Hanki Flash Player, jotta tämä soitin toimisi.

ja suurella sydämellä kaikkia Vauriot-singlen listaykköseksi siivittäneitä tahoja. Tämä on suhteellisen kova ja ainutlaatuinen juttu tällä vuosituhannella ihan siinäkin valossa että kyseessä on omakustannevinyyli! Tämän lisäksi olette myös toimillanne aiheuttaneet sen, että Läjä Äijälä rääkyy listakärjessä joten meillä on nyt aihetta tuplajuhlaan!

Kiitos myös siitä, että aktiivisuutenne on nostanut meidät listakärkeen lähes jokaisella teille vinkkaamallamme interwebin toivelistalla ja tämä olkoon käytännön esimerkki siitä, että äänestäminen kannattaa näissä(kin) piireissä. Toiminnallanne todellakin on suuri merkitys! Arvostamme todella paljon aktiivista tukeanne ja toivomme sitä teiltä mitä nöyrimmin myös jatkossa jotta saadaan parhaat biisit ja paras musa soimaan eetterissä vastedeskin.

Näillä pääsette jatkamaan hyvää toimintaa:

YleX:n himotuimmat listalle täältä

Voicen Top10:n täältä

Ja Nrj.n vastaavaan täältä

Kuten hyvin tiedämme, elämme jännittäviä aikoja senkin suhteen että marraskuu on alkanut ja viidenteen päivään ei ole enää montaa hetkeä…Keskiviikko alkaa olla kutkuttavan ja ehkä jopa pelottavankin lähellä. Albumi tuntuu edelleen loistavalta ja paranee sitä mukaa mitä enemmän sitä kuuntelee mutta vasta te tulette herättämään sen henkiin niiden tuntemusten myötä joita tulette kyseisestä platasta saamaan.

Kuten myös hyvin tiedämme, kauppiaat ilahduttivat meitä ennakkotilaamalla levyämme hyllyihinsä eniten mitä koskaan aiemmin ja vakaa uskomuksemme on että Kuutiosta jo saamamme kulta tulee lunastamaan luomansa odotukset. Olemme levyn sisällöstä ylpeitä, teimme sen suurella tunteella ja onnistuimme ylittämään sillä riman jonka edellinen julkaisu meille asetti.

Koska Kuutio on kymmenes albumimme ja ihka ensimmäinen omakustannesellainen, olemme järjestäneet julkaisun yhteyteen ihan pientä erityishässäkkää josta sitten huomenissa tarkemmin…

Kiitosta vielä ja lämpöä pöytään!

-Sipe, Toni ja Sami.

Pikkasen meinaa tulla hiki. Nimittäin nyt on niin, että uutukainen lapsosemme on ahjossa ja sitä taotaan muotoonsa aamuin, päivin ja illoin. Ja öin. Ensimmäinen sinkulakin on polahtanut masteroinnista juuri tänään ja tunne on taas aika …hämmentynyt. Fiilistelen sitä kohta lisää.. Ensin faktat tiskiin.

Aika pian, veikkaan, että parin-kolmen viikon päästä ulostamme niihin parempiin kauppoihin uuden alpyymimme avaussinkun nimeltä ”Vauriot”. Sinkusta tulee eksklusiivinen, kertakaikkinen ja ainutkertainen 2000 kappaleen vinyylipainos punaisella vinyylillä (!!!) punk-pohjalta ja that’s it. Aika pirun hienot kannet löytyy (ihan itse Sipen kanssa askarreltiin omin pikku kätösin miksausten oheistoimintana. Rami jeesasi pikkusen niiden digitysten kanssa) ja henki on todella autenttinen. Meikä on juhlinut noita aika paljon.

B-puoliksi väänsimme rakkaudella vaalimistamme aineksista pari tyrnäkkää tykitystä. Nimittäin, ysärin alkuvuosina fanitimme Terveet Kädet-yhtyettä aivan sairaasti ja erilaisten sattumusten kautta kyseisen yhdistyksen legendaarinen laulusolisti Läjä Äijälä äityi kirjoittamaan meille kahdet sanat: ”Kumi, nahka, piiska ” ja ”Punainen helvetti”. No, meni 15 vuotta, ennen kuin niille löytyi niiden ansaitsemaa käyttöä, mutta nyt on se hetki käsillä. Kelattiin, että tämä on kumminkin sen verran juhlan paikka, kun on oikein kymmenes levy tulossa ja kaikkea, että eikö me avaussinkun kunniaksi panna sitten parasta pöytään. Ja sitä laitettiinkin sitten oikein isolla lusikalla, nimittäin taiteilija Äijälä suostui myös vierailemaan studiossamme ja luikautti tuotoksellemme sulosäveliä. Erittäin väkevää.

Tuo A-puolen veto, ”Vauriot” on ollut hyvin, hyvin omituinen biisi kaikkineen. Tahtilaji on semmoinen, että A-lauta ei siihen juuri ole kajonnut, mutta kun tuossa syyskuun sateilla tuon rytmin ymmärsin, niin en enää kyennyt inspiroitumaan muusta.

Stoorihan menee niin, että mennessämme viimeisiin studiosessioihin meillä oli kaikki mietittynä jo valmiiksi. Tämän avaussinkun piti olla aivan toinen biisi, oli videot mietittynä ja kuvakäsikset tehtynä. Oli kansiaihiot olemassa yms. Sitten vain kävi niin, että treenatessamme vikaa sessiota varten alkoi yksi biiseistä tuntua helkkarin hyvältä. Siinä sitten alkoi se jaakobinpaini, että voiko nuo kaikki suunnitelmat nyt rikkoa ja pistää täysin uusiksi yms. No, kun pääsimme studioon ja pohjat oli soitettu, niin ei voinut muuta kuin todeta, että näin on tehtävä. Liian kova biisi kädessä. Pakko vaihtaa avaussinkku.

Mutta kuinkas sitten kävikään…

Studiossa olimme pienessä kriisissä. Puuttui vielä yksi kokonainen biisi (tai ei ihan kokonaan, oli minulla jotain aihioita puhelimessa, mutta mitään ei oltu treenattu). Onneksi Hollolan metsissä on hyvä ja inspiroiva havina, joten siellä sain sitten väsättyä yhtenä aamuna varsin hyvän veisun. Sipelle sen demotin takkahuoneen sohvalla akkarilla ja mies siihen välittömästi totesi, että siinähän meillä on avaussinkku. Ja näin olikin. Ei muuta kuin räjäyttämään Plan-B ja Plan-9 käyttöön. On se kumma, kun hätäpäissään tulee noin hyviä lauluja.

Eli nyt on niin, että avaussinkuksi päätyi viimeinen levylle tehty biisi. En tiedä miten noin kävi, mutta ei kyllä ahista yhtään. Erittäin uuden kuuloista ja ennen kaikkea itselle uuden tuntuista mustaa, jota on pirun kiva soittaa.

Toteutuksesta tuli aika jyhkeä ja eeppinen, mutta minusta se on ainoa oikea tie Kesä-ep:n jälkeen. Eihän siitä kyllä mitään Seattle-henkistä vääntöä tullut, vaikka aluksi tuollaista kelailtiinkin. Mutta niin se levynteko vaan menee, omia polkujaan. Kun siihen kelkkaan hyppää, ei itsekään ikinä tiedä mihin päätyy. Nyt päädyttiin tämmöiseen paikkaan. Eikä ahista yhtään.

Jottei mene vallan lehutteluksi, niin voin sanoa, että yöunet ovat menneet viimeiseltä kolmelta viikolta, kun noita lyrixejä olen koittanut vääntää. En tiedä millaista jälkeä on paperilla, saatika sitten narulla. Voi olla rautaa, voi olla paskaa. Päättäkää te.

Ai niin! Levyllä on nyt nimi. Ja ennen kaikkea tarina.

Pienokainen kastettiin juhlavasti pitkällisen venkslauksen ja väännön jälkeen ja kasteessa se sai nimen ”Kuutio”.

Kelatkaa sitä. Uusi, geometrisempi Apulanta rokkaa suoraan MAOL-taulukoista!

Ei vaiskaan. Tuo on aika hiano nimi, minusta. Kerron sen tarinankin vielä, mutta nyt ei ole sen aika. Vielä on hommaa, että saadaan Kuutio kauppoihin 5.11.

Muitakin systeemejä ollaan kehitelty, mutta niistä sitten taas tuonnempana. Meikä nyt liukenee vahtimaan synnytystä.

Parhautta syksyyn! Syksy on sydämen koti.

-Tonde

Tervekset

Se olisi taas levyä vaille kohdallaan, tämä meininki. Viides marraskuuta olisi kova päivä. Kymmenes levy. Huh huh. Voisi sanoa, että jonkinlainen merkkipaalu. Ainakin kauheat odotukset on tullut ladattua itselle, jos ei muuta. Meidän joukkueelle tämä on henkisesti hyvin tärkeä levy. Hyvin, hyvin tärkeä. Juuri ne omat odotukset taitavatkin olla ne kaikista vaikeimmin täytettävät. Synkkää sinänsä. Eipä kai tuommoista pitäisi ajatella, vaan keskittyä olennaiseen (eli tykkiiin musaan), mutta näin ”inspiraatiovaiheessa” pyörii kaikkea outoa päässä. Juuri yksi yö näin unta, että söin kaksi lyijykynää. Että kelatkaas sitä.

Viimeiset pari vuotta on ollut aika kova kiire ja hälinä päällä, mutta jostain syystä se ei ole tuntunut pahalta. Kun ”Eikä vielä ole edes ilta” ilmestyi, tuntui olo todella tyhjältä, mutta jo puolen vuoden päästä oli sellainen fiilis, että pakkohan tätä on saada lisää. Päätös tämän kymppilevyn tekemisen aloittamisesta syntyi päivää ennen -07 Ankkarockia. Ja nyt se prosessi alkaa olla viimeisessä kolmanneksessaan.

Ensimmäiset sessiot vedettiin maalis-huhtikuussa samalla, kun äänitimme Kesä-EP:n matskuja. Toukokuulla jatkettiin studiohommia, mutta kesän pyhitimme keikoille. Toki erilaista sälppää (ideoita, biisinpätkiä, riffejä, kertsejä) syntyy yleisen elämisen oheistuotteena, joten tavallaan kesäkin oli tämän levyn kannalta ihan hedelmällistä aikaa.

Nyt on jo takana kolme viikon sessiota studion uumenissa ja seitsemän biisiä on enemmän tai vähemmän valmiina. Vahva runko levylle, siis. Tässä vaiheessa uraa on aika mautonta ja turhaa ruveta hehkuttamaan millään ”meidän parhaalla levyllä evah”, mutta sen sanon, että aika perskeleen kovia biisejä on tullut väsättyä.

Jengi aina kysyy, että millaista musaa on tulossa. Aika vaikea sanoa. Ei noita oikein pysty kuvailemaan millään. Jonkun mielestä ne ovat kuitenkin ”perus-Apulautaa”, jonkun mielestä taas jotain aivan uutta. Totuus lienee varmasti jotain siltä väliltä. Kiteyttäisin asian legendaarisen Sid Razorin sanoihin: ”No vittu, ainahan sille on tilausta -saatanavittu- kuhan on hyvää musiikkia”.
Ilmailuhenkistä hävittäjäpunkkia tulee ainakin.

Tästä levystä tulee niin soundillisesti, sävellyksellisesti, tyylillisesti kuin ennenkaikkea sanoituksellisestikin vuoropuhelu. Missään tapauksessa en halua tässä vaiheessa lähteä avaamaan tuota sen enempää, mutta uskoisin, että lätystä saa eniten irti, kun sitä tarkastelee tuossa valossa. Kus nyt ilmestyy ensin.

Lyriikan kanssa olen taistellut aika helkkarin paljon. Ehdottomasti vaikeinta ikinä on ollut synnyttää noita rivejä. Oma rima nousee koko ajan, mutta ns. skillssit välttämättä ei. Tässä vaiheessa en kuitenkaan suostu elämään paskan kanssa. Rautaa tai ei mitään. Varmasti osa jengistä ei lämpene tälle lyriikalle juurikaan, mutta se riski on aina olemassa. Kunhan itse lämpiää, niin se kai on pääasia. Ja elinehto.

Välillä tuntuu, että kauhean nopeasti tämä levy on tulossa edellisen perään, mutta toisaalta kun ajattelee noita alkupään lättyjä, niin niiden välillä oli aika tarkkaan vuosi. Nyt on sentään 20 kuukautta. Eipä sillä, ei se aika levyjen välillä ole itseisarvo, vaan se, mitä nauhalle tarttuu. Joku sanoi, että tärkeintä levyjen tekemisessä on elää niiden välillä. Elämästä se syntyy, tai on syntymättä.

Liukenen tästä, mutta laittelen taas väliaikatietoja homman edetessä. Vaikka kohtahan tämä on jo valmiskin. Gaaaah! Kahden kuukauden päästä tämä lätty on ollut jo kaksi viikkoa painossa! Herranen aika! Götterdämmerung!

-Tonde

P.S. Mikä levylle nimeksi? Yksi visio on, mutta hitto kun en tiedä onko se hyvä… Kirjainjonoa pukkaa taas. Aika hyvän kuuloista, tosin.