Kuvat kertonevat millaista miellä eilen oli. Ei lisättävää. Suuri kiitos kaikille osallistuneille, teitte yhdestä illasta jälleen kerran ikimuistoisen. Tänään lävähtää Aitoossa. Ja huomenna!!!
Kuvat kertonevat millaista miellä eilen oli. Ei lisättävää. Suuri kiitos kaikille osallistuneille, teitte yhdestä illasta jälleen kerran ikimuistoisen. Tänään lävähtää Aitoossa. Ja huomenna!!!
Joskus kuvat kertovat enemmän, kuin kaikki maailman sanat yhteensä. Nyt ollaan sen asian ytimessä, miksi bändejä ylipäätänsä perustetaan. Provinssin keikka oli uskomaton, pakko oli lähettää heti tuoreeltaan terveiset täältä hotellihuoneesta ja kiittää paikalle saapuneita. Kirjasitte tämän päivän kuolemattomaksi tajuntaamme. Meillä on maailman paras yleisö, se tuli todistettua jälleen kerran. Juhannuksena näemme taas!
Tulkaa kattomaan ku MM-joukkue bailaa Lahden Isku Areenalla pe 27.5. klo 18.00 alkaen. Musiikista vastaa ihan kiva aloitteleva demobändi: Apulanta! Sisäänpääsy ei maksa mitn! Että eipä vähä!!1!
Lisäinfoa löytyy tuolta
Tiedote 18.5.2011
Julkaisuvapaa heti
Suomen suosituin rockyhtye Apulanta juhlii tänä vuonna huikeaa 20-vuotista uraansa. Yhtye haluaakin täten järjestää ainutlaatuiset syntymäpäiväjuhlat merkkipäivän kunniaksi! Bileet järjestetään Voicen Liveklubilla The Circuksessa perjantaina 19.8.
”Tässä on tullut tahkottua melko härkänen pätkä ja kyllä sitä pitää juhlistaa kunnolla. Synttärikeikalle hoidetaan kaikenlaista erikoistoimintaa, erikoismusiikkia ja erikoisihmisiä vuosien varrelta. Vaikka tässä bändiä juhlitaankin, niin ennen kaikkea tuosta päivästä tehdään fanien juhla”, valottaa bändin (erittäin) komea laulu- ja kitarataiteilija Toni Wirtanen.
The Voice seuraa kameroineen Apulannan perässä läpi juhlapäivän, jonka sisältö paljastetaan myöhemmin. Tarkoituksena on tehdä päivästä dokumentti, joka esitetään The Voice TV:ssä myöhemmin syksyllä.
Liput tulevat myyntiin maanantaina 23.5.
Liput Lippupalvelusta: www.lippupalvelu.fi
Ennakko: 20+bf
Ovelta: 24€
21-04
K-18
www.thecircus.fi
Lisätiedot: www.voice.fi
Kevätkierroksemme päättyi Tavastialle, jossa teimme Sibbetalon tavoin tyylipuhtaan hattutempun. Kuten kuvista näkyy, tupa oli turvoksissa ja meiniki suorastaan tajunnan räjäyttävää. Tämä kevät todensi jälleen sen, että meillä on Suomen paras yleisö. Teette hommastamme silkkaa nautintoa ilta toisensa jälkeen, kiitos ja kumarrus!!!! Kesällä nähdään. Tässä välissä sulkeudemme taas hetkeksi studioon punomaan jäätävän salaisia hommia…
Rakkauden kesä 2011 on alkanut. Päijät-Hämeessä on helle ja humppabussi odottaa soittovälineistä turvonneena liikkellelähtöä. Aloitimme kesäkauden jo viime vkolla soittamalla naisten kympissä, mm-juhlissa sekä ylex popissa. Arvatkaa mikä kuva on mistäkin ja arvatkaa oliko jokaisessa niistä hieno tunnelma! Huomenna Kajaaniin ja siitä sitten eteenpäin kohti pilvettömiä kelejä…
…alkoi Lahden hattutempulla ja päättyi Jyväskylän Lutakkoon. Sibeliustalon illat olivat silkkaa juhlaa, sali turvoksissa jokaisena iltana ja orkesteri tapansa mukaan ilmiliekeissä. Yhtye esiintyi Lahden pääsiäisessä yhteensä 1900:lle ihmiselle. Kiitos ja syvä kumarrus. Pääsiäisjuhlamme huipentui sunnuntaina loppuunmyytyyn Lutakkoon, jonka meininki oli suorastaan käsittämättömän hieno. Elämämme kevätkierros päättyy huomisesta alkaen Tavastian hattutemppuun. Nähdään siellä ja upeaa loppukevään alkua!!!
Tänään se ilmestyi, Apulannan uusi sinkku, Vääryyttä!!1!!! Moni on varmaan kuullut kyseisen kappaleen jo radiossa ja keikoilla, mutta tästä päivästä lähtien kappale on mahdollista saada ikiomaksi.
Sinkku on julkaistu cd-singlenä, jonka b-puolelta löytyy musiikkivideo. Jos ei halua cd-versiota, niin biisin voi hommata myös digitaalisena verkkokaupoista. Ei muuta kuin syksyä ja uutta albumia odotellessa!!
…Lahden keikoillamme. Pääsiäisen kunniaksi teemme hattutempun kotikentällämme. Konsertit Sibeliustalon Finlandiaklubilla siis kiirastorstaina, pitkäperjantaina ja lankalauantaina. Kuten oheisista kuvista näkyy, viime viikonlopun meininki oli jälleen kerran mahtava, jopa hurmoksellinen. Voittokulku jatkuu ja orkesteri on tempautunut. Hyvää pääsiäistä, nähdään keikoilla!!!
Lähettämämme kiitokset, kun kevätkierroksemme viimeinen kolmannes käynnistyy. Turnee on ollut erittäin hieno ja ikimuistoinen, sen voi sanoa jo tässä vaiheessa. Oheiset kuvat kertovat viime viikonlopun meiningistä, joka oli jälleen kerran A1. Kiitos siitä teille, yhteisiin iltoihin osallistuneille.
Tänä iltana soitamme eräissä erittäin salaisissa kemuissa, jonne on kuulemma fanijaoston toimesta järjestymässä jonkinasteista salajuonta sisäänpääsyn suhteen. Arvostan!!! Nähdään konsertoissa.
Onko tähän enää mitään lisättävää?
Kiitos ja kumarrus. Muutama päivä happea ja taas mennään. Mikkelissä nähdään!
Kevät on tullut Tornioon ja turneemme on siirtynyt etelään. Kuopion 2 iltaa jäivät lämpiminä mieleen, jälkimmäinen jopa maagisena. Ohessa muutama otos eilisestä Tampereen vedosta…voitte kuvien perusteella helposti päätellä, minkä vuoksi tämäniltaistakaan vetoa ei kerta kaikkiaan malttaisi odottaa. Nosturi räjähtää 10 tunnin päästä! Kiitos ja kumarrus maailman parhaalle yleisölle, olette tehneet kiertueestamme jälleen kerran ikimuistoisen, onneksi näitä kevätkeikkojakin on vielä jäljelllä. Rock steady beat ja punk as fuck!!!!