Sipen Intianmatka

Koko `97 syksy oli väsyttävää aikaa. Oli ollut niin paljon keikkaa, että väkisinkin kävi sylettämään ja puuduttamaan kaikki se, mitä keikkaelämään kuuluu. Epäsäännölliset yöunet, ainainen fanimeininki, ja se yleinen stressi, joka johtui jatkuvasta kiireestä ja siitä murehtimisesta, että kaikki vanhat ystävät ovat jääneet tämän bändin myötä. Ei yksinkertaisesti ole aikaa hoitaa ihmissuhteita. Stressi oli jo niin pitkällä, että soittaminenkaan, joka on aina ollut lähellä sydäntäni, ei oikein maistunut. Keikat olivat pelkkää rutiinia.

Intian matkalla halusin päästä tästä kaikesta eroon, ja saada etäisyyttä ja aikaa miettiä asioita.Väsyneenä, mutta toiveikkaana astelin Helsinki-Vantaan lentokentälle joulukuun alussa. Määränpäänä oli Amritapur, Intian eteläkärki, jossa sijaitsee Pyhän Äiti Amman johtama ashram*.

Ashram on muusta maailmasta eristäytynyt kommuuni, jossa asustaa tuhansia ihmisiä ympäri maailmaa. Jokaisella asukilla on oma tehtävänsä yhteisössä, ja koko ashram toimiikin vapaaehtoistyön voimin. Joku pesee pyykit, toinen tiskaa riisiastiat, kolmas taas jakaa ihmisille ruokaa jne... Jokaisella opetuslapsella* on päätavoitteena henkinen valaistuminen, eli universaalin rakkauden oivaltaminen, ja jokainen käyttää aikamme avataaraa*, Ammaa, valaistumisen välikappaleena. Jokainen palvoo Ammaa. Tänne henkisen elämän tyyssijaan lähdin toiveikkain mielin, jospa sieltä saisin apua tähän uhkaavasti lähestyvään burn out:iin*.

Pitkän, 30 tunnin matkustamisen jälkeen saavuin viimein ashramiin. Paikan lämmin ilmapiiri toi hyvän mielen, joka oli jo hetkeksi aikaa kerennyt kaikota tukahduttavan kuumuuden, kammottavan kulttuurishokin, ja uuvuttavan aikaeron takia. Köyhyys oli sitä luokkaa, että se veti tällaisen hyvinvoivan suomalaisen hiljaiseksi. Ihmisiltä puuttui raajoja, kädestä saattoi kasvaa kolmas "lisäkäsi" ja kerjäläisten reidet olivat meidän ranteen paksuiset. 50 asteen helle oli myös yllätys. Farkut ja maihinnousutakki oli selkeästi huono valinta matkustusvetimiksi.

No, kuten sanoin, ashramiin tultuani tuli hyvä fiilis. Saatoin aistia paikan lämpimän ja hyväksyvän ilmapiirin. Sekin fiilis sai tosin karun mahalaskun, kun oli ensimmäisen ruokailun aika. Riisivelli jaettiin peltikuppeihin, ja se nautittiin savilattialla istuen. Ruokailun jälkeen kukin pesi kuppinsa itse käsin likaisessa vedessä, jonka jälkeen kuppi laitettiin "puhtaiden" joukkoon, josta taas seuraavat ruokailijat ottivat kuppinsa jne. Spitaaliset, kerjäläiset, tautiset ja terveet, kaikki söivät samoista kupeista.

Kun aukaisin huoneeni oven, oli sekin tietynlainen elämys. Huoneeksi kutsuttu betonineliö oli täynnä purua, lastuja, pölyä ja kaikennäköistä likaa. Kun olin viimein saanut lakaistua suuremmat roskat pois ja asetettua Suomesta tuomani patjan lattialle, oli karua huomata sen olevan täynnä erilaisia pikkuötiäisiä. Oli heinäsirkkaa, torakkaa, tuhatjalkaista, kovakuoriaista ja mitä ihmeellisempää hyönteistä. Se meinasi olla aluksi liikaa Suomalaiselle keekoilijalle. Ajan myötä sitä kuitenkin tottui siihen paikalliseen hygieniaan, kuumuuteen ja niihin pikkuötiäisiin. Ei enää haitannut, vaikka korppi tuli välillä nokkasemaan osansa ruokakupista ja kärpäset surisivat siinä tauotta. Piti vaan olla ja kestää. Mitään ei voinut, eikä mihinkään päässyt sitä pakoon,joten paras oli kestää, ja yrittää vielä nauttia siitä.

Ja sitäpaitsi, olihan mulla mukana samanhenkistä seuraa, jonka kanssa jakaa fiilikset, nimittäin tuo aina niin cool Tehosekoittimen* Hanski.

Kuten varmaan jo hokasitkin, olot olivat äärimmäisen askeettiset*. Hygieniataso oli erittäin huono ja ashramissa vallitsevat tiukat säännöt. Asukkaat elävät selibaatissa, parit eivät saa pitää toisiaan kädestä, asusteen on oltava vaatimaton, hiljaisuutta on noudatettava, jotta henkisiä harjoituksia ja meditointia voidaan harjoittaa, ja meressä (joka on aivan ashramin tuntumassa) pitää uida vaatteet päällä, jos ylipäätänsä tahtoo uida.

Kaikki tämä palautti mut maan pinnalle, kuten myös se, että ashramissa kaikki ovat osa jumalaa, siis täsmälleen saman arvoisia. Kun vielä otin iltaruoan jälkeen vapaaehtoisduuniksi riisikulhojen tiskaamisen pyhällä tuhkalla, oli se terve silmien avaus. Näki, millaista on elää ilman rocktähteyden tuomia etuisuuksia. Toisaalta, se tiskausduuni oli vain itsekäs päätös. Se oli näet niin rankkaa työtä, että sen jälkeen väsytti vallan vietävästi. Sitä olisi nukkunut missä vaan. Ei haitannut, vaikka patja oli likainen ja täynnä ötököitä, vaan uni tuli heti silmään.

Monesti meikäläiset sanovat ulkomaanmatkan jälkeen, että "nyt osaan arvostaa Suomea ihan uudella lailla". Nyt mä opin ensi kertaa, mitä se oikeasti tarkoittaa. Kyllä siinä unohtui sellaiset huolet, mitä oli ennen pitänyt mukamas isoina. Ei voinut olla harmissaan siitä, että tukka on huonosti, kun näki ympärillänsä todellisia huolia ja todellista nälänhätää.

Huippuluokan elektroniikkakaupoissa myydään laskimia, joista puuttuu nappuloita ja leluautoja, joista puuttuu pyöriä. Kerjäläisiä ja tautisia on joka puolella ja he syövät ihmisen ulostetta, kun ei muuta ruokaa saa. Kaikenlaiset ledit ja ankeat neonvalot ovat siellä ylellisyyttä, kun taas täällä ne ovat armottoman jälkeenjääneitä ja kutakuinkin roskiskamaa.

Lisäaineet ruoissa ovat myös siellä viimeisintä huutoa. Mehupurkeissa lukee isolla "contains NO fruit juice/pulp. Contains permitted colour, phosphoric acid & added flavours". Siellä oppi tosissaan arvostamaan tätä Suomen meininkiä. Myös kermaperseisyys kaikkosi pakostakin. Enää ei haittaa, jos salaatinlehti nyt sattuu olemaan vinossa leivän päällä, tai jos lakanat ovat vähän rypyssä.

Itse asiassa tuollaisen matkan jälkeen sitä oli niin kiitollinen kaikesta, että oikein ärsytti, jos joku tuli marisemaan huolistaan tyyliin "vitsi, kun leviksiin tuli tahra." Toisaalta, kaikillahan niitä huolia on, ja pitääkin olla, mutta ainaisen valittamisen sijaan voisi miettiä, mitkä kaikki asiat ovat hyvin. Sen jälkeen voisi selkeästi kiittää siitä, kuinka hyvin asiat loppupelissä ovat, ja huomata, että elämä on paljon coolimpaa, kun ei jää murehtimaan kaikenmaailman pikkuasioita.

En minäkään ollut ennen huomannut, kuinka kätevä mausteteline mulla on, tai kuinka hauskaa on kiihdyttää uudella Nissanilla nollasta sataan 8:ssa sekunnissa. Intian alkuasukkailta opin sen, että meidän itsestäänselvyydet ovat niille ylellisyyttä. Meidän pitäisi olla kiitollisia siitä, että meillä on vessat, ja ennenkaikkea vessapaperia.

Ashramissa ei ollut mitään tekemistä. Kaiket päivät mietiskeltiin ja meditoitiin. Se oli aluksi kova pala tällaiselle rock-muusikolle, joka oli tottunut ainaiseen häslinkiin. Ensi kertaa ei ollut mihinkään kiire ja pakostakin tuli oltua itsensä kanssa, ja kuunneltua omia syvimpiä tuntoja. Mieleen tulvi kaikenlaisia fiiliksiä ja muistoja, joita ei ollut ennen tiennyt olevankaan. Välillä ahdisti suunnattomasti ja välillä taas tuntui, kuin olisi ollut maanpäällisessä paratiisissa.

Meditoidessa tulin oivaltaneeksi sellaisen asian, että ongelmistaan ei pääse eroon, vaikka matkustaisi maailman ääriin. Ne seuraavat aina mukana. Väkisinkin tuli mietittyä paljon sitä Apulanta- juttua ja sitä, kuinka mä ennen matkaa olin ollut niin väsynyt siihen kaikkeen. Intiassa silmät aukesivat totaalisesti, kun koki, millaista olisi olla ilman bändiä ja sitä fanimeininkiä. Aloin taas päästä hyviin fiiliksiin ja pikkuhiljaa kaikki keikkaelämän hyvät puolet palautuivat mieleen ja huomasin, että niitähän on sata kertaa enemmän, kuin huonoja puolia. Stressi lähti tipotiehensä ja aloin arvostaa, että on faneja, keikkaa, sukseeta, rahaa, Toni ja Tuukka. Se vain tarvitsi tällaisen ajan, että pystyi tosiaan kelaamaan ja puntaroimaan asioita.

Ashram on hengellinen paikka ja luonnollisesti koin myös vahvoja henkisiä kokemuksia. Irtaannuin muutaman kerran ruumiistani, näin edellisiä inkarnaatioitani ja koin vahvasti jumalallisen voiman aina, kun menin Amman luokse darshania* ottamaan. Amma on avataara, siitä vakuutuin monesti. Maa myös tarvitsee avataaroja näinä muutoksen vuosina, kun ollaan siirtymässä vesimiehen aikakauteen.

Maapallon, ja näin ollen myös ihmisten, värähtelytasoa täytyy saada korkeammalle ja avataarat auttavat meitä siinä. Kuitenkin koin pikkuisen ristiriidan siinä, että ihmiset tuntuivat palvovan enemmänkin Ammaa, kuin sitä voimaa, jota Amma välittää. Näin monia yhteisiä tekijöitä Amman palvomisen ja jonkun bändin palvomisen välillä. Yleensäkin jonkun ihmisen tai asian palvominen on pahasta, jos palvominen on jo riippuvuuden luokkaa.

Kukaan ihminen ei voi pelastaa toista, tai tehdä toisen elämästä parempaa. Itse täytyy loppupelissä selviytyä ja pärjätä tässä kylmässä maailmassa. Amma antaa kyllä paljon neuvoja, virikkeitä ja viboja, kuinka toimia tässä maailmassa, tai vaikka kuinka saavuttaa valaistumisen, mutta Amman kautta ei voi elää. Itse täytyy tie kulkea, ja lopulta tosipaikan tullen sitä on kutenkin yksin ja omillaan. Kaikki materia on katoavaista, ja Ammankin tämänhetkinen ruumis kuolee joskus.

Ei pidä etsiä onnea toisista ihmisistä, tai jostain tavaroista. Silloin, kun on hauskaa itsensä kanssa ja diggaa itsestään, niin se on aikasta onnellinen tila. Jos kuitenkin löytää ihmisen, tai ihmisiä, joiden seurassa viihtyy ja tuntee olonsa kotoisaksi, niin tottakai kannattaa hengata sellaisessa seurassa. Ilman muuta. Mä voin sanoa, että tää ryhmä, jonka kanssa mä keikkoja teen, on kyllä niin cool, että oksat pois. Ikinä ei ole ollut näin hyvä fiilis lähteä keikoille, kuin nyt.

Intiassa mä opin kaipaamaan faneja, niitä huoltoasemapysähdyksiä, Timpan vinoilua ja jopa niitä juntteja, jotka huutelee, että "perkkele, homot saatana!". Nyt lähtee.

Ashramssa asukkaita yhdisti totaalinen eristäytyminen muusta maailmasta sekä fyysisen elämän laiminlyöminen. Harjoitettiin pelkkiä henkisiä harjoituksia. Mielestäni pitäisi elää sekä fyysistä, että henkistä elämää oikeassa suhteessa. Ihminen tarvitsee darshania ja jumalallista voimaa, mutta täytyy myös pitää huolta fyysisestä kehostaan, ja joskus jopa suoda sille syntisiä nautintoja, kun nyt fyysisiä olentoja satutaan olemaan.

Mun duuni on elää materialistisessa maailmassa ja pysyä kasassa kaiken tämän hälinän keskellä, ja ehkä jopa auttaa muita ihmisiä ja maailmaa tuomalla heille elämyksiä ja hyviä fiiliksiä. Siitä saa uskomattoman paljon voimaa, kun huomaa tuoneensa jollekin hyvät vibat. Mä en voi sitä työtä tehdä, jos eristäydyn jonnekin temppeliin meditoimaan loppuelämäkseni.

Toisaalta, universaalin tietoisuuden (henkisen valaistumisen) saavuttaminen on varmasti niin autuas tila, että sitä tuskin enää siinä vaiheessa kaipaa tippaakaan tätä fyysistä maailmaa. Mä silti kumminkin haluan vielä kokea niin paljon, että valaistuminen ei vielä ole mun juttu. Mä haluan huristella formuloilla, asustella hirsihuvilassa, näytellä hevimerkkiä keikoilla, ehkä vain huomatakseni, että ei se materia sittenkään sitä onnea tuo. Sitten kun olen kaiken kokenut, niin voin muuttaa ashramiin elääkseni tiukkojen sääntöjen mukaan ja saavuttaakseni autuaan tilan. Kyllä mä ehkä siellä kuitenkin vähän panen sen erään kanssa. Ihan pikkasen.

ashram:

"Paikka, jossa ponnistellaan". Paikka, jossa henkiset etsijät asuvat tai jossa he vierailevat elääkseen henkistä elämää ja harjoittaakseen sadhanaa, henkisiä harjoituksia. Se on myös yleensä henkisen mestarin, pyhimyksen tai askeetin koti, jossa hän opastaa oppilaitaan.

opetuslapsi:

Tässä tapauksessa Amman oppilas, joka asuu Pyhän Äidin ashramissa, tai vierailee säännöllisesti ashramissa. Oppilas on saanut Ammalta myös henkilökohtaisen mantran.

avataara:

"Laskeutua". Jumalan inkarnaatio, ruumiillistuma. Jumalan inkarnaation päämääränä on suojella hyvää, tuhota pahaa, elvyttää oikeudenmukaisuutta maailmassa, ja johdattaa ihmiskunta kohti henkisyyden päämäärää, jumaloivallusta.

burn out:

"Loppuunpalaminen". Totaalinen väsähtäminen, joka aiheutuu yleensä pitkään jatkuneesta stressistä. Tällaisessa tilassa ei yleensä mikään kiinnosta, eikä elämällä tunnu olevan minkäännäköistä tarkoitusta. Loppuunpalanut ihminen on usein niin väsynyt, että hän ei edes jaksa nousta jaloilleen. Pahimmissa tapauksissa todellisuudentaju hälvenee, eikä henkilö ymmärrä ulkopuolisesta maailmasta mitään.

Tehosekoitin:

Lahtelainen rock-yhtye, joka on ehkä asenteellisin yhtye (Apiksen kanssa), mitä maa päällään kantaa. Se perustettiin vuonna `91, ja bändin suurin hitti on "Köyhät syntiset"-levyltä löytyvä "c`mon baby yeah".

askeettinen:

"Alkukantainen". Erittäin vaatimaton, karu ja koruton. Askeesille tyypilliset olosuhteet, jossa kieltäydytään aineellisista ja maallisista nautinnoista. Länsimaiset viihdykkeet, elektroniset laitteet ja kaikenlaiset päihdeaineet ovat jyrkästi kiellettyjä.

darshan:

Jumalan, gurun tai pyhimyksen tapaaminen joko fyysisesti tai henkisessä näyssä.