Tervekset
Se olisi taas levyä vaille kohdallaan, tämä meininki. Viides marraskuuta olisi kova päivä. Kymmenes levy. Huh huh. Voisi sanoa, että jonkinlainen merkkipaalu. Ainakin kauheat odotukset on tullut ladattua itselle, jos ei muuta. Meidän joukkueelle tämä on henkisesti hyvin tärkeä levy. Hyvin, hyvin tärkeä. Juuri ne omat odotukset taitavatkin olla ne kaikista vaikeimmin täytettävät. Synkkää sinänsä. Eipä kai tuommoista pitäisi ajatella, vaan keskittyä olennaiseen (eli tykkiiin musaan), mutta näin ”inspiraatiovaiheessa” pyörii kaikkea outoa päässä. Juuri yksi yö näin unta, että söin kaksi lyijykynää. Että kelatkaas sitä.
Viimeiset pari vuotta on ollut aika kova kiire ja hälinä päällä, mutta jostain syystä se ei ole tuntunut pahalta. Kun ”Eikä vielä ole edes ilta” ilmestyi, tuntui olo todella tyhjältä, mutta jo puolen vuoden päästä oli sellainen fiilis, että pakkohan tätä on saada lisää. Päätös tämän kymppilevyn tekemisen aloittamisesta syntyi päivää ennen -07 Ankkarockia. Ja nyt se prosessi alkaa olla viimeisessä kolmanneksessaan.
Ensimmäiset sessiot vedettiin maalis-huhtikuussa samalla, kun äänitimme Kesä-EP:n matskuja. Toukokuulla jatkettiin studiohommia, mutta kesän pyhitimme keikoille. Toki erilaista sälppää (ideoita, biisinpätkiä, riffejä, kertsejä) syntyy yleisen elämisen oheistuotteena, joten tavallaan kesäkin oli tämän levyn kannalta ihan hedelmällistä aikaa.
Nyt on jo takana kolme viikon sessiota studion uumenissa ja seitsemän biisiä on enemmän tai vähemmän valmiina. Vahva runko levylle, siis. Tässä vaiheessa uraa on aika mautonta ja turhaa ruveta hehkuttamaan millään ”meidän parhaalla levyllä evah”, mutta sen sanon, että aika perskeleen kovia biisejä on tullut väsättyä.
Jengi aina kysyy, että millaista musaa on tulossa. Aika vaikea sanoa. Ei noita oikein pysty kuvailemaan millään. Jonkun mielestä ne ovat kuitenkin ”perus-Apulautaa”, jonkun mielestä taas jotain aivan uutta. Totuus lienee varmasti jotain siltä väliltä. Kiteyttäisin asian legendaarisen Sid Razorin sanoihin: ”No vittu, ainahan sille on tilausta -saatanavittu- kuhan on hyvää musiikkia”.
Ilmailuhenkistä hävittäjäpunkkia tulee ainakin.
Tästä levystä tulee niin soundillisesti, sävellyksellisesti, tyylillisesti kuin ennenkaikkea sanoituksellisestikin vuoropuhelu. Missään tapauksessa en halua tässä vaiheessa lähteä avaamaan tuota sen enempää, mutta uskoisin, että lätystä saa eniten irti, kun sitä tarkastelee tuossa valossa. Kus nyt ilmestyy ensin.
Lyriikan kanssa olen taistellut aika helkkarin paljon. Ehdottomasti vaikeinta ikinä on ollut synnyttää noita rivejä. Oma rima nousee koko ajan, mutta ns. skillssit välttämättä ei. Tässä vaiheessa en kuitenkaan suostu elämään paskan kanssa. Rautaa tai ei mitään. Varmasti osa jengistä ei lämpene tälle lyriikalle juurikaan, mutta se riski on aina olemassa. Kunhan itse lämpiää, niin se kai on pääasia. Ja elinehto.
Välillä tuntuu, että kauhean nopeasti tämä levy on tulossa edellisen perään, mutta toisaalta kun ajattelee noita alkupään lättyjä, niin niiden välillä oli aika tarkkaan vuosi. Nyt on sentään 20 kuukautta. Eipä sillä, ei se aika levyjen välillä ole itseisarvo, vaan se, mitä nauhalle tarttuu. Joku sanoi, että tärkeintä levyjen tekemisessä on elää niiden välillä. Elämästä se syntyy, tai on syntymättä.
Liukenen tästä, mutta laittelen taas väliaikatietoja homman edetessä. Vaikka kohtahan tämä on jo valmiskin. Gaaaah! Kahden kuukauden päästä tämä lätty on ollut jo kaksi viikkoa painossa! Herranen aika! Götterdämmerung!
-Tonde
P.S. Mikä levylle nimeksi? Yksi visio on, mutta hitto kun en tiedä onko se hyvä… Kirjainjonoa pukkaa taas. Aika hyvän kuuloista, tosin.
