Rahaa tulee… ja rahaa menee!
Apulanta palasi lomalta ja julkaisi vuoden alkajaisiksi singlekokoelman, jonka ytimekäs nimi on Singlet 1993-1997. Levy oli tarkoitettu vähän sellaiseksi underground-jutuksi, kädenojennukseksi yhtyeen faneille, joiden oli muuten mahdotonta saada haltuun Apulannan alkupään tuotantoa ilman isoja rahoja. Niin vain siinä kuitenkin kävi, että levy meni suoraan Suomen virallisen listan ykköseksi. Music Televisionissa on pyörinyt kovasti Apulannalta näyttänyt ja kuulostanut englanninkielinen video, jossa taidetaan laulaa piiskaamisesta. Mistä oikein on kyse, koettaako Apulanta käydä ulkomaan markkinoille?
Toni – On sellainen näkynyt vai? Ei me siitä mitään tiedetä.
Tuukka – Mistä sä oikein puhut?
Toni – Joo, puhutaan jostain muusta. Kyllä noita videoita maailmaan mahtuu.
Apulanta palasi muutaman kuukauden mittaiselta lomalta kokoelman kanssa. Toni oli Lontoossa, Sipe Intiassa ja Tuukka kai Tampereella. Ainakin se tuli aina välillä Sokoksen tai Anttilan ruokaosastolla vastaan. Loman jälkeen tammikuussa alkoi myös huhtikuuhun saakka kestävä kiertue. Keikkoja on kolmesta viiteen viikossa. Niistä ensimmäiset tehtiin yhdessä Rasmuksen kanssa. Millaista oli?
Toni – Ihan mukavaa.
Sipe – Tosi nastaa.
Toni – Oli ihan hyvä fiilis. Ei ollut mököö kellään. Sanotaan vaikka niin, että mulla oli vähän negatiivisempi kuva Rasmuksesta, kuin ne sitten olikaan. Taas siis ennakkoluulot jyräsivät paremman tiedon yli. Oli ne ihan mukavia poikia.
Sipe – Varsinkin basisti Eero oli tosi cool tyyppi. Varsin sekapäinen mies.
Tuukka – Olihan ne vähän pikkupoikia suuressa maailmassa. Vähän sekaisin kaikesta. Todellisuudentaju oli hävinnyt.
Toni – Älä laita tommoista. Tulee itku vaan. Teja G:ltä tulee noottia.
Tuukka – Pitää laittaa. Olihan se niin. Olihan siellä niin järjettömiä juttuja.
Toni – Se on niin kauhean ikävää, kun joku soittaa kännykkään ja rähjää. Ei sinne tommoista kannata laittaa, ja kyllähän ne pojat vetää ihan timmisti.
Sipe – Ei siinä kuitenkaan ollut lähimainkaan samanlaista henkeä kuin Hell on Wheelsissä. Se oli tosi luokkaretki. Kaikilla oli hyvä meininki.
Tuukka – Kaikki oli ihan omissa oloissa.
Toni – Ei kun Hell on Wheelsissä.
Tuukka – Niin, sitä minäkin, että mitä helvettiä! Olihan siellä hyvä meininki.
Toni – Olihan ne Rasmuksenkin jätkät itse ihan jees, mutta se oheisryhmä oli enempi sisäänpäin-lämpiävää. Vaikka olihan meidän valotaiteilija pomottanut sitä Paulia vähän ikävästi.
Sipe – Valotaiteilijaa oli vaan sylettänyt katsoa, kun meidän crew kantoi tavaroita hiki päässä ja Rasmuksen crew söi juustoleipää ja pelasi koripalloa. Pienen mussutuksen jälkeen sekin asia korjaantui.
Tuukka – Eihän korjaantunut. Eihän ne kantanut siellä koskaan mitään.
Onko se muuten totta, että Sipe on päässyt pökkäämään Hannele Laurilaa, kuten eräässä lehdessä kirjoitettiin Hell on Wheels-kiertueen yhteydessä?
Sipe – Ai niin. Totta hitossa se on totta. Siteeratakseni tätiäni Tuulaa: ”Lehdessä luki. Se on totta.”
Toni – Kaikkihan tietävät, että Spice Girls ei oli aina ollut tähti ja niillä on kytkyjä Suomen suuntaan. 1993 Messilässä oli sellainen juhannustilaisuus, se ei ollut edes kunnon festari. Siellä selkeästi on Apulanta-yhtyeen kitaraa soittava solisti harrastanut lyhyen aikaa intiimiä tuttavuutta tämän Spice Girlsin Victorian kanssa. Tietenkin oltiin tenussa kuin pienet eläimet, mutta onhan sille hauska naureskella jälkeen päin, kun tytöt on MTV:ssä.
Sipe – Mulla oli kanssa ’93 Messilässä vähän vääntöä yhden vaalean viulistin kanssa. Mä en muuten niin ilolla katsele sitä Lindaa, kun mun mielestä se on vähän huono homma, että asioista hehkutetaan ennen kuin mitään tapahtuu, niin kuin siitä Lindasta hehkutettiin, että ”olen miljonääri ja mulla on hyvä sopimus Hollywoodista”. Sitten kun lukee sen jutun, niin siinä on, että parin kuukauden päästä aletaan vasta neuvottelemaan niistä jutuista.
Mitä sulle ja sille viulistille tapahtui siellä Messilässä?
Sipe – Mä olin selkeästi niin tenussa, että mitään en muista, kai siinä jotain tapahtui. Se oli näitä aikoja, kun me ryypättiin paljon. Ei me enää.
Singlet 1993-1997 meni siis ekalla viikolla suoraan ykköseksi. Sen myyntilukema näytti noin 16000 tuhatta.
Toni – Kato perkele. Kohta saa taas kultsun. Jaksaisko hakee? On hävinnyt hohto siinä vaiheessa, kun itse hain niitä monta muovikassillista ja jaoin niitä takakontista pojille Helsingin rautatieaseman pihassa, että ”ottakaa pojat siitä kultalevyjä!” Seuraavat kultsut jakoi sitten Arska suoraan Pösön takapenkiltä Linnanmäen pihalla.
Sipe – Sinänsähän se oli hauskaa, koska ainakaan mä en odottanut siltä kokoelmalta yhtään mitään.
Toni – Tärkeintähän oli, että ihmiset saavat mitä haluavat. Kyllähän se tietenkin mieltä lämmittää enkä minä valita. Ei tarvitse takaisin kauppaan viedä levyjä.
Sipe – Sen piti olla vähän sellainen underground-juttu.
Toni – Sen mainostukseenkaan ei panostettu juuri ollenkaan, varmaan alle kymmenesosa siitä mitä Kolme-levyn mainostamiseen meni.
Kokoelmasta tulee hyvin rahaa seuraavan levyn tekemistä varten.
Tuukka – Se on totta, mutta sitä ei saa myöntää.
Sipe – Rahaa tulee ja rahaa menee. Se on vaan rahaa. Pääasia, että ihmiset saa elämyksiä.
Toni – Eihän markka edes ole oikeaa rahaa. Oikea raha on vihreää. Ainoa oikea raha maailmassa on dollari. On ihan turha mennä jollain markoilla keekoilemaan. Eihän se edes näytä rahalta.
Sipe – Onhan nekin ihan hyvän näköisiä, kun niitä vertaa vaikka Intian rupioihin. Ne haiseekin pahalle. Kun mä menin siellä pankista vaihtamaan uutta prima vista-rahaa niiden vanhojen tilalle, joidenka välistä lenteli kärpäsiä ja jotka oli reikiä täynnä, niin ne veti ne vaan nitojalla yhteen. Ei rahalle niin tehdä.
Toni – Siellä ei varmaan Corvettea tankata automaatista.
Sipe – Ei todella.
Sipe keittää kahvit. Toni ihmettelee omansa koostumusta.
Toni – Hei Sippi, mitä sä laitoit tänne kahviin?
Sipe – Maitoa ja honungia.
Toni – Ai jaa, mä vaan ihmettelin, kun täällä on pohjalla jotain ihme lietettä. Mä nimittäin söin eilen sweet and sour-kastiketta ja ihmettelin, että onpa siinä kovia papuja. Siinä oli meinaan viimeinen myyntipäivä 4/97.
Kun kiertue päättyy huhtikuussa, niin Apulanta menee studioon purkittamaan alkukesästä ilmestyvää neljättä studioalbumiaan. Onko jo talven ja kevään keikoilla tarkoitus soittaa uusia biisejä?
Toni – Ei ole.
Onko niitä tehty jo?
Toni – On.
Millaista materiaalia on tulossa?
Toni – Kun kerta kysyit, niin kyllä mä uskoisin, että nyt on aika kovia biisejä tulossa. Ihan hyvä jalka on seuraavalle levylle. Miten niitä nyt sitten luonnehtisi? Kyllä se siitä. Hyvä siitä tulee. – Toisaalta kyllähän sen tietää vanhastaan, että ei siitä tykkää kuin teinit. Teinithän sitä ostelee ja diggaa. Pitäisihän sinne vähän saada nyansseja ja pitäisi se tuottaa vähän paremmin kuin aikaisemmat tuotokset, mutta itse kuitenkin.
Apulannan niskassa on tosiaan jopa kummallisen tiukkaan istunut maine teini-bändinä.
Toni – Sehän on vaan illuusiota, että meitä ei osta kuin teinit. Kun kyselee noilta Helsingin levykauppojen äijiltä, Stupidoilta ja Spinefarmista, joissa ei edes käy teinejä, niin ne on, että ”jees, jees, hyvin menee.”
Sipe – Siinä on varmaan sellainen juttu, että kun me aloitettiin niin nuorena, niin silloin alkuun meistä ei digannut kuin teinit ja kakarat. On pinttynyt päähän, että joku Tavastian jengi ei diggaa, vaikka nyttenkin sen näki, että siellä oli ihan hyvin ryhmää. Sitä ei vaan itsekään oikein tajuu.
Toni – Kyllähän se on silti totta, että ei se kovin helposti lähde johonkin Salon Viestin urheilutalolle sellainen yli 20-vuotias ryhmä.
Sipe – Sellaiset coolit yli kakskymppiset ei vaan tule sellaisille keikoille.
Toni – Meidän pitäisikin järjestää klubirundi, mutta silloin pitäisi tinkiä tietyistä asioista.
Kuten fyrkasta?
Toni – No, siitä juuri, Olisihan se silti ihan mukavaa tehdä sellainen intiimi klubirundi, joku sellainen kymmenen keikkaa tai jotain. Käytäisiin Turussa jossain Appelsiinissa tai Oranssissa ja Tampereen täällä Yo-talolla ja Tavastialla ja jossain Lahdessa ja sellaista.
Sipe – Klubirundissa olisi silläkin lailla haastetta, että klubeissa ne ihmiset on sillä lailla musiikki-ihmisiä. Ne kuuntelee soundeja ja bändiä ja ne tietää siitä jutusta. Jossain nuorisotalolla se on ihan sama, vaikka menisi piereskelemään lavalle, niin teinit diggaa. Onhan se tärkeää silti niillekin antaa elämyksiä.
Apulannan miehet ovat taas vuoden vanhempia kuin edellisen levyn aikoihin. Sipekin on jo täyttänyt 20 vuotta. Onko tulevan levyn matsku enemmän aikuiseen makuun?
Toni – Pitihän kolmosenkin olla enemmän aikuiseen makuun. Katsotaan sitten. Eiköhän siitä tule sellainen omaan makuun tehty levy. Onhan tässä kuitenkin muistettava se, että tosiaan taas ollaan vuoden vanhempi. Vittu, vanhoja äijiähän tässä jo ollaan. Mä alan jo huolestumaan, kun kukaan ei ole enää teini.
Sipe – Meidän bussikusi Sepi on jo 41 vuotta.
Toni – Sitä ennen vanhin meidän ryhmästä oli seiskanelonen. Nyt Sepi on tuonut tähän ihan uutta ulottuvuutta. Se on kuskannut jo Hurriganesta aikanaan. Sepillä on yli kahden vuosikymmenen kokemus tästä väännöstä. Sepillä oli sellainen Corvette, jossa oli 680 hevosvoimaa. Formuloissa on joku 700. Se otti kolme sekkaa nollasta sataan. Eikö ollu seitenkakkonen Sting Ray?
Sipe – Oli. Punainen. Sellanen kokispullon mallinen. – Sepissä on muutenkin kredua. Se on vähän niin, että jos tyyppi tulee keltanokkana alalle, niin siinä helposti nousee kusi päähän. Sitten kun on paljon nähnyt sitä meininkiä, niin sitä on niin, että minä tiedän kaiken. Sitten kun on nähnyt niin paljon meininkiä, että ei ole enää tarvetta keikoilla, niin sitten on jo tosi cool ja tosi kredu jätkä, niin kuin Sepi. Sillä on tatskoja ja se on kaksi metriä ja kakskytä senttiä pitkä.
Toni – Se on vähän niin, että jos keikkajärjestäjät ei maksa, niin me laitetaan Sepi asialle. Kyllä tulee rahat. Turha on edes ulkomaille lähteä karkuun. Sepin käsi on pitkä.
Kun kuuntelee singlekokoelmaa, niin siitä voi huomata kuinka Apulanta muuttui Tuttu TV:stä ja Hajonnut-levyjen välisenä aikana ihan kuin toiseksi bändiksi. Mitä silloin oikein tapahtui?
Toni – Jos meidän kehitysviiva menisi muuten sillä lailla suoraan, niin Attack of The A.L. People on sellainen kulminoituma, sellainen dimensionaalisen transportoituma, eli siis hetkeksi riistäytyi käsistä se homma sillä lailla, että se toteutustapa lauluihin tuli sillä lailla, että se ei oikein lähtenyt ihan persnahasta. Muuten se siis menisi ihan luonnollista kehitystä pitkin.
– Attack oli sellainen viimeinen kurotus sinne taaksejääneeseen Kasisalin punkscene-elämään. Sitten vaan huomasi, että mennyt ei koskaan enää palaa ja oli aika alkaa kelailla asioita ihan uudella tapaa. Siitä se systeemi mun mielestä lähti ihan uudella mallilla. Siinä jotenkin vain löytyi se juttu, jota olisi pitänyt koko ajan tehdä. Se vaan naksahti kohdalleen.
Sipe – Se Attack oli vain sellainen pakollinen välivaihe.
Toni – Sama kuin Peitsamon ”Puinen Levy”.
Sipe – Attackin jälkeen oli suurin kriisi mitä meillä on ollut. Me oltiin ihan hajoamassakin ihan selkeesti.
Toni – Kukaan ei digannut meitä, vaikka voinpahan sanoa, että onpahan paska myynyt yli kymppitonnin sekin. Melkein viistoista. Siinä vaiheessa, kun se levy myy kultaa, niin minä ajelen kaupungilla ja näyttelen persettä kaikille. Siinä on nimittäin levy, joka ei saanut mistään arvostelusta yli kahta mollukkaa.
Apulanta teki Mikä ihmeen Apulanta? – ep:n suunnilleen kuudessa tunnissa, mutta Tuttu TV:stä-pikkulevyä tehtiin jo kolmatta päivää.
Sipe – Mulle oli tilattu rumpujen virittäjäkin etukäteen Tuttu TV:stä-levylle.
Toni – Niin ja sitten niitä rumpuja kyysättiin ilman mitään caseja. Meillä oli pitkään sellainen rumpukuljetussysteemi, että standit oli mattoon käärittynä ja rummut oli ihan irrallaan. Takakalvot oli pois, että ne mahtui sisäkkäin.
Sipe – Haluaisin kertoa vielä yhden jutun studiotyöskentelystä ja Tejasta. Tejahan oli tuottajana Hajonnut-ep:llä. Siltä mä opin tosi paljon sellaista itsekritiikkiä, että kaikki otot ei enää mennytkään kerralla narulle.
Toni – Se muun muassa vaihdatti haljenneen rumpukalvon.
Sipe – Niin, sekin vielä.
Toni – Jätkä oli itse sitä mieltä, että vedetään vaan. Olihan siinä alan henkeä.
Sipe – Siitä pisteet Tejalle. Sen jälkeen on ollut parempaa jälkeä.
Toni – Hyvää henkeä Teja toi studioon. Fiilis oli kohdallaan.
Sipe – Meillä oli hyvät fiilikset viel Ehjääkin tehdessä.
Toni – Haluatteko, että mä kerron Nylon Beatista yhden jutun? Oli nimittäin sellainen produktio alkukeväästä meneillään ja siinä oli sellaista kytkyä, että siinä oli Naikkarit mukana. Meitä oli minä ja Juustopäiden Hade ja Nylon Beatin tytöt ja siinä vietettiin iltaa Hotelli Hesperiassa bisneksen ohella. Hade siitä sitten lähti kotiin ja minä jäin. Voitte kyllä uskoa, että Hesperian saunaosastolla riitti hupia ja naurua, kun tyttöjen kanssa siinä porealtaassa naukkailtiin kossurussiania.
Siinäkö kaikki?
Toni – Lopun varasi Jallu yksinoikeudella. Siitä ei voi puhua tässä nyt. Mulla on kyllä videokuvaa siitä tilanteesta. Jos haluatte, niin mä voin vuokrata sitä.
Tuukka on asunut jo jonkin aikaa Tampereen Pispalassa. Sipe on pysytellyt Lahden suunnalla, jonne Tonikin on palannut. Kaikkien kavereiden asuntoasiat eivät vaan ole aivan kohdallaan.
Tuukka – Kaikki, jotka tietää Tampereelta kaksioita tai tilavia yksiöitä, niin soittakaa, tai siis ilmoitelkaa Levy-yhtiöön.
Toni – Meillä on ollut tavoitteena pitkään, että muutettaisiin sillä lailla kommuunihengellä yhteen, minä ja pari kaveria, hyväkäytöksisiä ja menestyviä ja sillä lailla. Me yritettiinkin vuokrata sellaista parempaa taloa, koska ne on yllättävän halpoja. 4500 markkaa kuussa niin sillä saa luksustalon Lahdessa. Eihän siitä tulee nokkaa päälle yhtään mitään. – Sitten mentiin vuokraustoimistoon ja katteltiin. Siinä oli neljä-viisi taloa niissä uima-allasta ja autotallia ja kaikkea. Kun me sanottiin, että me otettaisiin vaikka toi tossa, niin ne sanoi, että ne ei voi vuokrata sitä meille. ”Te ette kuitenkaan hoida sitä puutarhaa.” Siinä oli jotain ihme vääntöä, että me halutaan tänne perheitä ja että me ei voida suositella teitä tähän asuntoon ja sellaista. Mikä siinä on, että ihmisiä erotellaan pelkän iän ja ulkonäön perusteella eikä kiinnitetä ollenkaan huomiota siihen, että millainen on esimerkiksi sydän ja maksukyky. Me ollaan työssäkäyviä ihmisiä ja meillä on rahaa ja vuokra tulee aina ajallaan.
Sipe – Onneksi mulla ei ole mitään ongelmaa. Mulla on ihan hyvä asunto ihan silmän alla. Sellainen rivitalohuoneisto Lahdesta, lähellä keskustaa.
Toni – Toisaalta en mäkään kyllä mielelläni vuokraisi kämppää kaiken maailman irvareille.
Sipe – Itse me ollaan nuoret maineemme luotu.
Tero Alanko
