Jututtajana Taru Heinonen Tämän päivän kuulumiset? – Kaikki on allright. Ihan hienoo. Toivotaan, että olis yhtä hienoo kun tähänastisista päivistä parhaat on ollu. Harrastukset? – Vähän nirkosesti ehdin harrastaa mitään. Kuntoilua välillä … aika säälittävissä mittasuhteissa tosin. Mitä asioita arvostat elämässäsi? – Onnea, rauhaa ja tasapainoa. Millainen suhde sinulla on päihteisiin? – Ihan hyvä. Päihteet ovat toisinaan hyvä renki mutta huono isäntä. Kuinka kieltäydyt päihteistä, jos joku tulee tarjoamaan? – Sanon, että enpä taida. Sit on tää osasto, että en voi ennen keikkaa, kun menee ääni… Selityksiä keksii aina; ne ei tästä maailmasta lopu. Toiset vaan on parempia kuin toiset. Koetko olevasi esimerkkinä nuorille? – Jossain määrin. Itseensä on vaikee nähdä tollasessa asemassa. En näe, että meidän esimerkki olis kellekään jäljittelemisen arvoista. Parempi kun kaikki ajattelis itte, niin ei tarttis kenekään mököttää… Haluatko ”julkkiksena” viestittää nuorille jotakin? – Enemmän esim. meidän biisit liikkuu henkilökohtaisella tasolla. Eli niissä ei oo sellasta sanomaa, että tehkää sitä tai tätä. Ne on lähinnä tunnekuvia. Mitä mieltä olet tämän päivän huumevalistuksesta? – En oo muutamaan vuoteen aktiiviseen valistukseen isommin törmännyt – lukiossa viimeks. Koulussa terveydenhoitaja jako lappuja ja esitteitä. Ne ei oikein lähteny. Ankee tunnelma… Painetut esitteet ei kauheesti vetoo. Pitäis löytää mielekkäämpiä ja mielenkiintoisempia tapoja. Terveiset Yadilaisen lukijoille: – Tehkää läksyt, peskää hampaat ja käyttäkää heijastinta.

Oletko saanut piiskaa, Tuukka Temonen, kohta 23?

Apulannan Tuukka T. on antanut elokuvalle enemmän kuin pikkusormen

Tuukka Temosen mielessä soi moni muukin asia kuin bassokitara. Totta on, että pian 23 vuotta täyttävä nuori mies tunnetaan ennen kaikkea Apulanta-yhtyeestä. Mutta ei siinä kaikki: Tuukka tekee myös musiikkivideoita, opettaa elokuvaa ja haluaa päästä hypistelemään Oscar-pystiä. Ikää Temonen ei halua kauheasti lisää.

Pian 23 vuotta (20.4.1998) ja muusikkona. Miltä tuntuu?

– Kauhea ajatus, mutta parempi kuin 32, 43 tai jotain vastaavaa.

Mitä teet 32-vuotiaana; muusikkonako?

– Toivottavasti en. Tai eri asia, jos keikkaillaan jossain Australiassa tai Argentiinassa. Jossain Köyliön Lallintalolla teinien seassa taas – se ei kuulosta hyvältä.

Olet saanut arvostusta myös musiikkivideoiden tekijänä. Videoiden tekemisen kiehtovuus?

– Se on ollut sellainen unelma pienestä pitäen. Olen parhaillaan opettamassa elokuvataiteen linjalla Voionmaan opistossa, ja vielä kun pääsisi elokuvaa tekemään.

Mahtuuko tähän maahan monta Mika Taanilaa?

– Toi on kyllä… pistit aika pahan… onhan tässä maassa mitä, viisi miljoonaa asukasta, mutta Mika Taaniloita ei voi olla kuin yksi.

– Mä olen nähnyt siltä vain niitä 22-Pistepirkkojen videoita, ja kyllä: tykkään niistä.

Apulannalla on biisi Anna mulle piiskaa. Oletko muuten saanut piiskaa?

– En itse asiassa. Siinähän on kaksi tasoa. En ole kyllä kumpaakaan viime aikoina kokenut.

Laulatte myös ”mä haluun vain rakastaa”. Mitä on rakkaus?

– Se on tavallaan tällainen täky – tai se on kyllä huono sana – se on innoittaja. Sitä ei kuitenkaan ikinä pysty saamaan, mutta sen eteen tekee kaikkensa.

Sanotaan, että blondit ja basistit ne yhteen soppii. Onko sinulla blondi?

– Ei. Ei ole itse asiassa.

Mikä rooli ei iske: casanova, perheenisä, pilvilinnojen rakentaja?

– Kaikki kolahtavat. Jokaisessa on jotain – kun pystyisi olemaan niitä kaikkia, toimisi hyvin. Ja lapsenmieli pitää pystyä säilyttämään, vaikka ikää tulisi.

Kerro, millainen on rocklaulajan vapaapäivä.

– Se on aika tylsä. Siihen kuuluu just sitä, että jumitetaan ja pohditaan, milloin ne keikat alkavat taas. Kyllä toiminnasta tulee jollain tavalla riippuvaiseksi.

Mitä Apulannalle kuuluu?

– Kaikki on ok. (Kiertue elämää huhtikuussa).

Oletko koskaan talikoinut lantaa?

– Olen joo. Viimeisin kerta on kolmen vuoden takaa meidän takapihalta. Hevostenkuljetusautosta piti kuskata lantaa pois.

Musiikissanne on ripaus anarkiaa. Miksi systeemi kusee?

– Demokratia on mun mielestä laskettu liian pitkälle. Kun on demokratia, mitään ei tapahdu, koska kaikkia pitää miellyttää.

Olette protestoineet myös musiikkibisnestä vastaan ja myyneet sinkkujanne alle tavanomaisen ovh:n. Joko tekee mieli rahastaa?

– Tottakai rahaa aina haluaa, mutta ehkä toi on väärä tapa saada sitä.

– Rahaa voi olla, kunhan sitä ei halua liikaa. Ahneeksi ei saa tulla

Teiltä tulee uusi albumi lokakuussa. Mikä on sen punainen lanka?

– Ehkä se on se, että siinä ei oikein ole sitä. Mä en tiedä siitä vielä mitään.

– Meillä on viisi-seitsemän biisiä. Olen kuullut ne muutamaan otteeseen, mutta ei me oikeastaan olla vielä treenattu niitä.

Kaksi asiaa, joita et vaihtaisi.

– Mä en kyllä meidän mutsia vaihtaisi mihinkään. Enkä päivääkään omasta elämästäni.

Kenen riveissä et soittaisi miljoonasta markasta?

– Kyllä varmasti en Popedan. Kaikella kunnialla. Tosin en kyllä varmaan pääsisikään niihin riveihin.

Penni unelmistasi.

– Kyllä mä jonain päivänä olen James Cameronin tilalla pokkaamassa Oscar-pystiä.

HÄN

Nimi: Tuukka Temonen
Synt. aika- ja paikka: 20.4.1975, Nastola.
Ammatti: Muusikko-ohjaaja.
Perhe: Äiti (ei asu saman katon alla).
Harrastukset: Skeittaus.
Suosikkibändi: Kaikki musiikki on jollain tapaa hyvää.

Hei hei mitä kuuluu Sipe ?

Lyseonmäen lukiosta on vuosien saatossa valmistunut useita nuoria muusikoita, joista valitsimme haastateltavaksi tällä hetkellä ajankohtaisimman ja nuorison keskuudessa suosituimman.

Lyseonmäen lukiosta keväällä -96 ylioppilaaksi kirjoittanut Simo Santapukki tunnetaan nykyään parhaiten Apulanta-yhtyeen rumpalina. Seuraavassa Simo kertoo menneisyydestään, nykyhetkestään ja ehkä raottaa verhoa hieman tulevaisuuteen.

Kuinka kauan olet soittanut Apulannassa?
Vuodesta -91

Miten Apulanta syntyi?
– Antin takapihalla teltassa kesällä -91. Päätettiin näyttää muille, mitä on oikea rokki..

Kerro kokoonpanosta.
– Toni soittaa kitaraa ja laulaa. Tuukka soittaa bassoa ja Sipe rumpuja.

Kerro tuotannosta.

Levy-yhtiö -kokoelma -93
A.L. T.S. -93
Tuttu TV:stä -93
Attack of the A.L. people -94 Hajonnut -95
Anna mulle piiskaa -96
Paha paha asia -97
Kolme -97
Mato -97
Liikaa -97
Mitä vaan -97
Singlet -kokoelma -98

Minkälaisia teidän keikat ovat?
– vaarallisia.

Millainen suosio on Heinolassa ja muualla?
– kukaan ei ole profeetta omalla maallaan.

Onko bändi vaikuttanut elämääsi ja koulunkäyntiisi?
-on, suuresti. Tuskin multa kysyttäisiin nimmareita, jos en olisi bändissä. Koulunkäynti jäi selkeästi bändin jälkeen toisarvoiseksi asiaksi. Kouluun ei tullut panostettua.

Miksi tulit Lyskalle?
– koska sinne pääsi huonommilla numeroilla kuin Kymikselle.

Mitä pidät Lyskasta?
– tosi hieno koulu. Lyska on Rock, Kymis on hikareille.

Oliko sinulla erityisesti lempiainetta tai opettajaa?
– opettajat olivat cooleja kautta linjan, mutta mieleen jäi erityisesti Hytösen Irma, Heksi, Hartikaisen Antti, Topparin Arja, se söpö nuori äidinkielen opettaja ja tietenkin aina niin cool Olli Renko.

Miksi kannattaa tulla Lyskalle?
– koska siellä on yllättävän joviaali ja lämmin henki. Siellä oppii hyvin, jos haluaa. Sitäpaitsi se on niin rankka koulu, että siellä tippuu nössöiltä housut jalasta.

Onko suunnitelmissa jatko-opintoja lukion jälkeen?
– ei ole, sillä olen jo monen vuoden ajan työllistänyt itse itseni. Mulla on jo ammatti ja ura luotuna loppuelämäksi.

Millaisia tavoitteita sinulla on?
– tavoitteet on niin henkilökohtaisia juttuja, että niitä ei voi kertoa, koska ne ei muuten toteudu.

Mistä olet saanut vaikutteita musiikkiisi?
-Weezer, Ramones ja Beatles.

Oletko stara?
-sitä pitää kysyä muilta ihmisiltä, staroja kyllä löytyy taivaalta.

Mitä haluaisit sanoa aloitteleville bändeille?
– ei saa luovuttaa! Muistakaa, että soittotaito ei merkitse loppupelissä mitään. Asenne ja meininki on se, mikä ratkaisee. Pysykää siis lujina, älkääkä harmistuko vaikka aluksi porukka nauraisi teille.

Minkälainen mies on Simo Santapukki?
– hellyyttä kaipaava, itsekseen viihtyvä MATO.

Mikä on mottosi?
– ei saa luovuttaa! Inhimillistä tekijää pitää löytyä.

Viimeinen kysymys : miksi sinusta tuli rokkari?
-se oli kohtalon oikku, niin oli kai tarkoitettu. Isäni kysyi multa: ”Haluatko mopon vai rummut?” Ja rummuthan mä valitsin.

Minna Jokinen ja Reetta Santapukki

Lähettänyt: Yksityiset arkistot

Elämänpyramidin puuttuva kulma

”Ajatellaan näin, kivi, kohtu, elämä, mikä on se neljäs lenkki mikä tekee siitä täydellisen tai ajatellaan pyramidi joka jää aina yksi kulma ylöspäin, jolloin se on täydellinen kuvio. Me ollaan se puuttuva kulma elämänpyramidista.”

Apulannan tarina alkoi keväällä 1991, kun Antti, Apulannan silloinen kitaristi/laulaja ja Toni olivat soitelleet death metallia ja he pyysivät Sipeä mukaan koska hän oli Antin tuttu. Tämä tapahtui poikien ollessa teltassa ryyppäämässä kolmistaan.

-Siellä ne sitten mua, ja mä olin että totta hitossa, Sipe toteaa. Alkuun pojat soittelivat Lyskan pommisuojassa heidän koulullaan mutta lensivät sieltä pihalle Antin ja Sipen huonon koulukäyttäytymisen vuoksi. He saivat uuden treenikämpän ja löysivät basistin, Mandyn joka oli vaihto-oppilas tyttö. Vuonna 1993 Mandy sitten lähti takaisin Amerikkaan vaihto-oppilas ajan jälkeen. Basson varteen tarttui Tuukka joka oli Mandyn viimeisen sijaiskodin lapsi. -Se oli sillai luonnollinen vaihto, Sipe kertoo.

Vuosina 93 ja 94 Apulanta teki muutaman punk-ep:n, Sipen mukaan -Se oli punk aikaa. Vuoden 94 loppukesästä Antti lähti pois, virallisena syynä musiikilliset erimielisyydet. Siitä lähtien Apulannassa on ollut vain kolme jäsentä. Vaikka Antti lähtikin bändistä se ei katkaissut poikien ystävyyttä.

-Ensimmäinen pitkäsoitto vuonna 94 oli meidän tällainen aallonpohja, Antti oli just lähteny bändistä ja punkkaritkaan ei enää oikeen diggaillu ku meistä oli tullu vähän suositumpia ja ne ajatteli et me oltiin myyty ittemme. Siitä lähtien me ollaan jatkettu samalla kokoonpanolla, valottaa Sipe Apulannan historiaa.

Jyvät lähtee rankasti

Tällä hetkellä Apulanta keikkailee paljon, heillä on 15-20 keikkaa kuukaudessa joten vapaa-aikaa ei ole paljon. Keikkojen parhaimmistoon kuuluu keikka kesältä 96, siellä oli vain 20 maksanutta katsojaa, mutta Tonin mielestä pienelle yleisölle oli hauska soittaa -Se oli hauska vetää silleen että oisko sulla toivebiisiä, silleen tosi henkilökohtaisesti. Siinä saa hyvän kosketuksen jengiin ja nekin diggaili. Yleisö tekee keikan, toteaa Toni. Toivotuimpia biisejä yleensä on Ilona? ja Päivästä toiseen, koska niitä ei juuri koskaan soiteta livenä niin ihmiset tietysti haluaisivat kuulla niitä. Tonin mielestä mukavin biisi soittaa keikoilla on Jyvät.

Keikkailu on Tonille rankkaa työtä. Kun hän ei tee työtä, hän asuu Heinolassa ja viettää melkein työttömän elämää. -Mä oon viime aikoina käyny kuntoilee ja harrastanu sporttia, sit kun en sporttaile niin lähen jonkun kaverin kanssa notkuu esmes kahville, Toni kertoo.

Image

Tonin ulkoiset muutokset eivät ole ihan kokonaan tehty omaksi iloksi. -Ehkä siinä oli vähän sitä image hommaa mukana, silleen joskus ku mulla oli dred locksit, mutta siinä vaiheessa ku homma meni siihen, että pikkulikat oli silleen ”oi ku ihanat” ni mua alko vituttaa se. Mä kelasin et jos ne on nyt niin ihanat ni otetaan pois. Piersing osasto lähti siitä ku oltiin Sipen kanssa Lontoossa ja Sipe halus mennä Rock Circukseen ja mä en. Mä sit hengailin pitkin katuja ja menin lävistysliikkeeseen ja olin et pistä reikä huuleen ja sehän pisti ja siitä se sitten jäi.

Kovempi jätkähän se on…

Toni ei ole koskaan tuntenut olevansa julkinen henkilö, mutta mitä julkisuus on hänelle tuonut on ollut kielteistä -Mä olen nyt sillai herkkä, mutta jotkuthan nauttii siitä tosi paljon kun jengi tunnistaa kadulla, mutta se ei ole mun juttu, Toni sanoo.

Apulannasta liikkuu paljon juoruja. Esimerkiksi he ovat kaikki kuolleet moneen kertaan tai ovat olleet huumeissa jossain ravintolassa rähjäämässä, sukulaisiakin heiltä löytyy paljon. Lisäksi kiertää juttuja joiden mukaan he ovat sekaantuneet humalaisiin pikkutyttöihin. -Mulla on fiilinki että ihmisen seksielämä alkaa toimia noin puolen vuoden yhdessä olon jälkeen, kun on tutustunut siihen toiseen ja hänen vartaloonsa. Se on niinkuin kaksi puun kappaletta, vaik tekis jotain tuolia niistä, kun ne tulee kokoomalinjalta ne ei ole hyvät suorat, vaan niitä pitää vähän kikkailla ja hioa sieltä täältä niin sit siitä tulee se täydellinen kappale joka se on tarkoitettu olemaan. Kovempi jätkähän se on joka pystyy ylläpitämään kaunista suhdetta kuin se joka pystyy panemaan, koska siihenhän pystyy melkein kaikki, Toni toteaa.

Tonilla ei ole mitään suuren suuria tulevaisuuden suunnitelmia. Perinteinen rock-unelmakin saa kriittiset ajatukset liikkeelle: Rock-unelmahan on sellainen asia, että sitä ei ole kukaan vielä toteuttanut. Monet ovat yrittäneet ja monet ovat kuolleet sitä yrittäessään. Rahaa, naisia, huumeita, nopeita autoja, se on se perinteinen, mutta mitä se loppujen lopuksi ihmiselle antaa.

Katariina Hultman

”Kiilaaminen on huonojen punk bändien tunnusmerkki – alanmiehet tulevat aina vähän jäljessä”

Apulannan Matti ja Tehosekoittimen Sipe ovat tuttuja rumpaleita jo kymmenille tuhansille levynostajille. Hyvin menestyneet nuoret ja lahjakkaat rumpaliherrat on siis syytä esitellä myös Viidakkorummun lukijoille. Tapasin kyseiset herrat Lahdessa. Keskustelu paljasti että nuorilta herroilta löytyy soittotaidon lisäksi myös mielipiteitä. Keekoilijoita ei arvosteta, vanhoja Finnhits-rumpaleita sitäkin enemmän. Ja asennetta piisaa.

Heti alkuun klassinen kysymys, eli minkä ikäisenä aloitte soittaa rumpuja? 

Sipe: Mä aloitin rumpujensoiton 13-vuotiaana. Se oli vuosi 91, sama vuosi, jolloin Apulanta perustettiin. En ollut ennen bändiin liittymistä edes koskenutkaan rumpuihin, mutta kun ystäväni tarvitsivat rumpalia, ostin omat kamat ja liityin bändiin. Siitä lähtien olen itsenäisesti opiskelemalla oppinut rumpujensoiton salat. ja mulle on kehittynyt aivan oma tyyli.
Matti: Mä olin 14-vuotias kun Tehosekoitin perustettiin. Soitin siinä alunperin kitaraa, mutta kun bändin kokoonpano muuttui vuoden kuluttua, meillä oli kaksi kitaristia ja tarvitsimme rumpalia. Silloin ajattelin, että voisihan sitäkin osastoa kokeilla. Olin 15vuotias aloittaessani rumpujensoiton. Olen ottanut pari rumputuntia Royal Trampsin ja Mjölkin rumpaleilta, joita haluan kiittää kaikista vuosien varrella saamastani neuvoista. Muuten olen itse opetellut soittamaan.

Sekä Tehosekoitin että Apulanta ovat keikkailleet varsin ahkerasti ympäri Suomea.Jääkö teille aikaa treenata rumpujensoittoa?

Sipe: Nykyään mulle ei jää pahemmin, aikaa treenaamiseen. Apulannan kanssa on paljon keikkoja, joten keikalla soittaminen on jo itsessään treenausta. Mulla on himassa rumpuhuone, jossa soittelen aina kotona ollessani. Kuitenkin käytännössä treeniaikaa on vain ennen uusien levyjen nauhoituksia.
Matti: Silloin kun oli aikaa, saattoi pitää kuudenkin tunnin treenejä. Viimeiseen kahteen vuoteen emme kuitenkaan ole ehtineet kunnolla treenaamaan muuta kuin ennen levyntekoa. Tai no, mähän veivaan yleensä muutaman tunnin päivässä mun pädilla rudimentteja, tuplaparadiddleja, pressrolleja ja flameja, Matti vitsailee.
Sipe: Joo, mäkin innostuin flameista viime kesän Mestareiden tiimoilta.
Matti: Mä en ole kyllä ikinä tajunnut, miten niitä hyödynnetään tavallisessa soitossa.
Sipe: Mutta siinähän se nerokkuus onkin, kun heittää soittaessaan pari flamia väliin, niin tavallinen ihminen ei edes kuule sitä filliä. Ja sehän on fillin tarkoitus, ettei kukaan erota sitä, vaan filli on ikäänkuin luonnollinen osa biisiä.
Matti: Totta, mitään turhaa ei kannata ikinä tehdä. Soittaa mahdollisimman suoraan, ja jos biisi välttämättä vaatii fillin, soittaa jonkun pienen, eikä ala sooloilla ja keekoilla.

Näkyykö yksinkertaisuuteen pyrkiminen omassa soitossa?

Matti: Joo. Kun olin Tehosekoittimen kanssa studiossa, otimme yhdestä biisistä neljä ottoa. Ensimmäinen otto oli normaali, mutta huomasin että siinä oli liikaa fillejä. Jokaisen oton jälkeen vähensin fillejä, eikä biisissä lopulta ollut mitään muuta fillin tapaista, kuin pellinisku ennen kertosäkeistöä. Ja se toimi, soitto groovasi.
Sipe: Mun mielestä yksinkertaisuus on kaunista ja mun mottona onkin aina ollut, että rumpalin pitää soittaa bändille eikä itselleen.
Matti: Eikä ainakaan toisille rumpaleille.
Sipe: Vaikka kuinka tekisi mieli sooloilla ja vetää jotain hienoa, niin ei silti vedä, vaan toimii tasan niinkuin biisi vaatii.
Matti: Mun mielestä on turhaa lyödä haitsuun samaan aikaan virvelin kanssa. Virveli on sen verran hieno soitin, että sen yhden haitsun iskun voi ihan hyvin jättää pois. Kannattaa kuunnella Charlia Wattsia (Rolling Stones), joka ei ole varmaan sataan vuoteen vetänyt yhtään haitsun iskua virvelin kanssa päällekkäin, niin soitto toimii.
Sipe: Mä opin Matilta tuon, ettei kannata lyödä virveliä ja haitsua samaan aikaan.
Matti: Mä opin sen Charlie Wattsilta Olympiastadionilla kesällä 95.

Live fast, die young

Mitä groove teille merkitsee?

Sipe: Mun mielestä groove oli pikkasen pieleen mennyttä, huojuntaa. Groove tulee siitä, ettei soitto taimaa. Oikein soittaminen on mun mielestä aika häilyvä käsite. Kunhan soitto tulee sydämestä ja palavasta intohimosta, niin se kuulostaa hyvältä. En käytä soittaessani klikkejä, koska klikkiä käytettäessä soitosta katoaa luonnollinen groove.
Matti: Kovat rumpalit soittaa kunnolla laid backisti, eli bassari tulee muutaman millisekunnin jäljessä. Siitä lähtee se kunnon groove. Kiilaaminen on huonojen punkbändien tunnusmerkki; alanmiehet tulevat aina vähän jäljessä. Studiossa mä soitan aina klikin kanssa. Mulla on koleerinen luonne, temperamentti tulee tempoon mukaan ja kertosäkeistö on aina säkeistöä nopeampi. On ihan OK, jos tempo nopeutuu pari pykälää, jolloin musiikkiin tulee luonnollista temponvaihtelua, mutta jo viisikin pykälää on liikaa. Niinpä on parempi soittaa klikin kanssa. Nykyään nopeutamme studiossa tiettyjä biisinosia, hidastamme toisia, jolloin musaan tulee luonnollista groovea.

Mikä on päämääränne rumpalina, olla mahdollisimman hyväkö?

Matti: Kun kuuntelee yhden Buddy Riehin levyn, niin ei siitä voi pahemmin selvittää, että olisi hvvä rumpali….
Sipe: Mulla ei ole älyttömiä päämääriä rumpalina, päämääriä mulla on lähinnä bändin kanssa. Apulannalla musiikki oli aika yksinkertaista, eikä kukaan soittajista ole mikään virtuoosi. Musiikkimme on ikäänkuin äänivalli, joka tulee täysillä päin. Jos musiikkiamme kuuntelee tarkasti, ei siitä löydä kauheasti mitään uutta, vaan sama vanha tulee kovaa. Kuuluu asiaan, että soitossamme on tiettyä amatöörimäisyyttä. Haluan kehittyä rumpalina, ja tällä hetkellä päämääräni onkin että koen olevani hyvä rumpali. On ahdistavaa, jos ei voi olla itseensä tyytyväinen.

Olisiko mahdollista, että ryhtyisitte rumpujensoiton opettajiksi?

Sipe: Tietysti.
Matti: Mua ei nappaa opettaminen. Juicella on yksi biisi jossa sanotaan, että: Ne jotka osaa tekee mitä vaan. Ne jotka ei, ne ryhtyy opettamaan. Mun mielestäni se on niin, että kun kokee, ettei pysty itse kehittymään enää paremmaksi soittajaksi, niin sitten voi ryhtyä opettajaksi. Paitsi sellaiset tyypit, jotka tyytyy vähään. Mä haluan live fast ja die young.

Unohtakaa keekoilu

Miten määrittelette omia soittotyylejänne, eli mistä tietää, että,juuri te soitatte?

Sipe: Mä viritän mun virvelin todella korkealle ja tomien ylä- ja alakalvot samaan ääneen, mutta se on sivuseikka. Mä lyön illan älyttämän kovaa. Lyön ranteilla, joten lyöntini eivät näytä voimakkailta, vaikka ovat saatanan lujia. Vedän melkein jokaisen iskun kanttiin. Mun tyyli on todella simppeli: ei mitään akateemisia fillejä, vaan biiseihin sopivia junttifillejä. Mä muuten käytän oikeassa kädessäni Vic Firthin 5A:ta ja vasemmassa 5B:tä, jotta saan virveliini lisää jytää.
Matti: Monet nauraa mulle, koska Tehosekoitin on rokkiosaston bändi, mutta mä soitan älyttömän hiljaa. Mä näytän soittaessani siltä, että hieron rumpujani. Mä kuitenkin tykkään soittaa sillä tavalla, ja mun rummuista lähtee mun virityksillä parhaat soundit sillä tavalla. Mä soitan yleensä koko biisin ilman yhtään filliä, mutta ennen viimeistä kertosäkeistöä mä innostun soittamaan jonkun aivan kauhean häkkyrän, bossa nova painotuksen tai kummallisia 1/4-osa trioleita. Mua voisi moittia siitä, etten ole kamalan tarkka soittaja: soitto huojuu edestakaisin vähän laid backisti, mutta ehkä se on vaan tavaramerkki. Studiossa mä viritän mun Dave Weckl Limited Edition-pikkoloni aika löysälle, jotta siitä kuuluu 70-luvun tyylinen matala lässähdys. Mä trikkaan sinne joukkoon todella piukean ja korkealle viritetyn 8-tuumaisen soundin, jossa on snadi overtone. Yhdessä nämä muodostavat jämäkän kokonaisuuden, jossa on kaikki taajuudet, joita virvelistä lähtee.

Mikä biisi bändienne tuotannosta edustaa ominta tyyliänne?

Sipe: Mulla on oikeastaan kaksi eri tyyliä. Toinen on Patrick Wilsonmainen (Weezér), paljon aksentoimisia. Sitä tyyliä edustaa Huomenna -biisi Kolme -levyltä. Toinen tyylini on grungemainen, puhdasta Dave Crohlmaista (Nirvana, Foo Fighters) mättämistä, jota edustaa Paha asia- biisi Neljä -levyltä.
Matti: Come on Baby Yeah -biisi Köyhät syntiset -levyltä on ehkä paras esimerkki mun tyylistä. Se on soitettu hiljaa ja siinä on paljon pikkunäppärää sirottelua. Tehosekoittimen sovitukset ovat usein aika kolossaalisia, yleensä studiossa on kaikki 24 raitaa käytössä, koska bändille on muotoutunut oma tyyli, että musiikissa pitää olla paljon kitaroita, taustalauluja, jousisoittimia ja kaikenlaisia kilkuttimia. Köyhät syntiset -levvllä oli muun muassa harppu ja gamelimba.

Ketkä ovat rumpali esikuvianne?

Matti: Ramonesin Mark Beli alias Mark Ramone. Sillä on käsittämättömän cool tyyli.
Sipe: Myös mun suurin esikuva on aina ollut Mark Ramone. Sillä on niinkuin kaksi vasaraa, joilla hän vetää niin tarkasti kuin vain voi. Myös haitsutyöskentely on loistavaa. Kolme maailman kovinta rumpalia ovat Mark Ramone, Ringo Starr ja Patrick Wilson.
Matti: Mä arvostan todella vanhoissa Suomi iskelmissä soittaneita rumpaleita. He ovat olleet alansa huippujätkiä, joilla on totisesti ollut rahkeita soittaa koko biisin ajan 8-biittiä ilman fillin filliä, koska tuottaja on niin käskenyt. Ne rumpalit ovat veivanneet yksinkertaisesti mutta akateemisesti. Ja mun mielestä rumpujensoiton pitääkin olla sellaista, yksinkertaista.

Mitä terveisiä haluatte lähettää Suomen rumpaleille?

Matti: Unohtakaa kaikki turha keekoilu.
Sipe: Nimenomaan! Rumpaleiden pitäisi muistaa soittaa sydämellä, ja niinkuin se päässä oleva rytmi sanoo. Ei pidä yrittää vetää mitään ihmeellisiä juttuja, mitä ei osaa, vaan vetää sillä tavalla miltä itsestä tuntuu. Sydämellä.

Apulanta kotimaisemissa – päivä Heinolassa

Seison Lahden rautatieasemalla maanantai-iltapäivällä. Apulanta -yhtyeen Sipen on määrä napata minut kyytiinsä. Soitan hänelle mutta puhelin ei olekaan päällä. Kiroilen mielessäni jättäessäni vastaajaan viestin. Tuskin ehdin istahtaa penkille kun Sipe soittaa takaisin. ”Olen tulossa. Jouduin pitämään puhelinta pois päältä kun oli katsomassa asuntoa”. Sipe kurvaa aseman pihaan työsuhde-Nissanillaan. Kasettipesä nielaisee Apulanta-livenauhoituksen Alavudelta. Hämmästelemme yleisön innokasta laulua. Tonin ääni hukkuu tuon tuostakin yleisön äänien alle. Sipe myhäilee tyytyväisenä ja kertoo yhtyeen live-esiintymisen tiukentuneen huomattavasti.

Lähdemme ajamaan kohti Heinolaa pienellä ylinopeudella. ”En ole saanut kuin yhden sakon”, Sipe vakuuttelee. Matkalla puhumme Ilona -kappaleesta ja tulevista keikoista. Rumpalimme on todella innoissaan meneillään olevan kiertueen takia. Ja miksei olisi, onhan orkesteri saanut soitella täysille saleille…

Heinola ilmestyy eteemme lumituiskun keskeltä. Ajamme Tuukan kotitalon ohi. Sipe esittelee kaupungin parhaan elektroniikka-kaupan ja nuorison suosiman ravintolan. Päämäärämme on kuitenkin kahvila Valentina jossa Toni odottelee meitä.

Auto parkkiin ja portaat ylös. Astumme viihtyisään kuppilaan. Toni onkin jo paikalla. Ympäröivissä pöydissä on kikattavia pikkutyttöjä ja päätämme siirtyä hieman sivummalle.

Rauhoitumme ja juomme kahvit jotka toimittaja päättää ystävällisesti maksaa.

Yhdessä ollessaan Toni ja Sipe ovat vilkkaita kuin Akun Ankan veljenpojat. Katselemme Apulanta -valokuvia ja haastattelu unohtuu kokonaan. Jossakin vaiheessa nauhuri on kuitenkin laitettava päälle koska haastatteluahan tänne tultiin tekemään!

Onko entinen kitaristinne Antti haikaillut takaisin bändiin?

T: Ei ole. Antti elelee nykyään tyydyttävää perhe-elämää. Ei sillä ole tarvetta tällaiseen. Ainut mikä sitä ottaa päähän on selkeästi se tästä me saadaan tästä louvoo.

S: Se on sanonut ettei se halua soittaa tällaista musaa. Sitä kiinnostaa enemmän goottikama. Antilla on kersakin nykyään joten ei sillä ole aikaa keikkailla.

T: Ennen se veteli aina kuivat keikoilta. Joskus se ei tullut keikkapaikalle ollenkaan pohjalta ”kissalla on maha kipeä, en voi tulla”. Oikeasti sen tyttöystävä kielsi sitä lähtemästä. Mutta tämän talvikiertueenkin kohdalla puhutaan yli miljoonan markan säädöstä ja vääntämisestä eikä siinä ole sijaa tuollaiselle. Kaiken pitää toimia varmasti.

S: Nykyään olemme pro-miehiä pro-hommissa.

T: Jos tehdään ammattipohjalta niin sitten kanssa tehdään. Kyllähän tien päällä voi tapahtua kaikenlaista mutta ei meillä ole varaa jättää keikkoja väliin kovin heppoisin perustein.

Oletteko olleet yhteydessä ensimmäiseen basistiinne, amerikkalaiseen Mandyyn?

T: Amandasta ei ole paljon kuulunut. Olin sähköpostiyhteydessä siihen joskus vuosi sitten. Se on kai menossa naimisiin insinöörin kanssa. Siellä sitä american dreamia toteutetaan.

S: Minä kuulin että Amanda olisi muuttamassa Ruotsiin opiskelemaan.

T: Olisi hyvä nähdä sitä taas.

Tietääkö hän missä asemassa yhtye on nykyisin?

T: Kyllä. Amanda oli koettanut internetissä hakusanaa Apulanta. Sehän oli mennyt ihan sekaisin kun netistä oli alkanut tulla kaikenmaailman listasijoituksia. Kyllä se tietää mikä meininki meillä on.

Mandyhan ei osannut soittaa tullessaan yhtyeeseen?

T: No, ei se osannut skulata lähtiessäänkään.

S: Kuunnelkaa vaikka Mikä Ihmeen Apulanta -ep:tä. Ei siellä bassoa paljon ole koska ei niin huonoa soittoa voinut laittaa kuulumaan.

T: Amanda soitti studiossa ja kysyimme biisin jälkeen että menikö hyvin. ”Juu juu, kyllä meni, otetaan seuraava”, se sanoi. Miksausvaiheessa aloimme kuuntelemaan bassoraitoja ja sieltähän kuului soittoa tyyliin kämmi-kämmi-kämmi-kämmi-oikein-kämmi-kämmi-oikein. Huh huh… Silloin asialle ei kuitenkaan voinut enää mitään koska bassotaiteilija oli lähtenyt takaisin Amerikkaan.

Eikö Mandya oikein kiinnostanut?

T: Kyllä sitä nappasi. Tytöllä oli sellainen punk-asenne touhuun ja sehän on ihan oikein. Kukaan ei edes viitsinyt mussuttaa soittomokista.

S: Olimme aika punkkia silloin. Tosin ollaan me vieläkin…

T: Amandan lähtöä tehtäessä sattui aika hauska tilanne. Aloimme etsimään Sipeä koska sen piti vääntää soundit kuntoon. ”Sipeeeee, rumpusoundeja…”, huudeltiin. Miestä ei löytynyt mistään. No, rumputaiteilijahan oli bassotaiteilijan kanssa jossakin Kasisalin loukossa. Kuuden tunnin studioajasta meni tunti ihan hukkaan…

S: Tämä on jymy-yllätys lukijoille. Minulla ja Amandalla oli tosiaan pornosuhde Apulannan loppuaikoina.

T: Sitten olimme menossa takaisin Lahteen ihan normaalissa kakkosluokan vaunussa. Mandy oli myynyt kaikki hankkimansa kamat joten sillä oli viisisataa markkaa. Kondari tuli ja kysyi lippuja. Amanda selitti että ”minulla ei olla rahaa”. Junamies käski poistumaan jolloin Amanda kaivoikin viisisataa markkaa taskustaan. Kondaria otti varmaan päähän.

Inis lähtee

Apulannan Ilona -kappaleeseen liittyy paljon tarinoita. Yhtye vaikenee laulun taustoista tiukasti. Ilonasta kuullaan kuitenkin livepätkä kokoelmalevyllä.

T: Ilonaahan on joskus soiteltu pätkä mutta kokonaan sitä ei ole taidettu vetää koskaan.

S: Maksimissaan olemme vetäneet kaksi säkeistöä. Ikinä ei ole kerttikseen asti päästy.

Ranrarockissa pojat olivat vauhdissa.

T: Rantarockissa minulla ja Hemillä oli videokamera. No, Linda Lampeniuksen tanssijatytöt oli hyvän näköistä ryhmää. Ne vaihteli vaatteita siinä backstagella kaikkien silmien edessä. Pienellä videokameralla pystyi kuvaamaan kätevästi kun nauhoitusvalon päälle oli vedetty roudausteippiä. Kuvailimme vaikka kuinka kauan ennen kuin joku tuli mussuttamaan että mikä vehje tuo on. Valehdeltiin että se on desibelimittari. ”Täällä backstagellakin on tietyt desibelirajat joita täytyy noudattaa”, vakuuttelimme ja sehän meni täydestä (naurua).

T: Saanko muuten tässä välissä suositella uusia löytöjä Circus Webzinen lukijoille?

Ilman muuta.

T: Tehkääpä juttu Iniksestä. Niillä on hyviä biisejä. Pientä hiomista vielä ja sitten lähtee. Myös heinolalaisella Luomakunta -yhtyeellä on kovia lauluja.

S: Joo. Siinä on kaksi yhtyettä joilla on biisien puolesta mahdollisuudet mihin vaan.

T: Luomakunnallakin on todella hienoja high pointteja. Jos ne osaisivat soittaa biisinsä paremmin ja ulosanti olisi hieman karismaattisempi niin sehän olisi valmista hittikamaa.

Toni, pidätkö punaisesta kilttihameestasi?

T: Se ei mahdu eikä ole koskaan mahtunutkaan. Se on ihan virallinen Scotland. Eikö me sun kanssa oltu Camdenissa kun se löytyi?

S: Sieltä ostin myös Ramonesin ekoja sinkkuja, mm. alkuperäispainoksen Blitzkrieg Bop -sinkusta. Se maksoi 100 puntaa eli vähän vajaan tonnin.

T: Mutta eipä ole sekään paljon kalliimpi kuin meidän ep:t nykyisin.

Kusipäät?

Teitä on syytetty ylpistymisestä monissakin yhteyksissä. Onko teille noussut suosio päähän?

T: Täytyy sanoa retrosti että kesällä 1996 Ehjä -levyn jälkeen kusi nousi päähän ja joku saattoi havaita pientä ylpistymistä. Olimme kovan työn jälkeen saaneet sen arvostuksen minkä ansaitsimmekin. Kyllähän se teki egolle hyvää kun yht´äkkiä kaikki olivat kiinostuneita, levyt myivät hyvin, keikoilla oli ryhmää ja meininki oli asiallista. Tietyt asiat riistäytyivätkin käsistä mutta onneksi sellaista kesti vain vähän aikaa koska koko ajan sattui kuitenkin sellaisia tapauksia jotka tiputtivat takaisin maan pinnalle

Eihän se ole mikään ihme jos jättisuosio vaikuttaa jollakin tavalla.

S: Niinpä. Se on ihan luonnollista. Olimme monta vuotta tehneet keikkiä kasviskeittopalkalla ja ajelleet soittopaikalle rummut sylissä. Sitten yht´äkkiä takahuoneessa onkin paljon ruokaa ja juomaa niin meneehän siinä sekaisin.

T: Keikkaliksoina alkoi tulla sellaisia määriä rahaa ettei sitä tahtonut uskoa. Siihen mennessä hienoimpia kokemuksia oli se kun Tampereella muutaman keikan jälkeen oli niin paljon rahaa että päätimme ottaa sataset joka jätkä. Rahapolitiikka oli Ehjän jälkeen vähän toista kun yhdestä keikistä sai enemmän louvoo kuin mutsi tienasi kuukaudessa.

S: Oli coolia alkaa tienaamaan enemmän kuin vanhemmat yhteensä.

T: Sitten huomattiin että palkasta pitää maksaa veroakin…(naurua). Juhlat loppuivat siihen. Nyt liksat on tasoittuneet sorvaripalkkoihin.

S: Yhtyeen alkuaikoina nukuimme aina fanien luona, huoltoaseman vessassa tai autossa. Rahan myötä tuli koettua myös luksuselämäntyyli.

T: Silloin menimme aina kaupungin parhaaseen hotelliin. Kaikilla oli tietysti omat huoneet. Hotellilasku oli esimerkiksi Rovaniemellä joku seitsemän tonnia. Nyt ollaan taas säästöbudjetilla liikkeellä eli yövytään fanien luona tai tullaan suoraan himaan keikan jälkeen. Henkilökohtaisesti en ole ollut yhtään yötä hotellissa tällä kiertueella.

Rintatasku

Apulanta -slangissa rintatasku on legendaarinen käsite.

T: Meillä oli silloin käytössä pohjaton rintatasku. Siihen aikaan olisi kannattanut pölliä Sipen nahkatakki. Taskussa oli parhaimmillaan seitsemänkymmentä tuhatta markkaa rahaa. Se tuntui pohjattomalta kassalta. Jos tarvitsi jotakin niin ei tarvinnut sanoa muuta kuin ”Sippii, annapas rintataskusta vähän”.

Tehän pistätte paljon paremmaksi kuin Andy McCoy ja kuuluisa kolmekymmentä donaa.

S: Eihän se ole paljon mitään.

T: Se oli hienoa aikaa. Rintataskusta tuli niin paljon rahaa kuin halusi. Eipä siitä kuitenkaan mitään jäänyt käteen.

S: Kaikki keikkaliksat laitettiin suoraan taskuun. Seuraavana päivänä mentiin ostamaan lelukaupasta autoratoja ja hyppykeppejä. Loppuvuodesta huomattiin että perskeles, nyt pitäisi maksaa veroa.

T: Alettiin tutkia kulunkeja joita olikin ihan sairaasti. Meillä on erikseen kalusto-, henkilökunta-, yöpymis- ja ruokailukulut. Sitten oli vielä muut kulut. Niitä oli ihan mielettömästi. En viitsi puhuakaan kuinka paljon! Rahaa meni kaikkeen mihin sitä vaan voi laittaa. Suurin osa vielä sellaiseen idioottiin toimintaan.

S: Mutta oli hyvä että tuli elettyä todella lujaa sellaista porhoelämää ja huomattua ettei se olekaan niin jees…

T: Onhan se jees! Se on todella hienoa mutta ei näillä tuloilla ole varaa sellaiseen pidemmän päälle. Meininki oli melkein sellaista että mitä kolmen vartin keikalla tienasi niin seuraavassa kolmessa vartissa se oli jo tuhlattu.

S: Roudareille jäi siihen aikaan enemmän käteen kuin soittajille!

T: Ei rahaa nykyisin kauheasti jää käteen. Mikäli bassotaiteilijan laskelmiin on luottamista niin tästäkin kiertueestakin jäädään velkaa jotain parisataa tuhatta (naurua).

Uskon. Eihän Sipelläkään ollut rahaa maksaa kahviaan…

S: Nolotti melko pahasti kun otin elviksenä pari isoa kahvia ja ajattelin toimittajallekin tarjota. Sitten ei ollutkaan yhtään päällä. Minä olen rahaton mies!

Onko hotellikuoleman vaara olemassa rock-bisneksessä?

T: Eihän meillä ole rahaa olla hotellissa.

Silloin kun oli.

T: Olimme ihan naureskelumeiningillä liikkeellä. Pötkötettiin hotellin isolla sängyllä ja hekotettiin.

S: Ei me vittumaisia rock-tähtiä oltu. Enemmänkin meininki oli sellaista Beavis & Buttehead -osastoa.

Väkilantaa

”Tässä on heinolalaisen rock-yhtye Apulannan poikia”, Valentinan omistaja esittelee viereiseen pöytään tulevalle vanhalle miehelle. Pappa innostuu ja huutaa: ”Olen kuullut Apulantaa mutta en tykkää siitä nimen takia. Tiedättekö mitä se apulanta on? Lehmät tekee apulantaa. Minä olen tehnyt vain väkilantaa.” Toni ja Sipe myöntelevät auliisti miehen puhuvan totta. Pikku hiljaa pappa rauhoittuukin ja pääsemme jatkamaan.

Lupailitte syksyllä kovan luokan yllätystä faneille. Mistä oikein on kyse?

S: Hyvää pätkää on tulossa… Jotain tosi suurta mutta me ei vielä paljasteta, mistä on kyse.

T: Aivan. Megalomaaninen spektaakkeli on vielä tuloillaan.

S: Sen piti tapahtua jo tänä keväänä mutta jouduimme siirtämään sen ensi syksyksi. Se on megajuttu. Nössöiltä tippuu silmät päästä.

Lord hedon

Onko Lord Hedon Tonin taiteilijanimi?

T: Lord on yksi helsinkiläinen Tero Karjalainen. Ei vaan, me ei haluta korostaa ketään yhtyeen jäsentä joten laitoimme biisintekijäksi Lord Hedonin. Yleensähän laulujen tekijä nousee aina liikaa esiin. Jos biisintekijä ja laulaja sattuu olemaan vielä sama tyyppi niin yhtye henkilöityy siihen. Yritämme välttää tällaisia henkilöitymiä. Jos katsoo vaikka Donkkareita niin sehän on Kalle Ahola jonka ohessa tulee Kie Von Hertzen. Niiden kahden muun nimeä ei kukaan tiedä.

S: Kyllä se rumpalikin on jees mutta basisti ei oikein nouse esiin.

T: Entä joku HIM sitten. Kuka siitä tietää jonkun muun kuin Ville Valon?

S: Maailmassa on itse asiassa aika vähän bändejä jotka eivät henkilöidy tosi rankasti. The Beatles on oikea bändi. Ja Green Day sekä Ramones. Mielestäni Apulanta ja Tehosekoitin on myös bändejä.

T: R.E.M. ei ole yhtään bändi. Eikä Nirvana, Kurre-vainaahan oli Nirvana. Muut oli vaihdettavia jäseniä.

S: Nirvanan Dave Grohl on kuitenkin ihan prima vista -mies. Sellaiset muusikot lähtee jotka soittaa hyvin mutta antaa samalla kenkää soittimelle. Juuri niinkuin Dave.

T: Ja Ramonesin Marky Ramone. Se vetää kasibiittiä Loco Livellä niin nopeasti ettei ole tottakaan.

Yllättäen kovaääninen vanha miehemme muistaa Country Express -nimisen yhtyeen. Kohta puoli kahvilaa on kuullut orkesterista. Valentinan omistaja on edelleen innoissaan Apulannan vierailusta kahvilassaan. Mies päättääkin tarjota kahvit toimittajalle ja staroille. Kaadamme myrkkyä valtaviin kuppeihin.

Kalamiehen kamuja

Mistä saitte idean biisiin Kalamiehen Toveri?

T: Hmm, hyvä kysymys. Olin kerran uimahallissa ja se melodia alkoi soimaan päässä. Kelasin että tämähän on hyvä riffi. Kappaleesta piti tulla ensin ihan erilainen mutta sitten päätettiin että nythän mätetään ja sitten mätettiin.

Mutta mistä kappaleen nimi tulee?

T: Sanotaan että siinä on yhtä paljon ytyä kuin Fishermans Friendissä (puhuu mainosäänellä).

S: Näin on. Piti keksiä laulujen nimet yön aikana. Tuukalla oli Fishermans Friend -pastilleja ja se oli siinä (naurua).

Meditaation voima

Apulannasta ainakin Tuukka on erittäin kiinnostunut ufoista ja niihin liittyvistä asioista. Mikä on teidän suhteenne yliluonnollisiin ja todistamattomiin asioihin?

T: No nyt päästiin asiaan.

S: Kohtasin Intiassa yliluonnollisia asioita enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Tosin huomasin että mikään ei ole yliluonnollista vaan kaikki on periaatteessa mahdollista.

T: Niin, voimme käsittää henkimaailman ja toiset ulottuvuudet osana normaalia maailmaa. Ajatellaan nyt että se mikä ei ole käsinkosketeltavaa eli konkreettista on yliluonnollista.

T: Voin sanoa että olen kokenut yliluonnollisia asioita, esimerkiksi ruumiista irtautumisen, useampaan kertaan. Sekin on menettänyt vähän hohtoaan koska ihminen tosiaan pystyy irtautumaan ruumiistaan meditaation avulla. Teen usein iltaisin meditaatioharjoituksia. Mutta sehän ei ole oikeastaan yliluonnollista koska jutun tekee itse. Koen että henkimaailma on hyvin suuri osa elämääni.

S: Minäkin olen usein irtautunut ruumiistani. Joskus pienenä pelkäsin tuollaisia asioita. Irtautumisen pystyy kuitenkin tekemään omasta tahdostaan jolloin se muuttuu osaksi tavallista elämää.

T: Minulla on myös toisentyyppisiä kokemuksia. Olen pienenä lukenut paljon kiellettyä kirjallisuutta. Niiltä ajoilta on muutamia jänniä kokemuksia mutta niistä ei liene tarpeellista keskustella nyt.

T: En ole päässyt irtautumaan ruumiistani vielä kovin kauas. Olen vasta raottanut sitä ovea. Mahdollisuuksiahan on rajattomasti. Toisessa maailmassa ei ole aikaa eikä rajoja vaan pelkkä energia jota voidaan nimittää myös Brahman käsitteellä. Sehän on hindulainen käsite maailman totaaliselle yhteydelle.

S: Ihmiset jotka ovat pitkällä tässä tekniikassa sanovat elävänsä 24 tuntia vuorokaudessa. Samalla hetkellä kun ruumis nukahtaa tässä maailmassa niin sielu lähtee hengaamaan ja käy ehkä parantamassa jonkun. Ammattilaiset voivat tehdä kosmisia matkoja milloin vain.

T: Ruumiista irtautuminen vaatii kahden tunnin ankaran keskittymisen. Olen ehkä kaksi-kolme kertaa pystynyt kehittämään niin syvän keskittymisen tilan. Siinä pitää tuntea jokainen ruumiin kohta. Samalla hetkellä kun tuntee kaiken on irtautuminen mahdollista. Se vaatii täydellisen häiriöttömän tilan. Jos olisin pitkällä tekniikkani kanssa niin pystyisin saman tien vajoamaan siihen tilaan.

Tutkitteko te näitä asioita ahkerasti?

S: Intiassa koko elämä oli tuota osastoa. Siellä tuli luettua ahkerasti.

Emma

Olette olleet ehdokkaina Emma-gaalassa mutta palkintoja ei ole tullut.

S: Se touhu on sisäpiirin suihinottoa.

Olitte kuitenkin ehdokkaina.

T: Ne miettii että laitetaanpa pojat ehdolle. Sitten kun Apis ei voita niin pomot toivoo jengin kelaavan että ”hah hah, Apulanta hävisi”. Minulle on nykyään ihan sama koko homma. Vuonna 1996 jaksoin vielä uskoa ja toivoa. Silloinhan Aikakone sai tämän Vuoden Yhtye -pystin mikä olisi mielestäni kuulunut meille tunnustuksena siitä että olimme itse nostaneet tyhjästä instituution joka myy 40000 levyä. Avasimme myös kokonaiselle musiikkisuunnalle uuden väylän. Mitä olisi jotkut Juustopäät ilman esityötämme? Jos tuo ei ole musiikkipomojen mielestä minkään arvoista niin haistakoon vittu. Aikakoneella on ihan jees biisejä mutta bändihän oli siinä vaiheessa jo kuoleva raato ja silti niille myönnettiin se pysti! Silloin meni usko koko hommaan.

S: Silloin kun Ehjä oli ehdokkaana niin jaksoin vielä uskoa oikeudenmukaisuuteen. Tänä vuonna kukaan meistä ei enää viitsinyt mennä sinne. Ajatellaan Piiskaa -biisiä joka on myynyt enemmän kuin yksikään toinen suomalainen rock-biisi. Se on sellainen hitti että toista ei tule. Jos se ei ole vuoden kappale niin mikä sitten?

T: Toisaalta, mitä sillä on väliä? Turha se on enää jorottaa…

Apulannan täytyy tehdä niin hyvä levy ettei sitä voi olla valitsematta.

T: Aivan. Ainakin yksi valmis kertosäe on kovin mitä on ikinä tehty. Väänsin sen Lontoossa Queenswayn illan hämärässä. Kävelin Tehosekoittimen Matin kanssa ja minulla oli sellainen fiilis että jumaleissön, nyt olisi tehtävä kova biisi. Lontoossa on aika hyvä ilmapiiri tehdä lauluja. Matti meni käymään liquer storessa ja jäin siihen kadunkulmaan hengailemaan. Kellarista kuului calypsoa ja autojen torvet soivat eli oli sellainen kosmopoliittinen ilmapiiri. Sitten tämä loistava, vielä nimetön laulu tuli mieleen. Odottakaa kunhan kuulette sen!

S: Se on seuraava iso hitti.

T: Ei vaan se on seuraava iso hitti joka ei saa Emmaa (naurua).

Kosmopoliittinen ilmapiiri

Lomailitte syksyllä Lontoossa. Kävittekö katsomassa yhtyeitä?

T: Oasis -keikat oli niin megoja. Ei niistä voi kukaan sanoa yhtään mitään poikittaista. Jos joku on tähti niin se on Oasis. Se oli todella hyvän näköistä meininkiä.

Niidenkin suosio on vähän tippunut viime aikoina.

T: Mitä muuta voi Morning Gloryn tasoisen levyn jälkeen tulla muuta kuin paskaa käteen?

Tilannettahan voi tavallaan suhteuttaa Apulantaan. Te olette Suomessa megaisoja, tosin suosionne ei ole laskenut.

T: Ehjän jälkeen tuli kuitenkin paskaa niskaan. Kolme sai järjestään huonompia arvosteluja. Jutuissa oli vähän ”voi voi pojat, ei lähtenyt enää” -fiilistä aistittavissa. Kyllä Oasis -ilmiö hieman pelottaa. Toisaalta pelottihan minua ihan saakelisti lähteä tekemään Kolmeakin.

S: Oasis-ilmiö tuli jo Ehjän jälkeen. Ei meillä ole enää mitään hätää.

T: Meillä oli Piiskaa -sinkku pohjalla lähteä tekemään Kolmea. Se oli tavallaan levyn ensimmäinen single-lohkaisu. Nyt ei ole mitään tuollaista turvana. Mutta uskon että seuraavasta albumista tulee todella hyvä…

Ilmeisesti The Verve on vaikuttanut uusiin biiseihinne.

T: Joo. Nälkä kasvaa syödessä enkä halua tehdä Ehjää enää kolmatta kertaa.

Niin. Kolme ja Ehjä ovat melko samanlaisia.

T: Ne on ihan samasta puusta veistettyjä. Seuraavaa levyä varten haluaisin muutaman päivän lisää studioaikaa. Mukaan tulee ainakin industrialia, sellaista miedompaa industrialia kuitenkin. En halua tehdä pelkästään industrial -kamaakaan koska se on niin hirveän rajaava musiikin alue. Haluan kuitenkin koneita messiin koska niiden avulla saa tehtyä niin rankkaa kamaa. Live-akti tulee kuitenkin aina olemaan live, ihan sitä itseään. Nauhalta voi tulla jotain pientä… Oasis veti datilta esimerkiksi Do You Know What I Meanin rumpusysteemit. Noelilla oli pedaalin takana ihan häiriintynyttä kamaa. Sitä paitsi mitä Oasisin Liam voi tehdä niin sitä voin minäkin. Olen sen kanssa tavallaan samaa juttua. Olen henkilöinyt itseni aika vahvasti Liamiin ja Weezerin Rivers Cuomoon. Riversillä ja minulla on aika samanlaiset ajatukset. Liamilla taas on yhtä iso ego kuin minulla.

T: Uusi levy tehdään samassa paikassa kuin aikaisemmatkin. JJ-studion omistaja Juuso on prima vista -äijä. Meillä on hyvä yhteistyömeininki. Ja vaikka minulla sekä bassotaiteilijalla palaa välillä käämit niin Juuso osaa rauhoitella meidät hyvin. Se on niin rauhallinen mies. Jos esimerkiksi joku otto menee hyvin niin se on että ”kyllähän se sieltä tulee mutta otetaanko vielä kerran”. Juuso ei jätä mitään puolitiehen. Itse asiassa iso osa Apulannan nykysoundista on peräisin siitä studiosta.

S: JJ-studion assistant engineer Otto Hallamaa on kanssa cool. Se näyttää ja kuulostaa Joey Ramonelta.

Todella jossain

Miksi Oasis -biisejänne Kymmenen Ylöspäin ja Todella Jossain ei kuulla tällä kiertueella?

T: Ne lähtisivät hyvin mutta niitä ei ole tullut vedettyä. Ehkä niitä pitäisi soittaa…

Monet odottavat ainakin Todella Jossain -biisiä.

T: Se ei kämpällä toiminut aluksi yhtään. Minulla oli kuitenkin tietty visio päässäni ja tiesin että siitä tulee kova levyakti. Livenä se vaatii toisen kitaristin kunnon kitaravallin aikaansaamiseksi. Lehtivihreiden Ben Aaron on soittanut muutamalla keikalla kitaristina… Pena on ihan prima vista -miehiä.

S: Pena vetää hirveessä soseessa mutta virheettömästi. Kerran vedettiin Systeemi Kusee encorena. Toni lauloi ja Pena soitti biisin yksin soinnulleen oikein vaikka ei ollut koskaan aikaisemmin skulannut sitä. Se on sinut kitaran kanssa.

T: Mies ja kitara.

Miksi ette ota bändiin toista kitaristia vakituiseksi jäseneksi?

T: Olemme tällainen kokoonpano. Ei tähän oikeastaan mahtuisi ketään muuta.

Toni, sanoit viime kesänä että haluaisit pelkästään laulaa.

T: Niin haluan vieläkin. Ei kitaran soittaminen ole koskaan ollut niin tärkeää… Toisaalta olen saanut skittaan sellaisen soundin, etenkin livenä, että olen tykännyt vetää. Muutamassa kohdassa on makeaa soittaa kun tuntuu että koko sali jytää skeban tahdissa. Etenkin PVC:n kertsiä on hieno soittaa.

S: Olisihan esimerkiksi Pena hyvä vetämään mutta bänditouhuun kuuluu niin paljon muutakin kuin soittaminen. Henkinen meininki on myös tärkeää.

T: Apulannasta tekee niin hyvän se että kolme jäsentä ovat enemmän kuin osiensa summa. Jos mukaan tulisi uusi jäsen niin olisimme vain osien summa. Se yksi veisi tärkeän tekijä z:n pois.

S: Olemme kokeneet yhdessä paljon. Esimerkiksi alkuaikoina käytiin Ivalossa rummut sylissä saamassa turpaan. Rumpuihin on muuten osunut keikoilla yllättävän monta pulloa. Rantarockissa bottle hajoitti uuden Yamahan takakalvon. Perkele. Kerran Kausalassa pullo hajosi peltiin ja sirut lensivät päälle. Ei siinä kuitenkaan käynyt sen pahemmin. Tuukka muuten veti turpaan sitä heittäjää (naurua).

T: Missä? Ai Kausalassa. Se olikin hyvän näköistä meininkiä.

Sattumaa

Ovatko levyjenne nimet Hajonnut ja Ehjä suoria käännöksiä Nine Inch Nailsin Broken- ja Fixed -levyistä? Myös NINin ja Apulannan logossa on jotakin samaa.

S: Logo on puhdas sattuma. Jos olisimme ripanneet NINin logon niin olisimme kyllä tehneet siitä erihenkisen. Punk -juttuun kuuluu se että vedetään kaikki aneemisen näköiseksi.

T: Logo on vuodelta 1991 jolloin en ollut kuullutkaan Nine Inch Nailsista. Mutta levyn nimissä on kytkyä. Hajonnut -ep:n nimi tuli sattumalta. Seuraavana talvena alkoi industrial kolahtamaan ja huomattiin että NINillä on Broken -niminen levy. Sitten löytyi Fixed ja päätimme laittaa sen huumorimeiningillä meidänkin albumin nimeksi.

S: Logomme on muuten saanut virallista tunnustusta taiteilijan suusta: ”Kaikessa naiviudessaan jo lähes nerokas”. Vähän käy naurattamaan koska se on tehty punkmeiningillä.

Väsynyttä meininkiä

Viime kesän Kaivopuiston keikan aikaan olitte väsyneitä.

T: Silloin olin henkisesti aivan loppu siihen fanimeininkiin. Minulla on ollut ongelmia suhtautua siihen. Pitäisi vaan osata ottaa ihailijat Kari Peitsamo -meiningillä kädet pystyssä mutta kun ei pysty vaan pitää olla tällainen heikko paska. Siellä Kaivarissa tuli ihan eläin-olo. Rock-orkesterit aidattiin karsinaan ja sitten siinä oli miljoona ihmistä Arto H. Moilasena kyttäämässä että siellä ne nyt on. Voi jumalauta. Meinasi lähteä järki ja oli muutenkin paska fiilis. Yhtyeen sisällä oli silloin totaalinen asennevamma joka näkyi siten että emme osanneet nauttia hyvästä meiningistä

Yht´äkkiä Apulannan Liikaa -kappale alkaa soimaan kahvilassa. Pojat hymyilevät leveästi.

T: Tämäkin vielä (naurua).

Hetken kuluttua omistaja saapuu paikalle sinkun kanssa kysymään nimmareita. Toni ja Sipe kirjoittavat tottuneesti nimet levyn kanteen. Juttu jatkuu kuitenkin taukoamatta.

S: Kyllästymisemme fanimeininkiin on voinut havaita kahdelta keikalta. Ensimmäinen oli Hämeenlinnan Keinukalliolla 1996 ja toinen Kaivopuistossa 1997. Varsinkin Tonilla, mutta myös minulla, on ollut vaikeuksia suhtautua ihailijoihin. Olenkin palanut kaksi kertaa aivan loppuun. Olin jopa niin väsynyt etten jaksanut kävellä.

T: Kelasimme homman ihan väärin. Kaikista asioista tuli vain taakkoja ja systeemi kääntyi päälaelleen. Tämän kevään aikana olen kelannut asioita ihan eri tavalla.

S: Intiassa tajusin miten siistejä bändihommat ovatkaan. Nyt on hyvät kiertuefiilikset. Tästä osaa taas nauttia eikä negatiivisiin asioihin kiinnitä huomiota. Ennen keikkaa on todella hienoa virittää rumpuja roudareiden duunaillessa omiaan. Illalla on mukava soittaa kun Tonin kitara soundaa ihan toisesta maailmasta kuin ennen.

T: Kicksit on tärkeä osa systeemiä. Jos ei tunnu hyvältä niin on pirun vaikeaa vetää keikkaa. Kaikki on tuomittua siinä vaiheessa. Nyt olen homman kanssa sinut paljon paremmin koska olen löytänyt jutun ytimen. Nyt omista biiseistä saa taas kicksejä.

T: Kaivarihan oli viimeinen keikka ennen Hell On Wheels -rundia. Kiertueella oli taas mukavaa koska siellä yleinen fiilis oli niin hörö luokkaretki -meininki. Hell On Wheelsillä tuntui ihan samalta kuin silloin 1993 kun kierrettin Tehosekoittimen ja Karkkiautomaatin kanssa Suomea.

Onko totta että sait puukosta vuoden 1993 kiertueella?

T: On. Juntti latasi leukulla kylkeen.

S: Olisitpa nähnyt juntin sen jälkeen kun sitä käsiteltiin.

T: Kaikki mikä ei tapa, vahvistaa.

Kana ei ole angstista

Vuonna 1993 olitte lähdössä Amerikkaan soittamaan New Musical Seminariin.

T: Se olisi ollut hyvä homma. Amanda oli hoitanut meidät sinne vinyyli-ep -pohjalta. Pitkään oltiinkin että ”jumankauta, jenkkeihin”. Varmistus tuli sitten vain kaksi päivää ennen keikkaa. Eihän me voitu lähteä kahden päivän varoitusajalla Amerikkaan!

Yllättäen Valentinan omistaja kantaa kanankoipia pöytään. Toni kiittää mutta sanoo olevansa Sipen kanssa kasvissyöjä. Toimittaja joutuukin urakoimaan kaikki koivet nolon tilanteen välttämiseksi. Toni ja Sipe ovat kuitenkin hengessä mukana.

T: Kana haisee ihan hyvälle mutta esimerkiksi makkaraa ei tee yhtään mieli. Kana ei ole niin kauhean angstista.

S: Kana on paljon all rightimpaa kuin vaikka makkara.

Hyvät suhteet

Millaiset suhteet teillä on Radiomafiaan? Aikaisemminhan teillä oli vääntöä aseman ohjelmapolitiikan takia.

S: Mafiaan on nykyään ihan hyvät suhteet. Olemme niin suosittuja että niiden on pakko hyväksyä meidät. Ei ne enää voi hyppiä nenille. Kaikki asemat on nykyään jees jees.

Kohtasitteko ongelmia haukuttuasi Mafiaa suorassa Lista -lähetyksessä?

T: Itse asissa biisimme meni soittolistalle sen jälkeen. Kaikki tahot suhtautuivat yllättävän positiivisesti kommentteihini. Minun oli pakko sanoa ne asiat koska Mafian meno vitutti niin rankasti. Veimme levyjä sinne mutta ne oli vaan että ”joo joo” ja heitti ne pois silmistään.

Miksi ensimmäinen levynne ei noussut ollenkaan listalle vaikka se myi ihan hyvin?

T: Eipä noussut Hajonnut-ep:kään joka myi nopeasti puolitoista tuhatta kopiota. Esimerkiksi joku Pansies -single myi alle kaksisataa mutta oli silti listalla. Minä olin helvetin ihmeissäni siitä. Aluksi myyntiämme ei edes merkitty kaupoissa. Kauppiaat sivuuttivat levymyyntimme kokonaan. Soiteltiin kauppoihin että kirjatkaa myynti ylös. Sitten joku teki niin ja olimme sijalla 19. Muut huomasivat listasta että ”katsohan, Apulanta on tuolla”. Kohta sinkku nousikin kakkoseksi. Ykkössijaa ei saatu George Michaelin takia. Georgea vedetään vielä kuonoon siitä hyvästä.

S: Piiskaa taisi olla ensimmäinen listaykkösemme. Sen jälkeen kaikki on menneet suoraan ykköseksi.

T: Paitsi Mitä Vaan -sinkku koska Liikaa meni ykköseksi.

Myyttinen hahmo

Kuka on Apulannan levyjen kansissa mainittu Mikho?

T: Mikho on myyttinen hahmo. Mutta se on kuitenkin based on a real story.

S: Mikhosta ei ole tainnut kukaan kysyäkään aikaisemmin…

T: Syöpäs muuten vähän tarkemmin nuo kanat. Täällä Heinolassa syödään yleensä lautanen tyhjäksi. Minäkin syön salaatista aina sen kannikankin.

Lehdistö

Oletteko käyneet julkkisbileissä viime aikoina?

T: En ole käynyt niissä pitkään aikaan. Ne voisivat maistua nyt kun on hyvä fiilinki. Eikä siellä julkkispiireissä ole mitään ongelmia kun vaan morjestelee kaikille. Mutta ei niissä bileissä ole niin hyviä naisia kuin odotin. Se oli pettymys. Niissä bileissä vallitseva hyvä meininki ärsyttää pahasti. Varsinkin kun bailaaminen vituttaa edelleen.

Onko teistä kirjoitettu negatiivisesti lehdissä?

T: Ei hirveästi. Mutta esimerkiksi Attack Of The A.L. -levyn tiimoilta tehty haastelo Rumba -lehteen oli sellaista paskaa että ei ole tottakaan. Siitä jutusta sai tähdemmän kuvan kuin mitä oikeasti olemme. Toisaalta Attackista ei moni diggaillutkaan. Itse asiassa jos kuuntelee ensin uudempaa tuotantoa niin sekin menee paremmin läpi.

T: Haluaisin muuten olla tangolaulaja. Siinä ei tarvitsisi säväyttää ketään. Olisi vaan vuodesta toiseen samanlainen. Rock-musiikki uudistuu niin paljon nopeammin kuin tällainen tangopolitiikka.

Tangolaulajana ei oikeastaan saakaan säväyttää.

T: Niin juuri. Olisi vaan positiivinen ja kaikinpuolin laimea.

Skaba

Voititte yhtyeen alkuaikoina bändikilpailun. Miten olisi käynyt jos menestystä ei olisi tullut?

T: Ei se olisi vaikuttanut mitenkään. Kai siitä sai vähän fiilistä kun päästiin heittelemään Amorphista puurolla ja tiskiaineella. Hotellihuone, jossa asuimme, oli hirveän näköinen. Olimme siellä kaksi päivää siipiveikkojen kanssa. Tukkaa värjäillessä kämppä muuttui lilaksi. Itse kisassa vedettiin Irroitetaan Käsi, Systeemi Kusee, Elli ja olisiko ollut Etsitään. Coverina oli Pelle Miljoonan Tahdon Rakastella Sinua. Vaihdettiin instrumentteja biisien välissä ja sehän toi meille sikana pisteitä.

Kuinka pokkanne kesti haukkua muita yhtyeitä?

T: Olimme silloin punk ja huomattiin että muut on paskoja. Tämä nyt on tätä Liam -osastoa. Muut bändit eivät näyttäneet saavan kicksejä ollenkaan. Meillä oli hyvä meno ja naurettiin kaikelle. Eihän meillä musiikillisesti ollut mitään kredua nauraa muille mutta silti ajattelimme että olemme parhaita.

T:Nykyisin on hankalampaa. On tilanne mikä hyvänsä, vaikka nyt kun levy on listaykkösenä, niin ajattelen aina että kehtaanko tehdä näin. Mutta saakeli, listaykköseksi pääseminen on aika kova juttu! Yksi orkesteri kerrallaan siellä vain on. Tällaista jossittelua ei saisi olla ikinä mutta sanon kuitenkin että Kaija Koo otti päähän Kolme-cd:n aikaan. Onneksi Kolme meni ilmestymisviikollaan ykköseksi. Kakkosena se taisi olla sitten seitsemän viikkoa heti Kaija Koon jälkeen.

T: Uusi levy julkaistaan kesäkuun kuudestoista. Puskaradio aika tärkeä meille eli vaikka levy tulee kesällä niin kyllä ihmiset sen saavat tietää. Uuden albumin julkaisu on myös tavallaan kytketty Provinssirockin mainostukseen. Kolme-cd:llä oli todella massiivinen mainostus, oli sivunkokoisia mainoksia jokaisessa major-lehdessä alkaen Suosikista ja Seiskasta. Se oli jo kornia mainostusta. Albumi menikin ykköseksi. Uutta kokoelmaa on mainostettu parilla pienellä ilmoituksella. Mainosbudjetti on ollut varmaan 1/20 -osa Kolmen budjetista ja silti se on listoilla samalla tavalla. Eli meillä on nyt tietty status eikä mainostusta tarvita enää niin paljon.

Vähän aikaa sitten seurastamme poistunut Sipe tulee takaisin mukanaan pussi jossa on Apulannan verotiedot vuodelta 1997. ”Nuo paperilaput on satojen tuhansien arvoisia”, mies kommentoi istuessaan takaisin pöytään.

T: Voisimme muuten tehdä baarikeikkoja enemmän. Tiedätkö mikä olisi hyvä ratkaisu? Pitäisi tehdä parin viikon klubikiertue pienellä PA:lla ja hyvillä valoilla. Sen voisi myydä kymppitonnilla ilta tai jollakin prosenttikytkyllä. Sellainen olisi hyvä tehdä oman kredibiliteetin vuoksi. Rokkiklubeissa olisi salettiin ryhmää. Meillähän oli Tavastiallakin hyvä meno. Klubeissa olisi älyttömän hienoa vetää. Jos klubissa on hyvä tunnelma niin se on aivan erilaista verrattuna siihen että urheilutalossa on hyvä meininki. Yleisö on paljon vaativampaa klubeissa. Voisi sanoa kylmästi että yhtyeellä on varaa olla paska nuorisotalolla. Niille ihmisille on pääasia että olemme siellä vetämässä eikä ne välitä soitammeko prima vista tai onko soundit kovat. Klubilla taas on pakko vetää timmisti hyvillä soundeilla.

Sipen puhelin soi taas. Toni vastaa imitoiden rumpalia.

S: Toni vastaa usein Sipe. Meillä on tuo imitointimeininki aika vahvaa. Toni on hyvä siinä. Yleensä valomiehemme on Toni ja minä olen Tuukka.

Aiotteko soittaa akustisia livekeikkoja vielä jonakin päivänä?

S: Niitä on ollut vain kaksi tähän mennessä. Toinen oli Hartolassa, jossa vedettiin ihan täysi setti akustisesti, ja toinen Yli-Iissä.

Puhelu loppuu ja Toni palaa aiheeseen.

T: Olen fantasioinut pitkään sellaisesta chosen 100 -keikasta. Sinne valittaisiin sata coolia tyyppiä. Pikkuyleisölle olisi kiva vetää unpluggedina koska siellä olisi todella hyvä tunnelma. Uskon että biisimme toimisivat akustisina versioina. Ehjältä ainakin Poistuisitko ja En Voi Auttaa toimisivat kybällä. Mukaan pitäisi vain saada lisäkitaristi. Sipe vetäisi rummuilla Davesti räkäpuikoilla.

Oletteko suunnitelleet tavallista livelevyä?

T: Emme julkaise livelevyä vaan livevideon jossa on exclusiivista pätkää ja pari uutta musavideota. Voitaisiin tehdä myös itse ohjattu lyhytelokuva. Joo. Bassotaiteilija ohjailisi Kaurismäen hengessä. Täytyykin pistää idea eteenpäin.

S: Livelevy on vähän arka juttu. Livetilanne on sellainen että siinä pitäisi myös nähdä. Livealbumi on vähän rip off -juttu. Live & acoustic -levy voisi toimia paremmin.

T: Olemme varmasti yksi pahimmin ennakkoluuloista kärsivä bändi Suomessa. Jos nimi on Apulanta niin… No, mitähän pojat oli, jotain 13, kun nimi keksittiin. Itse olin kypsä 16-vuotias. Asenteemme oli että haistakaa kaikki jotain. Nimi oli osa sitä asennetta. Bändin nimi on tietysti osa vääntöä mutta ei sen pitäisi antaa hirveästi leimata… Kyllä minä koen että olemme sen verran kypsä ja uskottava rock-yhtye että meitä on cool diggailla nimestä huolimatta. Mutta jos ei joku pidä niin minkä sille voi. Hyvin nuo levyt on kuitenkin myyvät.

Opinnot

Toni, aiotko jatkaa aloittamiasi tietokone-opintoja?

T: Selkeästi en. En osaa niitä hommia eikä se ole muutenkaan lajini. Ei oikeastaan nappaa pätkääkään se vääntäminen.

No, mitä teistä tulee aikuisina?

T: Ei kai meistä sellaisia tulekaan…

S: Tietokoneista puheen ollen, olin chatissa omalla nimelläni ja joku kysyi että ”etkös sinä ole Apulannan Sipe”. Sanoin että joo ja sieltä tuli heti viestiä että ottaa päähän kun netti on täynnä kusettajia. Pistin kaikkea exclusive-tietoa ja todistusaineistoa mutta ei se uskonut siltikään. Lopuksi laitoin puhelinnumeron että soitapas tänne niin kuulet mutta ei se uskaltanut soittaa.

T: Minä en uskalla mennä chattiin kun kaikki kuitenkin vittuilisivat. Sellainen hanikka pitäisi muuten olla millä voisi tiputtaa chatista tiettyjä runkkareita pois.

S: Olen ollut pari kertaa siellä ja olen huomannut että se on yksinäisten luusereiden hommaa. Kirjoitinkin kerran että eikö teillä ole parempaa tekemistä. Hyvä haukkua muita ja olla itse siellä (naurua). Menisivät vaikka lenkille tai jotain…

Obituary

T: Minä vittuunnuin kun nimeni oli Iltalehden kannessa. Meillä ei ollut silloin salaista puhelinnumeroa. Puolen tunnin aikana tuli joku seitsemän puhelua tyyliin ”Ooksää Toni”. Helsingin Juhlaviikkojen tiedottaja oli mokannut koko homman. Se oli jostain verolapusta bongannut nimen ja laittanut sen lehteen. Toisaalta haluaisin kyllä olla sukunimelläkin varustettu koska pelkkä Toni on aika tylsä nimi.

Keksi joku!

T: Oikeastaan olen Toni Obituary. Jossakin pankin naurettavassa nuorisojulkaisussa oli Yhdistä laulaja ja yhtye -tehtävä. Siinä oli Sania ja Aikakonetta sun muita. Lopuksi Toni ja Obituary olivat ainoat jotka jäivät yli. Olen siis Obituary. En tiedä mikä siinä oli vääntönä mutta päätin heti lanseerata sen.

Keikat

Soitatte kiertueella myös kokonaan uusissa paikoissa.

T: Joo. Soitamme esimerkiksi opiskelijoiden Goom-tapahtumassa. Olemme suunnitelleet että jokaisen biisin välissä voi heittää huonoa Goom-juttua. ”Onko teillä Guuma, oletteko te goomassa, seuraava biisi on tunnusmusiikki elokuvasta 007 ja Guumraketti ja niin edespäin”. Keikat uusissa paikoissa avaavat ovia erilaisiin suuntiin.

S: Jengi tajuaa kuinka kovia olemme kun ne näkevät meidät ensimmäisen kerran. Hemi voisi muuten vaihtaa setin aloitusspiikkiä. Se ”Hyvää iltaa perse” on jo vähän vanha.

T: Goom järjestetään on Viking Linella. Olisi hyvä heittää ”Hyvää iltaa Silja Line” tai ”Hyvää iltaa Titanic” -tyylistä läppää.

Hurja joukko

Sipe, saitko kommenttiä esiintymisestäsi Hurja Joukko -ohjelmassa?

S: Kyllä. Palaute jakautui kahtia. Toiset oli: ”Nyt meni yli. Mulkku rokkitähti puhuu pimpistä telkkarissa”. Tyttöystäväkin oli vähän että jees jees. Musiikki-ihmiset oli että ”hyvä meininki, siinä oli sikana asennetta, nyt lähti.” Henkilökohtaisesti minua harmitti se että ihmiset otti sen haastelon niin tosissaan. Se on ainut haastattelu jonka jälkeen on ahdistanut. Kovinkaan moni ei tajunnut että se oli vitsiä. Ihmiset luulevat että olen sellainen rokkijurpo joka ajattelee vain naisia. Ohjelman jälkeen ahdisti se mitä muut ajattelevat vaikka yleensä en todellakaan mieti tuollaista. Yön rumpali Frogley oli ennen ohjelmaa soseessa ja se ikään kuin psyykkasi siihen tunnelmaan.

T: Pillustahan voi puhua kahdella tavalla. Oikeastaan meidän stoorit ovat parodiaa koko aiheesta. Eihän mikään voi olla hölmömpää kuin puhua panemisesta. Ihmiset ottaa usein jutut liian tosissaan. Jos me puhumme fiksuja niin mielestäni puhumme ihan kohtalaisen viisaita. Ihmiset eivät huomaa milloin meillä on hauskuutus -meininki päällä ja milloin ei.

Omat levyt

Kuunteletteko usein omia levyjänne?

T: Kyllä. Apulannan tuotoksia kuuntelee aina ihan eri meiningillä kuin muita. Onhan levyille jäänyt mokia mutta biisit itsessään ovat kovia, etenkin kappale Ei Tänään. Kymmenen Ylöspäin on Ehjän parhaita biisejä. Attackilla on Päivästä Toiseen ehkä kovin ralli. Kolmella on tämä 3/13 joka kolisee eniten.

S: Mielestäni Kolme on todella kova levy. Kaikki kappaleet on high pointteja Voiko Tämä Olla Mahdollista -biisiä myöten.

T: Punkkia on hauska vetää kämpällä mutta ehkä sitä ei ole tarkoitettukaan levytettäväksi. Voiko Tämä Olla Mahdollista toimi kämpällä mielettömän hyvin mutta levyllä se ei skulannut ollenkaan.

S: Uusien sinkkujen b-puolet Ei Tänään ja Jyvät on myös parhaimmistoa. Ehjällä toimii Poistuistko komeasti. Mutta aliarvostetuin helmemme on ilman muuta S.S.-kerho.

T: Sehän on helmi jos joku on helmi.

T: Meillä on omat työnimet biiseille. …Silti Onnellinen on Darra. Biisi on ihan hyvä mutta se on tuotettu aivan väärin. Sama kitarasoundi pilaa tunnelmaa. Silloin ei vielä ollut oppinut tätä chorus-verse-chorus -tekometodia. Siinä on lisäksi käytetty väärää säröä.

S: Kappaleessa on myös väärä rumpufilli ennen ekaa kerttistä. Se ei oikein lähde. Virvelin iskut pitäisi tulla eri aikaan. Nyt laulu ja filli menee ihan eri tahtiin.

T: Siitä tulee kova english version. ”I feel so violent…” Noissa kaikissa biiseissä on aluksi englanninkieliset sanoitukset. …Silti Onnellinen ei meinannut lähteä aluksi ollenkaan. Onneksi keksin väkivaltainen -sanan ja palaset loksahti kohdalleen. Livenä se on kovimpia killereitä. Jengi diggaa siitä ihan sairaasti.

S: Joo. Se on yksi isoimmista keikkahiteistä Madon ja Piiskan ohella.

T: Mato on muuten väärinymmärretyin biisimme. Oikeasti siinä on synkät sanat mutta koska mato on hassu sana niin jengi käsittää sen jotenkin vitsiksi.

T: Mutta lähteekö Mato niin hyvin livenä? Minä kun en katso ollenkaan yleisöä. Stagelle noustessani tsekkaan sen mössäys-osaston. Darrassa vilkaisen jengiä ekan kertosäkeen aikana mutta sen jälkeen en sitten katsokaan. Jennan rauhallisessa kohdassa voi katsoa myös koska siinä ei tarvitsekaan olla riehumista.

S: Mulla on tapana tsekkailla.

T: Katseletko tyttöjä?

S: Tietysti. Tulee sellaisia silmäkontekteja. Joskus heitän myös kapuloita niille.

T: Käykö niin että heität kapulan ja joku väärä tyyppi nappaakin sen?

S: Joo. Siitä tulee hyvä fiilis kun eturivissä on jätkä diggailumeiningillä. Kun sille heittää kapulan niin se on yhtä juhlaa koko loppukeikka.

T: Aivan. Minäkin läiskin käsille cooleimpia tyyppejä. Ne on aitoja eikä millään kekkulimeiningillä liikkeellä. Haluamme yleisöltä tappamisen meininkiä. Jengissä pitää olla liikettä. Uskon että ne, jotka on siinä hikiosastossa, saavat parhaimmat kicksit. Olemme yrittäneet panostaa livesoundiin ja esiintymiseen entistä enemmän. Ulkomaisissa musiikkilehdissä arvostetaan livetilannetta ihan eri lailla verrattuna Suomeen.

Eläinaiheet

Mistä syystä viimeisimpien Apis -levyjen kansissa ja sanoituksissa vilisee niin paljon eläimiä?

T: Eläinmaailmahan on ollut pohjaton inspiraation lähde kautta aikojen. Lähdetään nyt erittelemään esimerkiksi Kari Peitsamon biisejä. Sanoisin että ekana tulee mieleen Mekaaninen Susi.

S: Koira.

T: Kantrivarpunen.

S: Talitiainen.

T: Kantrihai.

S: Luumusen voi kai käsittää eläimeksi.

T: Alkaa vähän tökkimään…

S: Harry-Hevonen.

T: Termiitti.

S: Tuhma Koi.

T: Karilla on varmaan kaksikymmentä eri eläintä. Yhdessäkin biisissä Kari lähtee aamulla ranchilta ratsastamaan vuorille ja kolme kyytä tulee tervehtimään sitä.

Orkesterilta ilmestyi myös Musta Hevonen -myyntivideo.

T: Mutta ensimmäinen musiikkivideo, jossa Apis on osallisena, on kellaripätkä vuodelta 1991. Nauhoitukset oli halloweeninä. Tämä loistava treeninauha on kuvattu Hilperin Jaskan iskän videokameralla. Itse asiassa se on klassikkokamaa. Hieman harmitti Musta Hevonen -videossa kun siinä on haastelopätkiä niin paljon. Fanit vat tosin diganneet juuri niistä. Olisin halunnut enemmän kaikkea itse kuvattua pätkää vaikka Raikulipojista tai vanhoista keikoista. Ei omaa puhetta jaksa katsella. Itse asiassa voisin sijoittaa videokameraan. Sillä olisi hyvä kuvailla keikkamatkojen läpymeininkiä. Sitten voisimme julkaista alkusyksystä uuden myyntärin missä olisi liveä enemmän. Olemme vetäneet monta keikkaa minidiscille.

Meille tarjotaan taas kahvia. Toni ehdottaa että Apulannan nimmaroidun paidan voisi laittaa Valentinan seinälle kehystettynä. Omistaja innostuu asiasta välittömästi ja alkaa suunnitella kehyksille paikkaa.

T: Pistähän lehteen että kahvila Valentina Heinolasta on cool.

Tottakai.

On aika lähteä. Hyppäämme lumituiskussa Tonin punaiseen Hondaan ja menemme Tuukan äidin luokse. Hän odottaa meitä viihtyisässä asunnossa jossa on muuten kuvattu Anna Mulle Piiskaa -video. Tytti hoitelee yhtyeen verotuksen. Se ei olekaan aivan yksinkertainen tehtävä sillä Apiksella on hirvittävästi tuloja ja menoja.

Sipe ja Tytti klaaraavat homman nopeasti ja palaamme pihalle tuiskun keskelle. Odottelemme kyytiä kahvilassa. Sipe kuulee toimittajalta internet-lehti Circuksesta ja toimittaja oppii että kahviin voi laittaa hunajaa. Ja sehän muuten toimii!

Päivä on kääntynyt jo illaksi ja syöminen on unohtunut kokonaan. Onneksi rumpalimme äiti on ollut omatoiminen ja pääsemme syömään. Ennen ravintoa päätämme kuitenkin käydä internetissä. Tutkimme tietysti Kotisivujen viimeiset päivitykset sekä muutaman Apulanta -fanisivun.

Sipen huone on jokaisen Apis -fanin täyttymys. Seinillä on keikkajulisteita ympäri Suomea. Myös harvinaiset ep:t löytyvät hyllystä sekä seinältä. Kuuntelemme Weezeriä ja Ne Luumäkiä sekä ihmettelemme seinällä olevaa karttaa josta löytyy nuppineulalla merkattuna kaikki kaupungit joissa Apulanta on vieraillut.

Sipen puhelin soi taas. Se onkin soinut koko päivän taukoamatta. Jos kännykän säteily on vaarallista niin rumpalimme on melkoisessa vaarassa…

Kello alkaa olla vaikka kuinka paljon. Toni on lähdössä Lahteen ja toimittajan on määrä hypätä kyytiin. Lopulta Toni tuleekin. Heitämme hyvästit Sipelle, ainakin vähäksi aikaa. Ulkona on erittäin huono keli. Vastaan tulevat rekat pöllyttävät lunta emmekä näe juuri mitään. Lyhyt matka sujuu kuitenkin rattoisasti keskustellessamme Apiksen kehittyneestä liveaktista. Huonojakin puolia löytyy sillä Toni vakuuttaa biisien kulkevan liian nopeasti livenä. ”Sitä on niin innostunut lavalla että ei huomaakaan kuinka vauhdilla soittaa. Varsinkin Jyvät on soitettu viime aikoina ihan ultranopeasti”.

Suomirockin ärhäkkä untuvikko

Hän on kuuden laudaturin ylioppilas, joka asuu äitinsä kanssa Heinolassa. Hän on Suomen myyvin rockartisti. Hän on Apulannan Toni.

Heinolassa sataa tihuttaa. Päivä on syksyisen harmaa. Torin poikki harppoo nuori mies, joka saa mummojen päät kääntymään. Hänellä on sarvisankaiset silmälasit, vihreä samettitakki, rastaletit ja naama täynnä lävistyksiä. ”Tervetuloa Heinolaan”, 22-vuotias Toni sanoo kohteliaasti ja ojentaa sateenvarjoaan suojaksi. ”Mennäänkö ensin katsomaan meidän treenikämppää?”

Portaat vievät puutalon yläkertaan, pieneen hämärään huoneeseen. Täällä rosoista punkpoppia soittava Apulanta voi rauhassa luukuttaa; edellisestä treenikämpästä he saivat häädön kahdessa tunnissa. Huoneen seinälle on teipattu tuhruisia pornokuvia, ja lattialla on puoli metriä rojua. Ikkunan välissä makaa satoja kuolleita kärpäsiä. ”Me ollaan siivottu viimeksi toukokuussa 1993”, Toni kertoo. Treenikämpän vuosipölyistä voi melkein lukea Apulannan tarinan: Olipa kerran kolme lukiolaispoikaa, jotka perustivat oman bändin. Viikonloput he kiersivät maakuntien nuorisotaloilla ja tekivät keikkoja, keikkoja ja keikkoja. Yhtyeen suosio kasvoi levy levyltä. Nyt Apulannan fan clubissa on kymmenentuhatta jäsentä. Keväällä ilmestynyt Kolme-albumi on myynyt 40 000 kappaletta, ja kymmenen markan Anna mulle piiskaa -sinkku enemmän kuin yksikään muu suomalainen cd-single. Kaiken lisäksi levyt on julkaissut pienlevymerkki, nimeltään Levy-yhtiö. ”Me ollaan tehty tää ihmisten kautta, vaikeamman kautta”, Toni toteaa.

Hänen mielestään suosio tuntuu samaan aikaan sekä hienolta että oudolta. Vielä kaksi vuotta sitten Apulantaa ei kelpuutettu yhdellekään festivaalille, tänä kesänä yhtye soitti kahdellakymmenellä festarilla. Ainoa mikä Tonia nykyisin vähän harmittaa on bändin nimi. ”Siinä on liikaa teinihuumoria”, hän kritisoi ja puhaltaa pölymakkaroita vahvistimen päältä. Pikkukaupungissa on maanantai-iltapäivänä turruttavan rauhallista. Pari eläkeläismiestä siemailee olutta keskustan kuppilassa. Taustalla soi tunnelmamusiikki. Toni tilaa kassalta sämpylän ja varmistaa, ettei leivän välissä ole muuta kuin juustoa ja vihanneksia. Hän on kolmatta päivää kasvissyöjä. ”Bändin pojat on olleet jo pitkään, ja mäkin päätin yrittää. Kasvissyönnistä tulee kevyempi olo. Sitä paitsi eläinten tehotuotanto on väärin”, hän selittää. Toni puhuu eläinten oikeuksista ja boikotoi McDonald’sia, mutta ei halua ottaa kantaa kettutyttöihin. Hän myöntää kuitenkin, että Apulannan faneihin kuuluu myös aktivistihenkistä porukkaa. Apulanta on äänitorvi sille sukupolvelle, joka ei välitä tanssipopista ja uusista leviksistä.

Yhtyeen fanit ovat teini-ikäisiä, jotka ovat huolestuneita maailmanmenosta ja omasta olemassaolostaan. ”Väärinymmärrettyjä monella tavalla”, Toni kiteyttää. ”Meidän fanit on niitä luokan yksinäisiä tyttöjä, jotka kirjoittaa uskonnontunnilla vihkoon, että kaikki vihaa mua.” Fanien ajatuksia Apulanta lukee kirjeistä, joita tulee Levy-yhtiöön muovikassillinen viikossa. Hämmästyttävän usein ne alkavat samoilla sanoilla: Mä en ole sellainen tavallinen fani, joka kirjoittelee bändeille… Monet kirjeistä ovat masentuneita ja ahdistuneita. Yksi tilittää koulukiusaamisesta, toinen kertoo itsemurhayrityksestään. Kirje päättyy seuraavasti: Kiitos teidän musiikista, joka on auttanut jaksamaan vaikeimpien aikojen yli. Apulannan musiikki ja Tonin sanoitukset ovat kieltämättä rajuja ja koskettavia. Älä unelmoi älä kuvittele / Sinä et voi luottaa kehenkään / Et sä tajuu ettei kukaan välitä, lauletaan Kalamiehen toveri -kappaleessa.

Ei Tonilla itselläänkään ole aina helppoa. Juntit huutelevat kaduilla, ja ihmiset suhtautuvat ennakkoluuloisesti. Häntä pidetään vittumaisena tyyppinä. ”Ei meistä ajattele positiivisesti kuin meidän levynostajat, joka on kuitenkin vain pieni vähemmistö suomalaisista. Pienempi kuin saamelaiset”, Toni toteaa. Edes koulu ei kannustanut Tonia, Tuukkaa ja Sipeä bändin perustamisessa. Nyt opettajat saavat maistaa omaa lääkettään: ”Ähäkutti, me ei mennä soittamaan koulun 70-vuotisjuhliin, vaikka kuinka pyytävät” , Toni sanoo ilkikurisesti. ”Mä olen oppinut olemaan kusipää”.

Toni asuu äitinsä ja koiransa kanssa rivitalossa, jonka pihalla kasvaa keltaisia kukkia. Ovessa on sukunimi, jota ei saa tässä jutussa paljastaa. Viikko sitten nimi kerrottiin vahingossa iltapäivälehdessä, ja perheen puhelin alkoi soida taukoamatta. Numero piti vaihtaa samana päivänä. ”Eniten mua harmitti äidin puolesta, kun se joutui vastaamaan kaikkiin ihme puheluihin”, Toni sanoo. Tonilla ja äidillä on läheiset välit. ”Mä olen ainoa lapsi, hemmoteltu sika”, Toni määrittelee. Hänellä ei ole kiirettä muuttaa pois äidin luota. Keikkamatkojen jälkeen on kiva tulla kotiin, jossa tuoksuu pullalta ja puhtaalta pyykiltä.

Lapsuutensa Toni asu Salossa. Se oli onnellista ja huoletonta aikaa; sai juoksennella metsissä, pelata videopelejä ja rämpytellä kitaraa. Sitten kaikki muuttui. Isä kuoli äkillisesti, ja äiti halusi palata kotiseudulleen Heinolaan. ”Tonille tuli kaksi suurta menetystä peräkkäin. Isän kuoleman lisäksi muuttaminen oli hänelle hirveä isku. Kaverit jäivät Saloon, ja Toni oli aluksi yksinäinen. Hän inhosi Heinolaa” , Tonin äiti muistelee.

Olohuoneen pöydällä on kehystettynä kaksi valokuvaa. Toisessa hymyilee Tonin isä, toisessa Toni ylioppilaslakki päässään. Ylioppilaskuvassa hän näyttää ihan tavalliselta pojalta: lyhyt tukka ja puku päällä. Kuuden ällän ylioppilas vietti lukiossa pikkuaikuiselämää, oli kihloissa ja suunnitteli atk-ammattilaisen uraa. Hän ehtikin opiskella pari vuotta tietojenkäsittelyoppia, ennen kuin musiikki vei pojan lopullisesti mennessään. ”Poika tuli ensin huuli turvoksissa Lontoosta ja sitten letit päässä Helsingistä” , äiti kuvailee hyväntahtoisesti Tonin muodonmuutosta. Nykyisin Toni tienaa paremmin kuin äitinsä, mutta silti sukulaiset ihmettelevät, mikseivät opinnot yliopistossa edisty. ”Jos tekee keikkaa viitenä iltana viikossa, ei ehdi opiskella”, hän kuittaa. Puhe kääntyy Tonin murrosikään. Tonin mielestä hänellä on aina ollut huono itsetunto, eikä menestys ole sitä miksikään muuttanut. ”Minkälaisen ensivaikutelman sä sait musta?” hän kysyy huolissaan. Sade on lakannut, ja Toni haluaa mennä kävelemään metsään. Ensimmäiset punertavat lehdet ovat ilmestyneet puihin. Ilma tuoksuu kostealta mullalta. ”Syksy on hienoin vuodenaika. Syksyisin mä olen aina onnellinen”, Toni sanoo. Tämä syksy on Tonin elämässä erilainen kuin yksikään aikaisempi. Kaikkina muina syksyinä hän on mennyt kouluun; peruskouluun, lukioon tai yliopistoon. Mutta tänä syksynä hän pitää lomaa. ”Tuntuu aika kummalliselta. Sekin on ahdistavaa, että mä en ole enää teini, mutta en myöskään aikuinen mies. Mulla taitaa olla kahdenkympin kriisi.” Toni myöntää, että häntä väsyttää. Apulanta on tehnyt tänä vuonna melkein sata keikkaa. Soittamisen lisäksi epäsäännöllinen elämä vie voimia. ”Tää on oikeastaan aika paska duuni. Joskus mä kaipaan tasapainoa, sitä että voisi käydä kahdeksasta neljään töissä ja mennä työväenopistoon kudontakurssille.”

Loppuvuoden Apulanta on keikkatauolla. Toni aikoo lepäillä ja tehdä kaikkia niitä asioita, mitä ei ole kesällä ehtinyt. Neljässä kuukaudessa on aikaa lukea kirjoja, pelata roolipelejä ja lähteä Pohjois-Intiaan. ”Mutta ennen joulua täytyy kyllä tulla Suomeen”, Toni huomauttaa, sillä hän haluaa mennä jouluksi mummolaan. Nykyisin Heinola tuntuu Tonin mielestä niin mukavalta paikalta, että siellä voisi asua pitempäänkin. ”Heinolassa olisi kiva viettää vaikka eläkepäiviä. Täällä on oma reumasairaala ja Lahden keskussairaalakin lähellä”, hän virnistää.

Lähettänyt: Juho Kauppinen

Ei perkele tätä mies ei kestä

Vihlova viisaus on ikuistettu mustalla tussilla tuhkakupin kylkeen Apulannan mutapaakkuisessa keikkabussissa. Se syntyi, kun heinolaisyhtyettä vietiin keskellä kirkasta päivää hartolaiseen kouluun unplugged-keikalle ja samana iltana hipi hipi kiirehtäen vielä Kouvolaan.

Apulannat taitavat parhaillaan hikipäin harkita vieläkin verevämpää mietelausetta, sillä Sipestä, Tuukasta ja Tonista tuntuu tänä kesänä olevan todella moneksi. Suomen suvessa ei nyt taida olla niemennotkoa, jonka soittojuhlissa kansa ei kiljuisi ja könyäisi kuorossa ”Piiskaa! Hei beibi anna mulle piiskaa!” sellaisella antaumuksella, ettei rastatukkaiseksi tulleen kitara-laulumies Tonin enää itse ollenkaan tarvitsisi sivaltaa kuristetun kuuloisella äänellään.

Apulannat näyttävät jussina olevan niin monella lavalla yhtäaikaa, että tämä kolmikko voisi mennä vaikka ufoseminaariin ja väittää olevansa itsensä ulkoavaruuden tavaraa. Lentäviä lautasi bändin tämänkeväisellä Paha, paha asia-videolla vieraileekin niin, että siinä sulkeutuisivat alemmuudentuntoisesti salaiset kansiotkin usalaisessa ufo-uskoisuudessa.

Apulannassa on joka tapauksessa nimeään myöten supisuomalaisuutta, jollaista ei uskoisi enää löytävän kuin pappatunturilla pitkin kuollutta kylänraittia päristän mammanpojan päästä. ei ainakaan sieltä, missä coolit citynuoret puhkovat päitään sillä laittaanko kesätyötienestinsä leviksiin vai tuoreimpiin Smurffi-hitteihin.

Mutta sinne missä Tahdon rakastella sinua kelpaa enää discohumppaversiona ja billi Idolin Rebel Yell Scooterin kuohimassa konemuodossa, juuri sinne saapuu Apulannan ahdistus ja saa aikaan aaltoja. siellä menevät sukupuolet ja säädyt yhtenä sikana, kun pahoinvointi purkautuu parantavana päänveivauksena.

Jotain perää täytyy olla siinä, että Apulannan Piiskaa on 30000 myydyllä kappaleella maan kaikkien aikojen himotuin joskin myös halvin single. Apulanta ei ehkä sittenkään ole sairaus vaan lääke.

Apulannan heitosta kansallisurheilulaji

Outoa Apulanta-ilmiössä on, että se itse asiassa kantaa kaikuja viime kesältä. Silloin järvenselältä ja niemennenältä toiselle vaan kumpusi bändin tämäntalvisen Kolme-levyn sijaan ”Hei, hei mitä kuuluu” kakkosalbumilta Ehjä.

Apulanta on ehkä ensisilmäysellä yhtä uskottava kestotähdeksi kuin nimensä. Bändi on toki muuttunut alkuaijojen uitetun rotan kaltaisesta ruikuudestaan niin trenditietoiseksi tuuliviiriksi, että voi viettää iltapäivää toisensa perään kutsuvieraana MTV3:n Jyrkissä. Siitä ei silti päästä mihinkään, että rumpali Sipe teinityttökiharoineen yhä näyttää parin kolmen vuosikymmenen takaa repäistyltä.

Usein kuulee Apulannan puolivannoutuneiden ystävien ikäänkuin anteeksipyydellen puolustautuvan, että Apulanta on hyvä ”vaikka eihän niiden lauluissa ole päätä eikä häntää”. Tämä ei voi olla päättömämpi väite; Apulantaa tarttuu juuri siksi, että sen sanottajalla tuntuu olevan vaivihkainen kyky porautua matona suoraan suomalaisten yhteiseen alitajuntaan ja unimaailmaan. Kun bändi kesken kappaleen rääkyy vaikka että ”veli painaa pinnan alle pään”, on vaikea olla tunnistamatta omaa hukkuvan ahdistustaan ja isoveljen räkänaurua jostain kaukaa lapsuuden mökkikesiltä.

Vaikka haastatellessani keikkabussissa keskellä Kotkan keskustaa korttia pelaava Toni sinisilmin vakuuttaa että Kolmea seuraa ”ei mikään”, Apulanta on jo nyt varmistanut itselleen kuoleman jälkeisen elämän, kun kerran itse päättää pistää punkkinsa pussiin. Bändi kun on siittänyt itselleen sen verran runsaasti oppipoikia nuoressa bändipolvessa, että Apulannan coveroinnin voisi julistaa uudeksi kansallisurhelulajiksimme. Se on harvinaista maassa, jossa musiikkituulahdukset tuntuvat yhä useammin tulevan vähintäänkin Jamaikalta.

Perähikiällä paras hiki

Kun puheessa pikkuhiljaa aletaan päästä puusta pidemmälle, Sipe intoutuu vertaamaan itseään herkkusieneen. Keikkabussiin kivunneet ysiluokkalaiset fanitytöt kuuntelevat hartaasti, kun rumpali selittää, miksei Apulanta mitenkään voi soittaa joka ilta vaikka Kotkassa.

-Minä pidän esimerkiksi herkkusienistä, mutta ei niitä jaksaisi joka päivä syödä, keikkapaikan tilaamien pizzojen perään kurniva mies myhäilee.
-Siksi on melkein hienointa soittaa pikkupaikoissa, joissa meitä ei nähdä joka viikko.
-Onhan Helsinkikin tietysti hieno paikka, mutta helsinkiläiset ovat perseestä, tuumiskelee Toni. Vastikään Lapin valloittaneet Apulannat kertovat nyt kolunneensa lähestulkoon jokaisen Suomen kolkan.
-Kajaani taitaa olla ainoa paikka, minne meitä ei jostain syystä ole haluttu. Joten vielä silti joku voi meidät löytää, Toni tilastoi.

Apulantaa tullaan nykyään lähestulkoon kaikkialla katsomaan vähintään satapäisellä joukolla.
-On olemassa jokin tekijä Z, millä henki tulee ja meillä on se yleensä aika hyvin hallussa, selittää Sipe tieteellisesti.
-Vaikka ainahan on sellaisia homeisia mätiä raatoja, jotka eivät ymmärrä rockmeininkiä, Toni pillastuu, mutta myöntää samalla ettei maailmassa itse asiassa olisi mitään mieltä ja ilkuttavaa, jos jokaien eduskunnan salkkukäsi yhtäkkiä alkaisi palvoa Apiksia.

Apulannalla on pyhä pyrkimys järkyttää Suomen mieliä. Bändi kieltääkin visusti myyneensä itsensä koko kansakunnan sisäsiistiksi palatsikoiraksi.
-Ei me esimerkiksi olla ratsastettu hevosilla Annan palstoilla, eikä aiota, survaisee Sipe.
-Uskomatonta! Mä en voi uskoa että mä oon tässä ja nää on Apulanta ja ne onkin ihan tavallisii jätkiä, taivastelevat taivastelemasta pästyään tällä välin fanitytöt.
-Ei tämä päähän nouse, koska me ollaan noustu ihan pohjalta, Sipe puolustautuu vaikka tunnustaakin olevansa ”hyvin imarreltu”, kun häntä palvotaan puolijumalana.
-Ollaan kuitenkin saatu niin monta vuotta pelkkää paskaa käteen, että me osataan lähteä terveeltä pohjalta. Tiedetään mitä voi olla.

Bändi sääliikin avoimesti ihmelapsen etsinnän jalkoihin jääviä nuoria bändejä, jotka pistetään televisioon melkeinpä ensimmmäisellä treenikerralla, niin että heidän rinnallaan Tenavätähdetkin alkavat kohta näyttää ikälopuilta.

Apulanta on toki oppinut pelaamaan julkisuudella, mutta toivoisi silti urkkijoiden poistuvan yksityiselämästään.
-Jättäisin kyllä pois kuuluisuuden pois niiltä ajoilta, jolloin emme ole työssä, tunnustaa Toni.

Apulannat olivatkin itse asiassa kaikkien kavereita, jotta eivät olisi kenenkään kavereita. Toni, Sipe ja Tuukka kuulostavat kyllä koko kansan sinuilta, mutta yritäppäs vaikka etsiä heidän osoitetietojaan Heinolan puhelinluettelosta.
-Sukunimi on ollut meillä alusta alkaen tarkoin varjeltu salaisuus, bändi paljastaa salaisen suoja-aseensa.
-Ollaan myös rakennettu imagoa hieman tylyllä linjalla.Toni toteaakin, ettei heille kadulla kukaan kovin usein tule huikkaamaan vaikka ”hei, hei mitä kuuluu”.
-Ei ihmiset tuu hirveesti juttelemaan, mutta ahistaa kun kaikki kattelee perään, kun kadulla kävelee.

Apulantana Ameriikan mallimarkkinoilla

Apulannan sisäänpäinlämpiävää rokinrieskontaa ei ehkä ensi kättelyssä uskoisi Suomen lupaavimpiin vientiartikkeleihin lukeutuvaksi, mutta näillä villin pohjolan kalpeanaamoilla tuntuu itse asiassa olevan maailmalla markkinarakonsa.
-Meitä riepotellaan promokiertueilla Lontoosta Tokioon, Sipe kehaisee.

Toni tunnustaakin elämänsä ikimuistoisimmaksi kokemukseksi yhä Ehjä-levyä seuranneen sukelluksen San Franciscoon, jolloin paljon paljastavat mallikuningattaret kuten Tracy Lords ja Jenna Jameson pistivät poikia povea paremmiksi.
-Ne todella ymmärsivät rock-ihmisten päälle.

Apulannalla on toki pysyvämpiäkin kansainvälisiä yhteyksiä.
-Juuri tänään kirjoitin kirjettä Italiaan, laulajakitaristi tarinoi.
Apulanta itse ei joka tapauksessa aio luopua suomenkielisistä kuvioistaan.
-Pärjääväthän kaiken maailman eros ramazzotit Suomessa omilla te quiero-kielillään. Toni intoutuu vielä ennen pizzojen saapumista luettelemaan liudan suomalaisen kulttuurin korvaamattomimpia avuja.
-Saunakulttuuri. Alkoholikulttuuri. Tervakulttuuri, tapailee Toni tuttua listaa, jota moni tänä kesänä taatusti olisi valmis jatkamaan ilmiöllä Apulanta.

Apulanta ei haukkaa hampurilaistasi

Apulannalla on myös ehdottomia asenteita.
-Me ei ikinä soitettis McDonaldsin bileissä, tykittää Toni epäröimättä, vaikka myöntääkin että Apulantaa on ainakin toistaiseksi vielä turha toivoa näkevänsä mielenosoitusmarsseissa.
-Ei se ole oikein meidän juttu.
Mutta on Apulannalla myös yleisinhimillisempiä ajatelmia, joita kuunnellessaan uskoo lähestyvänsä Apulanta-ilmiön ydinsyitä.
-Mun pitkäaikainen tavoite on olla onnellinen, pohtii Toni ja jatkaa etsimistä.

Maili Öst

Lähettänyt: Laura Huhtinen