Apulanta

Apulanta valmistautuu muutoksen vuoteen

Kaikki Apulanta-diggarit tervehtivät varmasti ilolla Apisten loman päättymistä. Eräät teistä ovat jo ehtineet varmastikin nähdä Tonin, Tuukan ja Sipen Rasmuksen kanssa tehdyillä yhteiskeikoilla, mutta tämän hulppean paketin missanneille Apulanta tarjoaa balsamia haavoihin tekemällä nelisenkymmentä keikkaa ympäri Suomen.
Lisää herkkuja tarjotaan juuri ilmestyneellä Singlet 1993-1997 nimellä kulkevalla cd-kokoelmalla, joka sisältää kaikki Apisten sinkut aina keräilyharvinaisuuksiksi muodostuneita alkuaikojen ep:itä myöten.

Toni, Tuukka ja Sipe puhkuvat jälleen soittohaluja, mikä povaa hyvää tulevaa vuotta ja tulevia keikkoja ajatellen. Yleistä meininkiä on ollut ikävä ja sitä kautta myös faneja, vaikka kukaan ei mitään ”iik-iikiä” kaipaakaan.

Mitä teitte taukojenne aikana ?

Sipe : Itse olin lomailemassa kuukauden verran Intiassa, missä oppi arvostamaan soittamista uskomattoman paljon. Ennen tätä meidän taukoa mä olin vähän väsynyt, mutta siellä kun näki, mitä elämä voi tylyimmillään olla, niin alkoi kyllä arvostamaan sitä, että saa tehdä tällaista rokkihommaa.
Toni : Mä olin Englannissa aika pitkän aikaa, vähän reilu pari kuukautta. Mukana oli myös Tehosekoitin-miehiä. Se reissu rehtiin ihan rokkipohjalta. Asuttiin sellaisessa halvassa murjussa, jonka yläkerrassa asui joukku she-maleja. Ihan retro- pohjalta tehtiin se reissu, sillä onhan kaikilla alan ihmisillä ollut menneisyydessään samanlaisia kokemuksia, ainakin kun lehteä lukee. Osa käytti rankasti päihteitä, osa sitten taas ei.
Tuukka : Mä en itse asiassa kerennyt hirveästi lomailemaan. Tuon meidän myyntivideon tekeminen vei jonkin verran aikaa ja sitten piti tehdä myös tehiksen video, sekä erinäisiä valokuvahommeleita ja promootiotöitä Levy-yhtiölle. Itse aloitin tämän kiertueen järjestelyt jo viime marraskuussa. Hommaa on riittänyt. Mutta en mä ole kateellinen noille kavereille, vaikka Intiaan olisikin ollut mukava päästä.
Loppukeväästä Apulannan olisi tarkoitus äänittää uusi pitkäsoitto. Pitkälti musiikista vastaa Toni myöntää kärsivänsä suorituspaineista, mutta Sipe ja Tuukka eivät sellaisia ole kokeneet. Sipen mielestä musiikkia on tehtävä sillä tavoin kun se tulee, eikä alkaa ihmeemmin miettimään, kun taas Tuukkaa jännitää, pitääkö kukaan levystä.

Miten sitten uusi materiaali eroaa vanhasta ?

Sipe : se on kuunneltavampaa ja ammattimaisemmin työstettyä. Tuotantoon käytetään aiempaa enemmän aikaa ja muutenkin levy pyritään tekemään nerokkaammin. Pyritään mielenkiintoisempiin ratkaisuihin kuin edellisellä levyllä, eikä musiikki ole täten niin suoraviivaista. Levy pyritään kuitenkin tuottamaan itse, aivan kuten aikaisemmatkin levymme.
Toni : Materiaali alkaa olla kasassa – aika kovaa kamaa on luvassa. Kyllä musiikissa on sillain kypsempi ote. Itsekin on kasvanut ihmisenä tuon kolmosen jälkeen ja nähnyt joitain asioista vähän eri valossa, niin sekin on tietysti vaikuttanut musiikin luonteeseen.
Tuukka : uusi materiaali ei mun mielestä ole niin linjatonta kuin esimerkiksi edellisellä albumilla. Kun mä pitkästä aikaa kuuntelin tuon kolmosen, niin siellä oli monta loistavaa rallia, mutta joukosta löytyi myös täytemateriaalia, jollainen pitäisi jatkossa saada karsittua pois ja korvattua oikein hyvillä kappaleilla.

Summatkaa kukin vuosin 1997 omin sanoin

Sipe: vuonna 1997 tapahtui niin paljon asioita, että nyt mä opin pitämää päiväkirjaa. Koko ajan tapahtui hienoja juttuja, joita ei kaikkia välttämättä enää myöhemmin muistanut. Yksi hieno juttu oli, kun saatiin tämä oma työryhmä, eli Juho äänimieheksi, Timppa valomieheksi ja Hemi tällaiseksi yleispojuksi, joista tulikin sitten hyviä ystäviä ja todella läheisiä ihmisiä. Ja sitten tietysti se, kun soitettiin Kari Peitsamon kanssa Savonlinnassa – nämä olivat kaksi sellaista hienoa asiaa vuonna 1997.
Toni : viime vuosi oli kyllä vastakohtia täynnä. Sitä lähti siihen vuoteen siihen tyyliin, että ”siistiä olla rokkitähti”, mutta kun vuosi loppui, oli sellainen fiilis. ettei ikinä haluaisikaan olla rokkitähti. Silloin sitä huomasi, ettei sitä ole kuin kärpäsenpaskan kokoinen jätkä jossain Suomessa, vaikka alkuvuodesta oli vielä kuvitellut, että tosi siistiä kun me ollaan tällainen megabändi. Näkemykset muuttuivat aika totaalisesti. Ei sellainen rocktähteys jonkun Metallican tai Oasiksen tyyliin tunnu enää miltään tavoittelemisen arvoiselta asialta.
Tuukka : no, mä en ole kyllä ihan tyytyväinen, mutta oli se silti ihan kohtalainen vuosi.

Mikä oli teidän mieslestänne vuoden 1997 paras levy ja paras keikka ?

Sipe : Mä en tiedä tuliko edes toi Weezerin Pinkerton vuonna 1997, mutta se on sellainen levy, jota on oon digannut eniten ehkä mistään. Tulihan toi Ramonesin viimeinen livelvy viime vuonna. Se nyt on mikä on, mutta onhan se bändi sellainen pitkäaikainen suosikki. Keikoista voisin sanoa, että Tehosekoitin oli Provinssirockissa aika kova.
Toni : Viime vuoden kaksi parasta oli mun mielestä Oasiksen viimeisin sekä Prodigyn The Fat Of The Land. Viime vuoden paras keikka oli kyllä ehdottomasti Oasis Earl Courtissa – se oli SE juttu, kyllä. Se oli hieno kokemus. Myös Rammstein oli mahtava Lontoossa – en kyllä muista paikan nimeä. Tiedätsä Rammsteinin? Se on kyllä alan bändi. Siinä oli hienoa meininkiä, kun laulaja syttyy tuleen kesken keikan.
Tuukka : Kyllä mun mielestä toi Don Huonojen Hyvää yötä ja huomenta oli niin kova juttu, ettei toista samanlaista ole kyllä pitkään aikaan ollut. Ja se, mitä HIMin levyä oon kuullu, niin se on kanssa hyvä. Oikein harmittaa, kuinka jotkut bändit voi olla niin hyviä, kun haluis itsekin olla yhtä hyvä kuin ne. Toivottavasti jatkavat ja saavat vielä enemmän kuuluisuutta ja suosiota. Keikoista puhuttaessa niin kyllä Oasis Ruotsissa oli sellainen, mistä mä tykkäsin kovasti. Ei vaan ollut hirveästi viime vuonna aikaa käydä keikoilla katsomassa bändejä. Myös Don Huonojen keikka viime syksynä oli hyvä kokemus – mä näin ne vasta tuolloin eka kerran. Mä olen täysin Don Huonot-fani ja diggari nykyisin. Niitten kanssa olisi mukaba päästä keikkailemaan, vaikka sellainen kiertue voisikin olla vähän vaikeampi järjestää.

Millaiseksi muodotuu Apulannan vuosi 1998 omasta näkökulmastanne, jos asiat sujuisivat oman tahtonne mukaan ?

Sipe : me ollaan tahkottu tätä samaa juttua jo monta vuotta ja oltu periaattessa pinnalla, joten uskon, että vuosi 1998 tulee olemaan ehkä mullistusten tai muutoksen vuosi. Mutta en vielä sano mihin suuntaan.
Toni : jos kaikki menisi kuten haluaisi, niin eihän tässä uskaltaisi puhua enää laisinkaan. Tapahtuu ainakin tosi paljon. Tästä tulee sellainen muutoksen vuosi.
Tuukka : Mä uskon, että nyt joudutaan tekemään kauheasti töitä, niin bändinkin kanssa kuin ihan yksityisessä elämässä. Lomaan ei varmasti ole kauheasti aikaa.

Nalle Österman

Lähettänyt: Juho Kauppinen

Oletko saanut piiskaa, Tuukka Temonen, kohta 23?

Apulannan Tuukka T. on antanut elokuvalle enemmän kuin pikkusormen

Tuukka Temosen mielessä soi moni muukin asia kuin bassokitara. Totta on, että pian 23 vuotta täyttävä nuori mies tunnetaan ennen kaikkea Apulanta-yhtyeestä. Mutta ei siinä kaikki: Tuukka tekee myös musiikkivideoita, opettaa elokuvaa ja haluaa päästä hypistelemään Oscar-pystiä. Ikää Temonen ei halua kauheasti lisää.

Pian 23 vuotta (20.4.1998) ja muusikkona. Miltä tuntuu?

– Kauhea ajatus, mutta parempi kuin 32, 43 tai jotain vastaavaa.

Mitä teet 32-vuotiaana; muusikkonako?

– Toivottavasti en. Tai eri asia, jos keikkaillaan jossain Australiassa tai Argentiinassa. Jossain Köyliön Lallintalolla teinien seassa taas – se ei kuulosta hyvältä.

Olet saanut arvostusta myös musiikkivideoiden tekijänä. Videoiden tekemisen kiehtovuus?

– Se on ollut sellainen unelma pienestä pitäen. Olen parhaillaan opettamassa elokuvataiteen linjalla Voionmaan opistossa, ja vielä kun pääsisi elokuvaa tekemään.

Mahtuuko tähän maahan monta Mika Taanilaa?

– Toi on kyllä… pistit aika pahan… onhan tässä maassa mitä, viisi miljoonaa asukasta, mutta Mika Taaniloita ei voi olla kuin yksi.

– Mä olen nähnyt siltä vain niitä 22-Pistepirkkojen videoita, ja kyllä: tykkään niistä.

Apulannalla on biisi Anna mulle piiskaa. Oletko muuten saanut piiskaa?

– En itse asiassa. Siinähän on kaksi tasoa. En ole kyllä kumpaakaan viime aikoina kokenut.

Laulatte myös ”mä haluun vain rakastaa”. Mitä on rakkaus?

– Se on tavallaan tällainen täky – tai se on kyllä huono sana – se on innoittaja. Sitä ei kuitenkaan ikinä pysty saamaan, mutta sen eteen tekee kaikkensa.

Sanotaan, että blondit ja basistit ne yhteen soppii. Onko sinulla blondi?

– Ei. Ei ole itse asiassa.

Mikä rooli ei iske: casanova, perheenisä, pilvilinnojen rakentaja?

– Kaikki kolahtavat. Jokaisessa on jotain – kun pystyisi olemaan niitä kaikkia, toimisi hyvin. Ja lapsenmieli pitää pystyä säilyttämään, vaikka ikää tulisi.

Kerro, millainen on rocklaulajan vapaapäivä.

– Se on aika tylsä. Siihen kuuluu just sitä, että jumitetaan ja pohditaan, milloin ne keikat alkavat taas. Kyllä toiminnasta tulee jollain tavalla riippuvaiseksi.

Mitä Apulannalle kuuluu?

– Kaikki on ok. (Kiertue elämää huhtikuussa).

Oletko koskaan talikoinut lantaa?

– Olen joo. Viimeisin kerta on kolmen vuoden takaa meidän takapihalta. Hevostenkuljetusautosta piti kuskata lantaa pois.

Musiikissanne on ripaus anarkiaa. Miksi systeemi kusee?

– Demokratia on mun mielestä laskettu liian pitkälle. Kun on demokratia, mitään ei tapahdu, koska kaikkia pitää miellyttää.

Olette protestoineet myös musiikkibisnestä vastaan ja myyneet sinkkujanne alle tavanomaisen ovh:n. Joko tekee mieli rahastaa?

– Tottakai rahaa aina haluaa, mutta ehkä toi on väärä tapa saada sitä.

– Rahaa voi olla, kunhan sitä ei halua liikaa. Ahneeksi ei saa tulla

Teiltä tulee uusi albumi lokakuussa. Mikä on sen punainen lanka?

– Ehkä se on se, että siinä ei oikein ole sitä. Mä en tiedä siitä vielä mitään.

– Meillä on viisi-seitsemän biisiä. Olen kuullut ne muutamaan otteeseen, mutta ei me oikeastaan olla vielä treenattu niitä.

Kaksi asiaa, joita et vaihtaisi.

– Mä en kyllä meidän mutsia vaihtaisi mihinkään. Enkä päivääkään omasta elämästäni.

Kenen riveissä et soittaisi miljoonasta markasta?

– Kyllä varmasti en Popedan. Kaikella kunnialla. Tosin en kyllä varmaan pääsisikään niihin riveihin.

Penni unelmistasi.

– Kyllä mä jonain päivänä olen James Cameronin tilalla pokkaamassa Oscar-pystiä.

HÄN

Nimi: Tuukka Temonen
Synt. aika- ja paikka: 20.4.1975, Nastola.
Ammatti: Muusikko-ohjaaja.
Perhe: Äiti (ei asu saman katon alla).
Harrastukset: Skeittaus.
Suosikkibändi: Kaikki musiikki on jollain tapaa hyvää.

Hei hei mitä kuuluu Sipe ?

Lyseonmäen lukiosta on vuosien saatossa valmistunut useita nuoria muusikoita, joista valitsimme haastateltavaksi tällä hetkellä ajankohtaisimman ja nuorison keskuudessa suosituimman.

Lyseonmäen lukiosta keväällä -96 ylioppilaaksi kirjoittanut Simo Santapukki tunnetaan nykyään parhaiten Apulanta-yhtyeen rumpalina. Seuraavassa Simo kertoo menneisyydestään, nykyhetkestään ja ehkä raottaa verhoa hieman tulevaisuuteen.

Kuinka kauan olet soittanut Apulannassa?
Vuodesta -91

Miten Apulanta syntyi?
– Antin takapihalla teltassa kesällä -91. Päätettiin näyttää muille, mitä on oikea rokki..

Kerro kokoonpanosta.
– Toni soittaa kitaraa ja laulaa. Tuukka soittaa bassoa ja Sipe rumpuja.

Kerro tuotannosta.

Levy-yhtiö -kokoelma -93
A.L. T.S. -93
Tuttu TV:stä -93
Attack of the A.L. people -94 Hajonnut -95
Anna mulle piiskaa -96
Paha paha asia -97
Kolme -97
Mato -97
Liikaa -97
Mitä vaan -97
Singlet -kokoelma -98

Minkälaisia teidän keikat ovat?
– vaarallisia.

Millainen suosio on Heinolassa ja muualla?
– kukaan ei ole profeetta omalla maallaan.

Onko bändi vaikuttanut elämääsi ja koulunkäyntiisi?
-on, suuresti. Tuskin multa kysyttäisiin nimmareita, jos en olisi bändissä. Koulunkäynti jäi selkeästi bändin jälkeen toisarvoiseksi asiaksi. Kouluun ei tullut panostettua.

Miksi tulit Lyskalle?
– koska sinne pääsi huonommilla numeroilla kuin Kymikselle.

Mitä pidät Lyskasta?
– tosi hieno koulu. Lyska on Rock, Kymis on hikareille.

Oliko sinulla erityisesti lempiainetta tai opettajaa?
– opettajat olivat cooleja kautta linjan, mutta mieleen jäi erityisesti Hytösen Irma, Heksi, Hartikaisen Antti, Topparin Arja, se söpö nuori äidinkielen opettaja ja tietenkin aina niin cool Olli Renko.

Miksi kannattaa tulla Lyskalle?
– koska siellä on yllättävän joviaali ja lämmin henki. Siellä oppii hyvin, jos haluaa. Sitäpaitsi se on niin rankka koulu, että siellä tippuu nössöiltä housut jalasta.

Onko suunnitelmissa jatko-opintoja lukion jälkeen?
– ei ole, sillä olen jo monen vuoden ajan työllistänyt itse itseni. Mulla on jo ammatti ja ura luotuna loppuelämäksi.

Millaisia tavoitteita sinulla on?
– tavoitteet on niin henkilökohtaisia juttuja, että niitä ei voi kertoa, koska ne ei muuten toteudu.

Mistä olet saanut vaikutteita musiikkiisi?
-Weezer, Ramones ja Beatles.

Oletko stara?
-sitä pitää kysyä muilta ihmisiltä, staroja kyllä löytyy taivaalta.

Mitä haluaisit sanoa aloitteleville bändeille?
– ei saa luovuttaa! Muistakaa, että soittotaito ei merkitse loppupelissä mitään. Asenne ja meininki on se, mikä ratkaisee. Pysykää siis lujina, älkääkä harmistuko vaikka aluksi porukka nauraisi teille.

Minkälainen mies on Simo Santapukki?
– hellyyttä kaipaava, itsekseen viihtyvä MATO.

Mikä on mottosi?
– ei saa luovuttaa! Inhimillistä tekijää pitää löytyä.

Viimeinen kysymys : miksi sinusta tuli rokkari?
-se oli kohtalon oikku, niin oli kai tarkoitettu. Isäni kysyi multa: ”Haluatko mopon vai rummut?” Ja rummuthan mä valitsin.

Minna Jokinen ja Reetta Santapukki

Lähettänyt: Yksityiset arkistot

Elämänpyramidin puuttuva kulma

”Ajatellaan näin, kivi, kohtu, elämä, mikä on se neljäs lenkki mikä tekee siitä täydellisen tai ajatellaan pyramidi joka jää aina yksi kulma ylöspäin, jolloin se on täydellinen kuvio. Me ollaan se puuttuva kulma elämänpyramidista.”

Apulannan tarina alkoi keväällä 1991, kun Antti, Apulannan silloinen kitaristi/laulaja ja Toni olivat soitelleet death metallia ja he pyysivät Sipeä mukaan koska hän oli Antin tuttu. Tämä tapahtui poikien ollessa teltassa ryyppäämässä kolmistaan.

-Siellä ne sitten mua, ja mä olin että totta hitossa, Sipe toteaa. Alkuun pojat soittelivat Lyskan pommisuojassa heidän koulullaan mutta lensivät sieltä pihalle Antin ja Sipen huonon koulukäyttäytymisen vuoksi. He saivat uuden treenikämpän ja löysivät basistin, Mandyn joka oli vaihto-oppilas tyttö. Vuonna 1993 Mandy sitten lähti takaisin Amerikkaan vaihto-oppilas ajan jälkeen. Basson varteen tarttui Tuukka joka oli Mandyn viimeisen sijaiskodin lapsi. -Se oli sillai luonnollinen vaihto, Sipe kertoo.

Vuosina 93 ja 94 Apulanta teki muutaman punk-ep:n, Sipen mukaan -Se oli punk aikaa. Vuoden 94 loppukesästä Antti lähti pois, virallisena syynä musiikilliset erimielisyydet. Siitä lähtien Apulannassa on ollut vain kolme jäsentä. Vaikka Antti lähtikin bändistä se ei katkaissut poikien ystävyyttä.

-Ensimmäinen pitkäsoitto vuonna 94 oli meidän tällainen aallonpohja, Antti oli just lähteny bändistä ja punkkaritkaan ei enää oikeen diggaillu ku meistä oli tullu vähän suositumpia ja ne ajatteli et me oltiin myyty ittemme. Siitä lähtien me ollaan jatkettu samalla kokoonpanolla, valottaa Sipe Apulannan historiaa.

Jyvät lähtee rankasti

Tällä hetkellä Apulanta keikkailee paljon, heillä on 15-20 keikkaa kuukaudessa joten vapaa-aikaa ei ole paljon. Keikkojen parhaimmistoon kuuluu keikka kesältä 96, siellä oli vain 20 maksanutta katsojaa, mutta Tonin mielestä pienelle yleisölle oli hauska soittaa -Se oli hauska vetää silleen että oisko sulla toivebiisiä, silleen tosi henkilökohtaisesti. Siinä saa hyvän kosketuksen jengiin ja nekin diggaili. Yleisö tekee keikan, toteaa Toni. Toivotuimpia biisejä yleensä on Ilona? ja Päivästä toiseen, koska niitä ei juuri koskaan soiteta livenä niin ihmiset tietysti haluaisivat kuulla niitä. Tonin mielestä mukavin biisi soittaa keikoilla on Jyvät.

Keikkailu on Tonille rankkaa työtä. Kun hän ei tee työtä, hän asuu Heinolassa ja viettää melkein työttömän elämää. -Mä oon viime aikoina käyny kuntoilee ja harrastanu sporttia, sit kun en sporttaile niin lähen jonkun kaverin kanssa notkuu esmes kahville, Toni kertoo.

Image

Tonin ulkoiset muutokset eivät ole ihan kokonaan tehty omaksi iloksi. -Ehkä siinä oli vähän sitä image hommaa mukana, silleen joskus ku mulla oli dred locksit, mutta siinä vaiheessa ku homma meni siihen, että pikkulikat oli silleen ”oi ku ihanat” ni mua alko vituttaa se. Mä kelasin et jos ne on nyt niin ihanat ni otetaan pois. Piersing osasto lähti siitä ku oltiin Sipen kanssa Lontoossa ja Sipe halus mennä Rock Circukseen ja mä en. Mä sit hengailin pitkin katuja ja menin lävistysliikkeeseen ja olin et pistä reikä huuleen ja sehän pisti ja siitä se sitten jäi.

Kovempi jätkähän se on…

Toni ei ole koskaan tuntenut olevansa julkinen henkilö, mutta mitä julkisuus on hänelle tuonut on ollut kielteistä -Mä olen nyt sillai herkkä, mutta jotkuthan nauttii siitä tosi paljon kun jengi tunnistaa kadulla, mutta se ei ole mun juttu, Toni sanoo.

Apulannasta liikkuu paljon juoruja. Esimerkiksi he ovat kaikki kuolleet moneen kertaan tai ovat olleet huumeissa jossain ravintolassa rähjäämässä, sukulaisiakin heiltä löytyy paljon. Lisäksi kiertää juttuja joiden mukaan he ovat sekaantuneet humalaisiin pikkutyttöihin. -Mulla on fiilinki että ihmisen seksielämä alkaa toimia noin puolen vuoden yhdessä olon jälkeen, kun on tutustunut siihen toiseen ja hänen vartaloonsa. Se on niinkuin kaksi puun kappaletta, vaik tekis jotain tuolia niistä, kun ne tulee kokoomalinjalta ne ei ole hyvät suorat, vaan niitä pitää vähän kikkailla ja hioa sieltä täältä niin sit siitä tulee se täydellinen kappale joka se on tarkoitettu olemaan. Kovempi jätkähän se on joka pystyy ylläpitämään kaunista suhdetta kuin se joka pystyy panemaan, koska siihenhän pystyy melkein kaikki, Toni toteaa.

Tonilla ei ole mitään suuren suuria tulevaisuuden suunnitelmia. Perinteinen rock-unelmakin saa kriittiset ajatukset liikkeelle: Rock-unelmahan on sellainen asia, että sitä ei ole kukaan vielä toteuttanut. Monet ovat yrittäneet ja monet ovat kuolleet sitä yrittäessään. Rahaa, naisia, huumeita, nopeita autoja, se on se perinteinen, mutta mitä se loppujen lopuksi ihmiselle antaa.

Katariina Hultman

”Kiilaaminen on huonojen punk bändien tunnusmerkki – alanmiehet tulevat aina vähän jäljessä”

Apulannan Matti ja Tehosekoittimen Sipe ovat tuttuja rumpaleita jo kymmenille tuhansille levynostajille. Hyvin menestyneet nuoret ja lahjakkaat rumpaliherrat on siis syytä esitellä myös Viidakkorummun lukijoille. Tapasin kyseiset herrat Lahdessa. Keskustelu paljasti että nuorilta herroilta löytyy soittotaidon lisäksi myös mielipiteitä. Keekoilijoita ei arvosteta, vanhoja Finnhits-rumpaleita sitäkin enemmän. Ja asennetta piisaa.

Heti alkuun klassinen kysymys, eli minkä ikäisenä aloitte soittaa rumpuja? 

Sipe: Mä aloitin rumpujensoiton 13-vuotiaana. Se oli vuosi 91, sama vuosi, jolloin Apulanta perustettiin. En ollut ennen bändiin liittymistä edes koskenutkaan rumpuihin, mutta kun ystäväni tarvitsivat rumpalia, ostin omat kamat ja liityin bändiin. Siitä lähtien olen itsenäisesti opiskelemalla oppinut rumpujensoiton salat. ja mulle on kehittynyt aivan oma tyyli.
Matti: Mä olin 14-vuotias kun Tehosekoitin perustettiin. Soitin siinä alunperin kitaraa, mutta kun bändin kokoonpano muuttui vuoden kuluttua, meillä oli kaksi kitaristia ja tarvitsimme rumpalia. Silloin ajattelin, että voisihan sitäkin osastoa kokeilla. Olin 15vuotias aloittaessani rumpujensoiton. Olen ottanut pari rumputuntia Royal Trampsin ja Mjölkin rumpaleilta, joita haluan kiittää kaikista vuosien varrella saamastani neuvoista. Muuten olen itse opetellut soittamaan.

Sekä Tehosekoitin että Apulanta ovat keikkailleet varsin ahkerasti ympäri Suomea.Jääkö teille aikaa treenata rumpujensoittoa?

Sipe: Nykyään mulle ei jää pahemmin, aikaa treenaamiseen. Apulannan kanssa on paljon keikkoja, joten keikalla soittaminen on jo itsessään treenausta. Mulla on himassa rumpuhuone, jossa soittelen aina kotona ollessani. Kuitenkin käytännössä treeniaikaa on vain ennen uusien levyjen nauhoituksia.
Matti: Silloin kun oli aikaa, saattoi pitää kuudenkin tunnin treenejä. Viimeiseen kahteen vuoteen emme kuitenkaan ole ehtineet kunnolla treenaamaan muuta kuin ennen levyntekoa. Tai no, mähän veivaan yleensä muutaman tunnin päivässä mun pädilla rudimentteja, tuplaparadiddleja, pressrolleja ja flameja, Matti vitsailee.
Sipe: Joo, mäkin innostuin flameista viime kesän Mestareiden tiimoilta.
Matti: Mä en ole kyllä ikinä tajunnut, miten niitä hyödynnetään tavallisessa soitossa.
Sipe: Mutta siinähän se nerokkuus onkin, kun heittää soittaessaan pari flamia väliin, niin tavallinen ihminen ei edes kuule sitä filliä. Ja sehän on fillin tarkoitus, ettei kukaan erota sitä, vaan filli on ikäänkuin luonnollinen osa biisiä.
Matti: Totta, mitään turhaa ei kannata ikinä tehdä. Soittaa mahdollisimman suoraan, ja jos biisi välttämättä vaatii fillin, soittaa jonkun pienen, eikä ala sooloilla ja keekoilla.

Näkyykö yksinkertaisuuteen pyrkiminen omassa soitossa?

Matti: Joo. Kun olin Tehosekoittimen kanssa studiossa, otimme yhdestä biisistä neljä ottoa. Ensimmäinen otto oli normaali, mutta huomasin että siinä oli liikaa fillejä. Jokaisen oton jälkeen vähensin fillejä, eikä biisissä lopulta ollut mitään muuta fillin tapaista, kuin pellinisku ennen kertosäkeistöä. Ja se toimi, soitto groovasi.
Sipe: Mun mielestä yksinkertaisuus on kaunista ja mun mottona onkin aina ollut, että rumpalin pitää soittaa bändille eikä itselleen.
Matti: Eikä ainakaan toisille rumpaleille.
Sipe: Vaikka kuinka tekisi mieli sooloilla ja vetää jotain hienoa, niin ei silti vedä, vaan toimii tasan niinkuin biisi vaatii.
Matti: Mun mielestä on turhaa lyödä haitsuun samaan aikaan virvelin kanssa. Virveli on sen verran hieno soitin, että sen yhden haitsun iskun voi ihan hyvin jättää pois. Kannattaa kuunnella Charlia Wattsia (Rolling Stones), joka ei ole varmaan sataan vuoteen vetänyt yhtään haitsun iskua virvelin kanssa päällekkäin, niin soitto toimii.
Sipe: Mä opin Matilta tuon, ettei kannata lyödä virveliä ja haitsua samaan aikaan.
Matti: Mä opin sen Charlie Wattsilta Olympiastadionilla kesällä 95.

Live fast, die young

Mitä groove teille merkitsee?

Sipe: Mun mielestä groove oli pikkasen pieleen mennyttä, huojuntaa. Groove tulee siitä, ettei soitto taimaa. Oikein soittaminen on mun mielestä aika häilyvä käsite. Kunhan soitto tulee sydämestä ja palavasta intohimosta, niin se kuulostaa hyvältä. En käytä soittaessani klikkejä, koska klikkiä käytettäessä soitosta katoaa luonnollinen groove.
Matti: Kovat rumpalit soittaa kunnolla laid backisti, eli bassari tulee muutaman millisekunnin jäljessä. Siitä lähtee se kunnon groove. Kiilaaminen on huonojen punkbändien tunnusmerkki; alanmiehet tulevat aina vähän jäljessä. Studiossa mä soitan aina klikin kanssa. Mulla on koleerinen luonne, temperamentti tulee tempoon mukaan ja kertosäkeistö on aina säkeistöä nopeampi. On ihan OK, jos tempo nopeutuu pari pykälää, jolloin musiikkiin tulee luonnollista temponvaihtelua, mutta jo viisikin pykälää on liikaa. Niinpä on parempi soittaa klikin kanssa. Nykyään nopeutamme studiossa tiettyjä biisinosia, hidastamme toisia, jolloin musaan tulee luonnollista groovea.

Mikä on päämääränne rumpalina, olla mahdollisimman hyväkö?

Matti: Kun kuuntelee yhden Buddy Riehin levyn, niin ei siitä voi pahemmin selvittää, että olisi hvvä rumpali….
Sipe: Mulla ei ole älyttömiä päämääriä rumpalina, päämääriä mulla on lähinnä bändin kanssa. Apulannalla musiikki oli aika yksinkertaista, eikä kukaan soittajista ole mikään virtuoosi. Musiikkimme on ikäänkuin äänivalli, joka tulee täysillä päin. Jos musiikkiamme kuuntelee tarkasti, ei siitä löydä kauheasti mitään uutta, vaan sama vanha tulee kovaa. Kuuluu asiaan, että soitossamme on tiettyä amatöörimäisyyttä. Haluan kehittyä rumpalina, ja tällä hetkellä päämääräni onkin että koen olevani hyvä rumpali. On ahdistavaa, jos ei voi olla itseensä tyytyväinen.

Olisiko mahdollista, että ryhtyisitte rumpujensoiton opettajiksi?

Sipe: Tietysti.
Matti: Mua ei nappaa opettaminen. Juicella on yksi biisi jossa sanotaan, että: Ne jotka osaa tekee mitä vaan. Ne jotka ei, ne ryhtyy opettamaan. Mun mielestäni se on niin, että kun kokee, ettei pysty itse kehittymään enää paremmaksi soittajaksi, niin sitten voi ryhtyä opettajaksi. Paitsi sellaiset tyypit, jotka tyytyy vähään. Mä haluan live fast ja die young.

Unohtakaa keekoilu

Miten määrittelette omia soittotyylejänne, eli mistä tietää, että,juuri te soitatte?

Sipe: Mä viritän mun virvelin todella korkealle ja tomien ylä- ja alakalvot samaan ääneen, mutta se on sivuseikka. Mä lyön illan älyttämän kovaa. Lyön ranteilla, joten lyöntini eivät näytä voimakkailta, vaikka ovat saatanan lujia. Vedän melkein jokaisen iskun kanttiin. Mun tyyli on todella simppeli: ei mitään akateemisia fillejä, vaan biiseihin sopivia junttifillejä. Mä muuten käytän oikeassa kädessäni Vic Firthin 5A:ta ja vasemmassa 5B:tä, jotta saan virveliini lisää jytää.
Matti: Monet nauraa mulle, koska Tehosekoitin on rokkiosaston bändi, mutta mä soitan älyttömän hiljaa. Mä näytän soittaessani siltä, että hieron rumpujani. Mä kuitenkin tykkään soittaa sillä tavalla, ja mun rummuista lähtee mun virityksillä parhaat soundit sillä tavalla. Mä soitan yleensä koko biisin ilman yhtään filliä, mutta ennen viimeistä kertosäkeistöä mä innostun soittamaan jonkun aivan kauhean häkkyrän, bossa nova painotuksen tai kummallisia 1/4-osa trioleita. Mua voisi moittia siitä, etten ole kamalan tarkka soittaja: soitto huojuu edestakaisin vähän laid backisti, mutta ehkä se on vaan tavaramerkki. Studiossa mä viritän mun Dave Weckl Limited Edition-pikkoloni aika löysälle, jotta siitä kuuluu 70-luvun tyylinen matala lässähdys. Mä trikkaan sinne joukkoon todella piukean ja korkealle viritetyn 8-tuumaisen soundin, jossa on snadi overtone. Yhdessä nämä muodostavat jämäkän kokonaisuuden, jossa on kaikki taajuudet, joita virvelistä lähtee.

Mikä biisi bändienne tuotannosta edustaa ominta tyyliänne?

Sipe: Mulla on oikeastaan kaksi eri tyyliä. Toinen on Patrick Wilsonmainen (Weezér), paljon aksentoimisia. Sitä tyyliä edustaa Huomenna -biisi Kolme -levyltä. Toinen tyylini on grungemainen, puhdasta Dave Crohlmaista (Nirvana, Foo Fighters) mättämistä, jota edustaa Paha asia- biisi Neljä -levyltä.
Matti: Come on Baby Yeah -biisi Köyhät syntiset -levyltä on ehkä paras esimerkki mun tyylistä. Se on soitettu hiljaa ja siinä on paljon pikkunäppärää sirottelua. Tehosekoittimen sovitukset ovat usein aika kolossaalisia, yleensä studiossa on kaikki 24 raitaa käytössä, koska bändille on muotoutunut oma tyyli, että musiikissa pitää olla paljon kitaroita, taustalauluja, jousisoittimia ja kaikenlaisia kilkuttimia. Köyhät syntiset -levvllä oli muun muassa harppu ja gamelimba.

Ketkä ovat rumpali esikuvianne?

Matti: Ramonesin Mark Beli alias Mark Ramone. Sillä on käsittämättömän cool tyyli.
Sipe: Myös mun suurin esikuva on aina ollut Mark Ramone. Sillä on niinkuin kaksi vasaraa, joilla hän vetää niin tarkasti kuin vain voi. Myös haitsutyöskentely on loistavaa. Kolme maailman kovinta rumpalia ovat Mark Ramone, Ringo Starr ja Patrick Wilson.
Matti: Mä arvostan todella vanhoissa Suomi iskelmissä soittaneita rumpaleita. He ovat olleet alansa huippujätkiä, joilla on totisesti ollut rahkeita soittaa koko biisin ajan 8-biittiä ilman fillin filliä, koska tuottaja on niin käskenyt. Ne rumpalit ovat veivanneet yksinkertaisesti mutta akateemisesti. Ja mun mielestä rumpujensoiton pitääkin olla sellaista, yksinkertaista.

Mitä terveisiä haluatte lähettää Suomen rumpaleille?

Matti: Unohtakaa kaikki turha keekoilu.
Sipe: Nimenomaan! Rumpaleiden pitäisi muistaa soittaa sydämellä, ja niinkuin se päässä oleva rytmi sanoo. Ei pidä yrittää vetää mitään ihmeellisiä juttuja, mitä ei osaa, vaan vetää sillä tavalla miltä itsestä tuntuu. Sydämellä.