Tampere 14.3.1998

Pakkahuone

Lähettänyt: Eeva

Tää ei nyt valitettavasti oo kysymys vaan KIITOS koko Apulanta-companylle Tampereen vähintäänkin onnistuneesta keikasta (huolimatta Tonin pelien pettämisestä loppuvaiheessa).Ryhmä vaikutti jo suorastaan esiintyviltä taiteilijoilta eikä soittavilta puupökkelöiltä kuten Jyväskylässä (sori vaan mutta totta se on…).

Edustaessani tätä vanhempaa Apulannan fani-joukkiota, ärsytti täysin järkensä menettäneet riehujat suunnattomasti mutta en nyt tämän enempää halua valittaa sillä saamani vastapaino lavan suunnalta hälvensi kiukkuani äärettomän paljon. Eipä taaskaan tarvinnut menettää toivoaan Jyväskylässä saamani keikkakokemuksen perustella vaan Tampere todisti useimpien Apulannan live-esiintymisienkin kai olevan edelleenkin sitä armotonta tykitystä mitä lipun hinnan vastineeksi odotan saavani.

Vielä kerran KIIIIITOS!!! (Erityisesti Tuukalle joka jo jopa hymyili toisin kuin Jyväskylässä…)


Tarinan ajankohta:
Lähettäjä:

Järvenpää-Pori 12.-13.3.1998

Järvenpäätalo, Nuorisotalo

Lähettänyt: J. Jansson

Järvenpäässä tuntui olevan erityisesti tunnelmaa. Vaikka tota jengiä ei mun mielestä näyttänyt mahdottomasti olevan, mutta porukka oli kyllä mukana. Vähän huono vaan sellanen auditorio. Pikkusen pyrki olemaan ahdas se ”hyppimistila” nääs.. Mutta ei ne seikat, eikä liiemmin se lipun hintakaan lopulta haitanneet.

Onneksi sentään 13.3:tta Porin nuokkarilla oli hintakin kohdallaan. Ihan yleisön kannalta ainakin oli se Nuorisotalo tarkoituksen mukainen paikka.

Tosin täytyy kyllä sanoa, että se 2 tuntia ”discoa” oli kyllä aika….tajuatte kai? Mutta itse keikka oli taas jälleen mainio! Taisi soittajien puolestakin mennä aika putkeen? Kiitosta vaan!

Niin…ja thanks Tuukalle juttutuokiosta ja nimmarista.

J Jansson


Tarinan ajankohta:
Lähettäjä:

Järvenpää 12.3.1998

Järvenpäätalo

Lähettänyt: Riina Hyytinen

Keikka oli tänään 12.3.-98 täällä Järvenpäässä. Ei voi muuta sanoo, kuin että; hyvä oli! Oli hauskaa kuulla vanhempaa tuotantoa näiden ”ikivihreiden”,esim. Mitä kuuluu? ja Piiska, rinnalla. Systeemi kusee oli ilahduttava yllätys, sitä mä vähän oottelinkin soitettavan keikalla. Yks miinus (joka ei johtunut apiksista) muuten erinomaisessa keikassa, oli eräät henikilöt, jotka hyppi päälle ja löi kasvoihin. Ei siinä mitään, jos jengi hyppii, mutta ei kuiteskaan tarvis pilata toisten tunnelmaa edellä mainituilla tavoilla… Illan kruunasi Sipeltä ja Tuukalta saadut nimmarit, eli kiitos! Kiitos myös Tonille ja kaikille muille ”keikkaporukalle” ikimuistettavasta keikasta.

t: Riina , synttärisankari Terhi sekä Kati

P.S. Pyytelen tässä anteeks niitten kirkuvien kanojen puolesta, jotka hyppi siellä ikkunoiden takana. En kyllä yhtään ihmettele, jos teitä vituttaa sellaset ihmiset. Toivottavasti ette kuitenkaan kyrpääntyneet Järvenpäähän ja tuutte joskus uudestaan.

Heippa!!


Tarinan ajankohta:
Lähettäjä:

Lahti 7.3.1998

Jalkapallohalli

Lähettänyt: Iippu

Oli kyllä aikalailla liikaakin immeisiä tuolla keikalla, tuli mieleen sana ahneus; järjestäjien puolelta (useaankin otteeseen) mutta anniskelualueella sai hieman rauhaa, ja iloakin jäisen lonkeron muodossa Clamourin näin vihdoinkin livenä, hienoa oli, viritti mukavasti tunnelmaan (jonka kyllä seuraava esiintyjä onnistui melko lailla latistamaan, luultavasti osittain tahtomattaankin) keikkanne meni aikalailla rutiinilla, liian iso paikka sen mahtavan intiimin fiiliksen saamiseen, mutta kyllä hienoa oli, ei sitä sovi ollenkaan kiistäminen, olisi tosi ollut hienoa olla Jyväskylän keikalla, sinne siellä työssä olevan ystäväni mukaan ei ollut otettu kuin kolmisensataa immeistä, ette kuitenkaan pyynnöistä huolimatta olleet jääneet kallistelemaan kuppia hlö.kunnan kanssa, vaikka heistä se olisi ollut coolia…

Yksi miinus Lahden keikaltakin; olen vaivaiset 164 cm pitkä ja aita täälläkin oli niin korkealla etten nähnyt varpustamatta sen yli, buu, vaikka eihän se toki teidän vikanne ole ja toinen miinus oli takavasemmalla ollut tyyppi joka otti asiakseen klihmiä ja nipistellä minua harvinaisen kipeästi alkukeikan ajan, ja kun olin tarpeekseni kiehunut niin tempperamenttisenä immeisenä irrotin hammestani hakaneulan ja nappasin tyypin ranteesta kiinni viiltäen samalla kipeän (toivottavasti) viillon kämmenselkään, eipäs enää nipistellyt, HAH! – itsehän aloitti (vaikka taisin silti tehdä aika tuhmasti…) – rokkiravintola (hih hih..) Torvessa oli vakion mieletön meno keikan jälkeen, joten aikaa jutteluun pyrkimiseen ei ollut, valitettavasti, haluaisin sillä todellakin tietää mikä on se Hesburgerin minimi kcal-pitoinen kasvisruoka…

no seuraavaa keikkaa odotellen, pitäkää hauskaa ja olkaa Cooleja, IIPPU


Tarinan ajankohta:
Lähettäjä:

Jyväskylä 6.3.1998

Lutakko

Lähettänyt: Vellu

Keikkanne Jyväskylän Lutakossa oli aivan mahtava kokemus!!En ollut pitkään aikaan nähnyt niin energistä bändiä lavalla, kuin sinä iltana. Erityis kiitos bändin jätkille, kun vaivauduitte tulemaan ryhmä-kuviin kovan (ja varmasti rankan) keikan jälkeen.Kiitos myös siitä kun viitsitte ottaa parhaan kaverini Anttosen Samin (Se HELVETIN iso jätkä) sinne backstagelle.Olin kyllä toisaalta siitä kateellinen, mutta kaverilla oli minun kamera, joten en voi valittaa. On tosi hyvä juttu, kun te tulette uudestaan tänne jyväskylään. Ainut valittamisen aihe on se paikka, minne te tulette keikalle. Nimittäin kun olin Don Huonojen keikalla, siellä soitettiin ennen ja jälkeen keikkaa just semmosta vitun europoppia, mistä kukaan täysjärkinen ei voi pitää. Eli se ei ole kovin hyvä paikka sellaisen bändin keikalle, kuten esimerkiksi Apiksen tai Donkkareiden keikalle, kuten paikan nimestäkin ehkä voi jo päätellä (Dancing World). No, kiva kuitenkin kun olette tulossa, nähdään keikoilla.


Tarinan ajankohta:
Lähettäjä:

Oulu 26.2.1998

Urheilutalo

Lähettänyt: Mikko määttä

Kiitos todella paljon Oulunkeikastanna, sekun oli yks kokemus. Lämppärinä aloitti Nameless, joka soittikin ihan hyvin(painakaa nimi päähän) Kunnes viimein n.kello 22.00 Sabrinan ihana jollotus ”Boys” pääsi vauhtiin. Itse keikka rokkasitodella paljon mm. Lupasit mulle oli aivan mahtavasti laulettu Tonilta ja tottakai Ei tänään ja Mitä vaan olivat rautaa. Erikoista keikalla ei tapahtunut, jos ei oteta piilolasien tippumista Tonilta. Kun pojatoli huudettu yhden kerran takas, he soittivat vielä Anna mulle piiskaa ja Systeemi kusee(?) Vaikuttavaa oli myös Sipen jääminen hakkaamaan rumpuja Tuukan ja tonin poistuttua jo lavalta, jossa Tonilta lensi kitaratapansa mukaan. Hyvä keikka!


Tarinan ajankohta:
Lähettäjä:

Oulu 26.2.1998

Urheilutalo

Lähettänyt: Jarmo Hiltunen

Keikkapaikan sijainnista taisteltuamme löysimme viimein tuolle kyseiselle nuorisotalolle. Aikaa keikan alkuun oli tosin vielä muutama tunti. N. klo 20 pääsimme vihdoin sisään. Lämpparibändi The Nameless aloitti settinsä yhdeksän aikoihin. Ihan OK keikka, vaikka covereita olikin hiukan liikaa. Noh, kymmenen kieppeilla aloitti sitten Apulanta. Porukka ympärillani alkoi hyppimään vimmatusti, joten kameran kaivuu vyölaukusta sai jäädä. Apiksen keikka oli loistava. Parhaiten paukkuivat mun mielesta mato, jyvät ja encorena vedetty piiskaa. Keikan jalkeen Toni ja Sipe tulivat viela jakamaan nimmareita, ja sainpas viela poikien nimmarit ja kehut itsepainatettuun apis-paitaani. Nyt täytyy odottaa vaan maltillisesti, milloin Apulanta seuraavan kerran tulee keikalle Oulun läheisyyteen. Kiitos hyvasta keikasta !

Tv. Jarmo


Tarinan ajankohta:
Lähettäjä:

Mietaa 31.1.1998

Lähettänyt: Sanna

Sss……n kylymä koko ajan. Tarrakuva hieman rauhoittunut mikä ei sinänsä haitannut, sillä toista kertaa ei tahdo nähdä laulajahenkilön ylikarvoittunutta takapuolta. Ihmiset sen sijaan olivat jokseenkin päättömiä. Eivät ainostaan bändihenkilöt olleet vaarassa, vaan myös minä tavallinen, persoonaton yksilö, jouduin silmittömän fanifanaattisuuden kohteeksi! Tuntemattomat eri sukupuolia edustavat ihmisolennot suorastaan riippuivat minusta. Apis oli mikä on. Ihan mainiota, vaikka Sipen rumppukompi oli jokseenkin liian kovaääninen, sillä myöhemmin löysin tärykalvoni läheiseltä seinältä. Katsomossa oli väljät vibat. Lähdin kotiin sekalaisin tunnelmin ja sain kärsiä vielä linja-autossakin pää/silmäpuolisista faneista.


Tarinan ajankohta:
Lähettäjä: