Lohja 3.4.1999

Tanhuhovi

Lähettänyt: Minna S

Odottavin mielin lähdimme suurella porukalla katsomaan Lohjan Tanhuhoville Apiksen keikkaa. Tämä oli kolmas kerta, kun itse näin kyseisen orkesterin nousevan lavalle.

Ensimmäinen kerta, kun näin Apulannan taisi olla monta kesää sitten yhdessä tapahtumassa. Paikalle oli vaivaantunut vain noin parisenkymmentä innokasta fania! Itse seurailin tapahtumia kauempaa, mutta huomasin kuitenkin kuinka hauskaa bändillä oli vähäisestä kuulijamäärästä huolimatta. Juuri sen takia innostuin kuuntelemaan Apualannan musiikkia enemmänkin.

Muina kertoina keikat menivät hurjan pogoilun merkeissä ja Apualantaa ylistettiin suureen ääneen jälkikäteen.

3.4 keikka oli tosin melko suuri pettymys. Biisit olivat sitä parasta Apulantaa, mutta lavalla ei tapahtunut sanalla sanoen MITÄÄN! Toni lauloi, tuijotti maahan ja näytti enemmänkin pahoinvoivalta. Tuukka loi Toniin säännöllisesti mukavia pikku mulkaisuja, eikä tainnut kenellekkään jäädä epäselväksi että tämä kaksikko ei taida oikein tulla toimeen keskenään. Sipe taisi olla ainut, jossa oli edes hieman eloa koko bändistä.

”We want more” kaikui salissa pitkään, mutta Toni marssi suoraan keikkabussiin (kuten järkkäri ilmoitteli) ja keikka oli ohi.

Missä on siis entinen Apulanta, mikä teki musiikkia koska tahtoi tehdä sitä? Cd:t ovat hyvät, mutta keikalla olisi sama, jos keskelle lavaa olisi laitettu dj soittamaan levyltä Apulantaa.

Monet kaverit kertoivat samaa. Ehkäpä jopa liian monet..

Ei ollut tarkoitus mitenkään mollata, mutta eikö kaikkea oo järkeä tehdä tasan sen verran, kun se tuntuu enää hauskalta? Ei rahan, ei suosion, eikä minkään muun takia.

Kiittelen ja jään odottelemaan parempia aikoja. M.


Tarinan ajankohta:
Lähettäjä: