Parhaita säilyneitä kirjallisia lähteitä Itämaiden esihistoriasta ovat
Toid Sutintasin 1700-luvulla kirjoittama "Sunnan historia" sekä
Kalaran kisojen kroniikat.
Itäiset maat selvisivät Maailmanlopusta ilmeisesti melko vähällä,
sillä eräiden lähteiden mukaan Jasmiisin kaupungissa (nykyään Mannan
pääkaupunki) oli jo vuoden 500 tienoilla satoja asukkaita. Tämä tekee
siitä yhden koko Madusin vanhimmista kaupungeista. Ensimmäinen
kaupunkivaltiota suurempi valtio lienee syntynyt Jasmiisin Moldainin
johdolla 800-luvulla, kun hän joukkouneen valloitti Sokulan (nykyisen
Sunnan pääkaupunki) ja julisti Sunnan valtion perustetuksi. Sunnan
perustamisesta ja muista esihistoriallisista tapahtumista on tosin
paljon erilaisia tarinoita etenkin Kahmassa, missä kansantarinat ovat
hyvin säilyneitä ja arvostettuja.
800-luvulta lähtien Kalaran kisat on säilyttänyt virallisten
kisakuvausten muodossa arvokasta tietoa Sunnan ja muiden alueen
valtioiden historiasta. Esim. vuoden 925 kisakuvaus alkaa näin: "Tänä
päivänä on Kalara muiden Lassian saarten esimerkkiä seuraten liittynyt
Sunnan kuninkaan Joon I:n alaisuuteen." Kuten tuosta kuvaksestakin
ilmenee, vaikuttaa siltä, että kaupunkisvaltiot ja muut alueet tosiaan
liittyivät vapaaehtoisesti Sunnan alaisuuteen. Toisista lähteistä saa
sellaisenkin kuvan, että Sunnan kuninkaan armeija ei edes olisi ollut
kovin merkittävä, joten mistään rauhaan pakottamisestakaan ei liene
ollut kysymys.
Rauhanomainen laajeneminen tapahtui vähitellen, ensin rannikkoa pitkin
etelään Hunaltiin asti, missä vuonna 1280 Sunna ilmeisesti ensimmäistä
kertaa kohtasi sotilaallista vastarintaa ja laajeneminen etelään
pysähtyi. Tämän jälkeen laajeneminen jatkui länteen Porha-vuorille, ja
vuoteen 1500 mennessä olivat kaikki vuoriruhtinaatkin liittyneet
Sunnaan.
Kalaran kisat olivat tuolloin vielä Sunnan sisäinen tapahtuma ja
ilmeisesti juuri niiden vuoksi myös Hunalti liittyi vuonna 1460
Sunnaan; tosin erityissopimuksella, joka takasi tiettyjen asioiden
säilyvyyden Hunaltissa. Tämä avasi Sunnalle pääsyn harvaan asuttuun
etelään, nykyisen Kahman laajoille ruohoaroille. Näiden alueiden
tärkein luonnonvara ovat erinomaiset ratsut.
Laajimmillaan Sunna oli n. vuodesta 1600 vuoteen 1800, jona aikana se
käsitti kaikki itämaat eli nykyiset Sunnan, Mannan, Kahman ja Kalaran
alueet. Lisäksi tähän "Suur-Sunnaan" kuului pohjoisessa osia
nykyisestä Senderasta ja etelässä osia nykyisestä Fistiolosta.
Tällaisesta laajuudesta "Sunnan Historia" puhuu, mutta mitään
virallisia valtakunnanrajoja ei tunnettu, sillä kaikki raja-alueet
olivat harvaan asuttuja. Sunnan valtio käsitti siis käytännössä koko
Itäisillä mailla tunnetun asutun maailman.
Tämä mahtava ja rauhanomainen valtakunta kuitenkin järkkyi
1700-luvulla idän ja lännen törmäyksessä. Kalaran verilöylyn
seurauksena vuonna 1800 Sunna ajautui pitkään ja veriseen sotaan, jota
kutsutaan yleensä nimellä Sunnan sota ja sen seurauksena
Sunna hajosi useiksi pikkuvaltioiksi.
Itäiset maat olivat täysin eristyksissä lännestä aina 1700-luvulle
asti. Toki ajasta ennen maailmanloppua kertovissa kansantarinoissa ja
lauluissa tunnettiin lännen mahtavat valtakunnat, mutta niitä
pidettiin myyttisinä ja maailmanlopussa tuhoutuneina (sanotaanhan
Itäisillä mailla vieläkin usein läntisistä vaikutteista puhuttaessa:
"Maailmanloppukin tuli lännestä."). Sunnit eivät enää tienneet mitä
sota tarkoitti eivätkä taistelutaidot olleet kovin arvostettuja.
Sunnan laajeneminenkin tapahtui lähes verettömästi, neuvotellen ja
vapaaehtoisuuteen perustuen.
1700-luvulla alkoi pohjoisessa kiertää tarinoita hurjista
lännenmiehistä ("tuleska", sunnan kielen länttä tarkoittavan sanan
mukaan), jotka ryöstelivät läntisimpiä kyliä. Vuonna 1749 Sunnasta
lähetettiin suuri kuninkaallinen tiedusteluretkikunta pohjoisrannikkoa
pitkin länteen johtajanaan kuningas Mande I:n poika Jounu. Muutaman
päivän merimatkan jälkeen he saapuivat senderalaiseen Doulloucin
kaupunkiin, missä tapahtui mielenkiintoinen kahden kulttuurin
yhteentörmäys.
Sunnaanhan ei ollut liittynyt enää satoihin vuosiin uusia kaupunkeja,
mutta Jounun tarkoituksena oli perinteiden mukaan tarjota kaupungille
mahdollisuutta liittyä Sunnaan. Kaupunki kuului kuitenkin jo
Senderaan; itse asiassa se oli Senderan kuninkaan itälaajenemisen
yhteydessä perustama kaupunki. Kielivaikeuksista johtuen Jounu ei
voinut kuitenkaan esittää tarjoustaan, vaan senderalaiset kauhistuivat
mahtavaa laivastoa ja Senderan kuningas armeijoineen saapui paikalle
nopeammin kuin tulkki. Taistelua ei kuitenkaan syntynyt, koska eihän
laivasto ollut kuin tiedustelulaivasto. Tämä kuitenkin kauhistutti
Senderan kuninkaan (tulkin löydyttyä) sopimukseen, missä Sendera
lupasi olla pyrkimättä itälaajenemiseen.
Jounu kutsui Senderan kuninkaan seuraavan vuoden Kalaran kisoihin ja
tästä alkoi molemminpuolinen kulttuurivaihto, missä senderalaiset
ihailivat Sunnan rauhanomaista elämää ja Kalaran kisoja (senderalaiset
osallistuivatkin niihin sankoin joukoin kuitenkaan pärjäämättä
merkittävästi) ja kummastelivat heikkoa sotilaallista puolustusta, kun
taas sunneja alkoi kiinnostaa (ja ehkä pelottaakin) Senderan mahtava
armeija ja sotavoima. Kuningas Jounu alkoikin varustaa armeijaa, mutta
ilman sodankäynnin perinnettä ja taistelutaidon arvostusta ei kunnon
armeijaa oikein syntynyt. Jounu näki syypääksi Kalaran kisat, joita
arvostettiin huomattavasti ja joka veti kaikki parhaat sotilaat
puoleensa. Tästä johtuen Jounu päätti lakkauttaa Kalaran kisat vuonna
1800.
Vuoden 1800 Kalaran kisojen avajaispuheessa sitten kuningas Jounu
ilmoitti kisojen olevan viimeiset ja että tästä lähin kaikkien nuorten
sunnien oli liityttävä armeijaan ja harjoiteltava taistelutaitoja
kisataitojen sijaan. Tämä aiheutti "Kalaran verilöylyn", joka oli
kisayleisön ennennäkemättömän voimakas massareaktio, jonka seurauksena
lähes koko Sunnan kuningassuku ja miltei koko valtion muukin ylimystö
sai surmansa. Myös paikalla ollut osa Senderan kuningasperheestä
surmattiin.
Sunnan sodaksi kutsutaan sisällissotaa, johon Sunna ajautui
Kalaran verilöylyn seurauksena vuonna 1800. Sodan alussa
pääkaupunki Sokula tuhottiin lähes maan tasalle ja monet Sunnan
suurimmista kaupungeista julistettiin uudeksi pääkaupungiksi ja uusia
kuninkaita oli yhtä monta. Vuoteen 1810 mennessä entisen mahtavan
Sunnan valtion tilalla kymmeniä keskenään taistelevia pikkuvaltioita.
Sunnan uusi läntinen naapurivaltio Sendera oli laajentunut
voimakkaasti itään 1600- ja 1700-luvulla, kunnes Sunna pysäytti
laajenemisen 1750-luvulla. Maiden vällle kehittyi hyvät suhteet ja
senderalaiset saivat mm. ensimmäisinä ei-sunneina virallisen
osallistumisoikeuden Kalaran kisoihin (Kalaran kisat). Tästä johtuen
myös Sendera kärsi Kalaran verilöylystä.
Senderan perimyskiistat selvitettiin kuitenkin jo vuoteen 1810
mennessä ja suurhyökkäys Sunnaan alkoi vuonna 1811. Sunnien onneksi
kuitenkin Sunnan pohjoisosaan syntynyt Mannan valtio oli pystynyt
pysyttelemään Sunnan sodasta erossa ja pystyi pysäyttämään Senderan
pohjoisen hyökkäyksen. Etelässä Lunaasin aukon kautta tulleet
senderalaiset joukot valtasivat kuitenkin laajoja alueita eteläisestä
Sunnasta. Setsin niemimaalla pieni Mistan kaupunki Send Vaisian
(myöhemmin Send I) johdolla pystyi pitämään valloittajat loitolla.
Tästä sai alkunsa Kahman valtio.
Sunnan pääkaupungin Sokulan rauniot otti haltuunsa vuonna noin
vuonna 1820 merirosvojen maineessa ollut joukko johtajanaan
Anori ea Meunesto. Meuneston johdolla Sokula kesti senderalaisten
piirityksen, joka myös murrettiin. Sokulan alue laajeni näin
Porha-vuorille ja Meunesto antoi valtiolle nimen Herikaron (myöh.
Herikaroni.
Vaikka senderalaisia joukkoja oli Sunnassa vuosikymmeniä, eivät he
koskaan saaneet siellä järjestäytynyttä hallintoa aikaan. Eniten he
vaikuttivat Sihtuassa ja Annimaiassa. Lopulta vuonna 1872 Meuneston
johtama liittoutuma (Riitaman liitto), johon kuuluivat lisäksi
ainakin Sihtuan ja Kahman joukot, ajoi senderalaiset Lunaasin aukon
länsipuolelle.
Kun senderalaiset olivat vetäytyneet, lähti sankarina juhlittu
Meunesto laivastoineen merille koskaan palaamatta. Meunesto julisti
lähtiessään perustetuksi uuden Sunnan, joka perustui Riitaman liittoon.
Uutta Sunnaa ei kuitenkaan syntynyt, vaan liitto lakkautettiin ja
pikkuvaltiot säilyivät.
Historia: Sendera laajeni voimakkaasti itään 1700-luvulla ja ajautui
sotaan Sunnaa vastaan vuonna 1738, joka päättyi Senderan
murskatappioon. Sodan jälkeen uusi kuningashuone solmi hyvät suhteet
Sunnaan, mutta kun kuningas ja suuri osa hovia murhattiin
Kalaran verilöylyssä, ajautui maa sisällissotaan.
Sisällissodan voittajaksi selvinnyt *** aloitti 1811 sotaretken
Sunnaan. Sen seurauksena Sendera hallitsi laajoja alueita Sunnasta
vuosina 1815-1872.
Aikaa 1800-3000 kutsutaan itäisillä mailla hajaannuksen vuosiksi. Tänä
aikana entisen Sunnan alueella vaikutti kymmeniä valtioita.
Merkittävimpiä näistä olivat nykyvaltioiden Mannan, Kahman ja Kalaran
ohella Sihtua, Herikaroni, Annimaia, Lamalus, Tudai ja Kesseda.
Vanhaa Sunnaa yritettiin useaankin otteeseen luoda uudelleen, mutta
aina yhtä huonolla menestyksellä. Vuonna 2800 päästiin jo lähelle tätä
tavoitetta kun ns. Kolmen valtion liitto perustettiin. Liiton
ponnistelut tuottivat tuloksen vuonna 3003, kun Sokulan ruhtinatar
Kiale Lasenda julisti uuden Sunnan kuningaskunnan perustetuksi.
Kuninkaaksi hankittiin legendaarisen Mande I:n perillinen, jonka
nimeksi tuli Mande II. Tiettävästi Mande I oli lapseton, mutta
ilmeisesti Mande II oli joko riittävän läheistä sukua tai mikä on
luultavampaa, hänessä oli vain riittävästi yhdennäköisyyttä Mande I:n
kanssa. Oli miten oli, lähes kaikki itästen maiden ruhtinaskunnat
liittyivät uuteen Sunnaan. Vain Kahma, Kalara ja Manna jäivät
ulkopuolelle ja Sihtua liittyi myöhemmin Kahmaan.
|