Lehtijutut

Apulanta löysi mustia helmiä

Apulannan neljäs albumi on syksyn tapaus. Suosikki tapasi Tonin ja Sipen, jotka paljastivat, että Apulanta tulee nyt tylymmin ja synkemmin kuin koskaan ennen. Diiba-daabailut ovat kolmikon kohdalta ohi. Jatkossa Apulannan keikoilla ei ole enää kellään kivaa.

Apulanta keikkaili kesällä -98 paljon. Mitkä ovat fiilikset nyt jälkeenpäin?

– Tämä oli ihan floppikesä kaikin puolin, Toni puuskahtaa.

– Mun mielestä suurin ongelma oli se, että olimme tehneet suunnilleen samalla keikkasetillä jo kaksi kiertuetta aikaisemmin. Siinä oli jo niin monta keikkaa takana, että rupesi leipäännyttämään. Olisi pitänyt tehdä aivan älyttömästi vähemmän keikkoja. Sitä paitsi se on väärin kaikkia kohtaan: eihän semmoisia keikkoja, jotka vituttaa itseään saisi tehdäkkään, koska eihän sillon anna kaikkea ihmisille ja se on väärin.

Myös Sipe on samaa mieltä.

– Vähemmän ja fiksumpaa keikkaa. Kyllähän viime kesänä riitti ryhmää keikoilla, mutta oma fiilis siinä pääsi vähän menemään. Että ei tässä voi flopista puhua, koska suosiota oli kuitenkin vaikka muille jakaa.

Tulevan albumin materiaali herättää Tonissa ja Sipessä silmiin pistävää innokkuutta. Apulanta ei halua jäädä paikalleen.

– Mä diggaan tästä uudesta matskusta sen takia, että biisit ovat melodiarakenteeltaan äärettömän paljon haastavampia, kuin aikaisemmin. Periaatteessa yksinkertaisiin rakenteisiin on laitettu hirveen paljon vaikeita juttuja, joita ei ollut helppo tykitellä studiossa, Toni kertoo.

– Uusissa biiseissä on myös meidän orkesterille tyypillinen potku, mutta silti niissä on uudenlainen väri: levyllä ei ole hirveesti positiivista poppisvaikutteita. Biisit ovat tummaviritteisiä. Lyriikasta mun täytyy sanoa, että biisit on rakennettu sellaisessa elämäntilanteessa, jossa kolme vuotta kestänyt ihmissuhteeni oli juuri kariutunut. Siksi kappaleet ovat sellaista melodraamaista skeidaa.

Sipe nostaa Apulannan nimettömän neloskiekon yhtyeen tasokkaimmaksi albumiksi.

– Tämä on Apulannan paras levy sen takia, koska vaikka siinä onkin meidän perussoundi, niin siinä on paljon uutta haastetta. Biisien sisällä on paljon pikku jutskia, jotka on toteutettu huolellisesti. Tulevat biisit eivät ole tyypillisiä hittejä, vaan ne ovat älyttömän hyviä kappaleita eli helmiä.

Toni innostuu Sipen kommentista.

– Joo. Me tehtiin helmiä. Mä uskon, että meillä on potkua neljään potentiaaliseen sinkkubiisiin. Levylle tulee kymmenen biisiä, eikä välissä tule olemaan kekkulointia. Lisäksi kappaleet ovat aiempaa pidempiä, vaikka ne kuulostavatkin yhä kahden minuutin biiseiltä.

Negatiivinen energialataus

Levyn jälkeen Apulanta starttaa luonnollisesti kiertueelle. Ainakin puolet neloslevyn materiaalista sisältävä setti tulee olemaan murhaavaa kamaa.

– Uudesta matskusta ei saa bailaiusmusaa kyllä kukaan. Tulevan turneen teema on se, ettei siellä voi olla kenelläkään hauskaa; se on mietitty todella tarkasti. Hauskanpito loppuu tasan tarkkaan siinä vaiheessa, kun orkesteri astuu lavalle. Uusi levy ei ole kiva levy perheen kaikille ja se tulee näkymään myös keikoilla.

Sipe löytää lopuksi uuden levyn tärkeimmän pirteen.

– Tälle levylle on vangittu hyvin Apulannan perimmäinen olemus. Viisaat ihmiset sen hokaa ja aistii, että mikä se on.

Toni on samaa mieltä.

– Kaikki meidän levythän ovat saaneet alkunsa jonkinlaisesta negatiivisesta energialatauksesta. Aikaisemmilla levyillä homma oli pistetty sellaiseen formaattiin, että rääkyy niin että kurkkuun sattuu ja soitellaan skitsua vähän kovalla. Nyt me ollaan hokattu se, että paljon vaarallisemman ja ahdistavamman biisin pystyy tekemään sillä tavalla, että laulaa kauniisti ja luo efektin äänimaiseman ja melodian yhteistyöllä.

Markku Makkonen

Lähettänyt: Juho Kauppinen

Heinolassa sataa

(Artikkeli julkaistiin viikkoa liian aikaisin, siitä johtuvat mm. maininnat eilen ilmestyneestä levystä. )

Heinolassa sataa! riemuitsee Apulanta-yhtyeen Toni Wirtanen, 23. On juuri oikeanlainen päivä tutustua yhden Suomen suosituimman lauluntekijän syksyiseen sielunmaisemaan.
Olennainen osa Apulanta-yhtyeen historiaa ja nykyisyyttä löytyy keltaisesta talosta keskeltä hämäläistä maaseutua. Lähes alkumetreiltään asti, vuodesta 1992 alkaen, yhtye on harjoitellut muutaman neliön kokoisessa treenikämpässä puutalon vintillä.

Koko päivän jatkunut sade on voimistanut mätänevien syksyn lehtien voimakasta tuoksua. Tähän maisemaan pohdiskeleva rokkari sopii hyvin. Tonilla, 23, on takanaan vaikeita kuukausia. Suomalainen keikkakesä korpesi, yhtyeen jäsenet riitelivät keskenään, kolme vuotta kestänyt ihmissuhde katkesi ja biisien tekeminen syksyllä ilmestyväksi sovitetulle levylle oli yhtä helvettiä. – Ei väkisin voi mitään tehdä! Jouduimme perumaan studioaikoja, kun en saanut biisejä syntymään. Loppukesä oli ihan hirveetä aikaa. – On elämää suurempi harhakuva, että luovuus kumpuaisi tuskasta. Tuska lamaannutta luovuuden! Tuskasta ja rakastumisesta tulee voimavaroja vasta tasaantumisajan jälkeen. Se on vähän sama juttu kun laittaa salaatinjätteitä kompostiin: menee siinä jonkin aikaa ennen kuin se muuttuu mullaksi, verbaalivirtuoosi vertaa.

”Kun tajusin, että olen menettänyt hänet, rakastuin häneen uudelleen.”

Samaan aikaan kun Apulanta tuskaili luovuusongelmiensa kanssa, kesäkuussa julkaistu single Teit meistä kauniin pysyi kolme kuukautta Suomen singlelistan ykkösenä. Viimeisten kahden vuoden aikana Apulannan levyjä on myyty yli 200 000 kappaletta: kaksi edellistä pitkäsoittoa ovat yltäneet platinalukuihin. Syksyn tullen, kun päivät kävivät lyhyemmiksi, Toni alkoi nähdä tunnelin päässä valoa. Kappaleet eilen ilmestyneelle Aivan kuin kaikki muutkin -levylle syntyivät lopulta, voimallisin puserrus tarvittiin lyriikan tuottamiseen. Iltaisin, kun pojat lähtivät treeneistä, Toni asettui pimeiden baarien nurkkapöytiin filosofoimaan kynän ja paperin kanssa. Sanat syntyivät pääosin samasta aihepiiristä kuin aikaisemminkin, rakkaudesta. – Järkytyin, kun tajusin, että olen kirjoittanut kolme pitkäsoittolevyä yhdelle ihmiselle. Siinä on nelisenkymmentä laulua, joista ehkä kymmenen joutuu karsimaan, kun niissä puhutaan vähän muistakin asioista. Mutta kolmekymmentä jää… siitä huomaa, kuinka tärkeä osa elämää se on ollut. – Olen kelannut, mikä saa itseään täynnä olevan rock-muusikon laulamaan itsestään, kun maailmassa olisi oikeitakin asioita, oman sukupolvensa tunteiden tulkkina pidetty Toni ihmettelee.
Eri sessioissa syntyneet kappaleet edustavat erilaisia tunnelmia ja rytmejä: Toni sanoo niiden kuvaavan hyvin tekijänsä senhetkistä sielunmaisemaa. – Mun elämäni on ollut viime aikoina eeppistä. Ei hirveitä kohtauksia, mutta ei ihan arkipäivääkään. Eeppisillä hahmoilla ei ole koskaan kivaa, mutta ne ovat kiehtovia. Totaalisen päin helvettiä meneminen on hienoa! Kärsimys saa hohteen ympärilleen, Toni tuumaa. – Toisinaan se voi olla aika suloistakin. – Ihastumisissa ehkä tulee jopa hakeuduttua epätoivoisiin tilanteisiin, joissa ei ole oikeaa mahdollisuuttakaan. Kun on menossa hyvää kohti, ei sitä ota edes huomioon. 
Karun treenikämpän seiniltä löytyy tärkeää historiankirjoitusta. Siellä on esimerkiksi 18-vuotiaan Tonin Girls Top Five. Neljäntenä on yksi meidän luokalta ja ensimmäisenä Kauniiden ja rohkeiden Kristen. Ykkönen on sittemmin vaihtunut, kolme viime vuotta se pysyi samana. – Mulla on tämä epätoivoisen rakkauden teema. Kun tajusin, että olen menettänyt hänet, rakastuin häneen uudelleen. Ei mene tuntiakaan, etten ajattelisi häntä, Toni paljastaa.

Elämällä on tapana kovettaa naisia, myös niitä naisia, joita rocktähdet rakastavat. Toni rakastui viattomuuteen, mutta kohtasi lopulta kyynisyyttä. – Olen tuntenut syyllisyyttä, että minäkö sen aiheutin. – En ole tavannut montaakaan yli 20-vuotiasta naista, joka ei olisi menettänyt uskoaan. Kai nainen sitten saa varmaan kyyniseen vireen. Ehkä se on mekanismi, jolla hän suojelee itseään. Pitäisi omistaa magic eyes, että pystyisi sulattamaan kyynisyyden muureja. Lokakuun värisen sielunmaisemansa selitykseksi tuhansien nuorten naisten palvoma terävä-älyinen rocktähti on löytänyt epäonnen rakkaudessa. – Voin jättää rakkauden takia työt ja sovitut hommat. Rakkauselämä jättää varjoonsa kaiken muun. Kun rakkaus menee munilleen, itsetuntoa ei pelasta enää mikään. Ei rock ’n’ roll umpeuta niitä haavoja.

Soittajapoikien ympärillä pyörivät naiset käyttävät kyllästyttävän samanlaista taktiikkaa. Ensin lyöttäydytään juttusille, sitten muka yllätytään, että ai sä oot se. – Kukaan ei myönnä haluavansa rokkikukkoa. On kirous olla tämmöinen keekoilija, Toni virnistää. – Yhden illan romansseja en hae. Tahdon sitä rakkautta. Mua ei kannata pokata, olen varmaan aika huono pano. Vaikka toisinaan suosio vaivaannuttaa, massojen osoittama ihailu imartelee. – Keikoilla parasta on paine, joka syntyy ihmisten ruuminlämmön, hien ja äänen yhteisvaikutuksesta. Harmi vain, että nykyisin sen ehkä torjuu liian usein. Rockstaran pitäisi ottaa ihailu vastaan niin kuin Michael Monroe, kädet ylhäällä. Me lähdetään lakki silmillä pois lavalta, Toni miettii.

”Pilvilinnahan tämä on, täältä pudotaan korkealta ja lujaa.”

Ex-rocktähdet ovat lähes poikkeuksetta surullisen hahmon ritareita, jotka eivät löydä enää elämäänsä mielekkyyttä. Monet heistä ovat riippuvaisia alkoholista tai huumeista. Paineet suosion jatkumisesta tuntuvat niin kovina, että matalan profiilin pitäminen saattaakin olla todellisuudessa itsesuojelua. – Kun menestystä maistaa kerran, sitä haluaa lisää. Kun on koko elämänsä omistanut yhdelle asialle, ei osaa enää tehdä muutakaan. Mun on pakko menestyä valitsemallani tiellä, vaihtoehtoja ei ole. Nyt tietysti pitäisi pystyä löytämään se toinenkin tie, vaihtoehtoispolku. – On tragedia olla ”rocktähti” Suomessa – eihän täällä mitään oikeita tähtiä edes ole. Koko ajan on kuitenkin hirveä paine siitä, mitä sitten, jos suosio laskeekin. Pilvilinnahan tämä on, täältä pudotaan korkealta ja lujaa. – Tämä on vähän kuin valmistautuisi kolariin. Ei meillä ole mitään turvavöitä, jotka auttaisivat törmäyksessä. Me mennään täysillä ja tiedetään jo etukäteen, että mennään seinää päin. Mutta ei niitä asioita ota huomioon silloin kun aloittaa: kun on 16-vuotias, pää täynnä suuria unelmia ja mahdollisuus, että hommasta koskaan tulee mitään on 0,1 prosentin luokkaa. Jos unelma ihmeen kaupalla toteutuu, sen jälkeen on joka päivä todennäköisempää, että huomenna menee huonommin. Nyt ei ole enää muuta suuntaa kuin tippua, eikä se naurata.

”Miten mä voisin kunnioittaa meidän niitä Leonardo di Caprio -paitaisia faneja?”

Apulanta on Tonin mielestä myös ajautunut liian kauas alkuperäisestä ideologiastaan, johon ei kuulunut muuta kuin soittaa. – Apulanta on nyt just sellainen, millaiseksi me ei olisi ikinä haluttu tulla. Emme ole enää periaatteidemme arvoisia. Alkuaikoina me ei kelattu mitään, tehtiin vaan punkrockia. Vastikään julkaistun, Pasi Kostiaisenkirjoittaman Apulanta-kirjan Maalin alta (WSOY) sivuilla Toni miettii pelkäävänsä, että yhtye on menettänyt kunnioituksensa tiettyä yleisönosaa kohtaan. Se on hänen mielestään pahinta, mitä muusikolle voi tapahtua. – Mutta miten mä voisin kunnioittaa meidän niitä Leonardo di Caprio -paitaisia faneja, joilla on Spice Girls -reppu? En tiedä kuinka aitoja di Caprio ja Spice Girls on, mutta tiedän, että me ollaan aitoja. Toisaalta on hyvä, että joku näyttää teineille, ettei elämä ole aina vain yhtä hymyä. Toisaalta, miks mun pitäisi olla se, joka rikkoo niiden muovisen maailman? – Tällaistahan mä en tietenkään saisi puhua, samaa rahaahan ne kaikki käyttää. Ja jos W.A.S.P.in jätkät olisi sanoneet mulle, kun olin alle kymmenvuotias, että mä en tajua niitä, olisin ollut ihan paskana.

”En pysty millään kuvittelemaan, että tämän jälkeen meiltä tulisi enää mitään.”

Raadollisina ryöppyävät Maalin alta -kirjassa myös yhtyeen sisäiset ristiriidat. Ulospäin kolmelta muskettisoturilta näyttävä kokoonpano on todellisuudessa täynnä erimielisyyksiä. Alkusyksyn jälkeen asioissa on kuitenkin päästy sopuun. – Tosin meille oli käydä niin, että juuri kun oltiin keskustelemalla päästy yli ongelmista, kirjan käsikirjoitus nosti asiat uudelleen pintaan. Nyt Tonin äänessä on hellää ylpeyttä, kun hän puhuu bändinsä pojista, rumpali Sipestä ja basisti Tuukasta. – Kaikkien riitojen aikana olin unohtanut, että ne on niin hienoja ihmisiä noi meidän pojat. Kun taas kesän jälkeen treenattiin, oli älyttömän hauska olla jälleen yhdessä. Just like old times. Vaikeuksien kautta valmiiksi saatu neljäs levy jää todennäköisesti myös Apulannan viimeiseksi. Toni haluaisi päättää menestystarinan mieluummin loppuhuipennukseen kuin mahalaskuun. – En pysty millään kuvittelemaan, että tämän jälkeen meiltä tulisi enää mitään. Olen tehnyt tätä levyä kuin viimeistä.

Toni on hyötynyt Apulannan menestyksestä hyvin myös taloudellisesti. Oman Levy-yhtiö-nimisen levy-yhtiönsä ansiosta yhtye on saanut myydyistä levyistä paljon suuremman osuuden kuin jos se olisi jonkun suuren kustantajan leivissä. Ansioitaan Toni on sijoittanut omaan asuntoon, johon hän on juuri muuttamassa. Kevään ja kesän hän on asunut äitinsä luona Heinolassa: parin vuoden asumiskokeilu solussa Helsingissä päättyi paluumuuttoon. – Kyllä Helsinki olisi ihan hyvä paikka, jos olisi kunnon kämppä. Solussa elämä oli aika raskasta ja keikkamatkat hankalia, kun kaikki muut olivat Lahdessa. Jääkaapista löytyi yleensä vain vanha maitopurkki ja mädäntynyt kurkku. Ajattelin sitten, että eiköhän se ole paras, että minä lähden pois täältä, Toni muistelee. Pimeys laskeutuu maalaismaiseman ylle, keltaisen talon vinttikamarin pienestä ikkunasta hohtaa salaperäinen punainen valo. Ei Tonin sielunmaisema syksyinen ole, paremminkin jouluinen.

Lähettänyt: Risto Kantola

Apulanta pääsee kovien kansien väliin

Kyseenalaista huomiota vähäpukeisella tv-esiintymisellään viikonloppuna kerännyt Apulanta-yhtye saa historiansa kirjoihin ja kansiin. Tämänkin hetken Suomen singlelistan ykkösbändin taival maineeseen kartoitetaan opuksessa nimeltä Apulanta -maalin alta.

Toimittaja Pasi Kostiaisen kirjoittama kirja julkaistaan 3. marraskuuta. Teoksen kustantaa WSOY. Huomionarvoista on, että rock -kirjojen julkaisu suurkustantajilla ei ole meillä kovin yleistä.

Apulanta -teos perustuu bändin kolmikon eli Tuukan, Tonin ja Sipen kertomaan, jonka Kostiainen on kirjoittanut

Apulanta -maalin alta kertoo yhtyeen tien Heinolan Lyseon kellarista aina San Franciscon luksushotelleihin. Kostiainen lupaa, että kirjassa mennään pintaa syvemmälle. Tekijän mukaan opus kertoo mm. yhtyeen eloonjäämistaistelusta ja ongelmista asioita parfymoimatta.

Kostiainen väittää, että Apulanta on joutunut harjoittelemaan kriisinhallintaa mm. loppuunpalamisen uhkan sekä taiteellisten ja jopa poliittisten näkemyserojen parissa. Apulanta julkaisee pian myös neljännen cd-levynsä. Aivan kuin kaikki muutkin -tittelin saanut albumi ilmestyy kauppoihin 30. lokakuuta.

Lähettänyt: Anu Sainio

Bändi palasi hajoamisen partaalta tekemällä levyn omilla ehdoillaan

Nämäkö ovat niitä nuoria vihaisia miehiä, jotka kieriskelevät turhautumissaan, käyttäytyvät hyökkäävästi ja aiheuttavat pieniä skandaaleja minne vain menevätkin? Onko tämä se bändi, jonka on annettu ymmärtää elävän viimeistä talveaan?
Istun samassa pöydässä Apulanta-yhtyeen kitaristi-laulaja Toni Wirtasen, 23, ja rumpali Sipe Santapukin, 20, kanssa. Tunnelma on kaikkea muuta kuin painostava, ja julkisuudessa esitetyt arvailut yhtyeen hajoamisesta sisäisiin ristiriitoihin haihtuvat kättelyssä.
Ensi viikolla ilmestyvässä Apulanta – maalin alta -kirjassa ilmapiiri on kokonaan toinen. Siinä puretaan kolmen vuoden ajan Suomen suosituimpiin rockbändeihin kuuluneen yhtyeen krapulaa ja vaivutaan ajatuksissa varsin syvälle.

Kesä oli katastrofi sisäisille väleille

Kirjan haastattelut juontavat viime kesältä, jolloin yhtye oli todellakin saanut tarpeeksi keikoista pesäpallokentillä, traktorinlavoilla ja vesisateessa.
”Kesä oli suorastaan katastrofi, jos ajatellaan bändin sisäisiä välejä”, Sipe muistelee nyt.
”Me tehtiin samalla setillä jotain 150 keikkaa. Siinä tulee Suomen kokoisessa maassa aika hyvin sitä neulaa karttaan. Kun oli käyty samoissa paikoissa kaksikymmentä kertaa, se ei kiinnostanut enää ketään”, Toni jatkaa.
”Eikä tätä hommaa viitsi vain rahan takia tehdä. Tämä lähtee niin paljon fiilispohjalta, että sen huomaa jokainen, jos sitä fiilistä ei ole.”
Apulantaa vaivasi myös turhautuminen omaan kehitykseen. Kaksi edellistä albumia Ehjä ja Kolme olivat nousseet vuosikymmenen myydyimpien kotimaisten rocklevyjen joukkoon, mutta yhtye kaipasi toisenlaista tyydytystä.
Ratkaisu löytyi uudesta albumista, jolle on annettu hieman harhauttava titteli Aivan kuin kaikki muutkin.
”Nyt me tehtiin pitkästä aikaa juuri sellainen levy kuin itse haluttiin, välittämättä mitä muut siitä ajattelee”, Toni kertoo.

Tohtori Frankensteinin luomaa kauneutta

”Edellistä albumia tehdessä tuli hirveästi kelattua, että meneekö tämä läpi. Me olimme monen vuoden yrittämisen jälkeen saaneet menestystä, minkä vuoksi tuli pohdittua, miten tämän tilanteen voisi säilyttää. Me ei uskallettu eikä osattu kehittyä.”
Uudella albumilla Apulannan sävellykset soivat entistä kaihoisammin ja sovituksissa on uudenlaista hienosäätöä.
Samalla kappaleiden kirjo on muuttunut entistä värikkäämmäksi.
”Levylle ei ole hakemalla haettu ilmiselviä hittibiisejä. Halutessani mä pystyn yhä tekemään sellaisen palikkahitin, mutta mä en olisi enää itse saanut siitä mitään. Esimerkiksi joku Anna mulle piiskaa syntyi rehellisesti sanottuna niin, että mä päätin tehdä hitin – ja onnistuin siinä ihan kohtalaisesti”, Toni viittaa 30 000 kappaletta myyneeseen singlehittiin. ”Nyt levyllä on vain ne biisit, jotka syntyivät luonnostaan. Diggaa jengi niitä tai ei.”
”Mä olen yrittänyt tallentaa levylle näkemykseni kauneudesta. Tietysti pitää muistaa, ettei minun lauluääneni – eikä oikeastaan mikään muukaan – ole tässä bändissä perinteisesti kaunista. Tämä albumi on sellaista tohtori Frankensteinin luomaa kauneutta.”

Levyltä puuttuvat kappaleiden nimet

Näkyvin osoitus yhtyeen halusta tehdä levy täysin oman pään mukaan löytyy albumin kansista, sillä levyltä ei löydy lainkaan kappaleiden nimiä. Idea oli mielessä jo edellistä albumia tehdessä, mutta silloin ei löytynyt tarpeeksi uskallusta.
”Biisinnimet ovat varsinkin meillä olleet aina vähän huijausta. Niitä on keksitty yleensä siinä vaiheessa, kun kannet ovat olleet lähdössä painoon”, Toni perustelee poikkeuksellista ratkaisua. ”Me haettiin sitä että ihmiset voisivat itse kelailla nimiä. Eihän se ole kaikkein kuluttajaystävällisintä, mutta pitemmän päälle se voi olla mielenkiintoisempaa.”
Apulanta on viimeisten muutaman vuoden aikana joutunut poikkeuksellisen kovaan pyöritykseen. Mitä kuuluu -singlen jälkeen yhtye on noussut järjestelmällisesti myyntilistojen kärkeen, ja ryhmä on ollut yksi maan halutuimpia keikkailijoita.
Nyt ensimmäisestä menestyksen aallosta on kulunut jo sen verran, että pojat pystyvät tarkastelemaan tapahtumia kauempaa.
”Vuonna 1996 meillä oli kyllä sellainen vaihe, että todellisuudentaju hävisi”, Toni myöntää. ”Se oli se kusahdusvaihe, joka tulee välttämättä, kun keikoilla alkaa käydä mielettömästi ryhmää, pankkitilille on tilitetty kuusinumeroisia summia ja naama näkyy telkkarissa. Kun menee ylioppilaskirjoituksista suoraan telkkariin, se ei voi olla vaikuttamatta.”

”Me ei olla mitään fotomodelipoikia”

Menestyksestä huolimatta Toni ja Sipe uskovat Apulannan pysyneen rehellisenä ja aitona yhtyeenä.
”Me ei olla mitään fotomodelipoikia, jotka on laitettu laulamaan kivasti. Mä seison edelleenkin sen takana, että me olemme aito juttu”, Toni vakuuttaa.
Suosion myötä Apulanta on saanut kuitenkin tottua myös syytöksiin. Uransa alkuaikoina yhtye esiintyi ahkerasti punkpiireissä, mutta nyt osa vanhoista kuulijoista on kääntänyt selkänsä yhtyeelle. Heidän syytöksensä asenteen muuttumisesta eivät saa kaksikolta ymmärrystä.
”Mä olen yleensä rauhallinen ja tyyni mies, mutta silti mun päässä naksahtaa aina, kun joku tulee selittämään, ettei meillä ole enää asennetta”, Sipe puolustautuu. ”Me ollaan sellaisessa asemassa, että me voitaisiin tuudittautua tähän tilanteeseen ja tehdä kaikki tutusti ja turvallisesti, mutta me ei edelleenkään tehdä asioita niin kuin meidän odotetaan tekevän. Eikö siinä ole asennetta jos jossain?”
Olennainen osa Apulannan uraa on ollut omassa kaveripiirissä syntynyt julkaisija Levy-yhtiö. Apulannan menestys on tuonut Levy-yhtiölle menestystä, mutta toisaalta Apulanta saa kiittää yhtiötään menestyksestään.
Levy-yhtiön perustaja Arska keksi Apulannan jo ennen kuin bändi oli ehtinyt lähestyä muita yhtiöitä.
”Ei me ehditty edes lähettää nauhoja muille, koska Arska imaisi meidät heti”, Toni muistaa.
”Vaikka tuskinpa meitä olisi mihinkään muualle huolittukaan.”

Oma yhtiö takaa vapaat kädet

Toni kertoo olevansa suunnattoman ylpeä levyttäessään riippumattomalle yhtiölle, koska se on mahdollistanut musiikillisesti vapaat kädet.
”Meillä on aina ollut mahdollisuus tehdä mitä halutaan. Jos me halutaan äänittää levyllinen piereskelyä ja steppausta, se onnistuu. Isolla levy-yhtiöllä tulee aina noottia jostain. Jos hittibiisi ei olekaan albumilla, tulee noottia. Jos kansissa ei ole biisien nimiä, tulee noottia. Meillä ei ole tätä ongelmaa.”
”Kyllä se on melko muovista toi isojen levy-yhtiöiden homma”, Sipe lisää. ”Raha tuntuu olevan aika paljon etusijalla.”
Muutama vuosi sitten Levy-yhtiö hämmensi suomalaisia musiikkikuvioita kymmenen markkaa maksavien singlejen kampanjalla.
Yhtiön tempaus sai Suomen hyytyneeseen singlemyyntiin jälleen vauhtia, mutta monet tuomitsivat sen hintojen polkemisena.
”Kyllä mä ymmärrän, että isoja levy-yhtiöitä ottaa päähän, kun nuoret jullit menestyy paremmin kuin niiden isolla rahalla tekemät tuotteet”, Toni piikittelee nyt.
”Eivätkä pelkästään menesty vaan hyppivät vielä varpaille.”

Lähettänyt: Tero Herrala

Luuseri, hämy ja filosofi

Suomen suosituinta punkorkesteria johtaa poikanen, jolla on omien sanojensa mukaan maailman huonoin itsetunto. Apulannan Tonin itseluottamuksen puute näkyy uhona ja äksyilynä, mutta yhtyeen muut jäsenet, Tuukka ja Sipe, eivät siitä juuri välitä. Yhdessä on kuljettu jo seitsemän vuotta ja kuljetaan vastakin.

Apulannalla on omatakeinen tyyli kerätä fiilistä ennen keikkaa.

– Me emme keräänny rinkiin, vaan jokainen meistä kuljeskelee takahuoneessa yksinään angstisena ympäriinsä, eikä yksikään hymyile. Meillä on kuitenkin omalla tavallamme tosi hyvä fiilis. Yhteishenki on sitä luokkaa, että sellaista tuskin kellään on. Meidän ei tarvitse mitenkään luomalla luoda fiilistä, vaan jokainen meistä tietää tarkalleen, mikä on homman nimi.

Tuukka ja Sipe ovat tallentaneet uuden kiertueen tunnelmia keikkapäiväkirjaan. Apulannan kolmen kuukauden julkisuuspaasto on ohi, uusi levy on pamahtanut listojen kärkeen ja keikkailu alkanut suotuisten tähtien alla.

Kun Tuukka, Sipe ja Toni valuvat yksitellen sovitulle kohtauspaikalle lahtelaiseen pizzeriaan, nuoret punkpahikset näyttävät melko rauhallisilta ja levänneiltä.

Tällä hetkellä keikkailu tuntuu sujuvan mallikkaammin kuin viime syksynä, jolloin stressi iski yhtyeen kaikkiin jäseniin.

Tuukka pakeni burn outia videoiden tekemiseen, ja Sipe matkusti Intiaan. Seitkytlukuisen tukkapahkon alta puhuu mies, joka harkitsee jokaisen sanansa tarkkaan.

– Olen aiemmin ollut aika kermaperse, mutta Intiassa oppi ihan sikana arvostamaan esimerkiksi kattoa pään päällä. Kun näkee kerjäläisen, jolta lähtee käsivarresta kolmas käsi ja jonka reidet on ranteen paksuiset, ei paljon naurata. Koin siellä myös henkisiä kokemuksia, ja ylhäältä tuli viestiä, että apulanta on tosi jees. Nyt ei jaksa enää stressaantua niin pienestä kuin ennen.

Toni puolestaan kävi tauon aikana Lontoossa kokeilemassa tuntemattomana oloa. Rastaletit vaihtuivat kaljuun, mutta muuten irtiotto ajasta ei tainnut auttaa samalla tavalla kuin kahta muuta muusikkoa.

Tuukka on kertonut rentoutuvansa elokuvia katsomalla ja Sipe kävelemällä sekä pienoismalleja kokoamalla, mutta Toni ei kuulemma pysty rentoutumaan mitenkään. Sen kyllä huomaa. Loosin nurkassa jököttävä rokkitähti on puolustuskannalla ja kaikki piikit pystyssä.

– Mun täytyy selkeästi sanoa, että meillä on ollut nyt kuusi keikkaa, ja mua rupeaa nyt jo korpemaan tämä meininki. Kiertäminen on sitä itseään. Monet yrittävät ryyppäämällä torjua sitä mököä, ja munkin pitäisi varmaan alkaa ryypätä, että olisi hulppeampi meininki.

Tuukka ja Sipe suhtautuvat Tonin purkaukseen rauhallisesti. Pojat ovat rämeltäneet yhdessä jo seitsemän vuotta, joten toisten mielialat ja ärsyttävätkin tavat ovat pakostakin käyneet tutuiksi.

Sen lisäksi, että Apulanta on heinolalaispojille mieluisa temmellyskenttä, bändi on myös auttanut heitä pitämään jonkinlaista järjestystä elämässään. Tuukka kuului nuorempana hämäräperäisiin jengeihin, mutta soittamisen säännöllisyys palautti miehen kaidemmalle tielle.

Tonin elämän suursuosio on muuttanut täysin.

– Yläasteella, isän kuoltua, jouduin muuttamaan äidin kanssa Salosta Heinolaan. Yht´äkkiä mulla ei ollut yhtään ystävää, olin nollaluuseri. Kun olin kaikkien alusastiana ja naurun kohteena, mulle tuli olo, että jonain päivänä mä kävelen teidän yli saappailla – ja sitähän tässä tehdään.

– Kaikista niistä jotka nauroivat mulle, piti tulla jotain ammattilaisjääkiekkoilijoita. Nyt joku niistä pelaa Lahden Reippaan farmijoukkueessa, ja joku vanhojen miesten huumoriseurassa. Nyt mä voi osoitella niitä ja sanoa, että katso itseäsi, mihin jäivät unelmat. Mä olen sentään tehnyt osittain unelmista totta, ja vielä on mahdollisuus tehdä niistä totaalista. Kosto pyörittää maailmaa, Toni kiintyy.

Ovet aukeavat kahdeksalta, jolloin jengi suorastaan velloo sisään. Porukkaa on vähän toista tuhatta, ja onpa mukana myös joukko amerikkalaisia diggareita.

Suosion huipulla olemissa on kuitenkin varjopuolensa, joista yksi on nuoret ihailijat. Vanhojen fanien lisäksi keikoilla kiertää yhä enenmmän vasta juuri toiselle kymmenelle ehtineitä lapsia.

Apulannan kotisivuilla kotisuilla päälle kaksikymmisiltä miehenaluilta kyseillään tohkeissaan onko Sipellä luonnonkiharat (On) tai kuinka monta lävistystä Tonilla on (7). Joskus hermostuttuaan muusikot ovat uhanneet laittaa keikoilleen ikärajan – vai oliko se vain vitsi?

– Ei ollut, fanien taytyy täyttää tietyt kriiteerit ennen kuin pääsevät keikoille. Ensin on ulkonäkökriteeri, sitten pukeutuminen ja varallisuus. Ja niiden on ostettava keikoilta vähintään kahdellasadalla markalla oheiskrääsää, Toni heittää. Kahvikupillisen juotuaan yhtyeen nokkamies alkaa päästä vauhtiin.

Sipe ja Tuukka topuuttelevat Tonia. Nuoret ihailijat kasvavat kyllä aikuisiksi, ja niiden kanssa voi keskustella järkevämmin kuin usein kateellisten omanikäisten. Toni heittää silti löylyä keskusteluun.

– Keikoilla tapahtuu jotain ihan muuta kuin skloddi kertoo kotona. Oikeasti nuoret juovat ihan älyttömästi viinaa ja niillä on hirveesti irtosuhteita. Jo kolmetoistavuotiaat ehdottelevat rocktähdille todella härskejä, ja kielenkäyttö on roisia, Toni paljastaa.

Tonille ja Sipelle on kuitenkin turha ehdotella mitään, sillä molemmat herrat ovat jo varattuja. Tyttöjen osoittamasta mielenkiinnosta huolimatta suosikit ihmettelevät yhteen ääneen, miten vaikeaa miehen on Suomessa saada naisseuraa. Parisuhteessa on naisten markkinat, eikä tytöille kelpaa kuin paras.

– Naiset haluavat aina vauhtia, Toni tiivistää.

– Tässä bändissä on kyllä aika paljon vauhtia ja vaihtelua, Sipe tajuaa suosion syyn.

Tonin mielipide on kuitenkin vastakkainen: – Eikä ole! Ensin jorotetaan jossain ihmeen linja-auton perässä ja jorotetaan keikkapaikan backstagella ja studiossa jorotetaan kolme viikkoa maan alla ja sitten, jos ei ole keikkoja, jorotetaan;että voi kun pääsisi keikalle. Tämä on niin tuttua ja turvallista kuin voi olla!

Se täytyy sanoa, että Kuopion musiikkikeskuksessa on ehkä Suomen parhaat keikkajärjestäjät, sillä ensimmäistä kertaa meistä tuntui siltä, että meitä kohdeltiin oikeina ihmisinä, eikä sellaisina, joilla ei ole mitään väliä.

– Järjestäjiä on kolmea arkityyppiä. Ensimmäistä lajia ensiintyy Pohjanmaalla ”Minä olen 32 vuotta pitänyt tanssilavatoimintaa, ja meillä ovat käyneet Tinko, Popeta, Yä ja Metallika, joten aläkää tulko keekoilemaan minulle. Ei ennenkään ole ollut juustonakseja takahuoneessa”. Toinen on hyysääjä, joka soittaa kolmekymmentäviisi kertaa ohjelmatoimistoon ja kyselee halutaanko me tummaa vai vaaleeta leipää. Kolmas ryhmä on oolrait-järkkärit, Toni kuvailee.

-Pohjanmaa-osasto on rankkaa, koska me olemme kasvissyöjiä, muuta järjestäjät eivät ota sitä tosissaan. Niiden mielestä se on etelän kotkotuksia, ja yleensä me olemmekin Pohjanmaalla syömättä. Emme me vaadi gourmet-aterioita, vaan vieraanvaraisuutta. Mun vanhemmat on Karjalasta, ja olen oppinut, että vieraita varten pitää olla viimeisen päälle pöytä koreana. Ei meidän keikkasopimuksessamme lue mitään mahdotonta, että takahuoneessa pitäisi olla teeveepelit ja moponkorjausvälineet, Tuukka selittää ja Toni jatkaa:

Eivät ne järjestäjät edes lue niitä sopimuksia. Joihinkin sopimuksiin on laitettu, että järjestysmiehillä pitää olla koko keikan ajan päässään mikkihiirihatut, mutta eihän niillä tietenkään ole. Nämä paikat riistävät meitä. Jos keikan alku on myöhästynyt 20 minuuttia, meiltä on peritty palkkioita takaisin.

– Niiden perään on lähetetty ulosottomiehet, Sipe toteaa tyynenä.

– Ja baikkareita, Toni pistää paremmaksi.

– Helvetin Enkelit, Sipe tarkentaa.

Sitten oli Apulannan vuoro, ja voin kertoa, että tiettyä jännittyneisyyttä oli havaittavissa Tavastian takahuoneessa ennen keikkaa. Astuessamme lavalle ja kuullessamma möykän tiesimme, että meitä oli odotettu ja tämä saattaisikin mennä hyvin. Kun Poistuisitko mun elämästäni-kappaleen ensimmäiset soinnut kajahtivat ilmoille, kaikki palaset loksahtivat takaisin paikoilleen. Loppukeikka olikin sitten yhtä juhlaa.

Tuukan mielipide eroaa Sipen ja Tonin kovista Helvetin enkelit-puheista. Hän on kehittänyt oman filosofiansa kaupallista maailmaa vastaan.

– Vaikka meitä koko ajan ryöstetään, me haluamme näyttää esimerkkiä siitä, että kaikesta ei tarvitse saada itselleen rahaa. Omasta hyvinvoinnistaan voi jakaa myös muille, ja hyväntekeväisyys pitää aloittaa lähipiiristä.

– En mulla ole lähipiirissä ketään, jolla menisi huonosti, vänkää Toni vastaan.

– Aina joku tarvitsee apua. Mä voin vaikka auttaa sua veroilmoituksen tekemisessä. Jos tekee toiselle hyvän mielen, se hoksaa , että tuohan on kivaa ja jatkaa sitä. Ihmiskunnan kohtalo on ennnelta määrätty jo vuosia sitten, mutta ehkä lopun ajoista voidaan saada inhimillisiä, jos ihmiset edes vähän auttaisivat toisiaan, Tuukka selittää vakavana. Kaksi muuta apista kuuntelee kerrankin hiljaisina. Kaikki ovat sitä mieltä, että pienten palvelusten tekeminen lähimmäisille on hyödyllisempää kuin murehtiminen Algerian tilanteesta. Pizzeriassa vallitsee hetken aikaa sopusointu.

– Mä olen kelannut, että tämän tyyppistä hommaan teen vielä pitkää, Sipe toteaa sitten harkitsevaan tapaansa.

– En mäkään ole töihin ajatellut mennä. Kaikki kunnia niille, jotka tekee töitä, mutta mulla ei ole selkärankaa siihen. Mä olen tälläinen veltto mato, Toni paljastaa.

– Me teemme vain viihdettä, Tuukka kertoo toimenkuvansa asiallisena, mutta Toni saa sittenkin viimeisen sanat:

– Ihmiset ajattelevat, että me olemme viihdettä. Kyllä perhe-elämä olisi välillä hienoa: koti ja lapset ja vaimo. Lause loppuu syvältä kumpuavaan röyhtäykseen, mutta maan viileimmällä rokkitähdellä on tosipaikan tullen sittenkin tavat tallella: – Anteeksi, tuo oli todella törkeätä. Anteeksi.

Sitten olikin jäljellä kamojen pakkaaminen ja matka kotiin nukkumaan. Kello oli noin puoli viisi, kun löysin itseni kotoa omasta sängystäni valmiina nukkumaan seuraavaan aamuun asti. Ennen nukahtamistani ehdin todeta, että kyllä elämä on sitten ihmeellistä.

Lähettänyt: Juho Kauppinen

Faniystävällinen Apulanta ei halua rahastaa

Tänä kesänä yleisön on villinnyt bändi, jonka yksikään soittaja ei ole koskaan käynyt soittotunneilla, mutta jonka laulaja on kirjoittanut YO-kisoista kuusi Laudaturia ja joka on 90-luvulla tehnyt sen, mitä kauan odotettiin: pistänyt menestyksekkäästi kampoihin markkinahenkiselle musiikkibisnekselle.
Heinolalaissyntyinen Apulanta tekee levynsä omalle levy-yhtiölle ja pitää huolta faneistaan.
-Muusikon ammatti on nykyään palveluammatti, rumpali Sipe sanoo.

Vuonna 1991 perustettu Apulanta keräsi rivakalla musiikillaan monisatapäisen fanijoukon jo bändin alkuaikoina, mutta kriitikoiden kiitokset bändi saavutti vasta vuosina 94-95
– yhtäkkiä alkoi olla juttuja lehdissä ja televisiossa, mutta se ei tarkoita sitä, että suosio olisi alkanut vasta silloin. Jengi on aina tykännyt, toteaa Sipe
Hän muistelee, että ensimmäinen keikka, jolla oli kunnon fanimeininki pidettiin Valkeakosken nuorisotalo Aknessa. Sipe uskoo bändin suosion johtuvan rehellisestä asenteesta.
– Me ollaan mitä ollaan eikä tässä yritetä esittää mitään. Laulut tehdään elävästä elämästä , ja aina pyritään rehellisyyteen . Siten nuorten on helppo samaistua meihin, selvittää rumpali reseptiä, jolla Apulanta on noussut 90-luvun ehdottomasti suosituimmaksi nuorisobändiksi.
Nuorisobändi onkin ainoa kategoria, johon Apulanta haluaa itsensä sijoittaa. Musiikin luokittelu on Sipen mielestä liian ahdasta, ja se luo ennakkokäsityksiä esitettävää musiikkia kohtaan. Apulanta on kuitenkin ehdottomasti rock.
Yhtye on saavuttanut katu-uskottavuutensa omalähtöisen tekemisen kautta. Basisti Tuukka ohjaa monesti palkitut videot, laulaja-kitaristi Toni tekee musiikin ja koko tiimi työstää yhdessä muun muassa levyjen kannet.
-Ihmiset arvostavat sitä, ja ihmisten kiitoksista saa voimaa jatkaa eteen päin.

Piikkinä isojen yhtiöiden lihassa

Apulanta perusti vuonna 1993 oman levy-yhtiön ^ÔLevy-yhtiö^Ô, koska isot firmat eivät löytäneet yhtyeen demoilla esittämälle musiikille tilaa suomalaisesta musiikkimaailmasta. Nyt kun Apulanta on rikkonut muun muassa eniten myysyn singlen rajan, on muidenkin levy-yhtiöiden mielet muuttuneet.
-Kun meistä tuli suosittuja nämä samat levy-yhtiöt, jotka eivät aikaisemmin meitä huolineet yrittivät ostaa meitä leipiinsä. Siinä oli kieltämättä aika siistiä sanoa, että sori ei tulla, kun ette kerran ottaneet aikaisemmin. Nyt kun me myydään enemmän kuin ne kolme nimeltämainitsematonta levy-yhtiötä, niin kyllä niitä varmaan sylettää, Sipe tuumaa.
Oman levy-yhtiön pyörittäminen vaatii luonnollisesti paljon työtä. Aluksi homma hoitivat Apulannan ja Tehosekoittimen jäsenet, mutta nykyään yhtiön leipiin on palkattu muutama kaveri. Jokainen bändi hoitaa kuitenkin omat kirjanpitonsa ja lakisääteiset asiansa.
Oman levy-yhtiön ansiosta Apulanta pystyy määrittämään järkevät hinnat levyilleen ja keikkalipuilleen, joita jälleenmyyjät eivät saa ylittää.
-Kun itse tekee levyt näkee kuinka paljon levyn tekeminen tulee maksamaan ja näkee kuinka paljon täysihintaisilla CD-levyillä rahastetaan, kertoo Sipe.
Apulannan levyt eivät maksa 90 markkaa enempää, koska bändi haluaa murtaa osaltaan hintakartellia
– Myös keikkalipun hinta 40 markkaa on aika iso raha nuorille.

Esikuvaa voisi hyödyntää

Apulanta haluaa antaa keikkalipun hinnalla faneille muuta kuin humalaista örveltämistä. Bändin jäsenet suhatutuvat kannattajiinsa kaksijakoisesti. Aidot pitkäaikaiset fanit saavat Sipeltä kiitosta, mutta poikkeuksiakin löytyy.
-Känniset teinit, jotka tulevat aivan soseessa örveltämään ja kirkumaan ovat aika ahdistavia. Toisaalta fanejahan nekin ovat ja täytyy aina muistaa, että ilman faneja emme olisi mitään.
Apulanta haluaa, että faneilla on muutakin elämää kuin pelkkä bändi. Keikkatauko ei saa olla elämän ja kuoleman kysymys, sillä esikuvien ihailu ja niistä riippuvaisuus pitää pistää oikeisiin mittasuhteisiin.
Apulanta on silti suuri esikuva monille nuorille niin pukeutumisessa kuin asenteissakin. Sipe toivoo, että bändien vaikutusvaltaa nuoriin osattaisiin jossain mielessä käyttää hyväkseen positiivisella tavalla
– Vaikuttaminen nuoriin pitää tehdä kuitenkin antamalla esimerkkiä. Jos minä haluan, että ihmiset alkavat syödä kasviksia, ei se onnistu sillä, että sanon SYÖKÄÄ KASVIKSIA. Toitottamalla ja tuputtamalla ei saa mitään aikaiseksi, sanoo rumpali, joka muuten itse on kasvissyöjä.

Hyvät harrastukset, kunnon kotikasvatus

Nuorison vetostumista pullamössösukupolveksi on jauhettu lehdissä pitkää.
-Nuorille on niin valtavasti tarjontaa, kun on televisiot, videopelit ja internetit. Kyllähän se väistämättä edesauttaa sitä, että ihmiset istuu himassa ja pelaa vaan koneilla. Ennen sitä juoksenneltiin metsässä ja käytiin uimassa ja lenkillä. Se on sitä kunnon toimintaa, jossa pysyy sielu ja ruumis virkeänä, toteaa Sipe, joka rehellisesti tunnustautuu maalaispojaksi.
Harrastusten avulla nuorten energiaa pystytään suuntaamaan oikein. Apulanta on ylpeä etenkin siitä, että bändin breikattua syntyi monia ns. kellaribändejä, jotka teknomusiikin aikakaudella olivat ehtineet hävitä. Kotikasvatus ja harrastukset muodostavatkin hyvän perustan elämälle.
-Kun kotikasvatus on kunnossa ei harrastuksista tarvitse hakea suurta turvaa, mutta jos kotikasvatuksessa on jotain pielessä, on hieno juttu, jos harrastuksista saa hyviä fiiliksiä.
Alkoholilla ja päihdeaineilla haettu hauskuus on sen sijaa todellisuuden pakoa.
-se on vähän ikävää jos nuoret eivät enää halua olla selvin päin. Jos vain kännissä on hauskaa, on se tosi huono homma..
Apulannan pojat erottuvat pullamössösukupolvesta sillä, että pojat kokevat tekevänsä kovaa ja hyödyllistä työtä.
-Joka ilta sadat ja tuhannet ihmiset saavat meidän ansiosta hyvät fiilikset. Pidän sitä hyvänä asiana.
Muusikon elämä on iskeytynyt Sipen selkäytimeen niin voimakkaasti, ettei muu työnteko enää välttämättä luonnistuisi. Silti ylioppilaaksi itsekin opiskellut rumpali arvostaa kouluttautumista ja työssäkäyntiä.
-On hienoa, jos ihminen kouluttautuu johonkin ammattiin ja tekee työtä. Enhän minäkään soittaisi rumpuja, jos siellä kapulatehtaalla ei olisi joku, joka niitä kapuloita sorvaa.

Tulevaisuus ei pelota

Apulannan tulevaisuus on avoin. Suunnitelmia on vain lokakuuhun asti, kun bändi uusi pitkäsoitto ilmestyy. Siltä on jo lohkaistu menestykseksi noussu sinkku Teit meistä Kauniin.
-Päivä kerrallaan tätä hommaa tehdään. Uskon kuitenkin, että suomalainen musiikkimaailma tulee pysymään vielä kauan rock-henkisenä.
Tulevaisuudesta Apulanta-rumpali Sipellä on omat visionsa ja mietteensä.
-Jos jokainen oikeasti tekisi sitä mitä haluaa kaikilla olisi tosi hyvä fiilis ja maailma olisi hyvä. Jokaisen täytyisi löytää se oma sisäinen ääni ja toimia ikään kuin vaistojen varassa kuitenkin järkeä käyttäen.
Maapallon tulevaisuus ei pelota, mutta…
-Silleen vähän ahdistaa, kun maailmasta yritetään tehdä yhtä suurta bisnesyritystä ja joka ikinen minuutti ja sekunti yritetään hyödyntää ja aika yritetään saada tehokkaasti käytettyä.
-Henkiset arvot ja muut hienot jutut kuten metsissä kulkeminen ja puitten halailu on jäänyt kokonaan pois. Se on aika järkyttävää. Vasta sitten kun kaikki puut kuolevat ja joet kuivuvat bisnesmies ymmärtää, että rahaa ei voi syödä

Tiina Keino

Lähettänyt: Tiina Keino

Pavi heräsi eloon perjantai-iltana

Rumpalille sattunut tapaturma uhkasi pilata illan, mutta Apulanta heitti sitkeästi komean keikan

Nuoriso ärjähti suoraan huutoon, kun Apulanta asteli perjantai-iltana Pavilla esiintymislavalle. Eturivin tytöt herahtivat kyyneliin jo Apulannan alkaessa laulaa ”Mä oon liikaa, minä olen liikaa.” Kädet kurkottelivat lavan suuntaan, suut kävivät laulun sanojen tahtiin, katseet anoivat huomiota. Pavin tunnelmassa oli jotain samaa, kuin vuosia sitten Dingon lupaillessa ”Mä reppuselässä sinua vien”. Paville oli saapunut bussilasteittain nuoria Jokilaaksosta ja kauempaa. Orivesiläiset, mänttäläiset, keuruulaiset ja vilppulalaiset sopivat sujuvasti samaan joukkoon jämsäläisten, jänsänkoskelaisten, korpilahtelaisten ja kuhmoislaisten kanssa. Epävirallisen arvion mukaan paikallaolijoiden keski-ikä pyöri kuudessatoista vuodessa.

Nostalgiaa ja nimmareita

Jämsäläinen Tero Mäkinen, 19, sai Apulannalta nimikirjoitukset paitaansa. Kärkkymiseen kului aikaa yli tunti. Kaveri Tarmo Heikkinen, 19, jäi ilman.
-Mä olin ainut joka sai. Ne sano, että mä oon eka ja vika, kelle ne Pavilla antaa nimmareitaan. Oon muuten aika leuhkana, Tero tunnusti esitellessään paitaansa.
Molemmat pojat ovat käyneet Pavilla jo 90-luvun alussa, kun Pavilla vielä järjestettiin säännöllisesti toimintaa.
-Kyllä täällä vielä vuosina -92 ja -93 käytiin. Hausmylly taisi olla viimeisiä täällä esiintyneitä. Ja olihan täällä kerran se stripparikin…
Parhaiten perjantaina paikalla olleista Pavin historiaa muistivat Kiekko-Susien D-86 isät, jotka oli värvätty tilaisuuteen järjestysmiehiksi. Moni noin 40-45 -vuotias mies muisteli omaa hurjaa nuoruuttaan katsellessaan nykynuorten toimintaa.
-Kyllä tässä sellaisia nostalgisia tunnelmia tulee, kun omat lapset täällä pyörivät ja niitä katsellaan. Itse oltiin silloin 70-luvulla nuoria. Se oli sitä aikaa, kun Pavi oli vielä todella hengissä, muisteli järjestysmies Markku Saarinen.
-Silloin täällä esiintyivät kaikki Suomen eturivin bändit Hurriganesista Somerjokeen. Täällä kävivät porukat kauempaakin.

Apulanta Rules!

Jämsäläistytöt Maija Isännäinen, 15, Hanna Patajoki, 15, ja Emilia Ilves, 17, sekä koskenpääläinen Annukka Airevuo, 18, saapuivat linja-autokuljetuksella kuulemaan Apulantaa. Maijan, Hannan ja Annukan ensimmäinen kommentti olikin:
-Apulanta rules!
Emilia ei tunnustanut olevansa varsinainen Apulanta-fanaatikko. Hän oli lähtenyt mukaan lähinnä lapsenvahdiksi seitsemälle nuoremmalle tytölle.
-Minusta se musiikki on lähinnä räminää ja rääkymistä, mutta minkäs teet, kun muut tykkää!

Ensiavulle superkiitos

Apulannan konsertista uhkasi alkuillasta tulla jo täydellinen fiasko, kun harjoitusten loputtua bändin rumpali Sipe teloi kätensä Pavin esiintymislavan takaseinässä törröttäneeseen naulaan.
-Naula repäs mun käden auki luuhun saakka. Verta tuli oikein kunnolla. Nuorukainen kuljetettiin kiireen vilkkaa Jämsän terveyskeskukseen, missä pelastavaksi enkeliksi ryhtyi päivystävä lääkäri.
-Se oli sellainen iso, silmälasipäinen, lempeännäköinen mies, joka hymyili koko ajan.
Sipe otettiin paikattavaksi suoraan jonon ohi.
-Terveyskekskuksen ensiavulle tosi iso plussa. Siellä ihmiset onvat kyllä tosi ammattilaisia. Lääkäri tutki ja hoiti homman tosi hyvin. Pisteet ja tosi iso kiitos!
Vaikka Paville ehdittiin kutsua jo YUP-bändin rumpali tuuraajaksi, Apulannan oma mies tahtoi silti päästä estradille.
-Pitää ainakin yrittää, kun jengi on tullut tänne meitä katsomaan ja kuulemaan. Yleisölle annetaan kaikkemme, pohti nuori mies irvistäessään kivusta.
Niin Sipe kiipesi kello 23.10 Jämsän Paviljongin pavalle soittamaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Yleisö kiljui riemusta.

Stina Haaso

Lähettänyt: Stiina Patajoki

”14.8. Apulanta heitti keikan Jämsän paviljongilla. Pavi on siis semmonen paikka missä vuosia sitten oli joka viikonloppu jotain happeningia ja sinne tuli jengiä kaukaakin (lue juttu…). Tän vuosikymmenen alussa sen meininki kuitenkin lopahti ja loppui sitten kokonaan, kunnes tänä syksynä Jämsän nuorisotoimi järkkäsi Suomen parhaan ja suosituimman bändin Apulannan coolille koulujenaloitus- keikalle, jonne sitten tulikin about 700 bailaajaa (mikä on aika paljon kun ottaa huomioon että Jämsä on aika kupponen place…).

Itsekin olin paikalla ja täytyy sanoa että kyllähän se Apulanta on todella mahtava liveakti. Mä en ollut ennen nähnyt Apista livenä vaikka suuri fani oonkin, kun se ei oo ollut keikalla missään lähiseudulla. Joten mähän kuten moni muukin olin ihan innoissani kun kuulin että Apis on tulossa. Kaikista hienointa on kuitenkin se, että Pavin henkiinherättämisoperaatio oli Apulannan ansiota. Apulannan auraamaa tietä pitkin me jämsäläisetkin saatiin hyvä paikka missä täälläkin päin voi bändejä nähdä, ja tulosta on selvästikin syntynyt. Apulannan keikan suosion takia tänne on syksyn aikana tulossa ainakin Tehosekoitin, Klamydia ja Rasmus. Suuri kiitos kuuluu Apulannalle! Ja tässä on vielä paikallisen Koillis-Häme -lehden juttu illan konsertista, ei mikään kauheen valaiseva bändin kannalta, mutta kuiteskin. Ja toi nimmarijutska ei pidä paikkaansa, sillä mäkin sain Kolmosen kansilehteen Tuugen ja Sipin nimmarit. Tonia ei näkynyt… kuten yleensä?!? Illan traaginen tapahtuma oli tietysti se kun Sipe loukkasi kätensä. Onneks nähtiin Bändi ihan kokonaisena ja kuultiin vielä todella hienoa soitantoa. Kiitos ja kumarrus, Apulanta!”

Kysy Apulannan Tonilta

Haastattelu on ohi. Apulannan Toni lähti juuri Dekkaan hakemaan kenkiä
itselleen. Kiitos lukijoille aktiivisuudesta, ja Tonille kauniin
filosofisista vastauksista. Jaossa on Apulannan oheistuotteita sekä
Auringon t-paitoja Tonin nimmarilla; mikäli kiinnostaa, laita mukaan
yhteystietosi. Ensi viikon tiistaina paikalle saapuu kaksi jäsentä
Ultra Brasta, joten olkaapa valmiina!

Kysymys:
Mitä haluat sanoa lukijoillemme ja Auringolle?
Vastaus:
Verraten erääseen paitadisainiimme, käykääpäs katomassa meidän koti...
ei vaan! Toi nyt on aivan sairasta. Mitä mä voin kenellekään sanoa?
Valitettavaahan on se, että mulla ei oo tälläseen kysymykseen mitään
sanottavaa. MIksi ketään kiinnostaa? En mää pysty sanoon yhtään
mitään. Mä voisin kertoa hauskan turkulaisvitsin: Mitä sanoi
turkulainen, kun hän tuli suihkusta? (Tää ei kyllä naurata oikeesti
ketään) -Tulink mää vai onk tämä hoitoainet? Hahhaa. HUONO. Todella
huono. Mut oikeesti huonot vitsit pelastaa kyllä päivän. Yks huono
vitsi päivässä... se on niin nöyrää ja maanläheistä, huonot vitsit.
Kiitos.

Kysymys:
Mitä haluaisit itseltäsi kysyttävän?
Vastaus:
Haluaisitko jo kotiin.

Kysymys:
Haluaisitko jo kotiin?
Vastaus:
Määrittele koti. Koti on siellä missä sydän on. Tottakai jokainen
haluaa sinne minnen sydän haluaa. Herranen aika eihän kukaan halua
sinne minne ei halua. On ihan sama missä se koti on,,kuhan sydän asuu
siellä.

Kysymys:
Missäpäin Suomea on mukavinta lomailla?
Vastaus:
Kun en ole koskaan oikein lomaillut muualla kuin Heinolassa, ja se on
aika synkkää.

Kysymys:
Mistä ostatte vaatteenne?
Vastaus:
En viitsi sanoa, koska itselläni on niin huono tyylitaju, että on
ihmiselle itselleen parempi, ettei kukaan tiedä mistä näitä löytyy.

Kysymys:
Mitä pidät urheilusta`?
Vastaus:
Musiikki pelasti minut urheilulta. Ei vaan, urheilu luo hyvännäköisiä
vartaloita, jollaisen haluaisin itsellekin.

Kysymys:
Onko biisejä jo paljon koossa?
Vastaus:
On.

Kysymys:
Laittakaa uuden levyn nimeksi SYKSY. Vai onko nimi jo keksitty?
Vastaus:
Syksy nimisiä levyjä on jo olemassa. Nimeä ei ole vielä päätetty,
mutta ehdotelmia on.

Kysymys:
Haluaisitko tutustua lähemmin faneihisi ja varsinkin niihin cooleihin,
jotka arvostaa sua?
Vastaus:
cool on sit sillai, et kenenkään ei pidä tuntea olevansa epäcool.
Ihmisiin on helvetin kiva tutustua. Se antaa todella paljoa kicksiä
kun keikkapaikalla tutustuu edes yhteen ihmiseen. Eihän ihmisistä opi
kuin pinnallisesti, mutta silti se on hienoa.

Kysymys:
Jos et olisi ihminen, mikä olisit?
Vastaus:
Toi nyt on aika ihmeellistä kysyä noin, mutta kyllä mä luulen että
vene.

Kysymys:
Kotisivun osoite oli väärä?
Vastaus:
Katsokaa Auringon Pinnalta linkkilistasta Finnish Rock Datan sivuilta.
Sori. www.manna.yuk.utu.fi

Kysymys:
Koska levy ilmestyy?
Vastaus:
Loka-marraskuussa. Toivottavasti olisi kaunis aurinkoinen päivä.

Kysymys:
Lempivuodenaika?
Vastaus:
Syksy, ehdottomasti. Mä en oikein tiedä miksi. Syksy on äärettömän
kaunis siinä lopun enteilyssään. Syksyn värit on kauheen vahvat. Uudet
biisit on oikeestaan kauheen syksysiä, tai ne on mulle syksy. Sen
takia tykkään ehkä näistä levyttämättömistä biiseistä enemmän kuin
mistään.

Kysymys:
Mitä pidät Helsingistä ja helsinkiläisistä?
Vastaus:
Yleistäminen on aina tyhmää, teen sitä tosin itsekin. Näin suomalaisen
rockmuusikon kannalta Helsinki on aika kaukana

Kysymys:
milloin APULANTA tulee keikalle varkauteen??? 
Vastaus:
vrt.kysymys Rauma, soitamme siellä minne meidät tilataan. Keikkalistaa
voi katsoa edellämainitusta www-osoitteesta. Mulle on oikeestaan ihan
sama missä sitä soittaa...tai eihän se oo sama.

Kysymys:
Koska rokmuusikon elämä on varmaankin rankkaa, niin minkä avulla selviät?
Vastaus:
No omalta kohdaltani mun pitäisi vastata tohon... noo, en mää laita
sitäkään. Onhan se rankkaa, ja siitä ei muista koskaan kuin ne paskat
hetket. Mutta se on tosiaan se tunti siellä lavalla ja se yleisöltä
saatu energia, onhan se niin kova juttu, että kyllä se antaa kauheesti
energiaa.

Kysymys:
Miten voi liittyä faniklubiin?
Vastaus:
Katsokaa www.manna.yuk.fi. Se on siellä.

Kysymys:
Istutko usein ringissä ystäviesi kanssa? 
Vastaus:
Valitettavan harvoin.

Kysymys:
Puuttuuko sulta jotain?
Vastaus:
Uskoa. Sitä puuttuu. Ja paljon puuttuu, ne on sellasia asioita, joita
ei voi saavuttaa maallisesti. Kyllä elämästä puuttuu paljon asioita.
Rokmuusikon urassa harmittaa eniten se, että ne kaikki ihmiset, jotka
mulla olis lähellä, ei voi panostaa tarpeeksi, koska pitää olla aina
keikoilla. Tuntuu, että laiminlyö niitä. Mulle ystävyys on kauhean
tärkeä asia. Puuttuu aikaa ystävilleni. Mulla ei oo paljon kavereita.
Tai on niitä sillai, mutta sellasia jolle voi soittaa.

Kysymys:
Uskotso pääseväsi taivaaseen vai joutuvasi helvettiin?
Vastaus:
Kaikki tämmönen vatii uskoa, ja mä oon niin heikkouskonen. Haluaisin
uskoa tiiviisti johonkin, mutta en voi todellakaan sanoa tuohon yhtään
mitään.

Kysymys:
Jos olet musiikin kaupallisuutta vastaan, niin minkä takia on tarjolla
Apulannan oheiskrääsää?
Vastaus:
Ihmiset on itse halunneet sitä. Musiikillisuuden kaupallisuutta
vastaan, jokaisella epäkaupallisimmallakin bändillä on kaikennäköstä
paitaa ja muuta, siinä käy helposti niin, että vaikkei saatavilla
olisi mitään, joku kirjoittaa tussilla takin selkään. Jos haluat
julistaa jotain, niin samanlainen se on se t-paitakin, sen saa vain
valmiina.

Kysymys:
Jos menee Heinolaan, anna hyviä menomestoja? Eitartte olla mitään
rafloja, vaan ihan niiku kokemisenarvosii asioita, hienoja paikkoja
tms..
Vastaus:
Hyvä kysymys. Heinolan rautatiesilta kannattaa kokea, etenkin öiseen
aikaan, sillon ku tuulee helvetisti. Siellä on hienoa.

Kysymys:
Uskotko maailmanlopun ennustuksiin?!
Vastaus:
No siis, tottakai tää loppuu. Jos tätä vauhtia menee niin loppuu
todennäköisesti ennemmin kuin myöhemmin. Ihminen todennäköisesti tuhoo
itse itsensä.

Kysymys:
Oletko sinä erilainen?
Vastaus:
Se kai tässä koko toiminnassa on se suurin ja pistävin piikki, että
kun tajuaa oman keskinkertaisuutensa, niin se on kauheaa. En väitä
olevani erilainen. JOkainenhan on yksilö, ja jokainen on erilainen,
mutta en minä voi tietää olenko erilainen, koska en tunne kaikkia
ihmisiä. Olenko aito? No, todennäköisesti en. Ja mitä tarkoitat sillä?
Voisitsä olla itse aito, kuvitteletko olevasi aito tilanteessa, jossa
useampi tuhat ventovierasta ihmistä odottaa sinulta jotakin, ja sun
pitäs niille avata itsesi ja koko sielunkuvasi ja antaa kaikkesi, niin
voiko siinä olla aito? Yritän olla mahdollisimman lähellä sitä, mitä
olisin ihmisen kanssa kahden. Yritän olla aito.

Kysymys:
Mikä on kannanottosi rasismiin?
Vastaus:
Ihminen tulisi tuomita tekojensa mukaan.

Kysymys:
Mitä raha merkitsee?
Vastaus:
Raha on kaksiteräinen miekka. Raha on hyvä renki, mutta huono isäntä.
Rahalla saa ostettua edellytykset perusturvallisuuteen. RAhalla voi
ostaa taloan, kivan auton, perustaa perheen. Raha on mukava niin kauan
kuin sitä on, toisaalta ei se ketään onnelliseksi tee. Tää yhteiskunta
on vaan sellanen et on helvetin vaikee tehdä tiettyjä asioista ilman
rahaa.

Kysymys:
Uskotko jumalaan? Mikä on suhteesi eri uskontoihin?
Vastaus:
Sanotaanko että kyllä. Sanotaanko suhteeni eri uskontoihin? Mun on
hyvin vaikea sanoa tohon mitään, mä en tiedä monesta uskontokunnasta
paljon. Mä en tiedä niistä tarpeeksi voidakseni sanoa niistä mitään.
Uskonnoissahan on perusajatus että rukoilee oikean nimistä Jumalaa,
eikä joudu kadotukseen.

Kysymys:
Onko rokmuusikoilla yleensä keskimääräistä enemmän mielipiteitä?
Vastaus:
Ei varmastikaan, mutta he kuvittelevat, että ihmisiä kiinnostaa
erityisesti heidän mielipiteensä. Rolling Stonesia lainaten: It's only
rock'n'roll but I like it! Rokkarin valtava ego vaatii ylistystä.

Kysymys:
Mikä tekee keikasta onnistuneen ja onko paikkaa, jossa on aina mukava
esiintyä?
Vastaus:
Jyväskylän Lutakossa on aina mukava soittaa, ja hyvän keikan tekee se,
että huomaa, että jengi diggaa. Vertaa aikaisempaa kysymystä: miksi
Apis on paska livebändi, siinon se, että hyvän keikan tekee tunnelma
ja hyvä fiilis. Juttelin roktoimittajan kanssa, joka sanoi ettei me
soiteta parhaiten, mutta se kuvas sitä niin, että ne tulee lavalle,
käännetään virta päälle, ne sätkyttää hetken aikaa ja ei ole
oikeastaan mitään väliä mitä siinä tapahtuukaan. Ja sit jos se sama
sätkytys tarttuu yleisöön, se on hyvä keikka. Sen aistii, jos on hyvä
keikka. Se on ääretön määrä, mitä energiaa tulee. Jengi tekee keikan.

Kysymys:
Kuinka muuttaisit suomen rock-sceneä jos sen voisit mieleiseksesi
muuttaa?
Vastaus:
Siten että, mikä on sinänsä jo tapahtunut, pienille bändeille annettas
enemmän mahdollisuuksia sieltä kellarista. Pyrittäs löytään uusia
juttuja ja uskottas uusiin juttuihin. Eikä silleen että levy-yhtiön
kovin tapaus on kun Bon Jovi julkaisee levyn. Radiossa sois enemään
marginaalimusiikki tai yleensä rock-musiikki.

Kysymys:
Minkä merkkinen sun kitarasi on?
Vastaus:
Mullahan on kaksi Fenderiä. Mulla on telecasteri ja jagstang. JAgstang
on kauheen kevyt ja kiva kitara, telecaster on vähä sellanen srodempi.
Molemmissa on EMG-mikit. Toisessa samanlainen kuin Hetfieldillä,
muistaakseni EMG 81, ja toisessa EMG 83, muistaakseni.

Kysymys:
Oletko ymmärtäväinen ihminen? Ymmärtäisitkö ihmistä jolla ei ole muuta
tekemistä kuin istua koneen ääressä keksimässä kysymyksiä?
Vastaus:
Itse asiassa, vastaisin kysymyksellä. Oletko itse ymmärtäväinen, ja
ymmärtäisit ihmistä, joka vastailun sijasta istuisi ringissä
ystäviensä kanssa ja kuvittelisi olevansa suuri paladini, joka surmaa
lohikäärmeitä miekallaan?

Kysymys:
Mikä tekee sinut onnelliseksi?
Vastaus:
Onnellisuus on vain hetkittäinen unohduksen tunne. Onnellisuus on
oikeastaan pelkästään.. sama kuin rakkaus, joka on sitä, että toinen
ihminen saa sinut hetkeksi unohtamaan mitä kaikki on. Ja onnellisuus
on vähän sama asia. Kai sitä on onnellinen silloin kun unohtaa
todellisuuden. Ja mitä on todellisuus, sitä mitä päivittäin elää.

Kysymys:
Mikä merkitys Heinolalla on bändille?
Vastaus:
Vaikka sitä ei kukaan usko, vaikka kaikki väittää että oma kylä on
perseestä, mutta Heinola on omalla tavallaan brutaali kasvuympäristö
nuorelle ihmiselle. Kyllä se kaikki angsti musiikissa liittyy Heinolan
autioihin katuihin ja siihen mummofiilikseen. HEinola on hyvä paikka
jos haluaa kuolla rauhassa. Se on vähän niinku norsujen hautausmaa.

Kysymys:
Jyrkin haastattelussa jokin aika sitten sanoit että epäilet Apulannan
"jatkuvuutta". Yhäkö olet samaa mieltä ja jos niin miksi?
Vastaus:
Noh. Ehkä tää on tällästä sen jatkuvuuden epäily on aina
sellasta...Mitenhän tätä luonnehtisi. Se on semmosta selkeästi niinku
ns.taiteilijaegon tulehtumien ilmentymää. Sitä välistä kelailee
ihmeellisesti että "ei tässä oo mitään järkeä, lopetetaan". En tiedä
kuinka kauan tää jatkuu, uutta levyä olen kirjoittanut siihen tyyliin
että se olis viimeinen levy. Todennäköisesti se on viimeinen levy.
Todennäköisyys ei ole ihan pieni että syksyn keikat olisi viimeinen
rundi.

Kysymys:
Oletko kasvissyöjä?
Vastaus:
Apulantayhtye syö kasveja. Se on vähän sellanen juttu, että tosta
kasvissyönnistä on tullut niin trendi-ilmiö, etten viitsi ruveta
sellasta hehkuttamaan. Syököön jokainen mitä haluaa.

Kysymys:
Ärsyttävin piirre toimittajissa?
Vastaus:
No, toisaalta mikä mä oon sanomaan mitään toimittajista.. aina saa
lehdestä lukea että Oasiksella oli riesaa toimittajista... ärsyttävä
piirre on se, jos ne on asiaansa perehtymättömiä. Hoitavat hommansa
epäprofessionaalisti, koska se on se mitä ihmisille välittyy, on
toimittajien varassa tehdä bändistä sen näköinen kuin miltä se
näyttää.

Kysymys:
Mitä mieltä oot Marilyn Mansonista..?
Vastaus:
Itseasiassa mun täytyy henk.koht sanoa että beautiful people on kyllä
hittibiisinä hyvä. En allekirjoita esim.kaikkea mitä kyseisen bändin
t-paidoissa lukee, mutta jos jätetään kaikki lausunnot pois, niin
nehän tekee kovaa musaa. Saisivat kyllä tehdä enemmän
industrial-tyylistä musaa. Mä oon ite tota antichristia kuunnellu aika
paljon. Helvetin hyvää kamaahan se on.

Kysymys:
Onko syksyllä paljon keikkoja? Lähtekää uudelle Hell On
Wheelsille...olkaa niin ihania! Se on aivan huippu!!!
Vastaus:
Hell on wheels tyyppinen juttu olis hieno, mutta tuskin syksyllä
vielä. Sellanen juttu vaatii monen kuukauden valmistelua. Syksyllä ei
tule paljoa keikkaa. Me tehään se levy ja sit tulee sellanen lyhyt
rundi, ehkä 12 keikkaa korkeintaan.

Kysymys:
Mikä on ihannefani? Millainen?
Vastaus:
Jaa-a. Ihannefani on sellainen, jota ei tarvitse sanoa faniksi, vaan
voi sanoa, että toi on kaveri, mikä diggaa meidän musaa. Ja arvostaa
meidän työtämme.

Kysymys:
Mikä on kesän paras asia?
Vastaus:
Saattaa olla se, että serkkuni lapsi, joka syntyi, se on kyllä niin
hieno. Se on vaan niin hieno juttu koko skloddi.

Kysymys:
mikä sen muurahaislaulun nimi oli? sen minkä te lauloitte sipen kanssa
siinä circus wedsizen haastattelussa..
Vastaus:
Mikä goddamn muurahaislaulu?

Kysymys:
Ottaako hype päähän?
Vastaus:
Hypessähän on omat puolensa. Hype boostaa egoa aika tavalla. Tottakai
se on niinku mannaa ihmiselle, se tuntuu hyvältä. Toisaalta siinä on
myös kääntöpuoli, se tuo mukanaan monen ihmisen inhoreaktion.
Laajemmassa mittakaavassa kuin underground-musassa se kuuluu asiaan.

Kysymys:
Tuletteko joskus keikalle Raumalla?
Vastaus:
En minä tiedä. Siinä vaiheessa kun joku tilaa meidät Raumalle niin
kyllä.

Kysymys:
Miksi Apis on nin paska livebändi?
Vastaus:
No pitäs vähän tietää, että mitä kysyjä tarkottaa. Muta kai siinon
vähän sellanen meininki, että meillä noi keikat on niin fiilispohjalta
lähteviä ja me ei olla parhaita muusikoita ja tuskin meillä niinkuin
voi keikasta nauttia muuta kuin hikiosastolla. Meitä on ihan turha
tulla kuuntelemaan, on oltava mukana meiningissä. Ainoa mahdollisuus
saada keikasta mitään irti. Toisaalta sitten muut sanoo että me olaan
helvetin kova liveakti. Ne jotka tulee kuuntelemaan kitarasaundia, ei
me niille olla kovinkaan hyvä, mutta jos haluaa toisenlaisen
konserttikokemuksen se voi olla aika hyvästä siihen.

Kysymys:
Mikä on toinen nimesi?
Vastaus:
Lieneekö sillä nyt niin väliä, mutta Juhani.

Kysymys:
Mistä riitelette? Tuleeko nyrkkitappeluita?
Vastaus:
Ei tule nyrkkitappeluita, mutta riitelemme useasti muun muassa
politiikasta. Ei riitoja koskaan päästetä tappelun asteella.
Väkivaltahan ei ratkaise mitään. Eikä ole mitä än järkeä sellasessa.

Kysymys:
Ootsä itse ollut fanifani?
Vastaus:
Oon mä diggaillu, WASPia jne. Mut en mä ollu koskaan niitten keikalla,
ei mitään iik.

Kysymys:
Ottaako fanifanit koskaan päähän?
Vastaus:
Mä en ymmärrä sellasta. Mä en voi vaan mitenkään kuvitella miksi joku
on sellanen nallefani. Onhan kaikilla oikeus olla keikalla sellanen
kun haluaa, mut mä en vaan ymmärrä sellasta.

Kysymys:
Koska levy ilmestyy?
Vastaus:
Lokakuussa. Tarkka päivä on vielä hämäryyden peitossa.

Kysymys:
Onko uudella levyllänne Oasis/Verve-vaikutteita?
Vastaus:
No vähän hintsasti. Siitä ei tullutkaan sellainen. Innostuin kauheesti
sellasesta musasta hetki sitten. Mutta tämän hetkinen suunta vie
Angelo Padalamentin musiikkii n

Kysymys:
Naisihanne?
Vastaus:
Viisas, ymmärtäväinen ja sitten sellanen... ihminen joka uskaltaa
luottaa, mutta joka ei ole kuitenkaan tyhmä luottamuksessaan.

Kysymys:
Harrastukset?
Vastaus:
Todella vaikea kysymys. En mä voi sanoa että mä harrastaisin oikeasti
mitään. Teen asioita satunnaisesti ja sessio-luontoisesti. En ole
pitkään aikaan sitoutunut mihinkään niin, että voisin sanoa
harrastavani. Ei mun mielestäni musiikin kuuntelu ole harrastus.

Elämäni Apulantana

Tämä tarina kertoo Sipestä, itsenäistymisestä, faneista sekä ennenkaikkea asenteesta ja elämästä Apulanta-nimisessä bändissä. Sivuosaa esittää pieni Datsun.

Sipe jätti heinäkuun lopussa lapsuuden kotinsa Heinolassa ja muutti Lahteen. Viime viikot kaupungin tuorein rock-tähti on keikkailun ohessa ommellut verhoja, ostellut kodin irtaimistoa ja jättänyt haikeita hyvästejä perheelleen.

Mikä saa miehen jättämään äidin helmat ja muuttamaan Lahteen?

”Tuli vaan sellainen fiilis, että on korkea aika lähteä himasta. Lentäähän sitä lintukin joskus pesästään. Nyt mulla alkaa olla elämässä sellainen poikamiesvaihe, asun itsekseni ja olen oman elämäni herra. Kohta kuitenkin tulee joku nainen, jonka kanssa sitä alkaa elämään ja asumaan.”

Mutta miksi juuri Lahti?

”Keikkailu on paljon helpompaa Lahdesta käsin. Lahdessa on esimerkiksi juna-asema mitä Heinolassa ei ole ja meidän rod crew asuu kokonaisuudessa Lahdessa. Ja Levy-yhtiökin löytyy kävelymatkanpäästä.”

Mitä asioita jäät kaipaamaan kun jätät vanhat ympyrät?

”Se turvallinen kodin henki katoaa. Mulla ei ole enää seurana mutsin hymyilevää naamaa ja isän juroa mutta niin lämmintä katsetta. Ja pyykinpesua mä jään kaipaamaan. Keikkamatkan jälkeen oli mukava heittää märät paidat mutsin pestäväksi.”

Minkälaiseen lukaaliin asetut Lahdessa?

”Mun uusi koti on iso, takallinen 30-luvulla rakennettu yksiö lähellä keskustaa, osoite jääköön salaisuudeksi.”

Miten hyvin jengi tiesi missä sä asuit Heinolassa?

”Kyllähän se kaikkialla tiedossa oli. Mutta kun me asuttiin maalaiskunnan puolella, niin harvemmin sinne kukaan jakso vaivautua. Puhelinhäiriköinnistä oli enemmän haittaa. Paitsi että kerran meidän ikkunat hajotettiin. Mulla on vahva epäilys siitä, että ja melkein faktatieto, että asialla olivat känniset ja mustasukkaiset poikaystävät asenteella, Saatana! Apulannan Sipe vie meidän naiset.”

Aika luontainen tunteenpurkaus, kun tyttöystävä hyppää Apulannan matkaan ja ryhtyy Apis-groupieksi.

”Meidän fanit on enemmän kuitenkin teiniosastoa. Ja noi groupiet taitaa olla vaan yksi näistä rock-maailman myyteistä. Meillä ei ole ainuttakaan. Muutenkin sitä on tajuunnut, ettei toi fanien paneskelu ole kuitenkaan niin hienoa. Silloin kun se oli uutta, niin tulihan sitä harrastettua. Mä olin ihan huuli pyöreenä, että helvetti nehän haluaa mua kun mä soitan rokkibändissä.”

Minkälaiset ihmiset nykyään diggailee teitä?

”Ikäjakauma on jostain 10-vuotiaista ylöspäin. Eilen mä kirjoitin 38-vuotiaalle äijälle nimmarin.”

”Ikävä kyllä yllättävän moni fani on mukana sellaisella massameiningillä. Joskus tulee mieleen, että olen joku kerhonvetäjä. Eihän 11-vuotias voi ymmärtää jotain Anna mulle piiskaa -juttua.”

”Sitten nämä toisen ääripään tyypit, jotka palvoo meitä liikaa, elää meidän kautta. Kun me jäädään keikkatauolle alkaa tulla postia, että apua mitä mä teen, eihän mun elämässä ole mitään. Mitä tohon voi vastata? Hankkikaa oma elämä, käykää lenkillä, keskittykää kouluun…Toi meininki vähän huolestuttaa.”

Mikä on parasta Apulantana olemisessa?

”Parasta tässä hommassa on että voi antaa hyviä kiksejä, tuoda päivänpaistetta ihmisten arkeen.”

Riisikupilla tähtiin

Juttelin Sipen kanssa ensimmäistä kertaa vuosia sitten Kausalan Cowstockissa tarkoituksena pummata kyyti Apulannan keikkabussista. Suunnitelma olisi ehkä onnistunut, vaan kun bändillä ei ollut bussia. Menopelin virkaa toimitti riisikuppi, pieni Datsun 100 A.

”Se oli kumma ilta. Toni oli tosi juovuksissa ja Tuukka veti jotain turpaan keikan jälkeen. Niin ja se Datsuni. Se oli tärkeä juttu. Sen syytä on pitkälti, että me ollaan hitsauduttu bändinä niin hyvin yhteen. Me ’asuttiin’ Datsunissa viisi vuotta, istuttiin rummut sylissä, nukuttiin huoltoasemilla. Paskoista olosuhteista kumpusi sellainen maailma vastaan me -asenne. Meistä tuli kolme muskettisoturia.”

”Datsunilla on varmasti ollut myös vaikutusta siihen, että me ei juurikaan dokailla, paitsi Toni joskus, koska piti vuorotellen huolehtia ajohommista.”

Missä vaiheessa sulle alkoi hahmottua että Apulannasta tulee iso juttu?

”Se onkin hauska homma, että mä olen aina pitänyt meitä hirveän isona. Kun silloin punk-aikoina yleisöä oli parhaimmillaan jotain viissataa, niin mä kuvittelin ettei tämän suurempaa ole. Siitä homma on kuitenkin paisunut koko ajan. Jutun juju voi ollakin siinä, että me ollaan tultu sellaiseksi kun me ollaan kuviteltu olevamme.

Kaikki on kuitenkin suhteellista. Nyt kun on nähnyt tämän kuvion, että levyt menee ykköseksi, eikä bändi voi oikein Suomessa suuremmaksi tulla, niin on syntynyt fiilis, että mua on kusetettu. Ei meillä ole Porscheja tai lentokoneita. Ja mä kun luulin pienenä, että rock-tähden elämä olisi yhtä juhlaa.”

Onko Datsuni vielä ajossa vai ruostuuko se romiksella?

”Se on Tuukan tallissa. Ei sillä enää ajeta. Sillä on liikaa historiallista arvoa. Se on sitten tulevaisuudessa näytillä Apulanta-museossa.”

Janne Urpunen

Lähettänyt: Juho Kauppinen

Meluvauriot yleistyneet muusikoilla

”Alussa joku Kauko Saari kertoo tinnityksestä ja meluhaitoista ja jne. esim. konserteissa. ”

Keikkabussissa humisee

Apulanta nostattaa mittarin korkealle. Poikien kanssa on sovittu, että raportti meluyliannoksen määrästä toimitetaan myös bändille.
– Sitä vaan ajattelee, että kuulo uusiutuu, miettii keikkabussissa TONI, jonka korvissa jo päättynyt keikka jatkuu.
Palautumiseen menee yö, mutta perinteiset rockin arvot ovat Tonin mukaan bändille kuitenkin selvät; kovaa ja täysillä.
– Jengi vaatii, että musiikki tuntuu naamaan ja sydämeen, vähempi ei vaan riitä. Viiden päivän festarin jälkeen korvat soi kaksi päivää, juttelee korvansa säännöllisesti lääkärillä tarkistuttava SIPE.
Saari vahvistaa poikien lausunnot. Konserteissa kuulijat on totutettu jopa 120-140 dB:n melutasoon. Suositus on noin 85 dB.

Pia Peura

Lähettänyt: Samuel Teini

Sipe kohtasi idolinsa Kari Peitsamon

Kari Peitsamo on Suomen suosituimman yhtyeen eli Apulannan viileimpiä esikuvia ja paljon muutakin, joka selviää jutussa. Varsinkin Apis -rumpali Sipe on menettänyt sydämensä Karille, tuolle ikuiselle rocktähdelle. Sen vuoksi Circus saattoikin Karin ja Sipen samaan pöytään. Aika oli sikälikin otollinen että Peitsamo oli juuri pari päivää aikaisemmin kehunut Apulantaa Jyrkissä.

Kari: Te ette nähneet ohjelmaa?

Sipe: En, mä olin kyllä Helsingissä. Meillä oli illalla Järvenpäässä keikka ja piti lähtee sinne kolmen junalla. Mun piti tulla itte asiassa paikan päälle mutta en sitten kerennytkään.

K: Joku oli lähettänyt kirjeen Jyrkiin jossa kysyttiin Apulannan ja minun välisestä jutusta. Mä sanoin että onhan me soitettukin yhdessä ja mä oon saanut muutenkin sen käsityksen että äijät diggaa mua. Ne kysy että miks näin on? Sanoin että te näette minussa samaa idealismia ja sen ehdottomuuden että mä en kumartele kuvia vaan teen asiat niinkuin tykkään. Tunne on siis molemminpuolinen, tehän teette samoin.

S: Mehän soitetaan periaatteessa eri musaa mutta henki on niin sama että ei varmaan kellään.

K: Siihen mäkin viittasin että ollaan eri sukupolvea. Punk ei ole mulle koskaan ollut niin iso asia sillä mä oon tullut jo aikaisemmin. Se Jyrkin haastattelu päätty kun mä sanoin että Apulannan jätkät on äideistä parhaita.

S: Sikacoolia!

Circus: Millaista on esittää televisiossa yksi biisi? Saako siinä fiilistä päälle?

K: No en mä tiiä… Tästäkin puhuttiin itse asiassa. Me tehtiin se ohjelma playbackina ja siitä tuli vähän rutinaa. Meillä ei olis aikataulu edes antanut periksi tehdä sitä muuten. Me ei nukuttu ollenkaan. Ajettiin yötä myöten Kuopiosta ja tehtiin vielä pressiäkin ennen sitä lähetystä. Se oli tosi tiukka päivä. Siitä tuli sanomista tyyliin ”ei oo yleensä ollut tapana soittaa playbackina vaan olis syytä soittaa livenä.” Sanoin että itse asiassa mä tykkään tehdä playbackina koska se on vaivattomampaa ja se näyttääkin hyvälle.

S: Niin just.

K: Se oli tietysti niille kauhee järkytys. Rookie on rookie… playback on fuulaa, ajatellaan. Fiilis tulee kuitenkin jostakin muualta, esimerkiksi siitä kun kävelee vapaapäivänä kadulla. Soittaminen on edustamista ja duunia, ei siitä saa fiilistä niinkään.

S: Voisko rinnastaa näin että oikee kapina ei oo sitä että mennään eduskuntatalon portaille heiluttaan kylttiä?

K: No, tavallaan joo.

S: Tai esimerkiksi kun mehän ollaan aika kapinallisia. Mutta ei silti välttämättä pidä huutaa biiseissä kapinasta.

K: Niin. Mä oon nähnyt teitä teeveessä ja ette te siellä riehu ettekä syljeskele. Teillä on message jonka te tuotte esille. Jos mä esitän teeveessä biisin niin se on tietyllä tavalla politiikkaakin. Mä tuon määrättyjä ideoitani ja musiikkiani esille mahdollisimman mielekkäällä tavalla. Tavallaan se fiilis siinä… Ei mulla mitään fiilistä siinä oo. It´s only rock ´n roll. Se on työtä.

C: Niin mutta sähän olet rock koko ajan.

K: Ei. Se on rooli. Keikalla myös. Mut se että millaseks se rooli muodostuu niin se on se pointti. Jos se rooli ei oo aito niin se ei kestä.

C: Totta. Jengi huomaa sen jos ei ole aito.

K: Multa kysytään että miten mä jaksan tehdä biisejä koko ajan. Se on tavallaan paradoksi koska en mä yritä tehdä biisejä. Niitä vaan tulee! Mun elämyspohja on sellainen että on tarve tehdä biisejä. Se on syvällä se aitous. Mehän eletään keinotekoisessa maailmassa. Mä ajattelen että mun aitouteni ja fiilikseni motivoi mua valitsemaan oikeat toimintatavat taiteilijana. Tässä tullaan siihen että mun mielestä musta on enemmän yhteiskunnalle rockmuusikkona kuin heiluttamassa plagaatia eduskuntatalon edessä. Tekin ilmeisesti näette asian näin?

S: Joo. Mutta mites kun sä oot monta kymmentä vuotta… Tai sä oot ollut rockmies aina niin joskus varmaan tulee heikkoja hetkiäkin ja ei jaksa olla myyttinen rockhahmo. Silti ihmiset tuijottelee ja osottelee sua kadulla.

K: Niin, en mä tiedä kun ei mua niin hirveesti tuijotella. Tässä kun istun niin ei kukaan tuijota. Toi myytti… Se on jännä juttu, mä oon siitä muutamien läheisteni kanssa puhunut koska… Kyllä säkin aika relasti tässä oot, sä ehkä ymmärrät sen että julkisuuteen voi suhtautua monella tavalla. Mä näen sinusta että sä et ota siitä mitään pulttia. En mäkään.

S: Se on hienoo.

K: Tavallaan sitä saa mitä tilaa. Mä voin kuvitella… Sä oot tällä hetkellä tunnetumpi ja suositumpi kakaroiden keskuudessa kuin minä. Ehkä ihmiset lähestyy sua enemmän. Mä voin kuvitella että sä suhtaudut siihen sillä tavalla että ei se mikään ongelma oo.

S: Se on kyllä totta.

K: Mulla on sama juttu. Mullahan on vielä enemmän sellainen roolijako, te näette musta nyt siviiliminän. Se on eri juttu jos vedetään otsahuivi päähän ja rillit pois… Mutta se ei oo mun mielestä teeskentelyä vaan ihan nastaa. Telkkarista tuli muuten joskus 60-luvulla sellainen sarja kun Batmasters. Tiedätsä sen?

S: No, mä en ole silloin sitä katsonut mutta kyllä mä tiedän sen.

K: Sä tiedät siis sen tyypin. Sehän oli just sellainen että se oli siviilissä ihan cool. Sillä oli siviilikuteet erikseen ja… Se taisi olla sheriffi, se veti ne kuteet päälle ja sitten alkoi paukkua. Mä ajattelen samalla lailla että nyt kun mä oon siviilissä niin ei mulla ole mitään velvollisuuksia edustaa. Mä oon ihan yksityishenkilö. Jos joku tunnistaa mut niin mä voin ottaa sen täysin tyynesti että heippa (naurua). Tällaiset asiat selkiytyy vuosien varrella. Tää on sellaista energian kanavoimista että olisi vaivatonta ja helppoa elää. Itse asiassa tää koko ajatuksenjuoksu tähtää siihen että sun pitää keskittää energiasi johonkin eikä sählätä.

GURU

S: Susta huokuu ääretöntä viisautta ja sellaista filosofisuutta. Sitten kun kuuntelee levyä…

K: Mä arvasin tän. No, jatka.

S: Siis vaikka Älä Koskaan Laula Kantria -levyä joka on kautta linjan aika huruhuru. Liittyykö siihen mitään idän mystiikkaa?

K: Se on jännä kun mä arvasin että sä… Mä mietin kotona ennen kun mä tulin tänne ja tuo kysymys oli melkein tollasena mun mielessä.

S: Onko näin?

K: Joo. Mä ajattelin vastauksena jotakin sellaista että… Mua itse asiassa huolestutti tulla tänne koska aavistin että sä oot nähnyt minusta tuon puolen. Mä en oikeestaan koskaan kerro että missä mä meen, mitä mä luen, mitä mä teen ja mitä mä ajattelen. Ne asiat vaan välähtää jonkun heijastuspinnan kautta. Tää on mun metodi. Mä itse nautin siitä että ne asiat vaan heijastuu. Eikä kukaan ei koskaan kysykään multa tällaisia kysymyksiä. Ja mähän oon tavallaan itte sen aiheuttanut koska mä en halua vastata niihin. Tässä tullaan sitten siihen että mä en halua saarnata. Mutta sen verran mä sanon että mä oon oikeesti opettaja, mä oon guru, ja te ootte huomannut sen. Te ootte huomannut sen. Ja te ootte ottaneet mut guruksenne. Oppilaan on itse löydettävä oma gurunsa.

S: Toi on just se juttu. Siitä on ehkä viis vuotta kun mä kuulin sua eka kertaa. Jatsin Syvin Olemus -levyhän on sellaista poppia, hauska levy, helvetin hyvä kylläkin. Sen jälkeen oon tutustunut siihen Pölypilleri-Ankkuli -meininkiin, siis näihin sooloihin. Soolot on mulle kaikista tärkeimpiä. Sanoja ei tule niinkään kuunneltua rivi riviltä mutta joka biisissä on sellainen tietty fiilis ja vaikeesti selitettävä tunnelma.

K: Niissä on ihan oma ilme. Niissä on oma universuminsa, joka pieni biisi on oma maailmansa.

S: Mä näen tän Skootteri -meiningin ja soolot ihan niinkuin yönä ja päivänä.

K: Niin. Ne on erilaisia heijastuspintoja. Mikään ei kuitenkaan ole sillä tavalla mua… Ei ne soololevytkään oo. Kaikki valo tulee tyhjästä. Ja ei mulla ookkaan mitään sanomaa vaan… Te ootte jyvällä siitä, teillä on oikee asenne; oppilaan asenne. Teillä on oppilaan asenne mestariin. Täähän kuulostaa tavallaan pöyhkeeltä mutta mä uskallan sen sulle sanoo.

S: Ei kuulosta yhtään pöyhkeeltä.

K: Te ootte hiffannut sen.

S: Sen on harvat hiffaanneet mut mä luulen että me ollaan kyllä.

K: Teidän idea on nyt kulkea sitä tietä mistä te näette valon tulevan. Se ei oo mun tie vaan teidän tie. Teillä on erilainen maailma kun mulla ja ne ei tuu koskaan kohtaamaan. Idea on nimenomaan siinä että te ootte valinneet tien ja te kuljette sitä. Mä uskon että te saatte voimaa ja rohkeutta siitä kun te aavistatte että myös mä oon kulkenut jotain tietä ja kuljen sitä edelleen.

S: Sä oot hokannut sen koska se on aivan totta. Siitä on tullut helvetisti voimaa.

K: Tämmöset asiat näkyy vaan välillisesti. Te näette heijastuksen ja te näette että valo tulee. Sitten ajattelette että mikä se valo on ja minkä nimen sille antaisi. Siinä vaiheessa tulee kiusaus kysyä multa mutta mä en kerro sitä koska teidän täytyy löytää se itte.

S: Se on muuten tosi hyvä että sä et kerro sitä. Sit just se, tai ainakaan mä en oo nähnyt sellaista haastattelua, missä sä oisit kertonut paljon soololevyistäsi ja mistä ne ajatukset kumpuaa.

K: Ei niistä voi puhua.

S: Jos pistäisit kaiken levälleen, sä antaisit tavallaan helmiä sioille, eikä mekään oltais tätä ikinä hoksattu. Siinä on se viehätys että itse löytää jotakin.

K: Just näin. Tää liittyy siihen mitä mä sanoin aluks. Voidaan ajatella että me eletään materiaalisessa maailmassa fysiikan ja materian lakien alaisuudessa. Mutta myöskin sosiaalisten lainalaisuuksien, konventioiden, moraalin, ennakkoluulojen, roolien maailmassa. Ei mulla oo olemassa tekniikkaa, on vaan inspiraatio. Mut se inspiraatio näyttää siltä että kaikki tapahtuu vaivattomasti, luontevasti ja oikein. Mestari tekee kaikki liikkeet spontaanisti, tietämättä mut se näyttää oppilaasta että se on just noin. Mut se idea on että mä en tiedä, en todellakaan tiedä…

S: Onks ne biisit mitä sä oot tehnyt muodostuneet tietoisuuden kautta vai tuleeko ne jostain sun läpi?

K: Sen voi sanoo mutta tässä aletaan tulla siihen että jos mä kerron että se on kyllä tai ei niin kumpikaan ei oo totta. Siinä on tää dualismi; henki ja aine, järki ja tunne, analyysi ja synteesi, spontaanius ja harkitsevuus. Mun mielestä se nerous on siinä että niissä on molemmat. Mä teen koko ajan valtavasti työtä: mä luen, mä analysoin ja mietin omaa duuniani. Ja silti mä en pääse siihen kiinni. Musta tuntuu että kaikki tapahtuu ihan näin vaan. Tää ajatustyö ei oo kuitenkaan mennyt hukkaan. Kun sä kysyt, tuleeks ne biisit tosta vaan, niin mulla on sellainen tunne että ne tulee mutta silti mä tiedostan että ilman sitä analyysia ja meditoimista niin mä en pääsisi eteenpäin. Mun ilmaisu kuitenkin koko ajan jalostuu.

S: On kyllä helvetin hienoo että tuli puhuttua näistä huruhuru -luokan jutuista. Ne on aina askarruttaneet mua.

K: Te ootte oikeella tiellä. Te ootte hirveen vahvoja ja nuoria. Teillä on ihan fantastinen tulevaisuus edessänne, siis ihmisinä. Take my word.

Hirttämättömät

S: Joo. Tota… Tää on kumminkin haastattelu. Jos puhuttaisiin jostain muustakin kun ihmiset ei kuitenkaan ymmärrä näistä asioista mitään.

K: Älä sano.

S: No, en sano… Mutta uusi levysi, Hirttämättömien levy, siinä on merkitty biisintekijäksi myös Brono. Miten biisit käytännössä tehtiin? Istuitteko iltaa vai?

K: Niitä ei oo tehty sillei klassisesti yhdessä että ois istuttu alas ja tehty. Jommalla kummalla on vaan ollu idea ja toinen on tullut siihen sitten mukaan. Mut rehellisesti sanottuna biisit on ollu melko valmiina jomman kumman päässä. Meillä on kyllä haave siitä että me tehtäis vuorovaikutuksessa biisi. Molemmilla olis kitara ja skulattais siinä. Kaikki lähti itse asiassa siitä että me päätettiin vaan tehdä bändi ja levy. Sit mietittiin että mites nää biisit? Se on tällainen metodi ja se oli hauskaa. Idea tossa bändissä on aika pitkälle jonkinlainen riskinotto että siinä olis mahdollisimman paljon vaaraa ja vauhtia. Kysyin Bronolta että ”onks sulla biisejä?” Sit mä sanoin että soita niitä mulle. No, se teki kasetin jossa oli joku 30 biisiä. Mä kuuntelin jotain jotka viehätti mua. Mä kysyin että ”voinks mä muokata näitä ja tehdä nähin tekstejä?” Tällä tavalla syntyi periaatteessa yheksän biisiä. Samaan aikaan mä innostuin ittekin tekeen biisejä. Tein jotain viis biisiä omin päin. Ne liittyi Bronon ideoihin koska mä elin sen materiaalin kanssa siinä vaiheessa. Albumi on tietysti aina kokonaisuus ja biisit on suhteessa toisiinsa. Se oli uus tilanne, aikasemminhan mulla on ollu vain omat biisini. Aikasemmin puhuttiin itsenäisistä universumeista. Nyt mulla oli myös Bronon ideat mutta kyllä mä itse olen sen levyn laittanut kokoon. Mun levyssä on aika tärkeetä millanen mosaiikki se lopulta on ja millä tavalla kuulija johdatetaan siihen.

Suullinen soolo

K: Ootsä kuullu tän levyn?

S: Oon, totta hitossa.

K: Eka biisihän on aika pilvee; bändin image on aika rankka ja ihmisten odotukset on varmaan että nyt jyrähtää kunnolla.

S: Joo. Ja se olikin koko biisi, viis minuuttia….

K: Tämmöset on mun valintoja. Äijät oli sitä mieltä että se on turha biisi.

S: Siihen olis pitänyt laittaa vaikka Nyt Bailataan alkuun.

K: Joo. Mut mä rakastan tämmösiä silmänkääntötemppuja joissa kuulijalle tulee fiilis että mitä ihmettä. On rohkeaa luottaa siihen että kuulija pääsee levyyn silti kiinni. Siinä piti olla esimerkiks kitarasoolo.

S: Niin siinä ekassa joka tehtiinkin sitten suulla?

K: Rumpali sanoi että laula siihen joku demosoolo että se tietää missä mennään. Me ei nimittäin treenattu levyä kertaakaan!

S: Onko näin? Perskule.

K: Tietysti me tiedettiin omat biisimme ja sanottiin rumpalille että tässä tulee tämmöstä. Meillä ei tosiaankaan ollut yksiäkään treeniksiä ennen studiota. Sit mä lauloin sen soolon ja se tuntu hyvältä. Sen viesti on se että kaikki on luvallista ja mahdollista. Mä en oo tuntenu koskaan itseäni niin vapaaksi missään bändikehyksessä kuin siinä. Se oli niin rela: daadaddaddda…

S: Itse asiassa se kuuluu. Levy on vähän kuin paluu juurille.

K: Niin onkin. Siinä on tätä Ankkuli -fiilistä.

S: Vaikka semmonen biisi kun Tunnen Tuskaa. Älytön melodia ja sitten Taistele -biisi…

K: Ne on Bronon biisejä suurimmaksi osaksi. Se biisien idea ja mood on siltä. Mut Brono on, sä et sitä tiedä, mut tietyllä tavalla mä löysin sen. Se on mun tuttu. Ja Brono on niitä harvoja jotka on toistakymmentä vuotta seurannu mua. Se ottaa yhteyttä silloin tällöin ja lähettää joulukortin; se diggaa mua. Jotenkin aika oli kypsä nyt. Se soitti mulle ja mulla ei ollu bändiä käytännössä enää sillon. Mä en ihan tarkkaan muista millä sanoilla se tapahtu silloin mutta yht´äkkiä meillä oli bändi. Bronohan elää kummallisella tajunnan tasolla. Sen maailma on todella alitajuinen. Mussa taas on hyvin vahvana se puoli että mä kontrolloin asioita. Mä skarppaan. Uuden levyn biisit, just kaikki Taistele ja Tunnen Tuskaa, on aika vitun kauniita juttuja.

S: Sit sieltä löytyy perinteisempää bailumeininkiä.

K: Se on se keskivaihe, enemmän mun biisejä. Rock Brothers ja Nyt Bailataan. Mun Haalistuneet Farkut on kans tietynlainen klassikko tai klisee.

S: Se biisi on helvetin hyvä. Sanoista löytyy kyllä se…

K: Mä nautin että mä sain oikein ladata lyyrikkona. Sillä on se oma ilme; se on klassikko.

Hyvä spotti

K: Nelosen uutiset teki musta pienen spotin. Mä olin siihen helvetin tyytyväinen. Ne käytti siinä Mun Haalistuneet Farkut -biisiä prismana minkä läpi katteltiin äijää ja uraa. Se tehtiin huolellisesti, yks päivä kuvattiin. Se oli oikeestaan pikku video. Ne kuvasi meitä Helsingissä kaupungilla ja siihen sitten leikattiin haastattelupätkää. Nelonen hiffasi täysin mitä mä oli siinä biisissä hakenut. Tää on just estetiikkaa; ei me soitettu edes playbackina, se oli pikku elokuva tai dokumentti. Se oli ihan pelkkää julkisuuspeliä ja imagen luomista. Sehän on hirveen nautittavaa. En mä tiedä miten te suhtaudutte mutta kyllähän siitä nauttii jos näyttää hyvältä ja stydiltä.

S: Nimenomaan.

K: Teilläkin on kolme ukkoa ja sit siisti kaupunkisissi- ja army look.

S: Vaikka meidän ja sun jutut onkin tietynlaista ideologiaa joissa on tinkimätön linja ja jossa on henkiset arvot tärkeitä, niin kyllähän sitä valehtelis jos sanoisi ettei nauti siitä kun katsoo peiliin kun lähtee lavalle.

K: Joo joo. Maassa maan tavalla. Se on se maailma missä me toimitaan. Nehän on jatkuvasti tuskallisia moraalisia ratkasuja. Mä tiedän että te ootte miettineet onks tää oikein ja mitä mä oikein ajan takaa. Luottakaa siihen; mulla on ollu muutaman vuoden motto että kaikki näkyy. Teistä näkyy se! Ihan niinkuin tekin ootte nähnyt musta missä mennään. Sitä ei vaan voi feikata. Ja sen takia on lupa poseerata. Che Guevarakin näyttää hyvältä! Viesti on väline. Ei tyyli ja glamour rappeutuneiden ja rikkaiden etuoikeus ole; joku sanoo ”vaatteilla ei väliä, mee ja soita, mut tyyliniekka vaikka köyhäkin silti mä oon.” Se on se rock ´n roll -ideologia! Vittu kukaan ei voi koskaan painaa mua alas. Mä näytän ojassakin tyylikkäältä. Bronokin on toistakymmentä vuotta tehnyt biisejä, se rakastaa sitä juttua. Se ei oo koskaan saanut esille mitään kunnolla mut mä tiedän miten kova jätkä se on. Me oltiin eilen keikalla Riihimäellä ja Brono tuli että ”kiitos Kari että mä saan tehdä sun kanssa juttuja.” Se on oikeeta meininkiä! Sillon kun me noustaan yhdessä lavalle niin ei meidän tarvii luukuttaa että me ollaan kavereita, se vaan näkyy. Teistä näkyy se sama. Te ootte puhuneet asioista ja ootte rehellisiä toisilleen. Ja jengihän tajuaa sen kun ne näkee sen!

S: Se on se pointti. Sitten jos katellaan tälläsiä isojen levy-yhtiöiden löytöjä joilla on mukamas hyvä fiilis. Niistä tulee semmosia tähdenlentoja ja puolen vuoden päästä ne ei oo mitään.

K: Mä rohkasen… Tai ei mun tartte sillä te ootte pelannut korttinne tosi hyvin. Ei se oo niitten rahalla tehtyjen tähtien etuoikeus näyttää hyvältä ja olla cool. Mekin voidaan tehdä se ja sitten katotaan kuka on kuka. Se on niin riemastuttavaa että te heilutte tuolla listoilla ja festareilla ylimpänä vaikka musiikillisesti oltaiskin välillä eri linjoilla. Tehän ootte musiikillisesti välillä löysiä ja suttusia. Mut kyllä sä tiedät, se on vaan erilainen lähestymistapa. Mä en niistä naulaa teitä koska mä tiedän että tekään ette naulaa mua määrätyistä asioista jotka ei oo teille niin läheisiä.

S: Nimenomaan.

Tippumisia

C: Mikä on hauskin sattumus mitä sulle on musiikkiympyröissä sattunut?

K: Vaikee sanoo… Toi liittyy mun kontrollimeininkiin. Mä pidän varani ettei tuu törppöiltyä. Oon mä pudonnut lavalta, esimerkiksi Seinäjoella Sorsanpesässä oli yhteen aikaan ihme orkesterimonttu ja mä putosin sinne kesken biisin. Mä vaan katosin maisemista vähäksi aikaa, onneks en kuollu. Aikanaan 80-luvun alussa Revival -bändissä soitti komppikitaraa herra Kari Mäki eli Käki. Se tuli mukaan kun se roudas meitä. Se katto jokaisen keikan silmät palaen. Jossain vaiheessa mä sanoin että sä oot ilmeisesti hommasta niin innostunut että etköhän tule soittaan tänne.

S: Ne Revival -biisit missä Käki vetää on aika tuhdin kuuloisia.

K: On ne omalla tavallaan. Se oli vaikeeta aikaa mullekin. Mä olin ahdistunut. Käki oli myös pihalla ja me riideltiin rajustikin, jopa lavallakin. Se oli Ahvenlampirockissa. Siellä oli helvetin korkee lava ja meillä oli riita menossa kesken biisin. Ilmeisesti Käki soitti liian lujaa, kaikki muut soittaa yleensäkin mun mielestä liian lujaa (naurua). Annoin sille viestiä mutta se ei oikeen ottanut onkeensa. Menin ja suutuspäissäni tukistin sitä todella kovaa, niin että vedet tuli silmistä. Yleensä se on rauhallinen jätkä mut nyt se hyökkäs mun kimppuun ja yritti tönästä mun sieltä alas. Se olis ollut tosi paikka jos sieltä olis pudonnut. Tää on mun puoleni jota te ette ehkä hirveesti näe.

S: Sitä ei nähdä joo.

K: Tulee vielä yks putoaminen mieleen… Mulla ei oo Hande Nurmioo vastaan mitään, tän mä sanon heti aluks. Tää oli muutama vappu sitten. Me oltiin teekkareiden hulinoissa soittamassa. Hande oli vetämässä Tuomari Nurmiota soolona. Mä tulin paikalle vasta omaan settiini ja se katteli meitä sivusta. Jossain vaiheessa se sitten tuli lavalle kysymättä. Meillä oli bändin kesken sellainen lojaalius ja mun mielestä siihen ei voinut kävellä kysymättä jätkiltäkin. Siinä oli vanhan kansa stara -meininkiä: ”Kari, noi on säestäjähemmoja, ei niistä oo väliä, mä tuun tähän ja staraillaan.” Mutta se oli jätkille tärkee tilanne, iso keikka joka meni hyvin. Mulla kuohahti että sä et vie tätä meiltä! Eihän siinä sinänsä mitään pahaa olis ollut, ja jos mä oisin ollut yksin niin se ois voinut olla hyvä. Eihän se ollu osa bändiä eikä se ollut tehnyt duunia kaikki niitä vuosia. Eikä siihen voi tulla noin vaan kuorimaan kermaa. Se tuli lavalle aika pahasti päissään ja mä potkaisin sen alas. Se oli aika korkee stage ja se hukku sinne vellovien ihmisten sekaan. Jotenkin se oli niin kiihkee tilanne että mä unohdin sen. Jossain vaiheessa mulle iski kauhu että onks se nyt kuollu kun mä en nähnyt onks se tullut ylös. Mutta onhan se jossain esiintynyt vieläkin. Ei kai se kuollu.

K: Tinkimättämyys ja muu… Ihan varmasti tekin ootte kokeneet ahdistusta ja painetta. Sen takia ihmiset rakastaakin teitä, ne näkee sen. Bluesissa on termi ”have you paid your dues” eli onko oppirahat maksettu. Asiat ei kuitenkaan tuu itsestään, tietä on kuljettava.

Studiolegendat

C: Sinusta liikkuu erinäisiäkin studiolegendoja. Ovatko ne totta? Esimerkiksi se että et uskaltanut soittaa äänittäjän nähden kun olit niin ujo.

K: On ne totta mutta onhan paisuteltukin. Pölypilleristähän sanotaan että se on maailman nopeimmin tehty levy.

S: Niin että nauhoituksissa kesti vähemmän aikaa kun…

K: Niin että se levy kestää kauemmin kun sen tekeminen kesti. Eli kun leikataan biisien välinauhat niin siitä tulee pidempi. Eihän se nyt ihan niin ole; se on myytti. Se ei oo kyllä myytti että Pekka Nurmikallio Microvox- studiolta oli hirveen ennakkoluuloton. Attehan mut sinne studiolle roudas. Ne oli vielä jotain Juicen studioaikoja ja mä tein siinä sivussa. Mä olin hyvin ujo; mulla ei ollut silloin mitään imagea suojanani. Mulla oli vaan biisit jotka oli helvetin tärkeitä. Pekka näki tän ja se antoi mulle kaiken tilan. Se ei koskaan vähätellyt ja naureskellut mulle vaikka mä en ollu silloin mitään. Tää Puinen -levysessiot ja nää, mulla oli huimia ideoita kun mä tulin viulun kanssa sinne…

S: Siitä levystä mä olen aina halunnut kysyä. Se oli varmaan silloin aika shokki kriitikoille?

K: Se oli aika mieletön shokki. Varmaan parhaiten kuvaa se että Epe´s Music Shop oli silloin suomalaisen rokin ykköslevykauppa ja Epe oli aikamoinen vaikuttaja. Se että kuinka pahasti se repi rikki ja ärsytti jotain linjoja… Multa oli siis tullut Jatsin Syvin Olemus ja Vedestä Nousee Kasvi joka oli jo vähän niinkuin että mikä tää on? Sitten tuli seuraava levy ilman ennakkovaroituksia, ei mitään pressiä tai muuta. Mulle on kerrottu että Epe tilas levyä kauppaansa ja sit kun ne kuuli sen niin ne kieltäyty myymästä sitä. Ne kieltäyty myymästä sitä! Se oli niin pahaa kuluttajien kusetusta. Jos sä kysyit sitä niin ne sano että on semmonen tullu mutta me ei voida myydä sitä koska se on moraalitonta, silkkaa huijausta. Ei se edes loukannu mua, mä tajusin että siinä on jotain historiallista. Rock ´n roll on muka vapaata, siinä on lupa tehdä asioita. Paskat!

S: Tuo on aika hauska juttu miten Epe suhtautui siihen.

K: Tänä päivänähän Epe nauraisi asialle ja ymmärtäisi sen. Mutta mä lähdin semmoselle uralle jota kukaan ei ollut tässä maassa aikasemmin tehnyt. Sellainen pelottaa ihmisiä. Ja ne taas on niitä asioita joita te minussa arvostatte. Filosofisesti voi sanoo että jokaisen ihmisen täytyy saada olla sellanen kun se on. Ja se on arvokas sellasena kun se on. Jos mä jälkeenpäin ajattelen sitä viulubiisiä, joku Puinen Koira…

S: Mä muuten pitkän aikaa kelasin että mikä se on mut sit mä hokasin että se on viulu äärimmäisenä.

K: Joo. Sitä painetaan ja vedetään hitaasti. Se oli mun tuskaani! Mä en pystynyt ilmaisemaan joitain puolia itsessäni. Oli jotenkin niin kipeetä ja vaikeeta saada mitään ulos. Tulee mieleen joko Yoko Ono kirkumisineen. Mutta kuinka tärkeetä se olikaan mulle tehdä sitten. En mä todellakaan ajatellut että myykö se.

S: Sehän on ihan toisarvoinen seikka niissä.

K: Mulla oli tunne että joku tavottaa tän eikä mulla ollut mitään muuta keinoa ilmaista itteeni. Se oli avatgardea tai jotain. Se oli mulle totta, se oli mulle elämän ja kuoleman kysymys julkaista se levy. Jotenkin tämmöset virtaukset on niitä mistä on aika vaikee puhua mutta jotka loppujen lopuksi säätelee missä oikeesti mennään. Oonhan mä tällaisten asioiden takia kokenut olevani marttyyri ja väärin ymmärrettykin. Se kasvatti… Kun mä olin umpikujassa, mä istuin alas ja mietin että ei mulla oo mitään hätää. Kukaan ei kiellä mua ottamasta kitaraa käteen ja tekemästä biisejä. Mä oon hengissä! Mä voin kävellä ja syödä! Ei mitään hätää. Ne on vaan omassa päässä ne rajoitukset. Jotain tällaista Puinen -levy viestii. Se on vitun vapauttava kokemus mulle tänäkin päivänä.

S: On muuten hauska kuulla. Puisen levyn jälkeiset soolot on just sen kuuloisia että se levy on ollut iso juttu…

K: Se jotenkin repi auki kaiken. Se oli niin rohkee liike musiikillisesti… Nyt mä sauhuan vähän ja puhun sivu suunikin mutta hällä väliä.

Ykkösenä

C: Oletko katunut mitään julkaisujasi?

K. Aika jännä… Meillähän oli se Revival -projekti. Ne levyt oli niin neuroottisia ja välillä se lähestyminen oli niin väärä… Ei tätäkään pitäis sanoa mutta mä en tykkää niistä itte.

S: Niistä Revival -levyistä?

K: Niin. Niissä on tiettyä ahdistusta joka ei kuulu siihen kamaan. Mä en ollu studiossa tarpeeksi kasassa. Studiossa kuitenkin täytyy olla hyvä fiilis. Keikoilla voi olla välillä paskoissakin fiiliksissä. Sä voit lähtee sieltä tyytyväisenäkin jos jengi on tykännyt. Studiossa asiat näkyy vähän toisessa valossa. Revival toimi livenä hyvin mutta mä koin että mua painostettiin. Mutta itse asiassa meillä oli hittisinglejäkin. Tää Onnenpoika -sinkku oli listojen ykkösenä 1983. Se oli listan ykkönen ja meillä oli keikkasukseeta. Mut mä en näin meidän kesken sanoen oo tyytyväinen niihin levytyksiin. Ne tuli tehtyä väärässä ilmapiirissä ja hätäsesti. Nopeus ja spontaanius ei oo sama kun että tekee paineessa. Singlelistan kakkosena oli muuten Paul McCartneyn ja Stevie Wonderin Ebonian Ivory. Mä ajattelin että nyt on asiat kohdallaan.

C: Entä mitstä jutuista olet ylpeä?

K: Monet jutut tuntuu tosi hyviltä. Se on tavallaan sateenkaari tai spektri, kaikki ne on rakkaita. Hirveen vaikee ruveta nostamaan mitään.

C: Urasi muodostaa kokonaisuuden. Missä vaiheessa polkua olet?

K: Jos mä puhun tiestä niin se on kuitenkin polku joka valkenee sitä mukaa kun sitä menee eteenpäin. Kun sä katsot taaksepäin niin sä huomaat että mä tein tota ja olin tossa. Jeesus, tossa oli mieletön kurvi… Se on taiteilijan tie. Jotkut jutut on onnistuneet paremmin teknisesti. Tänä päivänä mulla on hyvä studio, Savonlinnassa oleva Walltone. Tänä päivänä tuntuu hirveen vaivattomalta tehdä levyjä. Ne soundaa hyvältä hirveen helposti. Toikin on tosiaan päivässä tehty tuo Hirttämättömien levy. Kuvittele!

S: Se on kyllä todella nopee.

K: Silti se toimii. Se on ihan kuunneltava. Jossain vaiheessa me tehtiin JJ-studiolla. Ooksä ollu siellä?

S: Itse asiassa hassu yhteensattuma. Me tehdään nykyään kaikki levymme JJ:llä Juuson kanssa.

K: Ihan totta? Mä koin että se oli vaivalloista. Se tuntuu hyvältä teille?

S: Kaikki aikasemmat studiot on olleet sellasta kolmen markan räpellystä. Äänittäjä on sanonut että juu juu, ihan hyvä eikä oo panostanut koko hommaan. Juuso mikittää tarkasti ja se on sellainen isähahmo. Todella rauhallinen.

K: Niin onkin. No, sitten mä en sano enempää. Mä taas en oikein ollut tyytyväinen Juusoon. Se oli snadisti hidas, itse olin että hei hei, tehdään tähän tämmönen ja se on että nooo… Mulla alkaa sellainen keittään.

S: Se verkkainen homma on ehkä meidän juttu.

K: Tää on näitä temperamentti-eroja. Ja älkää vaan vaihtako sillä tuntuu toimivan hyvin! Ai te teette Juusolla… Mä koin että jotakin siltä puuttu semmosta rytinää ja vauhtia.

S: Juusolla tehdyistä levyistä tuli mieleen, ihan anekdoottina, tuo Vedestä Nousee Hai.

K: Nää on just sellaisia asioita että kohta mä suljen suuni ja lähden syömään kalakeittoa. Naisista puheen ollen, daami soitti neljäksi syömään.

Jokainen hetki

C: Onko tällä valaistumisen tiellä olemassa lopullista pistettä?

K: Tässä on se dialektiikka että piste on hyvä sana. Voi olla että se liikkuu johonkin suuntaan mutta mulle piste on siinä mielessä kiinnostava olotila että sillä ei oo ulottuvuuksia. Enemmän ja enemmän on sellainen tunne että ei oo aikaa, paikkaa eikä historiaa. Ei mua kiinnosta se niin paljon että mitä tulee tapahtumaan tai mitä on tapahtunut. Oasis laulaa Be Here Now. Sä lakkaat huolehtimasta asioita… Sä huomaat sen että jollain tasolla sitä aina skitsoilee. Mutta vähemmän ja vähemmän. Elämä muuttuu kauheen helpoksi ja kauniiksi. Jokainen hetki on mittaamattoman arvokas. Sulla, hänellä ja mulla on oma tie. Me voimme kattella sitä eteen- ja taaksepäin mutta se ei merkitse mitään. Se piste, tää hetki, on kaikki. Mä päättäsin tän haastattelun tähän…

S: Tuo on kyllä äärimmäisen hyvä loppu.

Rahaa tulee… ja rahaa menee!

Apulanta palasi lomalta ja julkaisi vuoden alkajaisiksi singlekokoelman, jonka ytimekäs nimi on Singlet 1993-1997. Levy oli tarkoitettu vähän sellaiseksi underground-jutuksi, kädenojennukseksi yhtyeen faneille, joiden oli muuten mahdotonta saada haltuun Apulannan alkupään tuotantoa ilman isoja rahoja. Niin vain siinä kuitenkin kävi, että levy meni suoraan Suomen virallisen listan ykköseksi. Music Televisionissa on pyörinyt kovasti Apulannalta näyttänyt ja kuulostanut englanninkielinen video, jossa taidetaan laulaa piiskaamisesta. Mistä oikein on kyse, koettaako Apulanta käydä ulkomaan markkinoille?

Toni – On sellainen näkynyt vai? Ei me siitä mitään tiedetä.
Tuukka – Mistä sä oikein puhut?
Toni – Joo, puhutaan jostain muusta. Kyllä noita videoita maailmaan mahtuu.

Apulanta palasi muutaman kuukauden mittaiselta lomalta kokoelman kanssa. Toni oli Lontoossa, Sipe Intiassa ja Tuukka kai Tampereella. Ainakin se tuli aina välillä Sokoksen tai Anttilan ruokaosastolla vastaan. Loman jälkeen tammikuussa alkoi myös huhtikuuhun saakka kestävä kiertue. Keikkoja on kolmesta viiteen viikossa. Niistä ensimmäiset tehtiin yhdessä Rasmuksen kanssa. Millaista oli?

Toni – Ihan mukavaa.
Sipe – Tosi nastaa.
Toni – Oli ihan hyvä fiilis. Ei ollut mököö kellään. Sanotaan vaikka niin, että mulla oli vähän negatiivisempi kuva Rasmuksesta, kuin ne sitten olikaan. Taas siis ennakkoluulot jyräsivät paremman tiedon yli. Oli ne ihan mukavia poikia.
Sipe – Varsinkin basisti Eero oli tosi cool tyyppi. Varsin sekapäinen mies.
Tuukka – Olihan ne vähän pikkupoikia suuressa maailmassa. Vähän sekaisin kaikesta. Todellisuudentaju oli hävinnyt.
Toni – Älä laita tommoista. Tulee itku vaan. Teja G:ltä tulee noottia.
Tuukka – Pitää laittaa. Olihan se niin. Olihan siellä niin järjettömiä juttuja.
Toni – Se on niin kauhean ikävää, kun joku soittaa kännykkään ja rähjää. Ei sinne tommoista kannata laittaa, ja kyllähän ne pojat vetää ihan timmisti.
Sipe – Ei siinä kuitenkaan ollut lähimainkaan samanlaista henkeä kuin Hell on Wheelsissä. Se oli tosi luokkaretki. Kaikilla oli hyvä meininki.
Tuukka – Kaikki oli ihan omissa oloissa.
Toni – Ei kun Hell on Wheelsissä.
Tuukka – Niin, sitä minäkin, että mitä helvettiä! Olihan siellä hyvä meininki.
Toni – Olihan ne Rasmuksenkin jätkät itse ihan jees, mutta se oheisryhmä oli enempi sisäänpäin-lämpiävää. Vaikka olihan meidän valotaiteilija pomottanut sitä Paulia vähän ikävästi.
Sipe – Valotaiteilijaa oli vaan sylettänyt katsoa, kun meidän crew kantoi tavaroita hiki päässä ja Rasmuksen crew söi juustoleipää ja pelasi koripalloa. Pienen mussutuksen jälkeen sekin asia korjaantui.
Tuukka – Eihän korjaantunut. Eihän ne kantanut siellä koskaan mitään.

Onko se muuten totta, että Sipe on päässyt pökkäämään Hannele Laurilaa, kuten eräässä lehdessä kirjoitettiin Hell on Wheels-kiertueen yhteydessä?

Sipe – Ai niin. Totta hitossa se on totta. Siteeratakseni tätiäni Tuulaa: ”Lehdessä luki. Se on totta.”
Toni – Kaikkihan tietävät, että Spice Girls ei oli aina ollut tähti ja niillä on kytkyjä Suomen suuntaan. 1993 Messilässä oli sellainen juhannustilaisuus, se ei ollut edes kunnon festari. Siellä selkeästi on Apulanta-yhtyeen kitaraa soittava solisti harrastanut lyhyen aikaa intiimiä tuttavuutta tämän Spice Girlsin Victorian kanssa. Tietenkin oltiin tenussa kuin pienet eläimet, mutta onhan sille hauska naureskella jälkeen päin, kun tytöt on MTV:ssä.

Sipe – Mulla oli kanssa ’93 Messilässä vähän vääntöä yhden vaalean viulistin kanssa. Mä en muuten niin ilolla katsele sitä Lindaa, kun mun mielestä se on vähän huono homma, että asioista hehkutetaan ennen kuin mitään tapahtuu, niin kuin siitä Lindasta hehkutettiin, että ”olen miljonääri ja mulla on hyvä sopimus Hollywoodista”. Sitten kun lukee sen jutun, niin siinä on, että parin kuukauden päästä aletaan vasta neuvottelemaan niistä jutuista.

Mitä sulle ja sille viulistille tapahtui siellä Messilässä?
Sipe – Mä olin selkeästi niin tenussa, että mitään en muista, kai siinä jotain tapahtui. Se oli näitä aikoja, kun me ryypättiin paljon. Ei me enää.

Singlet 1993-1997 meni siis ekalla viikolla suoraan ykköseksi. Sen myyntilukema näytti noin 16000 tuhatta.
Toni – Kato perkele. Kohta saa taas kultsun. Jaksaisko hakee? On hävinnyt hohto siinä vaiheessa, kun itse hain niitä monta muovikassillista ja jaoin niitä takakontista pojille Helsingin rautatieaseman pihassa, että ”ottakaa pojat siitä kultalevyjä!” Seuraavat kultsut jakoi sitten Arska suoraan Pösön takapenkiltä Linnanmäen pihalla.

Sipe – Sinänsähän se oli hauskaa, koska ainakaan mä en odottanut siltä kokoelmalta yhtään mitään.
Toni – Tärkeintähän oli, että ihmiset saavat mitä haluavat. Kyllähän se tietenkin mieltä lämmittää enkä minä valita. Ei tarvitse takaisin kauppaan viedä levyjä.
Sipe – Sen piti olla vähän sellainen underground-juttu.
Toni – Sen mainostukseenkaan ei panostettu juuri ollenkaan, varmaan alle kymmenesosa siitä mitä Kolme-levyn mainostamiseen meni.

Kokoelmasta tulee hyvin rahaa seuraavan levyn tekemistä varten.
Tuukka – Se on totta, mutta sitä ei saa myöntää.
Sipe – Rahaa tulee ja rahaa menee. Se on vaan rahaa. Pääasia, että ihmiset saa elämyksiä.
Toni – Eihän markka edes ole oikeaa rahaa. Oikea raha on vihreää. Ainoa oikea raha maailmassa on dollari. On ihan turha mennä jollain markoilla keekoilemaan. Eihän se edes näytä rahalta.
Sipe – Onhan nekin ihan hyvän näköisiä, kun niitä vertaa vaikka Intian rupioihin. Ne haiseekin pahalle. Kun mä menin siellä pankista vaihtamaan uutta prima vista-rahaa niiden vanhojen tilalle, joidenka välistä lenteli kärpäsiä ja jotka oli reikiä täynnä, niin ne veti ne vaan nitojalla yhteen. Ei rahalle niin tehdä.
Toni – Siellä ei varmaan Corvettea tankata automaatista.
Sipe – Ei todella.

Sipe keittää kahvit. Toni ihmettelee omansa koostumusta.
Toni – Hei Sippi, mitä sä laitoit tänne kahviin?
Sipe – Maitoa ja honungia.
Toni – Ai jaa, mä vaan ihmettelin, kun täällä on pohjalla jotain ihme lietettä. Mä nimittäin söin eilen sweet and sour-kastiketta ja ihmettelin, että onpa siinä kovia papuja. Siinä oli meinaan viimeinen myyntipäivä 4/97.

Kun kiertue päättyy huhtikuussa, niin Apulanta menee studioon purkittamaan alkukesästä ilmestyvää neljättä studioalbumiaan. Onko jo talven ja kevään keikoilla tarkoitus soittaa uusia biisejä?
Toni – Ei ole.
Onko niitä tehty jo?
Toni – On.
Millaista materiaalia on tulossa?
Toni – Kun kerta kysyit, niin kyllä mä uskoisin, että nyt on aika kovia biisejä tulossa. Ihan hyvä jalka on seuraavalle levylle. Miten niitä nyt sitten luonnehtisi? Kyllä se siitä. Hyvä siitä tulee. – Toisaalta kyllähän sen tietää vanhastaan, että ei siitä tykkää kuin teinit. Teinithän sitä ostelee ja diggaa. Pitäisihän sinne vähän saada nyansseja ja pitäisi se tuottaa vähän paremmin kuin aikaisemmat tuotokset, mutta itse kuitenkin.

Apulannan niskassa on tosiaan jopa kummallisen tiukkaan istunut maine teini-bändinä.
Toni – Sehän on vaan illuusiota, että meitä ei osta kuin teinit. Kun kyselee noilta Helsingin levykauppojen äijiltä, Stupidoilta ja Spinefarmista, joissa ei edes käy teinejä, niin ne on, että ”jees, jees, hyvin menee.”
Sipe – Siinä on varmaan sellainen juttu, että kun me aloitettiin niin nuorena, niin silloin alkuun meistä ei digannut kuin teinit ja kakarat. On pinttynyt päähän, että joku Tavastian jengi ei diggaa, vaikka nyttenkin sen näki, että siellä oli ihan hyvin ryhmää. Sitä ei vaan itsekään oikein tajuu.
Toni – Kyllähän se on silti totta, että ei se kovin helposti lähde johonkin Salon Viestin urheilutalolle sellainen yli 20-vuotias ryhmä.
Sipe – Sellaiset coolit yli kakskymppiset ei vaan tule sellaisille keikoille.
Toni – Meidän pitäisikin järjestää klubirundi, mutta silloin pitäisi tinkiä tietyistä asioista.
Kuten fyrkasta?
Toni – No, siitä juuri, Olisihan se silti ihan mukavaa tehdä sellainen intiimi klubirundi, joku sellainen kymmenen keikkaa tai jotain. Käytäisiin Turussa jossain Appelsiinissa tai Oranssissa ja Tampereen täällä Yo-talolla ja Tavastialla ja jossain Lahdessa ja sellaista.
Sipe – Klubirundissa olisi silläkin lailla haastetta, että klubeissa ne ihmiset on sillä lailla musiikki-ihmisiä. Ne kuuntelee soundeja ja bändiä ja ne tietää siitä jutusta. Jossain nuorisotalolla se on ihan sama, vaikka menisi piereskelemään lavalle, niin teinit diggaa. Onhan se tärkeää silti niillekin antaa elämyksiä.

Apulannan miehet ovat taas vuoden vanhempia kuin edellisen levyn aikoihin. Sipekin on jo täyttänyt 20 vuotta. Onko tulevan levyn matsku enemmän aikuiseen makuun?
Toni – Pitihän kolmosenkin olla enemmän aikuiseen makuun. Katsotaan sitten. Eiköhän siitä tule sellainen omaan makuun tehty levy. Onhan tässä kuitenkin muistettava se, että tosiaan taas ollaan vuoden vanhempi. Vittu, vanhoja äijiähän tässä jo ollaan. Mä alan jo huolestumaan, kun kukaan ei ole enää teini.
Sipe – Meidän bussikusi Sepi on jo 41 vuotta.
Toni – Sitä ennen vanhin meidän ryhmästä oli seiskanelonen. Nyt Sepi on tuonut tähän ihan uutta ulottuvuutta. Se on kuskannut jo Hurriganesta aikanaan. Sepillä on yli kahden vuosikymmenen kokemus tästä väännöstä. Sepillä oli sellainen Corvette, jossa oli 680 hevosvoimaa. Formuloissa on joku 700. Se otti kolme sekkaa nollasta sataan. Eikö ollu seitenkakkonen Sting Ray?
Sipe – Oli. Punainen. Sellanen kokispullon mallinen. – Sepissä on muutenkin kredua. Se on vähän niin, että jos tyyppi tulee keltanokkana alalle, niin siinä helposti nousee kusi päähän. Sitten kun on paljon nähnyt sitä meininkiä, niin sitä on niin, että minä tiedän kaiken. Sitten kun on nähnyt niin paljon meininkiä, että ei ole enää tarvetta keikoilla, niin sitten on jo tosi cool ja tosi kredu jätkä, niin kuin Sepi. Sillä on tatskoja ja se on kaksi metriä ja kakskytä senttiä pitkä.
Toni – Se on vähän niin, että jos keikkajärjestäjät ei maksa, niin me laitetaan Sepi asialle. Kyllä tulee rahat. Turha on edes ulkomaille lähteä karkuun. Sepin käsi on pitkä.

Kun kuuntelee singlekokoelmaa, niin siitä voi huomata kuinka Apulanta muuttui Tuttu TV:stä ja Hajonnut-levyjen välisenä aikana ihan kuin toiseksi bändiksi. Mitä silloin oikein tapahtui?
Toni – Jos meidän kehitysviiva menisi muuten sillä lailla suoraan, niin Attack of The A.L. People on sellainen kulminoituma, sellainen dimensionaalisen transportoituma, eli siis hetkeksi riistäytyi käsistä se homma sillä lailla, että se toteutustapa lauluihin tuli sillä lailla, että se ei oikein lähtenyt ihan persnahasta. Muuten se siis menisi ihan luonnollista kehitystä pitkin.

– Attack oli sellainen viimeinen kurotus sinne taaksejääneeseen Kasisalin punkscene-elämään. Sitten vaan huomasi, että mennyt ei koskaan enää palaa ja oli aika alkaa kelailla asioita ihan uudella tapaa. Siitä se systeemi mun mielestä lähti ihan uudella mallilla. Siinä jotenkin vain löytyi se juttu, jota olisi pitänyt koko ajan tehdä. Se vaan naksahti kohdalleen.
Sipe – Se Attack oli vain sellainen pakollinen välivaihe.
Toni – Sama kuin Peitsamon ”Puinen Levy”.
Sipe – Attackin jälkeen oli suurin kriisi mitä meillä on ollut. Me oltiin ihan hajoamassakin ihan selkeesti.
Toni – Kukaan ei digannut meitä, vaikka voinpahan sanoa, että onpahan paska myynyt yli kymppitonnin sekin. Melkein viistoista. Siinä vaiheessa, kun se levy myy kultaa, niin minä ajelen kaupungilla ja näyttelen persettä kaikille. Siinä on nimittäin levy, joka ei saanut mistään arvostelusta yli kahta mollukkaa.

Apulanta teki Mikä ihmeen Apulanta? – ep:n suunnilleen kuudessa tunnissa, mutta Tuttu TV:stä-pikkulevyä tehtiin jo kolmatta päivää.
Sipe – Mulle oli tilattu rumpujen virittäjäkin etukäteen Tuttu TV:stä-levylle.
Toni – Niin ja sitten niitä rumpuja kyysättiin ilman mitään caseja. Meillä oli pitkään sellainen rumpukuljetussysteemi, että standit oli mattoon käärittynä ja rummut oli ihan irrallaan. Takakalvot oli pois, että ne mahtui sisäkkäin.
Sipe – Haluaisin kertoa vielä yhden jutun studiotyöskentelystä ja Tejasta. Tejahan oli tuottajana Hajonnut-ep:llä. Siltä mä opin tosi paljon sellaista itsekritiikkiä, että kaikki otot ei enää mennytkään kerralla narulle.
Toni – Se muun muassa vaihdatti haljenneen rumpukalvon.
Sipe – Niin, sekin vielä.
Toni – Jätkä oli itse sitä mieltä, että vedetään vaan. Olihan siinä alan henkeä.
Sipe – Siitä pisteet Tejalle. Sen jälkeen on ollut parempaa jälkeä.
Toni – Hyvää henkeä Teja toi studioon. Fiilis oli kohdallaan.
Sipe – Meillä oli hyvät fiilikset viel Ehjääkin tehdessä.

Toni – Haluatteko, että mä kerron Nylon Beatista yhden jutun? Oli nimittäin sellainen produktio alkukeväästä meneillään ja siinä oli sellaista kytkyä, että siinä oli Naikkarit mukana. Meitä oli minä ja Juustopäiden Hade ja Nylon Beatin tytöt ja siinä vietettiin iltaa Hotelli Hesperiassa bisneksen ohella. Hade siitä sitten lähti kotiin ja minä jäin. Voitte kyllä uskoa, että Hesperian saunaosastolla riitti hupia ja naurua, kun tyttöjen kanssa siinä porealtaassa naukkailtiin kossurussiania.
Siinäkö kaikki?
Toni – Lopun varasi Jallu yksinoikeudella. Siitä ei voi puhua tässä nyt. Mulla on kyllä videokuvaa siitä tilanteesta. Jos haluatte, niin mä voin vuokrata sitä.

Tuukka on asunut jo jonkin aikaa Tampereen Pispalassa. Sipe on pysytellyt Lahden suunnalla, jonne Tonikin on palannut. Kaikkien kavereiden asuntoasiat eivät vaan ole aivan kohdallaan.
Tuukka – Kaikki, jotka tietää Tampereelta kaksioita tai tilavia yksiöitä, niin soittakaa, tai siis ilmoitelkaa Levy-yhtiöön.
Toni – Meillä on ollut tavoitteena pitkään, että muutettaisiin sillä lailla kommuunihengellä yhteen, minä ja pari kaveria, hyväkäytöksisiä ja menestyviä ja sillä lailla. Me yritettiinkin vuokrata sellaista parempaa taloa, koska ne on yllättävän halpoja. 4500 markkaa kuussa niin sillä saa luksustalon Lahdessa. Eihän siitä tulee nokkaa päälle yhtään mitään. – Sitten mentiin vuokraustoimistoon ja katteltiin. Siinä oli neljä-viisi taloa niissä uima-allasta ja autotallia ja kaikkea. Kun me sanottiin, että me otettaisiin vaikka toi tossa, niin ne sanoi, että ne ei voi vuokrata sitä meille. ”Te ette kuitenkaan hoida sitä puutarhaa.” Siinä oli jotain ihme vääntöä, että me halutaan tänne perheitä ja että me ei voida suositella teitä tähän asuntoon ja sellaista. Mikä siinä on, että ihmisiä erotellaan pelkän iän ja ulkonäön perusteella eikä kiinnitetä ollenkaan huomiota siihen, että millainen on esimerkiksi sydän ja maksukyky. Me ollaan työssäkäyviä ihmisiä ja meillä on rahaa ja vuokra tulee aina ajallaan.
Sipe – Onneksi mulla ei ole mitään ongelmaa. Mulla on ihan hyvä asunto ihan silmän alla. Sellainen rivitalohuoneisto Lahdesta, lähellä keskustaa.
Toni – Toisaalta en mäkään kyllä mielelläni vuokraisi kämppää kaiken maailman irvareille.
Sipe – Itse me ollaan nuoret maineemme luotu.

Tero Alanko