RuisROCK!

Kuvat kertonevat millaista miellä eilen oli. Ei lisättävää. Suuri kiitos kaikille osallistuneille, teitte yhdestä illasta jälleen kerran ikimuistoisen. Tänään lävähtää Aitoossa. Ja huomenna!!!

Kuvagalleria

Provinssi!

Joskus kuvat kertovat enemmän, kuin kaikki maailman sanat yhteensä. Nyt ollaan sen asian ytimessä, miksi bändejä ylipäätänsä perustetaan. Provinssin keikka oli uskomaton, pakko oli lähettää heti tuoreeltaan terveiset täältä hotellihuoneesta ja kiittää paikalle saapuneita. Kirjasitte tämän päivän kuolemattomaksi tajuntaamme. Meillä on maailman paras yleisö, se tuli todistettua jälleen kerran. Juhannuksena näemme taas!

Kuvagalleria

Kevään viimeiset

Kevätkierroksemme päättyi Tavastialle, jossa teimme Sibbetalon tavoin tyylipuhtaan hattutempun. Kuten kuvista näkyy, tupa oli turvoksissa ja meiniki suorastaan tajunnan räjäyttävää. Tämä kevät todensi jälleen sen, että meillä on Suomen paras yleisö. Teette hommastamme silkkaa nautintoa ilta toisensa jälkeen, kiitos ja kumarrus!!!! Kesällä nähdään. Tässä välissä sulkeudemme taas hetkeksi studioon punomaan jäätävän salaisia hommia…

Kuvagalleria

Kesä!!!

Rakkauden kesä 2011 on alkanut. Päijät-Hämeessä on helle ja humppabussi odottaa soittovälineistä turvonneena liikkellelähtöä. Aloitimme kesäkauden jo viime vkolla soittamalla naisten kympissä, mm-juhlissa sekä ylex popissa. Arvatkaa mikä kuva on mistäkin ja arvatkaa oliko jokaisessa niistä hieno tunnelma! Huomenna Kajaaniin ja siitä sitten eteenpäin kohti pilvettömiä kelejä…

 

 

Kuvagalleria

Loppuunmyyty pääsiäinen…

…alkoi Lahden hattutempulla ja päättyi Jyväskylän Lutakkoon. Sibeliustalon illat olivat silkkaa juhlaa, sali turvoksissa jokaisena iltana ja orkesteri tapansa mukaan ilmiliekeissä. Yhtye esiintyi Lahden pääsiäisessä yhteensä 1900:lle ihmiselle. Kiitos ja syvä kumarrus. Pääsiäisjuhlamme huipentui sunnuntaina loppuunmyytyyn Lutakkoon, jonka meininki oli suorastaan käsittämättömän hieno. Elämämme kevätkierros päättyy huomisesta alkaen Tavastian hattutemppuun. Nähdään siellä ja upeaa loppukevään alkua!!!

Kuvagalleria

Tule temmatuksi!

…Lahden keikoillamme. Pääsiäisen kunniaksi teemme hattutempun kotikentällämme. Konsertit Sibeliustalon Finlandiaklubilla siis kiirastorstaina, pitkäperjantaina ja lankalauantaina. Kuten oheisista kuvista näkyy, viime viikonlopun meininki oli jälleen kerran mahtava, jopa hurmoksellinen. Voittokulku jatkuu ja orkesteri on tempautunut. Hyvää pääsiäistä, nähdään keikoilla!!!

Kuvagalleria

Ota vastaan!!!!

Lähettämämme kiitokset, kun kevätkierroksemme viimeinen kolmannes käynnistyy. Turnee on ollut erittäin hieno ja ikimuistoinen, sen voi sanoa jo tässä vaiheessa. Oheiset kuvat kertovat viime viikonlopun meiningistä, joka oli jälleen kerran A1. Kiitos siitä teille, yhteisiin iltoihin osallistuneille.

Tänä iltana soitamme eräissä erittäin salaisissa kemuissa, jonne on kuulemma fanijaoston toimesta järjestymässä jonkinasteista salajuonta sisäänpääsyn suhteen. Arvostan!!! Nähdään konsertoissa.

Kuvagalleria

Nosturi!!!

Onko tähän enää mitään lisättävää?

Kiitos ja kumarrus. Muutama päivä happea ja taas mennään. Mikkelissä nähdään!

Kuvagalleria

Pakkahuone!

Kevät on tullut Tornioon ja turneemme on siirtynyt etelään. Kuopion 2 iltaa jäivät lämpiminä mieleen, jälkimmäinen jopa maagisena. Ohessa muutama otos eilisestä Tampereen vedosta…voitte kuvien perusteella helposti päätellä, minkä vuoksi tämäniltaistakaan vetoa ei kerta kaikkiaan malttaisi odottaa. Nosturi räjähtää 10 tunnin päästä! Kiitos ja kumarrus maailman parhaalle yleisölle, olette tehneet kiertueestamme jälleen kerran ikimuistoisen, onneksi näitä kevätkeikkojakin on vielä jäljelllä. Rock steady beat ja punk as fuck!!!!

Kuvagalleria

ROLLO EI PETÄ KOSKAAN!

Rovaniemi jyrää ja määrää!!! Kuten kuvista näkyy, pohjolan Rock-City ei jättänyt ketään kylmäksi tälläkään kertaa. Tivoli natisi liitoksistaan, kun Heinolan urpot kiirehtivät soittohommiin suoraan videon kuvauksista. Voin muuten kertoa, että pätkästä on tulossa aikamoisen hieno. Ainakin omat odotuksemme sen suhteen kasvoivat suuriksi, kun pääsimme työskentelemään raudanlujan Vares-porukan kanssa.

Pohjoisen reissumme on nyt ylittänyt puolimatkan krouvin ja vietämme tällä hetkellä välipäivää. Mutta katsokaa nyt noita A-lauta-screenejä…jumaliste kun toimii! On ne kyllä oikeasti aikas messevät, eikö…?

Kuvagalleria

Lappi #1. HAA!!!

Nyt on nimittäin niin, että Lapin kierros on alkanut ja orkesteri on liekeissä. Nauhoitimme kevättaukomme aikana uuden singlen, jonka kantaesitystä elävän yleisön edessä valmistelemme herkeämättä. Pohjoisen reissuamme on (onneksi) vielä jäljellä hieman yli puolet ja kuten kuvista huomaa, illat ovat olleet hienoja. Siitä iso kiitos yleisölle. Huomatkaa myös kuvissa esiintyvä, jo legendaarikseksi muodostunut A-lauta-lediscreeniseinä. Toimii!!!

Kuvagalleria

ABI #1

Terveiset Itämeren aalloilta. Eilinen keikka oli niin kova, että on suorastaan pakko tarjoilla teille oheiset otokset saman tien. Onneksi laivan messissä on toimiva verkko, jota pääsimme kuormittamaan kuvilla, joissa eilisen vedon rock-mayhem ikuistuu. En äkkiseltään muista konserttoa, jossa olisi ollut yhtä kuuma, enkä todellakaan malta odottaa tämän illan keikkaa. ABI-ABI-ABI!!!!

Kuvagalleria