Kesän kakkonen oli ykkönen

Kiertueen toinen vkonloppu tarjosi hienot vedot sataman öiden, myötätuulirockin sekä legendaarisen provinssirockin myötä. Tunnelma oli hurmoksellinen sekä ajoittain jopa ekstaattinen, etenkin jälkimmäisenä mainitulla keikalla, josta ohessa muutama kuva.

Apulanta-yhtye haluaa kiittää lämpimästi yleisöään, joka on alan parasta, ja joka tekee keikoistammekin parhaita illasta toiseen. Teidän ansiostanne konserttimme ovat elämyksiä meille itsellemmekin. Tehkäätte näin jatkossakin ja me pidetään kiinni aiemmin mainitsemastamme, luontoäidin kanssa tekemästä sopimuksestamme kesän loppuun asti, eikös juu?

Nähdään juhannuksena!

S-T-S

Ravistettava ennen käyttöä

Videon kuvaukset olivat onnistuneet. Tuukan kanssa oli upeaa tehdä jälleen yhteistyötä tunteen ollessa ilmeisen molemminpuolinen. Kuten kuvista näkyy, videosta tulee pienellä sivujuonella höystetty soittosellainen. Olkaa valppaina lähitulevaisuudessa…

Hyvää tätä vuotta

ja terveiset saksalasta! Keikkatauosta huolimatta Apulanta ei ole jäänyt tuleen makaamaan. Yhtye on työstänyt uutta materiaalia 4.2.2009 julkaistavan ”Ravistettava ennen käyttöä”-singlen b-puolelle.
Ohessa pieni kooste studiopäivän meiningeistä.
Helmikuussa lävähtää!!!

Kamppi

Hanki Flash Player, jotta tämä soitin toimisi.

Eilinen välipala oli piristävä ennen tämän ja huomisen päivän tavastioita. Ohessa pieni kooste ahtaaksi käyneestä kauppakeskuksen pohjakerroksesta sekä siellä esitetystä, jo tutuksi tulleesta puoliakustisesta meiningistä. Apulanta-ilmapallot olivat hienoja. Blitzarit jyrää!!!! Kiitos vielä ja kumarrus kaikille osallistuneille.

Terveiset areenalta

Hanki Flash Player, jotta tämä soitin toimisi.

josta aloitamme Kuution julkaisukiertueen tänä iltana!!! Ennen Joensuun areenaa Apulanta matkustaa oheisen videoklipin myötä kuitenkin vielä hetkeksi Lahden areenalle 2 päivän takaisiin otteluisännöintitunnelmiin. Ilta oli kerta kaikkisen hieno ja onnistunut vaikka Pelicans joutuikin lopulta ottelussa antautumaan tiukan taistelun jälkeen. Kuutio soi pelikatkojen aikana isoissa stereoissa ja erätaukojen aikana livenä. Myös yhtyeen historian isoin ja upein taustalakana näki päivänvalon ensimmäistä kertaa. Apulanta kiittää lämmöllä osallistuneita.

Kosketti meidät miltei liikutuksen tilaan ja tahdomme siksi vielä kerran kiittää kaikkia paikan päälle saapuneita. Emme tienneet mitä moisesta tilaisuudesta tulisi mutta sillä hetkellä kun astuimme levykaupan ovesta sisään todistaaksemme runsaslukuisen ja lämminhenkisen osallistumisenne, kivi putosi harteiltamme. Toni riehaantui jopa lahjoittamaan arvontamme pääpalkinnoksi oman rakkaan ”Tuttu tv:stä” EP:nsä ja Jönssi piti puheen joka on ollut erittäin harvinaista ”herkkua” aina kouluajoista asti. Apulanta oli myös järjestänyt juhlatarjoilun, joka piti sisällään reilun kaupan kahvin sekä mehun lisäksi myös huipputeknologiset lasermarenkikakut.

Kun kerran onnistuitte tekemään ensimmäisen omakustannealbumimme julkaisutilaisuudesta kerta kaikkisen upean sekä ikimuistettavan, niin emme suorastaan malta odottaa ensi viikolla käynnistyvää julkaisurundia, jonka puitteissa pääsemme esittämään teille musiikkiamme elävänä…

-Sipe, Toni, Jönssi.

Apulanta kiittää lämmöllä

ja suurella sydämellä kaikkia Vauriot-singlen listaykköseksi siivittäneitä tahoja. Tämä on suhteellisen kova ja ainutlaatuinen juttu tällä vuosituhannella ihan siinäkin valossa että kyseessä on omakustannevinyyli! Tämän lisäksi olette myös toimillanne aiheuttaneet sen, että Läjä Äijälä rääkyy listakärjessä joten meillä on nyt aihetta tuplajuhlaan!

Kiitos myös siitä, että aktiivisuutenne on nostanut meidät listakärkeen lähes jokaisella teille vinkkaamallamme interwebin toivelistalla ja tämä olkoon käytännön esimerkki siitä, että äänestäminen kannattaa näissä(kin) piireissä. Toiminnallanne todellakin on suuri merkitys! Arvostamme todella paljon aktiivista tukeanne ja toivomme sitä teiltä mitä nöyrimmin myös jatkossa jotta saadaan parhaat biisit ja paras musa soimaan eetterissä vastedeskin.

Näillä pääsette jatkamaan hyvää toimintaa:

YleX:n himotuimmat listalle täältä

Voicen Top10:n täältä

Ja Nrj.n vastaavaan täältä

Kuten hyvin tiedämme, elämme jännittäviä aikoja senkin suhteen että marraskuu on alkanut ja viidenteen päivään ei ole enää montaa hetkeä…Keskiviikko alkaa olla kutkuttavan ja ehkä jopa pelottavankin lähellä. Albumi tuntuu edelleen loistavalta ja paranee sitä mukaa mitä enemmän sitä kuuntelee mutta vasta te tulette herättämään sen henkiin niiden tuntemusten myötä joita tulette kyseisestä platasta saamaan.

Kuten myös hyvin tiedämme, kauppiaat ilahduttivat meitä ennakkotilaamalla levyämme hyllyihinsä eniten mitä koskaan aiemmin ja vakaa uskomuksemme on että Kuutiosta jo saamamme kulta tulee lunastamaan luomansa odotukset. Olemme levyn sisällöstä ylpeitä, teimme sen suurella tunteella ja onnistuimme ylittämään sillä riman jonka edellinen julkaisu meille asetti.

Koska Kuutio on kymmenes albumimme ja ihka ensimmäinen omakustannesellainen, olemme järjestäneet julkaisun yhteyteen ihan pientä erityishässäkkää josta sitten huomenissa tarkemmin…

Kiitosta vielä ja lämpöä pöytään!

-Sipe, Toni ja Sami.

Tampere 14.3.1998

Pakkahuone

Kurkut karheina heräämme keväisessä yyterissä, ja laihan aamiaisen (kuppi sumppia ja reissumies) jälkeen lähdemme kohti Tamperetta, jossa Tuukka meitä jo odotteleekin. Yhden aikoihin saavumme keikkapaikalle, ja tiedän, että kolmelta olisi määrä tehdä Peitsamosta haastattelu Isoahon Timon kanssa. Kahdelta menemme hotelli Arctiaan syömään (ilmaisen) luksusaterian Tonin, Hemin ja Sepin kanssa.

Isoaho liitty seuraamme klo 14:45, jolloin lähden hänen kanssaan valmistautumaan Karin haasteloon. Käymme Swamp-musiikissa, josta löydän kauan etsimäni Ramones-julkaisun, sekä uuden Ramones-videon ”We`re outta here!”. Fiilis on kova, ja aurinkokin tunkee säteitään talvisen taivaan lävitse. Kolmelta menen Timon kanssa Stockkan kahvilaan odottelemaan Peitsamoa, joka tuleekin pikapuoliin paikalle.

Puolitoista tuntia puhumme Karin kanssa, ja huomaan hänen olevan juuri niin viisas, kun olin ajatellutkin. Puhumme myös paljon huru-huru osaston asioista, ja kysyn myös Peitsamolta kaikkea niitä asioita, jotka ovat minua aina askarruttaneet. Olen tästä kaikesta todella innoissani. Haastelon voit lähitulevaisuudessa lukea ”circus webzinestä”.

Haastelon jälkeen kävelen Isoahon kanssa Pakkahuoneelle, jossa checkki jo odotteleekin. Soundit ovat jälleen yhtä juhlaa, onhan mulla uudet ”pinstripet” kiinni kannuissa. Tsekin jälkeen lähdemme kaikki saunomaan Arctia-hotellin saunaosastolle kattokerrokseen, josta näkee romanttisesti Tampereen valot.

Saunomme ja uimme siihen asti, kunnes on pakko lähteä Pakkahouneelle vetään keikka. Paikalle saavuttuamme soittaa jo ”Limonadi elohopea”. Varsinkin bassotaiteilijamme (joka ei ollut saunomassa, vaan diggailemassa Limppareita) on keikasta erittäinkin innostunut. Ennen keikkaa tapaamme kotisivujemma tekijän (kauniimman puoliskon he-he…), ja vanhan ystävämme, Cause for effectin Hotan, sekä muita hyviä tuttavia. Kuulemme myös järjestäjältä, että ryhmää on tullut paikalle toista tuhatta. Tämä kaikki tuo hyvän fiiliksen (joka oli jo tosin valmiiksikin päällä saunaosastosta tultuamme).

Keikka on hyvä, ja ryhmää on kuin Salpausselän kisoissa, ja jengi diggaa. Käsi on tosin vieläkin kipeä sen Porin riehumisen takia, mutta sekään ei tunnelmaa pilaa, yrityksistä huolimatta. Keikan jälkeen on sellainen olo, että meitä vaarallisempaa ja kovempaa aktia ei olekaan. Eikä muuten olekaan. Taas tulee Juho ja Timppa hikisen keikan jälkeen bäckkärille, jotta ”perskeles, joha lähti”. Järvenpään kompuroinneista ei ole tietoakaan.

Kun keikka oli vielä backline-sellainen, eli roudattavaa ei ollut juuri nimeksikään, niin pääsimme nopeasti keikan jälkeen vielä Arctian saunaosastolle. Siellä saunottiin, uitiin, syötiin ja juotiin aamuneljään asti hyvällä meiningillä. Tapahtuipa myös muutama kuolematon asia, jota näillä sivuilla ei viitsine paljastaa…

Saunan jälkeen lähdimme kohti Lahtea, ja känninen Hemi toi aluksi hilpeitä fiiliksiä kanssamatkustajille, mutta kymmenen minuutin jälkeen Hemin meininki alkoi sylettämään kaikkia. Hemi oli ainoa, joka oli sekoittanut päänsä ilmaisella vinetolla, ja pää olikin seonnut sitten kunnolla. Aluksi tuli törkeää kielenkäyttöä, jota seurasi vittuilu, jota puolestaan seurasi käsiksikäyminen ja väkivaltaisuus. Hajosipa mun harvinaiset läpytkin siinä sivussa, ja kuumeinen äänimiehemme ei saanut ansaittua lepoansa. Minä, Toni, Timppa sekä Seppo suhtauduttiin siihen todella nyreästi.

Mutta jos palataan vielä valoisampiin asioihin, niin keikat olivat loppua kohden todella kovia, joten vaviskaa Joensuu, Siilinjärvi sekä Kuhmo. Ette tiedäkään kuinka vaarallisen ja lujan rockshown olette kaupunkeihinne tilanneet. Eiköhän Hemikin ole jo siihen mennessä selvinnyt, ja todennäköisesti näette hänen hymyilevät kasvot jälleen Apulantasälä-myyntitiskin takana tuttuun tapaan. Ei meidän perheessä olla julmia. Kaikkihan me joskus vähän kämmätään, joten nähdään keikoilla, ja siihen asti: älkää luovuttako!

T:Sipe.