Näennäisestä hiljaiselosta huolimatta alkuvuotemme ei ole ollut hiljaista hiihtelyä. Apulannassa on sattunut ja tapahtunut paljon, vaikka kiihkeä kesäkiertue on vasta edessä. Pitkän prosessin jälkeen saimme rinnallemme tuoreen matalataajuusmiehen. Basistimme Ville hyppäsi karavaaniimme ihailtavalla sykkeellä, emmekä Tonin kanssa ole voineet välttyä saamasta osaa siitä uutuuden innosta omiinkin suoniimme. Treenikämpällämme on viimeksi raikunut musiikki yhtä intensiivisesti joskus teinivuosina. Sessiot ovat venyneet poikkeuksetta tuntikaupalla ja näin rumpalina on pakko sanoa, että Villen kanssa on äärettömän hienoa rakentaa musiikillista kivijalkaa. Suorastaan hymyilyttää, miten komeasti soitanta on soljunut yhteen. Aika näyttää, minkälaisen osan New Guy ottaa Apulannan fiilispuolen sinfoniassa, ainakin tällä hetkellä tunnelmat ovat odottavat ja hyvät.

Olemme ehtineet vetäistä kolme keikkaa kimpassa….Yhden salassa ennen kuin tulimme asian kanssa keikkabussista ulos naisten vaatteissa, yhden festivaalivedon, sekä jälleen yhden salaisen. Tai ainakin puolisalaisen. Tämän vkon lauantaina soitamme Himoksella, jonka myötä festivaalikiertueemme käynnistyy toden teolla.

Viime viikon rytmiosasto piti lepoa, kun Tontsa oli eläytymässä kollegoiden kappaleihin Vain Elämää –ohjelman kuvauksissa. Pakko myöntää, että vaikka Apulanta on monissa liemissä keitetty ja Toni, jos kuka, osaa ottaa hommat haltuun, niin täällä kotipuolessa jännittää kovasti. Saa nähdä, millaisia elämyksiä kyseinen ohjelma tuo tullessaan. Kattaus on kyllä tällä kertaa niin vakuuttava, ettei ohjelman taso tule ainakaan laskemaan. Olen seurannut myös aiempien tuotantokausien jaksoja, mutta ensi syksynä ajattelin olla melko tiiviisti teeveen edessä. Oman bändin musiikkiin suhtautuu kuitenkin kuin lapseensa. Sitä vaalii ja rakastaa ja jos joku muukin osoittaa rakkautta sitä kohtaan, sisin ikään kuin pakahtuu ylpeydestä. Voi olla, että ensi syksyn televisionkatseluhetkistä tulee melkoisen nostalgisia, jännittäviä ja silmiä hikoiluttavia. Sitä itkuhommaa ei tosin tarvitsisi, eikä pitäisi erikseen ennakkohypettää…kyllä pala nousee ainakin allekirjoittaneen kurkkuun ihan luonnostaankin hartaiden asioiden äärellä, ilman lietsomista.

Pöhinää on tietysti aiheuttanut myös se, että elokuussa ilmestyy uusi Apulanta-eepos. Se on hyvin kirjoitettu teos, jonka oikolukemisen sain juuri valmiiksi. Tavoitteenamme oli kasata kaikki mahdollinen taustatieto kirjailijan käyttöön, jotta opuksesta tulisi mielenkiintoinen ja kattava välitilinpäätös. Pyrimme päästämään tulevat lukijat syvemmälle maailmaamme kertomalla myös sellaisiakin asioita, joista olemme aiemmin vaienneet. Itse olen ylpeä kirjasta. Siinä tiivistyy pala tarinaa, jota olen itse saanut elämäntehtävänäni kirjoittaa. Vaikka tarkoituksemme on kääntää vielä monta sivua Apiksen merkeissä, oli mielenkiintoista suunnata ajatukset hetkeksi taaksepäin kirjaprosessin aikana. Monet asiat saavat aivan eri perspektiivin silloin, kun niitä voi katsella jo tietyn etäisyyden päästä, objektiivisemmalla otteella.

Seuraavaa lukua kirjoitamme jo parhaillaan; lähden ihan pian näppäimistöni ääreltä Villen kanssa rumpubassotreeneihin Tonin vielä versioidessa muiden kappaleita Satulinnassa. Juhannuksena olemme taas tulessa, jonka jälkeen sininen keikkabussimme kiidättää meidät kohti uusia tarinoita, kauniita kesäöitä ja hienoja, jaettuja kokemuksia meidän ja teidän kanssa. Matka jatkuu, laiva seilaa, miehistö vaihtuu ja se on vain elämää. Nähdään pian!

Sipe

Olimme kuin kotonamme. Takatalven sijasta nojasimme jo kohti kevättä. Palmut huojuivat, ihmiset huojuivat ja välimeren tuuli huuhtoi arjen tomut pois. Koska olemme täyden palvelun yritys, halusimme tarjota keikkaelämyksen myös kaukaisemmille ystävillemme. Heille, jotka ovat karanneet lunta, reumatismia, arjen aherrusta tai vaikkapa verottajaa tuonne suomalaisuuden etäpesäkkeeseen.

Ennen keikkailtaa järjestimme fanitapaamisen paikallisessa rokkikuppilassa. Paikalle saapui aikojen saatossa mukaamme tarttuneita matkustajia, joiden papereihin ja pakaroihin kirjoitimme nimet ja päivämäärät. Oli hienoa kuulla erilaisia tarinoita siitä, kuinka orkesterimme on uinut kunkin ihmisen elämään ja mitä Apulanta heille nykyään merkitsee. Mundon henkilökunta teki myös loistavan musiikkivalinnan soittaessaan koko illan pääosin tuntemattomampia kappaleitamme; oli hienoa hämmästellä kerta toisensa jälkeen mitä kaikkea sitä onkaan tullut vuosien varrella levytettyä. Itse keikkapäivän soitanta sujui hienosti, yllättävänkin hienosti. Talviunen jäänteistä ei näkynyt häivääkään, kun ensimmäinen biisi laskettiin käyntiin. Keikka oli ilotulitusta ja Viva la Torremolinos herätettiin henkiin juhlan päätteeksi. Bailandos stupidos!

Seuraavan päivän elvyimme hotellilla ja etsimme epätoivoisesti muutamaa pankkikorttia, joista yksi oli kuulemma koneeseen kadonnut. Toinen päätyi luultavasti Juan Bablon taskuun, mutta sen ei annettu häiritä. Yksi passikin löysi tiensä hukuksiin. Ja kuten kunnon seuramatkaan kuuluu, teimme myös oman päiväretken Gibraltarille, tuonne jylhänä ja yksinäisenä brittiläisyyden saarekkeena tunnettuun paheiden pesään.

Paikalliset olivat melkoisen härskiä sakkia. Yrittivät anastaa viattoman ruotsalaisturistin kassin ja hyppivät autojen päällä. Vääntelivät peilit vinoon ja tekivät tarpeensa tuulilaseihin. Eräs tapahtuma sai meidät hätkähtämään erityisesti. Yksinhuoltaja hengaili lapsi sylissään näköalatasanteella, kun vatsaansa hierova uros saapui paikalle. Heti, kun äidin silmä vältti ja lapsi hyppäsi sylistä, ukko kampesi iholle ja ajoi naarasta jyrkänteen reunalla kuin viimeistä kertaa. Aika humantereita nuo sikäläiset serkkumme.

Fuengirolan hiekkaan jäi jälki meistä ja meihin jäi jälki heistä. Vauriot ja traumat hoitunevat ajan mittaan molemmissa kohteissa. On kuitenkin varmaa, että olisi mukavaa palata sinne aurinkoon jatkossakin soittamaan. Sillä välin jatkamme toimintaa täällä kotimaassa, itse asiassa tämä vkonloppu on vietetty Tonin kanssa uuden musiikin parissa. Kasasimme laitteet pitkästä aikaa kotiin, vanhaan tuttuun treenikämppäämme. Entinen keittiö lukuisine seinäkirjoituksineen on saanut jälleen kuunnella tulevien klassikoiden alkutapailuja. Taika tuntuu olevan tallella.

Näkemisiin!

Sipe

Kuten kuvasta näkyy, talvi saapui Heinolaankin ja uusi levy on pistetty pyörimään. Toistaiseksi vielä kuvainnollisesti, sillä eihän tässä nyt ihan vielä ole sentään saatu levyllistä uusia helmiä Teille musiikin ystäville luotua. Suuri tahto ja mahtava voima takoo kuitenkin jo takatukassani, kuten luultavasti myös Tontsan otsalohkossa. Jotain kaunista ja suurta on taas tuloillaan, ihan vielä emme kuitenkaan osaa määritellä sitä sen tarkemmin. Niin tai näin, on kuitenkin varmaa, että olemme jokaisen yön jälkeen yhden päivän sitä lähempänä. Hahmottelimme aiemmin tällä viikolla vuoden 2014 tärkeät linjaukset, joista olen erittäin innoissani. Mutta koska salaisuuksia on niin mukava pitää hetken itsellään, tiedotamme niistä sitten joskus vähän myöhemmin.

Keväämme on keikoista tyhjä, kuten tiedätte. Rumpukalvot eivät kuitenkaan saa rauhaa, sen lupaan. Soittokuntoa on pidettävä yllä viikottain ja juoksukuntoa päivittäin. Vaikka rumpalin hommissa murtuu toisinaan sormet ja vapaa-ajalla jalat, niin laulu raikaa ja soitto soi. Kesällä telomani nilkka alkaa viimein olla kunnossa ja sormetkin ovat vielä kiinnittyneinä kämmeniin. Ne ovat itse asiassa tehneet minusta viime aikoina aikamoisen virtuoosin kosketusnäytön hiplailemisessa, ainakin kasibiljardin suhteen. Olen koukussa, mutta en siinä määrin, että tulisi hakeutua hoitoon.

Itselleni juoksu on jokapäiväinen harrastus ja erittäin hyvä tapa päästä eroon päivän pölyistä sekä vuosien tomuista. Toisille se on näiden lisäksi myös työtä. Vaikka gaalat ja kinkerit eivät perinteisesti olekaan vetäneet minua juurikaan puoleensa, viime viikolla oli mukava astua hetkeksi vieraalle maalle, urheilugaalaan. Juhlat olivat oikein viihtyisät, oli hauska tavata arvostamiani ammattiurheilijoita, vanhoja ja uusia tuttuja sekä todistaa viime vuoden parhaiden palkitsemista.

Mutta kuten musiikissa, myös urheilussa on mahdotonta verrata onnistuneita suorituksia keskenään. Vaikka urheilijan menestystä onkin näennäisen helppoa mitata palkintojen määrässä, kliinistä totuutta ei niilläkään kentillä ole. On vain mielipiteitä ja näkemyksiä. Onko uintimitali arvokkaampi kuin keihäänheiton vastaava, vai toisinpäin? Ja entäs ampumahiihto, kansan syvät rivit ja lumilautailu? Toki kaulassa killuva onnistumisen symboli kielii yleensä lukuisista työtunneista, ahkeruudesta, uhrauksista ja asialle omistautumisesta, kuten jalometallilevyt musiikki-ihmisten seinillä, mutta parhaan yksilön ja genren seulominen on yleensä jopa itse MacGyverille liian haastavaa.

Sekä musiikki että urheilu toimii parhaimmillaan tunteiden välittäjäaineena. Se lienee itse asiassa molempien syvin olemus. Eri lajien sekä tyylisuuntien keskinäinen nokittelu tuntuu aina jotenkin keinotekoiselta, oleellisinta on tekemisen synnyttämä syvä sielun palo. Mikäli joku juttu saa elämän tuntumaan elämisen arvoiselta, silloin ollaan asian ytimessä. Oli kyseessä sitten Punk, Rock, Iskelmä, Rap, Kuviokellunta, Seiväshyppy, Jääkiekko tai Suunnistus.

Muistan hyvin sen ensikokemuksen, kun rakastuin rockmusiikkiin. Se ei liukene sydämestä vuosien saatossa, päinvastoin. Sitä huomaa ihastuvansa lapsuuden suosikkeihinsa sitä vahvemmin, mitä enemmän niihin on saanut etäisyyttä. Tuntuu hienolta, että meidän yhtyeemme on saanut vastaavia tunteita aikaan ja sitä kautta antanut alkusysäyksen uusille bändeille. Faniemme sydämet sykkivät Apulannalle, ja se on käsittämättömän hienoa. Meidän tehtäväksemme jää pitää ne sydämet kunnossa. Se on vastuutehtävä ja olemassaolomme syy ja seuraus.

Tämän hetken väliaikaistehtävänäni on pelastaa eräs vanha asumus, jonka kimpussa olen touhunnut viime ajat ja tulen vielä hetken touhuamaan. Luulen tosin, että maali on jo muutaman vkon päässä, jonka jälkeen on aikaa vaikkapa elvyttää sävelkynää. Tai sitten keskittyä syvemmin niihin suunnitelmiin, joihin viittasin kirjoitukseni alussa, ja joista tosiaan tiedotetaan sitten vähän myöhemmin. Tästä tulee hieno vuosi. Pitäkää kukin tahoillanne huolta, että näin todella tapahtuu. Ja yrittäkää vielä hetki pärjätä vanhan musiikin parissa…

Sipe