Apulanta

En millään voinut vastustaa kiusausta, joten päätin perustaa ihmisen ehdottomasti parhaille ystäville, eli koirille, oman keskustelun tuon kissatopicin vastapainoksi. Koiraihmiset, höpäjäkäämme täällä omista pupeistamme, naapureiden hurtista tai sitten koirista (+ mahdollisesti muista Canis-suvun elikoista) ihan vain yleisesti.

Meikäläisen kanssa samassa huushollissa elelee tällä hetkellä 4-vuotias kultainennoutaja uros, Finngreen's Quite a Man, tuttavallisemmin ihan vain Roki (lempinimeltään Smokke, Möhveli ja niin edelleen, se tunnistaa myös joitain muita lähes yhtä fiksuja lempinimityksiä). Rokista löytyy lisää infoa ja kuvakin omasta esittelystäni.

Koirat ovat aina olleet hyvin lähellä sydäntä, varsinkin isot sellaiset. Vähän tosin mieli tekisi ottaa Rokin kaveriksi jonkin pienemmän rodun edustaja, esimerkiksi lunnikoira tai shiba. Äiti ei vain oikein ole yhtä innostunut asiasta, ja varmasti syystäkin, sillä porukoiden huoleksihan koira(t) sitten jäisi, kun itse muutaman vuoden päästä muutan pois kotoa.

Äh, tulipas nyt vähän kämäinen aloitusviesti, kun en juuri tällä hetkellä meinaa keksiä mitään koira-aiheista sanottavaa. Ehkä tämä tästä.

Noniin, ilmaantuhan se koirakeskustelukin foorumille !

Meille saapui viime maaliskuussa kuolleen sukulaisen nelikuukautinen suomenlapinkoira/norjanharmaahirvikoira sekoitus, Olga nimeltään, ja mikään ei ole sen jälkeen kyllä ollut ennallaan. Neiti pisti koko perheen sekaisin ja kietaisi samalla kaikki tassunsa ympärille...

Ihan kakarahan tuo on vielä, mutta jonkin verran on järkeä tarttunut päähän matkalta. Vetäminen ollaan saatu kuriin ja jotain perusjuttuja osataan. Hirveästi ei olla tuolle mitään 'sirkustemppuja' opetettu, mutta perus istumaahanpaikka jne osataan. Uusin opittu juttu on ryömiminen
Remmirähinä lenkeillä on tämän hetken ongelma, kaikki vastaantulijat pitää räkyttää... Hyvät vinkit on tervetulleita. !

Sunnuntaina koira sitten täyttää vuoden, vähän tuntuu oudolta. Aika sen kanssa on kyllä mennyt aika äkkiä, hermot on tullut menetettyä n.100 kertaa mutta saa tuo ajoittain nauramaankin

Jep mutta tämä esittely jää tällä kertaa tähän, kuvia hauvasta löytyypi tuolta:

http://irc-galleria.net/user/lamberi/picture/109981355

Mulla oli saksanpaimenkoira, joka tosin jouduttiin lopettamaan maaliskuussa. :'< Maailman ihanin otus. <3 Ja siihen tehosi tuo räminäpurkki, helkkarin hyvä keksintö.

Tui tui, kun on Olga suloinen!
edit// Onnistuin pitkittämään viestin kirjoittamista niin kauan, että armstrong ehti luiskahtaa väliin. Koirasta luopuminen on oikeasti aika hiton karua! Itse olen joutunut sen kokemaan. Vaikka olinkin tosi pieni vielä silloin, muistan, kuinka kurjaa se oli. Osanotot, siis.

Meidän koiralle on tuo rähiseminen ilmaantunut uudeksi harrasteeksi tässä lähiaikoina. Roki itse harvoin aloittaa, mutta mikäli toinen hiukkaakaan murahtaa, on täysi huuto päällä. Ennen oltiin niin vallan kaveria ihan kaikkien vastaantulijoiden kanssa, oli kyseessä sitten uros tai narttu. Nykyään sitä meinataan olla heti pistämässä mellakkaa pystyyn, jos vastaantulija sattuu olemaan uros. Pienille uroksille Roki tosin ei ärhentele, vain omaa kokoluokkaa edustaville tai sitä suuremmille. Koirapuistossa syntyi ihan kunnon tappelukin viime viikolla.

"Räminäpurkkia" ei olla meillä kokeiltu, mutta epäilen, mahtaisiko sellainen meidän piskin kanssa toimia ollenkaan. Roki kun ei ihan herkästi koviakaan ääniä pelästy. Se on niin ahne, että sen kanssa saattaisi toimia ehkä paremmin huomion kiinnittäminen rähisemisen sijasta makupaloihin. Eli ruoka voisi olla yksi kokeilemisen arvoinen rähinänkitkentäkeino, mikäli oppilas vain on tarpeeksi addiktoitunut ruokaan ja malttaa keskittyä siihen ennemmin kuin vastaantulijoihin.

Meillä ei osata kulkea vetämättä hihnassa. Kuonopanta on ihan ehdoton juttu, ja senkin kanssa saa aika kiitettävästi lennellä perässä. Vähän on tämä meidän piskin tottelevaisuus heikossa hapessa, mutta ihan hyvin se taitaa nämä perusjutut, ja yhteiselo sujuu suht vaivattomasti.

Tosiaan omasta koirasta vois sen verran sanoa että mulla on kotona tollanen lähes 6-vuotias pumitytsy. Ennen harrasteltiin tosi paljon agilityä ja tokoa, nykyään kummatkin jäänyt. Kuitenkin treenataan ihan omassa rauhassamme perustottelevaisuutta ja pieniä sirkustemppujakin. Oon aina ollut niin natsi omistaja että mun koiran täytyy osata käyttäytyä joka tilanteessa niin, että siitä ei ole kenellekään haittaa eikä se häiritse ihmisiä. Tällähetkellä ainoastaan vahtikoiran äärettömän tarkka kuulo ja liian herkkä haukkuminen ärsyttää suunnattomasti. Minkäs sille tekee kun on haukkuherkän rodun valinnut :(.

ja neitii voi käydä tsiikailee osotteesta http://daika.arkku.net ja siel on vähän enemmän sepustustakin

Koiraihminen täällä hei. Meillä on ollut koiria aina. On tuntunut luonnolliselta että kotona on vastassa korvatassu tai pari. Parhaassa vaiheessa meillä saattoi kipittää kolme koiraa: kaksi omaa ja mummon koira hoidossa. Nykyään ei ole enää kuin yksi mutta sitäkin rakkaampi labratorinnoutaja Bruno. Siinä on maailman höntein elukka. Itse asun toisella paikkakunnalla kuin äiti, veljet ja koira ja välillä on mieletön ikävä tuota karvakaveria. On aina ihana tulla kotiin kun toinen juoksee ovelta vastaan ja melkein syö elävältä ennen kuin ehdin sisälle saakka. Muutenkin Brunolla on kaikkia ihania ominaisuuksia: vaikka se alkaa olla jo melko lähellä kymmentä, se on täysi lapsi: kiehnää selällään lattialla, nipistelee ja voi se Bambi-katse, kun senkin pitäisi päästä sänkyyn nukkumaan. ^^'

Itselläni on tarkoitus ottaa joku päivä koira. Tällä hetkellä ei ole realistista ottaa sellaista ihan vain jo sen takia, että koira joutuisi olemaan melko paljon yksin päivisin. Toisekseen siksi, että käyn kotipaikkakunnalla pari kertaa kuussa eikä minulla ole omaa autoa. Matkailu bussissa koiran kanssa voisi olla melko hankalaa, vaikkei tietenkään mahdotonta. Mutta aika näyttää...

Outoa on, että olen saanut poismuutettuani allergisia reaktioita meidän koirasta. Nykyään joudun ottamaan allergialääkkeitä jotta pystyn olemaan viikonloput kotona ilman jatkuvaa niiskutusta. Toisaalta lääkäri totesi, että on normaalia altistuksen vähentyessä että allergiset reaktiot nousevat pintaan.

Meitin koira on muuttunu ihan täysin sen jälkeen ku annettiin kissat pois.
Nyt siitä on tullu tosi läheisyyden kaipuinen... Kokoajan pitää olla kyljessä kiinni ja seurata joka paikkaan.Nukkumaankin ku menee niin koira kömpii väkisinki kainaloon Ja ehkä eniten positiivisin juttu on että nyt se on alkanu tottelemaan paljon paremmin ja ulkonakin ku kävellään niin se ei vedä yhtään
Ihme juttu että kissojen lähtö muuttaa eläintä noin... Tai sit se vaa nyt käyttää tilaisuuden hyväksi ku on ainut lellikki meitin perheessä

marno, se on päässyt hierarkiassa ylimälle portaalle, jonne koira kuuluukin. "Ihmisen paras ystävä" - termi on nyt toteutuksessa, kun ylväät valtiaat ovat poistuneet talosta.

Tylsää, kun.. Tekis niin jo mieli vaimon kanssa hankkia koira mutta opiskelun aikataulut ja vastaavat eivät oikein anna sillee periksi, että sais sitten koulutettuakin sitä. Täytyy siis silloin vasta harkita tuota hankintaa, kun molemmat ollaan valmistunu / perheessä olis myös vauva tai jotain. Silloin olisi myös aikaa sille kouluttamiselle jota pentu vaatis. Tähtäimessä kuitenkin tulevaisuudessa on englannin- / ranskanbulldoggi.. Vähän näyttää kasvattajat olevan harvassa mutta kärsivällisyydellä ja pitkällä joustavalla aikataululla tässä edetäänkin, joten aikaa odottamiselle on.

Meiän hurtalla on ollut häntä pari päivää varsin kummallisen oloinen. Kauheesti se on sen kanssa jotain askarrellut, ja tänään sitten rupesin oikein tutkimaan, että mikäs nyt on. Ihan kunnon haavahan siellä oli, ja kovasti pani tuffe hanttiin, kun sitä yritin lähemmin analysoida. Varmasti on kovin kipeä tai kutiseva, kun se ei meinannut ollenkaan antaa siihen koskea, ja heti se alkoi sitä nakertelemaan. Taitaa Roki saada riesakseen kaulurin, jottei pääsisi poika nuolemaan tulehtunutta haavaa enää pahempaan kuntoon.

Voin vain kuvitella, miltä tuntuu hengailla sellainen jumalaton tötterö päässä. Nuo kaulurit ovat varmasti kyllä varsin inhoja kapistuksia. Edellinen koira joutui melko useasti pitämään moista inhotusta, ja aina oli ongelmana se, ettei se kyennyt juomaan sen hälpäkkeen kanssa. Piti aina ottaa mokoma riesake siksi aikaa pois, kun ei ollut ihmisväkeä talossa. Sillä aikaahan niitä haavoja sitten nakerreltiin ja nuoltiin oikein urakalla.

Uno, yks ja puoli vee tässä terve. (tosin tuossa kuvassa vajaa yks vee, mutta samalta vielä näyttää).
Myös urpoksi ja unskiksi haukuttu.
Kauheen kiva koira, mutta juuri tämmösinä päivinä ku mulla on univelkaa miljoona ja nukun kolmeen asti ja illalla ois agilityreenit niin tulee mietintään että ois kauheen kätevä semmonen hehtaarien tontti missä tuo koira vois ittensä väsyttää. normi lenkit ei auta mittään, pittää lähtä puoleksitoista tunniksi tuon kans mettään ja pittää sormet ristissä että pääkoppa kestäis piskillä illan reenit.
Myös tokoilua kerran viikossa reenataan ja yllättävän hyvin sekin menny, se ei vaan kilahda niin kupoliin kun mennään pikkusen rauhallisimmissa merkeissä.
Muuten aletaan pikkuhiljaa toipumaan jostaki angstikaudesta kun ei mikään passannu ja korvia ei ollut, ainakaan sillon ku niitä just oltas tarvittu. Kyllä tästä vielä hyvä rekku tullee, pitäs vaan haalia aikaa pikkasen enempi niin kerkiäis touhuamaan rakin kans kaikkia kivvaa.

Ompas vanhentunutta informaatiota minun kohdalta täällä ketjussa Kotoahan löytyy nykyään tosiaan hurjan, nykyisin hieman vähemmän verenhimoisen, Olgan lisäksi kaikkien kaveri & pallohullu labbis/kultsu miksaus Aada. Olga mitäs öö reilu kolmivuotias ja Aadalle tulis toukokuussa 2v täyteen! On siinä kanssa kaksikko, järjestävät ihan kiitettävästi ohjelmaa päiviin.

Ihania hauvoja lamberilla ja Maijjalla! Miekään en oo ikuisuuteen tänne kirjoittanut ja silloin mulla ei näköjään edes ollut tuota nykyistä piskiä. Nyt siis 1v uros, porokoira/jämtlanninpystykorva/laika -risteytys. On kyllä tolloakin tollompi koira, mutta eipä siitä voi olla tykkäämättä.