Toni Wirtanen

Kalevala-kylä (tai joku vastaava)

Täälläkin ollaan käyty joskus aiemminkin, ja meininki oli silloin tosi hyvä, joten ennakko-odotukset olivat aika korkealla. Kuten silloin joskus ennenkin, oli hauska huomata, että Kuhmossa on vireä ja aktiivinen nuorisoporukka, jotka järkkäilevät näitä juttuja. Kaikki järjestelyt toimivat loistavasti (paitsi ehkä backstagen wc-tilat) ja meininki oli alusta lähtien sopivan rentoa.

Kuten silloin joskus ennenkin, meitä lämmittivät Kuhmon omat grungehumut. Kyllä sieltä vielä hyvää tulee. Me itse emme ehkä olleet aivan vedossa, koska kaikilla oli keikan jälkeen hintsan verran tökö fiilis. Oli vaan aika löysä veto. Ei lähtenyt. Ei se oikeastaan johdu mistään erityisestä syystä, jos ei lähde. Välillä vaan ei natsaa. Yleisöä oli reilusti ja se oli hyvin mukana koko keikan, mutta ei siltikään. No, toisinaan näinkin.

Keikan jälkeen illan tunnelmaa piristi Urinator. Mit kaviar.

Huvikumpu

Siilinjärvelläkin ollaan käyty jo kolme kertaa, ja aina ollaan vannottu, että ei enää koskaan tänne. Noh, taas täällä. Tällä kertaa Pelle Miljoonan kanssa. Mehän siinä laiteltiin kamoja kasaan (tai kryy laittoi, ja me katseltiin) ja tuo äskenmainittu punk-legenda saapasteli sisään. On se kyllä ihmeellistä, miten ajat muuttuvat; joskus -93 me olisimme antaneet ihan mitä vaan päästäksemme samalle keikalle Pellen kanssa, tai edes nähdäksemme Maestron livenä, ja nyt ukko sitten lämppää meitä. Hassua.

Pellen keikka oli ihan ok, tosin vanhat punk-klassikot eivät enää oikein lähteneet vanhaan malliin, mutta ne reggae-biisit olivat TODELLA herkkua. Lisäksi Pellen kitaristi on perkuleen kova kepittäjä. Pellen välispiikit olivat ylivetoja. Minä diggasin. Encorena tullut ’Moottoritie on kuuma’ sai kyllä silmät kostumaan, sen verran paljon se biisi on mulle merkinnyt. Miljoona muistoa -hyviä ja vähän parempia.

Meilläkin oli aika timmi veto. Oli pakko skarpata, kun joku kekkuli oli mennyt levittelemään juttua, että kyseessä olisi joku ”sukupolvien taistelu”, eli soittaako nuorempi vanhemman suohon vai päinvastoin. Siellä sitten tykitettiin satasella, ja toivottavasti jengi diggasi. Skebasta meni kieli, ja jouduin käyttämään Tokaita encoressa, mutta eihän siitä oikein ollut mikkeinensä mihinkään, ja uusi Mesa-Boogie, jonka olin säädellyt EMGn mikeille hyväksi piti vallan turskia ääntä. Tästä suivaantuneena minun machoviettini otti ylivallan, ja särjin Tokaita hintsan verran.

Aamulla heräsin keskeltä Finlandia-hiihdon huoltoaluetta Demia Moore oheltani. SiSiSiSi.

Kerubi

No nythän on niin, että harvemmin on mahdollista soittaa klubiympäristössä kaikille sallittuja keikkoja, mutta Joensuun Kerubin tyypit päättivät tarjota meille tällaisen mahdollisuuden. Ihmettelimme itsekin alkuun, että kuinkas keikkapaikan ympäristössä pyöri niin paljon suhteellisen nuorta ryhmää, mutta sittenhän se selvisi, kun kuulimme, että meillä olisikin kaksi keikkaa tänään – ensin kaikille sallittu, ja sitten k-18.

Itse klubi oli varsin normaalinoloinen rokkibaari, karuhkoine sisustuksineen ja pienine stageineen. Totta kyllä on, että juuri tällaisissa paikoissa on ehdottomasti paras keikkatunnelma. Klubeissa yleisö on todella lähellä, ja lavat ovat matalia, joten kontakti artistin ja yleisön välillä on läheinen. Koska klubit ovat yleensä myös varsin ahtaita, lisää tiivis ”sardiinipurkki-meininki” oman mausteensa tunnelmaan. Eli hikeä ja rock’n roll-unelmia piisasi taas Joensuussakin.

Se k-0 keikka oli kyllä aika perskeleen kova. Jengiä oli tuvan täydeltä, ja meininki oli TODELLA infernaalinen. Jengi velloi yhtenä massana, ja on kyllä todettava, että kyllähän se mieltä lämmittää, kun ihmiset noin lämpiävät soitantaamme. Näin taiteilijan näkökulmasta katsottuna se oli kyllä ehdottomasti yksi parhaista. Kiitos iso paikalla olleille – teitte meidän päivämme. Ainoa negatiivinen asia oli jalkojeni alla olevan ritilän läpi suoraan silmiin posottava lamppurivistö, jonka johdosta en nähnyt vilaustakaan pedaaleista, joita piti polkea. No menkööt.

K-18 keikka oli enempi aikuisempaa meininkiä, eli ihmiset jorailivat iisimmin, ja osa tyytyi vain tsekkaamaan keikkaa kaljamuki kourassa. Ihan ok tämäkin, sillä silloin voi vapaasti keskittyä itse soittoon. Harmittaa vain, kun tuo lauluääni ei tahdo kestää kahta keikkaa samana päivänä.

Joku todella synkkä paikka

Keikkapaikka oli aivan perseestä. Syvältä. Semmoinen kliininen laitosmainen näytelmäsali. Ei ei ei ei ei ei ei. Lisäksi kyseessä oli hiihtolomaviikon yllätyskeikka, joten voinee arvata, että jengiä ei nyt aivan tuhatmäärin ollut. No eipä tuo haitannut, pääasia, että kansa saa leipää ja sirkushuveja. Ja onhan se hyvä, että joskus on huonompiakin keikkoja, niin pysyypä jalat maassa.

Lepakko

Lepakossa on varmaan suomen paras meininki. No, ainakin helekutan hyvä. Jengi riehuu tosissaan, mikä on siitä hyvä juttu, jotta ei tarvitse sitten siellä lavalla yksinään hikeä puskea. Stage-daivaus kunniaan!!!

Ekana lämppärinä oli porvoolainen Minerva, joka soitteli riippumatonta populaarimusiikkia keskittyen päivän polttaviin puheenaiheisiin, esim. Itä-Timorin ongelmiin.

Tokana veti Helsingin oma No Direction, jotka soittivat Three Colours Rediä setillisen. Pojilla kuuluu olevan tuloillaan myös omaa matskua pikapuoliin. Hyvä niin.

Itse tykitimme hikisesti, ja kyllähän yleisö oli 100%:sti mukana. Ää nimies Juho tuli kyllä keikan jälkeen tilittämään, jotta oli kuulemma ollut tukkoinen soundi. Enpä tuosta tiedä, kun sinne lavalle kuuluu vaan todella kovaa mögää. Toivottavasti ei haitannut ketään. Oli myös ilo huomata, että paikalla oli useita ulkomaalaista diggareita. WORLD, HERE WE COME ! ! !

Mietaan NS, ryhmää 1270

Lämppäsi Tarrakuva

On tuo pohjanmaa sitten rempsee paikka, sen tulimme taasen kerran huomanneeksi. Oli perskeleen kylmä ja ahdisti. Dösässä oli todella kuuma, mutta heti kun pääsimme keikkapaikalle iski 25 asteen pakkanen kuin miljoona volttia (ne, jotka lukevat, tietävät). Siinä sitten kryy kasaili vermeitä ja me käkimme nälissämme kylmässä takahuoneessa. Keikkajärkkääjä oli kyllä ihan oolrait-mies, ja heti, kun saimme äijän käsiimme, alkoi ruokapolitiikkakin olla kuosissa (kannibaalihuumoria….haahaahaa).

TK:n ukotkin siinä hiipivät paikalle, ja saatiin soundcheck tehtyä ilman isompia hätiä. Vetäydyimme taas maan alle palelemaan ja nauttimaan pohojaammaalaasta sumppia. Oli aika hienoa, kun itse Juha Mieto kävi tervehtimässä meitä backstagella.

Tarrakuva on perverssi himosikalauma.

Itse keikasta sen verran, että ei kyllä voi enempää vituiksi mennä esitys yhden ihmisen osalta. Joku vaan meni rikki, en tiedä mikä, jonka johdosta kitarasta kuului vaan surrurrruuzzzhzzrrrzzhhzhz. Eipä sillä, että sieltä yleensäkään mitään muuta kuuluisi, mutta nyt sitä vaan kuului hintsan verran enempi. No, inhimillisyys kunniaan. Hauskoina yksityiskohtina mainittakoon Sipen paradiddle Poistuisitkon vikassa kerdessä ja Stuugeksen triolikuvio peukulla 3/13 :ssa.

Tarrakuvalla oli muassaan joku 13 vuotias tyttö, joka olisi välttämättä halunnut harjoittaa fellaatiota kaikkien musikanttien kanssa. Ei hyvää päivää. Ei sitä kestä. Jotain rajaa. Mikä ihme siinä on, että koskaan ei voi olla oolrait-pohjalta, vaan aina on saatava jotain muuta. Ovatko maamme nuoret naiset kaikki tällaisia? Missä on moraali? Missä on säädyllisyys? Kysyy nimim. Hemi.

Party Planet, Ryhmää >2500

Party Planeettaan on aina suhteellisen mukava mennä keikalle, siellä kun hennoo olla tuota ryhmää vallan sikana. Taas kerran oli odotukset aika korkealla keikan suhteen, vaikka hiukan kyllä ahdisti, koska olimme nyt sitten ekaa kertaa ihan itseksemme siellä, eli muita bändejä ei ollut mukana. Aikaisemminhan me olemme soittaneet PP:ssä kerran Rasmuksen, kerran Tehiksen, Lehtisten ja P-Messioiden kera ja kerran sitten Hell on Wheelsillä TS:n, Hybrid Childrenin, 69 Eyesin ja Anthraxin kanssa.

Tänään taas ilta alkoi kunnon Apulanta-tyylin myöhästymisellä. Meillä piti nimittäin olla joku goddamn kuvaus Hesassa siinä alkuillasta. Sinne mentiin luonnollisesti puolitoista tuntia myöhässä, eikä tätiä paljoa hymyilyttänyt. No, tämä tietysti johti siihen, että soundcheck Keravalla myöhästyi sitten saman verran. Siellä sitten säädettiin kamoja yleisön alkaessa virrata sisään. Näppärät järkkärit olivat tosin virittäneet kolean pressusysteemin ikäänkuin näkösuojaksi, jotta saisi tehdä checkin edes jotensakin rauhassa. Terveisiä vaan Keravalle, että on TODELLA hölömön näköistä, kun sataviiskytkaks naamaa kyttää pressun rakosesta samaan aikaan.

Meinasi myös käämit kärvähtää, kun sinänsä lahjakas roudarimme asensi erään mikrofonin väärin päin, ja siitä johtuva kaksoisaalto sai aikaan yli 1,40 kHz:n taajuuksilla mahdottomaan vaihevirheen, jonka johdosta vahvistimien antoimpedansseja oli laskettava neljään ohmiin. Te ette varmaankaan tajua kyseisestä asiasta widhuakaan, mutta toisaalta en kyllä minäkään.

Keikka itsessään oli aika jees, vaikka eipä taas vaihteeksi juuri muistunut noita biisien sanoja mieleen. On se kumma, että vaikka jotain Elliä on tykittänyt viisi vuotta, niin silti ei niitä sanoja muista.

Illalla keikan jälkeen meillä oli jotkut mallitoimisto Paparazzin bileet, missä oli kyllä varsin kostea meininki, etenkin sen jälkeen, kun läksimme hotellille jatkoille. Eli kiitos vaan Jasminelle, Noralle, Marikalle, Anetelle, Sharonille ja Caritalle ERITTÄIN mukavista tuokioista.