Yleisurheilukilpailut ti 22.7.2008

Perheemme viidennet viralliset yleisurheilumestaruuskilpailut kamppailtiin Hirvensalmella 22.7.2008. Vierailevana tähtenä oli mukana Manel Espanjasta.

Sää: heikkoa vastaisenpuoleista tuulta, pilvistä, ajoittain heikkoa sadetta.

Jannen kova (pyöräily)kunto auttoi uusimaan jokavuotisen ylivoimaisen voiton huolimatta juuri kisojen alla iskeneestä flunssasta. Tälläkin kertaa hän kaikki lajivoitot, mutta Kai oli todella lähellä voittoa sekä kuulassa, 200 metrillä että keihäässä! Kai oli taas kaikissa lajeissa toinen.

Tällä kertaa Toni osallistui kaikkiin aikuisten lajeihin onnistuen nousemaan parhaimmillaan peräti kolmanneksi keihäänheitossa. Lisäksi hän oli neljäs pituus- ja korkeushypyssä vierailevan tähden, Manelin, jäädessä ilman tulosta.

Tulostaso jäi tässä kolmannessa seitsenottelussa varsin heikoksi, sillä kaikki kolme vakio-ottelijaa jäivät kahden edellisen vuoden pistesaldoistaan ja oma otteluennätys tuli vain Jannelle kuulassa. Kisaennätyksiä ei tehty lainkaan.

Toni osallistui kisaan ensimmäisenä nuorisosarjan urheilijana osallistuen kuuteen lajiin ja Hilmakin kokeili kahta lajia.

Tukijoukkoina toimivat Eeva, Auli, Aino, Hilma, Vieno, Iida ja Anni. Kaikki kuvat on ottanut Aino.

Kuvia kisoista sekä tulokset

Kaikkien vuosien täydelliset tulokset sekä kisaennätykset

Vuoden 2007 kisat

Tulokset 2008

2008
  Janne Kai Matti Toni
  tulos pisteet tulos pisteet tulos pisteet tulos pisteet
100m aj 20.04 299 21.25 207 23.18 92 36.17 0
Korkeus 1.44 555 1.29 399 1.26 369 1.08 205
Kuula (4kg) 11.08 600 10.94 591 9.53 499 6.74 318
200m 28.90 562 29.20 539 31.90 358 40.40 19
Pituus 4.26 369 4.19 352 3.71 244 2.90 91
Keihäs (600g) 25.49 392 24.72 377 17.71 246 19.88 287
800m 173.00 433 181.90 348 199.70 204 265.50 0
Yhteensä 3210 2813 2012 920
Parhaat pisteet
  Pisteet Nimi Laji Tulos
1. 600 Janne Kuula (4kg) 11.08
2. 591 Kai Kuula (4kg) 10.94
3. 562 Janne 200m 28.90
4. 555 Janne Korkeus 1.44
5. 539 Kai 200m 29.20
6. 499 Matti Kuula (4kg) 9.53
7. 433 Janne 800m 173.00
8. 399 Kai Korkeus 1.29
9. 392 Janne Keihäs (600g) 25.49
10. 377 Kai Keihäs (600g) 24.72