Varsin kaunista tuolla ulkona. Syksy on minusta siitä hieno asia, että se puskee suoraan ihon ja lihan läpi sieluun. Järjetöntä, millaisen määrän inspiraatiota kuoleva luonto voi antaa. Parasta on, että nuo värit voi kuulla ääninä ja päinvastoin, jopa ilman niitä sieniäkin. Ei varmaan tarvitse erikseen mainita, että levynteon tässä vaiheessa moista ryöppyä arvostaa kummasti. Eihän tuosta nyt tietenkään mitään kesäpomppiksia voi sorvata, mutta semmoista jylhän kaunista tunnelmointia kylläkin.

Levy alkaa saada jo runkoa kasaan ja ajattelinkin hiukan kertoilla, mitä sille tässä vaiheessa kuuluu. Nythän on niin, että meillä on 7 biisiä nauhoitettuna, joista yhdestä tosin tulee b-puoli avaussinkulle. Lokakuun lopulla menemme roimimaan pari veisua lisää ja marraskuussa sitten viimeiset kaksi. Joulukuu tehdään lopputyöstöä ja sitten alkaakin varsinainen panikointi. Onneksi sinne on vielä aikaa.

Näistä olemassaolevista biiseistä minulla on todella varma fiilis. Alkuunsahan, siis maaliskuussa, koko levynteko sai mahdollisimman huonon lähdön. Meillä oli vahva visio siitä, miltä levyn pitäisi kuulostaa, mutta kun pari biisiä oli toteutettu sillä lähestymistavalla, alkoi tuntua kasvavaa epävarmuutta. Lopulta tilanne ajautui siihen pisteeseen, että kaikki siihen saakka tehty työ räjäytettiin ja aloitettiin alusta. Tulipahan kokeiltua ja opittua eräs erittäin tärkeä läksy: orkesterin ei kannata yrittää kuulostaa miltään muulta kuin itseltään. Onneksi tässä nyt ei kuitenkaan ole kysymys kuin rokkenrollista, joten ei tuosta mitään pysyvää tuhoa tullut minnekään, mutta kieltämättä siitä jäi kalvava uskonpuute, joka on vaivannut koko prosessia viime viikkoon asti.

Viime viikolla saimme miksattua tulevan levyn avaussinkun. Aika kummallinen tunnelma. Herranen aika, meiltähän on tulossa levy! Oli erittäin hienoa saada viimeinkin valmista matskua käteen. Uskonpuute, joka meitä vaivasi pitkään häipyi kertalaakista. Mikähän siinäkin on, ettei tuohon ikinä opi suhtautumaan järjellä, tuohon musiikkiin? Nyt pitäisi vielä keksiä nimi tuolle veisulle. Perinteinen tapahan on laittaa nimeksi kertosäkeen 1-3 ensimmäistä tai viimeistä sanaa, mutta jotenkin se menetelmä ei minusta istu tähän. Gaaaaa. Kello käy ja täällä vaan mietitään.

En tiedä onko tuo biisi nyt mitenkään ns "läpileikkaus" uuden levyn linjasta, tai edustaako se mitään suuntaa siltä. Avaussinkun kai pitäisi olla tavallaan "esite" tulevasta albumikokonaisuudesta, mutta en minä oikeasti osaa sanoa, onko tämä sitä. Sävellyksellisesti tai rakenteellisestihan tuo ei varmastikaan keksi pyörää uudelleen, mutta toisaalta jos me teemme musiikkia rehellisesti itsellemme, niin tuommoisia niistä biiseistä tulee. Se mikä tuossa biisissä puolestaan on uutta on esimerkiksi lähestymistapa kitaransoittoon. Oikeastaan koko soittopuoli on meille uudenlaista, vaikka silti lopputulos kuulostaa meiltä. Tavallaan jopa koomista, että vaikka miten yrittämme soittaa erilaisia juttuja ja uudella tyylillä, niin lopulta kuulostamme aina itseltämme. No, pääasia on se, että biisistä tuli kova. Siis vaikka itse sanonkin.

Minkälainen tuo sitten on, tuo uusi, uljas singlelohkaisu? Hiukan hankalahan noita nyt on itse lähteä ruotimaan, mutta jos laittaisin asian niin, että siinä biisissä Odotus kohtaa Kaivon (joksi siis viime kesän keikoillakävijät nimesivät työnimellä "Punki" kulkeneen biisin, eikä sitä nyt voi enää vaihtaakaan...) ilman viuluviikareita, niin sitten olemme suunnalla. Ehkä. Betonikuusikko voisi kuvata biisiä myös. Tempohan tuossa biisissä ei ole kovin korkea, mutta vastapainoksi aika paljon juttuja (paitsi haitsu, tietenkin) soitetaan 16-osina, joten aggressio tulee sitä kautta.

Viime aikoina olen innostunut tosi paljon pianon soundista, ja semmoinen oli pakko muiluttaa tuonne sekaan, vaikkei se olekaan mitenkään näkyvässä roolissa. Jotenkin siitä tulee hieno, ajaton säväys rokkiin. Myöskään meillä ei ole aiemmin juuri ollut pianoa (tai tässä tapauksessa helkkarin kallista konserttiflyygeliä) biiseissä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Alusta asti oli selvä päätös, että noihin jousimeininkeihin emme tällä levyllä lähde. Ne on nyt joksikin aikaa meidän kohdaltamme tehty. Kuitenkin aina on hienoa löytää omiin tuotoksiinsa uusia sävyjä ja jotenkin tähän tuntui sopivan piano. Onhan siinäkin enemmän rokkia, kuin esmes mandoliinissa...

Ai jai. Minulla on kyllä hyvä havina tuosta levystä. Nyt alkavat palaset loksahdella kohdalleen, ja varsinkin kun saimme avaussinkun valmiiksi, niin soundimaailma avautui viimeinkin. Hirveät kicksit olisi päästä jo studioon tekemään loputkin biisit valmiiksi, mutta ei kai tässä auta kuin rauhassa odotella ja kypsytellä.

Ei muuta kuin parasta syksyä teille ja koittakaahan selvitä hengissä siellä.

Parhaudella,

Toni