Helsinki 1.12.2001

Nosturi

Lähettänyt: Mato

Ehkä mäki kirjotan tänne jotain omista fiiliksistäni… Mentiin siis Nosturille siinä kaheksan aikoihin, ihmisiä oli jo jonkun verran, ei kuitenkaan niin paljo ku olin odottanu. Ei jaksettu mennä sinne lössin sekaan rynkyttää ovea ku Nosturi on niin pieni, että siellä näkee mistä vaan. Sitte ku ne ovet tossa yheksän aikaan avattiin, ni saatiin sisällä jonotelle vähän aikaa takkeja narikkaan. ”Salin puolella” kännissä oleva isoveli tuli mukavasti nolaamaan mut örinöillään. Noh ei se mitään, oisin mieluummin kuunnellu ne seuraavat 45min. sitä örinää ku Lehtivihreitten tasapaksua jodlausta. Vähän ennen puolta yötä kun Apulanta astui kehiin ja ”Ahdistaa” lähti soimaan, ni tosiaan ahdisti siellä tungoksessa. Suosiolla siirryttiin pikkasen taaemmas ja nähtiin sielläkin ihan kiitettävän hyvin. Täällä on nyt kohtalaisen monta kertaa kerrottu keikan kulku ja biisit, joten jätän ne nyt väliin ja kiitän Apulantaa MIELETTÖMÄN HYVÄSTÄ KEIKASTA!!!!!! Ainoo miinus oli mun kohdalla sen käsittämättömän pogoilun seurauksena tullut jano, mutta se ei menoa haitannu. Keikan jälkeen oli 1½ litraa fantaa juotu aika äkkiä.


Tarinan ajankohta:
Lähettäjä:

Helsinki 1.12.2001

Nosturi

Lähettänyt: Hanna

Matkalla Nosturiin muutamat Jari Sillanpää-paitaiset mummot kaddelivat mua ja kaveriani kyllä aika kauhistuneina… heh.. No, ohan se mukava herättä huomiota tavalla tai toisella.. Mummo-järkytysten jälkeen, ehkä siitä jopa hieman huvittuneina saavuimme Nosturin edustalle. Kello oli noin puoli viisi ja porukkaa ei kyllä paljon ollut. Asetuimme oven eteen odottelemaan. Aika ei sinänsä käynyt pitkäksi, kun ajatukset pyörivät Apulannassa, loistavimmassa bändissä ikinä!!(kylmä kyllä oli) Meillä oli sisäänpääsyn kannalta käynyt hyvä tuuri, oltiin vieraslistalla!!! Kato, kun on näitä suhteita… Muistaakseni seittemän kaheksan maissa alko olla jo aika tiivis tunnelma, enää ei ollu ees kylmä, mukavasti liiskautuneena oven ja ihmismassan väliin.. Yheksältä sitte ovet vihdoin avattiin ja myö oltiin ekana sisällä. Korston näkönen järkkäri takisti henkkarit ja hoki samalla ”ei mitään hätää, ei mitään hätää…” Eihän meillä mitään hätää ollut, päinvastoin. Sisään päästyämme takit narikkaan ja äkkiä ylös saliin. Varmistin kaverillekkin eturivin paikat. Se kyllä totesi, että toisella puolen salia oli muka parempi paikka ja jäi sinne.

Kahen tunnin jälkeen alko tapahtua, kun Lehtivihreät saapu lavalle. Ne ei kyllä oikeen saanu yleisöä mukaansa, mutta oli se silti ihan okei. Vähän vaille puolenyön Apulanta asteli lavalle. Huomasin Parta-Samin puuttuvan, ehkä hyvä niin. Keikka alko loistavasti Ahdistaa-kappaleella. Ihanaa kuulla vanhempaakin matskua. Parin ekan biisin jälkeen Parta-Samikin astui jo lavalle (liekö tuo hyvä vai huono). Kun bädi ehkä puolentoista tunnin soiton jälkeen lähti lavalta, tiesin että encore kyllä tulee, ja niihän se tulikin, vielä neljä kertaa!! Iki-ihanan Ilonankin pilasi ainoastaan kaksi selkääni liimautunutta 12-vuotiasta tyttöä jotka kiljui mielettömän kimeellä ja kovalla äänellä niin herkää biisiä. En kyllä antanut sen häiritä. Erityisen loistavaa oli mm. Mitä kuuluu, joka oli omistettu Tonin äidille. Vielä lopuksi piiskaa saatuamme ja bädin todella lopetettua soiton Toni hyppäsi yleisöön ja satojen fanien käsien kuljettamana takaisin lavalle. Aivan loistavaa!!! Porukka alkoi hiljalleen valua ulos. Vaikka Apis oli soittanut kokonaiset kaksi tuntia niin ei se siltä tuntunut, olisin voinut jatkaa sitä läpi yön!!! Noh, kaikki hyvä loppuu aikanaan… Kiitos Apulanta, Nosturi-keikka oli kovin ikinä!! (Jouluyö, juhlayö oli myös ihana) Kiitos Toni erityisesti, mä rakastan sua… Hyvät joulut teille ja onnea Simo 24v! T: Hanna


Tarinan ajankohta:
Lähettäjä:

Helsinki 1.12.2001

Nosturi

Lähettänyt: Nina

Joo…Oltii Nosturis 1.12 ja oli loistavin/mahtavin konsertti missä oon ikinä ollu…Päästii siihen eturivii ja olo oliki aika hikinen,mutta onnex sai pari kertaa kylmää vettä niskaansa=)Ehdoton climax oli ku Toni hyppäs just meijä kohdalle ja paita lähti pois…Oli siin sit tappelemist kuka saa paidan,mutta ei meitsii iha onnistanu…Oli kiva kuulla Ilona livenä ja muittenki biisien aikana oltii mukana TÄYSILLÄ!! KIITOS APULANTA JA HYVÄÄ JOULUA!!!! ps.Tuukka on aina nii ihana ja symppis!!


Tarinan ajankohta:
Lähettäjä:

Helsinki 1.12.2001

Nosturi

Lähettänyt: ~S~

joo… ostettiin kaiffarin kaa varmuuden vuoksi liput aikasin eli jotain pari kuukautta ennen keikkaa… ja kannattikin… oli hauskaa kuunnella porukkaa, joka kerjäs multa lippuja koululla ja nosturilla… muutenki keikka oli sen verran mahtava, että kannatti odotella sitä ankkarockista asti… haluaisin vaan kiitellä apiksen poitsuja ja apis-immeisiä nosturissa. yhteishenki oli mahtava!

ja kuten joku jo ennättiki ilmottaa, siellä oli taas nää vakio varusteet eli ne jotka ihan vittumaisuuttaan tönii porukkaa ja haluu eteenpäin muiden kustannuksella. mullakin on niistä taas pari ilkeetä mustelmaa muistona. se paula koivuniemi-hemmo ehti jo pelästyttää mut ja mun kaverin, luultiin että se muija meinaa laulaa ”piiskaa” biisin kokonaan eli myös ”meidän” ja koko biisin parhaan kohdan (”ei oven takana sinua odota jne…) mutta onnex ei. saatiin kaiffarin kanssa taas ainakin kunnolla bailata. ei tässä sitten mitään muuta ku että kiitos apulanta, tässä sitten taas jaksetaan (toivottavasti) kaamos-masennuksen yli teidän uskomattomien biisien voimalla. on hyvä että edes joku tässä piskuisessa maassa osaa tehdä kunnon musiikkia… ensi kesän festareita odotellen… eikö?


Tarinan ajankohta:
Lähettäjä:

Tampere 23.11.2001

Pakkahuone

Lähettänyt: Heidi

Oooooo, tulin just keikalta ja kello on 2.12 yöllä. Jalat on ihan kipeet 10 tunnin seisomisesta ja hyppimisestä. Kun me saavuttiin oville siellä oli jotain ihme mörköjä venaillu jo pari tuntia. Käytiin kavereitten kanssa kolme kertaa naapuri kauppakeskuksessa lämmittelemässä ja juomassa kahvia. Ovilla oli loppuunmyyty laput ja pikkuhiljaa jengiä alko valuun. Sisään me päästiin pieninä ryhminä kaaoksen välttämiseks. Me päästiin johonkin tokan ja kolmannen rivin väliin. Teharit soi kaijuttimissa. Alettiin jutteleen joittenkin kavereitten kavereitten kavereiden kanssa jotka oli tosi mukavia. Niillä oli pojille ruusut ja ne väänsi kesken Lehtivihreiden soiton siihen jotain piirruustuksia mm. Tonin pään . (oli muuten käsittämättömän hyvä.) Mä olin jo aikasemmin kuullu jotain juttua että lehtivihreet on ihan paskoja mutta mä en oo ihan varma mitä mä ajattelisin. Pari ekaa biisiä oli hyviä, mutta sama tum tum tum oli joka biisissä, sanat vaan oli erit. porukka haukotteli siellä aika isosti ja kaikki nukku. Sit joskus ikuisuuksien päästä lavalle saapui Apulannan entinen keikkakitaristi Sami tuli kuuluttaan bändin lavalle. Jengi vähän huusi kun pojat tulee lavalle. Samassa puolet eturivistä nousi rauta telineitten päälle eikä sieltä nähnyt mitään. Porukka repi mun pitkiä hiuksia joten erittäin vakavasti otettava neuvo: PITKÄT HIUKSET AINA KIINNI! Joku parikymppinen tosi ystävällinen mies irrotteli niitä muitten väleistä ja siirsi niitä mun otsalta. Jossain vaiheessa mä ajauduin vähän kauemmaks ja olo helpottui. Mutta siellä kyllä oli niitä ihme mörköjä jotka vittuili kaikille. Kun pojat lopetti ne tais tehä vielä kolme encoree. Repeilin jonkun häiskän kanssa kun pojat saapuu viimestä kertaa kaikki ilman paitaa. Pakko kehua, hyvä veto. Meille laulettiin Ilona jota varmaan kaikki odotti, ja vikalla kertaa he veti tietenkin Piiskaan. Keikan loputtua sain tietää et ne kaverit joilla oli ollu ruusut oli saanu halata Tuukkaa tai oikeestaan se oli halannu niitä. Ja sainhan mä Tonin nimmarin kukalla ja sydämellä varustettuna. Se kirjotti mun tussilla nimmarit joillekkin ja anto sen sit takas. Ainiin. Mä en kerinny kiittään ihanasta sygelahjasta. Teidän Kadut-sinkku ilmesty 14.9 mun synttärinä, siitä iso kiitos. Ennen kun me lähettiin mä viä häpäsin mun yhen tutun (sori mikko) ja ostin paidan. nyt mä meen suihkuun ja mahdollisimman nopeesti nukkuun, mun fleda on muuten ihan smägmässä. okei. hyvää yötä.


Tarinan ajankohta:
Lähettäjä:

Tampere 23.11.2001

Pakkahuone

Lähettänyt: Mirja T.

Tultiin frendin kans Pakkahuoneelle junalla ja jo siel pidettiin hauskaa!Kun päästiin sisälle,oltiin helpottuneita että edes saatiin liput kun ei oltu varattu niit mitenkään. Juostiin ylös ja haisteltiin tunnelmaa:) Porukkaa oli tosi paljon!Kun Lehtivihreet alotteli mentiin eteen ja päästiin ihan toiseen riviin asti.Siinä sit ooteltiin, eikä ne Lehtikset mitään huonoja olleetkaan…. (Terkkuja Jannelle ja Minnalle joiden kaa keikan jälkeen juteltiin!!) Apista jo kaipailtiin kuitenkin lavalle. Nähtiin lavan taakse jossa Toni ja muut häärivät.. Sit ne tuliki pian lavalle ja tunnelma oli katossa! Oli aivan ihana keikka,kuuma tuli kuten aina…mutta jaksettiin kuitenki hyppiä siel ihmisten keskellä..Pois ei lähdetty,tietenkään,vaikka oli niin kuuma..Ja kuvia otin:) Ilona oli taas yhtä ihana biisi livenä, ku viimeks Lutakos,jossa kuulin sen.Kiitos AL ku soititte sen!! Ruhtinaat on mun yks suosikki,sillon oli aivan mahtava fiilis..kuten koko keikan aikana. Kiitos erityisesti Tonille ku tulit lavalle viimesen kerran ilman paitaa;)

Tuukka oli taas yhtä ihana keikan jälkeen ku tuli juttelee, ja Sipe myös! Ootte aivan loistotyyppejä!Ja Toni,sulle suuret kiitokset myös…että jaksoit säkin niitä nimmareita kirjotella:) I love you!! tai….I love you all!! Ja Janica:kyl saat anteeks ettet sanonu et tuut sinne….Pääasia et me kumpiki kuitenki oltiin siel keikal:) take care! Ja pidä munki puolesta hauskaa Nosturil! Saat kertoo kaiken! 😉 -AL_PUNK-


Tarinan ajankohta:
Lähettäjä:

Tampere 23.11.2001

Pakkahuone

Lähettänyt: Mallu

aewan mahtis keikat oli lehdillä ja lannoilla. dikkailin kawrujen kans siinä eturivis.jeah. sain kädenkin siinä mustelmille ja turvoksiin kun jengii oli niin helvetisti ja jäin siihe aitaa vasten rutistuksii.mut eijpä se paljon haitannu pokoomistani. JA eij tultu turhaan anjalankoskelta.oli se sen arvosta kyl!!! vanhat apulannan piisit uppos täysillä minuun sisään.oijh. tuli hyvä fiilis.

ois ollu tosi mukavata päästä jutskaileen rok poikien kans jotain, mutta piti lähtee taxilla nokialle yöks nukuskeleen. eijkä sit ehtin tulla mitään juttelee. höh.

apulanta ja lehtivihreät rokkaavat


Tarinan ajankohta:
Lähettäjä:

Tampere 23.11.2001

Pakkahuone

Lähettänyt: Emppu

Päätimpä rakkaan kamuni kans lähtee Tampereelle Tullikamarille Apulantaa tsekkaamaan..vielä kerran. Olin myös Jyväskylän keikalla 1.11 Molemmat keikat oli mahtavia!!!Ihmisiä oli paljon!Ja seassa, jopa eturivissä oli jätkiä…Se oli yllätys! Pohjanmaalla päin kun näitä jätkiä ei kovin edessä näe, jos näkee, nekin on kännisiä juntteja jotka örveltää omiaan.Eli huomasin että keskisuomen ja pohjanmaan yleisössä on sellainen ero että keskisuomen keikoilla jätkiä on PALJON enemmän!! *kateellinen* ja meininki on parempi.Yleisö on enemmän mukana eikä yhtä kännissä kuin tääl päin on tapana. ”Emmä mitään apupaskaa mee kattomaan, nehä o iha homojaki” sanois jätkät tääl päin..ainakin suurin osa 🙂 Keikoista sen verran että oli hemmetin hyviä!!Vaikeeta sanoa niistä sen enempää…Lisää vaan..ja tervetuloa taas toivottavasti pian pohjanmaalle. 😉


Tarinan ajankohta:
Lähettäjä:

Tampere 23.11.2001

Pakkahuone

Lähettänyt: Victoria

no ensinnäkään en ole tampereelta, jotentulimme kaverini kyydillä suoraan koulusta autolla ja perille päästyämme meille tuli ihan kauhea nälkä, joten suuntasimme läheiselle ostarille hakemaan sapuskaa. päädyimme sitten laatikolliseen jätskiä.ajattelimme tarjota niitä kaikille, mutta ei paljoa maittanutmeidän jätskit, koska ooli niin kylmä , joten jätimme ne siihen ulkopuolelle ja menimme sisään. Lehtivihreillä oli kyllä aika vaisu keikka, mutta Apulanta kyllä räjäytti koko salin! keikka aloi mukavasti ja yllättäen kappaleella`Ahdistaa`ja siitä eteenpäin oli hurja meno päällä eturivissä. kun olin pyörtymäisilläni noin puolessa välissä, pyysin järkkäreiltä vettä ja kampesin siihen etuaidalle bailaamaan. ihme kyllä, kyllä se pogoominen siinäkin onnistui. sitten ( mielestäni aivan liian nopeasti) tuli silmämuna, joka muka lopetti koko keikan, mutta sitten tuli ensimmäinen encore, en nyt muista mitä ne sillon esitti, mutta sen jälkeen tuli toinen encore, jolloin ne soitti Ilonan? ja vielä tuli viimeinen encore, jolloin tuli Anna mulle piiskaa. Aika hyvin oli 3 encorea… sitten säntäsimme mahdollisimman nopeasti ulos paikasta ja haimme takit ja menimme toista kautta takaisin sisään ja tapasimme tonin, parta samin ja sipen. tuukalla näytti olevan kiire. no, sitten uudestaa nosturissa nähdään…


Tarinan ajankohta:
Lähettäjä:

Tampere 23.11.2001

Pakkahuone

Lähettänyt: Sazuma

Jo tuntia ennen kun Apulanta alkoi soittaa kaikki rynnivät eteenpäin ja paikallaan pysyminen tuotti vaikeuksia. Tuli pysäytettyä pari rynnijää… Hengitystila loppui jo ennen kuin Apis alkoi soittaa niinpä siskoni kanssa päätimme siirtyä vähän taaemmas… Keikka oli paras missä koskaan olen ollut ja se varmaankin johtui siitä kun päätin olla ottamatta kuvia ja nauttia täysin rinnoin… Hiki tuli ja ääni lähti…. Keikka oli tosi hyvä jos ei lasketa rynnijöitä, roskaa tulehtuneessa silmässä jä liian aikaisin lähtevää linkkiä…. Tällä keikalla älysin ettei keikoille pitäisi mennä nähdäkseen bändin läheltä vaan nauttiakseen live-musiikista ja huutamisesta. Apiksen keikkoilla on hyvä purkaa paineitaan kun voi vaan huutaa ja laulaa täpöllä ku sanatki sopii…. Oli iha hirveen hieno keikka iha oikeesti…


Tarinan ajankohta:
Lähettäjä:

Tampere 23.11.2001

Pakkahuone

Lähettänyt: ALGILTSI,ILONA,SIIRI&EEVA-MARIA

Ennen:
joo lähettiin Pieksämäeltä kohti tamperetta jo aamulla:) koulu jäi tänään väliin koko nelikolta mutta kun tiedettii miten ihanaa meill olis illalla nii opettajien valittaminen tuntu sen rinnalla todella pikkujutulta:)..istuttii junassa ja laulettii Apulannan Heinola10 biisei:)nostettii tunnelmaa sillä tavalla:)Tampereella käytiin syömässä Mäkkärillä ja tutustuttii kahteen paikalliseen AL- faniin,terkkui teille jos tunnistatte ittenne:)kysyttii niilt et miss Pakkahuone on,ja ne neuvo meidät sinne..Juostiin kyll aikamoista vauhtii sinne ja huokastii helpotuksesta ku siell ei ollu sillo ketää viel:) linnoittauduttiin siihe oven eteen ja siin sitte oltii ovien aukaisemis aikaan saakka:)nähtii miten porukkaa alko kasaantuu jonoon meidän taakke,mut se ei ollu meidän ongelma..Oltas kumminki ekoina sisällä:)… Nähtii Sipe kaks kertaa siin odotellessamme ja Toni kans kahdesti!!TERKKUI MOLEMMILLE,WE LOVE YA FOREVER!!!.. saatiin ihanii kuvii Sipestä ja Tonista..TONI:OISIT PLIIS PITÄNY SEN KESKISORMEN ALHAALLA KU OTIN SUST KUVAA,TIIÄN ET SUA VITUTTI SEISTÄ SIIN ULKONA KUVATTAVANA:(… Joo päästiin sisälle jo kaheksalta vaikka eka aateltii et joudutaan täriseen siin yheksään saakka:(..REILU MEININKI!!

Keikka:
Aivan loistava:)me oltii semmonen eturintama siin Tonin edessä ettei ollu järkee..Oli kaikilla neljällä nii skitso fiilis ku siin pogoiltiin kuin hullut:)meidän laulaminenki oli lähinnä huutamista mutta ainaki meidän ääni kuulu sinne Sipellekki asti,ku Vaasas ei muka kuulunu:( joo ja mä satutin polveni yhes vaihees koska mun polvest valu verta ihan koko ajan,huomasin himas et vasen puoli housuist oli iha veres..Ja polvi oli kyll karseen näkönen.. mut en mä sillo keikan aikana mitää tuntenu ku oli pakko riehuu iha kybällä:)kaikki biisit osattii ulkoo ja Piiskaa biisiki pogoiltiin loppuun saakka vaikka voimat aika loppu siin vaihees oliki:)

Keikan jälkee..
äkkii vessaan ja juomaan,janotti vitusti..Mä näin siin vaihees mun kirjeystinkin,mut olin niin hengästynyt ettei ääntä lähteny ollenkaan..kittasin varmaan puol litraa vettä!!sitte mentiin oottaa Apislaisia nimmareiden jakoon… saatiin kaikilta nimmarit ja halit päälle..Mulla jäi pahasti juttu kesken Tonin kanssa kun Ilonan mutsi tuli hakeen meit sielt:(,mutta Nosturilla aion jatkaa siit mihi nyt jäin:)

Terkkui täss vaihees:Mirjalle,ei taidettu sittenkään nähdä,ja sori kun en ilmottanu että tuun kuitenki Pakkahuoneel:(sain tietää vast torstai-iltana!!annatko anteeks??..*katuva ilme kasvoilla*.. TONILLE TUUKALLE SIPELLE JA PARRALLE:KIITOS JÄLLEE LOISTAVASTA KEIKASTA!!NOSTURILLA NÄHDÄÄN!! ja kaikille kamuille Pieksämäelle:EI VOITU OTTAA TEIT KAIKKII MUKAAN!!OLLAAN PAHOILLAMME SIITÄ!!ENS KERRAL SITTE VALLOTETAAN PAKKAHUONE YHDESSÄ!! JA KAIKILLE PAKKAHUONEELLA OLIJOILLE KIITOS!!!


Tarinan ajankohta:
Lähettäjä:

Tampere 23.11.2001

Pakkahuone

Lähettänyt: Hakaneula

Olinpa ensimmäisen kerran menossa yksin Apixen keikalle.. oli aluksi hieman outo fiilis mutta löysinpä sieltä jopa parhaan kaverini! ja monia muita. Keikka oli aivan mahtava! kaksi tuntia Apulantaa ei voita mikään! Yritinpä kuvata tätä ihanaa keikkaa myös videolle, mutta eipä siitä oikein mitään tullut…. Oli hienoa kuulla kerrankin livenä varsinkin biisi Ilona !!!! Ja Toni oli aivan ihana kun kertoi ”tarinaa” ennen Käännä se pois kappaletta! En kadu hetkeäkään että menin keikalle! Mutta sekin loppui aikanaan, ja olin keikan jälkeen aivan poikki, hyvä että opysyin pystyssä 😉 Mutta sen jälkeen ulkona melkein puoli tuntia odotellessani alkoi taas ajatukset liikkumaan..hä? mitä v****a mäkin tässä selitän?? mutta oli kyllä paras Apulanta-keikka mitä olin nähnyt!


Tarinan ajankohta:
Lähettäjä: