On siistiä soittaa Apulannassa!
Heinolasta tuleva Apulanta muuttui reipas kuukausi sitten kolmimiehiseksi, kun bändin toinen kitaristi ja laulaja Antti ei enää viihtynyt yhtyeessä. Apulanta sanoo, että tuo vaikuttaa yhtyeen soundiin mutta ei kimppahenkeen. Antin räkäisyys ja raivo jäivät pois, itse musiikki tulee esille paremmin.
Apulanta purkittaa parhaillaan ensimmäistä albumiaan, joka ilmestyy jo jouluksi. Viimeksihän Apulannalta ilmestyi EP Tuttu TV:stä, jolta kaikuu selvä Ramones-innostus. Bändissä soittavat Toni, Sipe ja Tuukka myöntävätkin, että Ramones kolahtaa aina kybällä, mutta muuten suomalainen rokki on aika sikahyvää, etenkin Kari Peitsamo ja Leevi & The Leavings. Varsinainen punk-tausta löytyy vain rumpali Sipeltä, joka myöntaa sen olleen pitkälti murrosiän kriisiä.
– Mä kuuntelen kaikkea ja kaikesta voi ottaa vaikutteita, kitaristi-laulaja Toni sanoo.
– Esimerkiksi Simon & Garfunkelin jutut ovat viime aikoina kolahtaneet täysillä. Niihin kun laittaisi vielä särökitaran päälle ja nopeuttaisi komppia, saisi tosi siistejä versiöitä. Myös Kississä ja glam-rockissa on hohtoa.
Apulanta oli aikoinaan HC-piirien suosiossa, mutta bändin mukaan kyseinen jengi vihaa nykyään Apulannan tuotoksia. Lavan edessä parveilevat pojat ovatkin vaihtuneet tyttöihin.
-Punkkaritytöt on ihan jees kuten myös sellaiset alternative-tytöt, vaihtoehtoistytöt. Niillä on hameet päällä, punainen tukka jossa jakaus keskellä ja helyjä kaulassa. Sellaisia tyttöjä, mutta ne on tosi siistejä. Jossain paikoissa näkyy enemmänkin punkkariyleisöä, mutta yleensä jengi koostuu tavallisista teineistä, alternative-tyypeistä ja skeittaaja-pojista.
– Tytöt on kivoja. Viime viikolla me mentiin heinolalaiseen kahvilaan. Oli siistiä kävellä sinne kun siellä oli kaupungin omia tyttöjä ja heti kaikki kääntyi katsomaan. Mutta kukaan ei Heinolassa halua ilmaista meille, että me oltaisiin staroja. Eihän me tietysti ollakaan, mutta kännipäissän vappuna kaikki lätki koko ajan selkään että mitä Apulannat. Mutta se kahvilaan meno oli siistiä. Me istuttiin pöytään, alettiin keskustella uuden levyn raitakaavioista ja tytöt tuijotti.
– Minusta olisi saakelin siistiä kävellä lavalle, jonka edessä ihmiset huutaisi mun nimeä ja ottaisi valokuvia. Mä nauttisin siitä tosi paljo. Ja on siisti fiilis kävellä jossain ja ajatella, että tuokin tyyppi tunnisti minut. Ehkä se on kuvittelua, mutta toisaalta ehkä se ei ole pelkkää haavemaailmaa. Kyllä on siistiä olla bändissä!
– Nykyään on vain sellainen trendi että pitää esittää vaatimatonta. Se on aika ikävä juttu.
Apulannan maine on kasvanut sen verran viime aikoina, että muutamat suuretkin levy-yhtiöt ovat osoittaneet kiinnostusta sitä kohtaan. Apulanta aikoo kuitenkin pysytellä Levy-yhtiön kelkassa. Sen homma on kuulemma siisti, siellä tehdään asiat sydämellä ja yhteis- henki on valtavan hyvä. Kaikki tukevat toisiaan.
-Levy-yhtiö herättää tietyissä ihmisissä hilpeyttä, mutta ei saisi ottaa asioita niin tiukkapipoisesti. Mutta vakavasti se yhtiö pitäisi kuitenkin ottaa, koska Levy-yhtiön bändit on sellaisia jotka kolahtaa ihmisille tällä hetkellä. Ja Levy-yhtiöllä jokainen levy on senhetkisen huomion keskipiste, sen eteen tehdään kaikki. Soitellaan ympäriinsä, valvotaan öitä, stressataan ja nauretaankin. Ja asiat tehdään bändin näkökulmasta. Tarkoitus ei ole kerätä rahaa.
Kun Apulannalle huomauttaa, että yhtyeen nimi karsii ehkä osan kuulijoista, kundit myöntävät asian. Toisaalta Apulanta on bändin mukaan niin köhö nimi, että se jää helposti mieleen.
-Ei nimestä enää raaski luopua, se on jo niin rakas lapsi. Sellainen ruma kakara mutta silti siitä diggaa. Onhan tavallaan siistiä, jos bändin nimi on Apulanta ja lavan eteen tulee lauma nättejä tyttöjä huutamaan sitä. Se edustaa tiettyä mitä väliä -asennetta. Ja miltä se nyt kuulostaisi jos Neljä Ruusua vaihtaisi nimensä Mahonkipöydäksi?
Apulannan hommia rajoittaa se, että kitaristilaulaja Toni on tällä hetkellä armeijassa. Miehen sanoituksetkin ovat muuttuneet harmaammiksi. Kun viettää yönsä peltihäkissä ja herää keskellä yötä, pihalampun valossa näkyy miten kaksitoista jätkää piereskelee ympärillä. Ei siitä kovin valoisia sanoituksia irtoa. Ja tietty tukan menetys vitutti, mutta kyllä se vuodessa kasvaa takaisin.
-Mä haluan tehdä biisejä, joista ihminen pystyy löytämään itsensä. Tuttu TV:stä EP:n avausraita on Sellainen tyttö, ja kyllähän jokainen on kävellyt kadulla ja nähnyt sellaisen jumalaisen otuksen tulevan vastaan. Kun se katsoo silmiin, niin kyllä kaikki tietää millainen fiilis siitä tulee.
– On siistiä kun kuulija tajuaa että mä en olekaan yksin, nuokin tuntevat samoin. En mä pysty samaistumaan CMX:n Yrjänään. En tiedä miltä tuntuu ”lämmitellä käsiä palaneiden kotien tuhkassa”. Toisaalta on hienoa jos tekee jotain sellaista, mistä muut ei tajua mitään. Meillä on muuten kahdet Terveiden Käsien Läjän tekemät sanat. Me ei olla sävelletty niitä, koska me ei saatu tarpeeksi munaa sävellyksiin. Läjän sanat on nyt Sipen huoneessa ja niitä on välillä kiva tsekata ja ihailla. Ne biisit on Punainen Helvetti ja Kuminahka piiska.
– Joo, terveiset Läjälle! Sä olet kyllä idoli. Meidän musiikkihan ei muistuta paljoa Terveiden Käsien musiikkia. Kuitenkin se meininki… Vaikka me tekisimme tulevaisuudessa kuinka pilvenhattaran päällä leijailevaa New Kidsiä, silti meidän meininki tulee aina olemaan sama. Me kustaan edelleenkin linja-autopysäkin katolta. Meillä on aina ollut tosi tylyjä ja häiriintyneitä juttuja. Ja elämästä saa onnen irti kun keikkamatkoilla tekee kaikkea tosi tyylikästä.
– Joo! Bändissä on siistiä olla.
Juho Juntunen
