Nosturi
Lähettänyt: Se sama vanha kusipää
Pirullinen aprillipäivä
I’d rather be dead than cool.
Taas tässä kaupungissa…*sigh* Suomen paskin kaupunki on minusta Joensuu ja sen jälkeen kovana kilpailijana Hellsinki. Eihän nauramatta voi sanoa Hellsinkiä suurkaupungiksi kun ny vertaa Isoon Omenaan, muttamutta… Tästä jos mistä alkaa muovimaailma ja minua ahdistaa. Tää kaupunki mätänee sisältä päin. Ihmisistä. Näin…hortoilin alkukantaisen ja puhkikuluneen monistetun karttani kanssa kohti Nosturia. Sotkettuani pari kertaa suuntani sekoittaen Tehtaan-& Telakkakadun keskenään, löysin viimein oikean kadun. Olin vielä melkoisen hukassa kunnes vastaani osuikin RUUSUROUDARI! *jee jee* Hän näytti kätevästi yhdellä kädenhujauksella mielellään oikean suunnan. Olin enemmän kuin kiitollinen. Saavuin kohtalaisen joukon kotiuttamalle ovelle vain noin varttia ennen ovien avausta, (mikä vetää varmaan pohjat odottelutaulukossani…shame on me) ja pelkojeni vastaisesti pääsin kuitenkin melko hyvin sisään. Enkä minä ryntsinyt. Ennakkolipun kanta irti ja narikalle. Varsin ystävällinen &lämminhenkinen narikkapersoona asetteli kiltisti laukkuni, kukkapuskani&toppatakkini naulaan vitsaillen välillä. Olin varsin otettu moisesta kohtelusta, tarjosin kyllä että hän voisi itse pitää kukat jota hän ei valitettavasti tehnyt. Siinä taas ammattitaito kukoisti palveluammatissa. Pompin varsin epätietoisena paikan systeemistä pitkin portaita ylös seuraillein muita kuin se mustin lammas jota joutui jälleen mustanmaalatuksi. Sitten muistui mieleen- kamra!!! Ja takasin alakertaan. Kaivoin vyötäisiltäni 2kybän setelin ja ojensin sen sitten samalle mukavalle narikkapersoonalle (narikka 7mk, lisäjustkat 5mk), vaikka moinen käytäntö oli minulle ennen kuulumaton ja tuntui hieman odohkolta. Kenties tämä voi olla hyvinkin hyödyllistä jos minunlaisiani unohtelijoita on paljonkin. Ei siinä vielä mitä. Koska minä en koskaan ole onnistunut todistetusti saamaan filmirullaa kunnolla kamraan opetuksesta&harjoituksesta huolimatta pyysin vielä
varovaisesti joskos tämä ihana ihminen voisi vielä asettaa sen filmirullan kameraan. Narikkapersoona ei ihmeemmin tuhissut vaan laittoi sen ystävällisesti sisään, käytyään varmistamassa että kuvausta ei ollut kielletty. Hymyilin kiitoksieni päälle ja lapsin takaisin ylös. Eturivi oli varattu ja pienen yksinäisen istuskeluhetken jälkeen huomasin eturivissä olevan hieman tilaa. Karaisin itseni ja uskaltauduin kysymään eräältä neitosella olisko aivan ennenkuulumatonta josko yrittäisin tökätä siihen. Tämä varsin yllättävästi, suostui ilmoittaen ystävänsä tulevan pian takaisin siihen, mutta uskoen että myös minä mahtuisin. Mitämitä…?! Tämän on pakko olla joku aprillipila! Eihän se onneksi ollut, siinä eturivissä minä sitten istuskelin astetta lähempänä autuutta puhuen tämän yli-inhimillisen ihanan neitosen kanssa. Keskustelu oli varsin miellyttävää ja monipuolista. Taustajuminakin oli varsin laadukasta: You gotta fight for your right (alkuperäne Beastie, spank god…), HIMiä, ’till you’re numb & Bad Touch…so on. Aika kului joskin kaikkea tätä lukuunottamatta hitaasti… Käytävässä&oveen pläntätyissä lapuissa luki 23.00 esiintyvän Takiaisen&24.00 AL:n. En tosin ollut varma mitä uskoa näin aprillipäivän ollessa, etenkin kuin lämpäriksi oli ilmoitettu Lehtivihreitä&LAB:ia. Valitettvasti näistä kumpikaan ei vaikuttanut keikkaan kuin korkeintaan alkujupinana.
Lopulta (!!!) lavalle vaivaantui (kuinkas ollakaan) bofferiteipillä koristeltu naisista koostuva bändio joka tunnustautui Takiaiseksi, mikä onkin aivan oiva nimi. Itse soitto oli varsin mitäänsanomatonta&tavanomaista sanoituksen ohella. Sellaista, että kyllä sitä ihan mielellään kuuntelee, mutta ei siinä ollut mitään omaa…ei mitää ”helmeä”. Tästä huolimatta pogosin kyllä innolla. Soitettuaan jotai 8 biisiä nämä sitten poistuivat.
I’ve been down so goddamn long that it looks like up to me.
Järkkärijäbä siin joskus ilmoitteli ystävällisesti ettei salamaa saa käyttää kamrassa sitten siinä edessä ollenkaan. Tulee kuulemma häikkää laitteisiin. Totta tai tarua, se sai mut vääntämään aikas nopeasti salaman pois. Mainitsipa kyseinen herran vielä, että valalta tulee tarpeeksi valoa muutenkin. Puhuin siinä sitten vielä tämän mukavan neidon kanssa ja katselin jo unohtamaani komiata Che Guevaran sateenkaarivärien tyylittämää kuvaa jossai laitteen kupees. Oli oikein aitoapaikalla. Ja lavalla aikamoiset määrät savua ja telkut siellä rumpujen vieressä takana näyttämään sinistä taukokuvaa.*jee jee* Sitte vaa tavanomaista tunkua takaa ja kaikkea siihen liittyvää. Alko yrjä tulemaan melkein liian tuttavallisex& hartaasti toivoin silloin etten olisi napostellut sitä kasvispizzaa.. Ja jano alko tulemaan sen verta että kirosin jopa kaljan kelpaavan. Tuskin kuitenkaan se olisi..=0) Raivaan hieman hengitystilaa nojaamalla tylysti taaksepäin. Voimakas vastarinta vihaa minua ja haluaa pääni potkupallokseen. Näinhän se aina.
Se on rautaa, kun joskus ottaa turpaan.
Ajattelen siinä sitten ääneen, että mitä hyötyä siitä minun pieksämisestäni on kun sillä on kuitenkin aika heikko vaikutustaso. Eli minä en ole menossa minnekään hakataan tai ei.
Ja aristaa kun painaa herkkää kohtaa Vastaukseksi saan niittirannekkeesta pari innostunutta iskua päähän. No hyvä kai se on niinkin…=0) I don’t care that much. Sitten töllöstä lähtee viimein tulemaan sitä pätkää: Rantapop&vibakoostetta; joskin siitä oli tylysti terrorisoitu Paha,paha asia pienempään osaan. Mitä vittua, perään ei tulekaan Hell On Wheels. D’OH!
Ja lisää odottelua ja viidakon lain teorian todeksinäyttöä. Sitten Sipe kävelee tyynesti rumpujen taakse, Tuuge hipsii nurkkaan&laittaa pikaisesti basson remmin rätinkoristaman päänsä yli. Toni astelee omanarvontuntoisena mikille&nostaa kätensä ilmaan suureleisesti (vilkaisepa vaikka Plastikin takainen spälä) virnuillen täysivaltaisen hurmaavasti. And I know; this is gonna be the time of my life. Sitten Herra nappaa ketterästi kitaran & vakavoituu sulkien silmänsä sanottuaan pari varsin tavanomaista tervehdyssanaansa. Marzikin on ilemstynyt rintakehä paljaana oikeaan reunaan. Viiltävä Tervetuloa aloittaa mahtipontisesti tämän vuoristorata-ajelun.
Who will survive and what will be left of them.
Tuugel päällään sellane he-le-ve-tin hiano paita =0(as always)0=, sellane niinku Simolla , paitsi pitkät, tyyliin sopivat hihat (no kato vaikka Sipin paita Plastikin inlaysta). Sitte tietty se kalsareita muistuttava harmaa mytty mikä sil oli alus päällä, mutta jonka Tuuge kyllä siinä eka biisin jälkeen varsin taitavasti hiuksia hämmästyttävän vähän sekoittaen otti pois. Ja sitten gegen katseenvangitsijana basistilla oli tällainen melko yksinkertainen, mutta minut aivan täysin lumonnut komeudessaan kerrassaan uskomaton kimallevyö. Tonil oli päällään Ankkapopista tuttu farkkuroiskeläppäsysteemi. Sipel…no farkut ja sillee.
Niin, onhan se toisaalta aivan turhaa joitakin vaatekappaleita luetella. Mutta ehkä minä kirjoitankin sen hieman pilke silmäkulmassa…
Kaikki olivat vaikuttivat varsin hyväntuulisilta, taino Simosta ei ihmeemmin tietoa, mutta hänhän nyt hehkuu aina positiivista auraa. Toni pelleili siinä vielä pedaalin kanssa ku roiskeläppä rajoitti häntä polkemasta sitä, ni hän sitten pyysi Marzin siihen melko teatraalisesti polkemaan. Marzi siinä hieman kummissaan ekana tuijotteli ja sitten hyvin harkitsevaisena polkasi pedaalista. Toni sitten kumarteli hyvin kiitollisena hymyillen. Ja kaikki oli yhtä hymyä. Minä tähtäilin innoissani kutkuttavia fotoja. Biisilista oli täsmälleen sama mitä ennenkin.
Tonin spiikeissä kiisivät kiitokset ja muut kauas Harjukadusta Heinolaan ja myös salin yleisölle. Tuukka siinä pysäytti jonkun kipaleen (oiskohan ollu Matonen) Tonin ja supisi tälle jotain. Leveä hymy ja välkehtivä katse nousi heti tämän kasvoille ja minä mietin hetken mitä tämä lie sanonutkaan. Toni paljasti sen pian. Tuukka oli kuulemma sanonut että on tosi hyvä meno tai jotain että ei parempaa yleisöä ole ollut pitkään aikaan. *yeaw woaw* Ja kun se tulee Tuukalta niin kyllä sitä on uskominen.
The truth is out there. And Tuukka tells it. Esim. [joku Soundi] *puhe Rasmuksesta ja näiden kanssa tehdystä kiertueesta* Tuuge:”Olihan ne vähän sellaisia pikkupoikia suuressa maailmassa. Vähän sekaisin kaikesta. Todellisuudentaju oli hävinnyt.” Toni:”Älä laita tommoista. Tulee itku vaan. Teja G:ltä tulee noottia.” Tuuge:”Pitää laittaa. Olihan se niin ´…”
*puhe Trasmosheksen roudareiden yhteistyöstä AL:n kollegoiden kanssa* Sipe: ” …’ kun meidän crew kantoi tavaroita hiki päässä ja Rasmuksen crew söi juustoleipää ja pelasi koripalloa. Pienen mussutuksen jälkeen sekin asia korjaantui.” Tuukka:”Eihän korjaantunut. Eihän ne kantanut siellä koskaan mitään.”
[Maalin alta-kirjasesta] *puhe Tejalle ’silloin joskus’ lähetystä demosta* ”Mutta Mitä kuuluusta Teja ei digannut.” Toni:” Se oli eri versio kuin levylle päätynyt.” Tuukka:”Sitä on minun mielestä ihan turha puolustella. Teja ei kuullut, että se oli hyvä biisi.” Tuukka on MINUSTA hieman kuin se skidi Keisarin Uusissa Kleduissa, joka paljasti että nytten on perhekalleudetkin näytillä. Hyvässä ja pahassa.)
Enivei, kertosäkeiden ja normaalejen kontrasti oli melkein yhtä vähäinen kuin Noidanmetsästäjässä tavallasesti. Vesijakelu pelasi varsin kiitettävästi, vaikka sitä tuli jonkun annettua juuri ennen kerron alkua jolloin jonkun vedet lensi naamalleni. No ei mitä, pieni suihku piristää. Jano oli vaikka monta kertaa sainkin pari kulausta. Luultavasti olisin voinut juoda koko tynnyrillisen… Toni lauloi myös melko samantapaisesti joka kipaleen, johtuen ehkä osaksi että tämä soitti ainakin Turun gegeä enemmän instrumenttiaan nyt. Sitten keikan ehdoton päänsekoittaja: siihen kung fu-pätkään joka tuli jonkun biisin (Ei prkl! Mä unohdi viimex mikä biisi se oli ja ny olin varma et muistasin, koska se oli joku siihen täysin ilmeinen kipale. Oh well, what the hell. Kaipa se oli Paha,paha asia…?) sisältyi jumalallisesta Li Jun Fanista pätkä!!! Olisiko se muka ollut siinä jo aiemmin, ja minä en muka olisi huomannut…? Vai oliko se lisätty siihen ja miksi…? *JEE JEE* Oli miten oli tuon rasvatun lihaksiston sulavan ovelien liikkeiden ja tutun ilkikurisen rakastettavan virnistyksen näkeminen toi sellaisen jännän aallon (en ole koskaan ollut hyvä selittämään asioita) koko ruumiini läpi…ja hemmetin typerän näköisen hymyn. Floattereitakin oli tasan sen likaisen tusinan verran kunnon menon todistamassa ja järkkärit nappailivat näitä nopean kivuttomasti (mitä ny yhen jalka osu hieman kyllä tuntuvasti niskaani). Tuugella oli muute, vielä pitää mainita, sellasii punasii nauhan tai jotai riekaleita basson kiinnitettynä. Kummastelin vaan, että josko niillä ollut jokin syvempikin tarkoitus or just for the hell of it… The illusion of the truth remains as a secret. Toni heitti sitten plekun jonku kipaleen keskellä silmät kiinni (niinku Tsimi aina ja pariki kertaa). Sinne kauas salin keskikohdalle lensi tuo pieni muovinpala, niin että tilaisuus sen kiinnisaamiseen minulle oli melkoisen pieni. Ei tullu edessä sillatti konkreettisesti paljonkaan pompittua, mutta päätä kyllä heilutin mitä ihmeellisimmillä tavoilla niin että rusahti kyllä välillä kuuluvasti. =0) Tuukka oli muuten kyllä rauhoittanut tuota lavaesiintymistään potkimisesta nytkymiseen. Ei sillä ettei yhä olisi ollut aivan oma salattu puutarhansa… Ei tainnut kyllä kukaan ollut sitä rumpukalvoa virittänyt, hieman siltä vaikutti. Aikaisemmin Marzin tiluttelemat pätkät olivat nyt koko bändin välisoittoja ja positiiviisiä välipaloja. Toni, tuo jänisoinas, siinä vielä hehkutti tulevien syntymäpäiviensä puolesta ja pyysi meiltä verta ja hikeä kerran jos toisenkin. Sitä saa mitä pyytää ja sitä tulee kyllä pyytämättäkin tuollaisilla keikoilla itse kullekin osansa ja ansionsa mukaan. All in all, oli se kuitenki paras gege mitä olen nähny, jos Torrea ei lasketa.
I wish I was like you. Easily amused.
Apulanta palaa lavalle ei kerran, vaan toisenkin. Niin, siinä sitten kuultiin Mitä kuuluu sekä pienenä loppuvetona, jolloin lumoava hiljainen odotus täytti salin hieman tutunoloinen kipale…tai melkein koko kipale. Tietäväisempi HENKKA näköjään nimesi sen Smoke On Wateriksi. Veri intrestink.
Maanantaina ei kuultu, vaikka minä sitä taas huusin. Parempi kuitenki varmaan vaa ku ei tule. Sillä kuitenki oma suuri arvonsa ja gegel…se arvo kenties pilaantuis. (Niin minä en ole koskaan ollut hyvä selittämään asioita.) Ystävällinen enito kamuineen oli kadonnut vierestäni jokin aika sitten, koska hänenkään mahalleen gege teki tiukkaa. Myöhemmin kuulin, että onneksi hänkään ei kuitenkaan oksentanut…=0D
Pian eturivi olikin täynnä sinne takaa jyränneitä ihmisiä, joista vieressäni oleva rakasti suuresti voimakasta ilmakitarointia. Olkapääni ei siitä kovasti pitänyt, mutta kipu on ystävä. I don’t wanna fight tonight.On se kuitenkin aivan eri asia oletko sinä siinä ensimmäisessä rivissä vai takana.(Siis, kummallakin on omat puolensa. Mikään ei oo mustvalkoista ilman harmaan sävyjä.) Noidanmetsästäjä taitaa nyt ilmeisesti sitten pysyä virallisena tissiposki-piisinä, jonka aikana sopivan iän saavuttaneet voivat käydä oluella tai kusella. (Saman makuista ainettahan kummassakin erittyy…=0)
Hölmöistä hölmöin ei vieläkään kohdannut vertaistaan.
Mielestäni tuon tittelin olisi voinut saada joku aivan toinen kipale, mutta I don’t care that much. Ilmeisesti Apulanta oli syystäkin ylpeä itsestän ja yleisö palkittiin myös sälällä. Loppujen lopuksi Toni mytysti biisilistan ja heitti sen jonnekin etuvasemmalle ja Sippi luovutti rumpukapulan. Se taas meni vieressäni olevalle neitokaiselle…tai hän jäi kamppailemaan siitä erään toisen neidon kanssa. En minä tiedä olisinko minä halunnutkaan olla siinä riuhtomassa, vaikka olishan se toisaalta ollut aika WAA saada joku Simon kapula. No joo. En mä kyllä tykkää ottaa, jos ei voi antaa.
Sitten töllöist alko tulemaan Finnhits karaoke ja joukon hoilatessa sieltä alkanutta kipaletta huojuin portaita pitkin kohti alakertaa. Poikki ja pinoon vaan. Joku siellä takananikin huomasi miten Viva la Plastik- paita oli liimautunut hiellä kiinni minuun ja sitä tippui hitaasti maahan minusta norojen valuessa alas otsaltani. Hiki on yksi elämän eliksiireistä. Sitten on kyyneleet ja veri.
Joo joo, valo riittää kyllä. Gegekuvia en saanut. Kerrankin filmi oli alivalottunut! Olisi pitänyt olla 400. Normaalisti minulle kun käy niin kuin HIM:ille, ylivalottuu koko paska. Ei mua paljon haittaa. Don’t worry, be pöpi!
Siinä sitten rastapään luokse puodille. Mietin hetken pyytääkö vielä kolmatta AL-kaulakorua, jonka voisin jälleen hävittää, mutta huomatessani rahatilanteen tyydyn sitten vaan siihen Wirtasen naaman koristamaan paitaan. Ainoastaan vähän harmittaa kun ei nytten sitten ole Plastik Carea, mutta aina ei voi voittaa. Ei edes joka kerta. (Vittujako tuollaisellakaan materiaalisella mannalla on väliä.) Kysäisen vielä Tampereen gegestä toivonkipinä vielä loistaen silmissäni. Rastapää vastaa varsin auttavaisesti ja ymmärtäväisesti. Aivan mahtava persoona. Kuolisin milloin vaan hänenkin puolestaan. (I would die for anyone.)
Myös ystävällinen narikkamies (jolla oli aivan häikäisevä Plastik-paita… Siinä oli koko Kolme Muskettisoturiamme yhdessä. Ei kuulemma saa ostettua mistää.) osaa asiansa ja saan päästyäni tiskille tavarani varsin nopsasti. Kiitän ja poistun ulos viileään ilmaan, vetäen aluksi kehkoni täyteen raikasta ilmaa jota edes röökaajat eivät voineet riistää minulta.*jee jee* Hetken ajattelen jäädä odottelemaan rauhassa keikkadösän viereen, mutta sitten tajuan ettei siinäkään ole mitään intoa. Lisäksi en minä ole koskaan ollut tunkemassa backstagellekaan. (Se kyllä johtuu siitä että ole helevetin ujo ja erittäin yksinkertainen [lue:tyhmä] yksilö.) Toisinaan on helpompi kun antaa painovoiman tehdä työ. Siltikin…täytynee myöntää että jonkinlainen kaipuu on tätä vaarallisempaa AL:ää kohtaan.
Sitten kävelen hetken katuja hoilaten Blackbirdiä etsien puuta missä nukkua. Mutta pienen matkan päästä löytyykin sellane lastenleikkiaitaus. Ja ihmeitä on! Sillä leikkitarhan portissa ei ole sen kummenpaa lukko systeemiä. Roikun sitten siinä sopivasti gegen lopuksi keinussa pää alaspäin pari tuntia katsellen tähdiksi kutsuttuja aurinkoja miettien (e.t.:itäkin) ei mitään ja kaikkea. Nuhan siitä tietysti kyllä sai, mutta joillekin asioille ei voi määritellä hintaa.
Blackened is the end.
Tarinan ajankohta:
Lähettäjä:
