillä tätä parempaa skeittimusaa Suomen maasta ei löydykään.

Against it allin aikana yleisö malttoi istua järjästäjän mieliksi paikoillaan. Vasta Rasmuksen kehoittaessa yleisöä hivuttautumaan lavan läheisyyteen yleisö teki työtä käskettyä ja hylkäsi istumapaikkansa vallaten konserttisalin etuosan. Rasmus veti hyvän keikan.

Sitten olikin meidän vuoro. Keikkahan meni hyvin ja yleisö diggasi ja olimme itsekin tyytyväisiä illan esiintymiseen. Sitten yleisö pihalle ja kamat kasaan. Kamoja purkaessa huomasimme bassoelementtien hajonneen keikan aikana ja meille tuli hätä, että mitenkäs huomenna soitto onnistuu ilman näitä tarvittavia elementtejä. Mutta onneksi neuvokas äänimiehemme Juho sai lainattua jostakin uudet kaapit seuraavalle keikalle.

Se täytyy sanoa, että Kuopion musiikkikeskuksessa on ehkä Suomen parhaat keikkajärjestäjät, sillä ensimmäistä kertaa meistä tuntui siltä, että meitä kohdeltiin oikeina ihmisinä, eikä sellaisina joilla ei ole mitään väliä.

Sitten olikin aika nauttia ansaitusta levosta ja kohdata taas uuden päivän haasteet.

Singlet 1993-1997

Kukkoja, matoja ja jyviä

Singlet 1993-1997 esittelee Apulannan matkan amatööreistä ammattilaisiksi, puknkpoppareista grungerokkareiksi ja tunkion kylkeä myöten sen huippua asuttavaksi rockkukoksi. Kahden ensimmäisen (ja pirun harvinaisen) vinyylieepeen biisit sekä kaiken muunkin ei-täysmittaisilla levyillä olevan materiaalin sisältävä kooste toimii paremmin ja perustellummin kuin parhaallakaan mahdollisella tavalla kasattu hittikokoelma voisi toimia: oikeasti mielenkiintoinen ja vilpittömästi viihdyttävä.

Ero Levy-yhtiön 1993 -nimiselle koosteelle (kahdessa tunnissa) tehdyn epävireisen Miks ei uni tuu? -kappaleen ja Mikä ihmeen Apulanta? -ep:n välillä on huima, vaikka vielä silläkin ote soittoon on hieman huojuvanlainen. Biisit ja asenne tuovat mieleen sen ”oikean” punkaikakauden sympaattisimmat tekijät Kollaa kestäästä lapsenkenkäiseen Pelle Miljoonaan: kaikki ahdistaa, yleisvituttaa ja antakaa mun olla. Ihan oikeasti vitsikäs Irroitetaan käsi nappaa puolessa minuutissa handun niin Esko Aholta ja Heikki Haavistolta kuin talonmieheltä ja kunnanisiltäkin.

Split-ep:llä Tehosekoitin-coverit Se johtuu geeneistä ja Ohi on kielivät soiton varmistumisesta ja Tuttu TV:stä -ep:n myötä myös soundit asettuvan kohdalleen, mutta biisit ovat aika tasapaksua ja ponnetonta popsoosia, vaikka vauhtia kyllä piisaa.

Käänteen Apulannan uralle tehnyt Hajonnut ep on jo useampaa luokkaa paremmasta maailmasta, ellei täydellinen. Apulannan Smells like teen spirit eli Mitä kuuluu ei näin yli sadannella kuulemallakaan ole menettänyt tehostaan sitten piiruakaan, myös Poistuisitko mun elämästäni on vahva, S.S.-kerho musertavan melankolismelodinen ja englanniksi laulettu Veritahratkin ehtaa ykköslaatua.

Anna mulle piiskaa -singlelle piilotettu livemättöversio kappaleestaKymmenen ylöspäin on silkkaa Sex Pistolsia poplaulannalla. Mitä vaan -singlen ”b-puoli” Jyvät on yksi Apiksen ehdottomasti parhaista biiseistä ikinä, ska-rytmeistä riisuttu sairaan raaka ja tiukka veli Mato -biisille. Mato-singlen taakse jemmatut akustiset demoviisut taas ovat roskaa ja Liikaa -singlen täyteraita Ei tänään ihan ok balladi. Että näin.

Markku Halme, Rumba 2/98

8/10

Tavastia Helsinki

Entiset teinitähdet

Rasmus ja Apulanta antavat yhteisellä kiertueellaan puit paut niille, jotka ovat yrittäneet kylvää riitaa näiden kahden bändin välille. Illan saldo oli selkeä osoitus siitä, miten erilaisissa maailmoissa bändit liikkuvat ja siitä, että teinileimoja saa alkaa pyyhkiä pois. Lavalla tykitti kaksi ammattimaista bändiä.

Apulannan keikkakevään tahdittajana toimii vastatullut kokoelmalevy. Uskonpuutetta, traumoja vai mitä lie on silti leijunut ilmassa, kun viime lausunnoissaan bändi on pelännyt karmean kriitikon ahdistavan nimenomaan Tavastia-klubin yleisön joukossa. Luulisi, ettei Apiksilla ole enää mitään pelättävää, kun paikkaa kärkikastissa puolustaa jatkuva menestys. Ja onhan Apulannalla jo sen verran näköä ja kokoa, että ekan kokoelman julkaiseminen tuntuu oikeutetulta vedolta seuraavaa levyä odotellessa.

Illan biisilista liikuikin juuri tuon singlekavalkadin puitteissa. Oli piristävää kuulla Apulannan oudompiakin biisejä, sellaisia kuin toiselta ep:ltä (Mikä ihmeen Apulanta?) kotoisin oleva Ei jaksa naurattaa. Tällä tavoin vanhempi raita saa uusiokäyttöä ja näyttää puraisevan siinä missä ne kovimmat hititkin. Myös Silti onnellinen ja PVC-unelmia ovat edelleen loistoviisuja.

Varhaisemman tuotannon suoran rehellisestä punkmentaliteetista voi huomata kehityskaaren hienovireisempään ja kypsempään rockiin, joka silti osaa riipiä ja puhutella rujon Apismaisesti – tällaisena palana kuultiin mm. Paha asia. Pelkän vieraantumisesta ja ulkopuolisuudesta mättämisen lisäksi Apulanta osaa onneksi herkistellä ja relatakin. Oiva Mato pisti porukan oikein kunnolla pomppimaan.

Tänä iltana Apulannan ilmaisu oli varsin vähäeleistä ja riisuttua, varsinkin kun Toni heilui lopuksi ilman housuja. Meno oli siis tiukkaa loppuun asti.

Essi Sarpo, Rumba 2/98

Helsinki 15.1.1998

Tavastia-klubi, yleisöä 650 henkeä

Tavastia on meille ehkä huonoin mahdollinen paikka soittaa varsinkin nyt, kun emme olleet soittaneet yhdessä neljään kuukauteen. Yllättävää kyllä, hyvin se sitten loppujen lopuksi meni ja tämän jälkeen voimme luottavaisin mielin lähteä kiertämään Suomea.

Koko torstai oli yhtä sähläystä ja kiirettä. Heti aamusta oli useita eri promootiotilaisuuksia, joissa piti mainostaa uutta levyä ja tätä tulevaa kiertuetta. Sitten oli muutama haastattelu ja muutama palaveri, joissa kaikissa joutui puhumaan tästä samasta asiasta eli uudesta levystä ja kiertueesta.

Tavastialle päästiin vasta seitsemän aikaan. Tekniikka olikin jo paikalla pystyttämässä kamoja, mikä olikin hyvä, sillä soundcheckiä ei sitten tarvinut odottaa kovin pitkään.

Vielä checkissä ei oikein soitto tuntunut lähtevän ja silloin alkoi näyttää uhkaavalta; että tuleeko tästä yhtikäs mitään ja olisikohan ollut parempi jos emme olisi ollenkaan alkaneet keikkailla. Siis paineet alkoivat kasvaa todella suuriksi. Keikan alkuun oli vielä muutama tunti aikaa ja jokainen meistä lähti omille teilleen ja sovimme, että kaikki tulevat takaisin hyvissä ajoin.

Kun sitten palasin Tavastialle, Rasmus oli juuri aloittamassa omaa settiään ja päätin jäädä katsomaan miten heidän soittonsa menee. Rasmus soitti kyllä hyvin ja ennen kaikkea keikka oli todella energinen alusta loppuun. Rasmusta onkin oikein kiva katsoa, sillä lavalla on koko ajan jotain liikettä ja toimintaa.

Ainut mitä minä en ymmärtänyt oli Rasmuksen esiintymisasuvalinta, sillä pojat olivat pukeutuneet koko-oransseihin asfalttityöntekijän vaatteisiin. Ei siinä mitäään vikaa ollut, mutta jotenkin se minusta tuntui vähän mielikuvituksettomalta. Rasmus soitti noin 45 minuuttia ja setti sisälsi kaikki Rasmus-hitit. Hyvä keikka pojilta, mutta yleisö ei oikein lämmennyt.

Sitten olikin meidän vuoro ja voin kertoa, että tiettyä jännittyneisyyttä oli havaittavissa Tavastian takahuoneessa ennen Apulannan keikkaa. Astuttuamme lavalle ja kuullessamme yleisön möykän tiesimme, että meitä oli odotettu ja tämä saattaisikin mennä hyvin. Silti vielä hivenen arvelutti, mutta kun Poistuisitko mun elämästäni-kappaleen ensimmäiset soinnut kajahtivat ilmoille, kaikki palaset loksahtivat takaisin paikoilleen ja meistä tuntui siltä, että neljän kuukauden tauko olisikin ollut vain viikon pituinen. Loppukeikka olikin sitten yhtä juhlaa.

Kokonaisuudessaan ilta oli lähes täydellinen ja se antoikin meille luottamusta taas jatkaa eteenpäin seuraavat kolme kuukautta. Tiettyjä teknisiä ongelmia ilmeni ja ei se soittokaan nyt ihan täydellisesti mennyt, mutta ne seikat taatusti aika korjaa. Täytyy myöntää, että kyllä tämä hivenen oudolta tuntui näin neljän kuukauden jälkeen.

Ainut mikä jäi harmittamaan Tavastian keikalla oli se, että siellä oli niin paljon tuttuja ja ystäviä, joiden kanssa en kerennyt vaihtamaan edes yhtä sanaa. Näin ollen haluaisin pyytää anteeksi välinpitämättömyyttäni teitä kohtaan. Onneksi puhelin on keksitty.

Sitten olikin jäljellä kamojen pakkaaminen ja matka kotiin nukkumaan. Kello oli noin puoli viisi, kun löysin itseni kotoa omasta sängystäni valmiina nukkumaan seuraavaan aamuun asti. Ennen nukahtamistani ehdin todeta, että kyllä elämä on sitten ihmeellistä.

Tauko päättyi, taas tien päällä

Suomen suosituin rock-yhtye Apulanta päätti 4 kuukautta kestäneen keikkataukonsa Helsingin Tavastia-klubilla 15. tammikuuta 1998. Viime vuoden alkusyksystä alkanut tauko pidettiin olosuhteiden pakosta. Bändillä oli ollut niin kiireinen aikataulu, että ilman hetken lomaa olisi väistämättä seurannut totaalinen burn-out. Kukin Apis vietti tauon omalla laillaan. Laulaja Toni kävi katsastamassa suurkaupungin meiningin hengaamalla syksyn Lontoossa, rumpali Sipe vietti joulukuun Intian eteläkärjessä meditoiden Äiti Amman Ashramissa ja basisti Tuukka teki videoita Apikselle ja muille orkestereille.

Tekipä Apis myös oman myyntivideon ”Musta hevonen”, joka myi hetkessä itsensä videolistojen kärkeen. Video sisältää haastatteluja, livepätkiä, studiomateriaalia sekä kaikki bändin tähänastiset musiikkivideot.

15.1. Apulanta lähti kolme kuukautta kestävälle keirtueelle vihdoinkin levänneenä ja raudanlujana. Kiertue kattaa koko Suomen ja keikkoja tehdään 3 – 5 konsertin viikkotahtia. Kiertueen alkamispäivänä julkaistiin yleisön pyynnöstä singlekokoelma ”Singlet 1993-1997”, jolta löytyy kaikki tähänastiset Apulannan singlet, EP:t, vanhat erittäin vaikeasti saatavilla olevat keräilyharvinaisuudet mukaanlukien.

Kiertueen loputtua huhtikuussa Apis alkaa purkittamaan uutta (neljättä) pitkäsoitto-CD:tään, joka ilmestyy alkukesästä. Mutta vaviskaa, sillä tuleva kierue on oleva kova ja vaarallinen ja se ulottuu Suomen joka kolkkaan.

Yadilainen 1/98

Jututtajana Taru Heinonen

Tämän päivän kuulumiset?

– Kaikki on allright. Ihan hienoo. Toivotaan, että olis yhtä hienoo kun tähänastisista päivistä parhaat on ollu.

Harrastukset?

– Vähän nirkosesti ehdin harrastaa mitään. Kuntoilua välillä … aika säälittävissä mittasuhteissa tosin.

Mitä asioita arvostat elämässäsi?

– Onnea, rauhaa ja tasapainoa.

Millainen suhde sinulla on päihteisiin?

– Ihan hyvä. Päihteet ovat toisinaan hyvä renki mutta huono isäntä.

Kuinka kieltäydyt päihteistä, jos joku tulee tarjoamaan?

– Sanon, että enpä taida. Sit on tää osasto, että en voi ennen keikkaa, kun menee ääni… Selityksiä keksii aina; ne ei tästä maailmasta lopu. Toiset vaan on parempia kuin toiset.

Koetko olevasi esimerkkinä nuorille?

– Jossain määrin. Itseensä on vaikee nähdä tollasessa asemassa. En näe, että meidän esimerkki olis kellekään jäljittelemisen arvoista. Parempi kun kaikki ajattelis itte, niin ei tarttis kenekään mököttää…

Haluatko ”julkkiksena” viestittää nuorille jotakin?

– Enemmän esim. meidän biisit liikkuu henkilökohtaisella tasolla. Eli niissä ei oo sellasta sanomaa, että tehkää sitä tai tätä. Ne on lähinnä tunnekuvia.

Mitä mieltä olet tämän päivän huumevalistuksesta?

– En oo muutamaan vuoteen aktiiviseen valistukseen isommin törmännyt – lukiossa viimeks. Koulussa terveydenhoitaja jako lappuja ja esitteitä. Ne ei oikein lähteny. Ankee tunnelma… Painetut esitteet ei kauheesti vetoo. Pitäis löytää mielekkäämpiä ja mielenkiintoisempia tapoja.

Terveiset Yadilaisen lukijoille:

– Tehkää läksyt, peskää hampaat ja käyttäkää heijastinta.

Iltasanomat 1/98

Oletko saanut piiskaa, Tuukka Temonen, kohta 23?

Apulannan Tuukka T. on antanut elokuvalle enemmän kuin pikkusormen

Tuukka Temosen mielessä soi moni muukin asia kuin bassokitara. Totta on, että pian 23 vuotta täyttävä nuori mies tunnetaan ennen kaikkea Apulanta-yhtyeestä. Mutta ei siinä kaikki: Tuukka tekee myös musiikkivideoita, opettaa elokuvaa ja haluaa päästä hypistelemään Oscar-pystiä. Ikää Temonen ei halua kauheasti lisää.

Pian 23 vuotta (20.4.1998) ja muusikkona. Miltä tuntuu?

– Kauhea ajatus, mutta parempi kuin 32, 43 tai jotain vastaavaa.

Mitä teet 32-vuotiaana; muusikkonako?

– Toivottavasti en. Tai eri asia, jos keikkaillaan jossain Australiassa tai Argentiinassa. Jossain Köyliön Lallintalolla teinien seassa taas – se ei kuulosta hyvältä.

Olet saanut arvostusta myös musiikkivideoiden tekijänä. Videoiden tekemisen kiehtovuus?

– Se on ollut sellainen unelma pienestä pitäen. Olen parhaillaan opettamassa elokuvataiteen linjalla Voionmaan opistossa, ja vielä kun pääsisi elokuvaa tekemään.

Mahtuuko tähän maahan monta Mika Taanilaa?

– Toi on kyllä… pistit aika pahan… onhan tässä maassa mitä, viisi miljoonaa asukasta, mutta Mika Taaniloita ei voi olla kuin yksi.

– Mä olen nähnyt siltä vain niitä 22-Pistepirkkojen videoita, ja kyllä: tykkään niistä.

Apulannalla on biisi Anna mulle piiskaa. Oletko muuten saanut piiskaa?

– En itse asiassa. Siinähän on kaksi tasoa. En ole kyllä kumpaakaan viime aikoina kokenut.

Laulatte myös ”mä haluun vain rakastaa”. Mitä on rakkaus?

– Se on tavallaan tällainen täky – tai se on kyllä huono sana – se on innoittaja. Sitä ei kuitenkaan ikinä pysty saamaan, mutta sen eteen tekee kaikkensa.

Sanotaan, että blondit ja basistit ne yhteen soppii. Onko sinulla blondi?

– Ei. Ei ole itse asiassa.

Mikä rooli ei iske: casanova, perheenisä, pilvilinnojen rakentaja?

– Kaikki kolahtavat. Jokaisessa on jotain – kun pystyisi olemaan niitä kaikkia, toimisi hyvin. Ja lapsenmieli pitää pystyä säilyttämään, vaikka ikää tulisi.

Kerro, millainen on rocklaulajan vapaapäivä.

– Se on aika tylsä. Siihen kuuluu just sitä, että jumitetaan ja pohditaan, milloin ne keikat alkavat taas. Kyllä toiminnasta tulee jollain tavalla riippuvaiseksi.

Mitä Apulannalle kuuluu?

– Kaikki on ok. (Kiertue elämää huhtikuussa).

Oletko koskaan talikoinut lantaa?

– Olen joo. Viimeisin kerta on kolmen vuoden takaa meidän takapihalta. Hevostenkuljetusautosta piti kuskata lantaa pois.

Musiikissanne on ripaus anarkiaa. Miksi systeemi kusee?

– Demokratia on mun mielestä laskettu liian pitkälle. Kun on demokratia, mitään ei tapahdu, koska kaikkia pitää miellyttää.

Olette protestoineet myös musiikkibisnestä vastaan ja myyneet sinkkujanne alle tavanomaisen ovh:n. Joko tekee mieli rahastaa?

– Tottakai rahaa aina haluaa, mutta ehkä toi on väärä tapa saada sitä.

– Rahaa voi olla, kunhan sitä ei halua liikaa. Ahneeksi ei saa tulla

Teiltä tulee uusi albumi lokakuussa. Mikä on sen punainen lanka?

– Ehkä se on se, että siinä ei oikein ole sitä. Mä en tiedä siitä vielä mitään.

– Meillä on viisi-seitsemän biisiä. Olen kuullut ne muutamaan otteeseen, mutta ei me oikeastaan olla vielä treenattu niitä.

Kaksi asiaa, joita et vaihtaisi.

– Mä en kyllä meidän mutsia vaihtaisi mihinkään. Enkä päivääkään omasta elämästäni.

Kenen riveissä et soittaisi miljoonasta markasta?

– Kyllä varmasti en Popedan. Kaikella kunnialla. Tosin en kyllä varmaan pääsisikään niihin riveihin.

Penni unelmistasi.

– Kyllä mä jonain päivänä olen James Cameronin tilalla pokkaamassa Oscar-pystiä.

HÄN

Nimi: Tuukka Temonen
Synt. aika- ja paikka: 20.4.1975, Nastola.
Ammatti: Muusikko-ohjaaja.
Perhe: Äiti (ei asu saman katon alla).
Harrastukset: Skeittaus.
Suosikkibändi: Kaikki musiikki on jollain tapaa hyvää.

Virran vekarat 98

Hei hei mitä kuuluu Sipe ?

Lyseonmäen lukiosta on vuosien saatossa valmistunut useita nuoria muusikoita, joista valitsimme haastateltavaksi tällä hetkellä ajankohtaisimman ja nuorison keskuudessa suosituimman.

Lyseonmäen lukiosta keväällä -96 ylioppilaaksi kirjoittanut Simo Santapukki tunnetaan nykyään parhaiten Apulanta-yhtyeen rumpalina. Seuraavassa Simo kertoo menneisyydestään, nykyhetkestään ja ehkä raottaa verhoa hieman tulevaisuuteen.

Kuinka kauan olet soittanut Apulannassa?
Vuodesta -91

Miten Apulanta syntyi?
– Antin takapihalla teltassa kesällä -91. Päätettiin näyttää muille, mitä on oikea rokki..

Kerro kokoonpanosta.
– Toni soittaa kitaraa ja laulaa. Tuukka soittaa bassoa ja Sipe rumpuja.

Kerro tuotannosta.

Levy-yhtiö -kokoelma -93
A.L. T.S. -93
Tuttu TV:stä -93
Attack of the A.L. people -94 Hajonnut -95
Anna mulle piiskaa -96
Paha paha asia -97
Kolme -97
Mato -97
Liikaa -97
Mitä vaan -97
Singlet -kokoelma -98

Minkälaisia teidän keikat ovat?
– vaarallisia.

Millainen suosio on Heinolassa ja muualla?
– kukaan ei ole profeetta omalla maallaan.

Onko bändi vaikuttanut elämääsi ja koulunkäyntiisi?
-on, suuresti. Tuskin multa kysyttäisiin nimmareita, jos en olisi bändissä. Koulunkäynti jäi selkeästi bändin jälkeen toisarvoiseksi asiaksi. Kouluun ei tullut panostettua.

Miksi tulit Lyskalle?
– koska sinne pääsi huonommilla numeroilla kuin Kymikselle.

Mitä pidät Lyskasta?
– tosi hieno koulu. Lyska on Rock, Kymis on hikareille.

Oliko sinulla erityisesti lempiainetta tai opettajaa?
– opettajat olivat cooleja kautta linjan, mutta mieleen jäi erityisesti Hytösen Irma, Heksi, Hartikaisen Antti, Topparin Arja, se söpö nuori äidinkielen opettaja ja tietenkin aina niin cool Olli Renko.

Miksi kannattaa tulla Lyskalle?
– koska siellä on yllättävän joviaali ja lämmin henki. Siellä oppii hyvin, jos haluaa. Sitäpaitsi se on niin rankka koulu, että siellä tippuu nössöiltä housut jalasta.

Onko suunnitelmissa jatko-opintoja lukion jälkeen?
– ei ole, sillä olen jo monen vuoden ajan työllistänyt itse itseni. Mulla on jo ammatti ja ura luotuna loppuelämäksi.

Millaisia tavoitteita sinulla on?
– tavoitteet on niin henkilökohtaisia juttuja, että niitä ei voi kertoa, koska ne ei muuten toteudu.

Mistä olet saanut vaikutteita musiikkiisi?
-Weezer, Ramones ja Beatles.

Oletko stara?
-sitä pitää kysyä muilta ihmisiltä, staroja kyllä löytyy taivaalta.

Mitä haluaisit sanoa aloitteleville bändeille?
– ei saa luovuttaa! Muistakaa, että soittotaito ei merkitse loppupelissä mitään. Asenne ja meininki on se, mikä ratkaisee. Pysykää siis lujina, älkääkä harmistuko vaikka aluksi porukka nauraisi teille.

Minkälainen mies on Simo Santapukki?
– hellyyttä kaipaava, itsekseen viihtyvä MATO.

Mikä on mottosi?
– ei saa luovuttaa! Inhimillistä tekijää pitää löytyä.

Viimeinen kysymys : miksi sinusta tuli rokkari?
-se oli kohtalon oikku, niin oli kai tarkoitettu. Isäni kysyi multa: ”Haluatko mopon vai rummut?” Ja rummuthan mä valitsin.

Minna Jokinen ja Reetta Santapukki

Lähettänyt: Yksityiset arkistot

Periferia 1/98

Elämänpyramidin puuttuva kulma

”Ajatellaan näin, kivi, kohtu, elämä, mikä on se neljäs lenkki mikä tekee siitä täydellisen tai ajatellaan pyramidi joka jää aina yksi kulma ylöspäin, jolloin se on täydellinen kuvio. Me ollaan se puuttuva kulma elämänpyramidista.”

Apulannan tarina alkoi keväällä 1991, kun Antti, Apulannan silloinen kitaristi/laulaja ja Toni olivat soitelleet death metallia ja he pyysivät Sipeä mukaan koska hän oli Antin tuttu. Tämä tapahtui poikien ollessa teltassa ryyppäämässä kolmistaan.

-Siellä ne sitten mua, ja mä olin että totta hitossa, Sipe toteaa. Alkuun pojat soittelivat Lyskan pommisuojassa heidän koulullaan mutta lensivät sieltä pihalle Antin ja Sipen huonon koulukäyttäytymisen vuoksi. He saivat uuden treenikämpän ja löysivät basistin, Mandyn joka oli vaihto-oppilas tyttö. Vuonna 1993 Mandy sitten lähti takaisin Amerikkaan vaihto-oppilas ajan jälkeen. Basson varteen tarttui Tuukka joka oli Mandyn viimeisen sijaiskodin lapsi. -Se oli sillai luonnollinen vaihto, Sipe kertoo.

Vuosina 93 ja 94 Apulanta teki muutaman punk-ep:n, Sipen mukaan -Se oli punk aikaa. Vuoden 94 loppukesästä Antti lähti pois, virallisena syynä musiikilliset erimielisyydet. Siitä lähtien Apulannassa on ollut vain kolme jäsentä. Vaikka Antti lähtikin bändistä se ei katkaissut poikien ystävyyttä.

-Ensimmäinen pitkäsoitto vuonna 94 oli meidän tällainen aallonpohja, Antti oli just lähteny bändistä ja punkkaritkaan ei enää oikeen diggaillu ku meistä oli tullu vähän suositumpia ja ne ajatteli et me oltiin myyty ittemme. Siitä lähtien me ollaan jatkettu samalla kokoonpanolla, valottaa Sipe Apulannan historiaa.

Jyvät lähtee rankasti

Tällä hetkellä Apulanta keikkailee paljon, heillä on 15-20 keikkaa kuukaudessa joten vapaa-aikaa ei ole paljon. Keikkojen parhaimmistoon kuuluu keikka kesältä 96, siellä oli vain 20 maksanutta katsojaa, mutta Tonin mielestä pienelle yleisölle oli hauska soittaa -Se oli hauska vetää silleen että oisko sulla toivebiisiä, silleen tosi henkilökohtaisesti. Siinä saa hyvän kosketuksen jengiin ja nekin diggaili. Yleisö tekee keikan, toteaa Toni. Toivotuimpia biisejä yleensä on Ilona? ja Päivästä toiseen, koska niitä ei juuri koskaan soiteta livenä niin ihmiset tietysti haluaisivat kuulla niitä. Tonin mielestä mukavin biisi soittaa keikoilla on Jyvät.

Keikkailu on Tonille rankkaa työtä. Kun hän ei tee työtä, hän asuu Heinolassa ja viettää melkein työttömän elämää. -Mä oon viime aikoina käyny kuntoilee ja harrastanu sporttia, sit kun en sporttaile niin lähen jonkun kaverin kanssa notkuu esmes kahville, Toni kertoo.

Image

Tonin ulkoiset muutokset eivät ole ihan kokonaan tehty omaksi iloksi. -Ehkä siinä oli vähän sitä image hommaa mukana, silleen joskus ku mulla oli dred locksit, mutta siinä vaiheessa ku homma meni siihen, että pikkulikat oli silleen ”oi ku ihanat” ni mua alko vituttaa se. Mä kelasin et jos ne on nyt niin ihanat ni otetaan pois. Piersing osasto lähti siitä ku oltiin Sipen kanssa Lontoossa ja Sipe halus mennä Rock Circukseen ja mä en. Mä sit hengailin pitkin katuja ja menin lävistysliikkeeseen ja olin et pistä reikä huuleen ja sehän pisti ja siitä se sitten jäi.

Kovempi jätkähän se on…

Toni ei ole koskaan tuntenut olevansa julkinen henkilö, mutta mitä julkisuus on hänelle tuonut on ollut kielteistä -Mä olen nyt sillai herkkä, mutta jotkuthan nauttii siitä tosi paljon kun jengi tunnistaa kadulla, mutta se ei ole mun juttu, Toni sanoo.

Apulannasta liikkuu paljon juoruja. Esimerkiksi he ovat kaikki kuolleet moneen kertaan tai ovat olleet huumeissa jossain ravintolassa rähjäämässä, sukulaisiakin heiltä löytyy paljon. Lisäksi kiertää juttuja joiden mukaan he ovat sekaantuneet humalaisiin pikkutyttöihin. -Mulla on fiilinki että ihmisen seksielämä alkaa toimia noin puolen vuoden yhdessä olon jälkeen, kun on tutustunut siihen toiseen ja hänen vartaloonsa. Se on niinkuin kaksi puun kappaletta, vaik tekis jotain tuolia niistä, kun ne tulee kokoomalinjalta ne ei ole hyvät suorat, vaan niitä pitää vähän kikkailla ja hioa sieltä täältä niin sit siitä tulee se täydellinen kappale joka se on tarkoitettu olemaan. Kovempi jätkähän se on joka pystyy ylläpitämään kaunista suhdetta kuin se joka pystyy panemaan, koska siihenhän pystyy melkein kaikki, Toni toteaa.

Tonilla ei ole mitään suuren suuria tulevaisuuden suunnitelmia. Perinteinen rock-unelmakin saa kriittiset ajatukset liikkeelle: Rock-unelmahan on sellainen asia, että sitä ei ole kukaan vielä toteuttanut. Monet ovat yrittäneet ja monet ovat kuolleet sitä yrittäessään. Rahaa, naisia, huumeita, nopeita autoja, se on se perinteinen, mutta mitä se loppujen lopuksi ihmiselle antaa.

Katariina Hultman

Viidakkorumpu 1/98

”Kiilaaminen on huonojen punk bändien tunnusmerkki – alanmiehet tulevat aina vähän jäljessä”

Apulannan Matti ja Tehosekoittimen Sipe ovat tuttuja rumpaleita jo kymmenille tuhansille levynostajille. Hyvin menestyneet nuoret ja lahjakkaat rumpaliherrat on siis syytä esitellä myös Viidakkorummun lukijoille. Tapasin kyseiset herrat Lahdessa. Keskustelu paljasti että nuorilta herroilta löytyy soittotaidon lisäksi myös mielipiteitä. Keekoilijoita ei arvosteta, vanhoja Finnhits-rumpaleita sitäkin enemmän. Ja asennetta piisaa.

Heti alkuun klassinen kysymys, eli minkä ikäisenä aloitte soittaa rumpuja? 

Sipe: Mä aloitin rumpujensoiton 13-vuotiaana. Se oli vuosi 91, sama vuosi, jolloin Apulanta perustettiin. En ollut ennen bändiin liittymistä edes koskenutkaan rumpuihin, mutta kun ystäväni tarvitsivat rumpalia, ostin omat kamat ja liityin bändiin. Siitä lähtien olen itsenäisesti opiskelemalla oppinut rumpujensoiton salat. ja mulle on kehittynyt aivan oma tyyli.
Matti: Mä olin 14-vuotias kun Tehosekoitin perustettiin. Soitin siinä alunperin kitaraa, mutta kun bändin kokoonpano muuttui vuoden kuluttua, meillä oli kaksi kitaristia ja tarvitsimme rumpalia. Silloin ajattelin, että voisihan sitäkin osastoa kokeilla. Olin 15vuotias aloittaessani rumpujensoiton. Olen ottanut pari rumputuntia Royal Trampsin ja Mjölkin rumpaleilta, joita haluan kiittää kaikista vuosien varrella saamastani neuvoista. Muuten olen itse opetellut soittamaan.

Sekä Tehosekoitin että Apulanta ovat keikkailleet varsin ahkerasti ympäri Suomea.Jääkö teille aikaa treenata rumpujensoittoa?

Sipe: Nykyään mulle ei jää pahemmin, aikaa treenaamiseen. Apulannan kanssa on paljon keikkoja, joten keikalla soittaminen on jo itsessään treenausta. Mulla on himassa rumpuhuone, jossa soittelen aina kotona ollessani. Kuitenkin käytännössä treeniaikaa on vain ennen uusien levyjen nauhoituksia.
Matti: Silloin kun oli aikaa, saattoi pitää kuudenkin tunnin treenejä. Viimeiseen kahteen vuoteen emme kuitenkaan ole ehtineet kunnolla treenaamaan muuta kuin ennen levyntekoa. Tai no, mähän veivaan yleensä muutaman tunnin päivässä mun pädilla rudimentteja, tuplaparadiddleja, pressrolleja ja flameja, Matti vitsailee.
Sipe: Joo, mäkin innostuin flameista viime kesän Mestareiden tiimoilta.
Matti: Mä en ole kyllä ikinä tajunnut, miten niitä hyödynnetään tavallisessa soitossa.
Sipe: Mutta siinähän se nerokkuus onkin, kun heittää soittaessaan pari flamia väliin, niin tavallinen ihminen ei edes kuule sitä filliä. Ja sehän on fillin tarkoitus, ettei kukaan erota sitä, vaan filli on ikäänkuin luonnollinen osa biisiä.
Matti: Totta, mitään turhaa ei kannata ikinä tehdä. Soittaa mahdollisimman suoraan, ja jos biisi välttämättä vaatii fillin, soittaa jonkun pienen, eikä ala sooloilla ja keekoilla.

Näkyykö yksinkertaisuuteen pyrkiminen omassa soitossa?

Matti: Joo. Kun olin Tehosekoittimen kanssa studiossa, otimme yhdestä biisistä neljä ottoa. Ensimmäinen otto oli normaali, mutta huomasin että siinä oli liikaa fillejä. Jokaisen oton jälkeen vähensin fillejä, eikä biisissä lopulta ollut mitään muuta fillin tapaista, kuin pellinisku ennen kertosäkeistöä. Ja se toimi, soitto groovasi.
Sipe: Mun mielestä yksinkertaisuus on kaunista ja mun mottona onkin aina ollut, että rumpalin pitää soittaa bändille eikä itselleen.
Matti: Eikä ainakaan toisille rumpaleille.
Sipe: Vaikka kuinka tekisi mieli sooloilla ja vetää jotain hienoa, niin ei silti vedä, vaan toimii tasan niinkuin biisi vaatii.
Matti: Mun mielestä on turhaa lyödä haitsuun samaan aikaan virvelin kanssa. Virveli on sen verran hieno soitin, että sen yhden haitsun iskun voi ihan hyvin jättää pois. Kannattaa kuunnella Charlia Wattsia (Rolling Stones), joka ei ole varmaan sataan vuoteen vetänyt yhtään haitsun iskua virvelin kanssa päällekkäin, niin soitto toimii.
Sipe: Mä opin Matilta tuon, ettei kannata lyödä virveliä ja haitsua samaan aikaan.
Matti: Mä opin sen Charlie Wattsilta Olympiastadionilla kesällä 95.

Live fast, die young

Mitä groove teille merkitsee?

Sipe: Mun mielestä groove oli pikkasen pieleen mennyttä, huojuntaa. Groove tulee siitä, ettei soitto taimaa. Oikein soittaminen on mun mielestä aika häilyvä käsite. Kunhan soitto tulee sydämestä ja palavasta intohimosta, niin se kuulostaa hyvältä. En käytä soittaessani klikkejä, koska klikkiä käytettäessä soitosta katoaa luonnollinen groove.
Matti: Kovat rumpalit soittaa kunnolla laid backisti, eli bassari tulee muutaman millisekunnin jäljessä. Siitä lähtee se kunnon groove. Kiilaaminen on huonojen punkbändien tunnusmerkki; alanmiehet tulevat aina vähän jäljessä. Studiossa mä soitan aina klikin kanssa. Mulla on koleerinen luonne, temperamentti tulee tempoon mukaan ja kertosäkeistö on aina säkeistöä nopeampi. On ihan OK, jos tempo nopeutuu pari pykälää, jolloin musiikkiin tulee luonnollista temponvaihtelua, mutta jo viisikin pykälää on liikaa. Niinpä on parempi soittaa klikin kanssa. Nykyään nopeutamme studiossa tiettyjä biisinosia, hidastamme toisia, jolloin musaan tulee luonnollista groovea.

Mikä on päämääränne rumpalina, olla mahdollisimman hyväkö?

Matti: Kun kuuntelee yhden Buddy Riehin levyn, niin ei siitä voi pahemmin selvittää, että olisi hvvä rumpali….
Sipe: Mulla ei ole älyttömiä päämääriä rumpalina, päämääriä mulla on lähinnä bändin kanssa. Apulannalla musiikki oli aika yksinkertaista, eikä kukaan soittajista ole mikään virtuoosi. Musiikkimme on ikäänkuin äänivalli, joka tulee täysillä päin. Jos musiikkiamme kuuntelee tarkasti, ei siitä löydä kauheasti mitään uutta, vaan sama vanha tulee kovaa. Kuuluu asiaan, että soitossamme on tiettyä amatöörimäisyyttä. Haluan kehittyä rumpalina, ja tällä hetkellä päämääräni onkin että koen olevani hyvä rumpali. On ahdistavaa, jos ei voi olla itseensä tyytyväinen.

Olisiko mahdollista, että ryhtyisitte rumpujensoiton opettajiksi?

Sipe: Tietysti.
Matti: Mua ei nappaa opettaminen. Juicella on yksi biisi jossa sanotaan, että: Ne jotka osaa tekee mitä vaan. Ne jotka ei, ne ryhtyy opettamaan. Mun mielestäni se on niin, että kun kokee, ettei pysty itse kehittymään enää paremmaksi soittajaksi, niin sitten voi ryhtyä opettajaksi. Paitsi sellaiset tyypit, jotka tyytyy vähään. Mä haluan live fast ja die young.

Unohtakaa keekoilu

Miten määrittelette omia soittotyylejänne, eli mistä tietää, että,juuri te soitatte?

Sipe: Mä viritän mun virvelin todella korkealle ja tomien ylä- ja alakalvot samaan ääneen, mutta se on sivuseikka. Mä lyön illan älyttämän kovaa. Lyön ranteilla, joten lyöntini eivät näytä voimakkailta, vaikka ovat saatanan lujia. Vedän melkein jokaisen iskun kanttiin. Mun tyyli on todella simppeli: ei mitään akateemisia fillejä, vaan biiseihin sopivia junttifillejä. Mä muuten käytän oikeassa kädessäni Vic Firthin 5A:ta ja vasemmassa 5B:tä, jotta saan virveliini lisää jytää.
Matti: Monet nauraa mulle, koska Tehosekoitin on rokkiosaston bändi, mutta mä soitan älyttömän hiljaa. Mä näytän soittaessani siltä, että hieron rumpujani. Mä kuitenkin tykkään soittaa sillä tavalla, ja mun rummuista lähtee mun virityksillä parhaat soundit sillä tavalla. Mä soitan yleensä koko biisin ilman yhtään filliä, mutta ennen viimeistä kertosäkeistöä mä innostun soittamaan jonkun aivan kauhean häkkyrän, bossa nova painotuksen tai kummallisia 1/4-osa trioleita. Mua voisi moittia siitä, etten ole kamalan tarkka soittaja: soitto huojuu edestakaisin vähän laid backisti, mutta ehkä se on vaan tavaramerkki. Studiossa mä viritän mun Dave Weckl Limited Edition-pikkoloni aika löysälle, jotta siitä kuuluu 70-luvun tyylinen matala lässähdys. Mä trikkaan sinne joukkoon todella piukean ja korkealle viritetyn 8-tuumaisen soundin, jossa on snadi overtone. Yhdessä nämä muodostavat jämäkän kokonaisuuden, jossa on kaikki taajuudet, joita virvelistä lähtee.

Mikä biisi bändienne tuotannosta edustaa ominta tyyliänne?

Sipe: Mulla on oikeastaan kaksi eri tyyliä. Toinen on Patrick Wilsonmainen (Weezér), paljon aksentoimisia. Sitä tyyliä edustaa Huomenna -biisi Kolme -levyltä. Toinen tyylini on grungemainen, puhdasta Dave Crohlmaista (Nirvana, Foo Fighters) mättämistä, jota edustaa Paha asia- biisi Neljä -levyltä.
Matti: Come on Baby Yeah -biisi Köyhät syntiset -levyltä on ehkä paras esimerkki mun tyylistä. Se on soitettu hiljaa ja siinä on paljon pikkunäppärää sirottelua. Tehosekoittimen sovitukset ovat usein aika kolossaalisia, yleensä studiossa on kaikki 24 raitaa käytössä, koska bändille on muotoutunut oma tyyli, että musiikissa pitää olla paljon kitaroita, taustalauluja, jousisoittimia ja kaikenlaisia kilkuttimia. Köyhät syntiset -levvllä oli muun muassa harppu ja gamelimba.

Ketkä ovat rumpali esikuvianne?

Matti: Ramonesin Mark Beli alias Mark Ramone. Sillä on käsittämättömän cool tyyli.
Sipe: Myös mun suurin esikuva on aina ollut Mark Ramone. Sillä on niinkuin kaksi vasaraa, joilla hän vetää niin tarkasti kuin vain voi. Myös haitsutyöskentely on loistavaa. Kolme maailman kovinta rumpalia ovat Mark Ramone, Ringo Starr ja Patrick Wilson.
Matti: Mä arvostan todella vanhoissa Suomi iskelmissä soittaneita rumpaleita. He ovat olleet alansa huippujätkiä, joilla on totisesti ollut rahkeita soittaa koko biisin ajan 8-biittiä ilman fillin filliä, koska tuottaja on niin käskenyt. Ne rumpalit ovat veivanneet yksinkertaisesti mutta akateemisesti. Ja mun mielestä rumpujensoiton pitääkin olla sellaista, yksinkertaista.

Mitä terveisiä haluatte lähettää Suomen rumpaleille?

Matti: Unohtakaa kaikki turha keekoilu.
Sipe: Nimenomaan! Rumpaleiden pitäisi muistaa soittaa sydämellä, ja niinkuin se päässä oleva rytmi sanoo. Ei pidä yrittää vetää mitään ihmeellisiä juttuja, mitä ei osaa, vaan vetää sillä tavalla miltä itsestä tuntuu. Sydämellä.

1991 - 2025 Apulanta Oy