Pori 9.4.1999

Nuokku

Lähettänyt: Jussi

Nooh, alunperinhän mun piti käydä vaan Riksun ja Tavastian keikat, mutta täähän riistäytyi käsistä. Jo viides keikka tällä kiertueella. Ja tais jäädä viimeseks. Ydinryhmästämme jäi 2/3 pois, mutta minä päätin urhoollisena jatkaa. Tällä kertaa mukaan lähti vaan Samuli (oli ekalla Turun keikalla) ja tyttökaverini, jonka onnellisesti sain takaisin about viikko takaperin. Minä olin tietysti ainoo kortin omistava tyyppi, eli mun työnä oli olla kuskina. No, kaikkihan me oltiin selvinä, paitsi Samuli. Matkaahan oli vain noin 230 kilsaa. Lähdettiin siinä puol kuuden aikoihin ajelemaan. Koko matkan oli hyvä fiilis, kun Apis soi auton loistavassa kohinasoittimessa ja aurinko paistoi. Porissa oltiin vähän ennen kahdeksaa. Taas näytti jengi aika nuorelta, mutta ei niin nuorelta kuin Lohjalla. Sisällä alkoi heti veivaamaan joku lämppäri, en muista nimeä mutta se oli jopa ihan hyvä noin niinku nimettömäks bändiks, ja kukaan ei pogonnu. Se oli yllättävää, vaikka lavan edessä tungeksi jengiä kun pipoa jo nyt. Kävi hämään, kun tajusin että keikka alkaa jo 21.30. Tyhmä aika keikan alottamiseen. Ihan liian aikasin. No joo, yritinhän mä siinä jossain määrin pogoo, mutta ei oikeen innostanu kun oli jotenkin niin orpo olo. Jengi ei mitenkään huippuhyvin ollut mukana ja saihan siinä vähän varoo, ettei ois kauheesti survonut pienempiään. No olihan siinä toinenkin vanhemman puoleinen kundi ja ulkonäkö oli tuttu. No sehän oli Blue, eräs jonkunlainen nettituttu ja siinä sitten muutama sana vaihdettiin keikan jälkeen ja kun olin lähdössä tulihan siinä vielä yks maili frendi vastaan, joka sattui mut tunnistamaan. Eli terveisiä vaan niihinkin suuntiin. Ihan hyvä maku jäi kuitenkin loppujen lopuks keikasta, mutta se paluumatka… Jo Porissa kuului auton moottorista jotain epänormaalia kitinää. No, tajusin että laturinhihna oli löysällä mutta eihän siellä pimeessä kunnolla nähnyt eikä ollut mitään työkaluja. Oli pakko soittaa tiepalveluun joka asensikin sen paremmin mutta se hihnakin oli tosi huonossa kondiksessa, joten oli mahdollista että se katkeaisi matkalla kokonaan. Ihan hyvin meni Humppilaan asti, mutta sitten se katkes ja vielä kauheitten ryteikköjen keskellä. Ei auttanu mikään, kello oli kaks yöllä ja piti soittaa taksi joka sitten heitti johonkin huoltoaseman tyyppiselle ja siellä istuttiin sitten seuraavat about 7-8 tuntia eikä ollut kauheen kivaa. Vähän väsytti ja muutenkin vitutti. Autokin pitäis saada kuntoon. Sitte tuli vielä joku paikallinen juntti-ilpo riitaa haastamaan siihen joka sitten lähti karkuun kun poliisit hälyytettiin. Mutsi toi sitten sen hihnan noin 120 kilsan päästä ja kotiinkin lopulta päästiin. Noin kello 13. Vähän venyi matka. Jäi muuten toisen kotipaikkakunnan Riihimäen keikka illalla väliin. Rahat finito ja ankara väsymys.


Tarinan ajankohta:
Lähettäjä: