Kyynisen angstista vääntöä
Kevät, kolmannen pitkäsoiton ilmestyminen ja sinkkuvoittokulku, siinäpä hedelmällistä maaperää Apulannalle päästä itse asiaan keikkarintamalla. Torstai-illalle riittikin uteliasta väkeä katsastamaan bändin tämän hetkistä livekuntoa ja sitä paljon puhuttua ja tapetilla ollutta Asennetta, sekä bongaamaan muita Levy-yhtiön naamoja.
Heti alusta oli selvää, ettei mikään ole muuttunut ainakaan asennetasolla.Ehjän kipaleet Poistuisitko mun elämästäni ja Minä olen voittajajohdattelivat suoralla toiminnallaan ja tylyn hauskoilla teksteillään Apulannan ajatusmaailmoihin. Altruismi helvettiin! Kirpeän rosoinen jälki sai rallattamaan mukana särmikkään simppeleitä melodioita, mutta uuden levyn Kolme parhaimmistoa oleva Paha paha asia vasta kunnon mättöä olikin. Ei voinut välttyä näkemästä Cobainin haamua Apiksen kyynisen angstisessa väännössä ja Tonin hurjissa ilmeissä. Tämä on kunnon livebiisi!
Kympillä toimii myös vanha tuttu Silti onnellinen, tai ainakin laittoi niskat jumiin, sillä biisin hengästyttävä adrenaliiniräjähdys ravisteli kuulijaa kuin rumpukuivain. Huomenna edusti kypsempää Apulantaa olematta silti pätkääkään tylsä. Kaunis kertosäe ja vahva kitaravalli loivat kontrasteja yksinkertaiseen melodiaan. Samoin En voi auttaa kiteytti Apulannan herkistä hetkistä tuliseen raivoon venyvän ilmeen.
Keikan kulminaatiopisteeksi kääntyi kuitenkin silkkaa punkpoppia selässään kantava Kilpikonna, jonka matka päättyi alkuunsa Marshallien kieltäytyessä yhteistyöstä. Nopea biisinvaihto jatkoi matelijalinjalla, vaikka rytmi olikin vähän eri maailmasta – hauskan absurdi Mato sai jengin pomppimaan oikein kunnolla vahvoine riffeineen ja ska-väreilyineen.
Anna mulle piiskaa repi taas ihan toisella lailla, ja paikalla olevat osasivat sanaston paremmin kuin kiitettävästi. Tämän jälkeen kuultiin valikoima Apulannan vanhempia, Suomi-punkin perintöä kunnioittavia biisejä, jotka kyllä erottuivat bändin uusista puhtaalla teinimeiningillään ja perusteellisella anarkiallaan: ”ahdisti niin pirusti ja systeemi haisi”. Encorena kuultu Mitä kuuluu sitävastoin jäänee historiikkeihin edustamaan vuosikymmenen kotimaista kermaa, vaikka siihen jo välillä ehtikin kyllästyä.
Apulanta on selvästi kasvanut teinityttöjen idolista ja uusiopunkbändien leikkikehistä monipuolisempaan suuntaan. Silti Apikset eivät halua miellyttää ketään, ja vaikka sattuisivatkin miellyttämään, niin he tekevät sen kasvonsa säilyttäen, eivätkä kompastu egoonsa. Bändin valttina on oivallinen biisintekotaito – kaava, joka pohjaa vankkaan melodiaan.
Apulanta on aina kuulostanut levyllä tuhat kertaa paremmalta kuin livenä. Tekniset pisteet jäivät nytkin taiteellista vaikutelmaa huonommiksi, kun tekniikka puikkoili ja setti jäi vähän puolitiehen. Mutta odotellaan kesän festareita…
Essi Sarpo, Rumba 8/97
