Turku 22.1.1998

Kåren, yleisöä 750 henkeä

Torstaiaamuna 22.1.98. herään siihen, kun Seppo (bussikuskimme) soittaa, ja sanoo olevansa Juhon, Timpan, sekä Hemin kanssa odottelemassa meitä Nummelan cafe` Essolla. Soitan Tonille, joka hänkin oli ollut Nummelassa viettämässä rattoisaa keskiviikkoa. Fiilis on hyvä. On hienoa, itse asiassa helvetin hienoa, lähteä taas keikoille skulaamaan, ja näyttämään ihmisille, mistä puusta meidät on veistetty. Kyllä se Intia opetti arvostamaan orkkatoimintaa ihan uudella tavalla,ja palautti mieleen kaikki ne keikkailun hyvät puolet. Voin kertoa, että ikinä ennen ei ole ollut näin hyvä ja innostunut fiilis tehdä keikkiä.

Nummelasta ei kestä kuin pari tuntia ajaa Turkuun, mutta silti ehdin ottaa pari erää Magic the Gatheringia Tonia vastaan. Pelattiin miehekkäillä panoksilla ensi kertaa, ja tietysti juuri silloin hävisin. Turkuun saavuttuamme alkaa nuo haastattelut kaikennäköisiin lehtiin ja radioihin, mutta sekin on nykyään ihan jees jees, kun ennen niistäkin jaksoi joskus ottaa pulttia. Kyllä tuommoinen keikkatauko on poikaa, kun sen jälkeen on aina tosi kovat kiksit vetää, eikä juuri mikään bändiin liittyvä työ tai tehtävä saa väsymään, tahi lannistumaan. Ennen sound checkiä ehditään Tonin kanssa käydä piipahtamassa näiden mainioiden kotisivujen tekijöillä kyläilemässä, vastailemassa teidän tekemiin kysymyksiin ja syömässä juuri paistettuja sämpylöitä.

Keikkapaikalle saavumme kello 18:00, jolloin tuo aina niin ahkera ja vetreä road crew:mme on jo saanut kamat kasaan checkiä varten. Tuukkakin saapuu uusien, hienojen Apis T-paitojen kanssa parahiksi paikalle, ja sound check voi alkaa. Ja voi eläin, että potki. Kyllä nyt lähti, eikä voinut muuta, kuin odottaa innolla illaan show:ta hyvillä mielin, ja miettiä, että kyllähän me rokataan. Päivä oli ollut kaiken kaikkiaan älyttömän mukava.

Sitten, Innpeachin keikan aikana iski yllättäen, out of the blue, hermeettinen päänsärky. Se oli tuskaa, ja juttutuokio vanhan luokkatoverini Vilman kanssakin kärsi, kun ei voinut muuta kuin tuskaisena irvistellä. Yritin kestää sitä kolmen tunnin ajan, mutta lopulta alistuin teolliseen buranaan, ja päänsärky lähti taivaan tuuliin. Innpeachin jälkeen veti Rasmus, jota tosin en tällä kertaa katsonut, koska olin niin innoissani meidän uusista paidoista, jotyka todellakin ovat prima-vista sellaisia. Voin sanoa, että ensi kertaa seison täysin paitojemme takana, enkä häpeä pätkääkään myydä niitä rahaa vastaan, päinvastoin, olen niistä erityisen ylpeä, niin hyvän näköisiä ne ovat!

Noin 15 yli 23 oli aika astua lauteille. Fiilis oli tuttuun tapaan kihelmöivä ja hyvä. Apulannalla on omintakeinen tyyli kerätä fiilistä ennen keikkaa. Me ei keräännytä rinkiin, vaan jokainen meistä kuljeskelee takahuoneessa yksinään angstisena ympäriinsä, eikä yksikään meistä hymyile. Meillä on kuitenkin omalla tvallaan tosi hyvä fiilis. Se yhteishenki on sitä luokkaa, että sellaista tuskin kellään on. Meidän ei tarvitse mitenkään luomalla luoda sitä fiilistä, vaan jokainen mestä tietää tarkalleen, mikä on homman nimi. Mukaanlukien Hemin, Timpan, Juhon ja Sepon. Siinä vaiheessa, kun astutaan lavalle, alkaa vallita uskomaton ”veli-henki”. Kaikki skulaa, loksahtaa paikoilleen, ikään kuin itsestään.

Voin sanoa, että keikka oli (ja ovat aina tähän mennessä olleet) yhtä juhlaa, sekä voimakasta darshania. Se on jotakin sellaista, mitä ei voi mitata tahi kuvailla. Vielä, kun keikan jälkeen roudarit hoitaa kamojen kasauksen, niin on se cool. On se hyvä, että on tuo vakiotyöryhmä, kun vieläkin muistuu ne alkuajat niin elävänä mieleen. Silloin itse roudattiin, itse ajettiin ja itse tehtiin kaikki muukin, mitä tehtävä oli. Vielä kun yöpaikat oli sitä huoltsikan vessa-osastoa, niin sitä osaa arvostaa aikasta paljon tätä nykyistä meininkiä.

Tosin niitä loistohotelleja tuli viime vuonna kokeiltua niin paljon, että semmoinen luksus-meininkikään ei enää kiinnosta. Itse asiassa kello on nyt 4 yöllä, on 23. 1. ja istun kotisivujemme tekijöiden koneen äärellä kirjoittamassa tätä. Aion myös luonnollisesti punkata täällä, enkä suinkaan missään cumuluksessa. Huomenna (tai oikeastaan tänään) olisi Salossa veto, joten olisi parasta mennä koisimaan, niin jaksaa sitten. Kiitos tästä päivästä, ja kiitos, että olet olemassa. Kiitän siksi, että oletan sun oleva meidän fani, ja teidän takiahan me tätä hommaa teemme.

Iisalmi 17.1.1998

Olvihalli, yleisöä 1090 henkeä

Kuopiosta lähdettiin puolenpäivän aikaan kohti Iisalmea. Onneksi ajomatka ei ollut pitkä – vain reilut 80 km. Päästyämme Iisalmelle keikkapaikalle huomasimme kauhuksemme, että lava oli ainoastaan kaksi metriä syvä ja näinollen aluksi meidän piti rakentaa pöydistä lavaa isommaksi. Kamat tulivat kohtalaisen tottuneesti sisälle ja pystytyskään ei enää kestänyt kovin pitkään. Rasmuksilla oli Playstation mukana ja koko ilta meni sitten sitä pelatessa. Ainoastaan pienimuotoinen ruokailutauko pidettiin. Against it all alotteli illan omalla setillään, jonka jälkeen Rasmus heitti oman energisen settinsä ja illan päätimme sitten me.

Tällä keikalla tekniikkaryhmämme kämmäili sen verran, että he onnistuivat tiputtamaan skannerin (Martin 508) maahan. Tämä maahansyöksy koitui sen skannerin kohtaloksi, joten liikkuvia valoja ei meidän keikalla sitten ollutkaan. Tämä kyllä hiukan alensi shown tasoa, mutta vahinkojahan sattuu aina silloin tällöin. Yleisöä oli riittämiin ja mukavaa oli.

Kamat kasaan ja matka kohti Lahtea. Kello oli neljä kun pääsimme lähtemään Iisalmesta ja kello kymmenen olimme perillä Lahdessa, joten yö meni täysin matkustaessa ja kyllä väsytti kun vihdoin viimein pääsi kotiin.

Kuopio 16.1.1998

Kuopion musiikkikeskus, yleisöä 1205 henkeä

Kello kymmeneksi oli sovittu lähtö kohti Kuopiota ja edessä oli kolmen tunnin ajomatka. Lähtö tosin myöhästyi noin tunnilla erinäisten inhimillisten syiden takia, mutta se ei haitannut, sillä meillä oli runsaasti vielä aikaa. Matka meni kohtalaisen kivuttomasti jutellen edellispäivän keikkatunnelmista ja juurikaan mitään kummallisempaa ei sitten tapahtunutkaan.

Kello oli jotain kaksi kun saavuimme Kuopion musiikkikeskuksen eteen. Ensireaktiot keikkapaikasta olivat hyvin sekavat, sillä kyseessä oli oikea konserttisali. Sali oli todella iso, auditoriomaisesti rakennettu ja täynnä penkkirivejä. Tilaisuuden järjestäjä toivoikin, että ihmiset malttaisivat istua koko konsertin ajan paikoillaan. Meitä epäilytti, että näinköhän yleisö malttaa noudattaa näitä annettuja sääntöjä ja istua kiltisti paikoillaan.

Tämän alkuihmettelyn jälkeen olikin edessä roudaaminen ja kamojen pystytys, joka kesti yllättävän kauan. Tosin se selittyy sillä, että kyseessä oli PA-setin neitsytkeikka eikä tiettyä rutiinia ollut vielä päässyt syntymään. Kamojen pystytys ja soundcheck kestivätkin melkein kuusi tuntia. Tosin työteho olikin kohtalaisen löysä, sillä olihan meillä aikaa. Vaikka aikaa olikin, konsertin alku myöhästyi noin tunnilla. Tämä oli kyllä täysin meidän syytämme. Kahdeksalta sitten ovet aukesivat ja yleisö pääsi sisään. Ja toden totta yleisö hakeutui omille numeroiduille paikoilleen ja alkoi odotella illan ensimmäistä orkesteria, joka oli mainio Against it all.

Tämä Kiuruvedeltä kotoisin oleva HC/skeittipunk ryhmä olikin todella hyvä ja kannattaa jatkossakin yrittää bongata jos he sattuvat esiintymään lähellä sinua. Suosittelen lämpimästi, sillä tätä parempaa skeittimusaa Suomen maasta ei löydykään.

Against it allin aikana yleisö malttoi istua järjästäjän mieliksi paikoillaan. Vasta Rasmuksen kehoittaessa yleisöä hivuttautumaan lavan läheisyyteen yleisö teki työtä käskettyä ja hylkäsi istumapaikkansa vallaten konserttisalin etuosan. Rasmus veti hyvän keikan.

Sitten olikin meidän vuoro. Keikkahan meni hyvin ja yleisö diggasi ja olimme itsekin tyytyväisiä illan esiintymiseen. Sitten yleisö pihalle ja kamat kasaan. Kamoja purkaessa huomasimme bassoelementtien hajonneen keikan aikana ja meille tuli hätä, että mitenkäs huomenna soitto onnistuu ilman näitä tarvittavia elementtejä. Mutta onneksi neuvokas äänimiehemme Juho sai lainattua jostakin uudet kaapit seuraavalle keikalle.

Se täytyy sanoa, että Kuopion musiikkikeskuksessa on ehkä Suomen parhaat keikkajärjestäjät, sillä ensimmäistä kertaa meistä tuntui siltä, että meitä kohdeltiin oikeina ihmisinä, eikä sellaisina joilla ei ole mitään väliä.

Sitten olikin aika nauttia ansaitusta levosta ja kohdata taas uuden päivän haasteet.

Singlet 1993-1997

Kukkoja, matoja ja jyviä

Singlet 1993-1997 esittelee Apulannan matkan amatööreistä ammattilaisiksi, puknkpoppareista grungerokkareiksi ja tunkion kylkeä myöten sen huippua asuttavaksi rockkukoksi. Kahden ensimmäisen (ja pirun harvinaisen) vinyylieepeen biisit sekä kaiken muunkin ei-täysmittaisilla levyillä olevan materiaalin sisältävä kooste toimii paremmin ja perustellummin kuin parhaallakaan mahdollisella tavalla kasattu hittikokoelma voisi toimia: oikeasti mielenkiintoinen ja vilpittömästi viihdyttävä.

Ero Levy-yhtiön 1993 -nimiselle koosteelle (kahdessa tunnissa) tehdyn epävireisen Miks ei uni tuu? -kappaleen ja Mikä ihmeen Apulanta? -ep:n välillä on huima, vaikka vielä silläkin ote soittoon on hieman huojuvanlainen. Biisit ja asenne tuovat mieleen sen ”oikean” punkaikakauden sympaattisimmat tekijät Kollaa kestäästä lapsenkenkäiseen Pelle Miljoonaan: kaikki ahdistaa, yleisvituttaa ja antakaa mun olla. Ihan oikeasti vitsikäs Irroitetaan käsi nappaa puolessa minuutissa handun niin Esko Aholta ja Heikki Haavistolta kuin talonmieheltä ja kunnanisiltäkin.

Split-ep:llä Tehosekoitin-coverit Se johtuu geeneistä ja Ohi on kielivät soiton varmistumisesta ja Tuttu TV:stä -ep:n myötä myös soundit asettuvan kohdalleen, mutta biisit ovat aika tasapaksua ja ponnetonta popsoosia, vaikka vauhtia kyllä piisaa.

Käänteen Apulannan uralle tehnyt Hajonnut ep on jo useampaa luokkaa paremmasta maailmasta, ellei täydellinen. Apulannan Smells like teen spirit eli Mitä kuuluu ei näin yli sadannella kuulemallakaan ole menettänyt tehostaan sitten piiruakaan, myös Poistuisitko mun elämästäni on vahva, S.S.-kerho musertavan melankolismelodinen ja englanniksi laulettu Veritahratkin ehtaa ykköslaatua.

Anna mulle piiskaa -singlelle piilotettu livemättöversio kappaleestaKymmenen ylöspäin on silkkaa Sex Pistolsia poplaulannalla. Mitä vaan -singlen ”b-puoli” Jyvät on yksi Apiksen ehdottomasti parhaista biiseistä ikinä, ska-rytmeistä riisuttu sairaan raaka ja tiukka veli Mato -biisille. Mato-singlen taakse jemmatut akustiset demoviisut taas ovat roskaa ja Liikaa -singlen täyteraita Ei tänään ihan ok balladi. Että näin.

Markku Halme, Rumba 2/98

8/10

Tavastia Helsinki

Entiset teinitähdet

Rasmus ja Apulanta antavat yhteisellä kiertueellaan puit paut niille, jotka ovat yrittäneet kylvää riitaa näiden kahden bändin välille. Illan saldo oli selkeä osoitus siitä, miten erilaisissa maailmoissa bändit liikkuvat ja siitä, että teinileimoja saa alkaa pyyhkiä pois. Lavalla tykitti kaksi ammattimaista bändiä.

Apulannan keikkakevään tahdittajana toimii vastatullut kokoelmalevy. Uskonpuutetta, traumoja vai mitä lie on silti leijunut ilmassa, kun viime lausunnoissaan bändi on pelännyt karmean kriitikon ahdistavan nimenomaan Tavastia-klubin yleisön joukossa. Luulisi, ettei Apiksilla ole enää mitään pelättävää, kun paikkaa kärkikastissa puolustaa jatkuva menestys. Ja onhan Apulannalla jo sen verran näköä ja kokoa, että ekan kokoelman julkaiseminen tuntuu oikeutetulta vedolta seuraavaa levyä odotellessa.

Illan biisilista liikuikin juuri tuon singlekavalkadin puitteissa. Oli piristävää kuulla Apulannan oudompiakin biisejä, sellaisia kuin toiselta ep:ltä (Mikä ihmeen Apulanta?) kotoisin oleva Ei jaksa naurattaa. Tällä tavoin vanhempi raita saa uusiokäyttöä ja näyttää puraisevan siinä missä ne kovimmat hititkin. Myös Silti onnellinen ja PVC-unelmia ovat edelleen loistoviisuja.

Varhaisemman tuotannon suoran rehellisestä punkmentaliteetista voi huomata kehityskaaren hienovireisempään ja kypsempään rockiin, joka silti osaa riipiä ja puhutella rujon Apismaisesti – tällaisena palana kuultiin mm. Paha asia. Pelkän vieraantumisesta ja ulkopuolisuudesta mättämisen lisäksi Apulanta osaa onneksi herkistellä ja relatakin. Oiva Mato pisti porukan oikein kunnolla pomppimaan.

Tänä iltana Apulannan ilmaisu oli varsin vähäeleistä ja riisuttua, varsinkin kun Toni heilui lopuksi ilman housuja. Meno oli siis tiukkaa loppuun asti.

Essi Sarpo, Rumba 2/98

Helsinki 15.1.1998

Tavastia-klubi, yleisöä 650 henkeä

Tavastia on meille ehkä huonoin mahdollinen paikka soittaa varsinkin nyt, kun emme olleet soittaneet yhdessä neljään kuukauteen. Yllättävää kyllä, hyvin se sitten loppujen lopuksi meni ja tämän jälkeen voimme luottavaisin mielin lähteä kiertämään Suomea.

Koko torstai oli yhtä sähläystä ja kiirettä. Heti aamusta oli useita eri promootiotilaisuuksia, joissa piti mainostaa uutta levyä ja tätä tulevaa kiertuetta. Sitten oli muutama haastattelu ja muutama palaveri, joissa kaikissa joutui puhumaan tästä samasta asiasta eli uudesta levystä ja kiertueesta.

Tavastialle päästiin vasta seitsemän aikaan. Tekniikka olikin jo paikalla pystyttämässä kamoja, mikä olikin hyvä, sillä soundcheckiä ei sitten tarvinut odottaa kovin pitkään.

Vielä checkissä ei oikein soitto tuntunut lähtevän ja silloin alkoi näyttää uhkaavalta; että tuleeko tästä yhtikäs mitään ja olisikohan ollut parempi jos emme olisi ollenkaan alkaneet keikkailla. Siis paineet alkoivat kasvaa todella suuriksi. Keikan alkuun oli vielä muutama tunti aikaa ja jokainen meistä lähti omille teilleen ja sovimme, että kaikki tulevat takaisin hyvissä ajoin.

Kun sitten palasin Tavastialle, Rasmus oli juuri aloittamassa omaa settiään ja päätin jäädä katsomaan miten heidän soittonsa menee. Rasmus soitti kyllä hyvin ja ennen kaikkea keikka oli todella energinen alusta loppuun. Rasmusta onkin oikein kiva katsoa, sillä lavalla on koko ajan jotain liikettä ja toimintaa.

Ainut mitä minä en ymmärtänyt oli Rasmuksen esiintymisasuvalinta, sillä pojat olivat pukeutuneet koko-oransseihin asfalttityöntekijän vaatteisiin. Ei siinä mitäään vikaa ollut, mutta jotenkin se minusta tuntui vähän mielikuvituksettomalta. Rasmus soitti noin 45 minuuttia ja setti sisälsi kaikki Rasmus-hitit. Hyvä keikka pojilta, mutta yleisö ei oikein lämmennyt.

Sitten olikin meidän vuoro ja voin kertoa, että tiettyä jännittyneisyyttä oli havaittavissa Tavastian takahuoneessa ennen Apulannan keikkaa. Astuttuamme lavalle ja kuullessamme yleisön möykän tiesimme, että meitä oli odotettu ja tämä saattaisikin mennä hyvin. Silti vielä hivenen arvelutti, mutta kun Poistuisitko mun elämästäni-kappaleen ensimmäiset soinnut kajahtivat ilmoille, kaikki palaset loksahtivat takaisin paikoilleen ja meistä tuntui siltä, että neljän kuukauden tauko olisikin ollut vain viikon pituinen. Loppukeikka olikin sitten yhtä juhlaa.

Kokonaisuudessaan ilta oli lähes täydellinen ja se antoikin meille luottamusta taas jatkaa eteenpäin seuraavat kolme kuukautta. Tiettyjä teknisiä ongelmia ilmeni ja ei se soittokaan nyt ihan täydellisesti mennyt, mutta ne seikat taatusti aika korjaa. Täytyy myöntää, että kyllä tämä hivenen oudolta tuntui näin neljän kuukauden jälkeen.

Ainut mikä jäi harmittamaan Tavastian keikalla oli se, että siellä oli niin paljon tuttuja ja ystäviä, joiden kanssa en kerennyt vaihtamaan edes yhtä sanaa. Näin ollen haluaisin pyytää anteeksi välinpitämättömyyttäni teitä kohtaan. Onneksi puhelin on keksitty.

Sitten olikin jäljellä kamojen pakkaaminen ja matka kotiin nukkumaan. Kello oli noin puoli viisi, kun löysin itseni kotoa omasta sängystäni valmiina nukkumaan seuraavaan aamuun asti. Ennen nukahtamistani ehdin todeta, että kyllä elämä on sitten ihmeellistä.

Tauko päättyi, taas tien päällä

Suomen suosituin rock-yhtye Apulanta päätti 4 kuukautta kestäneen keikkataukonsa Helsingin Tavastia-klubilla 15. tammikuuta 1998. Viime vuoden alkusyksystä alkanut tauko pidettiin olosuhteiden pakosta. Bändillä oli ollut niin kiireinen aikataulu, että ilman hetken lomaa olisi väistämättä seurannut totaalinen burn-out. Kukin Apis vietti tauon omalla laillaan. Laulaja Toni kävi katsastamassa suurkaupungin meiningin hengaamalla syksyn Lontoossa, rumpali Sipe vietti joulukuun Intian eteläkärjessä meditoiden Äiti Amman Ashramissa ja basisti Tuukka teki videoita Apikselle ja muille orkestereille.

Tekipä Apis myös oman myyntivideon ”Musta hevonen”, joka myi hetkessä itsensä videolistojen kärkeen. Video sisältää haastatteluja, livepätkiä, studiomateriaalia sekä kaikki bändin tähänastiset musiikkivideot.

15.1. Apulanta lähti kolme kuukautta kestävälle keirtueelle vihdoinkin levänneenä ja raudanlujana. Kiertue kattaa koko Suomen ja keikkoja tehdään 3 – 5 konsertin viikkotahtia. Kiertueen alkamispäivänä julkaistiin yleisön pyynnöstä singlekokoelma ”Singlet 1993-1997”, jolta löytyy kaikki tähänastiset Apulannan singlet, EP:t, vanhat erittäin vaikeasti saatavilla olevat keräilyharvinaisuudet mukaanlukien.

Kiertueen loputtua huhtikuussa Apis alkaa purkittamaan uutta (neljättä) pitkäsoitto-CD:tään, joka ilmestyy alkukesästä. Mutta vaviskaa, sillä tuleva kierue on oleva kova ja vaarallinen ja se ulottuu Suomen joka kolkkaan.

Yadilainen 1/98

Jututtajana Taru Heinonen

Tämän päivän kuulumiset?

– Kaikki on allright. Ihan hienoo. Toivotaan, että olis yhtä hienoo kun tähänastisista päivistä parhaat on ollu.

Harrastukset?

– Vähän nirkosesti ehdin harrastaa mitään. Kuntoilua välillä … aika säälittävissä mittasuhteissa tosin.

Mitä asioita arvostat elämässäsi?

– Onnea, rauhaa ja tasapainoa.

Millainen suhde sinulla on päihteisiin?

– Ihan hyvä. Päihteet ovat toisinaan hyvä renki mutta huono isäntä.

Kuinka kieltäydyt päihteistä, jos joku tulee tarjoamaan?

– Sanon, että enpä taida. Sit on tää osasto, että en voi ennen keikkaa, kun menee ääni… Selityksiä keksii aina; ne ei tästä maailmasta lopu. Toiset vaan on parempia kuin toiset.

Koetko olevasi esimerkkinä nuorille?

– Jossain määrin. Itseensä on vaikee nähdä tollasessa asemassa. En näe, että meidän esimerkki olis kellekään jäljittelemisen arvoista. Parempi kun kaikki ajattelis itte, niin ei tarttis kenekään mököttää…

Haluatko ”julkkiksena” viestittää nuorille jotakin?

– Enemmän esim. meidän biisit liikkuu henkilökohtaisella tasolla. Eli niissä ei oo sellasta sanomaa, että tehkää sitä tai tätä. Ne on lähinnä tunnekuvia.

Mitä mieltä olet tämän päivän huumevalistuksesta?

– En oo muutamaan vuoteen aktiiviseen valistukseen isommin törmännyt – lukiossa viimeks. Koulussa terveydenhoitaja jako lappuja ja esitteitä. Ne ei oikein lähteny. Ankee tunnelma… Painetut esitteet ei kauheesti vetoo. Pitäis löytää mielekkäämpiä ja mielenkiintoisempia tapoja.

Terveiset Yadilaisen lukijoille:

– Tehkää läksyt, peskää hampaat ja käyttäkää heijastinta.

Iltasanomat 1/98

Oletko saanut piiskaa, Tuukka Temonen, kohta 23?

Apulannan Tuukka T. on antanut elokuvalle enemmän kuin pikkusormen

Tuukka Temosen mielessä soi moni muukin asia kuin bassokitara. Totta on, että pian 23 vuotta täyttävä nuori mies tunnetaan ennen kaikkea Apulanta-yhtyeestä. Mutta ei siinä kaikki: Tuukka tekee myös musiikkivideoita, opettaa elokuvaa ja haluaa päästä hypistelemään Oscar-pystiä. Ikää Temonen ei halua kauheasti lisää.

Pian 23 vuotta (20.4.1998) ja muusikkona. Miltä tuntuu?

– Kauhea ajatus, mutta parempi kuin 32, 43 tai jotain vastaavaa.

Mitä teet 32-vuotiaana; muusikkonako?

– Toivottavasti en. Tai eri asia, jos keikkaillaan jossain Australiassa tai Argentiinassa. Jossain Köyliön Lallintalolla teinien seassa taas – se ei kuulosta hyvältä.

Olet saanut arvostusta myös musiikkivideoiden tekijänä. Videoiden tekemisen kiehtovuus?

– Se on ollut sellainen unelma pienestä pitäen. Olen parhaillaan opettamassa elokuvataiteen linjalla Voionmaan opistossa, ja vielä kun pääsisi elokuvaa tekemään.

Mahtuuko tähän maahan monta Mika Taanilaa?

– Toi on kyllä… pistit aika pahan… onhan tässä maassa mitä, viisi miljoonaa asukasta, mutta Mika Taaniloita ei voi olla kuin yksi.

– Mä olen nähnyt siltä vain niitä 22-Pistepirkkojen videoita, ja kyllä: tykkään niistä.

Apulannalla on biisi Anna mulle piiskaa. Oletko muuten saanut piiskaa?

– En itse asiassa. Siinähän on kaksi tasoa. En ole kyllä kumpaakaan viime aikoina kokenut.

Laulatte myös ”mä haluun vain rakastaa”. Mitä on rakkaus?

– Se on tavallaan tällainen täky – tai se on kyllä huono sana – se on innoittaja. Sitä ei kuitenkaan ikinä pysty saamaan, mutta sen eteen tekee kaikkensa.

Sanotaan, että blondit ja basistit ne yhteen soppii. Onko sinulla blondi?

– Ei. Ei ole itse asiassa.

Mikä rooli ei iske: casanova, perheenisä, pilvilinnojen rakentaja?

– Kaikki kolahtavat. Jokaisessa on jotain – kun pystyisi olemaan niitä kaikkia, toimisi hyvin. Ja lapsenmieli pitää pystyä säilyttämään, vaikka ikää tulisi.

Kerro, millainen on rocklaulajan vapaapäivä.

– Se on aika tylsä. Siihen kuuluu just sitä, että jumitetaan ja pohditaan, milloin ne keikat alkavat taas. Kyllä toiminnasta tulee jollain tavalla riippuvaiseksi.

Mitä Apulannalle kuuluu?

– Kaikki on ok. (Kiertue elämää huhtikuussa).

Oletko koskaan talikoinut lantaa?

– Olen joo. Viimeisin kerta on kolmen vuoden takaa meidän takapihalta. Hevostenkuljetusautosta piti kuskata lantaa pois.

Musiikissanne on ripaus anarkiaa. Miksi systeemi kusee?

– Demokratia on mun mielestä laskettu liian pitkälle. Kun on demokratia, mitään ei tapahdu, koska kaikkia pitää miellyttää.

Olette protestoineet myös musiikkibisnestä vastaan ja myyneet sinkkujanne alle tavanomaisen ovh:n. Joko tekee mieli rahastaa?

– Tottakai rahaa aina haluaa, mutta ehkä toi on väärä tapa saada sitä.

– Rahaa voi olla, kunhan sitä ei halua liikaa. Ahneeksi ei saa tulla

Teiltä tulee uusi albumi lokakuussa. Mikä on sen punainen lanka?

– Ehkä se on se, että siinä ei oikein ole sitä. Mä en tiedä siitä vielä mitään.

– Meillä on viisi-seitsemän biisiä. Olen kuullut ne muutamaan otteeseen, mutta ei me oikeastaan olla vielä treenattu niitä.

Kaksi asiaa, joita et vaihtaisi.

– Mä en kyllä meidän mutsia vaihtaisi mihinkään. Enkä päivääkään omasta elämästäni.

Kenen riveissä et soittaisi miljoonasta markasta?

– Kyllä varmasti en Popedan. Kaikella kunnialla. Tosin en kyllä varmaan pääsisikään niihin riveihin.

Penni unelmistasi.

– Kyllä mä jonain päivänä olen James Cameronin tilalla pokkaamassa Oscar-pystiä.

HÄN

Nimi: Tuukka Temonen
Synt. aika- ja paikka: 20.4.1975, Nastola.
Ammatti: Muusikko-ohjaaja.
Perhe: Äiti (ei asu saman katon alla).
Harrastukset: Skeittaus.
Suosikkibändi: Kaikki musiikki on jollain tapaa hyvää.

Virran vekarat 98

Hei hei mitä kuuluu Sipe ?

Lyseonmäen lukiosta on vuosien saatossa valmistunut useita nuoria muusikoita, joista valitsimme haastateltavaksi tällä hetkellä ajankohtaisimman ja nuorison keskuudessa suosituimman.

Lyseonmäen lukiosta keväällä -96 ylioppilaaksi kirjoittanut Simo Santapukki tunnetaan nykyään parhaiten Apulanta-yhtyeen rumpalina. Seuraavassa Simo kertoo menneisyydestään, nykyhetkestään ja ehkä raottaa verhoa hieman tulevaisuuteen.

Kuinka kauan olet soittanut Apulannassa?
Vuodesta -91

Miten Apulanta syntyi?
– Antin takapihalla teltassa kesällä -91. Päätettiin näyttää muille, mitä on oikea rokki..

Kerro kokoonpanosta.
– Toni soittaa kitaraa ja laulaa. Tuukka soittaa bassoa ja Sipe rumpuja.

Kerro tuotannosta.

Levy-yhtiö -kokoelma -93
A.L. T.S. -93
Tuttu TV:stä -93
Attack of the A.L. people -94 Hajonnut -95
Anna mulle piiskaa -96
Paha paha asia -97
Kolme -97
Mato -97
Liikaa -97
Mitä vaan -97
Singlet -kokoelma -98

Minkälaisia teidän keikat ovat?
– vaarallisia.

Millainen suosio on Heinolassa ja muualla?
– kukaan ei ole profeetta omalla maallaan.

Onko bändi vaikuttanut elämääsi ja koulunkäyntiisi?
-on, suuresti. Tuskin multa kysyttäisiin nimmareita, jos en olisi bändissä. Koulunkäynti jäi selkeästi bändin jälkeen toisarvoiseksi asiaksi. Kouluun ei tullut panostettua.

Miksi tulit Lyskalle?
– koska sinne pääsi huonommilla numeroilla kuin Kymikselle.

Mitä pidät Lyskasta?
– tosi hieno koulu. Lyska on Rock, Kymis on hikareille.

Oliko sinulla erityisesti lempiainetta tai opettajaa?
– opettajat olivat cooleja kautta linjan, mutta mieleen jäi erityisesti Hytösen Irma, Heksi, Hartikaisen Antti, Topparin Arja, se söpö nuori äidinkielen opettaja ja tietenkin aina niin cool Olli Renko.

Miksi kannattaa tulla Lyskalle?
– koska siellä on yllättävän joviaali ja lämmin henki. Siellä oppii hyvin, jos haluaa. Sitäpaitsi se on niin rankka koulu, että siellä tippuu nössöiltä housut jalasta.

Onko suunnitelmissa jatko-opintoja lukion jälkeen?
– ei ole, sillä olen jo monen vuoden ajan työllistänyt itse itseni. Mulla on jo ammatti ja ura luotuna loppuelämäksi.

Millaisia tavoitteita sinulla on?
– tavoitteet on niin henkilökohtaisia juttuja, että niitä ei voi kertoa, koska ne ei muuten toteudu.

Mistä olet saanut vaikutteita musiikkiisi?
-Weezer, Ramones ja Beatles.

Oletko stara?
-sitä pitää kysyä muilta ihmisiltä, staroja kyllä löytyy taivaalta.

Mitä haluaisit sanoa aloitteleville bändeille?
– ei saa luovuttaa! Muistakaa, että soittotaito ei merkitse loppupelissä mitään. Asenne ja meininki on se, mikä ratkaisee. Pysykää siis lujina, älkääkä harmistuko vaikka aluksi porukka nauraisi teille.

Minkälainen mies on Simo Santapukki?
– hellyyttä kaipaava, itsekseen viihtyvä MATO.

Mikä on mottosi?
– ei saa luovuttaa! Inhimillistä tekijää pitää löytyä.

Viimeinen kysymys : miksi sinusta tuli rokkari?
-se oli kohtalon oikku, niin oli kai tarkoitettu. Isäni kysyi multa: ”Haluatko mopon vai rummut?” Ja rummuthan mä valitsin.

Minna Jokinen ja Reetta Santapukki

Lähettänyt: Yksityiset arkistot

Periferia 1/98

Elämänpyramidin puuttuva kulma

”Ajatellaan näin, kivi, kohtu, elämä, mikä on se neljäs lenkki mikä tekee siitä täydellisen tai ajatellaan pyramidi joka jää aina yksi kulma ylöspäin, jolloin se on täydellinen kuvio. Me ollaan se puuttuva kulma elämänpyramidista.”

Apulannan tarina alkoi keväällä 1991, kun Antti, Apulannan silloinen kitaristi/laulaja ja Toni olivat soitelleet death metallia ja he pyysivät Sipeä mukaan koska hän oli Antin tuttu. Tämä tapahtui poikien ollessa teltassa ryyppäämässä kolmistaan.

-Siellä ne sitten mua, ja mä olin että totta hitossa, Sipe toteaa. Alkuun pojat soittelivat Lyskan pommisuojassa heidän koulullaan mutta lensivät sieltä pihalle Antin ja Sipen huonon koulukäyttäytymisen vuoksi. He saivat uuden treenikämpän ja löysivät basistin, Mandyn joka oli vaihto-oppilas tyttö. Vuonna 1993 Mandy sitten lähti takaisin Amerikkaan vaihto-oppilas ajan jälkeen. Basson varteen tarttui Tuukka joka oli Mandyn viimeisen sijaiskodin lapsi. -Se oli sillai luonnollinen vaihto, Sipe kertoo.

Vuosina 93 ja 94 Apulanta teki muutaman punk-ep:n, Sipen mukaan -Se oli punk aikaa. Vuoden 94 loppukesästä Antti lähti pois, virallisena syynä musiikilliset erimielisyydet. Siitä lähtien Apulannassa on ollut vain kolme jäsentä. Vaikka Antti lähtikin bändistä se ei katkaissut poikien ystävyyttä.

-Ensimmäinen pitkäsoitto vuonna 94 oli meidän tällainen aallonpohja, Antti oli just lähteny bändistä ja punkkaritkaan ei enää oikeen diggaillu ku meistä oli tullu vähän suositumpia ja ne ajatteli et me oltiin myyty ittemme. Siitä lähtien me ollaan jatkettu samalla kokoonpanolla, valottaa Sipe Apulannan historiaa.

Jyvät lähtee rankasti

Tällä hetkellä Apulanta keikkailee paljon, heillä on 15-20 keikkaa kuukaudessa joten vapaa-aikaa ei ole paljon. Keikkojen parhaimmistoon kuuluu keikka kesältä 96, siellä oli vain 20 maksanutta katsojaa, mutta Tonin mielestä pienelle yleisölle oli hauska soittaa -Se oli hauska vetää silleen että oisko sulla toivebiisiä, silleen tosi henkilökohtaisesti. Siinä saa hyvän kosketuksen jengiin ja nekin diggaili. Yleisö tekee keikan, toteaa Toni. Toivotuimpia biisejä yleensä on Ilona? ja Päivästä toiseen, koska niitä ei juuri koskaan soiteta livenä niin ihmiset tietysti haluaisivat kuulla niitä. Tonin mielestä mukavin biisi soittaa keikoilla on Jyvät.

Keikkailu on Tonille rankkaa työtä. Kun hän ei tee työtä, hän asuu Heinolassa ja viettää melkein työttömän elämää. -Mä oon viime aikoina käyny kuntoilee ja harrastanu sporttia, sit kun en sporttaile niin lähen jonkun kaverin kanssa notkuu esmes kahville, Toni kertoo.

Image

Tonin ulkoiset muutokset eivät ole ihan kokonaan tehty omaksi iloksi. -Ehkä siinä oli vähän sitä image hommaa mukana, silleen joskus ku mulla oli dred locksit, mutta siinä vaiheessa ku homma meni siihen, että pikkulikat oli silleen ”oi ku ihanat” ni mua alko vituttaa se. Mä kelasin et jos ne on nyt niin ihanat ni otetaan pois. Piersing osasto lähti siitä ku oltiin Sipen kanssa Lontoossa ja Sipe halus mennä Rock Circukseen ja mä en. Mä sit hengailin pitkin katuja ja menin lävistysliikkeeseen ja olin et pistä reikä huuleen ja sehän pisti ja siitä se sitten jäi.

Kovempi jätkähän se on…

Toni ei ole koskaan tuntenut olevansa julkinen henkilö, mutta mitä julkisuus on hänelle tuonut on ollut kielteistä -Mä olen nyt sillai herkkä, mutta jotkuthan nauttii siitä tosi paljon kun jengi tunnistaa kadulla, mutta se ei ole mun juttu, Toni sanoo.

Apulannasta liikkuu paljon juoruja. Esimerkiksi he ovat kaikki kuolleet moneen kertaan tai ovat olleet huumeissa jossain ravintolassa rähjäämässä, sukulaisiakin heiltä löytyy paljon. Lisäksi kiertää juttuja joiden mukaan he ovat sekaantuneet humalaisiin pikkutyttöihin. -Mulla on fiilinki että ihmisen seksielämä alkaa toimia noin puolen vuoden yhdessä olon jälkeen, kun on tutustunut siihen toiseen ja hänen vartaloonsa. Se on niinkuin kaksi puun kappaletta, vaik tekis jotain tuolia niistä, kun ne tulee kokoomalinjalta ne ei ole hyvät suorat, vaan niitä pitää vähän kikkailla ja hioa sieltä täältä niin sit siitä tulee se täydellinen kappale joka se on tarkoitettu olemaan. Kovempi jätkähän se on joka pystyy ylläpitämään kaunista suhdetta kuin se joka pystyy panemaan, koska siihenhän pystyy melkein kaikki, Toni toteaa.

Tonilla ei ole mitään suuren suuria tulevaisuuden suunnitelmia. Perinteinen rock-unelmakin saa kriittiset ajatukset liikkeelle: Rock-unelmahan on sellainen asia, että sitä ei ole kukaan vielä toteuttanut. Monet ovat yrittäneet ja monet ovat kuolleet sitä yrittäessään. Rahaa, naisia, huumeita, nopeita autoja, se on se perinteinen, mutta mitä se loppujen lopuksi ihmiselle antaa.

Katariina Hultman