Mietaa 31.1.1998

Lähettänyt: Sanna

Sss……n kylymä koko ajan. Tarrakuva hieman rauhoittunut mikä ei sinänsä haitannut, sillä toista kertaa ei tahdo nähdä laulajahenkilön ylikarvoittunutta takapuolta. Ihmiset sen sijaan olivat jokseenkin päättömiä. Eivät ainostaan bändihenkilöt olleet vaarassa, vaan myös minä tavallinen, persoonaton yksilö, jouduin silmittömän fanifanaattisuuden kohteeksi! Tuntemattomat eri sukupuolia edustavat ihmisolennot suorastaan riippuivat minusta. Apis oli mikä on. Ihan mainiota, vaikka Sipen rumppukompi oli jokseenkin liian kovaääninen, sillä myöhemmin löysin tärykalvoni läheiseltä seinältä. Katsomossa oli väljät vibat. Lähdin kotiin sekalaisin tunnelmin ja sain kärsiä vielä linja-autossakin pää/silmäpuolisista faneista.


Tarinan ajankohta:
Lähettäjä: