Tammerfest
Lähettänyt: Se sama vanha kusipää
Freedom’s just another word for nothing left to lose.
Kävelen kohti Pakkashuonetta paahtavassa auringossa. Kuinka mukavaa onkin saada tähän festarimenoon klubikeikka.Jalkojeni tasolla asfaltilla makaa västäräkin ruumis hennot jalat irvokkaasti ylös yhä sojoittaen. Kyykistyn katsomaan raatoa lähempää…sen siipipeite on repaleinen ja vähät jäljellä olevat sulat tuulen riepoteltavana. Päässäni soi sellanen western-soundtrack…se ääni kun lone rider ratsastaa aavekylään, jossa kaktukset kukoistaa(Osalle vastaava ääni voi tulla McMurder-mainoksesta.)ja päähäni tulvii still kuva hätkähdyttävästä matoja kuhisevasta kissanraadosta elokuvasta Tokyo Fist & se päivä jolloin Iltalehden lööpissä oli murskattu kissan kallo…aivot mössönä asfaltilla. And it left me with a touch.
En siirtänyt tipua pois, koska ajattelin että josko se jonkin muunkin elävän olennon pysäyttäisi. Parin askelmajonon jälkeen päädynkin minulle neuvottuun paikkaan, ainakin paikkalla oleva n.tusinan ihmisen joukko viittaa siihen. Minulle varsin epätavanomaisesti huikkaan heti.” Terve kaikille!”…kenties jotain Smells Like Team Spirit-meinkiä saadakseni. En ole oikeastaan yllättynyt tai edes pettynyt väen määrästä. Vastauseksi tulee nyökyttelyä ja Tuiskun kolmikolta tervehdykset. Kello oli siinä jotain vartin yli 5 ja aikaa oli. Istahdan alas, hörppään VR:n edustalta ilmaiseksi lapuntäytön jälkeen saamaani Pepsi Max-tölkistä huikan ja kiskon lenkkarit joiden aukirehoittavat pohjat nauravat
minulle (etenkin sateella) & sukat. Alta paljastuvat sukkia vaaleemmat jalkaterät ja lakanrippeitä sisältävät pienet varpaankynnet. (Minulla on addiktio varpaankynsien leikkuuseen…=0) Kiavan repusta lakkapullon jonka huomasin junassa sinne jääneen ja lakkaan varpaankynteni mustaksi. Päässäni alkaa soimaan Dingon Lakatut Varpaankynnet ja hymähdän & lana hyräilemään. Lakka sen sijaan on kökkööntynyt ja tulee varpaille vaan epätasaisina mötiköinä.
Värjöttelen hetken niitä &suuntaan sitten kulkuni heinikkoon toivossa löytää voikukkia joiden murhatuista muistoista tehdä seppeleen tapainen. (Kukaan ei niitä minun kutsumia oikeasti seppeleiksi voi nimittää…) Näitä ei kuitenkaan löydy joskin kaikkea muuta kaunista ja tuoksuvaa. Taitan pari päivänkakkaraa ja teen niistä pienimuotoisen ketjunalun& hypin iloloikin takaisin repulleni & teippaan punaisella ilmastointiteipillä npun päät kiinni. Ikäänkuin joku muisto… niin kuin minulle jäi viime gegeltä yhdestä tulpaanista irtipudonnut lehti. Tallessa on. Murahdan itselleni samalla että menen tuollaisen takia kukkia irti repimään. Teennäistä. Hyi. Siinä sitten Tuisku Kurdt-paidassaan+ Apujoukot[Aivitunvan. Kurt Cobain.paita…ei Nirvana-paita (vaikka niin siinä lukikin). Siinä on viissii joku ero. Niinku menin tässä Elviikseen jokunen vuosi sitten soittelemaan että onkos teillä minkälaista Doors-paitaa. Sieltä tulee et ”joo,löytyy, kaikenlaista”. Sitten ku kyselee et mikäs kuva niis on ni ”SE Morrison kuva ilman paitaa,you know , sit löytyy Morrison mystinen ilme – naamakuva” Eikä sieltä löytyny mitään muuta ku Morrison paitaa. Jos minä haluan Morrison paitaa perkele ni minä kysyn Morrison paitaa. Kurt Cobain EI ole Nirvana. Jim Morrison EI ole The Doors. Dregen EI ole Backyard Babies. Ville Hermanni Valo (joka on nuollut minun kättäni…=0) EI ole HIM.So on…vaikkakin tästä keulakuva-jutskasta voisi puhua enemmänkin.] käyvät kuten myöhemmin kuulen Sipin puheilla ja silleen. Itselläni ei ole mitään asiaa, joten en sinne sitten mene.
Tuleepi siinä sitten AL:tä soundchecki ja meitti menee pogoomaan ylätasolle ku siellä kuuluupi paremmin.Kuiteski jään siihe etupuolelle ettei tarvitse olla kenenkään tiellä. Tuleepi poikkeuksellisesti tavallista hitaammalla tempolla etenevä näin ollen hieman melodisemmalta vaikuttavampi Poistuisitko Mun Elämästäni, 0010 , Ei Yhtään Todistajaa…tomu&sora syöpi nahat paljaista jalkapohjista, ei väliä. Siinä sitten heilun jonkin aikaa… tulevatpa Tuisku (tai näin hänen repussaan luki) seuruineenkin siihen sitten huomauttelemaan jotain. En ole varma vittuilevatko he minulle. Enkä pahemmmin välitä. Pyydän heitä liikkumaan pogoiluseuraan ku musaakin tulee. Minulla kun ei enää ole minkäänlaista walkmania, eikä edes niitä kuulokkeitakaan.Vaikka ainahan minulla melkein kyllä päässä soi….ja sitten on tietty tunnari. He eivät kuitenkaan viitsi jäädä harmikseni seurakseni moshaamaan. Eipä mitä…gegeillä ei ole koskaan tilaa pogota näi ihanasti eikä siellä tunnu maa jalkojen alla…
Alkoi tulemaan vähän hiljasempaa tavaraa sieltä lavalta päin ja minä hipsin kiltisti takaisin kamojeni luokse pitäen näin taukoa headbanger’s partyssa enne gegeä.Siinä sitten istuin ja siemailin lämmintä Pepsiä kun minut valtasi tällainen pakonomainen tarve alkaa kirjoittamaan.
Gabba gabba – We accept you, we accept you. One of us. Voi tosin olla että minulla oli vain pakonomainen tarve tehdä jotain etten hiljaisuudessa&rauhassa tajuaisi omaa mitättömyyttäni ja kun tiesin että minulla on kirjoitusvälineet mukana alitajuntani ratkaisi ongelman minulle näin. Niimpä kaivan esiin Kuutti lehtiöni & aloitan kirjoittamaan kirjettä Neitokaiselle, mutta en ole ihan sillä päällä. Revin paperin irti ja kirjoitan uudelle puhtaalle paperille käteni symboolisesti pesten kuin Pontius Pilatus aikanaan kaiken mikä päässäni on möyrinyt tähän liittyvistä asioista.
Tehiksen gegeltä tuttu hyyppä kävi söpön jumalattoman iiiihanan rottansa kanssa siinä jossain välissä kauppaamassa Jimikuvia…valitettavasti hän ei kuitenkaan ollut tulossa keikalle. Teki mieli pyytää oikein kauniisti että josko hänkin voisi jäädä. Mutta näin en tee.Porukat pomppii hakemassa vettä ja ties mitä. Minä luritten loput Pepsistä maahan ja katson törkiän näköistä läiskää. Iha ku joku ois kusassu. Kaksi tytteliä istuu siinä lähistölläni, muilla on suuremmat tukijoukot mukana. Mieleni tekee toisaalta puhua heille, mutta toisaalta mieluummin vaan istun. Laitan kengät jalkaani,jos haluaisin murskata jalkani menisin taas pelaamaan sählyä. Toisaalta on sitä monet kesät…ja parit talvetkin menty ihan fiilispohjalta ilman kenkiä (ja välillä vähän ilman jotain muutakin =0) Näkyyp Clichén paukuttajakin taas sisään pinkovan, mikäs siinä ku pummilla pääsee…the more the marrier…right? Siinä aika kuluu ja lokit lentää. Porukkaa alkaa lappaa ja nostan perseeni maasta & hinaan itseni ovelle. Ihmiset järjestyvät erittäin mukavasti & siististi parijonon tapaiseksi-
There’s no love, there’s no hate. I left them there for you to take. To know every word was a piece of my heart.
Siinä minäkin sitten seison, aikaa Eedenin porttien aukaisuun tuntia pari. Tyrijät harjoittelevat, ihme jo sinänsä. Minua myöhemmin tulleita löytyy edestäni, kuten myös tietysti minua aiemmin tulleita. Jono siintää kauas. Monia kasvoja, monia silmiä. En välitä paljoakaan siitä etten saamattomuuttani liikuttanut itseäni tarpeeksi ajoissa jonon eteen, vaikka onkin melko selvää etten enää pääse ensimmäiseen riviin. Suurin osa ihmisistä on omissa ryhmissään. Kuuntelen heidät puheitaan, toisaalta haluten avata suuni, toisaalta täysin tyytyväisenä yksinäisyydestä vajoten yhä syvemmälle maailmaani. Journey to the centre of the mind. Sitten taiteilijat kokoontuvat ”terassille”. Ihmiset kirmaavat hakemaan nimikirjoituksia ja monet ympärilläni hokeavat että ketäköhän siellä on. Tiedotan heille ketä siellä :Toni, Sami… Kuin minua ei olisi olemassakaan. Kukaan ei reagoi mitenkään vaan jatkaa pohdintaansa. Tiedotan vielä että menen kyllä mielelläni hakemaan heille nimikirjoituksia jos he niin haluavat. Ei vastausta, vain pari äkäistä katsetta. Oloni on kovin typerä ja tekisi mieli työntää pääni johonkin pusikkoon, mutta en oikeastaan enempi välitä mitä he minusta ajattelevat.
Eräät palaavat takaisin nimikirjoituksien ja kikatuksien kanssa:”Toni hyökkäs mun päälle!” Ilmeisesti kyse oli halauksesta. Tuukka kuulemma piirtelee gepardeille perseenreikiä ja Toni raapustelee että INIS ON HUMOR. Käyhän se niinkin. Toistan aiemman tarjoukseni, saaden vain osakseni ärtyneempiä katseita ja enemmän. I’d love to be the one to disappoint you when I don’t fall down. Toisen repusta näkyy no smoking-sign ja toiset puhaltaa savua sen ihmisen kasvoille siinä vieressä. Miksi minä en tee mitään?
Bussissa eräs nainen puhalteli sellaisen juuri sairaalasta pääseen vauvan päälle savua (kuulin äidin puhuvan siitä tuttavalleen)ja silloin minä menin kyllä huomauttamaan. Nainen katsoi minua silmiin, puhalsi savupilven päälleni & tumppasi savukkeensa.Mikä oikeus minulla on mennä siihen sanomaan toiselle miten elää? Mikä oikeus toisella on puhallella myrkkyä vasten uuden elämän kasvoja? Tervetuloa maailmaa pikkuinen, kertoo savupilvi. Eihän asia minulle kuulu, mutta… Kaipa se on toisen asia itse kertoa jos se haittaa. Toiset yrittävät muistella mikä on lämppäribändin nimi. Huikkaan väliin että kyseessä on Janitor(’)s Paincooler. Nämä kysyvät että onko se hyvä. ”En ole koskaan siitä kuullut. Eli luultavasti ei.” Ns. puheenjohtaja hymähtää ja he jatkavat taas keskusteluaan.
On muuten kumma miten hämyisiä gegepaikat yleensä ovat…aina saa ihmetellä että mistä ovesta kuuluu mennä yleisön sisään,mistä kamojen, kumpi on vessa & kumpi backstage. Lisäksi monet paikat ovat pirun epäloogisia. Se pitää niinku ite tietää…mutta jos tulee hieman myöhemmin niin voi aina seurata johtajaa.
Siinä yläkerta sitten on. Anniskelualue & limupuoli ja jeesus…mitä silmäni näkevät Igor- Siperian Hurtta koju! Valitettavasti siinä näkyy olevan vaan typerimpiä rättejä tälle kertaa eikä minulla ole rahaa, eikä aikaakaan sellaisia tutkailla. Tokaan riviin vaan siihen ”Toni-paikalle”. Siellä oli vielä sellaisena outona meininkinä tällainen istumakatsomo hommelikin. Oli aika freakykinky…
Paikalliset oli varmaa odotellu tätä gegeä ku ei istumaan oikein voinu ruveta, sen verta populaa siinä muodostui heti riviin. Ulkona pari tuntii seisoskeluu jonossa, tässä taas sitten seisotaan.Aattelin että ehkä siin Tyrijöiden välis pääsis istumaan, mut ei… Päässä huuti koko ajan et ei helevetti mie kuolen tähän, nyt taakse, ei kestä, mutta eihän siitä voi lähteä. En koskaan antas itelleni sellasta anteeks.
Joskus sieltä sitten tuli tämä eka lämppäri: Janitor’s Paincooler. Vokalisti oli sellane sekotelma Syrjää&Monroeta. Oli sellane äijämeno…en mie siinä kyllä paikallani vaa seisoskellu. Sellaset kuutisen piisiä vetivät ja poistuivat. Sitten tuli minun lippuni mukaan orkesteri Työvyö. Pasilla oli se perinteinen Ramo-paita & rummuissa luki Bruce. Siinä kaikki tarpeellinen siitä yhtyeestä ja sen esiintymisestä. Siinä jotkut kovasti tunkivat jalkaa minun väliin että olisivat siihen ängenneet ku ne halus kuvia ni minä sitten niille käännyin että voinhan minäkin niitä kuvia ottaa…Oisihan mie kyllä muutenki mielelläni niille kuvia ottanu.Toivottavasti onnistuipi kuva Kristian ”se nyt on vaa joku tollane huora” Kuustiestä.
Ja sitten marssivat paikalle Lannoitteet. Toni aloittaa samalla palvontaliikkeellä millä minä häntä viimeksi tervehdin. Kyseessä on mitä todennäköisemmin puhdas sattuma, mutta ei sillä väliä. Ja Poistuisitko mun elämästäni, ihanaa ku tulee vähä vanhempaaki…muutaki ku Öga.
Olipa nuo torilta tutut lavasteetkin. Ennen gegeä Tuukka hieraisi siihen yhteen kädettömään neitoon tekoverta. Piste iin päälle. Sinänsä vähän että tarvitseeko bändi tosiaan jotkut lavasteet, onko ne vähä tiellä esiintyessä — mutta mikäs siinä. Eihän nuo tuossa oikeastaan mitään tee olla jöllöttää..kaipa ne luo ilmapiiriä. Sopiihan se sinänsä Plastikin utuiseen filosofiseen tunnelmaan…Heerokset maan pelastaa.
Jatkui täsmälleen samoilla kipaleilla mitä ennenkin ja niillä samoilla: ”joku teistä on joskus ehkä saattanut jossain kuulla tämän kappaleen” jne. Sami tilutteli siinä Sabbathin Pranoidia ja Comboy kimpaantu siitä kyllä heti. Se käveli pikasesti Samin luo & pysäytti sen ja et nyt on sitten sen läpän aika & ”Tämä mies on luvannut ottaa tänään paitansa pois!”
Siinä Inis-mie kerto jonku aivan päättömän & typerän niittivyö-justkan & otti paitansa pois. Tosi jännää… Ja kipaletta tuli. Ihmiset oli tietty noussu kaidetta vasten nii ettei nähny mittää mut ei se mitää. Meno oli kova. Siinä ku aiemmat oli lopettanu & AL ei vielä alottanu yhet yritti tunkasta eturiviin ja jäi sitte lopuks roikkumaan siitä kaiteesta ku ne sai kädet siihen. Ne siinä ihmetteli et miksen mie tunkase eturiviin ku oisin ihan helposti päässy, minun piti itse asiassa työntää takasin etten lentäny ku siinä oli pieni rako. Ajattelin että on niillä eturiviläisillä muutenki tarpeeks’ ahdasta, sanoinki sen & et pidin niille vähä siinä sitä paikkaa. Siinä sitten eturiviläinen, toinen niist kenel pidin paikkaa käänty & kiitti. Kamalan yllättyny olin et joku tuolleen kiittää oikeesti…hui, en mie siinä pystyny mitää sanomaan, mitä ny nyökkäsin.
Johonki väliin Toni sai viimein sitten Jouluyö, juhlayön kokonaa yhden säkeistön. ”Minä en välitä vittujakaan osaako nuo soittaa tän vai ei.Minä soitan tämän nytten.” Kauniistihan sen lauloikin ja ei ne osannu kyllä soittaa. Mutta soittivat kuitenki nii hiljaa ettei se haitannu.=0)
Mainittakaan TexMexin aikana pomppineet alastomat miehet, joita en kyllä paljoa nähnyt, mutta tuskimpa oli paljoa näkemistäkään. Mikä on..? Eikä AL itse uskalla vetää ilkosilleen? Onhan niillä instrumenttilit turvana jos ei muuten…? Ja voihan ne vetää aina RHCP-tyyliin sukan…
Paljastipa Toni vielä että 0010 sisältää Knocking on Heaven’s Doorin soinnut jonka hän aika karmahtavasti rääkyi.
Käännä Se Pois – kipaleesta Cowboy ylpeänä mainitsi että täällä se esitettiin ensi kerran (joka myös, kuten moni tietää mainitaan eräällä single-julkaisulla. Tästä voidaan päätellä että oli aika pirun hyvä gege & Wirtanen on hyvin kiitollinen + tulee muistamaan tuon pitkän aikaa. Niin luultvasti myös nuo paikallaolijat. *yeaw woaw*) johon yleisö vastasi ehkä keikan suurimmalla huudolla ja mökkänällä. Ja kyllä ne suupielet siinä väänty ylöspäin artistillakin. T-Demon-N oli koko gegen ajan tietysti omassa tunnelmissaan. Mies on yhä vastuussa lähes kaikesta liikkeestä tapahtuman aikana. AL olisi muuten huomattavan seesteinen yhtye…mutta näin sitä ei moni huomaa. Uhraapa Cowboy vielä oranssinmattaDunlopin palvojilleen. Ja sitten se toinen keikka yhessä…uuestaa lavalle… Piiskaa, mitenkäs muutenkaan. Säröä ihanan törkeen suttusesti ja soitto vähä nii ja näi ja vireestä ei oo kukaan mitää kuullukaan. Bladi kova pogo! Siinä näin sitten Anatomiankin, mutta silläkin oli nii kova meno päällä että oksat pois…ei siinä tullu mitää sanottua…kummasti piristi vaan senki ihmeisen näkeminen. Vettäkin sai ja eturiviläisetkin sitä siinä vähä kuljetteli…
Marzikin tuli Samia viihdyttämään siihen lavalle & Toni keskittyi keekoilemiseen rokkikukkokun on ammatiltaan hän… Siinä sitten räjähtävän rähjäisen kerron aikana eräs hieman virvokkeita nauttinut vanhempi jäbä tupsahti siihen minun jalkoihin istumaan. Fiilis oli aika bladi yea man, paskaakaa ei nähny lavalle kuumempi ku helvetis…ja…se ääni…se äänenvirta…WAA. Eihän siinä sitten hennonnu riehua &räyhätä ”normaalin” [A normal person is rare in our civilazation.] ”kaavan” [Käyttäytymismallin. Ei opeteltu tapa vaan tottumus.Jupz.] mukaan. Ettei satu vielä toiseen. Toisaalta tarvitseeko sitä siihen jalkoihhin tulla roikkumaan, kun ei ole oikeasti edes sellaisessa tilassa että siellä tarvitsisi olla… Tarjosin siinä auttavaa kättä [peterpanmartttyyri-kompleksini] pariinkin otteeseen, mutta kyllästyttään saamansa huomion vähyyten ja nytkeeseen takaraivossaan (c’mon, en mie ny iha paikallani goddammit haluu olla ku Piiskaa tulloo viimistä huutoa…) hän kapusi sitten itse ylös ja poistui takaisin anniskelualueen hämyyn. Ja niin he poistuvat lavalta…Tuukka tulee nurkkakäynnin jälkeen takaisin ja purskauttaa tekoveret yleisön naamalle. Saan itsekin ihan kiitettävästi nestettä osakseni. (Iha ku olis Marquaradesta tullu…)Tyrijät sylki vettä kahden voimalla, Tuuge verta…tulta ois tietty voinu tulla…*sigh* Eikös sen pitäny mennä nii päi et yleisö syljeksii eikä yhtyeet…?
Ne vedet, jotka olin sisälleni saanut, kiitos eturiviläisten avuliaisuuden, tulivat varmasti hikenä ulos.Juontaja tiedottaa vielä ”We Want More”-huutojen kaikuessa, oikeastaan ensi kertaa sillä ei kukaan aiemmin pahemmin viitsinyt tai kerennyt kun lavalle tultiin kuitenkin automaattisesti uudelleen, että AL ei tällä lavalla tänään kyllä enää nähdä että ostakaa kaljaa ja menkää kotiin… Raahaudun siis satanen vyötäisilläni virvokeosastolle (siis LIMUosastolle…). Jonkinmoisen jonottelen jälkeen kannoin rahaa ylikansalliselle kapistalistiselle riistoyhtiölle Fantallani (joka oli muuten viimoinen lajiaan siinä buildingssä).
Yritän säästellä ostamaani juomaa, mutta kumoan sen silti alas parilla ranteen käänteellä. Narikkalta saan gamani pienen odottelutuokion, joka ei tietenkään tunnu kovin pieneltä, mutta on silti jälkeenpäin katsoen lyhyempi mitä esim. Nosturilla tavanomaisesti. Pitkä on aika odottavan. Eikä minulla ole kiire minnekään. Kiitän narikkaa & saan nyökkäyksen.
Ovimiehelle toivotan hyvän illan, kiitän ja toivotan hyvää kesää. It doesn’t take much more to be nice than it does to be creepy. Hän ilmeensä ei värähdäkään vaikka tiedän että hän kuuli sanani. Kaipa se riittää…
Se vähän tietty harmittaa kun nykyään ottavat aina kaiken kettuiluna…tai sitten että pyrkii johonkin muuhun sillä. Joskus vain haluaisi yksinkertaisesti kiittää kun on aihetta. Ja aina on aihetta.
Miulla on yhä ihan pirun kuuma & hikiki ja astuessani ulos viileä ilmapiiri toivottaa minut tervetulleeksi. Kuinka tyytyväinen olenkaan huomatessani päivän aiemman paahtavan ilmatilan säästäneen minut illalla. Pihalla on vielä jonkin verran porukkaa, mikä suoraan sanoen ahdistaa minua. Kävelen vähän kauemmas ettei ihmeisiä ole ainakaan 15 metrin säteellä.Vedän syvään henkeä. Suoraan sanottua olisi täydellinen hetki savukkeelle. Mutta en tarvitse sitä. Kävelen ”terassin” eteiselle betoniporsaalle istumaan kaikessa rauhassa. Kaivan esiin kynttilän & tipautan sen saamaani pahviseen virvoitusjuomamukiin nostaen ensin kerjäämällä saadun Igor Siperianhurtta-mainoskortin ja luen sen sisällön naureskellen itsekseni. Huomaan myös Kirjan olevan mukanani jälleen. En jaksa nostaa sitä. Sytytän kynttilän.
Se sammuu toistavasti. Väki viereiseltä porsaalta ja ympäriltä hälvenee. Jotkut lähtevät etsimään baareja, toiset odottelevat kyytiä, monet miettivät minne illan tähtäset ovat suunnanneet kulkunsa…
Olen kuulevinani kun nämä tulevat ulos ja lauman joka heitä lopulta seuraa, mutta se kaikki on niin kovin etäistä minulle enkä jaksa välittää.
I am the passenger and I ride and I ride. I ride through the city’s backsides. I see the stars come out of the sky, yeah the bright and hollow sky Vaan on aivan liian valoisaa, että tähtiä näkyisi. Minulla on muutenkin vaikeuksia saada unta, kesä tekee siitä melkeimpä mahdottomuuden. Mutta se on ihan jees. Suojaan kynttilän sammumisuhalta leveiden lahkeiden suojaan joita se korventaakin hieman. Lämmön karatessa kaivan repustani villapaidan-tapaisen ja kiskaisen sen märän hihattoman päälle. (Ankhini & Macig The Gathering -rintamerkin jäädessä samalla sen alle.) Vihaan itseäni siitä että olen suunnitelmallisesti ottanut mukaan paidan, koska tiesin että tulee kylmä. Suunnitelmallisuushan on teeskentelyä, huijausta…asioiden pitää tapahtua omalla painollaan. (Ja paskat.) Toisaalta en välitä, sillä minun on nyt vain hieman lämpimämpi olla.
Pian saankin seuraa. Vain hieman minua vanhempi mieshenkilö tupsahtaa viereeni istahtamaan, tosin kysyen tähän aluksi luvan. Pian selviää että tämä tulee tapahtumapaikasta jossa 69 Ögan piti soittaa, mutta se olikin peruttu. Kiroan samalla viime kertaa kun minun piti kyseinen kokoonpano nähdä Piiska&Moukari-klubilla…tuntien jonotuksen jälkeen ovella oli lappu että 69 Eyes ei esiinny tänään. Jätin siinä ketutuksen vallassa Mana Manan & Kädet katsomatta! [Mömmö suo minulle anteeksi… Tämä ei tarkoita ettenkö kunnioittaisi sieluasi ja muistaisi Sinua suurella lämmöllä.]Vaikka miehet tekeekin albumia niin geget pitäisi hoitaa tahi perua ajoissa…vika voi tietty olla gegenjärjestäjissä…Kuka haluaisi poistaa listalta 69 Silmää?
Ilta/yö [jotain 1.00-3.00] kuluikin siinä puhuessa mm.Hendrixistä, animesta, meksikolaisesta pikaruuasta, Bad Tastesta, Ed Woodista, kännisestä Kekkosesta dokkarielokuvien kruunaamattomana kuninkaana, rokin syvimmästä olemuksesta & nykytilasta (Suomessa) [Eli siitä ovatko Manson &Nygård oikeassa. Valitettavasti ovat…liian monessa suhteessa.], larppaamisesta [johon minun on aivan pakko heittää dialogi:
heebo:”Sinä taidat olla larppari.”
mie:”Voi perkele, näkyykö se noin selvästi päälle päin…Ei jumalauta…*itsepuhelu-mutinaa* Entäs sinä sitten?”
heebo: ”Kyllähän tuo kaveripiiri kerran raahas mukaan. Ei se oikein innostanut kun oli jumalattomat tekokorvat ja vihreät trikoot…”
mie:”Se oli varmaa sitten Keski-Maa…”
*hyväntuulista naurua
puolin&toisin*],satanismista/satanisteista/saatananpalvojis- ta [Joista mihinkään en kuulu.] ja kaikesta muusta elämää suuremmasta parin tunnin ajan. Keskustelu on melko pintapuolista, asioista puhutaan vain mainitsemalla, ja keskustelua härnää osaksi se että mies on juonut hieman muutakin kuin tyrnimarja-mehua & tämän tarkoitusperä ei luultavasti ole puhuminen. Keskustelun kokokohtana saan tarjouksen päästä reppuselkään…se lienee yksi kauniimmista sanoista mitä minulle on lausuttu. *yeaw woaw*
Lopulta taivuttelen tämän lähtemään kotiinsa nukkumaan, kun se joillekin on mahdollista. Itse jään makaamaan märkään heinikkoon katsellen taivasta ja välillä kaupungin valoja, jotka eivät ole täältä katsoen kirkkaat, eivätkä neonväriset. Tunnin parin jälkeen lähden kiertämään etsien sitä Star Trek Federation Science-näyttelyä (jonkin asteinen trekkeri kun olen =0) jota ei lyödy opasteista, neuvoista & etsimisestä huolimatta. Ei se mitään. Olen saanut taas niin kovin paljon muuta. Maailma tukehduttaa minut kauneudellaan.
(((Se siitä sitten. Kiitos &kivat kaikille. Valmis. Piste.)))
Tarinan ajankohta:
Lähettäjä:
