Joensuu 19.3.1998

Kerubi

Lähettänyt: Johanna Ropponen

Sisälle Kerubiin pääsimmekin tuntia sovittua myöhemmin, mutta odotus palkittiin lopulta. Ennen keikan alkua oli mahdollisuus ostella Apulanta-kamaa ja ainakin Tuukka oli myös nimmareita jakelemassa. Itse keikka oli upea. (En tiedä Apiksista, mutta minusta ainakin.) Kun Apulanta viimein nousi lavalle ja ”Poistuisitko mun elämästäni” alkoi kuulua, yleisö tuntui räjähtävän. Koko hikisen keikan ajan massa velloi ylös ja alas. Meno oli mahtavaa ja kun Apikset suostuivat esittämään pari lisäkappaletta, yleisö sai mitä halusi. Keikka päättyi upeasti ”Systeemi kusee”-biisin tunnelmien jäädessä leijumaan ilmaan.

Johanna Ropponen

P.S. Kiitos Tonille, Sipelle ja Tuukalle mielettömän hienosta keikasta sekä Tuukalle ja Spelle nimmareista.


Tarinan ajankohta:
Lähettäjä: