Apulanta

kaiken kanssa niin että se miksi itsesi luulit olevasi ei olekaan sinä, vaan "hän" joksi itsesi luulit olevan?

Eli kehosi, mielesi, kumpainenkaan ei olekaan sinua, vaan kaikki mikä on, on sinua. maailma, toiset ihmiset, koko elämä.


Olenko yksin tämän kanssa?

olen murskautumassa totaalisesti, kun en enää toivoa mitenkään missään näe.

Olen ollut yhtä jos toistakin, mutten koskaan kolmatta.

siis, kaikkea kolmea. mieli/keho, tämä kaikki elämä ja kaiken tämän yhtenäisyys..

joteskin kuin isä poika ja pyhä henki.

"Yksi on jättänyt yhtä,
toinen jättänyt toista.
Puhtaaseen kolmaskin jättänyt jotain
mitä aika ei poista."

löytyyhän sitä.

on itselleni vaikea kestää maailman painoa, lähes mahdoton. Erkaantunut lähes kaikesta, valmistautunut lähtöön.

Onko mitään mikä kelkkani kääntäisi?

Pyydän siis apua.

niin, kyllähän siellä käyn ja uskonnot jo pois suljettuja jo senkin takia että ymmärrän sen mistä uskonnot alkunja juontaa ja näen miksi ne ovat muodostuneet.

Samoin kuin psykologin juttusilla on hullu tunne, kun toinen sanoo että tämä on aivan normaalia käydä töissä jne shoppailemassa. Omassa päässä pyörii et toki kaikki on normaalia mihin vain totut. Ihan siitä mihin totut tulee normaalius. Onko sellaisessa järkee jos viidakon intiaanin silmin meidän menoa katsot?

Meidän säännöt, meidän todellisuus ja normaalius, missä elinympäristö muunnetaan valuutaksi ja hetken huumaksi, jotta olisi menestynyt elämässään.. Omissa silmissäni en koe sitä kovinkaan normaaliksi enkä enää osaa oikein edes tottuakaan siihen.

Kuin painajaisessa eläisi.

En ehkä pysty täysin nyt ymmärtämään sua.
Itelleni on vaan helvetin tärkeää ylipäänsä olla hengissä. Nautin ihan jokapäiväisestä elämästä, koska se ei ole itsestäänselvyys. Siinä on shoppailujen ym. pohtimiset ihan toissijaisessa asemassa.
Pääsiäislomalla kuulin tuttavan 6-vuotiaan lapsen eliniän ennusteen olevan 10-vuotiaaksi. Sitä vaan toivoo, että hänet leikattaisiin ajoissa ja leikkaus onnistuisi.
Aika pysähdyttävää ja omat pienet ongelmat tuntuu aivan mitättömiltä.

mä tiedän randomipena mitä meinaat.

mut kun mulle se et olla hengissä on sitä että koko planeetta eläisi, kaikki elämä, koska se mitä kokenut on sitä että on yhtä tän kaiken kanssa. siinä yksi lihallinen keho ja tämän mieli ei enää ole "minä" vaan se oikea minä onkin tämä kaikki mitä ympärillä on elävää, ja se kehollinen/mielellinen minä vain pieni osa tätä kaikkea.

Siksi se minun on niin vaikeata enää ymmärtää ja olla täällä.

En todellakaan odota että minua ymmärrettäisiin. Mutta toivon sitä.

toivoisin että voisin ymmärtää ja jollain tavalla auttaa. mutta sun ajatukset taitavat olla eri aaltopituudella mun kanssa. ehkä myös kokonaisten lauseiden kirjoittaminen voisi auttaa ymmärtämään.

mulle sun ajatuksista tuli budhalaisuus mieleen tai nirvana tai jotain sen kaltaista. mutta mä en tollasista mitään ymmärrä. ja säkään et ilmeisesti ole kiinnostunut, vai oonko väärässä?