Apulanta oli ehdolla lauantaina järjestetyssä Emma-gaalassa peräti neljässä kategoriassa. Voitto tuli Vuoden Rock -kategoriassa Make Nu Metal Great Again -julkaisulla. Bändi ei päässyt paikalle gaalaan, sillä he olivat parhaillaan keikalla Porissa. Alla bändin videotervehdys:
Yleinen
Apulannalle neljä Emma-ehdokkuutta!
Emma-ehdokkuudet 2019 julkistettiin tänään Tavastialla. Apulanta on ehdolla peräti neljässä eri kategoriassa.
- Vuoden yhtye
- Vuoden rock
- Vuoden biisi
- Vuoden artisti/yhtye (Yleisöäänestys)
Vuoden biisi -kategoriassa yhtye on mukana tämän vuoden jättihitillään Lokin päällä lokki. Single on irroitettu kesällä ilmestyneeltä EP:ltä Make Nu Metal Great Again.
Emma Gaala järjestetään Hartwall Arenalla 8.2.2020.

Apulanta klubikiertueelle keväällä 2020
Suvereenisti maan menestynein rockyhtye Apulanta tekee keväällä 2020 kattavan klubikiertueen. Bändi on mahdollista nähdä Nu Metal Is Great Again -nimisellä kiertueella yhteensä kahdellatoista eri paikkakunnalla.
Apulannan vuosi alkoi massiiivisilla Toiset jumalat -konserteilla helmikuussa, jolloin Hartwall Arenalla juhli yhteensä 18 000 apulantafania. Yhtye julkaisi Make Nu Metal Great again -ep:n kesän alussa ja siltä lohkaistu single Lokin päällä lokki on noussut järkälemäiseksi platinaa striimanneeksi hitiksi. Kesän festarikeikat bändi soitti täysille kentille ja yhtye on tällä hetkellä timanttisessa livevedossa.
Liput Nu Metal Is Great Again -kiertueelle tulevat myyntiin keskiviikkona 27.11. klo 9.00
Apulanta lanseeraa korumalliston yhteistyössä kainuulaisen Rockersin kanssa
Apulanta tarjoaa faneilleen Raatteentien mustaa kiveä laadukkaasti korujen muodossa. Tänään julkaistu Apulanta X Rockers Collection on toteutettu yhteistyössä kainuulaisen koruvalmistajan Rockersin kanssa. Mallistoon kuuluu tällä hetkellä kivestä tehdyt korvikset sekä kaulakoru. Idea lähti liikkeelle kesällä 2019 kun Rockers ja Apulanta tapasivat festareilla.
” On kyllä erittäin kova juttu päästä toteuttamaan suomirokin ehdottoman kuninkaan, Apulannan faneille suomalaisesta uniikista ja asennetta omaavasta luonnonkivestä jotain spesiaalia. Kyllä tämä on rokkipotkun paikka. ” Sara Vaskivuo | ROCKERS
Korut ovat valmistettu käsityönä uniikista Absolute Black – luonnonkivestä, joka tulee Talvisodan maisemista, Raatteentien maastoista. Fanien on nyt mahdollista saada pala suomalaista historiaa itselleen.
Yhtyeelle on tärkeää tukea suomalaista käsityötä. Lisäksi tuotteiden korut ovat nikkelittömiä ja niissä on käytetty vegaanista liimaa. Myös korujen pakkaukset ovat valmistettu suomalaisesta koivusta.
Koruja myy Apulannan virallinen fanituotekauppa Backstage Rock Shop.
Klikkaa kuvaa ja katso tarkemmat tuotetiedot:
LInkit:
www.apulanta.fi
www.facebook.com/Apulanta
Instagram: @apulantaofficial
www.rockersworkshop.com
Instagram: @rockersworkshop
Make Nu Metal Great Again -kiertue 2019
KESÄKIERTUE STARTTAA JUHANNUKSENA!
Apulannan Make Nu Metal Great Again -kiertue 2019 alkaa ensi viikolla Tahkolta!
Kiertuepäivämäärät ja -paikkakunnat:
20.6. Nilsiä, Tahko juhannus
21.6. Jämsä, Himos juhannus
22.6. Rauma, RMJ
28.6. Seinäjoki, Provinssi
29.6. Jämsä, Iskelmäfestivaali
3.7. Kuopio, Wine festival
6.7. Hämeenlinna, Wanaja festival
7.7. Turku, Ruisrock
8.7. Aitoo, Kirkastusjuhlat
11.7. Jyväskylä, Suomipop festivaali
12.7. Oulu, Suomipop festivaali
13.7. Vantaa, Tikkurila festivaali
19.7. Tampere, Tammerfest
26.7. Kuopio, RockCock
27.7. Oulu, Qstock
3.8. Kemi, Satama Open Air
Apulanta julkaisi uuden ep:n!
”KANSAN SYVÄT RIVIT VAATIVAT NU METALIA”
Apulanta-yhtye julkaisi keskiyöllä uutta musiikkia! Bändi on työstänyt nu metal-henkistä erikoisjulkaisua kuluneen kevään aikana kaikessa hiljaisuudessa eikä sen julkaisuajankohdasta ole myöskään huudeltu ennakkoon.
Make Nu Metal Great Again -niminen julkaisu sisältää kolme täysin uutta kappaletta ja legendaarisen hittibiisin Mato, josta on äänitetty liveversio yhtyeen uran suurimmilta keikoilta Hartwall Arenalta tammikuussa 2019.
Apulanta esitti kaikkien yllätykseksi nyt ilmestyneen ep:n aloitusraidan Lokin päällä lokki -kappaleen livenä The Voice Of Finland-ohjelmassa aiemmin keväällä. Esiintyminen jätti fanit odottavalle kannalle ja bändin sosiaalisen median kanavat täyttyivät kyselyistä kappaleen julkaisuajankohdasta. Nyt odotus on palkittu!
Apulannan keulahahmo Toni Wirtanen kommentoi julkaisua seuraavasti: ”Kun kansa huutaa, me vastaamme. Nu metalia on kaiken maailman hienostelijoiden piireissä pidetty vihatuimpana musiikinlajina koskaan. Sehän on kumminkin täydellistä taustarähinää festaripompotukseen. Tämmöinen musa kuulostaa hiton tuoreelta tässä ajassa ja lisäksi nämä sävyt itsessään ruokkii sanoituspuolella hieman tummempaa itsetutkiskelua. Make Nu Metal Great Again kumartaa tyrnäkkäästi legendaarisen nu metal-genren suuntaan. Nyt on kesä, pannaan kansa pomppimaan!”
Make Nu Metal Great Again -ep:llä mukana Rico Tubbs aka Dj Infekto, joka tuo kappaleisiin elektronista maustetta ja dj-kulmaa.
Ep:stä on luvassa myös vinyyliversio. Vinyylin julkaisupäivämäärä ilmoitetaan myöhemmin.
Make Nu Metal Great Again -biisilista
1. Lokin päällä lokki
2. Lasitalot
3. Numero
4. Mato (live, Hartwall Arena 2019)
Apulanta lähtee festarikiertueelle kesäkuun lopulla. Kiertuepäivämäärät ja -paikkakunnat:
APULANTA – MAKE NU METAL GREAT AGAIN -kiertue 2019
20.6. Nilsiä, Tahko juhannus
21.6. Jämsä, Himos juhannus
22.6. Rauma, RMJ
28.6. Seinäjoki, Provinssi
29.6. Jämsä, Iskelmäfestivaali
3.7. Kuopio, Wine festival
6.7. Hämeenlinna, Wanaja festival
7.7. Turku, Ruisrock
8.7. Aitoo, Kirkastusjuhlat
11.7. Jyväskylä, Suomipop festivaali
12.7. Oulu, Suomipop festivaali
13.7. Vantaa, Tikkurila festivaali
19.7. Tampere, Tammerfest
26.7. Kuopio, RockCock
27.7. Oulu, Qstock
3.8. Kemi, Satama Open Air
Apulannan keikkakalenteriin tästä

Apulannan Toiset jumalat -areenakonsertit keräsi jättiyleisön!
Apulannan Toiset jumalat -areenakonsertit keräsi jättiyleisön!
Apulannan uran suurimmat keikat nähtiin ja kuultiin viime viikonloppuna 15.-16.2. Hartwall Arenalla. Toiset jumalat -nimistä spektaakkelia tuli todistamaan yhteensä 18 000 ihmistä. Alla olevat keikkakuvat kiteyttävät hallissa olleen upean tunnelman. Lisää kuvia Apulannan Facebook-sivuilla. (Kuvat: Jarmo Katila)

Toiset jumalat -lisäkonsertin viimeiset liput myynnissä nyt!
Suuren kysynnän vuoksi Apulanta järjestää lisäkonsertin Hartwall Arenalla 15.2.2019
Toiset jumalat hyökkää toistamiseen jättiläismäisen mustekalan lailla ihmisten tajuntaan, joten valmistaudu parhaaseen, laita kypärä päähän ja tule keikalle!
Konserttiin on saatavilla enää muutamia lippuja, joten hommaa omasi nyt osoitteesta: www.ticketmaster.fi/apulanta
Apulanta voitti Vuoden artisti -palkinnon Eläköön Suomirock! -gaalassa
Apulanta voitti Vuoden artisti-palkinnon eilisessä Eläköön Suomirock! -gaalassa. Kisan voittajat valittiin yleisöäänestyksillä Iltalehden ja SuomiRock -radiokanavan verkkosivuilla. Gaala järjestettiin toista kertaa Helsingin legendaarisella Tavastia-klubilla.
Yhtyeen laulaja-kitaristi Toni Wirtanen kommentoi voittoa seuraavasti:
”Suomenkielinen rockmusa on todella vahva ilmaisukeino. Erittäin hienoa on, että Radio Suomirock on tullut mukaan liehuttamaan samaa lippua. Kiitokset kuuntelijoille tästä! Arvostamme huomionosoitustanne suuresti.”
Apulanta esitti tilaisuudessa myös poikkeuksellisen bossa nova -henkisen esityksen, mikä sai yleisön tempautumaan yhteislauluun. Keikka oli Apulannan tämän vuoden viimeinen ja seuraavan kerran yhtyeen voi nähdä Hartwall Arenan lauteilla helmikuussa (liput täältä).
Vuonna 2018 Apulanta teki menestyksekkään Älä usko lauluihin -konserttisalikiertueen, jota seurasi kesän näyttävät festarikeikat. Syyskiertueella yhtye kunnioitti 20 vuotta sitten julkaistua Aivan kuin kaikki muutkin -albumiaan soittamalla levyn kokonaisuudessaan läpi keikkaseteissään. Apulannan kaikki vuoden 2018 omat keikat olivat ennakkoon loppuunmyytyjä.
Apulannan upeista konserttisalikeikoista julkaistaan DVD ja Blu-ray!
Mukana Mirja Pyykön 110 minuutin erikoishaastattelu Tonin, Sipen ja Villen kanssa.
Maamme suurin rockyhtye Apulanta esiintyi keväällä ennennäkemättömällä kokoonpanolla loppuunmyydyille konserttisaleille ympäri maan. Ylistystä saanut Älä usko lauluihin -konserttisalikiertue sisälsi yhteensä 13 keikkaa, joista Lahden Sibeliustalon 24.3. keikka taltioitiin kokonaisuudessaan. Taltiointi tulee yksinoikeudella myyntiin Prismoihin ja osaan S-marketeista 22.8.
Keikkataltiointi on poikkeuksellinen kokonaisuus ja sillä nähdään niin a cappella sovituksia kuin härkäsiä puoliakustisia versioita Apulannan kappaleista. Mukana on myös erittäin harvinaisia Apulanta-kappaleita, joita ei ole kuultu livenä vuosiin.
– On todella hieno juttu, että Älä usko lauluihin -konsertti saatiin taltioitua viimeisen päälle tyylillä, Apulannan Sipe Santapukki toteaa.
Konserttisalikiertueen keikkakokoonpanoon kuuluu bändin lisäksi viulisteja, pianisti, sellisti, harpisti, kantele ja sähköviulu, joten uskomaton livekokemus omalta kotisohvalta on taattu! DVD ja Blu-ray sisältävät keikkataltioinnin lisäksi extramateriaalia: still-kuvia kiertueelta sekä liki kaksituntisen bändin erikoishaastattelun, jonka on toimittanut legendaarinen Mirja Pyykkö. Haastattelu on kuvattu kiertueen jälkeen yhtyeen päämajalla, Apulandiassa.
Taltioinnista tehty DVD ja Blu-ray tulee yksinoikeudella myyntiin kaikkiin Prismoihin, suurimpiin S-marketeihin, sekä osaan ABC- ja Sale-myymälöistä sekä prisma.fi verkkokauppaan.
Apulanta
Älä usko lauluihin -konserttisalikiertue 2018
DVD, Blu ray
Julkaisupäivä: 22.8.
Konserttitaltiointi (kesto 89min):
I
Mitä kuuluu
Jumala
Teit meistä kauniin
Muistijäljet
Tuhka ja veri
Koneeseen kadonnut
Kadut
Kirous
Maanantai
II
Hiekka
Sun kohdalla
Maailmanpyörä
Routa
Zombeja!
Ravistettava ennen käyttöä
Amerika
Valot pimeyksien reunoilla
Pahempi toistaan
Mato
Anna mulle piiskaa
Extramateriaalit:
Still-kuvat kiertueelta
Haastattelijana Mirja Pyykkö (kesto 110min)
Tohinaa Landiassa
Apulandian päämajassa on tänään valokuitu hehkunut punaisena, kun orkesteri on hoonannut verkkoilmettään uuteen uskoon. Toimitusjohtaja Santapukki on ollut tiukkana ja vahtinut haukkamaisella katseellaan verkkosivujemme arkkitehtuurin linjoja.
Kohta surffaillaan kiihkeästi! Kaikki!

Se on kesä nyt!
Tätä on nimittäin odotettu koko vuoden ajan! Sanotaan mitä hyvänsä, mutta festivaalikeikoilla kokee parhaimmillaan juuri sen tunteen, minkä vuoksi rokkibändejä ylipäänsä perustetaan. Toisinaan soittaessaan tuntuu jopa siltä, kuin katsoisi ruudulta jonkun oman suosikkiyhtyeen keikkaa. Tunnetta on vaikea kuvata, mutta hyvät festivaalivedot puhaltavat sieluun todellista elämää ja ikuisuutta. Viime viikonloppu avasi 2012 festivaalikautemme Saaristo Openin sekä Kivenlahti-Rockin myötä. Ohessa otos Kivenlahden kesäyöstä. Ei harmittanut yhtään. Eikä varmasti harmita myöskään tulevana lauantaina, kun karavaanimme suuntana on legendaarinen Provinssi-Rock!!!! Siellä tavataan!
Kuvagalleria



