Kåren, yleisöä 750 henkeä

Torstaiaamuna 22.1.98. herään siihen, kun Seppo (bussikuskimme) soittaa, ja sanoo olevansa Juhon, Timpan, sekä Hemin kanssa odottelemassa meitä Nummelan cafe` Essolla. Soitan Tonille, joka hänkin oli ollut Nummelassa viettämässä rattoisaa keskiviikkoa. Fiilis on hyvä. On hienoa, itse asiassa helvetin hienoa, lähteä taas keikoille skulaamaan, ja näyttämään ihmisille, mistä puusta meidät on veistetty. Kyllä se Intia opetti arvostamaan orkkatoimintaa ihan uudella tavalla,ja palautti mieleen kaikki ne keikkailun hyvät puolet. Voin kertoa, että ikinä ennen ei ole ollut näin hyvä ja innostunut fiilis tehdä keikkiä.

Nummelasta ei kestä kuin pari tuntia ajaa Turkuun, mutta silti ehdin ottaa pari erää Magic the Gatheringia Tonia vastaan. Pelattiin miehekkäillä panoksilla ensi kertaa, ja tietysti juuri silloin hävisin. Turkuun saavuttuamme alkaa nuo haastattelut kaikennäköisiin lehtiin ja radioihin, mutta sekin on nykyään ihan jees jees, kun ennen niistäkin jaksoi joskus ottaa pulttia. Kyllä tuommoinen keikkatauko on poikaa, kun sen jälkeen on aina tosi kovat kiksit vetää, eikä juuri mikään bändiin liittyvä työ tai tehtävä saa väsymään, tahi lannistumaan. Ennen sound checkiä ehditään Tonin kanssa käydä piipahtamassa näiden mainioiden kotisivujen tekijöillä kyläilemässä, vastailemassa teidän tekemiin kysymyksiin ja syömässä juuri paistettuja sämpylöitä.

Keikkapaikalle saavumme kello 18:00, jolloin tuo aina niin ahkera ja vetreä road crew:mme on jo saanut kamat kasaan checkiä varten. Tuukkakin saapuu uusien, hienojen Apis T-paitojen kanssa parahiksi paikalle, ja sound check voi alkaa. Ja voi eläin, että potki. Kyllä nyt lähti, eikä voinut muuta, kuin odottaa innolla illaan show:ta hyvillä mielin, ja miettiä, että kyllähän me rokataan. Päivä oli ollut kaiken kaikkiaan älyttömän mukava.

Sitten, Innpeachin keikan aikana iski yllättäen, out of the blue, hermeettinen päänsärky. Se oli tuskaa, ja juttutuokio vanhan luokkatoverini Vilman kanssakin kärsi, kun ei voinut muuta kuin tuskaisena irvistellä. Yritin kestää sitä kolmen tunnin ajan, mutta lopulta alistuin teolliseen buranaan, ja päänsärky lähti taivaan tuuliin. Innpeachin jälkeen veti Rasmus, jota tosin en tällä kertaa katsonut, koska olin niin innoissani meidän uusista paidoista, jotyka todellakin ovat prima-vista sellaisia. Voin sanoa, että ensi kertaa seison täysin paitojemme takana, enkä häpeä pätkääkään myydä niitä rahaa vastaan, päinvastoin, olen niistä erityisen ylpeä, niin hyvän näköisiä ne ovat!

Noin 15 yli 23 oli aika astua lauteille. Fiilis oli tuttuun tapaan kihelmöivä ja hyvä. Apulannalla on omintakeinen tyyli kerätä fiilistä ennen keikkaa. Me ei keräännytä rinkiin, vaan jokainen meistä kuljeskelee takahuoneessa yksinään angstisena ympäriinsä, eikä yksikään meistä hymyile. Meillä on kuitenkin omalla tvallaan tosi hyvä fiilis. Se yhteishenki on sitä luokkaa, että sellaista tuskin kellään on. Meidän ei tarvitse mitenkään luomalla luoda sitä fiilistä, vaan jokainen mestä tietää tarkalleen, mikä on homman nimi. Mukaanlukien Hemin, Timpan, Juhon ja Sepon. Siinä vaiheessa, kun astutaan lavalle, alkaa vallita uskomaton ”veli-henki”. Kaikki skulaa, loksahtaa paikoilleen, ikään kuin itsestään.

Voin sanoa, että keikka oli (ja ovat aina tähän mennessä olleet) yhtä juhlaa, sekä voimakasta darshania. Se on jotakin sellaista, mitä ei voi mitata tahi kuvailla. Vielä, kun keikan jälkeen roudarit hoitaa kamojen kasauksen, niin on se cool. On se hyvä, että on tuo vakiotyöryhmä, kun vieläkin muistuu ne alkuajat niin elävänä mieleen. Silloin itse roudattiin, itse ajettiin ja itse tehtiin kaikki muukin, mitä tehtävä oli. Vielä kun yöpaikat oli sitä huoltsikan vessa-osastoa, niin sitä osaa arvostaa aikasta paljon tätä nykyistä meininkiä.

Tosin niitä loistohotelleja tuli viime vuonna kokeiltua niin paljon, että semmoinen luksus-meininkikään ei enää kiinnosta. Itse asiassa kello on nyt 4 yöllä, on 23. 1. ja istun kotisivujemme tekijöiden koneen äärellä kirjoittamassa tätä. Aion myös luonnollisesti punkata täällä, enkä suinkaan missään cumuluksessa. Huomenna (tai oikeastaan tänään) olisi Salossa veto, joten olisi parasta mennä koisimaan, niin jaksaa sitten. Kiitos tästä päivästä, ja kiitos, että olet olemassa. Kiitän siksi, että oletan sun oleva meidän fani, ja teidän takiahan me tätä hommaa teemme.

Olvihalli, yleisöä 1090 henkeä

Kuopiosta lähdettiin puolenpäivän aikaan kohti Iisalmea. Onneksi ajomatka ei ollut pitkä – vain reilut 80 km. Päästyämme Iisalmelle keikkapaikalle huomasimme kauhuksemme, että lava oli ainoastaan kaksi metriä syvä ja näinollen aluksi meidän piti rakentaa pöydistä lavaa isommaksi. Kamat tulivat kohtalaisen tottuneesti sisälle ja pystytyskään ei enää kestänyt kovin pitkään. Rasmuksilla oli Playstation mukana ja koko ilta meni sitten sitä pelatessa. Ainoastaan pienimuotoinen ruokailutauko pidettiin. Against it all alotteli illan omalla setillään, jonka jälkeen Rasmus heitti oman energisen settinsä ja illan päätimme sitten me.

Tällä keikalla tekniikkaryhmämme kämmäili sen verran, että he onnistuivat tiputtamaan skannerin (Martin 508) maahan. Tämä maahansyöksy koitui sen skannerin kohtaloksi, joten liikkuvia valoja ei meidän keikalla sitten ollutkaan. Tämä kyllä hiukan alensi shown tasoa, mutta vahinkojahan sattuu aina silloin tällöin. Yleisöä oli riittämiin ja mukavaa oli.

Kamat kasaan ja matka kohti Lahtea. Kello oli neljä kun pääsimme lähtemään Iisalmesta ja kello kymmenen olimme perillä Lahdessa, joten yö meni täysin matkustaessa ja kyllä väsytti kun vihdoin viimein pääsi kotiin.

Kuopion musiikkikeskus, yleisöä 1205 henkeä

Kello kymmeneksi oli sovittu lähtö kohti Kuopiota ja edessä oli kolmen tunnin ajomatka. Lähtö tosin myöhästyi noin tunnilla erinäisten inhimillisten syiden takia, mutta se ei haitannut, sillä meillä oli runsaasti vielä aikaa. Matka meni kohtalaisen kivuttomasti jutellen edellispäivän keikkatunnelmista ja juurikaan mitään kummallisempaa ei sitten tapahtunutkaan.

Kello oli jotain kaksi kun saavuimme Kuopion musiikkikeskuksen eteen. Ensireaktiot keikkapaikasta olivat hyvin sekavat, sillä kyseessä oli oikea konserttisali. Sali oli todella iso, auditoriomaisesti rakennettu ja täynnä penkkirivejä. Tilaisuuden järjestäjä toivoikin, että ihmiset malttaisivat istua koko konsertin ajan paikoillaan. Meitä epäilytti, että näinköhän yleisö malttaa noudattaa näitä annettuja sääntöjä ja istua kiltisti paikoillaan.

Tämän alkuihmettelyn jälkeen olikin edessä roudaaminen ja kamojen pystytys, joka kesti yllättävän kauan. Tosin se selittyy sillä, että kyseessä oli PA-setin neitsytkeikka eikä tiettyä rutiinia ollut vielä päässyt syntymään. Kamojen pystytys ja soundcheck kestivätkin melkein kuusi tuntia. Tosin työteho olikin kohtalaisen löysä, sillä olihan meillä aikaa. Vaikka aikaa olikin, konsertin alku myöhästyi noin tunnilla. Tämä oli kyllä täysin meidän syytämme. Kahdeksalta sitten ovet aukesivat ja yleisö pääsi sisään. Ja toden totta yleisö hakeutui omille numeroiduille paikoilleen ja alkoi odotella illan ensimmäistä orkesteria, joka oli mainio Against it all.

Tämä Kiuruvedeltä kotoisin oleva HC/skeittipunk ryhmä olikin todella hyvä ja kannattaa jatkossakin yrittää bongata jos he sattuvat esiintymään lähellä sinua. Suosittelen lämpimästi, sillä tätä parempaa skeittimusaa Suomen maasta ei löydykään.

Against it allin aikana yleisö malttoi istua järjästäjän mieliksi paikoillaan. Vasta Rasmuksen kehoittaessa yleisöä hivuttautumaan lavan läheisyyteen yleisö teki työtä käskettyä ja hylkäsi istumapaikkansa vallaten konserttisalin etuosan. Rasmus veti hyvän keikan.

Sitten olikin meidän vuoro. Keikkahan meni hyvin ja yleisö diggasi ja olimme itsekin tyytyväisiä illan esiintymiseen. Sitten yleisö pihalle ja kamat kasaan. Kamoja purkaessa huomasimme bassoelementtien hajonneen keikan aikana ja meille tuli hätä, että mitenkäs huomenna soitto onnistuu ilman näitä tarvittavia elementtejä. Mutta onneksi neuvokas äänimiehemme Juho sai lainattua jostakin uudet kaapit seuraavalle keikalle.

Se täytyy sanoa, että Kuopion musiikkikeskuksessa on ehkä Suomen parhaat keikkajärjestäjät, sillä ensimmäistä kertaa meistä tuntui siltä, että meitä kohdeltiin oikeina ihmisinä, eikä sellaisina joilla ei ole mitään väliä.

Sitten olikin aika nauttia ansaitusta levosta ja kohdata taas uuden päivän haasteet.

Tavastia-klubi, yleisöä 650 henkeä

Tavastia on meille ehkä huonoin mahdollinen paikka soittaa varsinkin nyt, kun emme olleet soittaneet yhdessä neljään kuukauteen. Yllättävää kyllä, hyvin se sitten loppujen lopuksi meni ja tämän jälkeen voimme luottavaisin mielin lähteä kiertämään Suomea.

Koko torstai oli yhtä sähläystä ja kiirettä. Heti aamusta oli useita eri promootiotilaisuuksia, joissa piti mainostaa uutta levyä ja tätä tulevaa kiertuetta. Sitten oli muutama haastattelu ja muutama palaveri, joissa kaikissa joutui puhumaan tästä samasta asiasta eli uudesta levystä ja kiertueesta.

Tavastialle päästiin vasta seitsemän aikaan. Tekniikka olikin jo paikalla pystyttämässä kamoja, mikä olikin hyvä, sillä soundcheckiä ei sitten tarvinut odottaa kovin pitkään.

Vielä checkissä ei oikein soitto tuntunut lähtevän ja silloin alkoi näyttää uhkaavalta; että tuleeko tästä yhtikäs mitään ja olisikohan ollut parempi jos emme olisi ollenkaan alkaneet keikkailla. Siis paineet alkoivat kasvaa todella suuriksi. Keikan alkuun oli vielä muutama tunti aikaa ja jokainen meistä lähti omille teilleen ja sovimme, että kaikki tulevat takaisin hyvissä ajoin.

Kun sitten palasin Tavastialle, Rasmus oli juuri aloittamassa omaa settiään ja päätin jäädä katsomaan miten heidän soittonsa menee. Rasmus soitti kyllä hyvin ja ennen kaikkea keikka oli todella energinen alusta loppuun. Rasmusta onkin oikein kiva katsoa, sillä lavalla on koko ajan jotain liikettä ja toimintaa.

Ainut mitä minä en ymmärtänyt oli Rasmuksen esiintymisasuvalinta, sillä pojat olivat pukeutuneet koko-oransseihin asfalttityöntekijän vaatteisiin. Ei siinä mitäään vikaa ollut, mutta jotenkin se minusta tuntui vähän mielikuvituksettomalta. Rasmus soitti noin 45 minuuttia ja setti sisälsi kaikki Rasmus-hitit. Hyvä keikka pojilta, mutta yleisö ei oikein lämmennyt.

Sitten olikin meidän vuoro ja voin kertoa, että tiettyä jännittyneisyyttä oli havaittavissa Tavastian takahuoneessa ennen Apulannan keikkaa. Astuttuamme lavalle ja kuullessamme yleisön möykän tiesimme, että meitä oli odotettu ja tämä saattaisikin mennä hyvin. Silti vielä hivenen arvelutti, mutta kun Poistuisitko mun elämästäni-kappaleen ensimmäiset soinnut kajahtivat ilmoille, kaikki palaset loksahtivat takaisin paikoilleen ja meistä tuntui siltä, että neljän kuukauden tauko olisikin ollut vain viikon pituinen. Loppukeikka olikin sitten yhtä juhlaa.

Kokonaisuudessaan ilta oli lähes täydellinen ja se antoikin meille luottamusta taas jatkaa eteenpäin seuraavat kolme kuukautta. Tiettyjä teknisiä ongelmia ilmeni ja ei se soittokaan nyt ihan täydellisesti mennyt, mutta ne seikat taatusti aika korjaa. Täytyy myöntää, että kyllä tämä hivenen oudolta tuntui näin neljän kuukauden jälkeen.

Ainut mikä jäi harmittamaan Tavastian keikalla oli se, että siellä oli niin paljon tuttuja ja ystäviä, joiden kanssa en kerennyt vaihtamaan edes yhtä sanaa. Näin ollen haluaisin pyytää anteeksi välinpitämättömyyttäni teitä kohtaan. Onneksi puhelin on keksitty.

Sitten olikin jäljellä kamojen pakkaaminen ja matka kotiin nukkumaan. Kello oli noin puoli viisi, kun löysin itseni kotoa omasta sängystäni valmiina nukkumaan seuraavaan aamuun asti. Ennen nukahtamistani ehdin todeta, että kyllä elämä on sitten ihmeellistä.