Tällä hetkellä Tehosekoittimen "Kusipää"-niminen kappale voisi olla oiva kuvaamaan tämänhetkisiä fiiliksiäni. Erityisesti nämä kohdat sopivat täysin:
"yleinen vihollinen / helppo maali / No vittu, antakaa tulla!"
"Vihaa mua / Mä oon tottunut siihen / Mä oon parkkiintunut ja vahva"
Angst angst siis. No, ei mutta oikeasti. Ei ole ensimmäinen kerta, kun minun pitäisi kiltisti kuunnella syytöksiä ja niellä kaikki paska kakistelematta. Jos sanon jotain vastaan, niin sitten huudellaan, kuinka en muka näe omia virheitäni ja kuvittelen olevani täydellinen. Paskat. Kyllä minä omat virheeni tiedän ja tunnen, olen niitä ehtinyt paljon elämäni aikana tekemään. Mutta tiedän ja tunnen myös sen, milloin en ole niitä tehnyt. Mutta siis joo. Minä olen niin paha ihminen ilmeisesti, että kykenen yksin kaatamaan pitkäkestoisen ystävyyssuhteen. Toinen on täydellinen ja yrittää kovasti pelastaa ystävyyden, mutta ei enää jaksa kauaa kuunnella syytöksiäni ja vihaani.
Jos minulta kysytään, niin me molemmat olemme syyllisiä siihen, että ystävyyssuhteemme on räjähdyspisteessä. Mutta kun minulta ei kysytä. Toinen on jo valinnut minut yksin syypääksi lähes kaikkeen. Se ei vaan tunnu kivalta.
Selvennykseksi (tämä viesti on kyllä varmaan lähes jokaisen ulkopuolisen silmin täyttä hepreaa) vielä se, että tarkoituksenani tänne tätä kirjoittaessa ei ole haukkua ystävääni hänen selkänsä takana. Koska kuten sanoin, myös minussa on vikaa. Haluan vain purkaa vähän patoutumia, etten sitten purkaisi niitä suoraan hänelle, koska se ei ainakaan olisi hyväksi ystävyyden säilyttämistä haluttaessa.
Fiilikseni nyt kuitenkin ovat tällä hetkellä sitä luokkaa, että "Koskahan se seuraava juna ohittaa tämän aseman..."