Kappas, en tämmöstä muistanutkaan.
Semmonen outous sattu käymään tossa kohta kolmisen kuukautta sitte, että minusta tuli kissa-ihminen. Käytiin hakeen löytöeläinkodista kaks karvakasaa nurkkiin pyöriin. Herrat tottelee suhteellisen hyvin nimiä Manu ja Viiru.
Manu on noin 10v musta (vähä valkosta) töpöhäntänen ukkeli, muuten hyvin zen-tyyppinen, paitsi eläinlääkärissä satunnaisesti (kuten verikokeita otettaessa) paljastaa "manuel lecter"-luonteensa (hoitaja roikotti kainaloista, kissa sähisee nahkahuppu silmillä kaikki raajat jäykkinä jokainen kynsi näkösällä). Sais kyllä herra tottua tökkimisiin kun verikokeita kuiten luvassa jatkossaki, kroonisen munuaisten vajaatoiminnan takia. Astmaki vähän yrittää vaivata, mutta vaikuttais kortisoni auttavan.
Viiru on taas se sosiaalisempi tapaus, ikää tällä olemattomien asioiden jahtaajalla on noin neljä. Viiru on valakonen jossa on epämääräsiä viirullisia ja täplikkäitä läiskiä. Kumonnut väitteen mikä hakupaikasta annettiin, on osoittautunut sille päälle sattuessaan kunnon sylivöllykäksi. Osaa erittäin pätevästi hakea huomiota juuri kun omistaja on uppoutunut internetin ihmeelliseen maailmaan mouruamalla jaloissa, naukumalla, puskemalla ja jos nämä eivät tehoa, näppikselle kun asettuu makaamaan niin se tehoaa. Lempparipuuhiin kuuluu myös peilin läiskiminen, akvaarion tuijottelu ja terraarion kyttäys (hauskan näköstä muuten ku sammakko terrassa yrittää hyökkiä kissan päälle, ei sillä että meän Hilmalla ois suuret luulot itestään).
Siinäpä semmonen pikaesittely kavereista