Ei ole enää ruuvimeisseliä kurkussa, ei. Vaan on jotain muuta jossain aivan muualla. Jyskylä! Jyskylä!
Hopihopi!
Jos joku meinaa saada Apulannan kotiinsa remppaamaan (mitä vähemmän tietty sen parempi) maaliskuun alussa ja haluaa kavereidensa kuulevan sen radiosta, nyt alkaa olla viimoset hetket ilmoittautua! Linkki taisi olla aiemmassa tiedotteessa, mutta löytyy kuitenkin täältä: http://ylex.yle.fi/kampanjat/apulanta-skaba.
Toimi heti!
Ruuvimeisseli kurkussa
…tai ainakin siltä tuntuu. Nimittäin nyt on niin, että viime viikonlopun keikoilta jäi muistiaisiksi härgänen meininki. Aluksi tuntui, kuin itse HR Gigerin alien olisi pesiytynyt meikän keuhkoon, mutta sehän olikin vain vanha ystäväni Laryngitis Acuta, joka sieltä hiipieli kohti kurkunpäätä. Sinne tuo sitten jäi toistaiseksi majailemaan.
Eli selkokielellä, olen sairaana (meikällä on kurkkutulehdus), enkä yksinkertaisesti pysty joikhaamaan. Lääkäri sanoi, ettei tälle voi tehdä mitään, paitsi tietenkin ottaa lepoa neljä päivää, jolla homman pitäisi parantua. Sehän on tunnetusti hiukan hankalaa näin kiertueen keskellä, kun keikoilla pitäisi olla, mutta ei tässä nyt muukaan auta.
Nyt on niin, että minä en pysty tässä kuosissa suoriutumaan sillä tasolla, mitä lipunostajat ja toisaalta tämä orkesteri ansaitsevat. Siksi kelailtiin, että otetaan nyt rauhassa vaan tämän asian kanssa eikä hötkyillä. Muutenkin on pakko lepäillä pikkusen, kun lekuri uhkaili, että muuten tulehdus saattaa venähtää viikkojen mittaiseksi ja aiheuttaa äänihuulten kyhmyyntymistä yms hienoa. Tänään joudutaan siis hiukan muljaamaan turneen aikataulua, mutta onneksi Hämeenlinnan Sirkuksen mukavat pojat ja tytöt ymmärsivät asian ja saatiin katsottua korvaava päivä keikalle. 5.6. otetaan uusilla sykkeillä Hämeenlinna haltuun.
Meikä lähtee tästä potemaan. Pahoittelut tästä säädöstä, mutta nyt ei muu auta.
-Toni
Hämeenlinnan keikka siirretty
Apiksen keikka Hämeenlinnan Sirkuksessa 12.2. on jouduttu siirtämään laulutaiteilija Wirtasen sairastumisen vuoksi. Uusi keikkapäivä on 5.6.
Wirtasella diagnosoitiin akuutti kurkunpään tulehdus, joka vaatii lepoa.
Terveiset Kuopiosta ja Varkaudesta!
Kiertueen ensimmäiset keikat Kuopion Puijonsarvessa, Varkauden Z-Onessa ja Helsingin Virgin Oilissa menivät paremmin kuin hyvin! Kiitos siitä kaikille pakkasessa paikalle rynnänneille. Pojille tehtiin koko reissun ajan lämpökuormitusmittausta, jonka tulokset saatte parin viikon päästä. Selviää ikiaikainen probleemi: Onko muusikon työ raskasta vai ei?
Ja tietty: Muistakaa äänestää Ravistettavaa YleX:n Himotuimmat-listalla!
Voita maalarit taloon!
Osallistu videokilpailuun, jossa sinulla on mahdollisuus voittaa Apulanta sekä YleX Aamun Juuso, Matti ja Venla maalaamaan kotiisi joku mielestäsi kohennusta kaipaava kohde.
Lähetä YleX Aamulle enintään minuutin mittainen vonkausvideo, jossa perustelet, miksi pensselipenojen pitäisi tulla juuri sinun kämpillesi.Skaba käynnissä ajalla 4.-20.2. Voittaja julkistetaan YleX Aamussa maanantaina 23. helmikuuta.
Maalaussessio huipentuu YleX Aamussa tiistaina 3.3. klo 6.30-10.00, kun Juuso, Matti ja Venla tekevät lähetyksen kilpailun voittajan kotoa. Mukana tulevat Apulannan remonttireiskat, jotka maalamisen ohella soittavat myös muutaman biisin. Koko YleX Aamun lähetys näytetään samanaikaisesti YleX TV:ssä.
Huomenna on H-hetki!
Muistakaa, laittakaa vaikka herätys päälle, sillä huomenna se julkaistaan: Ravistettava ennen käyttöä -sinkku! B-puolena raikaa sävelmä nimeltä Harmaa. Se on melko raikas paluu juurille. Huomenna aamulla myös Apulanta YleX:n aamuvieraina, eli tosiaankin se kello soimaan! Arvioitu on air -aika 9 uutisten jälkeen.
Ravistettava ennen käyttöä
Videon kuvaukset olivat onnistuneet. Tuukan kanssa oli upeaa tehdä jälleen yhteistyötä tunteen ollessa ilmeisen molemminpuolinen. Kuten kuvista näkyy, videosta tulee pienellä sivujuonella höystetty soittosellainen. Olkaa valppaina lähitulevaisuudessa…
Apulannan Emma-ehdokkuudet
Apulannalle tuli ainakin sata Emma-ehdokkuuta, eli nämä:
Vuoden yhtye:
Apulanta
Vuoden rock-albumi:
Kuutio – Apulanta
Vuoden albumi:
Kuutio – Apulanta
Vuoden biisi:
Apulanta – Paha ihminen
…ja tietysti yleisöäänestyksessä Vuoden kotimainen yhtye ja äänestää voi (ja pitää) täällä: http://www.yle.fi/emmagaala/. Emmat jaetaan maaliskuun 14.
Morjensta!
Nyt on niin, että Apulannan kivat pojat ovat nousseet kivien alta päivänvaloon ja kaivaneet soittopelit hangesta. Tästä taas lähtee!
-T
Rumba-menestys
Eihän se hullummin mennyt tämäkään! Rumban äänestyksissä Apulanta oli 6. paras bändi, Kuutio 10. paras levy ja Vauriot 3. hienoin video. Go, Apikset, go!