Keikkapäiväkirja

Sibelius-sali

Olin jo tiistaista asti hengannut Helsingissä, jolloin olimme Hytösen Joonaksen kanssa viettämässä erittäinkin mukavaa Ramones-iltaa ja katsomassa (vaisua) Eagle-eye Cherryä. Keskiviikkona tulin bonganneeksi Tarrakuvan sekä Retkibanaanin Helsingin Roadhousessa, jonka jälkeen menin yöksi aina niin kauniiseen Nummelaan. Tulinpa myös tavanneksi pitkästä aikaa erään rakkaan serkkuni, Jussin (joka on muuten herättänyt `96 ja `97 vuosien isoilla festivaaleilla todella paljon närää muovisten tähtien keskuudessa). Olin siis nauttinut alkuviikon keikattomista päivistä täysin siemauksin, ja olo olikin energinen ja hyvä, kun torstai taas kerran koitti.

Herään kello 12:n aikoihin siihen, kun R-jutska tuo mulle aamiaisen sänkyyn. Päivä lähtee hyvin käyntiin. Ainoa pettymys on se, kun kuulen Peitsamon olevan tänään Jyrkissä, ja samalla hetkellä tajuan, että en ehdi sitä katsomaan, koska pitää lähteä Helsingistä jo 3:n junalla Järvenpäähän. Velvollisuus kutsuu. En näe junassa Jyrkiä, mutta pikkusisko soittaa, että Kari oli kehunut meitä kovasti Telkussa, ja sehän lämmittää mieltä.

Keikkapaikalle saavun Tonin kanssa, jonka kanssa olin hengannut myös eilen Roadhousessa. Crew’mme on kasannut jo kamat pystyyn, ja yllätämme Sepin ja Juhon rämpyttämästä kielisoittimiamme, jolloin minä heidän huomaamatta liityn rumpuihin, ja ilmoille kajahtaa yllättäen hyvä rock-ralli.

Sound-checkissä on hyvä soundi,(onhan kyseessä oikea konserttisali) ja Tuukkakin kerkeää parahiksi checkiin paikalle. Ennen keikkaa syömme maukkaan kasvis-aterian, johon crew’mme suhtautuu erittäin nyrpeästi. Kokki on pakotettu tekemään roudareillemme liharuokaa.

Keikka on aikaisin, puoli kahdeksan aikoihin, koska yleisöllä on seuraavana päivänä koulua. Veto on aikasta hyvä siihen asti, kunnes Madon aikana hajoaa 10 000 markan uusi kitaravahvistin (jo kuudes tällä kiertueella!!!), jolloin laulutaiteilijalta, ja osaksi myös minulta palaa hihat. Pieni turhautumisen poikanen leijuu ilmassa. Tuntuu, kuin meidät olisi kirottu, koska se on kaikkien fysiikan lakien vastaista, että niinkin monta niinkin kallista kitaravahvistinta on lauennut tämän kiertueen aikana. No, kätevä Juhomme saa kitsusaunan taas kuitenkin pelittämään, ja soitamme setin kunnialla ja energialla loppuun asti pienen tauon jälkeen. Keikka oli muuten oikeinkin jees, mutta tuommoinen tekninen viba aina sylettää, vaikka eihän se yleisöä haittaa, mutta itse tietää kuitenkin pystyvänsä paljon parempaan.

Keikan jälkeen viemme reppumme hotelliin, ja piristämme itseämme menemällä Baariin, jossa Matti Nykänen on ”house-esiintyjänä”. Kuppilassa esiintyi myös vähäpukeisia tyttöjä, mutta huomiomme kiinnittyi Mattiin, joka veti hieman naismaisen, 80-luku tyylisen show’n, housut jalassa tosin. Emme oikein tiedä, miten tähän tulisi suhtautua. Erittäin nyreästi varmaankin.

Illalla puhelimeeni soittaa Timo Isoaho, suuren circus-webzinen päätoimittaja, ja kertoo, että on diilannut lauantaiksi Kari Peitsamon haastattelun Tampereelle, johon minun tulisi myös osallistua haastattelijan ominaisuudessa. Mieliala kohoaa 10 ponkaa.

Suurhalli, Salpausselän kisat

Onneksi lauantain leffafestaritapahtumat eivät vieneet tolkuttoman kauaa ja olin Lahdessa jo viiden aikaan. Saavuttuani Lahteen ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua, joka ei pätkääkään kiinnostanut minua. Kai siellä miehet hyppäsivät pituutta suuressa mäessä. Kai mä jollain tapaa ihailen mäkimiehiä, sillä täytyyhän sen jotain vaatia jos lasketaan mäkeä sata kilometriä tunnissa ja lennetään alaspäin sata metriä. Mutta mäkihyppy on osa tätä leipää ja sirkushuveja juntille kansalle osastoa, ehkä sen kuuluu olla näin.

Tapahtuman järjestäjä oli todella surkea ja siitä näkyi satojen metrien päähän, että kusetetaanpas nyt nuoria rokkitähtiä oikein kunnolla. Kyllä me aina huomataan kenellä ei ole puhtaita jyviä pussissa, mutta ei me mitään mussuttamaankaan aleta. Me vaan annetaan niiden ihmisten olla hölmöjä. Eli ei meitä voi kusettaa vaikka järjestäjä luulisikin jos jonkun täytyy yrittää huiputtaa ihmisiä niin ehkä hänellä on siihen oikein hyvä syy. Jokainen tyylillään.

Ryhmää taisi saapua suurhalliin jotain nelisen tuhatta, joka on minusta ainakin erittäin hyvä yleisömäärä. Tapahtumassa esiintyi neljä eri orkesteria. Ensimmäinen oli joku lahtelainen bändi jonka nimeä mä en muista enkä tainnut edes kuullakaan.

Toisena olikin sitten loistava Glamour. Hyvä keikka tytöt.

Nailon Beat laittoi seuraavaksi dattinsa soimaan ja veti kuivahkon settinsä kunnialla läpi. Mua itse asiassa kävi kauheasti sääliksi noi Erin ja Jonna, sillä yleisö käyttäytyi todella törkeästi tyttöjä kohtaan. Eturivin tytöt näyttivät kansainvälisiä sormimerkkejä koko keikan ajan ja sitten humaltuneet nuoret miehet huutelivat rivoja ehdotuksia artisteille. Mä tiedän, että Nailon Beatin konserteissa on aina tuollainen meininki ja taatusti tyttöjä vituttaa mennä lavalle yleisen pilkan kohteeksi.

Toisaalta bändit ja artistit ovat yleisöä varten ja jos yleisö ei tykkää esiintyjistä niin bändin pitäisi mennä itseensä ja etsiä sitä vikaa itsestään jos yleisö ei tykkää. Yleisön miellyttäminen voi olla joskus todella vaikeaa sillä muodit ja eri suuntaukset vaihtuvat niin nopeasti. Kiitos Mtv:n ja JYRKIn. Ihminen on niin tylsistynyt, että se ei jaksa keskittyä yhteen asiaan kuin viisi minuuttia.

No sitten olikin meidän keikka ja samanlainenhan se oli kuin yleensäkin, ei mitään erikoista kerrottavaa. Eikä muutenkaan suurhallissa tapahtunut mitään erikoista.

Ainut mikä minua harmitti oli se, että vaikka olimme niin lähellä Heinolaa ja siellä on paljon minun lapsuuden ja nuoruusvuosien kavereita, ei yksikään näistä ystävistäni viitsinyt vaivautua paikalle minua moikkaamaan. Nämä minun niin sanotut kaverit eivät sitten, ehkä olleetkaan niitä kavereita joihin kannattaisi uhrata aikaansa.

Jos joku minun näistä entisistä ystävistäni tekisi jotain, esimerkiksi soittaisi bändissä ja he tulisivat keikalle tänne Tampereelle, niin tottakai olisin todella innostunut tästä, ja tietenkin menisin katsomaan heitä, sillä olisihan minulla siihen erityislaatuinen tilaisuus, koska heitä ei välttämättä ihan joka päivä näe. Kyllä ihmisten kateus ja katkeruus toisten menestystä kohtaan on inhottavaa.

Mutta ensi viikonloppuna onkin sitten Järvenpää, Pori ja Tampere, joten toivottavasti noilla keikoilla tapahtuu jotain tavanomaisuudesta poikkeavaa.

Terveisiä Ruusulle, Kimille, Beatalle ja Tanjalle

Nähdään keikoilla, Terveisin: Tuukka, AL

Lutakko

Perjantai oli kohtalaisen kiireinen päivä, ainakin minulle. Tampereella järjestettiin kuluneella viikolla Tampereen kansainväliset lyhytelokuvafestivaalit. Kyseisellä festarilla järjestettiin useita musiikkivideoihin liittyviä tapahtumia, joihin minunkin sitten piti osallistua. Harmi vain, että kaikki musiikkivideotapahtumat olivat juuri perjantaina ja lauantaina. Minun pitikin järjestellä aika lailla aikaani, jotta pystyin osallistumaan tapahtumiin ja illalla vielä ehtiä soittamaan keikatkin, mutta pienellä vaivalla kaikkeen pystyy jos niin haluaa.

No, joka tapauksessa minä pääsin lähtemään Tampereelta kohti Jyväskylää vasta kahdeksalta ja ajomatkaahan täältä on parin tunnin verran. Toisaalta juuri siksi minusta tuntuu hivenen tyhmältä kirjoittaa keikkapäiväkirjaa, koska en ollut kyseisellä keikalla kuin muutaman tunnin.

Yksi mielenkiintoinen seikka tässä perjantaissa kuitenkin oli. Monet ovat varmaan kuulleet tästä Jyväskylän junatapaturmasta jos minulla ei olisi ollut Tampereella tätä ohjelmaa koko päiväksi olisin suurella toden näköisyydellä matkustanut tuolla junalla. Tosin en tiedä mihin suuntaan se oli menossa, mutta tapaturman aikoihin olisin kuitenkin ollut lähellä Jyväskylän rautatieasemaa. Mun tekisi mieli sanoa, että kohtalolla olisi ollut näppinsä pelissä, mutta kun mä en oikein usko kohtaloon sillä kaikki on ennalta määrättyä.

No joka tapauksessa olin Lutakossa vasta joskus kymmenen paikkeilla ja Nollaseiska, joka oli meitä lämmittelemässä oli juuri aloittamassa settiään. Musta tää Nollaseiska oli kohtalaisen hyvä, siitä tuli hivenen Hellacopters ja Backyard Babies mieleen, mutta sen positiivisessa mielessä. Kannattaa mennä katsomaan jos ovat jossain lähellä sinua. Haapajärveltä ei voi tulla huonoa musiikkia.

Mun mielestä Lutakko oli ensimmäistä kertaa auki sitten kuukauteen, sillä heilläkin oli jotakin pienimuotoista katastrofia Jyrkin sähkösirkuksessa. Kyseiseen tapahtumaan oli tullut liikaa ihmisiä ja he eivät olleet mahtuneet kaikki sisälle ja ulos jääneet ihmiset olivat aiheuttaneet paniikin omaisen kaaoksen ja joku oli joutunut sairaalaankin asti. Tämän tapahtuman takia poliisi oli sulkenut paikan määräajaksi ja tämä meidän keikka oli sitten ensimmäinen tapahtuma kyseisessä paikassa onnettomuuden jälkeen.

Tästä johtuen järjestäjä piti tarkkaa huolta siitä, että sisälle ei tule liikaa ihmisiä ja kaikilla on riittävästi tilaa. Koska järjestäjällä oli huoli paikastaan niin osa yleisöstä, joka ei ollut ostanut ennakkolippua joutui jäämään ulos. Paikalliset Sisut kävivät myöskin paikalla ja totesivat, että kaikki oli hoidettu hyvin. Tästä voimme päätellä, että jatkossakin Jyväskylän seudulla järjestetään aktiivisesti kulttuuritoimintaa nuorille ja se on hyvä.

Mua vähän harmittaa kun minulla ei todellakaan ole mitään kerrottavaa tästä keikasta, koska olin paikalla niin vähän aikaa. En oikeastaan edes jutellut Tonin ja Sipen kanssa juuri ollenkaan. Keikkakakin oli kohtalaisen rutiinin omaista heilumista paitsi, että me soitimme jonkun vertaa kappaleita settimme ulkopuolelta, joka tietenkin harmitti meidän tietokone ohjelmoijaa, koska näihin kappaleisiin ei oltu tehty minkäänlaisia valo-ohjelmia.

Yleisölle kaikki pisteet, sillä te olitte mukana koko keikan ajan ja siitä tulee aina hyvä mieli, eli kiitos teille te teitte tästä keikan.

Välittömästi keikan jälkeen minä poistuin paikalta kohti Tamperetta, sillä lauantaina olisi taas uusia leffafestaritapahtumia. Hiven petturifiilis minulle tuli, mutta halusin keritä nukkumaankin vähän ennen lauantain tapahtumia.

Olin sitten kotona neljän aikaan ja kävin välittömästi nukkumaan, jotta jaksaisin herätä yhdeksältä seuraavana aamuna. Hyvää yötä ja kauniita unia.

Saavumme tuon ylvään tunturin juurelle noin 05.30 lauantai aamuna.Jaamme huoneet hieman poikkeavasti ja asetun tällä kertaa rumputaiteilijan kanssa samaan huoneeseen.

Päätämme nukkua pitkään koska meillä ei ole juurikaan kiire.Heräämmekin vasta päivällä ja asetumme hotellin aulaan odottelemaan tapahtuman tekniikan, paikalle saapumista.

Laulutaiteilijan lievällä painostuksella viätämme kyseisen ajan hotellin baarissa erittäin kalliita (yli 100 laaki) konjakki paukkuja maistellen.

Laitteiden vihdoin saapuessa tavallisuudesta poiketen emme syöksykään pää kolmantena jalkana roudaamaan vaan menemme saunaan. Päätämme saunonnan ohessa myös tutustua porealtaaseen ja nauttia laulutaiteilijan suurella painostuksella ja MTV:n suosiollisella avustuksella muutaman exoottisen drinkin.

Pirteinä ja puhtaina sitten siirrymme iloisesti arkeen ja aloitamme jälleen illan spektaakkelin valmistelun.

Illan toisena tai oikeastaan ensimmäisenä aktina esiintyy kansan suosikki Mouvtron livenä.

Vihdoin on Apulannan vuoro etuvarustukseltaan uhkean tunnarin käynnistyessä yleisö riehaantuu ja täysin suojaamaton valo-pyötäni suhtautuu töniviin ihmisiin todella nyreästi. Toni,hoitaa homman flunssa lääke annoksen suosiollisella avustuksella todella tyylikkäästi ,ja Hytösen ja Kulmalan extraama ”Piiskaa ” yleisön näännyksiin.

Seuraava päivä onkin sitten vapaa ja vietämme sen inhottavan ja alastoman ”SISI miehen” henkilöllisyyden selvittämisen ja todella vauhdikkaan moottorikelkka safarin merkeissä. Keikka 7+ yleisöä 1100.

Lopuksi saan lähettää teveisiä :

Kemiin Eevalle: FUNKTIO on : muutujaa y sanotaan toisen muuttujan x funktioksi jos jokaista tiettyyn alueeseen kuuluvaa x : n arvoa vastaa 1 tai useampi täysin määrättyjä y : n arvoja.

Sipe : Joka hotelliin Pay tv ja vesiosasto
Toni : (vapisevalla ja epävarmalla äänellä) ”Kerhonohjaaja, onko hotellihuoneissa aina näin helvetin kylmä”
Tuukka : Hyvän olet löytänyt.
Juho : Käsikirjasto palutukseen heti.
Sepi : Ei ajeta kynnyksellä
Hemi : Nii-i Nii-i sisi sisi , sisi sisi

Timo

Lumilinna

-Näkökulma metsämökin ikkunasta

Lautasen kokoisten lumihiutaleiden paiskautuessa maahan, tottuneesti road-ruu avaa jälleen kerran takaloosterin oven ja aloittaa jälleen kerran erilaisten esiintymis tarvikkeiden loputtomalta tuntuvan purkamisen,kantamisen,pystyttämisen jne. Samalla kun turva aidan ulkopuolelta erottuu hehkeiden Pamela baywatch tyyppisten makeiden blondien ihailevia ja kaihoisia katseita näitä urheita massiivisen lihaksiston omaavia tekniikan-ammattilaisia kohtaan.

Keikka paikalla toteamme yhteen ääneen ” tääl on helvetin kylmä” joten sulloudumme kaikki pieneen hirsimajaan joka toimii samalla valo-taiteilijoiden kontrolli huoneena.Lämpö rupeaa vihdoin palautumaan ja tunnelma alkaa olla jo lähellä normaalia,tosin ihmetystä aiheuttaa omituisen nais-henkilön selvitys pyyntö sanasta ”FUNKTIO”.

Noh ,bändi siirtyy lopulta takahuoneen taivaalliseen ihanuuteen ja ääni/valomies aloittaa kiivaan valmistelun.Vaikka keikka paikka onkin ulkona väkeä näyttää valuvan näiden lumisten muurien väliin todella runsaasti,josta matemaattinen neromme äänimies JUHO jo nopeasti Toteaakin ”noin 923 henkeä”.

Keikan alkaessa lumisadekin katsoo parhaaksi väistyä tämän häikäisevän lava aktin tieltä.

Tunnelma nousee nopesti kattoon ? Tuo tuttu tunnari ja Sipen Tuukan ja Tonin taikurimainen musisointi lunastaa jälleen lupaukset, valtavan ääniaallon tunkeutuessa yleisön korviin ja massiivisen valo-shoun häikäistessä heidän silmänsä voi sielunsa silmin nähdä kuinka tuo tämän hetken kuumin live-akti sulattaa Kemin lumilinnan valtavat lumiset muurit Keikka arvosana 9.

Valomies Timo

Urheilutalo

-Valomiehen vinkkelistä

Odotukset Oulun spektaakkelia kohtaan olivat jo matkalla keikka paikalle, hyvin eroottisesti latautuneet, koska kyseisellä orkesterilla ei limu-osaston keikkaa vielä oulussa ollut ollut.

Mutta kuinka ollakaan keikka paikalle tultaessa road-tekniikka ryhmän hulvaton meininki oli tiessään.Sillä bussi-ohjaaja ”karhu Sepi” tuli toteamaan ”steitsi on tokassa kerroksessa”aaaargh. Se siitä helposta roudauksesta, kaiken kruunasi ruhtinaallinen roudaus-apu, yksi(1) henkeä, joka saapui paikalle kantamaan kolme (3) viimeistä laatikkoa.

Tilanteen pelasti kuitenkin riittävän iso-stage, ruhtinaallisesti säyhköä sekä thai-tytöt hieromassa road-osaston kipeytyneitä ”lihaksia”.Mainittakoon myös järjestysmiesten esimerkillinen huolehtiminen siitä, että takahuoneessa oli riittävästi ylimääräistä ryhmää ja pienjulkaisujen toimittajia mm,elektroniikan maailma.

Vihdoin tasan kello 22.00 jyrähti jo kuuluisaksi tullut alku tunnari käyntiin ja suomen suurin Rock spektaakkeli käynnistyi.Keikka oli menoltaan häiriintynyt yleisö/esiintyjä, eikä tonilta irronneet silmä-munat sitä yhtään rauhoittaneet. Keikka arvosanaltaan 8+ yleisöä n.500

Terveisin : Timbiini

Joku todella synkkä paikka

Keikkapaikka oli aivan perseestä. Syvältä. Semmoinen kliininen laitosmainen näytelmäsali. Ei ei ei ei ei ei ei. Lisäksi kyseessä oli hiihtolomaviikon yllätyskeikka, joten voinee arvata, että jengiä ei nyt aivan tuhatmäärin ollut. No eipä tuo haitannut, pääasia, että kansa saa leipää ja sirkushuveja. Ja onhan se hyvä, että joskus on huonompiakin keikkoja, niin pysyypä jalat maassa.

Lepakko

Lepakossa on varmaan suomen paras meininki. No, ainakin helekutan hyvä. Jengi riehuu tosissaan, mikä on siitä hyvä juttu, jotta ei tarvitse sitten siellä lavalla yksinään hikeä puskea. Stage-daivaus kunniaan!!!

Ekana lämppärinä oli porvoolainen Minerva, joka soitteli riippumatonta populaarimusiikkia keskittyen päivän polttaviin puheenaiheisiin, esim. Itä-Timorin ongelmiin.

Tokana veti Helsingin oma No Direction, jotka soittivat Three Colours Rediä setillisen. Pojilla kuuluu olevan tuloillaan myös omaa matskua pikapuoliin. Hyvä niin.

Itse tykitimme hikisesti, ja kyllähän yleisö oli 100%:sti mukana. Ää nimies Juho tuli kyllä keikan jälkeen tilittämään, jotta oli kuulemma ollut tukkoinen soundi. Enpä tuosta tiedä, kun sinne lavalle kuuluu vaan todella kovaa mögää. Toivottavasti ei haitannut ketään. Oli myös ilo huomata, että paikalla oli useita ulkomaalaista diggareita. WORLD, HERE WE COME ! ! !

Tanssihovi

Meistä kaikista oli kiva päästä taas Lohjalle soittamaan, sillä Sari on maailman mukavin keikkajärjestäjä. Paikalle oli saapunut tuhatkunta ihmistä ja keikka oli sen mukainen eli erittäin energinen. Muuten keikasta ei oikein jäänyt mitään erikoista mieleen, vaan se oli kohtalaisen tyypillinen meidän keikka. Minä olin puolet illasta meidän myyntitiskillä, jossa kävi kauppa hivenen nihkeästi, mutta kivaa oli. Ja toisen puolen illasta vietinkin Sarin lumoissa ja se oli todella mukavaa.

Harvinaiseksi tämän keikan tekee se, että minä sain kyydin Tampereelle illalla nettilehden toimittajalta. Kiitos kyydistä. Onneksi sain kyydin kotiin, sillä muuten olisin ollut Tampereella vasta puolenpäivän jälkeen todella väsyneenä nukkumatta silmänräpäystäkään koko yönä.

Minulle tuli todella outo tunne tapahtuman loputtua. Minä en ollenkaan halunnut lähteä kotiin, eikä yleisökään olisi mennyt kotiin. Tuli sellainen tunne, että tämän haluaisi kestävän ikuisesti. Sinänsä vähän huolestuttavaa, sillä eihän näillä keikoilla nyt välttämättä maailman mukavinta ole. Yleisö joka vaivautuu paikalle on kyllä todella mukavaa, mutta se odottelu ja jumittaminen käy välillä sieppaamaan. Onneksi viikon päästä on uudet keikat ja uudet ihmiset.

Eli nähdään keikoilla. Terveisin Tuukka.

Ravirata

Pääsimme lähtemään laivalta vähän yli yksitoista ja edessämme oli noin viisisataa kilometriä. Aikaa ei ollut liiemmälti huoltoasemapysähdyksiin, jotta kerkeäisimme neljäksi Seinäjoelle. Me sitten ajoimmekin koko matkan yhtä kyytiä ja saimmekin kamat pystyyn juuri ennen ovien avaamista yleisölle.

Iltaan mennessä paikalle saapui noin tuhatviisisataa ihmistä ja illan aloitti loistava NOFX-henkinen punkryhmä POB. Minusta tämä bändi oli todella hyvä, mutta totuushan on, että tällainen musiikki ei valitettavasti oikein uppoa suomalaisiin. Sitten olikin meidän keikan vuoro. Lavalla ei ollut paljoakaan tilaa, sillä se oli aika pieni. Muuten keikka meni tottuneesti ilman minkäänlaisisa ongelmia.

Hemi edellis-illan sekoiluista oppineena hoiti mallikkaasti oman osuutensa. Hyvä Hemi!

Muuten ilta oli normaali eikä mitään erikoista tapahtunut. (Paitsi että minä tapasin Raviskalla todella mukavan ihmisen, jota olen ajatellut paljon viimeaikoina. Toivonkin tapaavani hänet vielä joskus uudestaan.)

Sitten olikin vuorossa kamojen purkaminen ja nukkumaanmeno. Yöunien jälkeen matka jatkui

GooM -risteily

Tämä oli todella outo keikka. Ensinnäkin laivalla oli yli kaksituhatta haalareihin pukeutunutta opiskelijaa, jotka olivat ihan kännissä koko ajan ja toiseksi meillä ei ole uramme aikana kertaakaan hajonnut yhtä paljon laitteita keikalla kuin nyt.

Minä kuulin tästä risteilystä jo monta kuukautta sitten ja ymmärsin, että kyseessä olisi ollut tällainen hengessä yhdeksännenluokan luokkaretkiristeily. Kun pääsin laivaan niin minulle oli kyllä suuri pettymys huomata joutuneeni osalliseksi tällaiseen haalariristeilyyn. Loppujen lopuksi kaikki meni siltä osin hyvin.

Tällaiset täysi-ikäisten kaikat jännittää kauheasti etukäteen, koska me olemme kuitenkin vähän enemmän nuorison makuun eivätkä vanhemmat ihmiset meitä oikein kehtaa diggailla. Minusta olikin kiva huomata, että kyllähän nämä yli kahdeksantoistavuotiaatkin meistä tykkäsivät. Tai siltä se ainakin näytti.

Laiva lähti kello viisitoista nolla nolla ja meidän esiintyminen oli yhdeksältä illalla. Koska olimme laivalla niin kaikkihan tietävät, että näillä risteilyillä päätarkoituksena on viinan juominen. Niin oli myös meidän tekniikkaryhmälläkin. Laivan discossa oli järjestetty työntekijöille tällainen VIP-tilaisuus, jossa kaikki oli ilmaista kahden tunnin ajan. Meidän kitararoudarimme ja yleismiehemme Hemi päätti sitten käyttää tilaisuutta hyväksi ja joi tunnin aikana noin kymmenen tuoppia kaljaa pohjiksi. Tämän jälkeen kun Hemi oli päässyt viinan makuun alkoi laivan tutkiminen ja joka kerta kun Hemi pysähtyi johonkin seurueeseen oli hänen juotava useita lasillisia mitä erilaisempia drinkkejä.

Keikan alkuun mennessä Hemi olikin sitten todella humaltuneessa tilassa ja Hemin pupillit olivat laajentuneet lautasen kokoisiksi, mutta tämähän ei Hemin menoa haitannut.

Kello oli yhdeksän ja kun alkuspiikki oli menossa Hemille tuli pakottava tarve päästä tutkimaan Tonin kitaran kuntoa ja hän ryhtyi tuumasta toimeen. Nupit kaakkoon ja Hemin mahtava soolo pääsi ilmoille. Ja Hemiä vaan nauratti.

Lavalle astuttuamme kun Toni aloitti Poistuisitko mun elämästäni-kappaleen huomasin, että bassostani oli elämä loppunut. Vinkkasin Hemille, että tämä tulisi katsomaan mistä vika johtuu, mutta Hemi vaan kylmänrauhallisesti levitti käsiään ja sanoi: ”Nii-i, ei toimi”.

Toni ei huomannut näitä ongelmia ja soitti yksin kolme kipaletta. Kolmannen kappaleen lopussa YÖn ystävällinen lavateknikko tuli katsomaan tilannetta ja sai vahvistimen toimimaan ja tämän jälkeen vasta minun keikkani alkoi. Pystyimme soittamaan noin kolme kappaletta kun Tonin pedaalit alkoivat temppuilemaan, eikä Tonin kitarasta kuulunut kuin rutinaa. Toni vinkkaa Hemille, että tulisi korjaamaan tilanteen, mutta Hemi taas vain levittelee käsiään ja sanoo: ”Nii-i, paska soundi”. Onneksi Toni sai itse pienen viiveen jälkeen korjattua kitaralaitteistonsa ja keikka taas jatkui.

Olimme päässeet Liikaa-biisiin kun bassovahvistin lopetti kokonaan toimimisen. Tämän huomattuani aloin katsella ympärilleni löytääkseni Hemin, jotta tämä tulisi vaihtamaan vahvistimen YÖn vastaavaan. Hemi oli kuitenkin lavan kauimmaisessa kulmassa selkä meihin päin ja pokaili kauniita tyttöjä kännisen roudarin karismalla. Muutamien minuuttien jälkeen ammattimainen ääniteknikko saapui lavan reunalle ja yhdisti minut YÖn vahvistimeen. Tämän jälkeen minun ongelmani loppuivatkin.

Seuraavan kappaleen aikana Tonin kitara hajosi, ja koska Hemi oli pokailemassa tyttöjä, kesti hivenen aikaa kunnes Toni löysi varakitaransa ja keikka taas pääsi jatkumaan.

Ei mennyt aikaakaan kun Tonin vahvistimet lopettivat toimintansa. Tässä vaiheessa Tonia alkoi todella vituttamaan tämä keikka. Toni etsi Hemin käsiinsä ja kertoi ongelmansa kitaravahvistimesta. Hemi tottuneesti tulikin Maglite taskulampun voimin vahvistimen luo ja totesi kylmänrauhallisesti Tonille: ”Nii-i, ei toimi”. Tämän jälkeen Toni alkaa hutkimaan Hemiä ja käskee tätä painumaan vittuun ja alkaa itse korjaamaan vahvistinta. Pienen viiveen jälkeen vahvistin saadaan kuntoon ja vedämme settimme loppuun.

Vaikka keikkamme kesti yhteensä puolitoista tuntia ja soiton osuus oli vain murto-osa tästä se ei kuitenkaan tuntunut yleisöä liiemmälti haittaavan.

Minusta keikkojen pitäisikin olla aina tällaisia tapahtumarikkaita, koska muuten se soitto-osuus menee liian rutiinilla. Minusta tämä oli hyvä, mutta muuta orkesteria syletti kyllä aika reilusti tämä veto.

Hemi sai nuhteita vähän joka suunnalta ja kai hän oppi tästä jotakin. Hemin sekoilu jatkui koko illan, mutta se, mitä keikan jälkeen tekee, ei enää kuulu meille. Se on kuitenkin selvä, että työpaikalla ei sovi sekoilla. Hyvä Hemi ja kiitos ikimuistoisesta illasta. Yhteenvetona voidaan todeta, että Hemi ja laiva ovat tappava yhdistelmä, sillä myös viime syksyn Oasis-matkalla Hemi kunnostautui kohtalaisen hyvin rymyämis-osastossa.

Kyllä muukin tekniikkaryhmä kunnostautui tällä risteilyllä ja etenkin valotaiteilijamme Timppa veti pisteet kotiin hivenen typerällä käytöksellään muita kanssaihmisiä kohtaan. mutta tämä jääköön meidän sisäiseksi jutuksi.

Mietaan NS, ryhmää 1270

Lämppäsi Tarrakuva

On tuo pohjanmaa sitten rempsee paikka, sen tulimme taasen kerran huomanneeksi. Oli perskeleen kylmä ja ahdisti. Dösässä oli todella kuuma, mutta heti kun pääsimme keikkapaikalle iski 25 asteen pakkanen kuin miljoona volttia (ne, jotka lukevat, tietävät). Siinä sitten kryy kasaili vermeitä ja me käkimme nälissämme kylmässä takahuoneessa. Keikkajärkkääjä oli kyllä ihan oolrait-mies, ja heti, kun saimme äijän käsiimme, alkoi ruokapolitiikkakin olla kuosissa (kannibaalihuumoria….haahaahaa).

TK:n ukotkin siinä hiipivät paikalle, ja saatiin soundcheck tehtyä ilman isompia hätiä. Vetäydyimme taas maan alle palelemaan ja nauttimaan pohojaammaalaasta sumppia. Oli aika hienoa, kun itse Juha Mieto kävi tervehtimässä meitä backstagella.

Tarrakuva on perverssi himosikalauma.

Itse keikasta sen verran, että ei kyllä voi enempää vituiksi mennä esitys yhden ihmisen osalta. Joku vaan meni rikki, en tiedä mikä, jonka johdosta kitarasta kuului vaan surrurrruuzzzhzzrrrzzhhzhz. Eipä sillä, että sieltä yleensäkään mitään muuta kuuluisi, mutta nyt sitä vaan kuului hintsan verran enempi. No, inhimillisyys kunniaan. Hauskoina yksityiskohtina mainittakoon Sipen paradiddle Poistuisitkon vikassa kerdessä ja Stuugeksen triolikuvio peukulla 3/13 :ssa.

Tarrakuvalla oli muassaan joku 13 vuotias tyttö, joka olisi välttämättä halunnut harjoittaa fellaatiota kaikkien musikanttien kanssa. Ei hyvää päivää. Ei sitä kestä. Jotain rajaa. Mikä ihme siinä on, että koskaan ei voi olla oolrait-pohjalta, vaan aina on saatava jotain muuta. Ovatko maamme nuoret naiset kaikki tällaisia? Missä on moraali? Missä on säädyllisyys? Kysyy nimim. Hemi.