Monde

Keikkapäiväkirja Sepin näkökulmasta, eli yli 2 metrin korkeudesta.

Aamulla herätys 10.45 ja tutustuminen kaupunkiin Tonin ja Timon kanssa. Kiinalainen ravintola/panimo, jossa saimme kaksi poroisäntää faniksi, erittäin paljon ne tykkäsivät Tonin korvakoruista yms. ja lupasivat ostaa meille 30 litraa appelsiinituoremehua, mutta ei nyt sit ollu rahaa, joten jouduimme ostamaan omilla vähäisillä rahoillamme kupit kahvia. Noh, sitten asiaan. Roudaus alkoi klo 17.30 ja kävi nopeasti että tuli siinä mulle, Tonille ja myöskin Sipelle niin hiki että päätimme lähteä hotellille saunaan. Keikka alkoi jo tutuksi tulleella tunnarilla klo 23.00 ja täytyy sanoa, että oli sitten yksi niitä parhaimpia keikkoja niin äänen ja valojen kohdalta ja itse aritisti Toni lauloi tosi Hurmiossa (kiitos panimon) ja revitti kitaraa niin että me Hemin kanssa katottiin, että kestääkö kielet. Sipe hakkas kannuja sillä voimalla, että oli hyvä että ostetiin vähän aikaa sitten uudet kalvot, sillä vanhat ei olis kestäneet. Tuukka sen lisäksi että teki kierrejohtoa, niin kiskoi 4 kieltään niin, että sillä olis jo päässyt Suomen jousiammuntajoukkueeseen ja liikehdintä lavalla oli erittäin eroottisesti latautunutta. Yleisö tykkäsi niin kuin minäkin lukuunottamatta pientä kädenvääntöä stagen vieressä. Terveisiä sille ääliölle, ettei kannata ruveta vielä tolla koolla nenille hyppimään. Sori jos sattu, mutta sitä saa mitä pyytää.

Yleisöä 500

Arvosana keikasta 9+

Timon puhelut 3h 12 min

Terveiset piti lähettää Kallelle, joten terveisiä vaan.

Timo: Lainaisko joku puhelinta, multa loppu akku!!

Meikäläinen alkaa pikkuhiljaa valmistautumaan lomalle lähtöön 10.04 CYPROS 2 viikkoa ja sitä rataa.

Omasta puolesta oikein hyvää kevättä ja tulevaa kesää toivottaa SEPI KARHU.

Urheilutalo

Keikkapäiväkirja Sepin näkökulmasta, eli yli 2 metrin korkeudesta.

Pelloon saavuttiin noin 18.00, roudaus kävi nopeasti, kiitos ripeiden apumiesten. Noh, Pello on mikä on keskellä ei yhtään mitään, ensin me ajetaan 600 km niska limassa ja sitten tulee pari kaveria ja pilaa koko keikan heittämällä pulloja stagelle. Onneksi muovisia, mutta silti anteeksiantamatonta, koska yksi osuu Tonia päähän. Keikka itsessään oli muuten ihan jees. Pellosta ei sitten muuta kerrottavaa olekaan ken kello 03.00 WILMAN nokka kohti Rovaniemea ja hotelliin ansaitulle levolle.

Yleisöä 400

Arvosana keikasta 7

Timon puhelut 2h 17min

All Stars

Keikkapäiväkirja Sepin näkökulmasta, eli yli 2 metrin korkeudesta.

Saavuimme keikkapaikalle kello 16.00, takapiha oli sellainen postimerkin kokoinen läntti, mutta ei se ammattimeistä? paljon haitannut. Takaovet auki ja pojat intoa puhkuen roudas kamat sisään ja eikun hetki niin valot vilkku ja kovaääninen jytke kävi. Kävi roudaus niin kovin meikäläisen voimille, että oli pakko siirtyä rumputaiteilija Sipen kanssa hotellihuoneeseen karsomaan televisiosta Lista-ohjelmaa. Tässä vaiheessa on pakko kertoa, että valomiehellämme Timolla on uusi harrastus; pitkät puhelut, oli yö tai päivä, oltiin sitten syömässä, juomassa tai saunassa. All Stars keikkapaikkana muuten jees, ainut että stage oli vähän pieni, mutta sauna sitten sitäkin isompi. Lämppäri INIS aloitti noin 22.00 ja vetivät meikäläisen arvoasteikolla 7+ keikan vaikka yleisö ei ihan ollut joka biisissä mukana. Apulanta aloitti noin 23.30, veti keikan tottuneen ammattimaisesti läpi ja ainakin paikalle raahautunut yleisö tykkäsi. All Stars henkilökunnalle täysi 10 palvelusta. Meikäläinen meni ajoissa nukkumaan ja valmistautumaan seuraavan päivän pitkään ajomatkaan (600 km).

Yleisöä 200

Arvosana keikasta 7+

Timon puhelut 3h 28min

Kalevala-kylä (tai joku vastaava)

Täälläkin ollaan käyty joskus aiemminkin, ja meininki oli silloin tosi hyvä, joten ennakko-odotukset olivat aika korkealla. Kuten silloin joskus ennenkin, oli hauska huomata, että Kuhmossa on vireä ja aktiivinen nuorisoporukka, jotka järkkäilevät näitä juttuja. Kaikki järjestelyt toimivat loistavasti (paitsi ehkä backstagen wc-tilat) ja meininki oli alusta lähtien sopivan rentoa.

Kuten silloin joskus ennenkin, meitä lämmittivät Kuhmon omat grungehumut. Kyllä sieltä vielä hyvää tulee. Me itse emme ehkä olleet aivan vedossa, koska kaikilla oli keikan jälkeen hintsan verran tökö fiilis. Oli vaan aika löysä veto. Ei lähtenyt. Ei se oikeastaan johdu mistään erityisestä syystä, jos ei lähde. Välillä vaan ei natsaa. Yleisöä oli reilusti ja se oli hyvin mukana koko keikan, mutta ei siltikään. No, toisinaan näinkin.

Keikan jälkeen illan tunnelmaa piristi Urinator. Mit kaviar.

Huvikumpu

Siilinjärvelläkin ollaan käyty jo kolme kertaa, ja aina ollaan vannottu, että ei enää koskaan tänne. Noh, taas täällä. Tällä kertaa Pelle Miljoonan kanssa. Mehän siinä laiteltiin kamoja kasaan (tai kryy laittoi, ja me katseltiin) ja tuo äskenmainittu punk-legenda saapasteli sisään. On se kyllä ihmeellistä, miten ajat muuttuvat; joskus -93 me olisimme antaneet ihan mitä vaan päästäksemme samalle keikalle Pellen kanssa, tai edes nähdäksemme Maestron livenä, ja nyt ukko sitten lämppää meitä. Hassua.

Pellen keikka oli ihan ok, tosin vanhat punk-klassikot eivät enää oikein lähteneet vanhaan malliin, mutta ne reggae-biisit olivat TODELLA herkkua. Lisäksi Pellen kitaristi on perkuleen kova kepittäjä. Pellen välispiikit olivat ylivetoja. Minä diggasin. Encorena tullut ’Moottoritie on kuuma’ sai kyllä silmät kostumaan, sen verran paljon se biisi on mulle merkinnyt. Miljoona muistoa -hyviä ja vähän parempia.

Meilläkin oli aika timmi veto. Oli pakko skarpata, kun joku kekkuli oli mennyt levittelemään juttua, että kyseessä olisi joku ”sukupolvien taistelu”, eli soittaako nuorempi vanhemman suohon vai päinvastoin. Siellä sitten tykitettiin satasella, ja toivottavasti jengi diggasi. Skebasta meni kieli, ja jouduin käyttämään Tokaita encoressa, mutta eihän siitä oikein ollut mikkeinensä mihinkään, ja uusi Mesa-Boogie, jonka olin säädellyt EMGn mikeille hyväksi piti vallan turskia ääntä. Tästä suivaantuneena minun machoviettini otti ylivallan, ja särjin Tokaita hintsan verran.

Aamulla heräsin keskeltä Finlandia-hiihdon huoltoaluetta Demia Moore oheltani. SiSiSiSi.

Kerubi

No nythän on niin, että harvemmin on mahdollista soittaa klubiympäristössä kaikille sallittuja keikkoja, mutta Joensuun Kerubin tyypit päättivät tarjota meille tällaisen mahdollisuuden. Ihmettelimme itsekin alkuun, että kuinkas keikkapaikan ympäristössä pyöri niin paljon suhteellisen nuorta ryhmää, mutta sittenhän se selvisi, kun kuulimme, että meillä olisikin kaksi keikkaa tänään – ensin kaikille sallittu, ja sitten k-18.

Itse klubi oli varsin normaalinoloinen rokkibaari, karuhkoine sisustuksineen ja pienine stageineen. Totta kyllä on, että juuri tällaisissa paikoissa on ehdottomasti paras keikkatunnelma. Klubeissa yleisö on todella lähellä, ja lavat ovat matalia, joten kontakti artistin ja yleisön välillä on läheinen. Koska klubit ovat yleensä myös varsin ahtaita, lisää tiivis ”sardiinipurkki-meininki” oman mausteensa tunnelmaan. Eli hikeä ja rock’n roll-unelmia piisasi taas Joensuussakin.

Se k-0 keikka oli kyllä aika perskeleen kova. Jengiä oli tuvan täydeltä, ja meininki oli TODELLA infernaalinen. Jengi velloi yhtenä massana, ja on kyllä todettava, että kyllähän se mieltä lämmittää, kun ihmiset noin lämpiävät soitantaamme. Näin taiteilijan näkökulmasta katsottuna se oli kyllä ehdottomasti yksi parhaista. Kiitos iso paikalla olleille – teitte meidän päivämme. Ainoa negatiivinen asia oli jalkojeni alla olevan ritilän läpi suoraan silmiin posottava lamppurivistö, jonka johdosta en nähnyt vilaustakaan pedaaleista, joita piti polkea. No menkööt.

K-18 keikka oli enempi aikuisempaa meininkiä, eli ihmiset jorailivat iisimmin, ja osa tyytyi vain tsekkaamaan keikkaa kaljamuki kourassa. Ihan ok tämäkin, sillä silloin voi vapaasti keskittyä itse soittoon. Harmittaa vain, kun tuo lauluääni ei tahdo kestää kahta keikkaa samana päivänä.

Pakkahuone

Kurkut karheina heräämme keväisessä yyterissä, ja laihan aamiaisen (kuppi sumppia ja reissumies) jälkeen lähdemme kohti Tamperetta, jossa Tuukka meitä jo odotteleekin. Yhden aikoihin saavumme keikkapaikalle, ja tiedän, että kolmelta olisi määrä tehdä Peitsamosta haastattelu Isoahon Timon kanssa. Kahdelta menemme hotelli Arctiaan syömään (ilmaisen) luksusaterian Tonin, Hemin ja Sepin kanssa.

Isoaho liitty seuraamme klo 14:45, jolloin lähden hänen kanssaan valmistautumaan Karin haasteloon. Käymme Swamp-musiikissa, josta löydän kauan etsimäni Ramones-julkaisun, sekä uuden Ramones-videon ”We`re outta here!”. Fiilis on kova, ja aurinkokin tunkee säteitään talvisen taivaan lävitse. Kolmelta menen Timon kanssa Stockkan kahvilaan odottelemaan Peitsamoa, joka tuleekin pikapuoliin paikalle.

Puolitoista tuntia puhumme Karin kanssa, ja huomaan hänen olevan juuri niin viisas, kun olin ajatellutkin. Puhumme myös paljon huru-huru osaston asioista, ja kysyn myös Peitsamolta kaikkea niitä asioita, jotka ovat minua aina askarruttaneet. Olen tästä kaikesta todella innoissani. Haastelon voit lähitulevaisuudessa lukea ”circus webzinestä”.

Haastelon jälkeen kävelen Isoahon kanssa Pakkahuoneelle, jossa checkki jo odotteleekin. Soundit ovat jälleen yhtä juhlaa, onhan mulla uudet ”pinstripet” kiinni kannuissa. Tsekin jälkeen lähdemme kaikki saunomaan Arctia-hotellin saunaosastolle kattokerrokseen, josta näkee romanttisesti Tampereen valot.

Saunomme ja uimme siihen asti, kunnes on pakko lähteä Pakkahouneelle vetään keikka. Paikalle saavuttuamme soittaa jo ”Limonadi elohopea”. Varsinkin bassotaiteilijamme (joka ei ollut saunomassa, vaan diggailemassa Limppareita) on keikasta erittäinkin innostunut. Ennen keikkaa tapaamme kotisivujemma tekijän (kauniimman puoliskon he-he…), ja vanhan ystävämme, Cause for effectin Hotan, sekä muita hyviä tuttavia. Kuulemme myös järjestäjältä, että ryhmää on tullut paikalle toista tuhatta. Tämä kaikki tuo hyvän fiiliksen (joka oli jo tosin valmiiksikin päällä saunaosastosta tultuamme).

Keikka on hyvä, ja ryhmää on kuin Salpausselän kisoissa, ja jengi diggaa. Käsi on tosin vieläkin kipeä sen Porin riehumisen takia, mutta sekään ei tunnelmaa pilaa, yrityksistä huolimatta. Keikan jälkeen on sellainen olo, että meitä vaarallisempaa ja kovempaa aktia ei olekaan. Eikä muuten olekaan. Taas tulee Juho ja Timppa hikisen keikan jälkeen bäckkärille, jotta ”perskeles, joha lähti”. Järvenpään kompuroinneista ei ole tietoakaan.

Kun keikka oli vielä backline-sellainen, eli roudattavaa ei ollut juuri nimeksikään, niin pääsimme nopeasti keikan jälkeen vielä Arctian saunaosastolle. Siellä saunottiin, uitiin, syötiin ja juotiin aamuneljään asti hyvällä meiningillä. Tapahtuipa myös muutama kuolematon asia, jota näillä sivuilla ei viitsine paljastaa…

Saunan jälkeen lähdimme kohti Lahtea, ja känninen Hemi toi aluksi hilpeitä fiiliksiä kanssamatkustajille, mutta kymmenen minuutin jälkeen Hemin meininki alkoi sylettämään kaikkia. Hemi oli ainoa, joka oli sekoittanut päänsä ilmaisella vinetolla, ja pää olikin seonnut sitten kunnolla. Aluksi tuli törkeää kielenkäyttöä, jota seurasi vittuilu, jota puolestaan seurasi käsiksikäyminen ja väkivaltaisuus. Hajosipa mun harvinaiset läpytkin siinä sivussa, ja kuumeinen äänimiehemme ei saanut ansaittua lepoansa. Minä, Toni, Timppa sekä Seppo suhtauduttiin siihen todella nyreästi.

Mutta jos palataan vielä valoisampiin asioihin, niin keikat olivat loppua kohden todella kovia, joten vaviskaa Joensuu, Siilinjärvi sekä Kuhmo. Ette tiedäkään kuinka vaarallisen ja lujan rockshown olette kaupunkeihinne tilanneet. Eiköhän Hemikin ole jo siihen mennessä selvinnyt, ja todennäköisesti näette hänen hymyilevät kasvot jälleen Apulantasälä-myyntitiskin takana tuttuun tapaan. Ei meidän perheessä olla julmia. Kaikkihan me joskus vähän kämmätään, joten nähdään keikoilla, ja siihen asti: älkää luovuttako!

T:Sipe.

Nuorisotalo

Aamiaisella Järvenpääläisessä hotellissa tavataan ja muistellaan eilistä Matin showta. Näemmepä myös äijän, joka kunnostautui samaisessa baarissa ryyppämällä todella runsaasti, ja käyttäytymällä todella törkeästi. Meitä naurattaa. Päivä hengataan kaupungilla, ja 13:n aikoihin lähdetään kohti Poria. Mulla on uuden rumpukalvot kassissa, joka tuo lisäkiksejä illan show’hun.

Neljän-viiden aikaan saavumme paikalle, ja laulutaiteilijan kanssa jään pelaamaan läpyä, kun roudarimme alkaa pystyttämään kamoja. Vaihdan siinä sitten uudet kalvot, ja totean, että johan lähtee. Jo sound-checkissäkin jytisee niin, että heikoimmilta tippuu housut jalasta. Checkissä Toni alkaa soittamaan hyvää riffiä, johon minä liityn mukaan, ja huomataan, jotta sehän on kova. Sound checkissä pääsi näin syntymään seuraava hitti. Vartokaas vaan…

Ennen keikkaa annetaan lukuisia haasteloita, ja saanpa siinä ohessa kirjankin paikalliselta nuoriso-ohjaajalta, jossa kerrotaan, että nämä Intia-jutskat (hengelliset asiat ja gurut, joihin olen tässä viime aikoina perehtynyt), ovat lähtöisin suoraan Saatanasta, ja että ne ovat suoraa vääräuskoisten Jumalan pilkkaa.

Juuri ennen keikkaa alkunauhan (Sabrinan ”Boys”) soidessa, loukkaan käteni ovenkahvaan, koska liian adrenaliinin takia juoksentelemme backstagetiloissa päättöminä ympäriinsä. Sattuu vietävästi, mutta kipu unohtuu hurmoksellisen keikan jyrätessä tajuntaani. Tällä kertaa kaikki skulaa, valot oikein tuntuvat takaraivossani, basari jytää kuin pieni eläin, ja olemme muutenkin oikein tiukkoja tänään. Ääni- ja valomieskin tulevat keikan jälkeen sanomaan meille, että ”vittu jätkät, sehän lähti!”, ja siitä tietää, että on ollut oikeasti hyvä, koska sieltä puolelta ei tule koskaan turhia kehuja, mikä on sinänsä helvetin hyvä. Jos kehuja tulee, niin niihin voi aina luottaa. Keikin jälkeen jatkamme haasteloiden antamista sillä aikaa, kun urhea crew’mme korjaa kamat kasaan ennätysvauhdissa.

Yöpyminen on tänään varattu lomakylä Yyterin 10:n hengen mökkiin, joka on sinänsä vaihtelua meille itsellemmekin. Mökkiin saavuttuamme huomaamme, että ”täällähän on helvetin kylmä”. Sauna pistetään lämpiämään, johon loppuen lopuksi menee vain minä, Seppo ja Timppa. Muut vetävät jo hirsiä.

Olisin Tonin kanssa halunnut tehdä hauskoja savihenkisiä käytännönpiloja, mutta muun crew’n asenteettomuuden takia joudumme luopumaan hauskuutuksista. Suhtaudumme siihen nyreästi. Nukkuminen tapahtuu paperilakanoiden välissä, mikä on aikasta karheaa, mutta vaihteluahan sekin vain on. Alkaa lyhyt, kylmä yö.

Sibelius-sali

Olin jo tiistaista asti hengannut Helsingissä, jolloin olimme Hytösen Joonaksen kanssa viettämässä erittäinkin mukavaa Ramones-iltaa ja katsomassa (vaisua) Eagle-eye Cherryä. Keskiviikkona tulin bonganneeksi Tarrakuvan sekä Retkibanaanin Helsingin Roadhousessa, jonka jälkeen menin yöksi aina niin kauniiseen Nummelaan. Tulinpa myös tavanneksi pitkästä aikaa erään rakkaan serkkuni, Jussin (joka on muuten herättänyt `96 ja `97 vuosien isoilla festivaaleilla todella paljon närää muovisten tähtien keskuudessa). Olin siis nauttinut alkuviikon keikattomista päivistä täysin siemauksin, ja olo olikin energinen ja hyvä, kun torstai taas kerran koitti.

Herään kello 12:n aikoihin siihen, kun R-jutska tuo mulle aamiaisen sänkyyn. Päivä lähtee hyvin käyntiin. Ainoa pettymys on se, kun kuulen Peitsamon olevan tänään Jyrkissä, ja samalla hetkellä tajuan, että en ehdi sitä katsomaan, koska pitää lähteä Helsingistä jo 3:n junalla Järvenpäähän. Velvollisuus kutsuu. En näe junassa Jyrkiä, mutta pikkusisko soittaa, että Kari oli kehunut meitä kovasti Telkussa, ja sehän lämmittää mieltä.

Keikkapaikalle saavun Tonin kanssa, jonka kanssa olin hengannut myös eilen Roadhousessa. Crew’mme on kasannut jo kamat pystyyn, ja yllätämme Sepin ja Juhon rämpyttämästä kielisoittimiamme, jolloin minä heidän huomaamatta liityn rumpuihin, ja ilmoille kajahtaa yllättäen hyvä rock-ralli.

Sound-checkissä on hyvä soundi,(onhan kyseessä oikea konserttisali) ja Tuukkakin kerkeää parahiksi checkiin paikalle. Ennen keikkaa syömme maukkaan kasvis-aterian, johon crew’mme suhtautuu erittäin nyrpeästi. Kokki on pakotettu tekemään roudareillemme liharuokaa.

Keikka on aikaisin, puoli kahdeksan aikoihin, koska yleisöllä on seuraavana päivänä koulua. Veto on aikasta hyvä siihen asti, kunnes Madon aikana hajoaa 10 000 markan uusi kitaravahvistin (jo kuudes tällä kiertueella!!!), jolloin laulutaiteilijalta, ja osaksi myös minulta palaa hihat. Pieni turhautumisen poikanen leijuu ilmassa. Tuntuu, kuin meidät olisi kirottu, koska se on kaikkien fysiikan lakien vastaista, että niinkin monta niinkin kallista kitaravahvistinta on lauennut tämän kiertueen aikana. No, kätevä Juhomme saa kitsusaunan taas kuitenkin pelittämään, ja soitamme setin kunnialla ja energialla loppuun asti pienen tauon jälkeen. Keikka oli muuten oikeinkin jees, mutta tuommoinen tekninen viba aina sylettää, vaikka eihän se yleisöä haittaa, mutta itse tietää kuitenkin pystyvänsä paljon parempaan.

Keikan jälkeen viemme reppumme hotelliin, ja piristämme itseämme menemällä Baariin, jossa Matti Nykänen on ”house-esiintyjänä”. Kuppilassa esiintyi myös vähäpukeisia tyttöjä, mutta huomiomme kiinnittyi Mattiin, joka veti hieman naismaisen, 80-luku tyylisen show’n, housut jalassa tosin. Emme oikein tiedä, miten tähän tulisi suhtautua. Erittäin nyreästi varmaankin.

Illalla puhelimeeni soittaa Timo Isoaho, suuren circus-webzinen päätoimittaja, ja kertoo, että on diilannut lauantaiksi Kari Peitsamon haastattelun Tampereelle, johon minun tulisi myös osallistua haastattelijan ominaisuudessa. Mieliala kohoaa 10 ponkaa.

Suurhalli, Salpausselän kisat

Onneksi lauantain leffafestaritapahtumat eivät vieneet tolkuttoman kauaa ja olin Lahdessa jo viiden aikaan. Saavuttuani Lahteen ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua, joka ei pätkääkään kiinnostanut minua. Kai siellä miehet hyppäsivät pituutta suuressa mäessä. Kai mä jollain tapaa ihailen mäkimiehiä, sillä täytyyhän sen jotain vaatia jos lasketaan mäkeä sata kilometriä tunnissa ja lennetään alaspäin sata metriä. Mutta mäkihyppy on osa tätä leipää ja sirkushuveja juntille kansalle osastoa, ehkä sen kuuluu olla näin.

Tapahtuman järjestäjä oli todella surkea ja siitä näkyi satojen metrien päähän, että kusetetaanpas nyt nuoria rokkitähtiä oikein kunnolla. Kyllä me aina huomataan kenellä ei ole puhtaita jyviä pussissa, mutta ei me mitään mussuttamaankaan aleta. Me vaan annetaan niiden ihmisten olla hölmöjä. Eli ei meitä voi kusettaa vaikka järjestäjä luulisikin jos jonkun täytyy yrittää huiputtaa ihmisiä niin ehkä hänellä on siihen oikein hyvä syy. Jokainen tyylillään.

Ryhmää taisi saapua suurhalliin jotain nelisen tuhatta, joka on minusta ainakin erittäin hyvä yleisömäärä. Tapahtumassa esiintyi neljä eri orkesteria. Ensimmäinen oli joku lahtelainen bändi jonka nimeä mä en muista enkä tainnut edes kuullakaan.

Toisena olikin sitten loistava Glamour. Hyvä keikka tytöt.

Nailon Beat laittoi seuraavaksi dattinsa soimaan ja veti kuivahkon settinsä kunnialla läpi. Mua itse asiassa kävi kauheasti sääliksi noi Erin ja Jonna, sillä yleisö käyttäytyi todella törkeästi tyttöjä kohtaan. Eturivin tytöt näyttivät kansainvälisiä sormimerkkejä koko keikan ajan ja sitten humaltuneet nuoret miehet huutelivat rivoja ehdotuksia artisteille. Mä tiedän, että Nailon Beatin konserteissa on aina tuollainen meininki ja taatusti tyttöjä vituttaa mennä lavalle yleisen pilkan kohteeksi.

Toisaalta bändit ja artistit ovat yleisöä varten ja jos yleisö ei tykkää esiintyjistä niin bändin pitäisi mennä itseensä ja etsiä sitä vikaa itsestään jos yleisö ei tykkää. Yleisön miellyttäminen voi olla joskus todella vaikeaa sillä muodit ja eri suuntaukset vaihtuvat niin nopeasti. Kiitos Mtv:n ja JYRKIn. Ihminen on niin tylsistynyt, että se ei jaksa keskittyä yhteen asiaan kuin viisi minuuttia.

No sitten olikin meidän keikka ja samanlainenhan se oli kuin yleensäkin, ei mitään erikoista kerrottavaa. Eikä muutenkaan suurhallissa tapahtunut mitään erikoista.

Ainut mikä minua harmitti oli se, että vaikka olimme niin lähellä Heinolaa ja siellä on paljon minun lapsuuden ja nuoruusvuosien kavereita, ei yksikään näistä ystävistäni viitsinyt vaivautua paikalle minua moikkaamaan. Nämä minun niin sanotut kaverit eivät sitten, ehkä olleetkaan niitä kavereita joihin kannattaisi uhrata aikaansa.

Jos joku minun näistä entisistä ystävistäni tekisi jotain, esimerkiksi soittaisi bändissä ja he tulisivat keikalle tänne Tampereelle, niin tottakai olisin todella innostunut tästä, ja tietenkin menisin katsomaan heitä, sillä olisihan minulla siihen erityislaatuinen tilaisuus, koska heitä ei välttämättä ihan joka päivä näe. Kyllä ihmisten kateus ja katkeruus toisten menestystä kohtaan on inhottavaa.

Mutta ensi viikonloppuna onkin sitten Järvenpää, Pori ja Tampere, joten toivottavasti noilla keikoilla tapahtuu jotain tavanomaisuudesta poikkeavaa.

Terveisiä Ruusulle, Kimille, Beatalle ja Tanjalle

Nähdään keikoilla, Terveisin: Tuukka, AL

Lutakko

Perjantai oli kohtalaisen kiireinen päivä, ainakin minulle. Tampereella järjestettiin kuluneella viikolla Tampereen kansainväliset lyhytelokuvafestivaalit. Kyseisellä festarilla järjestettiin useita musiikkivideoihin liittyviä tapahtumia, joihin minunkin sitten piti osallistua. Harmi vain, että kaikki musiikkivideotapahtumat olivat juuri perjantaina ja lauantaina. Minun pitikin järjestellä aika lailla aikaani, jotta pystyin osallistumaan tapahtumiin ja illalla vielä ehtiä soittamaan keikatkin, mutta pienellä vaivalla kaikkeen pystyy jos niin haluaa.

No, joka tapauksessa minä pääsin lähtemään Tampereelta kohti Jyväskylää vasta kahdeksalta ja ajomatkaahan täältä on parin tunnin verran. Toisaalta juuri siksi minusta tuntuu hivenen tyhmältä kirjoittaa keikkapäiväkirjaa, koska en ollut kyseisellä keikalla kuin muutaman tunnin.

Yksi mielenkiintoinen seikka tässä perjantaissa kuitenkin oli. Monet ovat varmaan kuulleet tästä Jyväskylän junatapaturmasta jos minulla ei olisi ollut Tampereella tätä ohjelmaa koko päiväksi olisin suurella toden näköisyydellä matkustanut tuolla junalla. Tosin en tiedä mihin suuntaan se oli menossa, mutta tapaturman aikoihin olisin kuitenkin ollut lähellä Jyväskylän rautatieasemaa. Mun tekisi mieli sanoa, että kohtalolla olisi ollut näppinsä pelissä, mutta kun mä en oikein usko kohtaloon sillä kaikki on ennalta määrättyä.

No joka tapauksessa olin Lutakossa vasta joskus kymmenen paikkeilla ja Nollaseiska, joka oli meitä lämmittelemässä oli juuri aloittamassa settiään. Musta tää Nollaseiska oli kohtalaisen hyvä, siitä tuli hivenen Hellacopters ja Backyard Babies mieleen, mutta sen positiivisessa mielessä. Kannattaa mennä katsomaan jos ovat jossain lähellä sinua. Haapajärveltä ei voi tulla huonoa musiikkia.

Mun mielestä Lutakko oli ensimmäistä kertaa auki sitten kuukauteen, sillä heilläkin oli jotakin pienimuotoista katastrofia Jyrkin sähkösirkuksessa. Kyseiseen tapahtumaan oli tullut liikaa ihmisiä ja he eivät olleet mahtuneet kaikki sisälle ja ulos jääneet ihmiset olivat aiheuttaneet paniikin omaisen kaaoksen ja joku oli joutunut sairaalaankin asti. Tämän tapahtuman takia poliisi oli sulkenut paikan määräajaksi ja tämä meidän keikka oli sitten ensimmäinen tapahtuma kyseisessä paikassa onnettomuuden jälkeen.

Tästä johtuen järjestäjä piti tarkkaa huolta siitä, että sisälle ei tule liikaa ihmisiä ja kaikilla on riittävästi tilaa. Koska järjestäjällä oli huoli paikastaan niin osa yleisöstä, joka ei ollut ostanut ennakkolippua joutui jäämään ulos. Paikalliset Sisut kävivät myöskin paikalla ja totesivat, että kaikki oli hoidettu hyvin. Tästä voimme päätellä, että jatkossakin Jyväskylän seudulla järjestetään aktiivisesti kulttuuritoimintaa nuorille ja se on hyvä.

Mua vähän harmittaa kun minulla ei todellakaan ole mitään kerrottavaa tästä keikasta, koska olin paikalla niin vähän aikaa. En oikeastaan edes jutellut Tonin ja Sipen kanssa juuri ollenkaan. Keikkakakin oli kohtalaisen rutiinin omaista heilumista paitsi, että me soitimme jonkun vertaa kappaleita settimme ulkopuolelta, joka tietenkin harmitti meidän tietokone ohjelmoijaa, koska näihin kappaleisiin ei oltu tehty minkäänlaisia valo-ohjelmia.

Yleisölle kaikki pisteet, sillä te olitte mukana koko keikan ajan ja siitä tulee aina hyvä mieli, eli kiitos teille te teitte tästä keikan.

Välittömästi keikan jälkeen minä poistuin paikalta kohti Tamperetta, sillä lauantaina olisi taas uusia leffafestaritapahtumia. Hiven petturifiilis minulle tuli, mutta halusin keritä nukkumaankin vähän ennen lauantain tapahtumia.

Olin sitten kotona neljän aikaan ja kävin välittömästi nukkumaan, jotta jaksaisin herätä yhdeksältä seuraavana aamuna. Hyvää yötä ja kauniita unia.