Kaikkia mukavia festivaaleja luvassa! Apiksen kesän keikkakalenteri julkaistu osoitteessa:
KESÄN 2013 KEIKKAKALENTERI
Kaikkia mukavia festivaaleja luvassa! Apiksen kesän keikkakalenteri julkaistu osoitteessa:
KESÄN 2013 KEIKKAKALENTERI
Apulannan yhdestoista studioalbumi Kaikki kolmesta pahasta voitti Vuoden Rock-albumi Emman! Suuri kiitos kaikille, jotka ovat olleet mukana toteuttamassa tätä huikeaa teosta!
Apulannan tulevat keikat lisätty keikkakalenteriin. Aloituskeikka tullaan näkemään Itämeren aalloilla Goom-risteilyn hengessä 10.2., josta keikat jatkuvat aina huhtikuulle asti.
Bändi nähty treenailevan keikkoja varten päijät-hämäläisen yrityksen tiloissa, ja soittimista on kuulunut tuttujen sävelten lisäksi myös jotain aivan uutta(!?). Tonin eilinen Facebook-päivitys lupailee myös hyvää:
”Sootana!
Meitsi telkassa taas UMK:n merkeissä ysiltä kakkosella. Yllättävän roheet lasit päässä!
-Tonza
P.S. Eipä vähä ole tehty jo pari uutta veisua! Sutioon ensi kuussa, maybe baybe?”
Ennen kuin uudesta materiaalista tihkuu lisäinfoa, niin tulkaahan sillä välin keikoille tappamaan aikaa, tai zombiloita!
APULANNAN KEVÄÄN KEIKKAKALENTERI: KLIKKAA TÄSTÄ
On riemun aika meillä,
taas aika hankien
Ei kaiu kalske kirveen,
eikä kankien
Joulumielen löytää,
kun lahjan vain antaa
Ei paskaa soita mankka,
vaan silkkaa Apulantaa
Hyvää joulua toivottavat
iloiset A-tontut
Viimeiset kaksi viikkoa vierähtivät kuin siivillä. Syysrundimme lähenee päätöstään, näyttää vahvasti siltä että olette tekemässä siitä loppuun asti yhtä juhlaa. On kerrassaan upeaa kun voin kirjoittaa jälleen keikkapäiväkirjamerkinnän, joka kertoo ultimaalisesta meiningistä. Kyllä se vain näin on, että meillä on parhaat bileet ja se on teidän ansiotanne. Kiitos siitä. Himoksen illasta muodostui ikimuistoinen. Onneksi tuli lähdettyä myös Lottaa häiritsemään paitatiskillemme, on hienoa tavata eturivissä riehuneita keikan jälkeen. Ne hetket voivat olla parhaimmillaan pysäyttäviä ja unohtumattomia. Joensuussa jotenkin A-laudan palaset loksahtivat kohdalleen, Hämeenlinnassa räjäytettiin katto ja Mikkelissä oli kaikilla hiki ennen ensimmäistäkään nuottia. Ensi vkonloppuna käymme Tallinnassa näyttämässä kuinka Heinolasta kajahtaa, jonka jälkeen vuottamme onkin enää yksi vkonloppu jäljellä. Keikoilla tavataan!!!
Näitä tekstinpätkiä on suorastaan pakko toisinaan kirjoittaa, olivat ne sitten kiertuepäiväkirjaksi luettavia, tai mitä lienevätkin. Meininki on nimittäin ollut NIIN hieno kautta koko rundin! Kiitosta ja kumarrusta on jaettava keikkojen välilläkin, katsokaa nyt esimerkiksi oheistamiani kuvia viime viikonlopusta….Kyllä on taas helppo muistaa, minkä takia perustimme aikoinaan rock-yhtyeen! Lämmin kiitos teille, jotka osallistuitte iltamiimme. Huomenna tapaamme Himoksella ja Lauantaina Joensuussa!!!
Nyt on poijat komeina! Apulannan uusi, eeppinen video. Biisi löytyy ”Kaikki kolmesta pahasta” -albumilta.
Tuotantoyhtiö: http://www.anatom.fi
Ohjaus, kuvaus & leikkaus: Tom Hakala & Jan-Erik Olin
Kuvausassistentti: Timo Holopainen
Maskeeraus: Eva Forsman
Uskottava se on, että KRVT-kiertueen meininki paranee illasta toiseen! Aempienkin vkonloppujen tunnelma oli sanalla sanoen huumaava, mutta kyllä esimerkiksi edellinen veto näytti taas sen, miksi rokkibändissä on niin hienoa soittaa. Viime viikonvaihteessa Aloitimme Tallinnan satamasta, josta siirryimme Rauman kautta Lahteen. Ohessa otokset keikoista. Kuten kuvista näkee, sähköä on ilmassa. Sitä on nyt itse asiassa sen verran paljon ilmassa, etten malta odottaa seuraavia vetoja. Erittäin hienoa päästä torstaina pohjoiseen ja pudotella sieltä pitäjiin, joissa emme ole aikoihin käyneet! Viikonvaihteessa tavataan!!
Kyllähän minä tiesin, että Itä-Suomessa ja Savossa osataan rokata, mutta katsokaa nyt noita kuvia! Meininki oli aivan tajuttoman hieno! Todella lämmin kiitos paikallaolijoille. Moni puhuu yleisön ja esiintyjän vuorovaikutuksesta, mutta sen kokeminen on toinen juttu. Se on jotakin selittämätöntä. Vkonloppuna tuntui jälleen, kuin olisimme yhdessä päässeet jonnekin olemisen syvän ytimen tietämille. Jatketaan samalta pohjalta kun pyörähdämme ylihuomenna Itämeren aalloilla, josta edelleen Rauman kautta Lahteen.
On hienoa olla taas kotona. Viime viikonloppuna se sijaitsi Forssassa ja Kokemäellä, ensi perjantaina Lappeenrannassa ja lauantaina Varkaudessa. Maantiestä on tullut hyvä kaveri, joka vie meidät tämänkin syksyn aikana mitä mielenkiintoisimpiin paikkoihin. Olen erityisen iloinen siitä, että mukana on myös pienempiä kuntia, sekä sellaisia areenoita joissa emme ole aikoihin käyneet. Viime viikonlopun perusteella odotukset tulevia iltoja kohtaan nousivat korkealle. KRVT:stä tulee hyvä kierros. Lämmin kiitos avajaisviikonlopun yleisölle! Kuten kuvista näkyy, nostitte tunnelman ja lämpötilan katosta läpi.
Mikäli joltain mennyt ohi, niin täten ilmoitamme että syysrundin keikat on nyt julki. Pääset tsekkaamaan ne Keikat-osiosta tai alla olevasta linkistä. Pitäisikö muuten kiertueelle keksiä joku naseva nimi, häh?
Syksyn 2012 keikat
Huuda itsellesi Apulannan Toni Wirtasen signeeraama keräilykitara ja tuet samalla nuorten ehkäisevää päihdetyötä. Kitaran signeerauksen ja Toni Wirtasen haastattelun voit katsoa täältä: Wave 100
Toni Wirtasen signeeraama kitara on ainulaatuinen keräilyesine. Se sopii kodin komistukseksi tai yrityksen tiloihin katseen vangitsijaksi.
Hyväntekijä on tamperelaisen Wave100-kanavan tv-ohjelmasarja, jossa haastatellaan huippuartisteja ja kerätään varoja hyvään tarkoitukseen.
Sarjan nyt alkaneella toisella tuotantokaudella mukana ovat Toni Wirtasen lisäksi Paleface, Klamydian Jussi Jokinen ja Petri Nygård.
Artisteja haastattelee Mustat Enkelit -yhtyeen Jussi Aaltonen tuttuun, koreilemattoman suorasukaiseen tyyliinsä.
Huutamaan pääset tästä linkistä: www.huuto.net